Kirjoittaja Aihe: Viimeiset | Lily/James, Kelmit | K-11  (Luettu 4443 kertaa)

Hawkieee

  • ***
  • Viestejä: 3
Viimeiset | Lily/James, Kelmit | K-11
« : 15.07.2023 12:28:26 »
Nimi: Viimeiset
Genre: Drama, Romance
Ikäraja: Max K-11, suurin osa tekstistä S
Paritus: Lily/James, Remus/Sirius, Peter/OFC
Summary: Viimeisen vuoden Tylypahkassa voisi luulla sisältävän läksyjä, Tylyaho-vierailuja ja hauskanpitoa mutta myös rakastumista, riitoja ja ensisuudelmia.
Kelmit ovat valmiita tekemään viimeisestä vuodestaan ikimuistoisen. Lily taas yrittää vältellä Jamesia kaikin keinoin. Vuoden aikana he kasvavat, oppivat ja ennen kaikkea tekevät tyhmiä valintoja.
Varoitukset: Hiukan väkivaltaa ja verta, kidutuskirouksen käyttö. Erikseen maininta vielä kyseisissä luvuissa.
Vastuunvapaus: Kaikki hahmot, jotka on tunnistettavat Harry Potterista kuuluu J.K Rowlingille. En saa rahaa tämän kirjoittamisesta.
A/N: Olen julkaissut tätä fanifiktiota myös Wattpadissä.


Viimeiset


Luku 1. Ensimmäiset

”Hemmetti”, Lily kirosi kooten vaatteittaan kokoon. Hänen pitäisi olla tunnin päästä Tylypahkaan menevässä junassa mutta täällä hän vain kotona yritti etsiä toista mustaa sukkaansa. Yleensä Lilyllä olisi ollut kaikki pakattuna tähän mennessä. Hänen ystävänsä Maya oli kuitenkin päättänyt yllättää hänet ja tilasi itselleen, Lilylle ja Islalle matkan Pariisiin viikoksi juuri ennen koulun alkua. Maya oli vain sanonut, että tämä oli heidän viimeinen vuotensa Tylypahkassa ja samalla viimeinen mahdollisuus tuhlata heidän vanhempiensa rahat hyvällä omatunnolla. Jos Lily myöhästyisi junasta hänen takiaan, Mayan oli paras valmistautua kulkemaan siankorvien kanssa koko loppuvuoden.
”Jonakin päivänä minä vielä-”, Lilyn muminan keskeytti Petunian pistävä ääni.
”Liikettä, friikki.”
Petunia seisoi oven edessä toinen käsi lantiollaan. Hänen kasvoillaan oli tuttu jäinen ilme. Lily oli yllättynyt, että Petunia oli pystynyt jättämään hänet rauhaan näinkin kauan. Aiempina kesinä oli ihme, jos hän pääsi vessaan ilman siskonsa jatkuvia loukkauksia. Ilmeisesti Petunia oli onnistunut vihdoin löytämään kavereita, jotka olivat yhtä ärsyttäviä kuin tämä itse eikä viitsinyt kiinnittää Lilyyn paljon huomiota.
”Sinä voit lopettaa itsellesi puhumisen”, Lily vastasi ärtyneesti ja käänsi selkänsä nyrpistävälle Petunialle. Lily kuuli Petunian tuhahtavan ja tömistelevän portaat alas. Hän vilkaisi olkansa yli, kunnes alkoi taas heittelemään sekalaisesti vaatteita avonaiseen matkalaukkuun.

***

Aamu Pottereilla meni rauhaisissa tunnelmissa: James jahtasi paidatonta Siriusta ympäriinsä vessaharjalla, herra Potter otti päiväunia sohvalla melusta huolimatta ja rouva Potter katseli nojatuolilta mekkalaa ja siemaili teetään. James ahdisti Siriuksen nurkkaan ja piteli vessaharjaa hänen kurkullaan. Sirius virnisti ja nosti kätensä ylös antautumisen merkiksi. James seisoi hänen edessään läpimärkänä ja kasteli lattian samalla. Sirius oli päättänyt herättää Jamesin päälle ämpärillisen kylmää vettä. James ei näyttänyt suuremmin arvostavan elettä.
”Miten sinä kuvittelet minun kuivavaan hiukseni?” James valitti ja kosketti hiuksiaan. Sirius kohautti harteitaan, livahti hänen ohitseen ja nappasi keksin pöydällä olevasta kiposta.
”Äiti!” James kääntyi valittamaan äitinsä puoleen. Rouva Potter kohotti kulmiaan.
”Ne ovat vain hiuksia”, rouva Potter sanoi käytännöllisesti. ”Sirius, ota toinenkin keksi.”
James tuhahti leikillisesti ja sanoi Siriukselle:
”Minä vannon, että äiti rakastaa sinua enemmän.”
Sirius katsoi häntä viattomasti suu täynnä keksiä.
”James, kuivaa itsesi. Meidän pitää ehtiä vielä hakemaan Isla”, rouva Potter sanoi ja heitti Jamesille vaaleanpunaisen, kukkakuvioisen pyyhkeen.
”Minä en vieläkään ymmärrä minkä takia Islan pitää tulla meidän kanssamme”, Sirius jupisi. James vilkaisi häntä huvittuneena.
”Koska, rakas Anturajalka, Isla on kavereita erään tietyn punapään kanssa”, James tavasi hitaasti aivan kuin hän olisi epäillyt Siriuksen taitoa ymmärtää puhetta.
”Mutta, rakas Sarvihaara, ei edes Isla voi tehdä ihmeitä”, Sirius vastasi aivan yhtä hitaasti. James katsoi häntä murjottaen:
”Anna minulle keksi.”
Sirius ei ilmaissut mitenkään, että hän olisi kuunnellut Jamesia. James otti kipon käteensä ja tyhjensi kaiken matkalaukkuunsa.
”Sinä satutat minua”, Sirius sanoi dramaattisesti pidellen kättä sydämensä kohdalla.
”Molemmat, autoon”, rouva Potter hoputti ja melkein työnsi heidät ovesta ulos. ”Sirius, paita päälle.”
Sirius ei tehnyt niin.
”Sirius, ihan totta laita se paita päälle”, Rouva Potter aneli, mutta poika kieltäytyi päättäväisesti. Rouva Potter vain huokaisi ja käski molemmat takapenkille.
”Eikö meidän pitäisi herättää isä?” James kysyi asettuen auton keskipenkille. Rouva Potter vilkaisi taloon päin ja kohautti olkiaan:
”Hän herää viimeistään syömään lounasta.”

