Kirjoittaja Aihe: Piimää pahantekijöille | S | paranormaali slice of life | raapalesarja 7/7  (Luettu 6426 kertaa)

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 759
Nimi: Piimää pahantekijöille
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: slice of life, paranormaali draama
Haasteet: FFF1000 sanalla piimä, Spurttiraapale VI kierros yksi, OTS20 #2 (möykkääjäkummitus)
Yhteenveto: Kun möykkääjäkummitus möykkää, osta piimää ja paljon.

K/H: Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa möykkääjäkummituksista OTS20-haasteen puitteissa (aiheenani suomalainen kansanusko). Kun spurttiraapaleet starttasivat jälleen tauon jälkeen, tartuin mahdollisuuteen kirjoittaa tällaisen nykymaailmaan sijoittuvan kevyen draaman. Inspiraationa on toiminut DulzGrahamin pari vuotta sitten kirjoittama Eksistentiaalista ja mahdotonta (S), jota suosittelen lämpimästi! Kaikenlaiset kommentit ovat tähän tekstiin tervetulleita :)



Piimää pahantekijöille


1. Muruja jalkojen alla

Raotin kotiovea niin, että sain kurkistettua ovenraosta sisään.

Odotin jotain samanlaista kuin edellisinä kertoina, kun kaikki vaatteeni oli ripustettu roikkumaan kattolampuista tai kun kenkieni nauhat oli solmittu yhdeksi suureksi solmuksi ja tungettu vessanpönttöön. Koti näytti kuitenkin siistiltä. Ehkä aamuinen kiukunpuuska oli ollut vain ohimenevä paranormaali häiriötila?

Avasin oven kokonaan ja astuin sisään. Riisuin takin ja kengät, kuulostelin hiljaisuutta. Kun astuin keittiötä kohti, jokin mureni jalkani alla.

Suklaakeksi.

Kun tajusin etsiä, näin niitä kaikkialla: ainakin kaksi ellei jopa kolme pakettia, murusina pitkin parkettia. Se oli käynyt käsiksi hätävaraani!

”Möykkö!”

Keittiöstä kuului luita värisyttävää ulinaa.

Tukahdutin huokauksen. Oli jälleen se aika vuodesta.


2. Hapanta, mutta pikanttia

Mittasin kahvinkeittimeen puruja ja yritin olla katsomatta liikaa ympärilleni. Kaaos suututti: vaatisi äärimmäistä pieteettiä saada kaikki muruset imuroitua nurkista ja silti niitä löytyisi varmasti vielä puolen vuoden jälkeenkin milloin mistäkin.

Möykkö oli paennut raivoani keittiöstä siivouskaappiin, jossa se metelin perusteella oli löytänyt laatikollisen remontissa käytettyjä pensseleitä ja heitteli niitä nyt pienen kaapin seiniä vasten.

Kun kahvi alkoi tippua, avasin puhelimen Wolt-sovelluksen ja etsin lähikaupan tarjonnan. Tilasin kotiinkuljetuksella kaksikymmentä tölkkiä kirnupiimää. Se oli muihin piimätölkkeihin verrattuna kallista, mutta riittävän monta Möykön meltdownia kokeneena tiesin, ettei sen elämänkriisiin auttanut mikään muu kuin sopivan hapan, mutta pikantti piimä. Lisäsin mukaan vielä pari suklaakeksipakettia Möykyn tuhoamien tilalle. Tarvitsin niitä juuri tällaisia tilanteita varten.

Kun tilaus lähti, kahvi oli ehtinyt tippua ja kaadoin itselleni kupin. Kävelin keittiöstä siivouskaapille, josta kuului ulinan lisäksi raivoisaa maalausliikettä. Pensseleistä ei varmaankaan olisi paljon jäljellä tämän päivän jälkeen. Koputin varovasti oveen. Tuli hiljaista. Vihdoin.

”Apu on tulossa.”

