Kirjoittaja Aihe: BBC!Sherlock: Punaisen puhelimen tapaus, Johnlock-raapaleet (K-11)  (Luettu 5503 kertaa)

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 563
Ficin nimi: Punaisen puhelimen tapaus
Kirjoittaja: Thelina
Fandom: BBC!Sherlock
Tyylilaji: höpsöä romantiikkaa
Ikäraja: K-11
Paritus: John/Sherlock
Yhteenveto: Sherlock on hommannut tapausta varten lankapuhelimen.
Vastuuvapautus: Kunnia kaikesta sarjaan liittyvästä kuuluu sen tekijöille.

A/N: Tämä on omistettu Sisiljalle, koska intoilit kanssani Sherlockista silloin, kun vihdoin sain katsottua BBC:n sarjan x vuotta myöhässä. En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään, joten tästä tuli tällainen hassu kolmen raapaleen kokonaisuus Spurttiin :D inspiskuvana oli tämä Sana/Kuva/Lause10 #3 kuva ja heitänpä tämän vielä FFF1000-haasteeseen sanalla 235. Indigonsininen. Sanamäärät 200, 250 ja 200.



Punaisen puhelimen tapaus


Kaikki alkoi siitä, kun John astui olohuoneeseen ja törmäsi päätä pahkaa lipastoon. Painava kaluste oli raahattu sivuun tavalliselta paikaltaan puoliksi kulkuväylälle. Sherlock kyyhötti hievahtamatta sohvalla, eikä ollut huomaavinaankaan Johnin sadattelua.

”Mitä hittoa, Sherlock?” John kysyi ja ahtautui lipaston ohi huoneeseen. Seuraavaksi hän oli kompastua johtoon, joka kiemurteli sohvapöydältä kohti seinää. Johdon toinen pää oli kytketty lipaston takaa paljastuneeseen puhelinpistokkeeseen. Vasta silloin John huomasi sohvapöydällä nököttävän punaisen lankapuhelimen, jota Sherlock tuijotti sormenpäät yhdessä, paljaat hartiat liikkumattomina. Johnin kaulaa alkoi kuumottaa, kun hän tajusi, ettei Sherlockilla ollut yllään muuta kuin kalsarit.

”Sherlock, mikä tuo on?” John kysyi. Sherlock ei hievahtanutkaan, jatkoi vain puhelimen tuijottamista kuin odottaen sen soivan hetkenä minä hyvänsä.

”Puhelin”, Sherlock lopulta vastasi. ”Aito Ericsson.”

John huokaisi.

”Niin, mutta miksi? Eikö sinulla ole aivan hyvä kännykkä?”

”Siksi, koska tarvitsen sitä. Ja tietenkin minulla on kännykkä, sinähän maksat sen puhelinlaskun. Kuten Ericssoninkin”, Sherlock ilmoitti ja onki sohvatyynyjen välistä Johnin luottokortin.

John sieppasi kortin ja tunki sen visusti farkkujensa taskuun. Sherlock asettautui takaisin tarkkailuasentoon ja jatkoi tuijottamistaan.

”Mihin ihmeeseen tarvitset lankapuhelinta?” John kysyi. ”Luulisi, ettei se ole etsivän työssä paras mahdollinen työkalu, niitähän on kaiketi helppo kuunnella?”

”Se on tarkoituskin”, Sherlock sanoi.

John ei ehtiny sanoa sanaakaan, sillä silloin puhelin pirahti soimaan.


***


Sinnikäs pirinä sai Sherlockiin eloa.

”John, nyt äkkiä tänne”, Sherlock komensi ja nosti luurin samalla hetkellä, kun John istahti hänen viereensä sohvalle.

”En valitettavasti ehdi nyt puhua”, Sherlock mörisi puhelimeen ainakin oktaavin tavallista matalammalla äänellä. Sitten hän laski luurin paikalleen tarkoituksellisen huolimattomasti, niin että linja jäi auki.

”Mit-”, John aloitti, mutta Sherlock vaiensi hänet kädenliikkeellään ja sanoi äänettömästi: Leiki mukana.

John jähmettyi paikoilleen. Sherlock hiveli rintakehänsä paljasta ihoa, huokaisi kuuluvasti ja nosti sitten käsivartensa huulilleen ja suuteli sitä, mahdollisimman äänekkäästi ja tiheään, edeten edestakaisin pitkin kyynärvarren ihoa.

