Terveisiä Kommenttiarpajaisista!
Mietin jonkin aikaa, minkä valitsisin ihanista teksteistäsi, ja päädyin sitten tähän, ehkä siksi että Joni/Eetu on tuotantosi ehdottomia suosikkiparejani Juuso/Samulin lisäksi. Lisäksi näin juhannuksen aikaan on jotenkin luontevinta lukea juuri kesään sijoittuvaa tarinaa.
Minua on koskettanut suuresti Jonin ahdistus sekä lapsena että aikuisena, ja rakastin
Kovanonnenpotkua, kun siinä Joni sai kerrankin kokea onnea elämässään, vaikka ei se pelkkää päivänpaistetta ollut silloinkaan. Tässä tarinassa taas minua kiehtoi se, millaiset välit Jonilla ja Eetulla mahtoivat olla ennen kyseistä kesäreissua. Ne olivatkin hyvin paljon samanlaiset kuin
Kovanonnenpotkun alussa, ja jäin miettimään sitä, mitenköhän kauan Joni on ollut ihastunut ystäväänsä? Ehkä jo vuosia, ja se paitsi lämmitti mieltä, myös suretti. Onhan tuollainen tilanne todella ahdistava, että ei voi olla luontevasti yhdessä hyvän kaverin kanssa, kun ei kyse olekaan enää kaverista, vaan paljon enemmästä.
Pidin tästä todella paljon. Tässä oli samaan aikaan sekä toteutumatonta kaipuuta (tai niin Joni siihen aikaan vielä luuli
), lämpöä ja huumoria. Jälkimmäinen tuli esiin Jonin ajatusten kautta, joille ei voinut olla nauramatta, kun ne oli esitetty niin hauskasti ja vetoavasti, vaikka ei hänen tukala tilanteensa sinänsä mikään vitsi ollut. Yhtä lailla minua huvitti tuo, miten tässä muutamalla sanalla saatiin tuotua esiin suomalaisen kesänvieton ehkä kurjin puoli, eli hyttyset ja muut ötökät.
Jotenkin kohtalon ivaa, että kun kesä lopulta tulee, se menee melkein pilalle hyönteisten takia, ja ne iskevät ehkä pahimmin kesämökillä, jossa muuten voisi olla todella ihanaa. Kuitenkin ajattelin, että tässä tapauksessa Jonin kimppuun käynyt hirvikärpänen oli ehkä siunaus, kun se mahdollisti odottamattoman läheisyyden Eetun kanssa. Olkoonkin, että Joni itse taisi enemmänkin ahdistua tilanteesta, ja tunsi ehkä niin paljon huonoa omatuntoa, ettei voinut nauttia tuosta hetkestä, vaikka olisi varmasti tehnyt mieli.
Eetun ajatukset jäivät tässä arvailun varaan, mutta jäin miettimään, mahtoiko hänelläkin olla Jonia kohtaan jo tuolloin syvempiä tunteita? Jos oli, niin Eetu oli selvästi paljon enemmän sinut itsensä kanssa kuin Joni, kuten
Kovanonnenpotkussakin tuli esiin, koska hän pystyi suhtautumaan Joniin täysin luontevasti, eikä yrittänytkään vältellä lähellä olemista. Tällainen tilanne, jossa päällisin puolin ollaan kavereita, mutta sitten pohjimmiltaan paljon enemmän, on aina yhtä ihana ja kamala. Osaat niin hienosti kuvata Jonin epävarmuutta ja sitä, miten hän yrittää kaikin keinoin peittää tunteensa. Ehkä liiankin hyvin, sillä Eetun kannalta katsottuna Joni varmaan vaikutti oudon töykeältä.
Ja toisaalta Eetun luontevuus ehkä omalta osaltaan vahvisti Jonin ajatuksia siitä, ettei Eetu voinut nähdä häntä muuna kuin kaverina.
Onhan se ihan mielettömän iso kynnys tehdä aloite hyvän ystävänsä suuntaan, ja sitäkin enemmän, jos olettaa toisen olevan hetero, kun Eetu oli kerran seurustellut naisen kanssa hiljattain, joten tältä kannalta Jonin ajatukset olivat hyvin ymmärrettävät. Toisaalta samaan aikaan teki lukiessa koko ajan mieli sanoa Jonille, että älä pakene, vaan anna mennä.
Eihän Joni siihen tietenkään pystynyt, mikä oli pettymys, vaikkakin odotettu sellainen. Silti nauroin tälle kohdalle, kun tämä oli jotenkin niin hyvin ja ytimekkäästi ilmaistu:
Sellaiset toverilliset kiintymyksenosoitukset olivat Eetulle tyypillisiä, mutta Jonille ne olivat liikaa. Oli aika aloittaa taktinen vetäytyminen.
”Kuselle”, Joni ilmoitti, nousi ja harppoi metsikköön. Mennessään hän keksi uuden mantran: se on hetero.
Loppu oli todella hieno kiteytys Jonin tunteista.
Vaikka mitä tekisi tai toistelisi itselleen, eivät todelliset tunteet noin vain katoa. Ja kun ajattelee
Kovanonnenpotkua, voi vain todeta, että onneksi eivät.
Suuri kiitos tästä hienosta pidemmästä raapaleesta, jota olisin lukenut mielelläni paljon pidempäänkin. Toivottavasti palaat vielä jonain päivänä Jonin ja Eetun tarinaan.