Ulina vaimeni uikutukseksi.


3. Möykkääjä

Istuin selkä siivouskomeron ovea vasten ja join kahvia. En aikonut päästää Möykköä ulos ennen kuin piimät tulisivat.

Katseeni kulki katonrajan koristeellisia listoja pitkin. Olin rakastunut tähän paikkaan jo myynti-ilmoituksen nähdessäni. Asunto oli vanhassa rakennuksessa lähellä keskustaa, huonekorkeus antoi tilaa hengittää ja leveät ikkunalaudat kutsuivat juomaan teetä pimeinä iltoina sateen ropistessa ikkunalautaa vasten. Tein asunnosta heti näytön jälkeen tarjouksen, ja vaikka se oli selkeästi alle pyyntöhinnan, se meni läpi. Olin onneni kukkuloilla.

Harmi vain, ettei kukaan kertonut asunnon tulevan kaverin kanssa.

Möykkö oli möykkääjäkummitus. Nykymaailmassa sitä kutsuttaisiin ehkä poltergeistiksi, paranormaaliksi pahantekijäksi, jolla oli kyky liikutella tavaroita ja aiheuttaa kaaosta. Suurimman osan vuodesta se oli rauhallinen ja leppoisa tapaus, joka tykkäsi historiallisista draamoista ja lumimyrskyistä, eikä pitänyt paljoakaan ääntä – mutta kahdesti vuodessa se näytti todellisen luontonsa ja se oli menoa se.

Ensimmäinen meltdown oli ollut valtava shokki, koska olin vasta silloin tajunnut eläväni kummituksen kanssa. Toisella kerralla pelästyin jälleen, mutta sain ystävällisen selvännäkijän avulla selville, mikä Möykkö oli ja mistä sen elämänkriiseissä oli kyse. Kolmas kerta oli jo vähemmän traumaattinen, mutta tuskallisen pitkä, sillä oli kestänyt päiviä, ennen kuin olin keksinyt, mitä pahantekijä kaipasi.

Nykyisin, monta meltdownia myöhemmin, osasin taltuttaa Möykön parhaimmillaan yhdessä päivässä.

Puhelin värähti ja vilkaisin näyttöä. Tilaus oli matkalla.


4. Tilauksesi on saapunut

Ei kestänyt kauaa, kun rappukäytävästä kuului raskaita askeleita, muovipussien kahinaa ja satunnaisia ähkäisyjä. Sille oli syynsä, että tilasin ruoat kotiinkuljetuksella. Wolt-tilausteni mukana lähti automaattisesti aina viesti, jossa pahoittelin puuttuvaa hissiä ja toivotin onnea neljänteen kerrokseen kapuamisen kanssa.

Ovikellon soidessa odotin hetken, että kuski ehtisi lähteä. Möykkö oli minun salaisuuteni enkä halunnut ottaa riskiä, että se päästäisi erityisen pahan ulinan, kun avaisin oven. Muutaman kerran olin saanut naapureilta valituksia metelistä. Olin selittänyt hoitavani ystävän kissaa, joka valitettavasti tykkäsi harrastaa parkouria, mutta Wolt-kuskille olisi vaikea selittää sama, kun kissaa ei näkynyt missään metelistä huolimatta.

Ovikello soi uudelleen. Laskin kahvikupin lattialle ja kävelin ovelle, kurkistin ovisilmästä. Kuski ei ollut lähtenyt. Hänellä oli intialaistyyppiset piirteet, tumma tukka oli tuuhea kuin leijonanharja.

Raotin postiluukkua ja kumarruin alemmas. ”Jätä vaan siihen.”

Oli hetken hiljaista. Sitten:

”Tämä on vähän noloa, mutta…”, kuski aloitti, epäröiden hetken. ”Voisinko mitenkään päästä käymään vessassa?”