Johnin aivot eivät totelleet. Tämän täytyi olla unta. Itse asiassa tämä muistutti yllättävän paljon hänen viime aikaisia uniaan. Tosin niissä Sherlock oli suudellut –

”Onko tämä okei?” Sherlock kumartui kuiskaamaan hänen korvaansa ja kosketti pehmeästi hänen kättään. John nyökkäsi. Sherlock leikki hänen kädellään ja kuljetti sitä pitkin alastonta kylkeään tismalleen samoin kuin John teki kuvitelmissaan. Sitten hän läiskäisi Johnin nihkeän käden vasten rintaansa niin, että ääni varmasti kantautui puhelimeen asti.

”Ah!” John huudahti hämmentyneenä, mutta siitä Sherlock vain innostui. Hän toisti liikkeen muutaman kerran ja painoi sitten muutaman äänekkään suukon Johnin kämmenselälle, kunnes lopulta kurottautui sulkemaan puhelimen luurin.

”Upeaa, John!” Sherlock huudahti. ”Se oli täydellistä! Nyt meidän pitää rientää – puhelua on kuunneltu ja sekä soittaja että salakuuntelija ovat nyt siinä uskossa, että River on vallan muissa puuhissa kuin taidegalleriassaan.”

”Kuka River?” John ihmetteli. ”Liittyykö tämä siihen taidevarkaustapaukseen?”

”Tietenkin”, Sherlock sanoi ja kiskoi jo housujaan jalkaan. ”Uskottelin, että tämä on Riverin numero.”

John ei ollut aivan varma, oliko pysynyt kärryillä, mutta Sherlock lupasi selittää matkalla.

***

Indigonsininen maalaus oli ripustettu Riverin taidegallerian keskipisteeksi. John ei olisi huolinut sitä seinälleen mistään hinnasta, mutta arvokas ja moderni teos oli Sherlockin mukaan jo aikaa sitten herättänyt kiinnostusta pimeillä markkinoilla. Nyt taidevarkauksia tehtaileva joukko oli kuitenkin saatu kiinni – Sherlockin puhelintempun jälkeen heidän oli tarvinnut vain soittaa Greg paikalle. Tyhjäksi luulemaansa galleriaan hiipivät rosvot jäivät kiinni verekseltään.

”Oikeastaan voimmekin palata saman tien kotiin”, Sherlock totesi tyytyväisenä, kun Greg ja Anderson olivat lastanneet varkaat poliisiauton kyytiin. John ei ihan ymmärtänyt, miksi heidän oli alun alkaenkaan pitänyt raahautua paikalle, mutta viittoi kuitenkin heille taksin. Hän taisi vieläkin olla vähän pyörällä päästään.

Kotona punainen puhelin odotti heitä sohvapöydällä varsin viattoman näköisenä. Johnin sydän heitti volttia ja yhtäkkiä hänen oli vaikea katsoa Sherlockia silmiin. Tajusiko tämä ollenkaan, miltä hänestä oli tuntunut aiemmin? Oli totisesti kamalaa olla ihastunut Sherlockiin.

Sherlock riisui takkinsa, kumartui kiskaisemaan puhelinjohdon irti seinästä ja työnsi lipaston paikalleen.

”Vielä yksi asia”, hän sanoi ja kosketti lempeästi Johnin olkapäätä.

Sherlock käänsi hänet varovasti ympäri. Johnin katse kulki ylöspäin, kunnes tavoitti Sherlockin silmät. Niissä oli jotenkin uudenlainen, pehmeämpi ilme.

”Sinä taidat tietää”, John sanoi.

”Tietysti. Puhut unissasi ja ajattelet kovin äänekkäästi”, Sherlock tokaisi. ”Mutta nyt kukaan ei kuule, jos haluat suudella kunnolla.”

