Kirjoittaja Aihe: Sakarin villapaitapeli: Kutittava tunne (S, Larjus/Sakari, oneshot)  (Luettu 4412 kertaa)

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 805
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Title: Kutittava tunne
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Sakarin villapaitapeli
Pairing: Larjus/Sakari
PoV: Larjus
Genre: lol
Rating: S
Disclaimer: En valitettavasti omista Sakaria tai alkuperäistä peliä, vain itseni ja tämän tarinan, joka on luonnollisestikin täysin fiktiivinen ja kirjoitettu ilman rahallista (tai mitään muutakaan) korvausta.
Summary: Sattumanvarainen kohtaaminen ja sen seuraukset.

A/N: Mun ei pitänyt kirjoittaa enää Sakarin villapaitapelistä, ei ihan oikeesti pitänyt! 🙈 Ja vielä vähemmän mun piti shipata itseäni Sakarille, mutta kun tuli mieleen sellainen läppä ajatus niin lopulta heikkona ficcarina annoin idealle periksi. Oon kyl vähä shokissa siitä et tästä tuliki näin pitkä ja ulkoiselta olemukseltaan vakava o.o Ei ollut tarkoitus, mutta noh, nyt kävi näin. Päädyinpä myös kirjoittamaan koko roskan minäkertojalla, jota tulee käytettyä tosi harvoin, mutta tähän se tuli varsin luontevasti. Minähän se tätä tarinaa muutenkin kerron :D

En oo varmaan koskaan cringennyt millekään kirjoittamalleni ficille yhtä paljon kuin tälle, ja tää oli sen verran työläs ja hitaasti syntyvä teksti, että välillä en ollut ihan varma, haluanko edes kirjoittaa tätä loppuun. Mutta sitten kun en kuitenkaan halunnut jättää tätä keskenkään niin päätin, et loppuun asti tahkotaan, vaikka sitten päätä seinään hakaten. Lopputulos on mitä on, mutta onpahan ainakin viimein valmis!

Osallistuu haasteisiin Multifandom V ja Parita itsesi fiktiiviselle hahmolle V.



Kutittava tunne


Seisoin päättymättömien lankahyllyjen välissä kädessäni lista, johon kirjattuja merkkejä ja värisävyjä yritin epätoivoisesti löytää lankavyyhtien ja -kerien vyötteistä. Tehtävä oli tuntunut mahdottomalta jo aiemmin ja tuntui siltä edelleen. Olin asioilla siskoni puolesta, sillä hän ei kuumeen ja pahan räkätaudin takia voinut tietystikään lähteä kotoaan mihinkään. Ei minua haitannut tehdä asioita hänen puolestaan, ainahan me toisiamme autoimme, mutta lankamerkkejä ja vyyhteihin merkittyjä värisävyjä ja eriä vertaillessani mielessäni takoi koko ajan ajatus, että siskoni kutakuinkin täydellisistä ohjeista huolimatta en löytäisi juuri sitä, mitä hän tarvitsi.

Olin niin keskittynyt mahdottomalta tuntuvaan tehtävääni, etten huomannut viereeni pysähtynyttä miestä ennen kuin hän avasi suunsa.

”Anteeksi. Etsisin hyvää lankaa villapaitoihin, jotain sellaista, joka ei kutittaisi neulottuna. Voisitkohan auttaa?”

Käännyin katsomaan miehen suuntaan. Hän oli pitkänhuiskea ja jo ensisilmäykseltä melko värittömän oloinen, sellainen, joka vahvapiirteisistä kasvoistaan huolimatta ei ollut kovinkaan mieleenpainuva. Minä nyt tosin olin muutenkin niin huono muistamaan ihmisiä ja näiden kasvoja, ellen erikseen yrittänyt.

”En ole töissä täällä”, sanoin pahoitellen. En toisaalta voinut ymmärtää, miten joku edes voisi erehtyä luulemaan minua paikan myyjäksi. Minulla ei ollut nimikylttiä mutta olin siinä liikkeessä niin eksynyt itsekin, että se varmasti huokui minusta kilometrienkin päähän. ”Enkä kyllä muutenkaan tiedä langoista juuri mitään. Olen täällä siskoni asioilla.”

”Oi anteeksi”, mies sanoi kuulostaen hieman nololta. ”Tarkoitukseni ei ollut häiritä. Pahoittelen. Menen etsimään myyjän.”

