Originaali: Seitsemän maustekakkua eli kuinka säilyttää joulurauha | S

[hiddenben]

Nimi: Seitsemän maustekakkua eli kuinka säilyttää joulurauha
Kirjoittaja: hiddenben
Fandom: originaali
Ikäraja: sallittu
Genre: kanelintuoksuinen mielten mittelö
Haasteet: OTS20 #3 (aiheella menninkäinen), FFF1000 sanalla menninkäiset, Sana/kuva/lause10 #2 tällä kuvalla, Reseptihaaste (maustekakun reseptillä, löytyy tekstin lopusta) ja Spurttiraapale VI, kierros 6.
Yhteenveto: Menninkäiset ovat epäkohteliaita pikku ilkiöitä ja likaisia kuin mikä, mutta muutamat asiat yhdistävät niitä ja ihmisiä.

K/H: ”Menninkäiset ovat pienen pieniä, karvaisia ja liikkuvat möngertämällä syvässä korpimetsässä. Joskus öisin ne kuitenkin kiipeävät ihmisen ikkunalle ihmiskansaa ihmettelemään.” (lähde)

Halusin kirjoittaa jotain hyvin kevyttä ja jouluista Finiin. Reseptihaasteen myötä keksin otsikon, sitten piti keksiä vielä loput Toivottavasti viihdyt tämän parissa! Kaikenlaiset kommentit ovat tähän tekstiin tervetulleita.

Seitsemän maustekakkua eli kuinka säilyttää joulurauha

i

En voi keskittyä, kun tunnen, miten se katsoo. Istuu tuossa ikkunalaudalla ja vahtaa, kun yritän laskea oikean määrän manteleita pähkinäleipää varten.

Suntio sanoi, että menninkäisen näkee vain, jos niitä katsoo yön hämärässä sellaisen harsokankaan läpi, jota on pidetty kuolleen kasvoilla kolme päivää. Minä en sellaista tarvitse vaan näen sen silmiä siristämällä. Se on karvainen ja käsivarren mittainen ja kiipesi salakavalasti ikkunasta sisään, jonka olin jättänyt auki.

Ei olisi pitänyt perustaa leipomoa kirkon kylkeen, mutta silloin ajattelin sen olevan paras paikka kaupankäynnille.

”Mitä haluat?” kysyn. Menninkäinen istuu ikkunalaudalla ja tuijottaa minua mustat silmät sirrillään kuin pistelisi piikkejä ihooni.

”Tee mulle kakku.”

ii

Tuijotamme toisiamme. Menninkäinen puristaa ikkunalautaa mullan mustaamilla sormillaan, ja sen musta tukka on täynnä sammalta ja puusta irronnutta jäkälää.

”Mitä maksat siitä?”

Menninkäinen irvistää ja työntää likaisen jalkansa kohti kissaani, joka on hypähtänyt pöydälle lähelle ikkunalautaa ja yrittää haistella kutsumatonta vierasta.

”En anna rahaa, en anna, en anna”, menninkäinen sanoo, kun kissa maukaisee närkästyneenä ja livahtaa karkuun häntä pöyheänä. ”Ahne oot, essuliisa.”

”Et kai oleta, että teen kakun ilmaiseksi? Ainekset maksavat rahaa ja jotenkin pitäisi saada vuokrakin maksettua.”

Menninkäinen mulkoilee minua ja miettii sanojani.

”Jos teet sellasen kakun, kun haluun, lupaan sulle, ettei me oteta yhtäkään kirkkoon menijää jouluna kiinni.”

iii

Purnaamme sopimuksesta, mutta kun kynttilästä on jäljellä enää puolet, puuskahdan ja nostan käteni antautumisen merkiksi. Parempi näin, niin pääsen otuksesta eroon.

En hyötyisi työstä rahallisesti, mutta pelastaisin joulun. Kirkkoherra olisi ikionnellinen, jos saisi kerrankin viettää joulun järjestämättä etsintäpartiota seurakuntalaisille, joita katosi vuosittain menninkäisten toimesta yksi tai useampi.