Tietenkin John halusi.
« Viimeksi muokattu: 16.10.2023 12:41:04 kirjoittanut Thelina »
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 050
AAHHH VOI JUKU!! Niin ihanaa että korkkasit Sherlock-fandomin ihan ihka omallakin fikilläsi! Vihdoin ja viimeinkin, tahtoisin sanoa, mutta oikeasti ikinä ei ole liian myöhä aloittaa! Ja hauskaa, että aloitit kolmen raapaleen sarjalla, munkin aivan ensimmäinen Sherlock-fikkini oli sellainen kolmen shufflehaasteeseen kirjoitetun pikkuisen tekstipätkän kokonaisuus. :D Siitä se kuule lähtee eikä loppua ehkä enää näy! ;)

Tää oli valtavan suloinen ja hulvaton fikki, tän meiningistä tuli ihanalla tavalla sarjan aivan alkuajat mieleen! Tykkään niin siitä, kuinka ulalla John on siitä, mitä Sherlock oikein aikoo, mutta samaan aikaan John on kipeän selvillä omista tunteistaan Sherlockia kohtaan. Voi, John! Ei varmastikaan ole helppoa olla ihastunut Sherlockiin, etenkään kun Sherlock päättää työskennellä pelkät kalsarit jalassa ( :') <3) ja mitään selittämättä rupeaa hipelöimään ja suukottelemaan. Oi jestas sentäs.

Tuo punainen lankapuhelin (hihii, ihana väännös ekasta jaksosta!) oli veikeä keissi, ja jostain syystä mua huvitti kovasti, että Sherlock halusi oikein korostaa kyseessä olevan "aito Ericsson". Siis vau. :'D Tässä kun jokunen aika sitten katselin sarjan alkupuolen jaksoja, tajusin aikaa kuluneen kauheasti, kun Sherlock on käyttävinään uusinta uutta teknologiaa, ja voih, sillä on ikivanha näppäimistöllinen BlackBerry. Wikipedia osasi kertoa, ettei se firma ole valmistanut älypuhelimia enää vuoden 2016. Mutta lankapuhelimissa sitä taikaa vasta onkin! Ja ah, ne mahdollistivat kyllä aivan erinomaisesti salakuuntelemisen, muistan itsekin joskus harrastaneeni moista, tosin en tietenkään aivan yhtä rikollisissa aikeissa kuin tässä. ;D

Oi olisipa tuo Riverin esittäminen kestänyt vielä pidempään, se oli aivan ihana kohta, ja täytyy sanoa, että munkin aivoilla oli vaikeuksia toimia siinä kohtaa kun Sherlock panee Johnin lääppimään alastonta kylkeään ja rintaansa.

Lainaus
”Ah!” John huudahti hämmentyneenä, mutta siitä Sherlock vain innostui.
!! Tää oli erinomainen virke, innostuin tästä lisää itsekin, ja ellei tää teksti olisi K-11, olisin ollut jo varma, että kohta päästään eroon Sherlockin kalsareistakin. ;D <3 Mutta ei, rikostapaus pitää ratkaista, tietenkin, ja kiskoa kiireesti housut jalkaan. Nyyh! :D Olinkin ihan samoilla linjoilla kuin John, joka ihmetteli, miksi hänen ja Sherlockinkin piti raahautua paikalle galleriaan - Gregillä ja Andersonillahan vaikutti olevan homma jo täysin hanskassa ja John ja Sherlock olisivat voineet jäädä voitokkaasti pussailemaan kotisohvalle. Siispä virnuilin erittäin tyytyväisenä, kun Sherlock ja John kotiin palatessaan jatkavat siitä mihin jäivät, ja John, oi John, oli niin rohkea, että totesi ääneen, että Sherlockhan taitaa jo tietää, missä mennään. <3<3<3

Lainaus
”Tietysti. Puhut unissasi ja ajattelet kovin äänekkäästi”, Sherlock tokaisi. ”Mutta nyt kukaan ei kuule, jos haluat suudella kunnolla.”
Ah, Sherlock, mahtavan nenäkkäästi tokaistu, rakastan sua niin. <3 Tässäkin kohtaa aisti mielestäni ihanan vahvasti, että kyse on kaksikon alkuajoista, jolloin kaikki oli vielä hyvin ja ongelmat kovin pieniä. :>