Miten kaikki huono onni onnistuikin osumaan yhdelle päivälle?
« Viimeksi muokattu: 04.07.2023 11:20:25 kirjoittanut hiddenben »

between the sea
and the dream of the sea

zilah

  • Sydänten kapteeni
  • ***
  • Viestejä: 754
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Hei, tässäpä vasta kiehtova tarinan alku. :D

Minä rakastan vanhoja taloja, ja tällaiset kummitusjutut ovat nekin hauskoja, kunhan eivät ole liian pelottavia.  ;D Tykkäsin todella paljon, miten tämä minäkertoja oli päätynyt nykyiseen asuinpaikkaansa, ja miten tutustunut vähemmän miellyttävään kämppäkaveriinsa. Tuo kummitus taasen, vaikka olikin rasittava niin minun alkoi jo käydä sitä sääliksi.

Odotan innolla, miten tarina jatkuu. Ja erityisen kiinnostunut olen siitä, miksi tämä reppana kummitukseksi haluaa nimenomaan piimää. <3

zilah
« Viimeksi muokattu: 27.06.2023 00:38:04 kirjoittanut zilah »

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 759
zilah, ihanaa kuulla, että viihdyit tämän parissa :D Halusin juurikin sellaista leppoisaa kummitusmeininkiä, jossa kummitus on kaikkea muuta kuin pelottava. Mutta ei kuitenkaan liian leppoisa, kyllähän niillä jotain erikoispiirteitä pitää olla! Näissä seuraavissa osissa selviää, miksi Möykkö haluaa juuri piimää. Kiitos, että kommentoit! Toivottavasti viihdyt myös näiden osien parissa :)

K/H: Ja näin, tarinan kolme viimeistä osaa. Tätä oli ihanan leppoisaa kirjoittaa!



5. Vessatauko

Arvioin mahdollisuuksiani vielä hetken ennen kuin huokaisin ja avasin oven. En kyennyt eväämään ystävälliseltä kuskilta vessataukoa, etenkin kun hän oli juuri kivunnut kotiovelleni tuoden mukanaan kaksikymmentä piimätölkkiä.

Kuski oli minun ikäiseni, kolmissakymmenissä. Hänen nolo, mutta helpottunut hymynsä sai vain toisen suupielen kohoamaan, mutta samalle puolelle kohosi pieni hymykuoppa.

”Kiitos”, hän sanoi astuessaan sisään, kun tein tietä.

”Jätä kassit eteiseen. Älä turhaan riisu kenkiä”, sanoin ja aloin johdattaa häntä kohti kylpyhuonetta. Jännitys teki sanoistani teräviä. Pidin sormet ristissä, että Möykkö pysyisi hiljaa.

Pääsimme kylpyhuoneen ovelle asti, kun siivouskomerossa pamahti. Wolt-kuski kääntyi katsomaan minua ja kohotti kysyvästi kulmiaan.

”Siellä varmaan vain tippui jotain”, sanoin. ”Hyllyt ovat vähän heppoista tekoa.”

Kun Wolt-kuski sulki kylpyhuoneen oven takanaan, kävin hakemassa ostoskassit ja vein ne keittiöön. Aloin nostaa tölkkejä pöydälle. Kuuntelin, kuinka vessa hetkeä myöhemmin vedettiin, lavuaariin kohisi vettä ja lopulta lukko kääntyi ovessa.

”Arvostan tätä kovasti”, Wolt-kuski sanoi löytäessään minut keittiöstä. Hän oli pessyt kasvonsa, nenänpieli kiilsi vielä vedestä. ”On niin lämmin päivä ja –”

Siivouskomeron ovi pamahti auki. Möykön ulina sai niskakarvat kohoamaan, ja pystyin erottamaan sen ääriviivat sen syöksyessä Wolt-kuskin läpi keittiöön. Kuski ei nähnyt mitään, mutta parahti tuntiessaan hyytävän kylmyyden. Paranormaali lävistys oli kammottava kokemus.

