Nimi: Ukkosmyrsky ja muita yllätyksiä
Genre: Vähän fluffya mutta enemmän perusdraamaa
Ikäraja: K-11
Varoitukset: pari pientä viittausta aiempaan itsetuhoiseen käytökseen
Tiivistelmä: mitä käy, kun tuoreet työkaverit lähtevät kahdestaan syysviikonlopuksi mökille?
Haaste: Kirjoittamisen kuudestilaukeava IIikäraja: K-11
genre: fluff
tunne: hämmennys
tilanne: joskus asiat muuttuvat odottamatta
inspiraatiosanoja: vesittää, lamautunut, viikset, lopuksi
otsikkotyyli: luonnonilmiöotsikko
Syksy on vihdoin täällä, ja mieleen hiipi heti syksyinen mökkireissu ja syysmyrsky. Otsikointi on tuskaisen vaikeaa haasteenkin puitteissa ja lyhytsanaiseksi en oppinut vieläkään.
Kiva jos luet ja kaikenlaiset kommentit lämmittävät mieltä <3
Se oli alkujaan vain vitsi, joka heitettiin työpaikan kahvihuoneessa. Topi istui parinsa Riinan kanssa juomassa kahvia ja valitteli, että pikkuveli oli saanut kipsin jalkaansa ja mökillä olisi paljon tehtävää ja syysteloille laittoa. Samaan aikaan Lauri oli huoneen toisessa kulmassa valitellut, kuinka viikonlopuksi suunniteltu, kauan odotettu opiskelukaverien mökkireissu oli vesittynyt, koska niin moni ei päässytkään – ei oltu saatukaan vapaita, lapset olivat kipeinä ja Jonin kaksoset olivatkin syntyneet ennen aikojaan. Ja niin siinä oli sitten jotenkin käynyt niin, että Lauri istui Topin kyydissä matkalla herra ties mihin kokonaiseksi pitkäksi viikonlopuksi, koska hänen vapaatoiveensa sentään oli huomioitu, ja siskojen kanssa oli sovittu, että he hoitaisivat äitiä sen viikonlopun. Topi ajoi rauhallisesti ja varmasti kuoppaisella, mutkaisella tiellä.
Ajomatka tuntui pitkältä. Alkumatkasta he olivat vielä jutelleet niitä näitä, mutta kun tiet kävivät pienemmiksi, juttu oli alkanut ehtyä. Lauri tajusi, ettei oikeasti tuntenut seuraansa juurikaan. Topi oli 121:n uusi ensihoitaja, aloittanut kolmisen kuukautta takaperin. Topi tuntui olevan aina töissä – tai ainakin aina silloin, kun Laurikin oli. Pienessä sairaalassa hoitotason ensihoitajat tulivat nopeasti tutuiksi, ja Lauri oli heti kiinnittänyt huomionsa kovaääniseen, tatuoituun, viiksekkääseen, ruskeasilmäiseen Topiin. Ja niin olivat kiinnittäneet päivystyksen nuoret naishoitajatkin. Ja se uusi sisätautierikoistuva, Reetta, jonka hän oli nähnyt flirttailevan Topin kanssa akuuttihuoneen eteisessä. Topi nauratti mielellään tyttöjä myös kahvihuoneessa ja iski silmää uudelle keikalle lähtiessään. Topi oli pitkin kesää ehdottanut töiden jälkeen terassille lähtemistä, mutta Lauri oli yleensä kieltäytynyt milloin minkäkin kiireen vuoksi, eivätkä he oikeasti tunteneet toisiaan sairaalan seinien ulkopuolella muutamaa someviestiä syvemmin.
Topi kaarsi auton päättyvän tien perällä olevalle pienelle kääntöpaikalle. Edessä avautui pieni metsäkaistale, jonka laidalla seisoi punainen mummonmökki. Tontti vietti alaspäin kohti rantaa, jossa hahmottui pienempi, hirsistä rakennettu saunamökki. Topi esitteli paikat; mökissä oli kaksi makuuhuonetta, pieni keittiö ja olohuoneen ja ruokailutilan yhdistelmä. Saunassa oli pieni pukuhuone ja tummaksi petsatut lauteet, sekä pieni vierashuone vuodesohvalla varustettuna. Rannassa oli pitkä laituri, jota vasten laineet liplattivat kevyesti. Koivujen lehdet kellersivät jo, ja aivan mökin vieressä seisova pihlaja punersi kauniisti. Syksy oli ollut leuto, mutta yöt olivat alkaneet viilentyä.