Islan talo ei ollut kaukana Pottereilta. James muisti kaukaisesti, kuinka nuorempina Isla ja hän olivat olleet todella läheiset ystävykset. Tylypahkaan mennessä he olivat kuitenkin kasvaneet erilleen, vaikka yhä tervehtivätkin käytävällä Lilyn mielipahaksi. Isla odotti jo tien vieressä, kun auto pysähtyi hänen eteensä. Rouva Potter auttoi Islan matka-arkun takakonttiin, ja tyttö istuutui Jamesin viereen takapenkille tarjoten heille pienen hymyn.
”Joten-”, James aloitti muttei ehtinyt jatkaa ennen kuin Isla keskeytti hänet.
”Minä en tiedä miten sinä saat Lilyn treffeille kanssasi”, Islan ääni oli lempeä mutta tiukka. James riiputti päätään lannistuneesti mutta ponnahti nopeasti takaisin omaksi itsekseen.
”Minun täytyy vain sitten luottaa luonnolliseen charmiini”, James sanoi luottavaisesti. Isla ja Sirius vilkaisivat toisiaan tuskastuneesti, vaikka Isla ei voinutkaan kätkeä hymyään.
”Miksei sinulla ole paitaa?” Isla kysyi Siriukselta uteliaasti. Sirius nosti leukansa arvokkaasti ennen kuin vastasi:
”Ei olisi reilua kätkeä tällainen taideteos maailmalta.”
James olisi antanut kaikkensa, jos hän olisi saanut kuvan Islan ilmeestä. Isla näytti samaan aikaan tyrmistyneeltä, että huvittuneelta. 
”Minä olen joskus huolissani teistä”, rouva Potter huokaisi. James ja Sirius esittivät loukkaantunutta, kun taas Isla yritti lopettaa kikattamisen.
”Isla, oletko sattunut kuulemaan, että minusta tehtiin johtajapoika?” James julisti ylpeänä ja näytti kiiltävää merkkiä. Isla tuijotti häntä turhankin yllättyneenä suu auki.
”Älä huoli, minä reagoin samalla tavalla”, Sirius kertoi ymmärtäväisesti, ja James tökkäsi häntä kylkeen.
”En minä sitä”, Isla yritti sanoa mutta luovutti. ”Se vain, että Lilystä tehtiin johtajatyttö.”
Jamesin ilme kirkastui huomattavasti. Oli ihme, ettei hän pompannut ylös ja alkanut tanssia onnesta.
”Tiedättekö te mitä tämä tarkoittaa?” James kysyi naama yhtenä hymynä. Isla ja Sirius välttelivät toistensa katsomista.
”Evans tulee haluamaan vaihtaa koulua?” Sirius ehdotti. Hän oli joutunut kuuntelemaan Jamesin rakkaudentunnustuksia koko kesäloman. Sirius puoliksi odotti, että James alkaisi kohta lausumaan niitä unissaan.
”Että Lilyn on pakko puhua kanssani”, James iloitsi huomioimatta Siriusta.
”Tai voisit lopettaa hänen pyytämisensä ulos ja antaa hänelle aikaa oikeasti pitää sinusta”, Isla ehdotti kuivasti. ”Älä kerro Lilylle, että minä sanoin mitään.”
James ja Sirius sanoivat samaan aikana:
”Ei tulisi mieleenkään.”
Isla vain katsoi heitä epäluottavaisesti ja pudisti päätään.

***

Lily näki ensimmäiseksi Mayan, joka istui matkalaukkunsa päällä jalat ristissä. Hän oli jo pinkaisemassa ystävänsä luokse, kunnes hänen äitinsä veti hänet rutistavaan halaukseen.
”Äiti, ei – pysty – hengittämään”, Lily ähkäisi ja ote helleni.
”Niin, muista tehdä läksysi, käyttäydy nätisti ja pidä hauskaa”, hänen äitinsä toisti joka vuotiset sanansa. Lily nyökkäsi hajamielisesti vilkuilleen Mayaan päin, joka oli nyt huomannut hänetkin. Vaaleahiuksinen tyttö virnisti hänelle eikä vaivautunut pelastamaan Lilyä hänen äitinsä hermoilulta.
”Minä tiedän, äiti”, Lily huokaisi, ja hänen äitinsä halasi häntä viimeisen kerran ennen kuin päästi Lilystä irti. Hänen äitinsä suuteli häntä otsalle ja vilkutti hyvästiksi, kun Lily alkoi raahaamaan matkalaukkuaan Mayan luokse.

”Kiva nähdä sinua taas”, Maya sanoi virnuillen. Lily pyöräytti silmiään ja hymyili takaisin.
”Aikooko Isla tulla vielä tämän kouluvuoden aikana vai?” Lily kysyi ja vilkuili ympärilleen löytääkseen toisen ystävänsä.
”Raukka parka joutui menemään Jamesin ja Siriuksen kyydillä”, Maya selitti vahingoniloisesti ja nosti aurinkolasinsa pois silmiltään.
”Kiitos siitä muuten”, kuului Islan ääni heidän takaansa. Maya ei jaksanut edes tervehtiä ennen kuin alkoi pommittaa häntä kysymyksillä:
”Mitä he sanoivat? Ovatko he yhtä ääliöitä kuin ennenkin?”
”Mikä kysymys tuo oli? Totta kai, he ovat yhä ääliöitä”, Lily tuhahti mutta oli utelias itsekin. Isla vilkaisi olkansa yli varmistaakseen, että kelmit olivat kuuloetäisyyden ulkopuolella.
”Eivät he ole oikeasti niin pahoja”, Isla yritti puolustella. ”Tai eivät ainakaan koko ajan.”
Maya ja Lily vain pyöräyttivät silmiään eivätkä sanoneet mitään.
”Jamesista tehtiin johtajapoika”, Isla sanoi nopeasti. Maya ja Lily tuijottivat häntä; Maya puhtaasti järkyttyneenä ja Lily raivostuneena.
”Se ei voi olla-”, Lily takelsi. Johtajatytön rooli oli ollut hänelle suuri ylpeys mutta nyt hänen teki mieli työntää se typerän pinssin vähemmän soveliaaseen paikkaan. Isla viittasi kelmeihin päin, jotka olivat nauramassa uskottavasti jollekin todella typerälle jutulle. Jamesin kaavun kyljestä saattoi selvästi erottaa johtajapojanmerkin ja Lilyn täytyi hyväksyä totuus. Lily olisi jumissa hänen kanssaan loppuvuoden.

***

Kelmit olivat nauramassa jollekin typerälle.
”James, meidän pitää mennä”, Remus hoputti tajuttuaan katsoa kelloa. Juna lähtisi viiden minuutin päästä, ja heidän piti ehtiä junan toiseen päähän siinä ajassa.
”Minne?” James kysyi hölmistyneenä.
”Sinä olet johtajaoppilas, muistatko?” Remus johdatteli. James näytti tajuavan mistä hän puhui.
”Joo, meidän pitäisi tosiaan mennä”, James sanoi teennäisen möreän äänen.
”Älä anna Lilyn tappaa häntä”, Sirius huikkasi heidän peräänsä.
”Minä teen parhaani”, Remus lupasi.