Etsin kaapista suurimman muovimukin, täräytin sen pöytään ja otin esiin ensimmäisen piimätölkin. Nyt oli kiire. Möykkö oli menettämässä malttinsa, se inhosi olla jumissa siivouskomerossa. Käteni tärisivät, kun avasin tölkin ja kaadoin lasin täyteen. Piimää läikkyi pöydällekin, mutta en välittänyt vaan ojensin kättäni ilmaan.

”Tässä!”

”En minä –”, Wolt-kuski aloitti, mutta hiljeni, kun näki näkymättömän käden tarttuvan piimälasiin.


6. Uusia tuttavuuksia

Möykkö kumosi kolme lasillista piimää yhteen menoon, kokonaisen litran. Sillä välin, kun se joi ja Wolt-kuski katseli sitä pelonsekaisen hämmästyksen vallassa, ladoin loput yhdeksäntoista tölkkiä jääkaappiin ja avasin yhden keksipaketeista.

”Mitä…”, Wolt-kuski aloitti, kun Möykkö paiskaisi mukin tiskialtaaseen ja viiletti olohuoneeseen. Aiemmilla kerroilla olin antanut sille lasin, mutta sitä virhettä tiesin olla tekemättä uudestaan.

Huuhtelin mukin ja laitoin sen pöydälle odottamaan. Parikymmentä minuuttia, ja Möykkö haluaisi lisää.

”Kämppikseni on poltergeist, kutsun sitä Möyköksi”, sanoin ja kerroin tiivistetysti yhteisen tarinamme. ”Sillä on tänään möykkääjäkummituksille tyypillinen identiteettikriisi ja ainoa asia, mikä siihen auttaa, on piimä.”

”Möykkö”, Wolt-kuski toisti. Hän puhui sujuvasti suomea, mutta etenkin sanoihin, joissa oli diftongeja, eksyi vieras sointi. Tarjosin hänelle suklaakeksin. Se oli kai vähintä, mitä saatoin tehdä sen jälkeen, kun vieras ihminen on odottamatta ja täysin ansaitsematta joutunut poltergeistin lävistämäksi. ”Miksi juuri piimää?”

”Se auttaa sitä löytämään ääriviivansa. Mutta sitä pitää juoda paljon, että se auttaa.”

”Kaksikymmentä litraa”, kuski virnisti. Hymykuoppa oli söpö. ”Oli iso työ kantaa ne tänne. Mutta se ei ollut ensimmäinen kerta, olen käynyt täällä pari kertaa aiemminkin. Se kriiseilee… kahdesti vuodessa?”

Naurahdin hänen tarkkanäköisyydelleen ja nyökkäsin.

”Saisinko jäädä katsomaan?” kuski kysyi ja kiirehti lisäämään: ”Tiedän, että pyyntö on tungetteleva. Saat sanoa ei, mutta en ole koskaan…”

Hän hiljeni, kun kuuli Möykön lähestyvän keittiötä ulinan saattelemana. Otin pöydälle jättämäni uuden tölkin, avasin sen ja kaadoin mukin täyteen.

”Voit sinä jäädä”, sanoin. Yllätin itsenikin, mutta kuski oli ystävällinen eikä vaikuttanut epäilyttävältä. Ja hänen ruskeat silmänsä tuikkivat uteliaisuudesta. Ojensin käteni kätelläkseni. Hänen otteensa oli varma.

”Tuulia.”

”Rudra.”


7. Rauha

Kymmenen litran kohdalla piimän vaikutuksen saattoi jo huomata. Möykkö ei ulissut enää vaan istui jo sivistyneesti pöydän ääressä minun ja Rudran kanssa. Piimä teki siitä hitaasti näkyvämmän. Se oli edelleen läpikuultava, mutta oli kuin sen päälle olisi muodostunut haalea kalvo, joka antoi sille värisevät ääriviivat.

