Kirjoittaja Aihe: Putous: Eikä siinä vielä kaikki (S)  (Luettu 1145 kertaa)

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 973
Putous: Eikä siinä vielä kaikki (S)
« : 14.02.2023 21:52:30 »
Otsikko: Eikä siinä vielä kaikki
Fandom: Putous (2023)
Ikäraja: Sallittu
Hahmo: Mainos-Harri
Genre: Traaginen huumori? En edes tiedä 🙈
Osallistuu Lyrics wheel XX-haasteen bonariin biisillä: Ei ikinä sun (Maija Vilkkumaa). Lyriikat lopussa.

A/N: Vihdoin on päästy siihen pisteeseen, että kirjoitan putoushahmosta ficin valmiiksi asti.
Tiedättekö sen tunteen, kun joskus uuden fandomin kanssa tuntuu, että pitää opetella kokonaan myös koko luova kirjoittaminen alusta? Tää on sellaisesta malliesimerkki. Kiitos ja anteeksi.

***


Eikä siinä vielä kaikki


Harri Moilasen Espoon yksiö oli pieni ja kompakti.
Itsemurhayksiö, olisi joku voinut sanoa, mutta eihän sellaista olisi voinut mainoslehtiseen kirjoittaa.

“Hankkiudu eroon hukkaneliöistä, pieni on kaunista!” Mainos-Harri hymyili peilikuvalleen ehkä aavistuksen liian maanisesti, otti peitevoiteen kaapista ja alkoi läiskiä sitä silmäpussiensa päälle.

“Lyko”, Harri maisteli sanaa, hän ei ollut vielä päässyt oikein sinuiksi muiden kuin suomenkielisten tai englanninkielisten mainoslauseiden kanssa. Demonisen, rikkonaisen äänen hän kyllä sai Lykon kanssa kohdalleen.

“Ohjelma sisältää tuotesijoittelua”, Harri sanoi peilikuvalleen venyttäessään alaluomia niin, että silmämunien verisuonet näkyivät.

“Maybe it’s Maybelline?”

Ei, Lyko kuulosti enemmän siltä, miltä Harri näytti.

“Muista jaksaa!” Harri kannusti itseään, kun peitevoiteen jälkeen säkit silmien alla erottuivat edelleen.

Hän ahtautui pienenpienestä eteisestään rappukäytävään, jossa naapurin teini tuli rullalaudalla vastaan. Harri joutui tarraamaan porraskaiteeseen, ettei kaatunut, kun toinen ohitti hänet vain millimetrien päästä.

“Sairaan nopee! Ja värikäs!” Harri päivitteli ja piti varmuuden vuoksi hetken vielä kaiteesta kiinni, kun teini oli mennyt.

Ulkona luonnollisesti sataa ripsotteli, kun Harri käveli Leppävaaran asemalle.

“Takaisin sateeseen…”, hän hyräili, vaikka laulut eivät varsinaisesti kuuluneetkaan hänen tyypilliseen repertuaariinsa. Paitsi mainoslaulut.

Harri ei yhtäkkiä keksinyt ainuttakaan sateeseen liittyvää mainosrenkutusta, ja hänen mielensä mustui entisestään.

“Kun taas saapuu hetki sininen…” Harri kokeili, mutta oli mitä harmain helmikuun päivä, eikä sinisestä hetkestä ollut tietoakaan.

Harri ei oikeastaan ollut edes varma minne oli menossa, sillä hän oli saanut potkut töistä jo pari viikkoa sitten.
Onnea Harri! Harri ajatteli iloisella äänellä, ettei työttömyys olisi alkanut masentaa häntä.

Jospa hän menisi ihan vain asematunneliin harjoittelemaan mainos-spiikkejään, ehkä joku tulisi ja haluaisi palkata hänet yrityksensä mainos-ääneksi.

Kun Harri tuli oikeaan kohtaan tunnelia, hän huomasi, että hänen vakiopaikkansa oli varattu.
Hän yritti kerätä sisältään jotain tunnetta, pöyristystä tai suuttumusta, mutta totesi olevansa sellaiseen liian väsynyt ja sisältä kuollut. Olisi silmäpussien pitänyt jo vihjata siihen suuntaan, onnea Harri!

Kun Harri lähestyi omituista kasaa (joku oli ahtautunut pahvilaatikkoon, tällä oli villi tukkapehko ja repeillyt farkkuliivi), hän kohtasi yllätyksen.

Pahvilaatikosta nousi nimittäin tuttu naama.
Harri pysähtyi ja tuijotti Cissa Häkkistä, joka tuijotti takaisin aivan yhtä hämmästyneen näköisenä.

“Harri!” Cissa naukaisi ja tämän hännänpää heilahteli puolelta toiselle.

Harri toivoi, että reaktio oli ystävällinen, hän ei ollut mikään varsinainen kissa-asiantuntija. Vaimo oli aina ollut niille allerginen, eikä heillä siksi ollut koskaan yhteistä kissaa, vaikka Harri olisi aina kovasti sellaisen halunnut.

“Mitä nälkäinen kissa sanoo?” Harri lähestyi lyhytaikaista esiintyjäkollegaansa käsi varovasti ojossa.

“Mmmoro”, Cissa mourahti hiukan pälyilevästi, mutta antoi Harrin sitten silittää rokkitukkaansa.

Cissa jopa puski hänen kättään, ja Harrin sisuksissa läikähti jotain lämmintä ensi kertaa sen jälkeen, kun häneltä olivat menneet viimeiset kolikot peliautomaattiin. Hänen pelikonepelaamisensa oli päättynyt siihen, kun kaikkien oli pitänyt ruveta tunnistautumaan.