”Asetu hei ihan vaan mukavasti, siellä keittiön lattian salaluukussa on bissee”, Topi sanoi, ”mun täytyy soittaa mutsille.”
Lauri istuutui nyökäten sohvalle ja katseli, kuinka Topi astui puhelin korvallaan ulos kuistille. Mökissä tuoksui vanhalta talolta, puulattia tuntui viileältä jalkojen alla.
Mitä mä oikein teen täällä Topin kanssa kahdestaan koko viikonlopun, Lauri ajatteli ja katseli ikkunan läpi puhelimessa paitahihasillaan puhuvan Topin sivuprofiilia. Topi haroi ruskeaa tukkaansa ja nauroi, Lauri käänsi katseensa pois. Hän tunsi yllättäen olonsa kiusaantuneeksi Topin kanssa kahdestaan. Topi oli töissä niin rempseä, mutta kahden kesken paljon rauhallisempi ja hiljaisempi. Tai sitten Laurin seura teki hänestä sellaisen? Kun he olivat autossa jutelleet mökeistä, Lauri oli kertonut entisen poikaystävänsä Villen mökistä – eihän Topille nyt vasta selvinnyt, että Lauri oli homo? Se ei ollut mikään salaisuus, kaikki tiesivät sen töissä. Mutta sen jälkeen Topi oli käynyt hiljaisemmaksi. Lauri tiesi – Minka oli kertonut – että Topi oli muuttanut paikkakunnalle erottuaan pitkäaikaisesta tyttöystävästään. Sen jälkeen Topi oli viettänyt ilmeisen villiä sinkkukesää, koska Minka tiesi pojan vieneen kotiinsa parikin tuttua. Lauri vilkaisi taas kuistille, Topi puhui edelleen puhelimessa.
Great, nyt sitä kaduttaa, että se kutsui päivystyksen ainoon homohoitajan mukaansa, hän mietti. Hän ei ollut Topista kiinnostunut – ulkonäkö toki miellytti, muttei hän missään nimessä halunnut mitään työpaikkaromanssia. Tai romanssia ollenkaan. Ero Villestä tuntui tuoreelta, ja äidin hoitaminen vei oikeasti kaiken vapaa-ajan. Kaiken lisäksi Topi oli hetero ja vaikutti todelliselta naistenmieheltä. Vaikka olikin kehunut Laurin hiuksia, kun hän oli kesän päätteeksi ottanut permanentin.
Mökillä riitti onneksi pientä puhdetta koko illaksi, eikä kiusallinen tunnelma jäänyt päälle. Vedet piti hakea kaivosta, puita kantaa saunaan ja pesät sytyttää. Puuhailtuaan pari tuntia Lauri ja Topi istuutuivat sohvalle ja Topi sihautti auki oluen. Ilta alkoi hämärtyä, takassa rätisi tuli, joka alkoi vähitellen lämmittää viileää mökkiä. Topi napsutteli sormellaan tölkin reunaa ja Lauri seurasi katseellaan kyynärvarren lihasten pieniä nytkähdyksiä, jotka saivat käden monet tatuoinnit heilahtelemaan. Koko Topin vasen käsi oli kuvien peitossa, Lauri erotti hirven, lehtiä, pitkähiuksisen naisen. Ja ihan kuin kuvien alla ihossa olisi ollut monia kevyitä arpia? Lauri hätkähti, eihän voinut olla. Topi huomasi hänen katseensa ja lopetti rummutuksensa.
”Monta kuvaa sul on tossa?”, Lauri kysyi nopeasti, ettei vaikuttaisi kiusalliselta. Topi alkoi katsella omaa kättään.
”No, tää on vähän tällanen kokonaisuus. Tää on tehty kuudella kerralla. Eka oli tää – se on mun sisko, joka kuoli viis vuotta sitten”, Topi sanoi ja näytti pitkähiuksista naista, ”broidilla on sen nimmari pohkeessa.”
