The Last of Us / Me vastaan maailma / S / Ellie & Joel

[miisuli]

Title: Me vastaan maailma
Author: miisuli
Genre: Draama, angst, found family
Rating: S
Hahmot: Ellie ja Joel
Fandom: The Last of Us
Disclaimer: En omista mitään The Last Of Us:ista.
Summary: Ellie oli raivostuttava, mutta hänestä ei voinut olla pitämättä.

A/N: Tämä tuli kirjoitettua suurimman The Last of Us-intoilun aikana alkuvuodesta. Liitän mukaan Teelusikan tunneskaala III -haasteeseen tunteella velvollisuuden tunne.


Me vastaan maailma

Joelille ei ollut merkinnyt mikään pitkään aikaan.

Hänen elämänsä oli loppunut sinä päivänä, kauan sitten. Hän oli jäänyt eloon, mutta ei hän ollut muuta kuin ontto puu tuuliajolla. Hän tiesi, ettei maailma tällaisenaan ollut elämisen arvoinen. Joten hän heräsi joka aamu, teki paskatöitä päivän ja palasi illalla uupuneena nukkumaan. Mutta ei hän elänyt. Hän ei antaisi siihen itselleen lupaa.

Eikä minkään tai kenenkään pitänyt muuttaa sitä.

Ellie oli raivostuttava, mutta hänestä ei voinut olla pitämättä. Tytön huumorintaju jätti paljon toivomisen varaan, hän kaipaisi parempaa suojeluvaistoa eikä hänen käytöstavoissaan ollut kehumisen aihetta. Mutta kaikesta huolimatta Elliestä tuli Joelille tärkeä. Tärkeämpi kuin elämä itsessään. Sillä Ellien kautta Joel oli saanut takaisin itsensä, jonka oli menettänyt kauan sitten.

Ensin Joel tiesi tuntevansa samaa lojaalisuutta kuin Tommya ja Tessiä kohtaan. Hän oli vannonut Tessille vievänsä tytön päämäärään, eikä hän aikonut pettää lupaustaan. Mutta mitä pidemmälle he matkallaan ehtivät, sitä sumuisemmaksi kävi Tessin kuva Joelin mielessä. Oli helppoa kuvitella heidän olevan vain patikoimassa. Ei tarvinnut miettiä, milloin hänen pitäisi päästää irti Elliestä.

Ellie oli ihmiskunnan toivo. Joelilla oli velvollisuus auttaa muita ja toimittaa Ellie sinne, missä hänestä olisi eniten hyötyä.

Mutta Ellien lukitseminen laboratorioon aiheutti Joelille vilunväristyksiä.

Joel työnsi kasvavan epäluulonsa vain syvemmälle sisimpäänsä. Hänen täytyi keskittyä suorittamaan tehtäväänsä. Hän oli luvannut Tessille ja Tommylle. Jopa Marlenelle. Ellie merkitsi enemmän kuin tyttö edes itse ymmärsi. Häneen oli valettu kaikkien viimeinen toivo.

Päivät kävivät vähiin. Aamut saapuivat liian nopeasti. Joel tiesi heidän pian olevan perillä. Sitten heidän tuli sanoa jäähyväiset. Hyvästit leikkimielisille haaveille maatilasta. Joelin tulisi sanoa myös hyvästit itselleen, jonka oli löytänyt matkallaan Ellien kanssa. Hän palaisi takaisin ontoksi haloksi, jonka läpi elämä tuulisi.

Oli väärin uhrata ihmiskunnan vuoksi 14-vuotias tyttö, joka oli vasta maistanut tuntua elämästä karanteenialueen ulkopuolella. Oli väärin uhrata Ellie. Mitä enemmän Joel asiaa mietti, sitä kamalammaksi päätös kävi.

Entäpä jos he vain jatkaisivat matkaa eivätkä pysähtyisi? Heillä oli toisensa. Eivät he muuta tarvitsisi. He olivat pärjänneet kaksin koko muuta maailmaa vastaan.

Mutta Ellie ei ikinä suostuisi siihen. Hän oli nuori, ja nuorena ollaan idealisteja. Vasta vanhempana ymmärretään, että todellisuudessa mihinkään ei voi vaikuttaa. Ei ole mitään hienoa vastausta kysymykseen elämän tarkoituksesta. On vain ihmisiä ja vaikeita valintoja.

Päätös oli lopulta helppo tehdä. Joel tiesi, että kun aika tulisi, hän ei pystyisi luopumaan Elliestä. Koko maailma sai vaikka suistua lopullisesti viimeistä loppunäytöstä kohti, mutta hänen päänsä ei pyörtyisi tämän asian suhteen.

Sillä Joel oli oppinut, ettei päätöksiä enää kannattanut tehdä muiden vuoksi. Olihan jäljellä vain enää rappeutunut maailma, jota ei pelastaisi enää Ellie eikä kukaan muukaan.

[Thelina]

Olipa kiva palata hetkeksi sarjan tunnelmaan! Voisin lukea enemmänkin ficcejä tästä fandomista, kirjoittamalla voi ihan toisella tavalla ja laajemmin kuvailla hahmojen ajatuksia, kuten teit tässä. Kiitos, tykkäsin!