”Hyvä on. Millaisen kakun haluat?

Menninkäinen hypähtää ikkunalaudalta ja möngertää pöydän yli tuolille, jolla on melkein valmiiksi neulomani villapaita. Se kietoutuu kutimeen välittämättä lattialle kilahtelevista puikoista ja katselee leivinuunia.

”Tee yksi niin kerron, ootko oikeilla jäljillä.”

”Millaisen tahansa?”

Menninkäinen aivastaa neuleeseen. Tukahdutan inhon väreen.

”Millasen vaan. Paitsi ei pottuja. Kamalia kökkyröitä.”

iv

Levitän hiilloksen lämmittämään leivinuunin arinaa ja katson kellosta aikaa. Siirrän sivuun pähkinäleipätaikinan, jota olin työstämässä menninkäisen ilmestyessä, ja kerään kaapeista vuokakakun ainekset. Tunnen menninkäisen katseen itsessäni, kun mietin mausteita. Mistä menninkäiset pitävät? Valitsen katajanmarjoja, maustepippuria ja rosmariinia. Ehkä yhdistelmä auttaisi menninkäisen eroon vilustuksesta, sillä se pärskii villapaitaani muutaman minuutin välein.

Sekoitan kuivat aineet keskenään, lisään kananmunat, voisulan ja hapatetun kerman. Kaadan taikinan isoäidiltä perittyyn kakkuvuokaan ja valmistelen leivinuunin. Kun kakku on uunissa, käännyn menninkäisen puoleen. Siristän silmiäni, että näen sen karvaiset kasvot.

”Miksi haluat kakun?”

”Tuli nälkä.”

”Mikset syö sitä, mitä muutenkin?”

Menninkäinen kohauttaa olkiaan.

”Tykkään herkuista.”

Vastaus saa minut hymähtämään.

v

Ensimmäinen kakku saa menninkäisen yökkäämään. Se sadattelee ja pui nyrkkiään ja väittää minun yrittävän myrkyttää sen. Sylkäisee loput murut suustaan lattialle ja vetää vielä kissaakin hännästä. Se on viimeinen niitti.

”Ettäs kehtaat!”

”Tee uus!” menninkäinen sanoo. ”Äläkä tällä kertaa venkoile! Typerä essuliisa. Yritit myrkyttää, vaikken mitään oo tehnyt.”

Jätän menninkäisen mutisemaan itsekseen ja palaan maustekaapille. Jätän pois metsäiset mausteet ja valitsen kaapista inkivääriä ja pomeranssinkuorta. Sekoitan uuteen taikinaan vielä rusinoita ja mantelirouhetta.

”Nyt et sitten sylje”, sanon, kun komeanruskea kakku tulee uunista ja saan kumottua sen pöydälle. Menninkäinen haistaa kakkua, tökkää harmaan kielensä sen kylkeen.

”Hyi. Oletko sä leipuri ollenkaan?”

vi

Kun aamun sininen hetki saapuu, olen leiponut yhteensä seitsemän kuivakakkua. Neljä ensimmäistä olivat menninkäisen mielestä tarkoitettu myrkyttämään, tukehduttamaan, kuristamaan tai kiduttamaan, mutta viidennen kohdalla aloimme päästä oikeiden ainesosien jäljille.

Lopputulos näyttää samalta kuin kaikki kuusi aiempaa, mutta sylkemisen, yskimisen ja kiroilun sijaan katson, kuinka menninkäinen istuu räsymatolla ja ahnehtii maustekakkua suuhunsa kaksin käsin. Sen silmät ovat nautinnosta pyöreät ja suu maiskahtelee mielihyvästä.