”Eli mitä minun täytyy tehdä?” James kysyi ja ohitti joukon kikattavia toisluokkalaisia.
”Selitä vain suunnilleen mitä valvojaoppilaiden kuuluu tehdä”, Remus kertoi toivoen, että Lily sentään oli valmistautunut. Muuten heillä olisi kohta käytävät täynnä edestakaisin juoksevia viidesluokkalaisia. James muodosti kasvoilleen omahyväisen virneen ennen kuin avasi junaosaston oven, jossa muut valvojaoppilaat ja Lily odottivat. Lily näytti valmiiksi jo ärsyyntyneeltä.
”Minä olen Lily Evans ja olen tämän vuoden johtajatyttö”, Lily esitteli itsensä hymyillen. Hän ei kuitenkaan vilkaissutkaan Jamesin vaan piti katseensa tiukasti kiinni valvojaoppilaissa.
”Kaikki tietävät, kuka minä olen”, James virnuili ylimielisesti ansaiten Lilyltä tiukan katseen. Muutamat tytöt kikattivat, ja Luihuisen valvojaoppilaat katsoivat häntä inhoten. Lily alkoi selittämään viidesluokkalaisten töitä antamatta puheenvuoroa Jamesille. Kun kaikki valvojaoppilaat lukuun ottamatta Remusta olivat lähteneet, James kääntyi Lilyn puoleen. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanomaan sanaakaan ennen kuin tyttö pyyhälsi hänen ohitseen. James jäi tuijottamaan hänen peräänsä musertuneena. Remus taputti häntä olkapäälle lohduttavasti.

***

”Minä vihaan James Potteria”, Lily ilmoitti ensimmäiseksi asiaksi astuessaan vaunuosastoon. Maya katsoi häntä huvittuneena.
”Mitä hän nyt taas teki?” Maya kysyi. Hän teki tilaa Lilylle penkille, jonka oli vallannut itselleen. Lily ei kuitenkaan istunut alas vaan jatkoi paasaamistaan.
”Ei mitään erityistä. James on vaan niin James”, Lily alkoi kävelemään ympäriinsä, niin paljon kuin se oli mahdollista ahtaassa vaunuosastossa.
”Jollekulle, joka väittää vihaavansa James Potter noin paljon, luulisi sinun puhuvan hänestä vähemmän”, Isla kommentoi nostamatta katsettaan kirjasta. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Lily valitti Jamesista. Lily tuijotti häntä tyrmistyneenä.
”Minä en puhu hänestä paljon”, Lily yritti puolustautua, ja Isla nyökytti vakuuttumattomasti.
”Sinä kerran lähetit minulle viiden jalan pituisen kirjeen, jonka ainoa sisältö oli, kuinka ärsyttävän näköiset Jamesin silmät ovat”, Maya huomautti. Lily vilkaisi häntä murhaavasti.
”Ne ovat todella ärsyttävät”, Lily totesi ja istuutui kädet puuskassa. Hän oli saanut päivittäisen James Potter -annostuksensa täyteen.
”Sitten tärkeisiin asioihin, miten minä löydän poikaystävän?” Maya antoi kuulua. Isla voihkaisi ja kätki kasvonsa kirjan taakse, ja Lily yhtäkkiä löysi katossa olevan purkan yllättävän mielenkiintoiseksi. Maya katsoi heitä ymmällään ja päästi pienen naurahduksen.

Kun juna pysähtyi Tylyahon asemalle, ilta oli jo laskeutunut. Hagrid odotti asemalaiturilla ensiluokkalaisia suuri lyhty kädessään.
”Olisi kivaa päästä taas menemään järven poikki”, Isla haaveili ja hytisi ajatellessaan kylmiä kärryjä, missä he joutuisivat ajamaan.
”Mitä nopeammin lähdemme, sitä nopeammin se on ohi”, Lily muistutti häntä. He ottivat lähimmän vaunun ja olivat aikeissa lähetä. Kukaan heistä ei ollut kuitenkaan ottanut lukuun mahdollisuutta, että kaikki neljä kelmiä yrittäisivät tunkea heidän kanssaan. Tytöt pusertautuivat toiselle penkille ja Remus, James sekä Sirius toiselle. Peter päätyi istumaan lattialle.
”Ettekö te millään voineet odottaa toista vaunua?” Maya äyskähti poski liimattuna ikkunaan.
”Ei”, Sirius vastasi yksinkertaisesti. Maya tuijotti häntä murhaavasti. Isla heilui edes takaisin kiinni Lilyn kyljessä. Sirius näytti huomaavan Islan hytisevän ja ojensi hänelle kaulahuivinsa, jonka Isla otti kiitollisesti vastaan. Sirius yritti näyttää välinpitämättömältä mutta epäonnistui siinä surkeasti. James ja Lily vilkaisivat toisiaan nopeasti. Lily käänsi katseensa pois eikä voinut enempää toivoa, että he olisivat pian Tylypahkassa. Mitä vain, jos saisi hetken rauhaa. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Lilyn kauhuksi kelmit istuutuivat heidän viereensä Suuressa salissa. Isla ei tuntunut välittävän paljoakaan vaan itse asiassa syventyi keskusteluun Remuksen kanssa; Maya sen sijaan näytti olevan samaa mieltä hänen kanssaan. Sirius ja James alkoivat tunkea suunsa täyteen ruokaa. Isla vilkaisi heitä rumasti muttei sanonut mitään. Peter oli jäänyt Siriuksen ja Jamesin taakse piiloon eikä uskaltanut työntää heitä pois edestä.
”Lily, haluatko sisälmyspiirakkaa?” James kysyi suu täynnä. Lily tuijotti Jamesia inhoavasti ja käänsi selkänsä hänelle. Maya keskeytti syömisensä ja kuiskasi:
”Sinä olisivat voinut vain sanoa ei.”
Lily tuijotti Maya tyrmistyneenä. Hänen jos jonkun olisi kuulunut olla Lilyn puolella.
”Oletko sinä hänen puolellansa nyt?” Lily kysyi loukkaantuneena.
”Hyvänen aika, en. James Potter on maailman suurin ääliö. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sinusta täytyy tulla sellaista”, Maya yritti selittää. Lily nyökkäsi ja kääntyi katsomaan Jamesia, joka riiteli Siriuksen kanssa viimeisestä kananugetista. Pieni hymynkare karkasi hänen huulilleen eikä se jäänyt huomaamatta Mayalta tai Remukselta. Remus muistutti itseään mainitsemaan asiasta joku päivä Jamesille.
”James ei ole vielä kertaakaan pyytänyt minua ulos tänään”, Lily mumisi tarpeeksi kovaa, jotta vain Maya ja Isla kuulivat. Isla vaikutti omituisen ylpeältä asiasta aivan kuin hän tietäisi jotain mitä he eivät.
”Se on aika suloista, jos sitä oikeasti ajattelee. James on varmaan jo kuvitellut miltä heidän lapsensa näyttäisivät”, Isla sanoi mahdollisimman hiljaa. 
”Ihan niin kuin minä ikinä saisin lapsia häneen kansaan”, Lily tuhahti. Isla vain kohautti olkiaan ja palasi takaisin ruokansa pariin.