Tarjosin Rudralle kahvia, mutta hän pyysi kuumaa vettä ja otti taskustaan oman chai-teepussin. Hän joi teensä kauramaidolla ja uitti suklaakeksiään mukissa ennen kuin haukkasi siitä. Hänen rauhallisuutensa tarttui minuunkin ja onnistui karkottamaan raskaan päivän väsymyksen.

”Ovatko möykkääjäkummitukset tavallisia?” hän kysyi.

”En tiedä. Selvännäkijän mukaan niitä löytyy vanhoista rakennuksista ja etenkin syrjäkyliltä, jossa hautausmenot on saatettu hoitaa huolimattomasti. Kaupungeissa ne ovat harvinaisempia.”

”Pidätkö sinä siitä?” Rudra kysyi, katsoen Möykköä, joka nojasi seinää vasten ja silppusi serviettiä edelleen hiljaa uikuttaen.

”Se on kämppikseni”, vastasin ja otin pöydänreunalta muistilapun. ”On mukavaa, kun siitä saa seuraa Downton Abbey -maratoniin tai Jane Austen -teemaiseen leffaviikonloppuun. Ja se laulaa aina, kun ensilumi sataa.”

Se ymmärtää puhetta, mutta ei tekstiä, kirjoitin lapulle ja näytin sen Rudralle. Hän irvisti pahoitellen ja hymyili sitten. ”Minusta se vaikuttaa mukavalta. Ja piimäkin näyttää auttavan.”

Möykkö tuntui ilahtuvan sanoista. Se ojensi mukia ja kaadoin sille lisää piimää.

Kolme tuntia myöhemmin saatoin todeta, että kriisi oli ohi. Möykkö oli täysin näkyvä ja uikutus oli muuttunut tyytyväiseksi hyminäksi. Piimää oli jäljellä kolme litraa. Ilta oli ehtinyt pitkälle. Tarjosin Rudralle iltapalaa. Päivällinen oli jäänyt välistä, joten paistoin meille molemmille munakkaat.

”Kiitos kaikesta”, Rudra sanoi, kun olimme syöneet. Hän latoi astiat omatoimisesti tiskialtaaseen ja pyyhki vielä pöydänkin. ”Tämä oli odottamaton, mutta erittäin mukava ilta. Paljon hauskempaa kuin ruoan toimittaminen.”

Hänen ystävällisyytensä ihastutti, ja minun oli myönnettävä, että Möykön möykkäämisestä huolimatta illasta oli tullut mukava.

”Oli mukava tutustua”, sanoin saattaessani häntä eteiseen. ”Jos haluat tulla toistekin, olet tervetullut.”

Rudra hymyili ja sanoi tulevansa mielellään. Vaihdoimme numeroita, sanoimme hyvästit ja kun suljin oven takanani, Möykkö leijui eteisessä tyytyväisenä.

”No, mitä katsotaan?” kysyin ja suuntasin olohuoneeseen. Möykkö seurasi perässäni. ”Bridgertonin uusi jakso? Vai Outlanderia alusta?”

Möykkö päästi ilahtuneen ulahduksen jälkimmäisen kohdalla. Etsin ohjelman ja ennen kuin asetuimme mukavasti sohvalle, hain itselleni kulhollisen suklaakeksejä ja meille molemmille vielä lasilliset piimää. Kilistimme: elämä oli jälleen tasapainossa.
« Viimeksi muokattu: 04.07.2023 11:20:59 kirjoittanut hiddenben »

between the sea
and the dream of the sea

Linne

  • ***
  • Viestejä: 772
  • Hämmentynyt pesukarhu
Tässä tarinassa kiinnosti heti nimi ja mulla onkin ollut tämä jo pitemmän aikaa auki välilehdissä odottamassa sopivaa lukuhetkeä. Sellainen tuli nyt sunnuntaisen aamukahvin äärellä ja tämä sopikin kahvin seuraksi vallan mainiosti!