Vaikka menninkäinen on ollut yksi maanvaiva ja olen käyttänyt viime kuun säästöt tähän rupeamaan, mikään ei ilahduta minua niin kuin tyytyväinen asiakas. Painan mieleeni, että nälkäiset menninkäiset pitävät kanelin, kardemumman, inkiväärin ja neilikan yhdistelmästä.

Ihan niin kuin ihmisetkin.

vii

Jouluaattona kuuntelen kirkkoherran ja suntion ihmettelevän, kuinka messua kuuntelemaan tulleet näyttävät päässeen kirkolle ja takaisin kotiin kommelluksitta. Vaikka he eivät osaa lukea onnekasta tapahtumaa minun ansiokseni, kirkkoväen ilo korvaa menninkäisen yön aiheuttamat rahalliset menetykset.

Oli yöstä jotain hyötyäkin: nimesin uusimman maustekakun Menninkäisten kakuksi, ja se on ollut myyntimenestys koko joulukuun.

Saapuessani kirkosta takaisin leipomolle, kohennan tulta leivinuunissa pitääkseni purevan pakkasen loitolla ja käyn hakemassa kylmäkellarista piparkakkutaikinaa.

Kun palaan, ikkuna on auki. Kissa katsoo ikkunalautaa silmät suurina.

Aavistan pahinta. Siristän silmiäni.

Viisi menninkäistä istuu rivissä, kaikki yhtä multaisia. Yhden niistä tunnistan. Sillä on minun villaneuleenpuolikkaani päällään.

”Joulu meni. Tehtäiskö uus sopimus?”

Spoiler: Menninkäisen maustekakun resepti • näytä

Maustekakku

Ainekset:
200 g voita tai margariinia
4 1/2 dl vehnäjauhoja
175 g (2 1/2 dl) fariinisokeria
2 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
3 kpl kananmunaa
200 g (1 prk) kermaviiliä

Lisäksi:
voita tai margariinia
korppujauhoja

Valmistus (Uuni 175°C)
1. Voitele ja korppujauhota rengasvuoka (vetoisuus 1,8 l).

2. Sulata rasva ja anna jäähtyä. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa. Riko munat toiseen kulhoon ja sekoita voisula sekä kermaviili joukkoon. Yhdistä seokset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

3. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.

Ohje: Yhteishyvä

[Linne]

Tämähän oli ihana, juuri sopivaa lukemista ensimmäiseen adventtiin!

Tällainen maaginen realismi viehättää mua kovasti. Menninkäiset olivat selvästi kylässä tunnettu ja tunnustettu riesa, eikä päähenkilökään tuntunut juuri hätkähtävän siitä, että menninkäinen istuskeli hänen ikkunalaudallaan, ja alkoi vielä kiistelemäänkin tämän kanssa. Tykkäsin siitä, että päähenkilö ei saman tien ruvennut toteuttamaan menninkäisen toiveita vaan muistutti siitä, että kakutkin maksaa ja vuokrakin pitäisi jotenkin maksaa. Se toi tähän mukavan realistisen sävyn.
Perhanan menninkäinen, kun meni pilaamaan villapaidan! Tuossa vaiheessa olisin varmaan luutinut otuksen pihalle xD Mutta mukavaa, että sopiva makuyhdistelmä lopulta löytyi, ja päähenkilökin sai omansa takaisin Menninkäisen kakun muodossa. Eikä suntioparankaan tarvinnut etsiskellä kirkkomatkalaisia xD

Pitää vielä mainita erikseen tuo essuliisa, mahtava nimitys!

Kiitos tästä, tämä piristi sunnuntaiaamua kovasti!

[Rowena]

Tämä oli riemastuttava . Äiti kertoi joskus, että repeilin lapsena aina, kun se lauloi mulle iltalauluksi Mörrimöykyn. Mua ilahdutti jo taaperona kaikenlaiset menninkäisoletetut ja ilahduttaa yhä . Repeilin tässäkin moneen otteeseen menninkäisen solvauksille ja varsinkin sille, että se toi lopulta kaverinsakin mukanaan. Oon myös samaa mieltä kuin Linne, essuliisa on mahtava nimitys .