”Jos minä en pääsy sänkyyn seuraavan viiden minuutin sisällä, minä jään tähän”, Maya valitti haukotellen. Lily pyöräytti silmiään ja hänen oli käytännössä pakko raahata Maya oleskeluhuoneeseen, jottei hän olisi romahtanut käytävälle nukkumaan. He olivat kiipeämässä tyttöjen makuuhuoneisiin, kun James huusi Lilyn perään:
”Evans!” Lily kääntyi kulmakarvat koholla. Hän ei tosiaan olisi jaksanut Jamesia tällä hetkellä. Maya oli myös pysähtynyt, mutta Isla kiskoi hänet mukanaan makuuhuoneeseen jättäen kaksikon yksinään oleskeluhuoneeseen.
”Kuule, jos minä sanoin jotain mikä loukkasi sinua”, James aloitti ja melkein perääntyi. ”Olen pahoillani.”
Lilyn täytyi käydä sanat mielessään muutaman kerran ennen kuin hän ymmärsi ne. Ihmiset kuten James eivät pyydelleet anteeksi. Siinä hän kuitenkin seisoi hänen edessään puhtaan anteeksipyytävästi. Ensimmäistä kertaa elämässään Lily ei keksinyt mitään sanottavaa. Lopulta hän vain päätyi töksäyttämään:
”Ei se mitään.”
Jamesille se näytti kelpaavan ja hänen kasvoilleen levisi hymy. Ei kelmimäinen virne, kuten Lily näki hänellä yleensä vaan aito hymy aivan kuin vain hetkeksi James lakkasi esittämästä.
”Hyvää yötä, Evans!” James toivotti odottamatta juuri vastausta ja yllättyen suuresti, kun Lily mutisi:
”Hyvää yötä, Potter.”
« Viimeksi muokattu: 13.06.2024 16:14:37 kirjoittanut Hawkieee »

Hawkieee

  • ***
  • Viestejä: 3
Vs: Viimeiset | Lily/James, Kelmit | K-11
« Vastaus #1 : 22.08.2023 18:54:56 »

Luku 2. Jälki-istunto

Kova pauke seitsemäsluokkalaisten rohkelikkotyttöjen makuusalin seinään rikkoi aamun syvän hiljaisuuden.
”Mitä-?” Maya oli ensimmäinen, joka sai pökerryksistään sanottua jotain. Hän oli noussut istuma-asentoon, silmät yhä kiinni puserrettuina.
”Tarvitseeko edes kysyä?” Lily haukotteli ja nousi ylös sängystä. ”Jos meillä käy hyvä tuuri, kelmit ovat vain onnistuneet muuttamaan itsensä sammakoiksi.”
Lily käveli äänekkään seinän luokse ja pamautti sitä. Kaikki mekkala sammui. Maya kävi takaisin makuuasentoon ja oli vaipumassa uneen uudestaan, kun seinästä kuului kova räsäys ja hän tunsi jonkin lyövän häntä päähän.
”Minä halusin vain nukkua”, Maya valitti ja avasi silmänsä. Vastapäiseen seinään oli ilmestynyt kahden ihmisen kokoinen reikä, josta oli lennellyt lastuja ympäri makuuhuonetta. James ja Sirius istuivat maassa pelkästään kalsarit päällään; Lily katseli heitä vierestä järkyttyneenä ja pudisteli päätään.
”Mitä ihmettä te oikein teette?” Lily tiedusteli silmät pyöreinä.
”Se on hyvä kysymys”, Sirius virnisti hieroen niskaansa. Lily ja Maya katsoivat häntä epäuskoisena.
”Puolustukseksemme, näin ei ollut tarkoitus tapahtua”, James selitti ja nousi seisomaan.
”En halua edes tietää”, Lily pudisti päätään. ”Laittakaa housut jalkaan.”
Sirius ja James tajusivat vasta silloin, kuinka alipukeutuneita he olivat ja ryömivät aukosta toiselle puolelle.
”Anteeksi!” kuului Remuksen huikkaus, johon kumpikaan Maya tai Lily eivät jaksaneet vastata.
”Minä kertoisin McGarmiwalle, jos jaksaisin”, Lily huokaisi ja alkoi vetämään Islaa pois sängystä, joka ei ollut jaksanut nousta kelmien sekoilujen aikana. Isla pysyi päättäväisesti velttona.
”Olisi pitänyt tietää, että Tylypahkaan meno aiheuttaisi unettomuutta”, Maya hieroi silmiään.
”Yksi vuosi eikä meidän koskaan enää tarvitse nähdä tai kuulla kelmeistä”, Lily lohdutti. Ehkä he selviytyisivät sen ajatuksin turvin kouluvuodesta. James ei enää koskaan herättäisi häntä kiljumalla siitä, kuinka Sirius oli piirtänyt hänelle viikset yön aikana.
”Kello on kuusi aamulla ja te haluatte ensitöiksenne valittaa murrosikäisistä pojista”, Isla valitti vihdoin nostaen päätään.
”Joo”, Maya ja Lily sanoivat yhteen ääneen.

***

”Tajuavatkohan he, että me kuulemme heidät?” Remus kysyi. Sirius ja James yrittivät epätoivoisesti piilottaa naurunsa.
”Ehkä”, Peter vastasi, suu täynnä hammastahnaa.
”Kyllä me tiedämme”, Maya sanoi aukolta. Kelmit kääntyivät katsomaan häntä hymyillen.
”Nyt, kun meillä on jo kulkuväylä, niin yhdistetään makuuhuoneet seuraavaksi”, Sirius ehdotti, vihjaileva virne kasvoillaan. Maya pyöräytti silmiään ja kääntyi kannoillaan.
”He rakastavat meitä”, Sirius julisti itsevarmasti. Remus katsoi häntä epätoivoisesti.
”Onko kenelläkään loitsujen oppikirjaa?” James kysyi hajamielisesti ja kävi läpi sotkuista matkalaukkuaan, jonka puolet sisällöstä oli levitetty lattialle.
”Sinulla pitäisi olla”, Remus katsoi häntä alta kulmien. Peter kaivoi matkalaukkuaan ja ojensi opuksen hänelle.
”Äiti käski pakata kaksi, jos kadottaisin toisen”, Peter selitti, nolostuen muiden katseiden alla.
”Kerro äidillesi, että rakastan häntä”, James ilmoitti ja laittoi kirjan turvalliseen paikkaan, tyynynsä alle.
”Minä kun luulin, että sinä rakastat Evansia”, Sirius esitti tyhmää. James heitti häntä tyynyllä ja tyttöjen puolelta kuului kova pamaus.
”Jonkun täytyy korjata tuo kolo turvallisuussyistä”, Remus pudisti päätään.