Tällainen katkelma elämästä viihdytti minua erinomaisesti! Nautin Möykön ja Tuulian simppelistä yhteiselämästä, mikä on ajan saatossa sopeutunut kummallekin toimivaksi. Tuuliasta kerrotaan sopivan vähän, eihän hän ole pääosassa Möykön historiasta olisi kiva tietää lisää, mutta tarina toimii loistavasti myös ilman sen suurempia selityksiä. Wolt-kuski muuttui yllättäen pelkästä maininnasta sivuhenkilöksi mutta hänestäkin pidin kovasti. Tuollaiset yllättävät kohtaamiset ovat parhaita, toivottavasti hän tulee uudelleen kylään :)

Rakastin tässä tarinassa myös pieniä sinne tänne ripoteltuja tunnelmahippusia. Teetä ikkunalaudalla, Jane Austen -maratoneja ja koristeellisia kattolistoja. Ne kaikki auttoivat luomaan tunnelmaa ja näin helposti vanhaan, ehkä 1800-luvulla rakennettuun taloon remontoidun asunnon. Ei ihme, että Tuulia viihtyy, vaikka poltergeist kyllä helposti karkottaa herkempiä vuokralaisia pois :D Mulle kyllä kelpaisi kaveri katsomaan Downton Abbeyta, toistaiseksi kukaan elävistä kamuista ei ole suostunut, mutta ehkä kuolleiden kanssa kävisi parempi onni!

Kiitos vielä, tämä sopi hyvin sunnuntaiaamun kahvihetken seuraksi!
Kaikki perinteet ovat typeriä. Siksi ne ovat perinteitä

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 759
Ihana kuulla, että viihdyit tämän parissa Linne! Ja hauskaa, että tällainen arkielämää kuvaava lyhyt tarina sopi aamukahvin kaveriksi :D Ymmärrän hyvin, että Möyköstä olisi ollut kiva tietää lisää. Minustakin! Tähän mittaan se tosin ei mahtunut - eikä toisaalta Tuuliakaan taida tietää Möyköstä paljoa, kun möykkääjäkummitus ei puhu :D Ajattelen, että Möykkö on joku talon vanha asukki, joka ei koskaan halunnut lähteä, koska viihtyi kotonaan niin hyvin ja haluaa pitää seuraa sitten muillekin. Sosiaalinen sielu, niin sanotusti :P Tunnelmahippuset on ihana sana, sitä juuri tykkäänkin lähteä hakemaan tällaisissa lyhyemmissä tarinoissa. Kiitos ilahduttavasta kommentista ja että luit! ♥

between the sea
and the dream of the sea

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 642
Kuten Linnellä, minullakin juuri nimi houkutteli lukemaan tämän! Plus tietenkin se, että halusin päästä katsomaan, millaisesta olennosta nyt kirjoitit! Potergeist tai räyhähenki oli tietenkin Pottereista tuttu, mutta möykkääjäkummitus Möykkö oli kyllä paljon hauskempi! Ja piimän ystävänä tietenkin arvostan, että tyyppi rahoittuu juuri piimän avulla :D oli hauskaa, että Wolt-kuski raahasi piimää hiki hatussa yläkertaan ja sitten vielä päätyikin jäämään paikanpäälle möykkääjäkummitusta katselemaan.

Tämä oli oikein hymyilyttävää luettavaa: Möykön kepposet olivat hauskasti kuvailtuja ja on myös hupaisaa ajatella, miten päähenkilö on onnistunut pääsemään selville siitä, miten möykkääjäkummituksen kanssa voi elää sopuisasti. Mikä ihana mielikuva, että he katselevat rauhaisasti historiallisia draamoja sohvalla! Ja kummituksen avulla Tuulia sai vielä uuden ystävänkin. Oli söpöä, että Rudta kaivoi taskustaan oman teepussin ja uitti keksiä kupissa<3

Kiitos tästä, oli hauska lukea<3
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