Mies lähti, ja minä jäin etsimään juuri niitä lankoja, joita siskoni oli pyytänyt minua tuomaan. Tulin ajatelleeksi, että olisi varmaan viisainta etsiä itsekin joku myyjä, jolle voisin vain lykätä ostoslistani käteen, mutta olin joko liian tyhmä, jääräpäinen tai sosiaalisesti ahdistunut tekemään niin. Itse asiassa taisin olla niitä kaikkia, ja sen sijaan vain tein valokuvien avulla tupla- ja triplavarmistuksia siskoltani, että löysin juuri oikeat langat. Sellainen tosin tuntui melko fiksulta vedolta, ainakin paremmalta kuin vain omaan vaistoon luottaminen.

Kun lopulta olin löytänyt kaikki siskoni tarvitsemat langat, olin jo melkein unohtanut sen miehen, joka oli erehtynyt luulemaan minua myyjäksi. Kassalla asioidessani ja liikkeestä poistuessani olin ajatuksissani jo ihan muualla, miettien vuorotellen (ja vähän samaan aikaankin) työn alla olevia ficejäni ja sitä, missä kävisin seuraavaksi. Niin uponnut omiin ajatuksiini en kuitenkaan ollut, ettenkö olisi huomannut, miten edelläni kävelevän miehen taskusta putosi lompakko. Huusin hänen peräänsä, mutta hän ei reagoinut, joten otin muutaman juoksuaskeleen ja nappasin lompakon maasta.

”Hei, tämä putosi sinulta”, sanoin kiirehtiessäni miehen vierelle. Hän pysähtyi välittömästi huomattuaan, että puhuin hänelle, ja otti vastaan lompakon, jota hänelle ojensin.

”Mitä? Oi, kiitos!”

Siinä vaiheessa tunnistin hänet samaksi mieheksi, johon olin lankaliikkeessä törmännyt (sen verran minäkin vielä muistin). Ilmeestä päätellen hänkin selvästi tajusi, kuka olen.

”En tiedä, mitä olisin tehnyt, jos tämä olisi kadonnut”, mies sanoi laittaen lompakkonsa takaisin taskuunsa ja sulkien sen lopuksi huolellisesti kiinni. ”Kiitos todella paljon. Kai voin jotenkin hyvittää tämän.”

”Ihan pikkujuttuhan se vain oli”, vastasin hieman vähätellen. Itsestäänselväähän se oli, että palautin maahan pudonneen lompakon omistajalleen. Oli ainakin minulle.

Olin jo jatkamassa matkaani, kun mies sitten kysyi: ”Kai saan edes kahvit tarjota kiitokseksi.”

”En juo kahvia.”

”No jotain muuta sitten. Teen tai vaikka jonkin leivoksen.”

Epäröin hieman, mutta miehen tarjous vaikutti niin viattomalta, että suostuin siihen. Kyllähän ilmainen ruoka on hyvä houkutin, varsinkin kun mielessäni oli jo aiemmin käynyt, että pitäisi jossain välissä käydä syömässä jotain. Ajattelin myös, että julkisella paikalla kahvilassa olisin joka tapauksessa turvassa, jos vaikka miehen käytös muuttuisikin epäilyttäväksi ja ahdistavaksi.

Siirryimme yhdessä läheiseen kahvilaan, ja hetken kuluttua sain eteeni tarjottimella hedelmäsmoothien sekä korvapuustin. Enhän minä teetäkään suostunut juomaan edes kohteliaisuudesta.

”Löysitkö sopivat langat villapaitaan?” kysyin katseeni melko täyden näköisessä muovikassissa, jonka mies oli laskenut lattialle pöytämme viereen.

”Kyllä löysin”, hän vastasi. ”Ja anteeksi vielä sitä, kun tulin sinua häiritsemään. Minä todella ajattelin, että olit töissä siellä liikkeessä.”

”Kaukana siitä”, naurahdin kuivasti. ”Olin vähintäänkin yhtä hukassa kuin sinäkin.”

”Ei se siltä ainakaan näyttänyt.”

Tuhahdin hieman huvittuneesti. ”No, hyvä että oikeat myyjät auttoivat sinua löytämään tarvitsemasi langat.”