***

”Kalkaros katsoo sinua, Lily”, Isla kuiskasi hiljaa. Lily kääntyi katsomaan luihuisten pöytään ja huomasi tumman hahmon katsovan häntä intensiivisesti. Kalkaros huomasi jääneensä kiinni ja käänsi nopeasti katseensa kohti lautastaan.
”Antaa katsoa”, Lily tuhahti. Maya nyökytteli rohkaisevasti ja taputti Lilyä selkään.
”En vieläkään ymmärrä miksi olit ikinä hänen kaverinsa”, Maya sanoi. Lily ei vastannut hänelle vaan keskittyi ruokaansa.
”Olen samaa mieltä Mayan kanssa”, Isla myönsi. Lily kohotti kulmiaan ja jatkoi syömistä sanomatta sanaakaan. Isla ja Maya jakoivat ymmärtävän katseen ja päättivät vaihtaa ainetta.
”Miten teidän kesänne meni?” ennen kuin Lily ehti vastata Islan surkeaan yritykseen parantaa tilannetta, mellakka alkoi rohkelikkojen pöydässä.
”Kelmien kaunis ääni”, Maya huokaisi.
”Hei”, kuului ääni heidän takaansa. Kelmit istuutuivat heidän viereensä virneet kasvoillaan.
”Korjasitteko te sen reiän?” Isla kysyi. Kelmit vilkaisivat toisiaan ja vain hymyilivät hänelle.
”Otan tuon merkkinä siitä, että ette”, Lily huokaisi.
”Anteeksi, Lily”, James sanoi ja katsoi häntä isoilla, ruskeilla silmillään.
”Löitkö sinä pääsi tai jotain? Yleensä tähän mennessä sinä olisit ehtinyt kysyä Lilyä ulos vähintään kolme kertaa”, Maya kurtisti kulmiaan. ”Minä muistan vielä, kuinka viime vuonna onnistuit pyytämää häntä treffeille neljä kertaa yhdessä lauseessa.”
”Minä-”, James aloitti, muttei jatkanut loppuun. Lily nousi seisomaan ja otti laukkunsa.
”Nähdään myöhemmin”, hän sanoi jättäen hölmistyneet kaverinsa katsomaan hänen peräänsä.

Lily oli kävelemässä kirjaston suuntaan, kun hän tunsi kalmankylmän käden olkapäällään.
”Lily, voidaanko me puhua?” Lily kuuli Kalkaroksen hiljaisen äänen.
”Meillä ei ole mitään puhuttavaa, Severus”, Lily katsoi häntä hyytävästi. Hän oli kävelemässä poispäin, kun Kalkaros tarttui hänen ranteestaan kiinni.
”Sinä mieluummin haluat hengailla Potterin ja sen tuhojoukkojen kanssa?” Kalkaros kysyi loukkaantuneena.
”Tällä hetkellä, kyllä”, Lily vastasi tuimasti.
”Potterin kanssa hengailu saattaa sinut vain ruumisautoon”, Kalkaros varoitti. Lily yritti riuhtoa kätensä irti, mutta Kalkaros piti lujasti kiinni. Lily oli saanut tarpeekseen ja mottasi Kalkarosta mojovasti.
”Neiti Evans, jälki-istuntoa!”
Helvetti.

***

”Pitäisikö meidän värjätä kaikkien hiukset sinisiksi vai punaisiksi?” Sirius mietti ääneen.
”Punainen on Rohkelikon väri”, James ehdotti. ”Emmehän me halua, että joku muu saa kunnian.”
Peter nyökytteli iloisesti, käsi leukaansa hipelöiden.
”Te olette molemmat toivottomia”, Remus huokaisi. ”Miksi te värjäisitte heidän hiuksenne, kun on olemassa loitsu, jolla voitte muuttaa heidät kaljuiksi.”
”Onneksi meillä on Kuutamo”, Sirius sanoi. ”Mihin me ikinä päätyisimme elämässä ilman sinua?”
”Vankilaan uskottavasti”, Remus sanoi ja Sirius teeskeli loukkaantunutta. ”Varsinkin sinä, Sirius.”
Sirius kohautti olkiaan ylpeänä ja jatkoi kukkasten piirtelyä paperin reunaan.
”Jätetään ehkä tytöt kuitenkin rauhaan”, James sanoi hiukan huolestuneesti.
”Pelkäätkö sinä, että Lily suuttuu?” Peter kysyi.
”En”, James yritti esittää välinpitämätöntä. Remus, Sirius ja Peter katsoivat häntä epäuskoisesti.
”Ei kai se nyt minun vikani ole, jos en halua Lilyn vihaavan minua”, James murjotti. ”Älkää katsoko minua tuolla tavalla.”
Kelmit virnuilivat hänelle ja katsoivat toisiaan viattomasti.
”Millä tavalla?” Sirius kysyi enkelimäisesti.
”Kuin te tietäisitte jotain”, James mulkoili. Remus katsoi häntä säälivästi; Peter tunnusteli leukaansa.
”Matohäntä, partasi ei kasva, vaikka kuinka sitä näpelöisit”, Sirius sanoi kääntäen katseensa pois Jamesista. Peter punastui niskaansa myöten ja yritti vastata itsevarmasti:
”Hyvä sinä olet puhumaan.”
”Herrat Potter ja Musta, kumpi teistä räjäytti seinän rohkelikkojen makuuhuoneessa?” kuului McGarmiwan tiukka ääni. Hän seisoi heidän takanaan kädet lantioillaan, nuttura kohoten kohti korkeuksia.
”Mistä sinä tiedät, ettei se ollut Remus tai Peter, professori?” Sirius kysyi viattomasti.
”Teillä kahdella on tapa räjäytellä paikkoja”, McGarmiwa katsoi häntä alta kulmien.
”Minä sen tein”, James ilmoitti, käsi ilmassa heiluen. McGarmiwa tuijotti häntä epäilevästi.
”Jälki-istuntoa, herra Potter. Rohkelikolta 20 pistettä”, McGarmiwa sanoi yhä tiukkana.
”Miksi sinä noin teit?” Sirius kysyi, kun McGarmiwa lähti.
”Sinä kuorsaat.”

***

Lily käveli turhautuneena palkintohuoneeseen. Jälki-istuntoon joutuminen ensimmäisenä koulupäivänä ei tietänyt hyvää loppuvuodelle. Lily avasi palkintohuoneen oven voimalla. Ensimmäinen sana, joka hänen suustaan pääsi oli:
”James!”
James katsoi häntä hölmistyneenä polviltaan. Hän oli ollut hinkkaamassa vanhaa palkintolaattaa eikä ollut kuullut oven avautuvan.
”Lily”, hän vastasi itsevarmasti. Lily tuijotti häntä suu auki, huokaisi ja sulki silmänsä.
”Mitä ihmettä sinä täällä teet?” Lily kysyi änkyttäen.
”McGarmiwa sai tietää seinämme pienestä vahingosta. Mitä sinä täällä teet?” James oli ollut monta kertaa jälki-istunnossa monien enemmän tai vähemmän mielenkiintoisten oppilaiden kanssa, mutta hän ei ollut koskaan kuvitellutkaan ovesta astuvan puhtoinen Lily Evans.
”Mottasin Kalkarosta”, Lily selitti lyhyesti. James katsoi häntä vaikuttuneena hymynkare huulillaan.
”Niin sinäkin olisit tehnyt”, Lily huomautti, vaikka pieni hymy meinasi karata häneltäkin.
”Luonnollisesti”, James nyökytti. ”Saitko hyvän iskun?”
”Rystyseni ovat ainakin sitä mieltä”, Lily sanoi ja näytti Jamesille rähjääntyneet sormensa. James katsoi häntä ylitsevuotavan myötätuntoisesti eikä Lily voinut estää pientä kikatusta, joka hänestä lähti. Jamesille oli yllättävän helppoa puhua, vaikkei hän koskaan myöntäisi sitä ääneen. Se nyt vasta kohottaisi pojan jo ylipaisunutta itsetuntoa.
”Molemmat johtajapoika- ja tyttö ensimmäisenä päivänä jälki-istunnossa. Tylypahkalla ainakin menee hyvin”, James virnisti.