Lauri jäi katsomaan hämmentyneenä Topia. Niin iloinen ja rempseä Topiko oli menettänyt siskonsa muutama vuosi takaperin?
”Shit. Mä oon pahoillani sun siskosta”, Lauri sanoi. Topi heilautti kättään.
”Mää oon tehny rauhan itteni kans siitä”, hän sanoi ja jatkoi kätensä tutkimista. Kun Topi nosti kättään, Lauri huomasi, että yksi kuvista jatkui kohti kainaloa ja mietti, kuinka pitkälle kuva ylettyi. Jos he menisivät yhdessä saunaan, hän varmaan näkisi sen.
”Onks sulla yhtään leimaa?”, Topi kysyi ja Lauri hätkähti ajatuksistaan.
”Joo, mut sen näkee vaan saunassa”, hän sanoi. Topi kohotti kulmiaan ja Lauri tajusi mitä sanoi.
”Siis…”, hän sopersi nolona, korvia kuumotti, ”se on mun reidessä, niin ettei se oikeen koskaan näy.”
Topi naurahti ja nojasi taaksepäin sohvalla, joi pitkän kulauksen oluttaan ja vilkaisi sitten urheilukelloa ranteessaan.
”Siel alkaa varmaan olla pesä lämmin, lähetkö saunomaan?”, Topi kysyi.
Pienessä saunan pukuhuoneessa oli hämärää. Ulkona oli alkanut sataa, ropina rummutti kevyesti ikkunaa. Takan ritinä kuului saunan oven läpi. Vesipadasta kuului iloista kiehumisen ääntä. Topi riisui vaatteitaan huoneen nurkan puupenkille ja Lauri huomasi, kuinka kainalosta jatkui hirven sarvi Topin rintaan, päättyi juuri ennen nänniä, jossa oli lävistys. Lauri käänsi katseensa pois juuri, kun Topi riisui housujaan, ja silloin hän näki aivan selviä arpia Topin pohkeissa. Ohuita, vierekkäin kulkevia, jo haalistuneita. Topi riisui loputkin vaatteensa kiinnittämättä Lauriin huomiota ja siirtyi saunaan. Lauri seurasi perässä hämmentyneenä. Saunan suloinen lämpö tuntui pehmeältä iholla. Topi oli jo kiivennyt lauteille ja tukenut jalkansa edessä olevaan kaiteeseen.
”Käytkö sä paljon täällä?”, Lauri kysyi kammetessaan itseään lauteiden toiseen reunaan. Hän jätti tarkoituksella vähän väliä Topiin.
”Me oltiin kaikki kesät täällä kun oltiin lapsia”, Topi sanoi heittäessään löylyä, ”mutta nyt tää on vähän jäänyt mun ja broidin harteille, ja me tehään molemmat vuorotöitä niin ei ehitä enää niin usein – Aatu on palomies. Faijal on MS-tauti ja se ei enää oikeen pääse liikkuu täällä.”
Lauri nyökkäsi osaamatta oikein sanoa mitään. Hän oli hieman hämmentynyt siitä, miten paljon Topi yhtäkkiä kertoi henkilökohtaisista asioistaan. Topi tuijotti kiukaan pesästä loimottavia liekkejä, ja ruskeissa silmissä häälyi varjoja.
He saunoivat pitkään, viimeinenkin valonkajo ulkona väistyi pimeyden tieltä. Merivesi oli vielä yllättävän lämmintä, kun he pulahtivat laiturilta veteen. Polku takaisin mökille oli sateen ja puista tuulen myötä irronneiden lehtien liukastuttama. Saunan jälkeen he grillasivat vielä makkaraa ja istuivat hämärässä tuvassa juttelemassa pitkään. Kahden kesken Topi olikin erilainen, kuin Lauri oli luullut – paljon rauhallisempi ja yllättävän syvällinen. Nukkumaan käydessään Lauri joutui muistuttamaan itseään siitä, että Topi oli ehdottomasti naisiin päin.