“Nyt makuina liha, lohi ja kalkkuna”, Harri silitti Cissan selkää.

“Eeei, meinaatsä tarjota mulle ruakaa vai?” Cissa loikkasi ulos laatikosta ja puski Harrin kylkeä jääden sitten kainaloon pörisemään äänekkäästi. Harri ei osannut kuin seistä jäykkänä ja mekaanisesti paijata Cissan selkää.

“Sheba, rakkaudella kissallesi.”

Cissa kehräsi hetken vielä kovempaa ennen kuin äkkiä vaikeni ja laski katseensa asfalttiin.

“Mulla lähtee kyä juna Tampereelle ihan justiin.”

“VR, yhteisellä matkalla”, Harrin mieliala laski, mutta hän piti leveän, pakotetun hymyn visusti naamallaan.

Harri oli jo melkein ennättänyt epärealistisesti haaveilla, että Cissa haluaisi jäädä Espooseen ja muuttaa Harrin kanssa tämän yksiöön.
Vähän olisi saattanut tulla ahdasta, ja naapurit olisivat ehkä valittaneet Cissan öisistä serenadeista, mutta ainakin Harrilla olisi ollut seuraa.

Mutta ei, hänet oli ilmeisesti tarkoitettu yksineläjäksi.

Cissa kiehnäsi vielä kerran Harrin ympäri ennen kuin nousi junaan.

“Tuu käymää Mansessa!” Cissa huikkasi junan avoimesta ovesta ennen kuin jatkoi matkaa penkkiin ja tönäisi vastapäisen matkustajan latauksessa olevan kännykän alas ikkunalautapöydältä.

“Illaksi kotiin”, Harri hymähti ja vilkutti loittonevalle junalle. Cissaa ei näkynyt enää, ja sade kasteli Harrin.
“Sateenvarjo, vain neljä ysiviis, lukuisissa eri väreissä!” Harri rallatti, mutta edes mainoksen iloinen nuotti ei saanut hänen mielialaansa kohoamaan.

“Elämä on”, Harri huokasi raskaasti ja astui Sellon kauppakeskuksen hulinaan, vaikka oikeasti hänen teki mieli mennä kotiin itkemään.


***

Maija Vilkkumaa - Ei ikinä sun

Taas aamu liian varhain sua varjoista kurkkii
Musiikki katkeaa ja joku imuroi jo nurkkii
Valot päätäs viiltää sun huulet kiiltää hopeaa
Sä pyydät viinilasin ja ne sanoo ettet saa

Ja niin sä astut jäätävään sateeseen
Eikä ketään kiinnosta mitä sä teet
Ne sanoo elämä voittaa vie hymyyn se suun
Tänäänkin jonkun haave toteutuu
Muttei ikinä sun, ei, ei ikinä sun

Sä muistat vaaleat kesäyöt, ne oli pitkä ihana leikki
Sul oli silmissä unelmii ja uhmaa ja paljon meikkii
Ja teitä oli niin monta levotonta kaunista ystävää
Sä luulit ikuisesti ne sun viereesi jää

Ja niin sä astut jäätävään sateeseen
Eikä ketään kiinnosta mitä sä teet
Ne sanoo elämä voittaa vie hymyyn se suun
Tänäänkin jonkun haave toteutuu

Ja niin sä astut jäätävään sateeseen
Eikä ketään kiinnosta mitä sä teet
Ne sanoo elämä voittaa vie hymyyn se suun
Tänäänkin jonkun haave toteutuu
Muttei ikinä sun, ei, ei ikinä sun


« Viimeksi muokattu: 14.02.2023 22:56:06 kirjoittanut Violetu »

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 485
  • ava Claire + bannu Ingrid
Vs: Putous: Eikä siinä vielä kaikki (S)
« Vastaus #1 : 19.02.2023 21:06:03 »
Olen tänä vuonna onnistunut katsomaan yhden jakson Putousta ja se oli juuri se jakso, jossa Harri esiteltiin, joten olihan pakko napata tämä ficci luettavaksi!

Lainaus
“Muista jaksaa!” Harri kannusti itseään, kun peitevoiteen jälkeen säkit silmien alla erottuivat edelleen.
Oh god, kuulin tän sanottuna oikein sellasella tekopirteyden tekopirteydellä. :D

Erityisesti ilahduin tässä, et suurin osa kaikista repliikeistä oli mainoslauseita (tai biisejä) ja miten luontevasti ne tuonne solahtikin tekstin sekaan. Se on hahmolle ominaista, niin oli kivaa, että se sama tyyli jatkui myös tässä ficissä. Ja kivaa, että löydettiin lopulta myös esiintyjäkollega, vaikka Cissa ei seuraa tarjonnutkaan lopulta tovia kauempaa.

Voihan Harri. :( Kaikki on vähän huonosti, mutta silti hän vielä yrittää nähdä jotain positiivista. Tekisi mieli mennä heti palkkaamaan hänet johonkin, että harmaa päivä olisi vähän parempi. Ja samalla tuli vähän sellainen samaistumisen fiilis, että joskus vaan toivoo, että joku huomaisi ihmisenä, mutta kuitenkin suurin osa ihmisistä samalla on niin omissa maailmoissaan, ettei toisen todellisia tuntoja huomata.

Maijan kappale sopii myös hyvin tekstiin! Tekstiin oli hienosti saatu samaa fiilistä kuin kappaleen lyriikoissa. Vähän sellainen, että ensin ajattelee, että ehkä kaikki kuitenkin menee hyvin, kaikesta huolimatta, mutta sitten elämä kuitenkin koko ajan kertoo, että ei, kyllä se on ihan vaan huonoa päin menossa.

Kiitos tästä! <3
Hyppää lehtikasaan!