Kirjoittaja Aihe: Genshin Impact: Leviatan | Sara/Kokomi, K-11  (Luettu 2148 kertaa)

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 990
  • monokkeli huurussa
Genshin Impact: Leviatan | Sara/Kokomi, K-11
« : 07.11.2021 13:50:11 »
Leviatan

fandom: Genshin Impact
paritus: Kujou Sara / Sangonomiya Kokomi
ikäraja: K-11
genre: draamaa, romancea ja mystiikkaa

yhteenveto: Kokomin hymy saa Saran ajattelemaan simpukkaa, joka hetkeksi avautuu paljastaen pehmeän sisuksen sekä vilauksen syvälle kätketystä aarteesta, ja sulkeutuu sitten jättäen katsojan epäilemään näkemäänsä.

A/N: Tuli sitten yhdistettyä miljoona haastetta tällä pläjäyksellä; spurttiraapale, FanFic1000 sanalla helmi, Tropes-haaste täkyllä enemies to lovers sekä Klassinen kappale -haaste Camille Saint-Saënsin Eläinten karnevaalin iki-ihanalla akvaariolla







Ei Kujou Sara ollut koskaan Sangonomiyaa vihannut.

Vihollisia he olivat silti olleet — johtaneet joukkonsa kentän vastakkaisilta laidoilta tuhoamaan toisensa, laatineet strategioita laatimasta päästyään tarkoituksenaan vastustajan eliminoiminen. He olivat pyrkineet pyyhkimään pois kaiken sen, mitä toinen komentaja armeijoineen edusti, eikä siinä siltikään ollut mitään henkilökohtaista, ei ainakaan noin periaatteiden tasolla.

Käytännössä koko sota oli tietysti kietoutunut tiiviisti sen ympärille, mihin kukin syvällä sydämessään vakaimmin uskoi.

Mihin hän oli silloin uskonut.

Enää Kujou Sara ei tiedä, mistä ammentaa totuus seurattavaksi; mistä itseään suuremmasta tulesta ottaa liekki kannettavaksi soihtuunsa, sillä kaikkialla hänen ympärillään on pelkkää muodotonta hämärää, jota edes ikiaikaisen shogunin vankka visio ei valaise. Kun jumalakin pyörtää päätöksensä ja alkaa ottaa askelia taaksepäin, ovat Saran kaltaiset tavalliset kuolevaiset hukassa. Aiemmin hän täytti ylempänsä käskyt kunniansa kautta, joskus kaikkea ymmärtämättä ja silti aina vahvempaansa luottaen, mutta nyt...

Nyt hän ei enää tiedä.

Mitään.

Ristiriita on korvannut hartauden, epäilys uskon korkeamman voiman viisauteen.

“Älä anna katkeruuden asettua sieluusi”, Sangonomiya sanoo silmät täynnä lempeää ymmärrystä ja kurottautuu pöydän yli koskettamaan Saran kättä. “Olen nähnyt, mitä pettymys voi tehdä epävarmoina hetkinä. Yritä vain uskoa.”

“Uskoa? Mihin, muka?”

“Vaikka itseesi”, Sangonomiya vastaa, eikä Sara enää kuollakseenkaan muista, miten he päätyivät tähän raudan ja helmien kauppaamisesta käytävästä neuvottelusta.



*



Watatsumin rannoilla meri on kirkkaampi kuin muualla. Siellä taivas hohtaa kauniimpaa sineä ja puiden violetit villihedelmät kasvavat pulskemmiksi, putousten vesi laskeutuu lampiin kuten rypäs kimaltavia kristalleja ja maisemaa värittävät karamellimaiset pastellit kuten jossain suloisen sokerisissa päiväunissa.

Kosteiden hiekkatöyräiden kukkasista voi terälehtien uumenista poimia vaaleanpunaisia helmiä.