Koko seuraavan päivän satoi vettä. Kovimman rankkasateen tauotessa pojat vetivät päälleen mökistä löytyneitä sadevaatteita ja lähtivät ulos hoitamaan mökin puhteita. He kantoivat pihakalusteet suojaan varastoon ja hakkasivat halkoja. Kun sade taas yltyi, he vetäytyivät mökin suojaan lihakset hellinä fyysisestä työstä. Koska sääennuste näytti kelin muuttuvan vain myrskyisämmäksi, he lämmittivät saunan jo varhain ja päättivät viettää lopun päivästä sisällä turvassa vasten kasvoja vihmovalta säältä. Illan hämärtyessä tuuli yltyi suorastaan myrskyksi ja sade ropisi voimalla kattoon ja ikkunoihin. Meri heitti aaltoja vaahtopäinä pitkälle rantaan. Lauri ja Topi istuivat katsomassa leffaa mökin kotoisassa suojassa, kun ukkonen yhtäkkiä jyrähti aivan lähellä.
”Voi paska”, Topi sanoi, ”toivottavasti ei mee sähköt.”
Lauri näki valtavan kirkkaan välähdyksen, kun salama iski merellä. Jyrähdys kuului vain pari sekuntia välähdyksen jälkeen voimakkaana ja kumeana.
”On kyllä ihan päällä”, Lauri sanoi katsellen meren vellomista. Ja silloin seuraava salama löi aivan lähelle ja kaikki pimeni ennen valtavaa, repivää jyrähdystä. Kaikki valot sammuivat, samoin televisio, ja jääkaapin tasainen hurina loppui.
”Voi ny vittu”, Topi huokaisi ja Lauri räpytti silmiään. Niin kaukana kaupungin valoista pimeys nieli kaiken, hän haparoi puhelintaan sohvalta löytääkseen edes jotain valonlähdettä. Topi etsi ilmeisesti myös puhelinta, ja sohvalla heidän kätensä koskettivat toisiaan – ja Lauri sai Topin sormesta sähköiskun.
”Wow”, Topi naurahti ja nousi haparoiden ylös. Lauri muisti jättäneensä puhelimensa lataukseen toisen makuuhuoneen yöpöydälle. Hän nousi myös ylös, ja pimeässä hän törmäsi suoraan Topin rintaan. Hän kuuli Topin hengityksen ihan vieressä sopertaessaan jotakin anteeksipyyntöä törmäyksestä.
”Ei täällä nää kyllä yhtään mitään”, Topi naurahti, ”oota, mulla on jossain taskulamppu ja mutsilla on kynttilöitä tuolla yhessä laatikossa.”
Kun Lauri yritti väistää Topia näkemättä mitään, hän onnistui vain astumaan uudelleen Topin eteen, ja he törmäsivät taas toisiaan vasten, nyt Laurin kasvot melkein osuivat Topin kasvoihin. Topin kurkusta lähti matala ääni, joka sai Laurin jähmettymään paikalleen, ilma tuntui sähköiseltä, vaikka ongelma oli sähköjen puute. Ulkona välähti jälleen salama, joka valaisi hetkeksi huoneen, ja Lauri näki, kuinka Topi katsoi häntä hieman säikyn näköisenä. Sitten jyrähti vielä entistä kovempaa, ukkonen oli aivan päällä. Salaman välähdyksen jälkeinen pimeys oli aivan yhtä läpitunkematon. Lauri yritti taas väistää Topia, mutta onnistui vain kolmannen kerran törmäämään tähän.
”Äh, ei tästä tuu mitään”, Topi huokaisi ja tarttui pimeässä Lauria hartioista. Lauri ajatteli Topin siirtävän itseään sivuun, mutta Topi vetikin hänet syliinsä ja yhtäkkiä Topin huulet olivat hänen huulillaan. Lauri tunsi lamaantuvansa hetkeksi hämmennyksestä. Topin viikset kutittivat ylähuulta, Topin vahvat käsivarret kiertyivät hänen ympärilleen.