[miisuli]

Moikka Thelina! Kiitos kommentistasi ja mukava kuulla, että palasit sarjan tunnelmiin tämän pikkupätkän kautta! Ehkäpä löytyy innostusta kirjoitella tästä enemmänkin. Katsotaan! Olisi myös kiva lukea sinulta teksti tästä fandomista!

[Sisilja]

The Last of Us todella oli tapaus minunkin alkuvuodessani ja valitsin sun listauksestasi tosi mielelläni tämän fikin! Ai että, tykkäsin siitä miten kuvasit Joelin synkähköä tapaa katsoa maailmaa. Hän tuntui mielenmaisemineen tosi tutulta ja uskottavalta, hänen ajatuksistaan kuvastui hyvin onnistuneesti sellainen pessimistisen itsepäinen tyyppi! Ja siis, miksipä Joel ei olisi synkän pessimistinen, maailmasta kun on tullut aikamoisen hirveä paikka elää. Mietin moneen kertaan sarjaa katsoessani, kuinkahan pitkään (tai paremminkin kuinka hirvittävän lyhyen aikaa) itse selviäisin sienizombiemassojen keskellä, samoin kuin mietin myös sitä, että sille Joelin tyttärelle kävi tietyllä tapaa ihan kelvollisesti, siis sikäli, ettei hän ehtinyt kärsiä sienizombie-epidemiasta juuri ollenkaan vaan pääsi ensimmäisten joukossa pois karmeuksien alta. Olisikohan Joeliakin helpottanut tällainen hiukan valoisampi katsantokanta asiaan. :')

No, ainakin Ellien löytyminen auttoi Joelia, ja se oli sekä sarjassa että tässä fikissäkin mun mielestä ihaninta. Kuinka Joel muistaa Ellien kautta taas syitä elää, kamppailla aina seuraavaan huomiseen vaikka tulisi kohdattua mitä. Että Elliestä tulee Joelille tärkeämpi kuin elämä itsessään, oih!! Valotit mun mielestä oivasti sitä Joelin ajatusketjua, jonka tuloksena hän ei vain mitenkään voi luovuttaa Ellietä tieteen uhriksi, vaikka se kuinka voisikin pelastaa ihmiskunnan. Tosin, eihän Joel tässä usko siihenkään, tai ainakaan anna itsensä uskoa, että Elliestä voisi löytyä pelastuksen avain. Vähintään Joel ei anna tilanteen mennä siihen, että Ellien pitäisi uhrautua pelastajaksi. <3

Entäpä jos he vain jatkaisivat matkaa eivätkä pysähtyisi? Heillä oli toisensa. Eivät he muuta tarvitsisi. He olivat pärjänneet kaksin koko muuta maailmaa vastaan.

Niinpä, niinpä! Jännittävää kyllä, mihin sarjan kakkoskausi tarinaa vie. Siihen asti on lohdullista uskoa, että Joelilla ja Elliellä on toisensa ja se riittää. (: Tästä fikistä jäi uhmakkaan toiveikas olo, kiitos kovasti tästä!

[Larjus]

En ole itse pelannut The Last of Usia (ja vasta kommenteista sain tietää että siitä on kuvattu sarjakin), mutta tiedän siitä pikkuisen, ja ihan jo siltäkin pohjalta tähän oli helppo päästä mukaan.

Tykkäsin siitä, miten tunnelma tummasävyinen ja melkoisen ankea muttei täysin lohduton. Ellie on ihmiskunnan toivo, mutta koska silläkin asialla on varjopuolensa, ei sekään ole niin yksiselitteisen lohdullinen ja toivoa herättävä asia. Joelissa on kuitenkin vielä taistelutahtoa ja uhmaakin. Velvollisuuksien ja lupausten sekä omien halujen ja unelmien välillä tasapainottelu ei ole monestikaan helppoa. Tuntuu kyllä mukavalta, että hän päätyi valinnassaan lopulta enemmän itsensä (ja Ellien) puolelle, vaikka kiintoisaa miettiä, mitkä ovat senkin valinnan seuraukset. Tähän ficiin niiden erittely ja konkreettinen näyttäminen ei toisaalta edes sovi, ja musta oli hyvä päätös saattaa tämä loppuun kertomalla, mikä on Joelin päätös, eikä sillä, mitä siitä päätöksestä lopulta seuraa. "Me vastaan muu maailma" -asetelmat ovat kyllä kivoja! Ne tarjoavat ihanaa lämpöä ja lohtua kylmään ja ankaraan maailmaan.

Olihan jäljellä vain enää rappeutunut maailma, jota ei pelastaisi enää Ellie eikä kukaan muukaan.

Tää lopputoteamus on kyllä aika synkeä! Toisaalta tykkään siitä! Samalla se antaa ikään kuin vielä vahvistuksen sille, että Joelin päätös on oikea, ja toisin tekemällä olisi lopputulos käytännössä sama.

Tää fici oli kyllä tosi kiintoista yhdistelmä synkeää toivon puutetta ja lämpöistä lohdullisuutta, joista olit kirjoittanut hienosti. Varsin mukava lukukokemus, kiitän!

[Nyyhti]

Olipa kiva löytää tästä aiheesta ficci! Katsoin sarjan ja tykästyin, mutta vihasin loppua Tässä oli minusta kattavasti kuvattu Joelin fiiliksiä, ja hyvin samalla tavalla kuvittelin itsekin hänen tuntemustensa kulkevan. Kiitos tästä tunnelmapalasesta!