Aina vieraillessaan Watatsumilla Sara muistaa vanhat legendat siitä, kuinka saaren syvänteessä elää leviatan — suunnattoman suuri merihirviö, joka nousee pintaan kerran sadassa vuodessa ja jonka kuvailemiseen eivät ihmissanat kykene. Yhden tarinan mukaan Watatsumin heleät helmet ovat sen hampaita, toinen taas kertoo niiden olevan leviatanin kivettyneitä munia. Myyttinen peto on ainoa laatuaan ja tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen, ei sellaisen pidä lisääntymän.

On selvää, ettei Sangonomiyan temppelissä palvota ensisijaisesti maan päällä elävää elektron hallitsijaa, ikiaikaista shogunia.

Sitä, millaisille voimille ylipapitar uhrilahjansa ja rukouksensa osoittaa, ei Sara ole tohtinut kysyä.

Sangonomiya Kokomi ja Kujou Sara eivät ole enää vihollisia eivätkä he suinkaan vihaa toisiaan, mutta ei heitä ystäviksikään sovi väittää.



*



Harmaalta taivaalta vihmoo vettä ja moneen kertaan poljetun polun muta litisee sandaalien alla. Kannazukan kevät on ruma kuten aina ja ehkä tämä oli muutenkin kuolleena syntynyt idea, kutsua nyt Sangonomiya Kokomi tänne ankeaan tukikohtaan, vähät vastavalmistuneesta uudesta infrastruktuurista.

Tähän asti he ovat pitäneet palaverejaan vaihtelevasti Watatsumilla ja Tenryoun päämajalla kaupungissa.

Viimeksi Saran vieraillessa Sangonomiyan temppelillä Kokomi oli tarttunut hänen ranteeseensa ja hymyillyt kuten salaliittolainen, johdattanut alas mutkittelevaa tietä pitkin ja vetänyt kanssaan piiloon rinteestä työntyvien suurten simpukoiden varjoihin. Kevään ensimmäiset kukat olivat kutitelleet heidän nilkkojaan, kun he puikkelehtivat vartijoiden ohi kuten kurittomat kakarat karkaamassa kotiarestista. Määränpäänä oli ollut Kokomin salainen piilopaikka; kirjoja täyteen sullottu luola, johon hän kuulemma usein vetäytyi ollakseen yksin.

Siellä hän kuulemma sai olla rauhassa, hengähtää hetken vailla vastuita. Hiljaisuudessa. Kätkössä koko maailman katseilta.

Kokomin suuret siniset silmät olivat välkkyneet kuin tähtien valaisemat laguunit.

He olivat istuneet pitkään vaiti, ja lopulta Kokomi oli torkahtanut Saran olkaa vasten. Sara oli lukenut Sodankäynnin taidon kannesta kanteen ennen kuin tohti herättää toisen, siinä vaiheessa ulkona oli jo pimeä. Sen jälkeen oli tuntunut ainoastaan luontevalta ehdottaa seuraavaa tapaamista johonkin muualle kuin pääkaupungin hälyyn ja komission virallisiin puitteisiin.

Siitä, onko Kannazukan tukikohta oikea ratkaisu, voi olla montaa mieltä, ja tällä hetkellä Saran oma kanta on kaikkea muuta kuin myönteinen.



Kun Sangonomiyan pursi sitten lipuu rantaan, on liian myöhäistä katua. Yritä vain uskoa, Sara muistaa, ja ojentaa kätensä tarjotakseen tukea laiturille laskeutuvalle Kokomille.

Sade voimistuu. Sara avaa asiaa sen suuremmin miettimättä mustat siipensä ja kohottaa niistä yhden suojaamaan Kokomia tummuneen taivaan hyiseltä kuurolta.



*



Arataki Itton nauru kantautuu kaiken läpäisevänä mylvintänä Saran korviin ennen kuin miehestä itsestään näkyy vilaustakaan.