James ja Lily olivat onnistuneet puhdistamaan noin puolet palkintohuoneen sisällöstä, kun he kuulivat oven avautuvan uudestaan. Sisälle juoksi itkevä, suunnilleen toisluokkalainen tyttö.
”Hei, onko kaikki kunnossa?” Lily kysyi huolestuneena ja oli ryntäämässä tytön luokse, mutta James ehti ennen häntä.
”Muut oppilaat haukkuivat minua”, tyttö selitti ja purskahti itkuun. James halasi häntä sivusta ja Lily kyyristyi hänen eteensä,
”Ketkä he olivat?” Lily kysyi yrittäen pysyä rauhallisena tytön vuoksi.
”En tiedä, yhdellä niistä oli limaiset hiukset”, tyttö nyyhkytti. Lily ja James vilkaisivat toisiaan, tietäen heti kenestä tyttö puhui.
”Ei sinun Ruikulia kannata kuunnella”, James ilmoitti suorasanaisesti. Tyttö katsoi häntä silmät suurina.
”Hän haukkui minun kasvojani”, tyttö kertoi ja pyyhki hihallaan kyyneleitä poskiltaan.
”Hän taisi vain unohtaa peilin käteensä”, Lily yritti lohduttaa. James tyrskähti äänekkäästi; tyttö hymyili hänelle.
”Kiitos”, hän kuiskasi ja loi Jamesiin jumaloivan katseen ennen kuin juoksi pois huoneesta letit takanansa lepattaen.
”Sinä taisit saada uuden ihailijan”, Lily sanoi Jamesille, joka punastui tuoreen tomaatin lailla.
”Kateellinen?” James virnisti. Lily pyöräytti silmiään. Hän oli yllättynyt, kuinka James oli lohduttanut tyttöä. James Potter, jonka hän oli luullut tunteneensa viimeiset kuusi vuotta, olisi nauranut koko idealle.
”Minun täytyy kai motata Kalkarosta vielä uudestaan”, Lily naurahti.
”Minulla ei ole vastaväitteitä.”
James nosti maasta palkintolaatan ja pyyhkäisi tomut sen päältä.
”Kuule, jos sinua väsyttää, me voisimme varmaan lähteä hiukan aikaisemmin”, Lily ehdotti. James katsoi häntä yllättyneenä, johon Lily vain kohautti olkiaan.
”Minulle käy. Tuskin Tom Valedro on koskaan tehnyt mitään kuulemisen arvoista.”

Hawkieee

  • ***
  • Viestejä: 3
Vs: Viimeiset | Lily/James, Kelmit | K-11
« Vastaus #2 : 13.06.2024 16:16:20 »
Luku 3. Tutustumista

”Mikä on sinun lempieläimesi?” Lily kysyi Jamesilta. He istuivat tähtitornin huipulla kasvotusten. James ei voinut ymmärtää, kuinka onnekas hän oli. Lily Evans, se Lily Evans, suostui oikeasti puhumaan hänelle.
”Hirvi”, James vastasi hetkeäkään epäröimättä. Lily kohotti kulmiaan yllättyneenä.
”Se tuli huolestuttavan nopeasti”, Lily sanoi. ”Suurin osa ihmisistä sanoisi koira.”
”Kuten olet saattanut huomata, minä en ole niin kuin suurin osa ihmisistä”, James ilmoitti. ”Ja hirvet ovat huomattavasti parempia kuin koirat. Hirvillä on myös paremmat hiukset”
”Luotan sinun sanaasi”, Lily vastasi yhä epäilevänä. ”Miksi minulla on silti tunne, ettet kerro kaikkea?”
”No, tunne tai emootio on jonkin tuntemuksen kuten mielihyvän tai mielipahan sävyttämä tietoinen elämys”, James selitti monotoonilla äänensävyllä, virne kasvoillaan. Lily tuijotti häntä hetken aikaa ennen kuin tönäisi häntä hennosti.
”Mitä?” James kysyi huvittuneena, kun Lily alkoi nauraa kovaäänisesti.
”Ei mitään”, Lily yritti sanoa suoranaamaisesti mutta kikatus sai hänestä voiton. ”Se on aika söpöä.”
James olisi jaksanut Lilyn sanojen turvin seuraavat 20 vuotta.
”Minä olen söpö”, James myhäili teennäisen omahyväisesti.
”Älä imartele itseäsi”, Lily pudisti päätään, yhä hymyilen. James virnuili.
”Sinä seuraavaksi. Jos voisit matkustaa minne tahansa maailmassa, minne?” James kysyi naama taas sileänä. Hänen syvimmissä unelmissaan hän toivoi voivansa olla joku päivä se ihminen, joka veisi Lilyn, minne hän halusi. Lily mietti hetken aikaan.
”Pariisiin”, Lily lopulta vastasi mietteliäästi. Jamesin kysyvän katseen alla hän jatkoi: ”Haluaisin nähdä Eiffel-tornin ja Pariisi vaikuttaa romanttiselta.”
”En olisi voinut koskaan kuvitella Lily Evansia romantikoksi”, James naurahti. Lily katsoi häntä terävästi.
”Ehkä meillä on eri käsitys romantiikasta”, Lily sanoi kalseasti. James virnisti ja jatkoi Lilyn kiusaamista.
”Kuten Tähtitornissa kahdestaan istuminen”, James iski silmäänsä ilkikurisesti. Lily tuijotti häntä sanattomana.
”Idiootti”, hän mutisi. ”Mikä on sinun horoskooppimerkkisi?”
”Oinas”, James vastasi ja haroi hiuksiaan.
”Itsevarma, tyhmänrohkea ja yritteliäs”, Lily naurahti.
”Ei kuulosta tutulta”, James hymyili. ”Mistä sinä edes tiedät nämä jutut?”
”Isla lukee horoskooppeja ajanvietteeksi”, Lily selitti.
”Mikä sinun horoskooppisi on?” James kysyi ja vaihtoi asentoaan, jotta hän saattoi katsoa Lilyn smaragdinvihreisiin silmiin.
”Vesimies”, Lily työnsi hiuksensa korviensa taakse. Kun James katsoi häntä odottavasti, Lily lisäsi: ”Idealistinen, älykäs ja itsenäinen.”
”Voisin vannoa, että tunnen jonkun, joka sopii kuvaukseen”, James kiusasi. ”Minulta tulee kestämään hetki kyllä tottua ajatukseen, että sinä olet minua vanhempi.”
”Kyllä sinun egosi vielä joskus toipuu”, Lily hymähti.
”Minä en olisi niinkään varma”, James sanoi ja esitti kuolevansa. Lily katsoi hänen esitystänsä huvittuneena.
”Sinun kanssasi ei sitten koskaan tule tylsää”, Lily huokaisi dramaattisesti.
”Arvasit oikein”, James sanoi. He hymyilivät toisilleen. Hyvillä asioilla oli vain tapa päättyä nopeasti.