Aivan ihana fikki, voi kiitos että kirjoitit tämän ja kiitos myös omistuksesta! :-* Kyllä intoilen kanssasi mielelläni jatkossakin, esim. seuraavan Sherlock-fikkisi kommenttiosiossa, hihi! Siihen asti, kiitos vielä tästä!
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 517
Otsikko kuulosti aivan sairaan herkulliselta ja tämä olikin sitten hupaisa ja söpö. ^^ Aloitus oli ehdottoman taattua Sherlockia, kun kiihkoissaan jättää lipaston oviaukolle päästäkseen käsiksi pistokkeeseen, eikä tule mieleenkään, että lipaston voisi siirtää myös takaisin. :D Mutta aivan nerokas tapa oli saada roistot kiikkiin, vaikka pitää sanoa, että pahikset tuntuivat aika typeriltä mennessään näin alkeelliseen, mutta eivätkös pahikset olekin tyhmiä. :D Ja mietin alkuun, että miksi juuri tämä tapa oli se, miten Sherlock halusi huijata roistoja, kai sitä voi ihan normaalilla keskustelulla saada uskoteltua, että reitti on selvä. Mutta selvisihän sekin, että miksi näin oli. :D

Lainaus
”Tietysti. Puhut unissasi ja ajattelet kovin äänekkäästi”, Sherlock tokaisi.

Iiih, en ennen tiennytkään, että yksi lempparijuttuni ficeissä on, kun hahmo paljastaa tunteensa puhumalla niistä unissaan, mutta teit siitä tällä juuri sellaisen. ;D Hyvin Sherlockin tapaista myös ratkaisi keissi samalla, kun edistää suhdettaan Johniin. :3 Kiitos tästä tosi paljon, oli niin hauska ja suloinen! ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 485
  • ava Claire + bannu Ingrid
Awww, olipas tää kivanen! Näin niin sieluni silmin tuon, että Sherlock vain tuijottaa alusvaatteisillaan katse tiukasti punaista puhelimessa. Onneksi John ehti tulla takaisin kotiin ennen kuin puhelin ehti pirahtaa, ettei mennyt Sherlockin suunnitelma ihan mönkään!

Tykkään siitä, miten Sherlock tavallaan iski kaksi kärpästä tässä samalla, ehkä se oli hänen suunnitelmansa alun alkaenkin. :D Saadaan niin taiderosmo kiinni samalla kun päästään myös lähemmäs Johnia. Onneksi tämä suunnitelma oli erittäin toimiva, kun niin sekä tapaus selvisi, että nämä kaksi pääsivät myös lopulta läheisempiin tunnelmiin. Awwh Sherlockille, joka tottahan toki jo tiesi kaiken Johnin tunteista ennen kuin sanoi Johnille mitään. Ehkä hän tiesi Johnin tunteista ennen kuin John itsekään tiesi. :D

Tämä ehdottomasti oli ihanan pehmoinen iltapala ja kivaa, että päätit ficcailla näistä kahdesta! ^^
Hyppää lehtikasaan!

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 563
Sisilja, tässä tosiaan kesti kauhean kauan, mutta sainpa vihdoin edes yhden Johnlock-idean valmiiksi! Toivotaan, että tämä avaa jonkin luukun, josta niitä alkaa tulvia lisää :D ja eikä mikä sattuma, että tässä olikin jotain samaa sinun omaan ekaan Johnlock-tarinaan :) täytyy myöntää, etten yhtään muistanut tätä kirjoittaessa ekan jakson puhelinjuttuja, olisikohan ehkä aika katsoa jaksot uudestaan… joka tapauksessa, kivaa että puhelin ja Sherlockin touhut viihdyttivät! Ja tietysti hommaa piti päästä kotona jatkamaan, Sherlockille tämä tietysti oli päivänselvää ja valkeni sitten Johnillekin :D kiitos ihanasta kommentista ja Sherlock- tai siis Johnlock-intoilu best!

Meldis, mikä tahansa pahis on takuulla tyhmä ja menee lankaan, kun Sherlock on vastassa :D aivoni eivät taipuneet keksimään mitään monimutkaista mysteeriä, joten hassu ja söpö lähestymistapa oli hieman kevyemmin toteutettavissa. Ja todellakin kaikki unissaan puhumiset ym. ovat ihan parhaita juttuja ficeissä! Kiva kuulla, että tykkäsit, kiitos kommentista!