Jos Sara olisi liikkellä yksin, hän todennäköisesti hylkäisi ateriansa siltä istumalta ja palaisi lounaalta takaisin konttorille ennenaikaisesti, se pahuksen oni on yksi suunnattoman suuri piikki hänen lihassaan ja jos asioiminen mokoman maanvaivan kanssa vain olisi välttettävissä —

“Kujoun tengu!” Arataki kajauttaa rehvakkaasti ja läimäyttää Saraa lapoihin sellaisella toverillisella voimalla, että tempuroitu taskurapu on vähällä lentää suusta siihen Kiminamin tiskille puoliksi pureskeltuna. “Ellen tietäisi paremmin, kuvittelisin jo sinun pelkäävän häviötä, kun minua näin liukkaasti olet vältellyt!”

Vieressä istuva Kokomi hymähtää vaimeasti naurahtaen.

Kaivat hautaasi, demoni, Sara ajattelee, mutta pitää kasvonsa visusti peruslukemilla.

“Tuollainen halpahintainen suunpieksentä ei minun egoani kolhi. Sinun näkemyksilläsi ei ole minulle merkitystä.”

“Juu ei varmastikaan”, Arataki nyökyttelee ja virnistää sitten pirullisesti silmää iskien. Hän nojautuu lähemmäs ja on kuiskaavinaan; “Mutta olisihan se nyt perin ikävää, jos deittisi erehtyisi pitämään sinua pelkurina.”

Sara laskee puikot käsistään pöydälle niin, että kilahtaa. Hänen kasvonsa tuntuvat äkkiä olevan tulessa ja sydänkin hakkaa kuin joku taisteluun käyvä sotarumpu. Ulkoisesti hän on tyyni, tuskin edes tuohtunut, mutta sisällä riehuu hetkessä täyteen riepovaan voimaan räjähtänyt ukkosmyrsky, ja tajunnassa lyövät violetit salamat halajavat tilaisuutta iskeä Arataki Itton typerä turpavärkki ikuisesti hiljaiseksi.

Nämä eivät ole treffit, hän on jo aivan vähällä sanoa.

Mutta ei sano.

Kokomi kihertää uudelleen ja passittaa sitten maailman suurimman kiusankappaleen matkoihinsa. He eivät kommentoi välikohtausta mitenkään, jatkavat vain ateriointia.

Arataki Itton nauru kantautuu kaiken läpäisevänä mylvintänä Saran korviin vielä pitkään sen jälkeenkin, kun mies itse on jo kadonnut näköpiiristä.



*



Sara astuu alas patiolta paljain jaloin. Ruohonkorret nuokkuvat viileiden kastepisaroiden painosta, kauempaa kantautuu laineiden laiska ääni ja joidenkin nokturnaalisten hyönteisten siritys. Kuu on täysi, pyöreä ja himmeästi hehkuva kuten helmi tummalla sametilla, sen valo heijastuu hopeisina siltoina Watatsumin vesissä. Ilmassa tuoksuvat kukkivat puut sekä rantahietikoiden meriheinät.

Bouroun kylän vieraspaviljonki ei jätä moitteille sijaa, mutta uni ei sinne tänä yönä ole silti tietään löytänyt. Vielä vuosi sitten Sara ei olisi voinut kuvitellakaan kulkevansa öisellä Watatsumilla tällä tavoin yksin ja aiheetta, mutta nyt levottomien raajojen verryttely tähtitaivaan alla ei arveluta.

Hän ei pysähdy kallion kielekkeelle, levittää vain siipensä ja lipuu halki ilman.




Watatsumin saari on simpukka ja Sangonomiya Kokomi sen helmi. Hän kylpee kuunvalossa saaren ytimen syvänteessä, alasti ja hiukset vaaleanpunaiseksi viuhkaksi vedenpinnalle levittäytyen, ui sulavin vedoin ja sukeltaa nousten sitten esiin kasvot vettä valuen kuten jokin vanhojen myyttien viettelevä seireeni.