***

Isla teki muodonmuutoksen läksyjä järven rannalla. Lily oli kadonnut jonnekin Jamesin kanssa eikä Mayasta saanut järkevää vastausta.
”Mitä sinä teet?” kuului Siriuksen ääni viereisestä puusta. Isla käänsi katseensa hänen suuntaansa. Sirius roikkui vahvan tammen oksalta pääalaspäin.
”Mitä sinä teet?” Isla kysyi, toivuttuaan ensiyllätyksestä. Sirius kääntyi oikein päin ja jäi istumaan oksalle.
”Kuntoharjoitusta”, Sirius sanoi kertomatta enempää. Isla katsoi häntä kummissaan.
”Missä Remus ja Peter ovat?” Isla kysyi ja siirsi muodonmuutoksen kirjansa sivuun.
”Noinko nopeasti sinä haluat minusta eroon?” Sirius teeskenteli loukkaantunutta. ”He ovat matkalla tylsyyden pikajunalla tylsimysten kaupunkiin.”
”Eli?” Isla kysyi ymmällään.
”Remus lukee ja Peter tekee jotain Petermäistä”, Sirius tarkensi ja hypähti alas puusta antaen Islalle melkein sydänkohtauksen. Sirius istahti alas hänen viereensä haarat avoinna.
”Joten sinä tulit puhumaan minun kanssani?” Isla kysyi epäileväisesti. ”Jos tarvitset viihdykettä, sinun olisi kannattanut mennä Mayan puheille.”
”Kai sinäkin nyt hauska voit olla”, Sirius virnisti.
”Sinä et edes pidä minusta!” Isla parahti. Nyt Sirius näytti oikeasti loukkaantuneelta.
”Mistä sinä niin päättelit?” Sirius kysyi koiranpennun äänellä.
”Sinä sanoit niin viime vuonna”, Isla huomautti.  Isla oli ilmiantanut kelmit, kun heidän oli ollut tarkoitus aiheuttaa harmia Luihuisen ensiluokkalaisille.
”Viime vuosi oli viime vuosi”, Sirius heilautti kättään välinpitämättömästi. ”Muuten, ei luihuisille olisi oikeasti koitunut mitään haittaa.”
”He olivat 11-vuotiaita”, Isla sanoi.
”Parhaat aloittavat nuorina”, Sirius muistutti. Hänellä oli pilke toisessa silmäkummassaan, joten Isla tiesi, ettei Sirius ollut tosissaan.
”Tekisitkö sinä nyt niin?” Isla kysyi varovaisesti. Hän lähestyi vaarallisia vesiä, jotka voisivat viedä hänet mukanaan aivan liian helposti.
”Minä juttelen nyt sinun kanssasi”, Sirius sanoi. Islalla oli tunne, ettei hän saisi Siriuksesta vastausta.
”Okei, en kysele enempää”, Isla luovutti. Sirius näytti helpottuneelta ja rentoutui huomattavasti.
”Aiotko yrittää huispausjoukkueeseen tänä vuonna?” Sirius kysyi vaihtaen puheenaihetta.
”En, minulle tuli kesän aikana yhtäkkiä pakkotarve lopettaa huispaus ja keskittää kaikki sisäiset voimani, jotta oppisin jodlaamaan samalla, kun ratsastan jääkarhulla”, Isla ilmoitti sarkastisesti. ”Minä olen ollut kaksi vuotta sinua kauemmin joukkueessa, muistatko?”
”Minä olin valmis uskomaan sinua täydestä sydämestä”, Sirius virnisti. ”Jääkarhuilla ratsastavat, jodlaavat tytöt ovat aina olleet suosikkejani.”
”Olen pahoillani, että tuotin pettymyksen”, Isla naurahti. ”Minun pitäisi kyllä oikeasti tehdä nämä läksyt.”
”Olenko minä muka jokin häiriötekijä?” Sirius kysyi viattomasti.
”Vihjasinko niin? Se olisi hyvin epäkohteliasta”, Isla hymyili mutta avasi muodonmuutosten kirjan.
”Mikä aihe?” Sirius kysyi ja katsoi kirjaa Islan olan takaa.
”Me olimme samalla tunnilla”, Isla muistutti. ”Missä sinun ajatuksesi oikein olivat? Toisaalta en halua tietää.”
”En minä voi sille mitään, että keskityn oikeasti tärkeisiin asioihin”, Sirius virnisti.
”Minä annan sinun jäädä, mutta vain koska sinunkin pitää tehdä läksyt”; Isla sanoi ja Sirius katsoi häntä ikävystyneesti. ”No niin, mitä sinä tiedät animaageista?”


***

Remus oli syventynyt kirjaansa. Karvainen kuono, ihmisen sydän oli kirjoitettu vain muutama vuosi sitten. Kuten arvata saattoi, kirja, joka uskalsikaan mainita, etteivät ihmissudet olleet psykopaatteja, ei saanut parhaita arvioita. Remus oli kätkenyt kirjan nimen paperilapun taakse. Peter pelasi shakkia itsekseen häntä vastapäätä. Ruskeahiuksinen poika oli vahingossa saattanut itsensä shakkimattiin ja katsoi lohduttomana, kun musta kuningatar vetäisi valkoisen kuninkaan pään irti.
”Minulla on tylsää”, Maya sanoi ja rysähti Remuksen viereen. Hänen tummanruskeat hiuksensa olivat kammattu korkealle poninhännälle, joka melkein osui Remusta kasvoihin.
”Haluatko pelata shakkia?” Peter ehdotti.
”Sinä olet häviämässä itsellesi”, Maya huomautti. ”Lupin, mitä sinä luet?”
”En mitään”; Remus yritti piilottaa kirjan kiireesti selkänsä taakse, mutta Maya oli häntä nopeampi.
”Ihmissusi-kirja?” Maya kurtisti kulmiaan. Remuksen oli turha piilotella enää.
”Ainoa, joka löytyi Tylypahkan kirjaston sallitulta puolelta”, Remus selitti huoli vahvana. Maya ei kuitenkaan huomannut mitään. Remus jatkoi: ”Olen lukenut sen monta kertaa.”
”Meidän kannattaisi mennä kielletylle osastolle siis”, Maya hihkui ääni tihkuen iloa. Hän tarttui Remusta ja Peteriä ranteista ja käytännössä raahasi heidät kirjastolle.