Mitä helvettiä nyt tapahtuu, Laurin aivot huusivat. Ukkonen jyrähti taas ja Topi päästi irti. Hetkellisessä valonvälähdyksessä Lauri tuijotti Topia silmät suurina hämmennyksestä. Topin silmissä puolestaan paloi jännittynyt katse. Ukkonen jyrähti vielä uudelleen, kun Lauri nojasi lähemmäs ja veti Topia itseään vasten, suuteli innokkaasti viiksekästä suuta. Lauri ei tiennyt, kuinka kauan he seisoivat pimeässä jyrähdysten keskellä toisiinsa kietoutuneina, ennen kuin Topi päästi irti. Lauri nuolaisi huuliaan, ylähuulen ihoa kuumotti viiksien pistelyn jäljiltä ja hän yritti olla miettimättä, miltä sama pistely tuntuisi jossain muualla. Ukkonen jyrähti jälleen, jo hieman kauempana, ja valaisi taas hetkeksi huoneen. Topin ilme oli tutkimaton, ja sitten hän jo kääntyikin ja etsi käsikopelolla tietään kohti lipastoa ja sen laatikoita, joista löysi lopulta kynttilöitä ja tulitikut. Kynttilöiden valo täytti huoneen, ja Topin katse oli pehmeiden liekkien valossa lempeä.
”Topi… Mitä helvettiä?”, Lauri lopulta kysyi. Topi hymyili ja iski silmää, samaan tapaan kuin töissä.
”Mä luulin, että sä tykkäät naisista”, Lauri tokaisi, edelleen hölmistyneenä. Ylähuulta pisteli vieläkin. Topi kohautti olkiaan.
”Vähän molemmista”, hän sanoi ja Laurin suu loksahti auki. Topi virnisti taas.
”Mää oon koko kesän sua katellu, mutta et oo vaan oikeen tajunnu”, Topi sanoi ja Laurin ajatukset menivät vielä enemmän solmuun.
Mitä tapahtuu? Onko tää se sama Topi, joka flirttailee töissä kaikkien kanssa? Sekö on koko ajan ollut musta kiinnostunu?Lauri ei saanut sanottua mitään, tuijotti vain kynttilän pehmeässä lepatuksessa Topia, joka kävi istumaan takaisin sohvalle, ojensi kättään häntä kohti. Topi tarttui hänen ranteeseensa, veti lähemmäs. Itsevarmasti, kuin vain Topi saattoi. Lauri istuutui Topin vierelle. Topi nojasi taas vähän lähemmäs, suuteli pehmeästi. Hetken Lauri ajatteli voivansa tottua viiksien pistelyyn, mutta ravisti sitten päätään.
”Siis hetkinen”, hän sanoi, ”senkö takii sä mut tänne pyysit?”
Topi näytti hetken mietteliäältä.
”No, kyllä mää valehtelisin, jos sanoisin etten toivonu, että sää vihdoin huomaisit, että mää oon susta kiinnostunu, mutta ei mun tarkotus ollut sua mihinkään nurkkaan ajaa. Ihan vaan ajattelin, kun sää olit niin maas myyny siitä, että teiän mökkireissu peruuntu, ja mää olin tänne joka tapauksessa tulossa, että jos vaikka sää lähtisit mukaan. Kun sää oot muutenkin vaikuttanu vähän apeelta viime aikoina.”
”Okei”, Lauri huokaisi puulla päähän lyötynä, yllättyneenä siitä, että Topi oli kiinnittänyt huomiota häneen matalaan mieleensä.
”Mä erosin just kesällä pitkästä suhteesta. Mut – mä en eti nyt just mitään. En laastaria, en panoa enkä ainakaan mitään uutta suhdetta – ei mulla oo just nyt aikaa sellaseen”, Lauri sanoi epävarmana. Topi nyökkäsi.
”Mää ymmärrän sen tosi hyvin. Määkin erosin ennen kun muutin tänne. Mää ajattelin pitää sinkkukesän, ja niinhän mää pidinkin, mutta aina kun tullaan tuomaan potilasta niin mietin että ootkohan sää vuorossa. Ja sitten Riina vielä kerto, että sää oot eronnu siitä kundistas.”
Taas Lauri katsoi hämmentyneenä Topia. Naistenmies Topi, rempseä, kovaääninen Topi – oliko se sama mies, joka istui siinä kynttilänvalossa hänen edessään sanomassa sellaisia asioita? Hän näytti varmaan typerältä tuijottaessaan Topia suu auki, koska tämä naurahti.