Sara katselee häntä ja miettii toisenlaisiakin legendoja, niitä leviatania kuvaavia; kuinka elämää suurempi syvyyksien olento paljastaa itsensä kuolevaisten katseelle vain, mikäli nämä sattuvat osumaan paikalle oikealla hetkellä.

Kuinka mitään sen kaltaista ei ole ennen nähty. Kuinka mitään sen kaltaista ei saata edes kuvitella.

“Sara”, Kokomi kujertaa vokaaleja venyttäen. Hänen äänensä kaikuu ympäröivistä kiviseinistä. “Etkö uisi kanssani?”

Riisuutuessaan Sara ajattelee, kuinka kohta samat laineet hyväilevät heidän molempien paljaita vartaloita. Kokomi ei arastele alastomuuttaan, ei yritä peittää itseään käsillään tai edes pysytellä häveliäästi piilossa pinnan alla, ja ui Saraa vastaan hänen valmistautuessaa hyppäämään kohti syvyyksiä.

Kokomin jokainen liike on raukea, rauhallinen.

Sara sulkee silmänsä ja syöksyy alas.

Vesi on viileää, Kokomin huulet lämpimät.



*



Sitkeimmät legendat rakentuvat tosiasioista, mutta on mukana aina annos ihan silkkaa sepitettäkin. Rannalla makaavan jättimäisen olennon luuranko on koristeltu kukkaseppelein, eikä Sara osaa päättää, onko näkymä enemmänkin vaikuttava vai ainoastaan surumielinen. Haikea. Konkreettinen sirpale myyttistä menneisyyttä, kauan sitten kuollut ja auringon ankarien säteiden valkaisema.

Se on todellinen ja silti tyystin tavoittamattomissa.

“Aina vieraillessani hänen luonaan mietin, olisiko häntä aikoinaan kutsuttu umibozuksi vai leviataniksi”, Kokomi sanoo ja silittää Saran kämmenselkää peukalollaan. Hänen otteensa on lempeä, joskin myös varma ja vakaa. “Vai kenties joksikin aivan muuksi; puhuteltu jollakin sellaisella nimellä, jonka ihmiskunta on sittemmin unohtanut.”

“Onko Watatsumin sisävesissä koskaan todella tavattu yhtäkään tarinoiden olentoa?”

“En usko, että saaren alla kulkevat luolastot ovat tarpeeksi suuria leviatanille liikkua.”

Sara maistelee lausuntoa hetken mielessään; pohtii, tohtiiko ilmaista ajatuksensa ääneen. He tuskin ovat ystäviä vieläkään ja liikkuvat muutenkin taas kokonaan uudenlaisella oudolla maaperällä, mutta —

“En minä sitä kysynytkään.”

“Vaan...?”

Sara kohottaa kulmaansa kieltäytyen toistamasta itseään.

Kokomin hymy saa Saran ajattelemaan simpukkaa, joka hetkeksi avautuu paljastaen pehmeän sisuksen sekä vilauksen syvälle kätketystä aarteesta, ja sulkeutuu sitten jättäen katsojan epäilemään näkemäänsä. Hän ei vastaa ilmassa edelleen häälyvään kysymykseen, kääntyy vain ja lähtee kulkemaan kohti Bouroun kylää, ja kertoo sitten suunnitelleensa aamiaiseksi tamago-susheja. Ne ovat kuulemma hänen bravuurinsa.






A/N: Mulla on hyvin paljon tunteita siitä, että Kokomin special dish on tamago sushi ja Saran tamago rulla <3<3
« Viimeksi muokattu: 07.11.2021 17:44:39 kirjoittanut Verinen Paronitar »
sano mua rovastiks