”Niin. Toivotaan, että niistä tulisi villapaita, joka ei ihan oikeasti kutittaisi. Pidän villapaidoista, mutta valitettavasti suurin osa niistä on kamalan kutisevia, vaikka muuta väitettäisiin.”

”Tiedän mitä tarkoitat”, sanoin. ”Kutittavat paidat ovat kamalia, ja minulla on muutenkin herkästi ärsyyntyvä iho, varsinkin kaulassa. En voi siksi juurikaan käyttää kaulaliinojakaan.”

”Minulla on ihan sama ongelma”, mies kertoi ja katsoi minua hymyillen. ”Näköjään meillä on jotain muutakin yhteistä kuin se, ettemme tiedä villalangoista juuri mitään.”

Naurahdin ja hieman ujostellen laskin oman katseeni korvapuustiini. Vaikka olimmekin juuri puhuneet kutinasta kaulan alueella, minua oli alkanut hieman kutittaa vatsanpohjasta. Yritin pöydän alla raapia salaa vatsaa kutinan kohdalta, mutta siitä ei ollut mitään apua. Tajusinkin pian, että tunne oli jossain ihon alla, sisälläni.

”Oletko koskaan ennen neulonut villapaitaa?” kysyin saadakseni vähän jotain muuta ajateltavaa. ”Vai onko tämä nyt ensimmäisesi?”

”Yritän nyt ensimmäistä kertaa”, mies vastasi. ”Juurikin siksi, että toivon mukaan saisin viimein itselleni sopivan villapaidan, jota voisin käyttää huoletta ilman kutinaa. Ostamani langat ovat myyjän mukaan todella pehmeitä ja miellyttäviä ihoa vasten.”

”No niin, onnea sitten yrityksen… tuota...”

”En olekaan muistanut esitellä itseäni lainkaan!” mies sanoi sitten ilmeisesti tajuttuaan, miksi olin jäänyt hieman epäröimään. ”Pahoittelen, kylläpä minä olen möhlinyt tänään paljon. Olen Sakari.”

”Minä olen Larjus”, vastasin yrittäen piilotella kasvoilleni pyrkivää hymyä. Jokin miehen kömpelyydessä oli mielestäni herttaisella tavalla huvittavaa, mutta en halunnut hänen luulevan, että pidin häntä pilkkanani.

”Larjus”, Sakari toisti kuin maistellen sanaa suussaan. ”Erikoinen nimi.”

”Lempinimi”, tarkensin.

”Pidän siitä joka tapauksessa”, Sakari sanoi ja katsoi minua hymyillen.

Vatsanpohjaani kutitti entisestään. Yritin tukahduttaa tunteen korvapuustiini, jota aloin nakertaa kuin rotta ruokakomerosta pihistämäänsä leivänpalasta. Sakari katsoi suuntaani uteliaasti, enkä tiennyt, mitä ajatella siitä, että hänen hymynsä vain syveni.

”Sinulla on sokeria nenänpäässä”, hän sanoi sitten.

Vaistomaisesti pyyhkäisin nenääni kämmenselkääni. Heti sen tehtyäni huomasin ajattelevani, että olisi pitänyt antaa Sakarin tehdä niin puolestani. Ajatus yllätti itsenikin niin, että olin puraista kieltäni.

”Öh, tuota noin, kiitos”, mumisin hieman nolona. Nenänpäähän tarttunut sokeri minua ei niinkään hävettänyt vaan omat ajatukseni. Miksi hitossa minä muka haluaisin, että Sakari olisi pyyhkinyt sokerinmuruset puolestani? ”Enpä olisi varmaan itse huomannut.”

”Ole hyvä vain.”

Korvapuusti ei ollut mikään kaikkein mehevin, ja minusta alkoi lopulta tuntua, että muruset ja kaneli tarttuivat kurkkuuni. Koska en halunnut tukehtua pullanmuruihin Sakarin silmien edessä (ei sillä että olisin tukehtunut yhtään sen mieluummin kenenkään muunkaan edessä), otin pitkän siemauksen smoothiestani huuhdellakseni kurkkuni. Valitettavasti ottamani siemaus oli turhankin pitkä, sillä vedin siitä osan henkeen. No, ainakaan en ollut tukehtumassa pullaan, mutta ei smoothie ollut yhtään sen parempi vaihtoehto.