Myös kuolematematiikka kiehtoo, vainajan kasvoliinasta kirkon läheisyyteen. On myös hauskaa, miten kertoja ei yhtään hätkähdä taipumustaan menninkäisten näkemiseen vaan ottaa asiat asioina. Ihan jo toi tarinan ensimmäinen lause on tosi hieno. Ja tässä on muutenkin kiehtovaa ja rikasta kieltä. Tykkään siitä, miten menninkäinen puhuu. Ja haha, mahtava toi ”tykkään herkuista” XD. Kuka ei.

Tästä tarinasta jäi jouluinen mieli; kaikki nuo joulun tuoksut ja kirkon työntekijät, jotka ovat helpottuneita jouluaaton sujuessa hyvin . Mut se, mistä aivan erityisesti tässä pidin, oli keskeneräinen villaneule, jonka menninkäinen otti <3.

Kiitos tästä, tuli hyvä mieli!

[Vendela]

Ooo, tämä oli ihan mahtava

Ensinnäkin tosi kiva, että inspiroiduit tuosta maustekakusta, täytyy tunnustaa että se on yksi omia suosikkileipomuksiani ja olit todellakin tehnyt kunniaa sille tässä. Ihanasti kirjoitettu ja käsitelty aihetta

Tästä tuli jotenkin Pienen hauen pyydystys mieleen, en tiedä onko tuttu kirja Mutta jotenkin tuo tyyli sekä menninkäinen toi vahvasti mieleen tuo kirjan tapahtumat. Tykkäsin kirjasta tosi paljon ja tämän myötä pääsin takaisin fiilistelemään sitä uudestaan. Juuri semmoinen sopiva sekoitus maagista realismia.

Otsikko on kyllä tosi onnistunut Muutenkin tykkäsin tuosta menninkäisen tyylistä neuvotella. Aika loogista, että sitä haluaa pelastaa muut ihmiset menninkäisten tempuilta. Totta on tuokin, että se on hiemoa kun vihdoin miellyttää asiakasta, olipa asiakas sitten likainen mennenkäinen. Saatoin muuten vähän naurahtaa kun lopussa menninkäinen tuli tarjoamaan uutta sopimusta ja vielä kavereiden kanssa. Tämä taitaa olla nyt loputon kierre

Kiitos tästä tarinasta

Vendela

[Avaruuspiraatti]

Eikä, aivan ihana! Täydellisen jouluinen. Menninkäinen on ihan mainio, haluaisin hänet omaankin kotiini vaikka vähän multainen onkin kiitos tästä!

[Claire]

Aivan super ihana maagisrealistinen tarina! Pidin todella paljon vivahteikkaasta kielestä, jota käytit kerronnassa, ja jollain lailla sitten tuo menninkäisen puhekielisyys ja töksäyttelevät ja määräilevät kommentit olivat hauska kontrasti sitä vasten. Naurahdin tuolle, kun menninkäinen käski kertojaa tekemään millaisen kakun vaan, ja kuitenkaan melkein mikään ei tuntunut aluksi hänelle kelpaavan. Naurahdin myös sille, kun tämä sanoi, että ei pottuja kakkuun, kamalia kökkyröitä. Sillee, kuinka usein perunoita laitetaan kakkuun? Mutta toisaalta ymmärrän sen, että menninkäisellä ei hirveästi voi kokemusta leipomisesta olla.