ruttotohtori

  • nightmare muse
  • ***
  • Viestejä: 1 248
Vs: Genshin Impact: Leviatan | Sara/Kokomi, K-11
« Vastaus #1 : 08.11.2021 00:39:15 »
Aaaaa hei luin tän iltapäivällä kun heräsin, menin takas nukkumaan ja nyt tulin lukemaan tän uudestaan, mikä on hyvä koska tää vaatii useamman lukukerran auetakseen enkä oo ihan varma ymmärsinkö tätä vieläkään täysin. Ei siis sillä että tää olis vaikeaselkoisesti kirjoitettu, mut jotenkin mun aivot vaan haluaa vääntää nää leviaattanit metaforiksi jollekin mut en vaan osaa päättää mille. Ehkä sille kuinka Saralle Kokomikin tuntuu epätodelliselta tai ehkä sille että Kokomin sulokkaan ulkokuoren alla piilee hirviö (ei välttämättä ees paha sellainen, vaan vain jotain hirviömäistä voimaa jota Sara ehkä hieman pelkää) tai sit toi kuvaa sitä kuinka Sara tajuaa kuinka Watatsumillakin uskotaan samalla tavalla valheisiin kuin hänenkin kotopuolessaan ja se tuo jotain lohtua ymmärtää että hän ei ollut mitenkään typerä antaessaan kaiken jumalalle joka ei ole niin täydellinen ja kaikkivoipa, vaan että korkeamman voiman palvominen on jotain mitä tehdään kaikkialla. Tai sit vaan tykkäät merihirviöistä mikä on täysin oikein ja kunnollista koska ne on cool, mut ko tää leviaattani esiintyi sekä otsikossa että läpi tekstin niin. Niin.

Anyway! Tää oli jälleen hirveen upea. Ihan eri tavalla orgastista ku lukee sun pornoja, tässä vaan ihastelen taas vaihteeks sun sanavalintoja ja tapaa kirjoittaa. Nauratti kyl muuten ku aloin eilen vihdoin lukee uudestaan Rikosta ja rangaistusta testatakseni et onko se niin hyvä kuin muistan ja mietin että eihän tää oo yhtään niin raskaslukuinen ku ajattelin, sit herätessäni luin tän sun ficcis ja tajusin et ah. On selkeesti auttanu lukee sun ficcejä kun sun virkkeet on melkein yhtä runsaita ku Dostojevskillä. Ihan siis kaikella rakkaudella ja as they should koska jos voi tunkea lisää nätinkuuloisia adjektiiveja niin niitähän perkele tungetaan. Tai siis mä liputan sen puolesta että kaunis kuvailu itsessään tuo tekstiin lisäarvoa, tässäkin pystyin oikein näkemään ja tuntemaan kaiken ja oivoi. Ei nää hahmot oo ees mulle niin tärkeitä, molemmista toki pidän kovin mutta ei nää oo ees mun top20. Silti tuli hirveesti tunteita ihan vaan koska kaikki oli niin saakelin kaunista. ;__; <3

Lainaus
Enää Kujou Sara ei tiedä, mistä ammentaa totuus seurattavaksi; mistä itseään suuremmasta tulesta ottaa liekki kannettavaksi soihtuunsa
Tykkäsin tästä kohdasta hirveesti koska no siis ihanasti ilmaistu mut tää myös kuvaa Saran hahmoa ja tosi hyvin, se on aina elänyt uskoen Raiden Shoguniin ja unohtanut itsensä ja kaiken muunkin siinä samalla ja kun tajuaa et joo ei nää jumalat tosiaan oo mitä on aina ajatellut niin sitä joutuu rakentamaan vähän kaiken uudestaan.

Tykkäsin myös siitä kun nuo kaksi menivät Kokomin salaiseen tukikohtaan, jotain hirveen intiimiä siinä on et Kokomi päästää Saran sinne ja se toimi hyvänä askeleena näiden suhteen syventämiselle. Tietty kans en voinut olla hymyilemättä kun Itto, voi mokoma hölmö, Itto ja Sara on kyllä niin loistava frenemies duo ettei toista oo, ja siis

Lainaus
“Mutta olisihan se nyt perin ikävää, jos deittisi erehtyisi pitämään sinua pelkurina.”
TÄÄ oikeesti jos Kokomi ei ois ollut paikalla, Ittosta olis jäljellä vaan märkä läntti maassa, helvetin idiootti oni. XD Ilahduin kyllä että Sara ei kieltänyt näiden olevan treffit, vaikka sitä miettikin, koska vaikka Sarassa ehkä on hieman tsunderen vikaa niin en näe että se olis sellanen lapsellinen inisevä tsundere, tiiätkö.

