Title: Pakomatkalla
Author: miisuli
Genre: Draama, angst, slice of life
Rating: S
Pairing: Sherlock Holmes/John Watson
Fandom: Sherlock Holmes
Disclaimer: En omista mitään Sherlock Holmesista.
Summary: Hetkiä ympäri maailmaa, ilman sinua.
A/N: Voi että, tässä sitä ollaan. Viimein julkaisen ensimmäisen Sherlock Holmes -fikkini, vaikka fandom on ollut mulle rakas jo vaikka kuinka kauan. Tämä liitetään Multifandom V -haasteeseen sekä itsekeksimällä tunteella kaipaus Teelusikan tunneskaala III -haasteeseen.
Pakomatkalla
hetkiä ympäri maailmaa, ilman sinua
Reichenbachin putoukset, Sveitsi, 1891
Putoukset kuohuvat takanani. Hengitän sisään ja ulos. Olen elossa. Voiko olla, että onnistuin huiputtamaan maailman älykkäintä rikollismieltä?
Ei ole aika iloita vielä. Edessä on pitkä tie, jonka määränpäätä on turha arvailla. Toivoisin sen kuitenkin vievän takaisin Lontooseen, Baker Streetille.
Sinä osut näköpiiriini. Olet huolestunut, hiestä märkä, mutta uskollinen, kuolemaani saakka ja siitä eteenpäin. Oma Boswellini, anna anteeksi.
Pala kurkussa kiristyy. Hätäiset huutosi kaikuvat ja kuulen ne selvästi. Melkein huudan takaisin, kun en kestä kuulla epätoivoasi. Mutta en voi tehdä niin. Tämä on meitä kahta suurempi asia.
Lhasa, Tiibet, 1892
Minut tunnetaan täällä norjalaisena Sigersonina. Uskon, että olet lukenut edesottamuksiani lehdistä. Toivon, että tietäisit sen olevan minä. Voisit jopa uskoa minun nousseen kuolleista.
Vuoristoilma on ohutta ja käy keuhkojen päälle. Olisit luultavasti koko ajan huolissasi kunnostani. Jopa minä olen joutunut pysähtymään täällä, sillä muuten en koskaan enää palaisi kotiin. Muutamat munkit pitivät minua vuodelevossa melkein kaksi viikkoa vuoristotaudin vuoksi. Oloni olikin melko kehno, suoraan sanottuna.
Patikoin tänään pitkän matkan. Vuorten korkeus saa ihmisen tuntemaan olonsa pieneksi ja maalliset ongelmat vaikuttavat miltei mitättömiltä. Mutta en ole silti unohtanut Moriartyn kätyreitä, jotka eivät lepää, ennen kuin ovat saaneet minut kiinni.
Kun iltaisin suljen silmäni ja Moriarty palaa uhkaavana mieleeni, huomaan tuudittuvani ajatellessani sinua.
Mekka, Persia, 1893
Vietän parhaillani vuoden ensimmäistä päivää Mekkassa. Täällä olisit varmasti tohkeissasi. En ole koskaan nähnyt samaan aikaan yhtä paljon värejä, kuin kävellessäni paikallisella torilla. Kirjavien kankaiden, erityislaatuisten hedelmien ja uniikkien käsitöiden meri on loputon.
On vaikea levätä, sillä minusta tuntuu jatkuvasti, kuin joku olisi kannoillani. Ehkäpä turha varovaisuus ei ole liikaa.
Khartum, Sudan, 1893
Matka tänne ei ollut helppo. En ollut turhaan huolissani mahdollisista vakoilijoista kannoillani.
Ulkoministeriö värväsi minut tutustumaan alueeseen. Tästä voimme kiittää Mycroftia, joka mieluusti laittaa minut tilanteisiin, joista itse haluaa luistaa.
Tilanne täällä ei ole suotuisa arvoisan Englannin kansalaisille. Parempana politiikan tuntijana olet varmasti kuullut armeijamme epäonnistumisista paikallisella rintamalla.
Mutta maamme huono sotamenestys ei ole ainoa syy, miksi pelkään täällä vieraillessani. Vaikka Mycroft on kehottanut salaista palvelua pitämään silmällä Moriartyn viimeisiä kätyreitä, en luota kehenkään muuhun kuin itseeni.
Täällä on kaikesta huolimatta kaunista. Aurinko nousee joka aamu polttavana taivaalle. Sen laskiessa alkuillasta valtaa pimeys maan. Olen tutkinut muutamia itselleni tuntemattomia kasveja, mutta sinä tietäisit niistä varmaan paremmin. Olethan meistä kahdesta kyvykkäämpi puutarhuri.
Prässään sinulle kukan matkamuistoksi.
Montpellier, Ranska, 1894
Päiväni kuluvat laboratoriossa. Mieleni, jota kutsuisin tarkaksi ja järjestelmälliseksi, karkaa kuitenkin pohtimaan, kuinka lähellä ja kaukana samaan aikaan olen kotoa. Sinusta. Kivihiilitervan variaatioiden tutkiminen pitää minut edes jotenkin selväjärkisenä.
On helpotus, että olen onnistunut saapumaan tänne asti. Toivo Baker Streetistä elää vahvana mielessäni. Uskon, että rouva Hudson on ehtinyt unohtaa, kuinka kurja vuokralainen olinkaan.
Toivon, että olet valmis antamaan minulle anteeksi.
Lontoo, Yhdistyneet Kuningaskunnat, 1894
En ole koskaan ollut herkkämielinen, mutta astuessani takaisin Englannin kamaralle tänä aamuna, suli pitkään kurkussani vellonut palanen pois. Ilmakin tuntuu täällä erilaiselta. Raikkaammalta kuin muualla.
Tunteellisuudelle ei ole kuitenkaan aikaa hukattavaksi. Uskalsin palata vain, koska sain tiedon, että vain yksi Moriartyn miehistä on elossa. Mutta se ei tarkoita, että tehtäväni tulisi olemaan helppo.
On kuitenkin huomautettava, että minun on kasattava itseäni enemmän sinun uudelleentapaamiseesi kuin sala-ampujan kohtaamiseen. Olet luultavasti pettynyt ja vihainen. Eittämättä mennyt elämässäsi eteenpäin.
Mutta toivo mielessäni elää. Minä ja sinä, kotoisassa Baker Streetin asunnossa, tohvelit jalassa takkatulen edessä.