Ihailin myös kertojan suhtautumista menninkäiseen, kuinka loppupeleissä tyyni, kylmäpäinen ja määrätietoinen tämä onnistuikaan samaan aikaan olemaan, vaikka menninkäinen haukkui tätä essuliisaksi (reps), aivasti tämän neuleeseen, veti tämän kissaa hännästä ja vaikka mitä muuta. Itselläni olisi hermot pettäneet jo kauan sitten. Onneksi lopussa kertojan pitkähermoisuus ja määrätietoisuus palkittiin, ja hän onnistui tekemään kakun, joka miellytti menninkäistä, ja samalla pelasti myös kirkkoväen joulun! Vaan munkin mielestä kaikista lämmittävintä oli tuo, kun menninkäinen sitten saapui siinä kertojan neuleessa takaisin kertojan luokse ja oli oikein tuonut kaverinsakin mukanaan.

Ihana hyvän mielen satu, kiitos paljon tästä! <3

[Thelina]

Nyt tekee kyllä mieli tuollaista Menninkäisen maustekakkua tämä sai hymyilemään, pieni ja hauskasti puhuva otus, joka tykkää herkuista hetken jo luulin, että menninkäisen kakkuun pitää laittaa jotakin ihan outoa, kuten käpyjä ja sieniä, mutta kyllähän sille aika perinteinen kakku sitten parhaiten maistui! Miljöön kirkon kupeessa saattoi hyvin kuvitella mielessään leivinuuneinen. Sekä tietysti päähenkilön essun. Hauskaa, että menninkäiset taitaa tästä lähin saada pidettyä kurissa kakulla, elleivät sitten keksi ruveta vaatimaan jotain muuta sopimusta. Kiitos tästä, ihana tarina!

[hiddenben]

Kiitos ihanista kommenteista, ne ovat kovasti ilahduttaneet!

Linne, olipa hauskaa lukea fiiliksiäsi tekstistä! Olisi jotenkin huvittavaa elää maailmassa, jossa tuollaiset pahasuiset menninkäiset olisivat arkipäivää, mutta niistä taitaisi olla enemmän riesaa kuin iloa Mutta tarinan kertojalla oli kyllä myös mua rautaisemmat hermot! En olisi sietänyt niitä multaisia jalkoja niin lähellä leivonta-alustaa hetkeäkään. Kiitos, että luit!

Rowena, ajattelin kyllä sua, kun kirjoitin kirkosta, suntiosta ja matkalla messuun katoavista ihmisistä! Hauskaa siis, että tykkäsit niistä yksityiskohdista, kuin myös kielestä. Kirjoitin tämän jotenkin tosi suoraviivaisesti miettimättä liikaa kieltä, kerrontaa tai ajan kuvaa, joten kiva, jos onnistuin silti sovittamaan tekstin idean, maailman ja kerronnan keskenään Hehe, itsekin naureskelin tuolle uuden kodin saavalle neuleelle – vaikka mietinkin, miten pitkään se menninkäisen käsissä kestää, kun sitä ei ole mitenkään päätelty Ihanaa, että viihdyit tämän parissa!

Vendela, kiitos kehuista ja ihana kuulla, mitä tykkäsit tekstistä! Ilman maustekakun reseptiä tätä ei olisi syntynyt Ja huippua, jos tästä tuli mieleen Pienen hauen pyydystys! Se on kyllä erinomainen kirja ja sopiva sekoitus realismia ja magiaa, joten kiva, jos sitä eksyi tähänkin oikeassa suhteessa Luulen myös, että kertoja jää nyt loppuelämäkseen tekemään sopimuksia menninkäisten kanssa, mutta sopii toivoa, että hän saa jotain vielä arvokkaampaa takaisin jatkossa Kiitos kommentista ja että luit!

Pirre, tsihii, kiitos! Ihana kuulla, että tykkäsit! En tiedä, mitä Alma sanoisi menninkäisestä Mutta olisihan se varmasti viihdyttävä kaveri!