Lainaus
Hän ei pysähdy kallion kielekkeelle, levittää vain siipensä ja lipuu halki ilman.
SARAN SIIVET!!! <3333 Ne mainittiinkin jo aiemmin ja niin söpössä kontekstissa mut oi jumalauta tää, niin majesteettista ja kaikki kiitokset oikeesti näistä siivistä tai siis kröhöm minähän en intoile epäinhimillisistä piirteistä ihan liikaa--

Lainaus
Hän kylpee kuunvalossa saaren ytimen syvänteessä, alasti ja hiukset vaaleanpunaiseksi viuhkaksi vedenpinnalle levittäytyen, ui sulavin vedoin ja sukeltaa nousten sitten esiin kasvot vettä valuen kuten jokin vanhojen myyttien viettelevä seireeni.
Saisinko tästä kuvasta esim taulun mun seinälle pliis *__* <3

Voisin lainaa joku sata muutakin kohtaa koska ah ja voih kaikki tässä oli vaan niin viimeisen päälle. Anteeks taas kerran nolo fanipoikailu mut jeesus vitun kristus, en vaan pysty niinkun sun kanssa nytten. Lopetan ylistämisen sit ku alat kirjottaa jotain paskaa.

Kiitos että kirjoitit ja julkaisit tän, oli kyllä kivaa lukea kokosaraa nimenomaan koska nää ei oo mulle niin tärkeitä hahmoja niin mulla ei oo mitenkään selkeää kuvaa näiden suhteesta, joten tää antoi ajateltavaa siihenkin liittyen, koska musta näiden dynamiikka tässä oli tosi mielenkiintoinen. Ja tykkään niin kuinka jotenkin kypsiä nää hahmot oli, ja siis totta kai on kun molemmat on kuitenkin sotapäällikköjä eikä mitään muksuja, mut se kuinka tässä oli samalla epävarmuutta mut se ei ollut sellasta niinku nuoruuden epävarmuutta vaan tuli ihan muista syistä. Anteeks mun aivot on jumissa enkä osaa selittää mun ajatuksii mut ehkä tajuut. Kiitos tosiaan vielä, tää oli vallan <3
leipää ja perunasoppaa

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 808
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Genshin Impact: Leviatan | Sara/Kokomi, K-11
« Vastaus #2 : 18.11.2023 12:57:40 »
En totta puhuen oikeen tiedä, miten aloittaa tätä kommenttia, mutta vaaaauuu miten upea fici! Kaunis ja ihanan mystinen ja sellaine joka imaisi hyvin mukaansa jo heti alussa. (Ja Aquarium taustalla soimassa oli mitä ihanin lisä tähän ♥♥ Se on niin maaginen kappale.) Olit hienosti rakentanut tämän tarinan, yhdistellyt eri elementtejä ja aiheita, ja eteneminenkin oli mukavan jouhevaa. Tykkäsin tosi paljon myös siitä, miten tämä oli jaettu eri kohtauksiin, joissa aina oltiin edetty vähän eteenpäin.

Lainaus
Nyt hän ei enää tiedä.

Mitään.
Sulla on aina niin paljon kaikkia ihania runsaita virkkeitä, ja mä rakastan niitäkin tosi paljon, mutta tämä oli kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan pysähdyttävän hieno! Niinku vau, miten voikin muutamalla sanalla sanoa jotain niin vahvasti ♥ Noihin virkkeisiin tiivistyy myös hyvin se tilanne, jossa Sara on. Ei ole helppoa löytää elämälleen suuntaa, kun kaikki se, mihin on vankasti uskonut, käytännössä murentuu silmien edessä.