Grenade, Johnilla oli kieltämättä täydellinen ajoitus tulla kotiin, mutta tottahan Sherlock nyt oli ottanut tämän huomioon ;) ja on kyllä aivan Sherlockin tapaista lyödä kaksi kärpästä yhdellä kertaa JA tietää kaikki Johnin tunteista ennen Johnia itseään :D kiitos kommentista, kiva että pidit!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 269
Olipa tämä ihana :D Huomasin tämän jo tuossa spurtin aikaan mutta vasta nyt ehdin tänne kommentoimaan. Noh, parempi myöhään kun ei ollenkaan!

Ensinnäkin on sanottava, että tällä on ihan tosi kiva nimi :D Heti tulee semmoinen agathachristiemäinen olo ja se jos mikä sopii hyvin Sherlockin maailmaan, vaikka eri kirjailijan kynästä onkin. Mutta samaa tämmöistä salapoliisimeininkiä molemmissa. Lisäksi tykkäsin hirmuisesti, kun tuo puhelin oli juuri punainen! Vaikka eihän sillä mitään väliä oikeasti ole ;D

Huh, aika kuumaksi meni tuo tilanne puhelun jälkeen ja ymmärrän hyvin että John oli hieman ihmeissään. Aika ketkua Sherlockilta tehdä tuolla tavalla kun tiesi Johnin ajatuksista ;) Toisaalta taas tuo oli kiva matalankynnyksen lähestymistapa asiaan, joten suodaan se Sherlockille anteeksi :D

Hienoa, että tapaus selvisi vaikka kyseessä olikin vain tämmöinen kolmen rapsun kokonaisuus. Ja siis se tässä myös oli tosi kivaa, että että vaikka kyseessä oli lyhyt juttu niin tähän mahtui silti sekä mysteeri että rakkaustarina :) Ai että, tykkäsin kyllä kovasti. Loppu oli tietenkin mieleeni ja sai hymyn huulille! Suukot ovat ihan parhaita :D

Kiitos tästä!

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 831
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! :) Tämän tekstin otsikko veti minua puoleensa, ja lisäksi minua kiinnosti tietää, mitä oletkaan kirjoittanut tuon inspiskuvan pohjalta. Plus Johnlock on ihana paritus, jonka pariin on aina turvallista ja lohdullista palata. ♥

Tässä fandomissa minua ei koskaan lakkaa huvittamasta se, miten Sherlock keksii jotain, mistä John on aluksi aivan ulapalla. :D Tässäkin tapauksessa on niin hauskaa lukea siitä, kuinka lipasto yhtäkkiä tukkii kulkuväylän ja Sherlock tuijottaa hartaasti punaista puhelinta, pelkissä alushousuissa. Johnin hämmennyksestä lukeminen on niin ikään hupaisaa. Rakastan myös kaksikon välistä dynamiikkaa, joka pääsee tässä tekstissä oikeuksiinsa niin dialogin keinoin kuin muutenkin. Tämä naurattaa minua niin:
”Siksi, koska tarvitsen sitä. Ja tietenkin minulla on kännykkä, sinähän maksat sen puhelinlaskun. Kuten Ericssoninkin”, Sherlock ilmoitti ja onki sohvatyynyjen välistä Johnin luottokortin.
Sohvatyynyjen välissä ollut luottokortti, aaa. :D Sherlock on kyllä aikamoinen kämppäkaveri.

Vielä sittenkin olin ihan yhtä hymyä, kun jutun juju valkeni minulle. Aikamoinen tapa uskotella rosvoille, että reitti on selvä, kun River on aivan muissa puuhissa! Kaiken kruunaa se, että Johnilla menee täysin pasmat sekaisin, kun todellisuus muistuttaakin yhtäkkiä hätkähdyttävästi kiihkeitä, salaisia unia (pidän muuten valtavasti siitä, miten Johnin lämpimät tunteet käyvät luontevasti ilmi tarinan lomassa, ilman kummempia selittelyjä). Tai no eihän tunnetuskailu kauhean kivaa ole, jos joutuu kituuttelemaan yksin ilman vastakaikua, mutta jotenkin minulla oli sellainen kutina, että sitä vastakaikua voisi kuitenkin olla... ;) Ja niinhän se onneksi sitten olikin!