Kirjastolla he ohittivat sallitun osaston ja uteliaita katseita luovat oppilaat. Maya astui ensimmäisenä köyden yli, joka erotti osastot. Remus ja Peter seurasivat hänen perässänsä nopeasti; Peter koko ajan vikisten.
”Meidän ei pitäisi olla täällä”, Peter nielaisi kovaäänisesti, katsellen epäröiden räyhääviä kirjoja.
”Älkää olko tylsiä. Lily ja Islakaan ei koskaan halua tehdä mitään kivaa”, Maya puuskahti ja jatkoi kulkuaan. ”Ensikerralla pyydän Jamesia ja Siriusta.”
Peter ja Remus vilkaisivat toisiaan nopeasti ja seurasivat tyttöä. Remus katseli kirjoja ympärillään. Suurin osa niistä käsitteli Tylypahkassa kiellettyä tai jopa laitonta taikuutta. Hän muisteli nähneensä saman tyylisiä kirjoja Siriuksella, kun hän oli tullut ensimmäisen kerran Tylypahkaan mutta Sirius oli polttanut ne äkkiä.
”Minkälaista kirjaa me edes etsitään, Lupin?” Maya kysyi. Hän selaili kirjojen selkiä kämmenellään mutta veti kätensä pois, kun yksi kirja yritti puraista hänen sormensa irti.
”Jotain yleisesti ihmissusiin liittyvään”, Remus vastasi epämääräisesti. Ihmissuteuden parannuskeinojen sanominen, olisi ollut liian suuntaan antava ja Mayassa olisi saattanut herätä epäilyksiä, jos hänellä ei ollut niitä jo valmiiksi.
”Jotenkin minusta tuntuu, että Miten tappaa ihmissusi 150 eri tavalla ei ole mitä etsit”, Maya sanoi ja avasi kyseisen kirjan ennen kuin paiskasi sen kiinni ja tiputti vahingossa lattialle. Kirjasta kuului kumiseva ääni, joka kaikui koko kielletyn osaston halki.
”Me jäädään kiinni”, Peter hermoili, kun he kuulivat matami Prillin vaaralliset askeleet.
”Ei jäädä”, Remus lupasi ja veti molemmat Mayan ja Peterin pöydän alle piiloon. Maya näytti kalpealta ja hänen silmänsä verestivät.
”Oletko kunnossa?” Peter ja Remus kuiskasivat yhteen ääneen. Maya pudisti päätään.
”Minä vihaan ihmisiä”, hän totesi hiljaa ja nojasi pöydän jalkaa vasten. Remus katsoi häntä yhä huolestuneena.
”Prilli taisi mennä jo”, Remus kuitenkin vain kuiskasi ja kolmikko kömpi varovaisesti pöydän alta. Maya nyökkäsi ja he lähtivät juoksuun; Peter hölkkäsi perässä.

Remus, Maya ja Peter jäivät hengästyneenä kirjaston eteen.
”Maya, sinun mahasi on kasvanut”, Peter hengitti voimakkaasti. Maya tuijotti häntä järkyttyneenä, kunnes alkoi nauraa hinkuvasti.
”Peter, et sinä voi sanoa, että jonkun maha on kasvanut”, Remus moitti Peteriä, joka punastui.
”Se on vain kirja, Piskuilan”, Maya nauroi ja ojensi kirjan paitansa alta Remukselle: Ihmissudet ja miten elää karvaisena. Kirja ei edes yrittänyt purra häntä.

***

Sirius ilmestyi Rohkelikon pöytään, Suuressa Salissa, tyytyväinen hymy huulillaan.
”Missä sinä olet oikein ollut?” James sihisi. ”Minun on pitänyt istua tässä itsekseni puoli tuntia.”
”Hylkäsikö Lily sinut?” Sirius virnuili ja kauhoi kasan perunamuussia lautaselleen.
”Hänellä oli läksyjä”, James puolusteli.
”Eli hän hylkäsi sinut?” Sirius toisti. James heitti häntä leivällä.
”Miksi minä en ole yllättynyt, että Evans hylkäsi sinut, Potter?” Mulciber ilmestyi Jamesin selän taakse.
”Sinä et ansaitse lausua hänen nimeään”, James pongahti pystyyn, taikasauva valmiina kädessään. Sirius nousi melkein samalla sekunnilla.
”Eikö teillä ole ketään puolta kokoanne pienempää enää kiusattavaksi?” Sirius virnisti. Hän oli jo odottanut ensimmäistä kaksintaistelua. Toisaalta Sirius olisi ottanut mieluummin Ruikulin tai rakkaan serkkunsa Bellatrixin.
”Kai me voisimme sinun pikkuveljeäsi mennä viihdyttämään”, Avery pilkkasi vahingoniloinen hymy kasvoillaan. Sirius näki punaista.
”Tainnutu!” Sirius huusi ja Avery kaatui maahan kumauksella. Mulciber katsoi ystävänsä menoa vierestä ja otti taikasauvansa esille.
”Keholei-”, Mulciber aloitti.
”Kangistumis tyystilys”, James lausui selkoäänisesti ja esti Mulciberin yrityksen kirota Sirius. Tappelun temmellyksessä, James ei ollut huomannut Lilyn ja Islan tuloa. Isla yritti rauhoitella Siriusta; Lily katsoi Jamesia pettyneesti ja huokaisi:
”Meidän pitää puhua.”

***

”Mitä ihmettä sinä oikein kuvittelit tekeväsi?” Lily huusi. James katsoi häntä uhmakkaana ja hiukan peloissaan. Yksi väärä sana ja Lily käyttäisi taas seuraavat seitsemän vuotta hänen vihaamiseensa.
”En minä halunnut heidän kimppuunsa hyökätä”, James puolustautui. ”Avery loukkasi Regulusta ja Sirius suuttui siitä.”
Lilyn kasvot pehmenivät hiukan mutta hän näytti yhä olevansa valmiina huutamaan.
”Miksi sinä sitten menit mukaan?” Lily kysyi mahdollisimman rauhallisesti.
”Kelmit eivät hylkää toisiaan”, James selitti toivoen, että hänen selityksensä riittäisi Lilyn anteeksiantoon.
”Sanotko sinä, että minä hylkäisin ystäväni?” Lily kysyi loukkaantuneena. James katsoi häntä kuin Lily käyttäytyisi naurettavasti.
”Missä kohtaa minä muka niin sanoin?” James kysyi, epätoivo hiipien hänen ääneensä.
”Sinä sanoit asian niin kuin minä en auttaisi ystäviäni”, Lily totesi. James alkoi käydä kärsimättömäksi, ja Lily huomasi sen.
”Minä vain selitin mitä tapahtui niin kuin sinä pyysit”, James sanoi hermot kireinä. Sirius oli tähän mennessä varmasti hajottanut puolet makuuhuoneesta.
”Eli nyt minä olen syyllinen?” Lily raivostui ja hipelöi taikasauvaansa.
”En minä niin sanonut. Miksi sinun pitää olla niin hankala?” James huusi. Lily näytti kuin James olisi lyönyt häntä.
”Anteeksi sitten”, Lily kuiskasi ja käveli pois pää painuksissa. James rekisteröi vasta silloin mitä oli tullut sanoneeksi, mutta Lily oli jo ehtinyt kävelemään pois hänen näkyvistään eikä Jamesilla ollut enää mahdollisuutta huutaa hänen peräänsä. James painoi kasvonsa käsiinsä. Hänen pitäisi oppia pitämään suunsa kiinni.

Toisaalla, Lily yritti pitää itsensä kovana. Kuka välittää James Potterista? Lilyn täytyi myöntää, vaikka olisikin sen tehnyt vain omille aivoilleen, hän oli alkanut pitää Jamesista. Oikeasti pitämään hänestä. Jos Lily ei vain olisi ylireagoinut, ehkä he olisivat voineet olla oikeasti kavereita. Olisi pitänyt tietää, ettei Pottereista koidu mitään muuta kuin haittaa.