Kirjoittaja Aihe: Ylivoimainen (S • niistä hetkistä kun kaikki on hyvin, Joni/Eetu • 3,5-raapale)  (Luettu 3692 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 825
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50




S

Originaalikiipeily sanalla 55. kevät
Sana/kuva/lause10 #3 lauseella lopulta valon keskelle jää vain koti

Aloin kirjoittaa tätä vaivaista raapaletta helmikuun alussa Raapalejuoksuun, jossa oli sanana moottoritie, mutta olin tapani mukaisesti liian hidas ehtiäkseni juoksun jatkeeksi, ja sitten jotenkin menetin otteeni tähän. Jotain kirjoittamisharrastukseni tilasta kertonee se, että minulla kesti lopulta yli kaksi kuukautta saattaa tämä teksti valmiiksi, ja kyseessä on vasta ensimmäinen tänä vuonna julkaisemani tarina. :-X Mun luova kirjoittaminen on kuihtunut käytännössä kokonaan sen myötä, kun olen viime vuoden loppupuolelta lähtien kirjoittanut viikoittain useita tuhansia sanoja faktapohjaista asiatekstiä, ja olen tästä menetyksestä tosi surullinen. Haluaisin kyllä kirjoittaa, ja minulla on valtava ikävä erityisesti näitä hahmoja, Jonia ja Eetua. Kun makaan iltaisin sängyssä unta odotellessa, kuvittelen heidän tarinaansa eteenpäin sydän kivistäen. Toivottavasti vielä joskus saan luovan kirjoittamisen sovitettua takaisin arkeeni ja pystyn jatkamaan Murtovesiä! Isot pahoittelut kaikille, jotka ovat ehkä odottaneet siihen jatkoa. ♡ Toivottavasti tämä pieni kurkistus Jonin ja Eetun tulevaisuuteen kuitenkin ilahduttaa.

Teksti kuuluu siis Murtovesiä-originaalisarjaani, mutta idea on varmasti ymmärrettävissä myös ilman aiempaa hahmotuntemusta. Tarina on tosiaan ammentanut inspiraationsa sanasta moottoritie, joka sai minut välittömästi ajattelemaan yhtä tämän kevään ihanimmista biiseistä, nimittäin KUUMAA – Ylivoimainen. Lämmin kiitos, jos luet, ja kaikenlaiset kommentitkin ovat mitä lämpimimmin tervetulleita! ♡


Vaikka tää on loputon moottoritie, mä tuun vaikka juosten jos sun luo se vie…

Eetu hyräilee radion mukana perunoita kuoriessaan. Joni hymyilee uunivuoalle, jota hän parhaillaan öljyää. On sunnuntai, kevätaurinko kiirii ikkunoista, ja Jonin asunto tuntuu enemmän kodilta kuin pitkään aikaan.

”Laulatkohan sää sille potulle vai kuorimaveitelle”, Joni pohtii ääneen.

Eetu naurahtaa. ”Nääh. Mää oon enemmän pasta- ku pottumiehiä, ja veittiäki saa aina kaupasta lissää. On muuten tylsänpuoleinen tää sun oma…”

Joni hymähtää. ”Kaipa se on, ku oot töissä tottunu viimosen päälle teräviin vehkeisiin.”

Eetu molskauttaa viimeisenkin perunan kattilaan, huuhtaisee kätensä ja kääntyy sitten Jonin puoleen. Hänen suupielessään leikittelee hymy.

”Mitä jos mää lauloinki sulle”, Eetu sanoo. Hänen äänensä on hiljainen, lämmin, ja hän ottaa muutaman askeleen lähemmäs pyyhkien samalla käsiään keittiöpyyhkeeseen.

Eetu nojautuu liki, lepuuttaa leukansa Jonin hartialle ja kietoo toisen kätensä – sen, joka ei pitele pyyhettä – Jonin lanteille. Läheisyys värisee Jonissa. Kun kertosäe kajahtaa jälleen radiosta, Eetu ei enää laula mukana, mutta hän painaa suukon Jonin niskaan juuri tietyssä kohdassa. Koska sä oot ylivoimainen.