Minäkin pohdin Meldiksen tavoin tätä Sherlockin erikoista tapaa saada rikolliset kiikkiin. Ja riemastuin, kun loppua kohden tulikin vahvasti sellainen fiilis, että tapa oli Sherlockilta erittäin tietoinen valinta, jolla oli tarkoitus edistää myös erästä toista asiaa... ;D Tuntuu niin luontevalta, että Sherlock on kuin onkin tiennyt. Eikä pelkästään tiennyt, vaan hänelläkin mitä ilmeisimmin on ollut tahollaan lämpimiä tunteita. ♥

”Tietysti. Puhut unissasi ja ajattelet kovin äänekkäästi”, Sherlock tokaisi. ”Mutta nyt kukaan ei kuule, jos haluat suudella kunnolla.”

Tietenkin John halusi.
Mikä ihana, hymyilyttävä, sydäntälämmittävä lopetus! :-* Olisi ollut lohdutonta, jos John ei olisikaan saanut tunteilleen vastakaikua, vaan tämä erikoinen varkaidennappausoperaatio olisi jäänyt ainoaksi tällä tavalla intiimiksi kohtaamiseksi Sherlockin kanssa.

Kiitokset tästä suloisesta tarinasta, tämä oli ihanan kevyttä luettavaa ja piristi päivääni kovin! -Walle


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 563
Vendela, kerrankin nimi oli helppo keksiä! Hyvä inspiskuva, kun auttoi otsikoinnissakin, mikä usein on hankalaa. Sitä ei nyt paljastettu, mistä Sherlock oli hankkinut puhelimen ja miksi juuri punaisen :D Tästä tuli muutaman raapaleen kokonaisuus, koska idean alku oli jumittunut minulla pöytälaatikkoon ja ajattelin, että tulkoon mieluumin jokin lyhyt ja höpsö raapale kuin tarina, joka ei koskaan valmistu. Ihanaa kuulla, että tykkäsit varsinkin lopusta! Kiitos kommentista ♥

Walle, minäkin tykkään tuosta kuviosta, jossa Sherlockilla on ihan omat ajatukset ja kaikki on selvää, mutta John on ihan pihalla :D Siihen ei ikinä kyllästy! Kiva kuulla, että Johnin tunteet tulivat hyvin tekstin lomassa esille, raapalemitassa niitä nyt ei mahtunutkaan sen kummemmin selittämään, mutta ajattelin myös että ne tulevat esille, kun kerrotaan Johnin näkökulmasta. Sherlockin erikoinen tapa rikollisten nappaamiseen oli kyllä ihan tuon inspiskuvan syytä, en vain päässyt eroon ajatuksesta, että punaisen puhelimen kuvasta tulee jokin Johnlock-ficci, jossa puhelin on ratkaisun avain :D Kiva kuulla, että sinäkin pidit lopusta ♥ Kiitos kommentista!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Angelina

  • back to my roots
  • ***
  • Viestejä: 6 504
Aiii että mikä ihanuus täältä löytyi :'3 Komppaan Sisiljaa, koska tästä todellakin tuli sarjan alkuajat mieleen! Tää olis hyvin voinut olla vaikka heti ensimmäisen tuottarin toinen jakso 😂Tosi hienosti olit tähän saanut sekä sarjan että hahmojen fiiliksen.

John oli ihanan pihalla (niin kovin tavalliseen tapaansa :'D) ja Sherlock oma mystinen itsensä - tuo feikkaaminen avoimen puhelinlinjan äärellä oli ihan loistava! Mua nauratti kuvitella Sherlock överinä ääntelehtimässä ja John tuijottamassa peurana ajovaloissa, että mitähän hemmettiä nyt tapahtuu ;D Kaiken tämän lisäksi toit tosi luontevasti tässä esiin sen, että John on jo pidempään ajatellut Sherlockista romanttisessa mielessä :'3 Ja loppukin oli juuri täydellisen söpö <3

Hienosti yhdistetty mysteerikeissi ja romantiikka, kiitos tästä söpöilystä :3


or perhaps in slytherin,
you'll make your real friends


bannu © Inkku

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 563
Angelina, olisipa ollut kyllä hyvä jaksoidea ekalle tuotantokaudelle ;D rakastan tuota asetelmaa, jossa John on pihalla ja Sherlock mystinen mutta ihan kartalla, joten pitihän siitä kirjoittaa! Kiva kuulla, että tykkäsit, kiitos kommentista<3
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