Kirjoittaja Aihe: Täällä Pohjantähden alla: Värittömyydestä | S  (Luettu 934 kertaa)

Aladdin Sane

  • [ə læd ɪnˈseɪn]
  • ***
  • Viestejä: 738
  • just a lad :-)
    • tumblr
Nimi: Värittömyydestä
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Hahmotutkielmaa ja angstista draamaa. Ficlet (495 sanaa).
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilö: Kivivuoren Otto
Yhteenveto: Otto ja Anna eivät päässeet lukemaan Akselin kirjettä ennen kuin myöhään illalla, kun Anna sai ujutettua paperin Elinan herpaantuneesta otteesta. Vähän huonoo kirjotettavaa tosiaan.
Vastuunvapaus: Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan luomus. Minä en hyödy tästä mitään.

A/N: FanFic100 sanalla 020 väritön. Ficlet300 sanalla 075 paperi.







VÄRITTÖMYYDESTÄ





Voitto nukkuu äitinsä sylissä, ja Oton ensimmäinen ajatus kamarin ovella on, että se pitäisi ottaa Elinalta pois. Elina on kyyristynyt vauvan yli melkein kaksin kerroin ja painaa kyynärpäitään polviinsa. Hän huojuttelee olkiaan ja katsoo seinää mitään näkemättömin silmin. Jos se tuosta rupeaa tärisemään eikä pidä Voitosta kunnolla kiinni, niin Otto pistää sen kehtoonsa, vaikka Anna mitä sanoisi.

Juuri ja juuri tätä olentoa edes tunnistaa heidän Elinakseen. Hänen tukkansa on karannut hapsuiseksi palmikoksi. Eilisen puvun saumat ovat vinossa ja kangas rypyssä, koska Anna ei saanut häntä vaihtamaan vaatteitaan ennen maate panemista. Anna väitti hänen kyllä nukkuneen. Väitti kuunnelleenkin, kun hänelle puhui.

Katsoessaan Elinaa oviaukosta Otto rohkenee epäillä. Elinan silmät seisovat ja hänen äänensä on kokonaan väritön, kun hän puhuu Oton kanssa. Kun hän alkaa itkeä, tapahtuu sekin niin kuin hän ei kunnolla huomaisikaan.

Ottokin oli säikähtänyt Elinan kohtausta edellisenä iltana, eikä häntä yleensä säikäytä mikään. Lapsiparka reuhtoi ja kirkui niin mielettömänä kamarin sängyssä, että kuka tietää mitä siinä olisi käynyt, ellei Anna olisi äkkiä ottanut häneltä vauvaa turvaan.

Otto ja Anna eivät päässeet lukemaan Akselin kirjettä ennen kuin myöhään illalla, kun Anna sai ujutettua paperin Elinan herpaantuneesta otteesta. Vähän huonoo kirjotettavaa tosiaan. Akselilla oli aina taito tehdä kärpäsestä härkänen ja litistää oikeat härkäset vastaavasti kärpästen kokoluokkaan.

Kuka tietää mitä silloin vasta olisi käynytkin, jos Elina olisi niiden uutisten jälkeen ollut yksin poikien kanssa.

Saunan pesäkin oli siinä metakassa unohtunut. Sammui ja jäähtyi omillaan.

Pieni lohtu sentään, että Voitto ei ainakaan varmasti käsitä vielä mitään. Vanhempien poikien kohdalla sopii vain toivoa parasta. Tosin Otto epäilee, että sellaisen suhteen taitaa olla jo myöhäistä. Kun ei Anna niitä ensi töikseen huomannut viedä pois Elinan luota. Ei sillä, että Ottokaan sitä olisi tajunnut. Kaikki tapahtui niin nopeasti.

”Mummu sano että äite puhu toisesta miehestä”, Vilho ilmoittaa, kun hän ja Eero istuvat Oton kanssa Kivivuoren ulkoportailla.

”Vai niin se sano”, Otto tuumaa. Hän ei vahvista sen enempää kuin kysy, uskooko Vilho mummua, eikä Vilho sano enempää.

Vilho kääntelee Akustin linkkuveistä käsissään. Hän tuntuu kiinnostuneen siitä tänään aivan kuin kokonaan uudelleen. Annan aikana veitsi on pidettävä visusti piilossa, mutta Otto ei pidä tapanaan kieltää, ellei Vilho satu kajoamaan veitseen piilotettuihin teriin. Niitä kohtaan Vilho ei kuitenkaan näytä tuntevan minkäänlaista kiinnostusta. Hän vain kääntelee veistä käsissään. Eeron pyytäessä Vilho antaa hänenkin sitä pidellä, mutta vahtii kaiken aikaa vakavana vieressä, rävähtämättä ja ääneti niin kuin hän sisällä katsoo aikuisesta toiseen.

Pojatkaan eivät pitkään aikaan ole olleet niin kuin pikkupoikien kuuluisi. Eivät uskalla. Vilho nyt on hiljainen poika luonnostaan, mutta hänen ja Eeron leikeistä tuntuu kadonneen kaikki into ja juoni. Nytkään he eivät portaalla tee juuri muuta kuin istuvat. Eivät mene sisälle, vaikka kai Anna on jo ehtinyt käydä hätyyttelemässä. Eivät juuri puhu muuten kuin vähän ja vähillä sanoilla.

Otto ei tiedä, paljonko he oikeastaan ymmärtävät. Häntä ei myöskään juuri kiinnosta ottaa selvää.

Liekö aiemmin ollutkaan vuotta, joka olisi ollut yhtäläisen täynnä tointa ja porua kuin tämä.

Otto ei usko.

Ei hän muuta voi kuin koettaa luottaa, ettei tämä kaikki jää poikien mieleen lopuksi ikää.
ole minulle ihminen, kun toiset tappaa toisiaan
rakasta minua
minä rakastan sinua