Lainaus
“Älä anna katkeruuden asettua sieluusi”, Sangonomiya sanoo silmät täynnä lempeää ymmärrystä ja kurottautuu pöydän yli koskettamaan Saran kättä. “Olen nähnyt, mitä pettymys voi tehdä epävarmoina hetkinä. Yritä vain uskoa.”
Oi miten lempeä Kokomi onkaan Saraa, entistä vihollistaan, kohtaan tässä 🥺 Vaikka en usko että hänkään on koskaan inhonnut Saraa, ihan niin kuin ei tämäkään häntä, he vain ovat sattuneet taistelemaan samaa taistelua eri puolilla. Mutta kyllä sellainenkin voi helpostikin pilata mahdollisuuden ystävystyä tai olla edes jotenkin hyvissä väleissä. Ihana kyllä ettei tässä käy niin ♥

Lainaus
Arataki Itton nauru kantautuu kaiken läpäisevänä mylvintänä Saran korviin ennen kuin miehestä itsestään näkyy vilaustakaan.
Ja eihän sitä voi olla toteamatta, että Itton yhtäkkinen ilmestyminen oli mitä mukavin yllätys, koska se on nyt ja aina mun lempihahmo Genshinissä ;D
Ai että miten hyvin pystyin kuulemaan sen (kiinankielisen version) naurun tässä kohdassa! Se nauru on mun heikkous ♥
Sara nyt ei tietenkään ollut Itton ilmestymisestä järin ilahtunut, mutta voi voi XD Oli kyllä Itton onni, että Sara oli juuri tuolloin Kokomin seurassa, koska muuten olis voinut olla heidän kohtaamisellaan vähän kivuliaat seuraukset ;D

Lainaus
Hän ei pysähdy kallion kielekkeelle, levittää vain siipensä ja lipuu halki ilman.
Munki on pakko vähän olla että "ääää SIIVET! SARAN SIIVET!! ♥♥" koska on ne vaan niin kiva yksityiskohta ja ihanaa kun otit ne tähän tarinaan mukaan pariinkin eri otteeseen! Mitäpä olisi tengu ilman siipiää :D

Ennen kuin lopetan kommenttini kirjoittamisen, pakko vielä todeta, että tarinan taustalla mukana kulkeva ja otsikkoonkin päässyt leviatan oli tosi mielenkiintoinen juttu! Tykkäsin siitä, että kun kerta kyseessä oli legenda ja tarina, sellaiseksi se nytkin loppujen lopuksi jäi, ilman varsinaista ratkaisua, vaikka samalla ainakin lukija sai ihan uudenlaisia ajatuksia koko leviatanjutusta :D Kiva bongailla tässä sellaista vertausta, että ainakin Saran ajatuksissa Kokomi olisi se legendojen leviatan, ei konkreettisesti mutta silleen tavallaan, kuvainnollisesti.

Lainaus
Hän ei vastaa ilmassa edelleen häälyvään kysymykseen, kääntyy vain ja lähtee kulkemaan kohti Bouroun kylää, ja kertoo sitten suunnitelleensa aamiaiseksi tamago-susheja. Ne ovat kuulemma hänen bravuurinsa.
Ihana tämä ficin lopetus :3 Tykkäsin siitä, miten pienestä salaperäisyydestä siirrytään johonkin tällaiseen huolettomaan kotoisuuteen! Tamagosusheista en ole itse koskaan pahemmin välittänyt, mutta tekispä kyllä itsekin mieli maistaa Kokomin tekemiä! ;D

En tiennyt miten aloittaa kommentti enkä tiedä miten lopettaakaan se, mutta hei kiitos tosi hienosta lukukokemuksesta! Viihdyin tämän parissa erinomaisesti (ja tää sai mut vähän näkemään Inazuman uudessa valossa, en ole oikein koskaan erityisen innoissani pelannut siellä... 😅)

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を