Claire, haha, oli kyllä hauskaa kirjoittaa menninkäistä tässä tarinassa! Sen luonnetta tai puhetapaa ei tarvinnut kauheasti etsiä vaan se tuli ihan itsestään Ja oli hauskaa leikitellä sen kärttyisyydellä ja ristiriitaisuudella nimenomaan toiveiden suhteen. Ja jep, en voi sanoa, että olisin kirjoittanut itseni kertojan rooliin. Oma kärsivällisyyteni ei todellakaan olisi kestänyt noista asioista yhtäkään vaan olisin hampaita kiristellen kärsinyt tai sitten kylmästi heittänyt menninkäisen tiehensä Ihanaa kun viihdyit tämän parissa, sen kuuleminen ilahdutti!

Thelina, hehe, onneksi lopussa oli resepti, niin pääsee tekemään Totta, kävyt ja sienet olisivat olleet hyvä kakkosvaihtoehto noiden metsäisten mausteiden sijaan! Mutta menninkäisissä on ilmeisesti enemmän ihmismäisiä piirteitä kuin mitä voisi olettaa Ihanaa, että tykkäsit tarinasta ja että luit!

[Okakettu]

Tämä oli aivan ihana, virnistelin leveästi läpi koko tekstin. ❤️ Tykkäsin hurjasti kokonaisuuden rennosta sävystä ja menninkäisen puheenparresta, kertojan aavistuksen lakonisesta päättäväisyydestä sekä siitä, että menninkäiset ovat selvästi yleisesti tunnettu riesa. Minullekin tuli parhaalla mahdollisella tavalla mieleen Pienen hauen pyydystys – tämä on selkeästi oma kokonaisuutensa, mutta juurikin vastaavanlainen riemastuttava magian ja realismin yhdistäminen ilahdutti minua suuresti. Jo alun ikkunalaudalla vahtaava menninkäinen, jonka tuijotukselta kertojan on hankala keskittyä töihinsä ilman sen kummmempia hämmästelyjä, määritti tunnelmaa hyvin. Tässä taas oli mielenkiintoisesti tuotu esiin kansanperinteen uskomuksia:

Suntio sanoi, että menninkäisen näkee vain, jos niitä katsoo yön hämärässä sellaisen harsokankaan läpi, jota on pidetty kuolleen kasvoilla kolme päivää. Minä en sellaista tarvitse vaan näen sen silmiä siristämällä.

Maahisen puheenparresta mainitsinkin jo, mutta sanon silti vielä, että olit kehittänyt sille todella hauskan ja omaleimaiselta kuulostavan äänen sekä dramaattisen ja töykeän käytöksen, josta oli hupaista lukea. Keskeneräiseen villapuseroon pukeutuminen langoista välittämättä oli mahtava yksityiskohta ja kuvana sellainen, joka piirtyi mieleen vahvasti. Pidin myös menninkäistä viehättävän kakun lopputulemasta, ja oivoi tuo loppu (hauskaa, että villapaita pysyi kuvioissa, heh). Kiitos paljon ilahduttavasta joulutekstistä!

[Vlad]

Täähän oli mahtava teksti! Tämän maagisrealismissa ja menninkäisissä on mun mielestä jotain samanhenkistä kuin Juhani Karilan huikean mainiossa kirjassa Pienen hauen pyydystys, eli ainakin minulle tämä osui kuin nappiin. Ja näköjään aikaisempia kommentteja lukiessa en ole edes ainoa, jolla on tullut Pienen hauen pyydystys mieleen. Tässä on tavallaan samanlainen muikea fiilis, jossa magia ja meidän maailmamme ovat limittäinlomittain.

Tykkäsin siitä, ettei menninkäisen makuun sopivaa kakkua ensin löytynyt, vaan yrityksiä vaadittiin useampia - ja myös tavasta, jolla menninkäisen mietteitä kakuista kuvasit. Erityisesti tykkäsin neliosaisesta listasta erilaisia tappotapoja.

Ja voihan villapaita! Taisi olla virhe kertojalta leipoa menninkäiselle kakku, kun otti kaverinsakin mukaan.

Kiitos tästä maanmainiosta tarinasta! Tykkäsin ihan hirmuisesti!