Joniin humahtaa jotain erityistä. On kuin se siirtyisi Eetusta häneen, kiirisi kosketuksesta – tai ehkä se oli hänessä jo valmiiksi niin, ettei hän täysin tiedostanut sen läsnäoloa. Yhtäkkiä on joka tapauksessa selvää, että he jakavat saman huolettomuuden, saman hyvän olon. Joni kietoo toisen käsivartensa Eetun alaselän taitse, sulkee silmänsä ja hengittää Eetun tuoksua, joka on tullut niin taivaallisen tutuksi.

Suhde on vielä tuore, ja Jonilla on yhä tapana yliajatella ja käydä kierroksilla. Hän tietää, että huomenna – tai ehkä jo tänään illalla, kun hän makaa viileässä vuoteessa Eetun lähdettyä ja tuijottaa yksinäiseen kadotukseen – sana ylivoimainen saattaa muuttaa muotoaan hänen mielessään, saada kirjaintensa väliin varjoja ja pahaenteisen kaiun. Eihän kukaan voi todella tarkoittaa sellaista, ei ainakaan kun on kyse Jonista. Joni on säröilevä miehenkuva, se poika jota isäkin ylenkatsoo, liian rikkinäinen ja raukkamainen ollakseen rakastettava – saati sitten ylitse jonkun toisen.

Juuri nyt ylivoimainen tuntuu kuitenkin pehmeältä lämmöltä ja valolta, joka valuu Joniin keväisen pölyisistä ikkunoista ja Eetun vakaasta vartalosta. Sen kutsu on vastustamaton, eikä Joni halua pyristellä irti. Hän tietää saavansa taistella ihan tarpeeksi, vaikka hellittäisikin hetkeksi. Hän pitelee Eetua lujempaa.

Tuntuu ylivoimaiselta, että Eetunkin ote tiukkenee.
« Viimeksi muokattu: 11.04.2023 10:32:39 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 508
Oi jee Joni ja Eetu! Olen onnellinen ihan kaikesta, mitä heistä saa lukea. ^^ Harmi, että inspiksesi on kadonnut, toivottavasti vielä palaa ja siihen asti odottelen innolla. Tämä oli aivan ihana makupala tähän iltaan, kun on ollut kiva keväinen viikonloppu ja hyvin samat fiilikset oikeastaan kuin Jonilla. On ollut niin toiveikas ja hyvä olla, että pelkään sitä hetkeä, kun se katoaa. Mutta yritän silti nauttia tästä hetkestä ja uskoa, että ei tämä ole viimeinen kerta, kun on näin hyvä olo. Ja kuten Joni tarrasi tuohon ylivoimaiseen, tarraan tuohon toiveikkuuteen. ^^

Tämä oli hirveän söpö ja samalla koskettava. Ihanasti osaat yhdistää aitoja tunteita, epävarmuutta ja arkista söpöilyä, mihin kaikkeen voi samaistua. Tämä tuntui jopa ihan vähän liiankin tutulta ololta, miten hyvin osasitkin vangita sen tunteen, että vaikka joskus tulee taas inhottavia ajatuksia, nyt kaikki on hyvin. Rakastan Eetua, kun hän osaa olla niin välitön ja suoraan sanoa, mitä ajattelee.

Lainaus
Kun kertosäe kajahtaa jälleen radiosta, Eetu ei enää laula mukana, mutta hän painaa suukon Jonin niskaan juuri tietyssä kohdassa.

