Ficin nimi: Varsin rujoa parisuhde-elämää
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: K11 (varmuuden vuoksi, kun tässä puhutaa rivoja)
Tyylilaji/Genre: parisuhdedraama
Paritus: Sirius/Severus
Vastuuvapaus: Rowling omistaa Harry Potterin hahmot ja maailman. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Severuksella oli kädessään kaksi solmukehuivia ja hän vertaili kumpi sopisi hänen mustaan, vihreällä somistettuun juhlakaapuunsa paremmin.
”Ota tuo tummansininen”, ääni hänen takaansa ilmoitti. ”Voin kuvitella sen sointuvan silmiisi erinomaisesti silloin, kun päälläsi ei ole rihman kiertämää sitä lukuun ottamatta.”
Severus käänsi katseensa ovenkarmiin nojailevaan mieheen, jonka nukkavieru viininpunainen kaapu oli nähnyt parempiakin päiviä. ”Musta!”
Sirius hymyili ilakoivasti. ”Niin, rakkaani?”
Severuksen olisi tehnyt mieli heittää miestään jollain, mutta ikävä kyllä hän ei voinut kasvattaa kolmatta kättä, niin velho kuin olikin. ”Me olemme lähdössä sinun kummipoikasi tyttären nimiäisiin ja sinä mietit kullillasi kuten aina”, hän tyytyi sanomaan ylhäisen happamasti.
Sirius harppasi hänen luokseen ilmentäen samaa laiskaa itseluottamusta kuin aina. Severuksen yllätykseksi tämä kuitenkin laski kätensä melkein hellästi hänen olkapäälleen. ”Tiedäthän… tuota… ettei sinun ole mikään pakko tulla. Minä voin mennä yksinkin.”
Severus hämmentyi. Hän ei ymmärtänyt syytä Siriuksen yhtäkkiselle ajatukselle mennä ilman häntä. He olivat kieltämättä harrastaneet toissa päivänä melkoisen rajua jälleennäkemisseksiä, jonka aikana olivat purreet useammankin merkin toistensa ihoihin. Mutta ne olivat visusti kaapujen alla eikä heidän ulkokuoristaan muuten näkynyt, että he viettivät aika ajoin varsin rujoa parisuhde-elämää.
Nyt tummien silmien katse oli muuttunut lähes ujoksi. ”No, kun minä ajattelin… tytön nimeksihän tulee Lily. Jos se on sinulle rankkaa… kun kaikki Weasleyt ovat siellä ja McGarmiwa ja Kahlesalpa ja muitakin… he ymmärtävät varmasti, että halusit jäädä kotiin.”
Severus olisi voinut vannoa, että Sirius häilyi sillä hetkellä ihmis- ja animaagimuotojensa välillä, sillä tämä osasi koirana ilmaista myötätuntoa paremmin kuin miehenä koskaan. ”No jaa, sehän oli Potterilta – tai siis Harrylta – odotettavissa, kai sinäkin sen myönnät Musta? Minä olen valmistautunut asiaan henkisesti siitä lähtien, kun siitä pikkuriiviöstä tuli James.”
Siriuksen huulet painuivat myrtyneesti alaspäin. ”Ei Jimsie ole riiviö. Minä vain yritin olla hienotunteinen sinua kohtaan, mutta en taida koittaa uudestaan, jos kiitollisuusaste on tämä.” Severus heitti sammalenvihreän solmukkeen sängylle ja toi vapautuneen kätensä miehensä poskelle. ”Milloin hienotunteisuus muka olisi hiipinyt meidän suhteeseemme? Arvostan kyllä elettäsi, ei siinä mitään.”
Sirius mulkoili häntä ja kiersi kämmenensä hänen lanteilleen. ”Vihaan sinua paskahousu-Kalkaros. Niin paljon, että jos en rakastaisi yli kaiken, niin löisin sinua nyt keskelle naamaa.”
Severus virnisti toispuoleisesti. ”Mikä rakkaudentunnustus! Tässähän ihan sulaa.”
Sitten hän suuteli miestään niin intohimoisesti, että hänen todellisten tunteidensa luonto ei jäänyt tällekään epäselväksi. Sirius antoi samalla mitalla takaisin ja puri häntä huuleen. Severus joutui estämään, jottei tämä kaataisi häntä sängylle.
”Ne nimiäiset, taulapää”, hän tuhahti lempeästi.
Sirius katsoi häneen mittailevasti. ”Entä jos otetaan pikaiset? Niiden alkamiseen on vielä yli puoli tuntia.”
Severus pyöräytti silmiään, sillä Siriuksesta pystyi lukemaan kuin avoimesta kirjasta, mitä tämä ajatteli ”pikaisten” tarkoittavan juuri nyt. ”Piskiseni, minä aion pystyä istumaan Pottereilla. Et siis pääse jyystämään minua viideksi minuutiksi. Sen sijaan menet vaihtamaan tuon kaamean asuntekeleesi. Tiedän, että sinulla on siistimpikin.”
Sirius lähti mutisten jotain sen tapaista kuin kyllä äiti.
”Minä en ole sinun äitisi, Musta!” Severus huusi hänen peräänsä.
Mustakutrinen pää palasi kurkistamaan ovesta. ”Ainakin te olette yhtä pahoja suustanne. Sinä tosin paljon miellyttävämmällä tavalla…”
Tällä kertaa Severus heitti yöpöydällä olevan kirjan kohti Siriusta, joka katosi vikkelästi huoneeseen käytävän toisella puolella. Kun he olivat jonkin ajan kuluttua valmiita ilmiintymään, Severus veti miehensä kiinni itseensä ja kuiskasi: ”Kun kerran mennemme Kalmanhanaukiolle, niin mahtaisikohan äitiäsi kiinnostaa nähdä, miten paha todella olen suustani?”
Siriuksen silmiin syttyi poikamainen pilke. ”Jo vain. Meidän on ehdottomasti syytä tehdä pieni visiitti ullakolle.”
Nimiäiset sujuivat erinomaisesti siitä huolimatta, että vintillä oleva Walburga Mustan muotokuva sai vuosisadan raivokohtauksen, jonka syytä kukaan ei tiennyt. Paitsi ehkä epäsovinnainen Musta-Kalkaroksen pariskunta, joka suhtautui asiaan liiankin välinpitämättömästi.