”Oletko kunnossa?” Sakari kysyi selvästi huolestuneena.

Yritin vastata hänelle jotain, mutta yskänpuuska esti sen, enkä saanut muodostettua yhtäkään ymmärrettävää sanaa. Sakari ei jäänyt odottamaan uutta vastausyritystä vaan nousi tuoliltaan ja alkoi hakata selkääni. Hänen kätensä iskut olivat kovia, kaukana siitä romanttisesta söpöstä mitä sokerin pyyhkiminen nenänpäästä kenties olisi ollut, mutta ehkä niin oli vain hyvä. Ainakin vatsanpohjaani kiusaava kutittava tunne oli livennyt paikalta.

”Kiitos”, pihisin kun lopulta sain henkeä niin, että pystyin jotain sanomaankin.

”Olethan kunnossa?”

”Olen, olen”, vakuutin, vaikka en ollutkaan ihan varma. Se ei tosin johtunut smoothiesta, johon olin melkein tukehtunut. Halusin itselleni äkkiä jotain ajateltavaa, jotain muuta kuin Sakarin käden selälläni tai pyyhkimässä sokeria nenänpäästäni. ”Älä minusta huoli. Mutta hei, kerro lisää siitä villapaidasta, jonka aiot neuloa. Siitähän meillä oli aiemminkin puhe.”

”Totta, niinpäs olikin.”

Pyyntöni sai Sakarin selvän ilahtuneeksi, innostuneeksikin jopa. Jokin siinä oli mielestäni aika söpöä. Sen ajatukseni myötä huomasin, että vatsanpohjani kutina teki taas paluuta. Koska sen tukahduttamisyritykset olivat aiemmin menneet pieleen, en nyt tehnyt sille yhtään mitään; annoin sen vain olla. Oli kai siinäkin tunteessa jotain aika ihanaa.

Sakari näytti minulle kännykästään kuvan villapaidasta, jonka aikoi neuloa. Sitten hän esitteli minulle ostamiaan lankoja, joskaan hän ei osannut kertoa niiden ominaisuuksista juuri muuta kuin värin ja että ne olivat ”pehmeitä eivätkä kutittaisi”. Enpä minäkään olisi ymmärtänyt yhtään sen seikkaperäisempää selostusta. Siskoni heiniä sellaiset.

Lopulta pullat oli syöty ja smoothiet juotu eikä Sakari näyttänyt enää keksivän, mitä olisi villapaitaprojektistaan voinut vielä kertoa. Minustakaan ei ollut kannattelemaan keskustelua yhtään sen pidemmälle. Pian olisi aika sanoa hyvästit ja lähteä eri suuntiin, ja se sai minut ja oletettavasti myös Sakarin hieman epäröimään. Haluaisinko nähdä häntä joskus toistekin tai kenties antaa hänelle puhelinnumeroni? Kehtaisinko? Vatsani kutina oli yhtä mieltä, mutta en tiennyt, oliko pääni samaa mieltä sen kanssa.

”No, minun täytynee tästä jatkaa matkaani”, tyydyinkin lopulta sanomaan peruuttaessani tuolillani kauemmas pöydästä.

”Tottahan toki, tottahan toki”, Sakari sanoi. ”En halua pidätellä sinua kauempaa. Sinullakin on varmasti paljon tekemistä.”

”Jonkin verran.”

Välillemme laskeutui pieni hiljaisuus, jonka aikana me molemmat kai odotimme, että toinen tekisi seuraavan siirron. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Minusta ei ollut ehdottamaan toista tapaamista tai kertomaan yhteystietojani, ja kun Sakari, joka oli tähän mennessä ollut meistä kahdesta se ensisijainen aloitteentekijä, ei itsekään tehnyt niin, väkisinkin aloin miettiä, olisiko hän edes halunnut tavata minua toistamiseen.

”No, minä tästä menen”, sanoin lopulta kerätessäni laukkuni ja ostoskassini käsiini. ”Kiitos korvapuustista ja smoothiesta, ja onnea villapaidan kanssa.”

”Ole hyvä, ja kiitos itsellesi”, Sakari vastasi. ”Oli mukava tavata.”

”Kuin myös.”