Ei tarvinnut yhtään sanoja ja kumpikin ymmärtää, mitä Eetu tarkoittaa. <3 Aivan ihana kohta oli tämä ja tuntuu, että vaikka Jonin on vaikea päästä irti epävarmuudestaan ja itseinhostaan, hän yrittää oikeasti uskoa, että Eetu on tosissaan. Se on suloista ja saa minutkin yrittämään uskomaan itseeni. ^^ Miten kivasti tämä osuikin niin monessa kohtaa yksiin omien tämän hetken tuntemusteni kanssa, ihanaa kun kirjoitit minulle tällaista täsmäluettavaa. ;D
Kiitos hirmuisesti tästä ja lähetän viboja, että into luovaan kirjoittamiseen vielä palaisi. ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 556
Olipa ihanaa päästä lukemaan Wallen arkiromantiikkaa<3 alussa on niin ihana sunnuntaitunnelma lauluineen, kevätaurinkoineen ja ruoanlaittoineen. Tykkäsin eritoten tuosta kohdasta Läheisyys värisee Jonissa. Niin kauniisti sanottu, ja ihana tuo niskasuudelma juuri tietyssä kappaleen kohdassa. Osaat hyvin kuvailla myös Jonin epävarmoja ajatuksia ja sanan ylivoimainen kääntöpuolta, joka hänen mieleensä hiipii. Ihanaa kuitenkin, että hän pystyy keskittymään hetkeen ja antautuu halaukseen, joka Eetunkin puolesta vain tiukkenee<3 kiitos, tämä oli kaunis teksti!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 825
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Meldis, ilahduin valtavasti kommentistasi silloin tämän tekstin julkaisun aikoihin! ♡ Tuntui niin ihanalta tietää, että tykkäsit lukea Jonista ja Eetusta, vaikkei tämä pieni pätkä heidän päätarinaansa varsinaisesti vienytkään eteenpäin. Toki vieläkin iloitsen kommentistasi kovasti, ja sen lukeminen valaa minuun uskoa ja kannustaa eteenpäin! Minulla on tosiaan ollut aika onneton puolivuotinen luovan kirjoittamisen parissa, koska vaikka inspiraatiota sinänsä olisikin ollut, ei ole oikein ollut aikaa eikä jaksamista työstää mitään fiktiivistä. Muistan kuitenkin, että tuntui tosi hyvältä palata Jonin ja Eetun pariin tämän tekstin myötä, ja onneksi nyt olen taas jo vähän saanut luovan kirjoittamisen kulmasta kiinni. :)

Voi että, ihana lukea sun toiveikkaista fiiliksistä ja siitä, että pystyit samaistumaan Jonin tunnelmiin! Onpa hauskaa, että onnistuin kirjoittamaan tällaista täsmäluettavaa. Toiveikkuus on kaunis tunne, samoin kuin se että nykyhetkessä on kaikki hyvin vaikka murheet myllertäisivätkin jossain taustalla. Sellaiseen kannattaakin tarttua! Onneksi Jonikin sen tässä taitaa, ainakin jotenkuten ja hetken verran. Eetulla taas ei tuttuun tapaan ole siinä vaikeuksia. Minäkin pidän Eetun välittömyydestä ja suoruudesta, ne ovat jotenkin kovin tervehenkisiä ominaisuuksia!

Kiitos paljon ihanasta kommentista! :-*

Thelina, mainiota että tämä arkiromantiikkahömppä maistui! ♡ Ihana kuulla, että leppoisa sunnuntaitunnelma välittyi ja toisaalta myös ylivoimaisen kääntöpuoli valottui. Minäkin iloitsen siitä, että Joni pystyy epävarmuuksistaan huolimatta keskittymään hetkeen ja nauttimaan siitä. Pienikin hetki on arvokas.

Lämpimät kiitokset sinullekin ihanasta kommentista! :-*


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Altais

  • ***
  • Viestejä: 1 359
Tämä oli ihanan toiveikas löytö, jonka lukeminen lämmitti ihan valtavasti, kun olen hiljattain lukenut Jonin lapsuudesta joulukalenterin muodossa ja silloin toivoin, että Joni saisi vielä joskus kokea mahdollisimman paljon onnellisia hetkiä. :) Tässä oli aivan mielettömän ihana, samaan aikaan arkisen turvallinen ja kihelmöivän romanttinen tunnelma samaan aikaan. Voi, ja ymmärrän tosi hyvin tuon tunteen, kun hahmojen tarinat elävät omassa mielessä nopeammin, kuin ehtii tai pystyy kirjoittamaan. Eihän sille luovalle kirjoittamiselle vaan aina tahdo löytyä sopivaa aikaa ja tilaa kaiken muun keskeltä. Mutta toivottavasti Jonin ja Eetun tarina ja nämä ihanat hahmot elävät kuitenkin mielessäsi, ja vielä joskus löytyy se sopiva hetki ja olotila taas palata heidän pariinsa. :) Ei tarvitse pahoitella, vaikka välissä kuluisikin paljon aikaa, sillä minusta näiden kahden pariin on ihana palata yhtä lailla lyhyen kuin pidemmänkin ajan jälkeen. :)