[valokki]

Olipas tämä ilahduttava lukukokemus! Tämä oli hauska sekoitelma maagista realismia ja kansanuskon elementtiä, ja sellaistahan se kansanusko onkin oikeastaan ollut, sekoittunut sulavasti osaksi tavallista arkea ilman sen suurempia ihmettelyjä, kun menninkäiset ilmestyvät ikkunaan koputtelemaan. Tämä menninkäinen olikin aika vekkuli kaveri, kun hän oli valmis tekemään sopimuksia ja pitämään niistä omalta osaltaan myös kiinni maustekakun tähden, eikä hän vaikuttanut edes erityisen vaativalta. Ainakaan siihen asti, kun kakkuja alettiin tekemään, ja sitten niissä olikin vaikka ja mitä vialla. Aivan erityisesti tässä tarinassa ilahdutti sun käyttämä elävä ja rikas kieli hauskoine sanavalintoineen, jotka värittivät tarinaa ja eritoten menninkäisten omalaatuisuutta.

Viisi menninkäistä istuu rivissä, kaikki yhtä multaisia. Yhden niistä tunnistan. Sillä on minun villaneuleenpuolikkaani päällään.

”Joulu meni. Tehtäiskö uus sopimus?”

Jaha, taisi päähenkilön tekemä maustekakku päästä sen verran suureen suosioon menninkäisten keskuudessa, ettei hän taida hetkeen päästä eroon sopimuksista menninkäisten kanssa.

Kiitos kovasti tästä hienosta tarinasta, tämä oli oikein kiva ja tunnelmallinen tapa aloittaa aattoaamu!

[Larjus]

Tätä lukiessa alkoi tehdä itsekin mieli maustekakkua! Täytyykin kokeilla tuota reseptiä jossain vaiheessa.

Tarina oli kiva yhdistelmä leppoisan kotoisaa ja realistista leipomista sekä vähän pahaenteistäkin maagisuutta. Menninkäiset vaikuttavat periaatteessa ihan sympaattisilta otuksilta, mutta kun kerta ottavat kiinni kirkkoon menijöitä, niin eivät ne niin herttaisia olekaan 😅 Jännä miten päähenkilö näkee ne noin vain ja suhtautuu niihin aika tyynesti. Itse olisin hänen paikallaan ollut kauhuissani. Mutta toisaalta ne vaikuttavat olevan hänelle (ja ehkä muillekin ihmisille tarinan maailmassa) ainakin suurin piirtein normaali juttu, ehkä vähän kuin jos meillä olisi lintu ilmaantunut ikkunalaudalle.

”Tykkään herkuista.”

Fiilaan

Siinä mielessä erikoinen maku menninkäisellä, kun ensimmäisiä kakkuja piti syömäkelvottomina ja jopa myrkkynä, mutta sitten seitsemäs, sinällään samanlainen kakku maistuikin hyvin. Minäkin ehdin ajatella, että menninkäinen haluaisi kakkuunsa jotain sieniä ja käpyjä, kun ei ensin meinannut (meidän makuun) tavalliset kakut maistua. Mutta selvästi on hyvin tarkka makuaisti sitten sillä, kun seitsemäs lopulta kelpaiskin, ja oikein hyvin vielä.

Aavistan pahinta. Siristän silmiäni.
Viisi menninkäistä istuu rivissä, kaikki yhtä multaisia. Yhden niistä tunnistan. Sillä on minun villaneuleenpuolikkaani päällään.
”Joulu meni. Tehtäiskö uus sopimus?”

Käyköhän tässä nyt niin, ettei päähenkilö pääse menninkäisistä ikinä eroon, vaan joutuu loppuikänsä leipomaan niille kakkuja. Ei kuulosta miltään mukavimmalta kohtalolta, mutta kaipa sitä vois pahemminkin käydä. Ja nyt kun tietää jo, millaisen kakun leipoa, niin hoituvat sopimukset menninkäisten kanssa jouhevammin.