Vilkutin hänelle vielä viimeiset hyvästit ja kiiruhdin sitten pois kahvilasta kantamuksineni. Kassieni lisäksi kannoin mukanani sisälläni olevaa kutittavaa tunnetta sekä kysymystä siitä, olisiko minun sittenkin pitänyt kertoa yhteystietoni Sakarille. Mutta en minä aikonut takaisinkaan kääntyä. Ehkä Sakari muistaisi kertomani nimen ja löytäisi minut sen avulla. Ei se ainakaan mahdotonta olisi.

Puristin lankoja täynnä olevaa ostoskassiani tiukemmin kädessäni. Pitäisi lähteä viemään se siskolleni, koska olin luvannut toimittaa langat hänelle vielä saman päivän aikana. Samalla voisin, huomasin ajattelevani, kysyä häneltä, voisiko hän suositella minulle jotain helppoa ohjetta villapaitaan ja siihen sopivia lankoja, jotka eivät kutittaisi. Vatsanpohjassani yhä kevyesti kihelmöivä tunne riittäisi minulle varsin hyvin ainoaksi kutinan aiheuttajaksi. 

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 764
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Olipas tämä symppis! Ihanasti vähän kiusallinen ensikohtaaminen, mutta kukapa tietää, vaikka Sakari siitä vielä rohkaistuisi ja kohta neulottaisiin villapaitoja yhdessä?  :D

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 805
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Fiorella: Mukava kuulla, että tämä oli mielestäsi symppis! Itse en nimittäin oikein tiedä, mitä tää on 😂 Vähän kiusallista joo, mutta musta tuntuu että niin se tuppaa mun kanssa olemaan kun ensi kerran tapaa 😅 Sakarin rohkaistuminen on minullekin täysi kysymysmerkki. Villapaitojen neulominen yhdessä kuulostaa kuitenkin aika söpöltä!

Kiitokset kommentista ♥

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 510
  • ava Claire + bannu Ingrid
Tää oli niin mielenkiintoinen, että oli pakko nappaa omalle lukulistalle oitis!

Lainaus
Etsisin hyvää lankaa villapaitoihin, jotain sellaista, joka ei kutittaisi neulottuna
Awwh, ihana viittaus canoniin! Olishan se Sakari vihdoin ansainnu sellasenkin paidan, joka ei aina kutittais niin pirhanasti. :D

Ja olipas tää koko ficcikin söpö ja kiva hyvänmielen ficci. Eikä tästä mistään huomaa, jos sulla on ollu vaikeuksia kirjoittaa tätä, musta teksti kulki eteenpäin sujuvasti ihan koko ajan! Minäkertoja sopi tähän hyvin, vaikka itsekin sitä tulee harvemmin luettua. Mutta kuten itsekin sanoit, niin tässä se on tosi luonteva, ja varmasti sulle vielä itse kirjoittajana sitäkin luontevampi. Otsikko on myös mainio, kun se voi viitata tavallaan niin Sakarin villapaitoihin kuin näiden kahden tapaamiseen. Lankakauppa oli myös tosi toimiva tapaamispaikka, missäpä muuallakaan Sakariin oikein voisi törmätä? Takkikaupassa? :D

Kiitos tästä söpöstä iltapalasta! ^^
Hyppää lehtikasaan!

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 188
  • Kurlun murlun
Apua, tämä oli jotenkin niin symppis. xD <3

Yleensä kartan self insert -ficcejä, mutta tämä oli jo huumoriarvoltaankin niin hauska idea, että pakkohan tämä oli lukea. Tässä oli lisäksi niin arkinen ja lutunen tunnelma, että tuli sellainen lämmin fiilis kaikista lankaostoksista, pullista ja smoothieista. Sakarista tuli mieleen vähän yksi rakkaaksi jäänyt alakouluaikainen opettajani kaikessa hajamielisyydessään ja mukavuudessaan. Sakari se ei tahdo pahaa kärpäsellekään. :D

Lainaus
Etsisin hyvää lankaa villapaitoihin, jotain sellaista, joka ei kutittaisi neulottuna.
Äää, ihana. :D

Minäkertoja kyllä sopi tähän, kun tässä oli niin tällainen henkilökohtainen tunnelma ficci-Larjuksen kanssa. Ajattelin myös, että millainen tulinen romanssi sieltä iskee niskaan, jos kerran cringetti oma teksti sen verran, mutta ei tämä nyt liian cringeä mitenkään ole! :D Tietysti haasteen olosuhteet itsensä shippaamisesta fiktiiviselle hahmolle voi jo valmiiksi olla vähän metka skenaario, mutta sitähän ne haasteet tekevät: haastavat pohtimaan uutta!