Lainaus
Eetu hyräilee radion mukana perunoita kuoriessaan. Joni hymyilee uunivuoalle, jota hän parhaillaan öljyää. On sunnuntai, kevätaurinko kiirii ikkunoista, ja Jonin asunto tuntuu enemmän kodilta kuin pitkään aikaan.
Tästä tuli jo heti alkuun sellainen ihana olo, jonka itsekin tiedän ja muistan, vaikkei nyt kevät olekaan vielä lähellä. Rakastan sitä, kun hahmot laittavat yhdessä ruokaa, ja mietin, että olikohan se Jonille ja Eetulle vielä tässä vaiheessa kohtuullisen uutta tehdä yhdessä jotain sellaista? Eetu tykkäsi muistaakseni jo siellä heidän mökkireissullaankin laitella hyvää ruokaa, ja olikohan se hänen ammattinsakin (muistini saattaa nyt vähän pätkiä), mutta Jonille voi ehkä ollakin vieraampi juttu osallistua siihen hänen kanssaan. 

Lainaus
”Mitä jos mää lauloinki sulle”, Eetu sanoo. Hänen äänensä on hiljainen, lämmin, ja hän ottaa muutaman askeleen lähemmäs pyyhkien samalla käsiään keittiöpyyhkeeseen.
Minusta on ihana ajatella hahmoja ja heidän tilanteitaan musiikin kautta, ja myös, mitä musiikkia he voisivat kuunnella, ja tässä oli ihan erityisen ihanasti tavoitettu musiikin kautta tosi paljon. Eetu onnistui sanomaan Jonille niin paljon sanomatta kuitenkaan sitä ihan suoraan, ja voi olla, että se oli hyvä lähestymistapa Joniin nähden, kun hän ehkä voisi mennä liian suorasta lähestymisestä vähän lukkoon. Ehkä. Toisaalta hänelle tekee varmaan hirveän hyvää tuollainen kodikas, turvallinen läheisyys ja hiukan piilotetut rakkaudentunnustukset. :)

Lainaus
Eetu nojautuu liki, lepuuttaa leukansa Jonin hartialle ja kietoo toisen kätensä – sen, joka ei pitele pyyhettä – Jonin lanteille. Läheisyys värisee Jonissa. Kun kertosäe kajahtaa jälleen radiosta, Eetu ei enää laula mukana, mutta hän painaa suukon Jonin niskaan juuri tietyssä kohdassa. Koska sä oot ylivoimainen.
Tämä oli ihan ylivoimaisen ihana kohta, huokailin sille ääneen ja piti lukea moneen kertaan uudestaan. Rakastan tällaisia arkisia, spontaaneja läheisyyden hetkiä. Samoin kuin sitä, että hengitetään rakkaan ihmisen tuoksua, joka on tietenkin aivan erityinen. :)

Lainaus
Joni on säröilevä miehenkuva, se poika jota isäkin ylenkatsoo, liian rikkinäinen ja raukkamainen ollakseen rakastettava – saati sitten ylitse jonkun toisen.
Tässä Joni oli niin tunnistettava omaksi itsekseen, joka tosiaan on taipuvainen yliajatteluun ja itsensä vähäisemmäksi tuntemiseen, ja hänen menneisyytensä tietäen ymmärtäähän sen. Onneksi hän Eetun lähellä itsekin ymmärsi, että on hyvä, jos osaa edes hetkittäin päästää irti raskaasta taakasta ja keskittyä nauttimaan onnellisista hetkistä, niistä pienistäkin. On ihan totta, että hän saa varmasti jatkossakin taistella ihan riittävästi, ja ehkä hänen pahin vihollisensa on hänen päänsä sisällä, mutta tämän tekstin luettuani minusta tuntuu, että hän on mennyt jo hyvän matkaa oikeaan suuntaan. :)