”En mää tarkota sua ny mitenkää ahdistella, jos ei sua kiinnosta niin sit ei kiinnosta. Mutta mää oon vaan kokenu viime vuosina aika kovia, ja jotenkin sun lähellä on ollu sellanen tunne, että – että se ei haittais. Että ehkä sääkin oot vähän rikki jostain syvältä”, Topi sanoi ja kuin salamanisku se kouraisi syvältä Laurin sydänalasta.
Mistä se sen tiesi?Lauri nosti kätensä ilmaan ja laski sen Topin ranteelle. Tatuoidun ihon pinta oli juosteinen pienistä arvista. Kun Topi ei virnuillut, ruskeisiin silmiin laskeutui ihan erilainen katse, hieman melankolinen, lempeä. Lauri silitti Topin käsivartta, nojasi lähemmäs, ja viiksien pistely tuntui erilaiselta, pehmeämmältä. Topi veti Laurin syliinsä, silitti hiuksia, suuteli otsaa. Lauri tunsi lämmön valuvan varpaisiinsa asti. Hetken hänet valtasi tunne, että Topiin voisi luottaa. Topin vahvat käsivarret olivat paikanneet monta haavoittunutta, kantaneet turvaan, pelastaneet. Ja Topin ruskeat, läheltä pohjattoman lempeät silmät olivat tainneet nähdä välähdyksiä sellaisesta pimeydestä, jota harva ymmärsi. Ja sellaista yhteenkuuluvuutta Lauri ei ollutkaan tuntenut ennen. Sydän jyskytti kovaa rinnassa.
”Voidaan siis olla ihan vaa kavereita”, Topi sanoi vielä. Lauri naurahti.
”Katotaan ny”, hän sanoi ja suukotti vuorostaan Topin poskea.
”Tiiäkkö mitä”, Topi sanoi katse terästyen. Lauri kohotti kulmiaan.
”Tuolla kulmahuoneessa tulee tosi kylmä, jos sähköt ei toimi – takka ei jotenki oikeen lämmitä sitä. Niin sun ois kyllä paljon lämpimämpi mun vieressä.”
Lauri naurahti. ”Smooth”, hän sanoi. Topi iski silmää.
”Ei vais”, Topi sanoi, ”mutta sitä mun on ehkä vähän ikävä parisuhteesta, että voi nukkuu jonkun kanssa.”
Lauri nousi ylös ja pyöritteli päätään. Kaksi päivää sitten hän ei olisi voinut kuvitellakaan käyvänsä sellaista keskustelua, ja kaikista ihmisistä Topin kanssa.
”Mä en aio harrastaa seksiä sun kanssa”, hän sanoi.
Vielä, hän lisäsi mielessään, koska Topin kanssa vietetyt päivät olivat saaneet hänet näkemään nuoren miehen aivan uudessa valossa. Topi virnisti taas.
”En mää ajatellukaan. Mutta oon kuullu, että mun kainalossa on hyvä nukkuu”, hän sanoi. Lauri pudisteli päätään, mutta kömpi kaikesta huolimatta lopulta mökin päämakuuhuoneen parisänkyyn, kun nukkumaanmenon aika koitti. Topi suuteli häntä pehmeästi, maistui hammastahnalta ja arvoituksilta. Yllättäen Lauri tunsi olonsa kevyeksi ja hyväksi. Hän antoi Topin vetää itsensä kainaloonsa ja painoi päänsä tämän rinnalle. Topin sormet eksyivät hänen hiuksiinsa.
”Haluuks sä kertoo mulle siitä, miten sä oot rikki?”, Lauri kysyi hiljaa. Topi painoi huulensa hänen hiustensa sekaan, suudelma oli kevyt ja pehmeä.
”Ehkä. Joskus. Haluaks sää kertoo mulle?”, Topi vastasi. Lauri mietti hetken, hengitti rauhallisesi sisään ja ulos. Topi tuoksui uudelta, erilaiselta. Hän käänsi katseensa ylöspäin Laurin lempeisiin silmiin.
”Ehkä. Mut en mä eti mitään pelastajaakaan”, Lauri sanoi ja Topin toinen suupieli kääntyi hymyyn.
”Hyvä”, hän sanoi, ”en eti määkään.”