Kiitän tästä! <3

- Mai
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 805
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Grenade: Mukava kuulla, että tämä oli mielestäsi mielenkiintoinen! Sakarin villapaitapelistä on tainnut tulla jollain oudolla tavalla "mun fandom", kun taas kerran sen pariin päädyin 😅 Ties vaikka moinen toistuisi taas jossain vaiheessa, kun ei mun tätäkään alun perin pitänyt kirjoittaa.

Lainaus
Awwh, ihana viittaus canoniin! Olishan se Sakari vihdoin ansainnu sellasenkin paidan, joka ei aina kutittais niin pirhanasti. :D
Canoniin oli totta kai pakko viitata edes pienesti :D Ei sillä että siihen mitenkään suuresti voisikaan viitata, lol. Kutittamaton villapaita olisi kyllä kova sana Sakarille jos kenelle.

Lainaus
Eikä tästä mistään huomaa, jos sulla on ollu vaikeuksia kirjoittaa tätä, musta teksti kulki eteenpäin sujuvasti ihan koko ajan!
Se on hyvä juttu, koska tämä valehtelematta oli todella raskas ja raastava kirjoittaa :D Se varmaan johtui juurikin siitä, että minä itse olen tässä oikeastikin kertojana ja päähenkilönä, vaikka samaan aikaan se oli se luontevin valinta. On se hankalaa kirjoittaa itsestään XD

Otsikko tosiaan viittaa sekä Sakarin kutittaviin villapaitoihin että meidän tapaamiseen ja sen aiheuttamiin tuntemuksiin. Kiva kuulla, että tykkäsit siitä! Sen valitseminen oli oikeastaan helpoin juttu koko kirjoitusprosessin aikana, vaikka yleensä homma menee mulla juuri päinvastoin 😅 Otsikon keksin jo ennen kuin olin ehtinyt hädin tuskin aloittaa kirjoittamista.

Kiitoksia kommentistasi! ♥


Maissinaksu: Ihanaa että arvostat tätä :D Ja että symmpis? Voi kiitos! ♥

Et ole ainoa, joka yleensä karttaa self insert -ficejä, koska minä myös. Sain niistä yliannostuksen aktiivisina bändi-rpf-aikoinani 😅 Ja sitten päädyin kuitenkin itse kirjoittamaan self insertiä, ja vielä oikein minäkertojalla. Tää varmaan jää kyllä ainoaksi sellaiseksi. (Vaikka itseni tuntien en uskalla sanoa että 2ei koskaan".)

Lainaus
Ajattelin myös, että millainen tulinen romanssi sieltä iskee niskaan, jos kerran cringetti oma teksti sen verran, mutta ei tämä nyt liian cringeä mitenkään ole! :D Tietysti haasteen olosuhteet itsensä shippaamisesta fiktiiviselle hahmolle voi jo valmiiksi olla vähän metka skenaario, mutta sitähän ne haasteet tekevät: haastavat pohtimaan uutta!
Tätä jos mitä todella voisi sanoa haasteeksi! 😅 Onhan se kiva kuulla, ettei tämä sinun mielestä ole mitenkään liian cringe, kun itseä inhotti paikoitellen niin, etten enää tiennyt, haluanko ja kykenenkö kirjoittamaan koko raskaa valmiiksi. Varmaan johtuu paljolti siitä, että vaikka fiktiossa rakastankin kaikkea romanttista lällyä, tosielämässä en voi omalla kohdallani sietää minkäänlaista romantiikkaa. Sen takia tässäkään ei menty tämän pidemmälle, olis ollut liian epämukavaa itselleni, vaikka kaipa sitä samalla energialla olisi voinut heittää koko homman aivan yli. Mut ei pystynyt 😂

Kiitokset sullekin kommentista! Ihanaa että tykkäilit ja pidit tunnelmaa lutusenakin 😍

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 642
Pelkästään tämä fandom jo hymyilyttää ja muutenki tämä oli myös minun mielestäni tosi symppis ja söpö tarina! Oli hauska kuvitella, minkä näköinen Sakari olisi elävänä ihmisenä ja totta kai häneen voisi törmätä juuri lankakaupassa! Otsikko sopi erittäin hyvin sekä fandomiin että tarinaan. Tämä oli mukava arkinen kohtaaminen ja kutittava tunne toi sellaista kivaa pientä kihelmöintiä arjen keskelle! Kuka tietää, vaikka Sakariin voisi törmätä lankakaupoilla joskus uudestaankin ;D kiitos tästä!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 805
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Thelina: Tämä fandom kyllä herättää monenlaisia tunteita :D Hauska kuulla, että sinua hymyilytti ja että tämä oli mielestäsi symppis ja söpö! En oikein itsekään osaa kuvitella, millainen Sakari olisi oikeana ihmisenä (en vaikka tämän ficin kirjoitinkin  🙈), vois olla melkoinen näky. Ehkä vois olla mahdollista selvittää vaikka tekoälyn avulla (vaikka siitä vois seurata jotain painajaismateriaaliakin).

Otsikko oli yllättävän helppo keksiä, mikä on mulle harvinaista, mutta fandom inspasi tosi hyvin. Oli myös aika helppo sitten sovittaa se tarinaan noin muutenkin. Kivaa pientä kihelmöintiä arjen keskelle, tosiaan. Sakariin voisi varmaan törmätäkin lankakaupoilla jatkossa, mutta minuun mitä luultavimmin ei 😂 Ellen olisi toistamiseen siskoni asioilla.

Kiitos kommentista! ♥

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Ygritte

  • [igrit]
  • ***
  • Viestejä: 660
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta Larjus! Ennen tätä olin lukenut vähän aikaa sitten sinun toisen Sakarin villapaita fandomin fikin, ja tämä oli vähintään yhtä hurmaava!:3

On oikeastaan aika uskomatonta, miten eläväisesti olet kuvaillut Sakarin tähän. Ihan piirtyy canonin mukainen kuva vahvoine kasvonpiirteineen ja kutisevine ihoineen, mutta silti ikään kuin oikeana ihmisenä! Ja miten realistinen tapaaminenkin, nimittäin minäkin olen aina ihan hukassa lankahyllyillä ja vähintäänkin eksyneenä etsin apua:D

Minunkin täytyy ylistää tuota otsikkoa, mikä täydellisesti kuvaa tämän fikin tunnelmaa. Vähän jännittävää, vähän hermostuttavaa, vähän ihastumistakin ilmassa:3 Tässä oli niin kauniin realistisesti kuvattu tämä kohtaaminen, kaikkine sattumuksineen ja jännityksineen:)
This won't turn into a hyperfixation
and
Other Hilarious Jokes You Can Tell To Yourself

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 805
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Ygritte: Voi äää, kiitos ihanista kehuistasi (/w\) ♥ Tämän kirjoittelu oli tosiaan työn ja tuskan takia monestakin syystä, niin kehut lämmittävät mieltä. Sakarin kuvitteleminen kuin oikeana ihmisenä mutta kuitenkin pelipiirrosten kaltaisena on yllättävän vaikeaa ainakin minun mielestäni, niin ihana kuulla, että pystyt niin ainakin jollain tavalla tekemään kirjoittamani kuvauksen perusteella. Mukavaa myös, että pidät kohtaamista realistisena (ja vielä kauniinakin? ääää ;__; ♥) 

Lainaus
Minunkin täytyy ylistää tuota otsikkoa, mikä täydellisesti kuvaa tämän fikin tunnelmaa. Vähän jännittävää, vähän hermostuttavaa, vähän ihastumistakin ilmassa:3
Ihanaa että tykkäät otsikosta! Olen siihen itsekin aika tyytyväinen, kuvaa montaa eri asiaa tarinassa. Tuo "vähän jännittävää, vähän hermostuttavaa, vähän ihastumistakin ilmassa" on sekin söpö kuvaus tästä :3 En mä tiiä voiks sanoo että kuulostaa melkein liiankin söpöltä (mut ehkä se on vain mun omaa fiilistä, kun tää kuitenkin on fici, jossa oon parittanut itseni Sakarille enkä siis osaa ottaa tätä vakavasti).

Kiitos tosi paljon kauniista kommentistasi ♥

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を