Kirjoittaja Aihe: Lohduttaja | S | angstish | Remus  (Luettu 5710 kertaa)

Neiti Syksy

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 748
Lohduttaja | S | angstish | Remus
« : 15.01.2023 14:38:50 »
Author: Neiti Syksy
Rating: sallittu
Genre: angst-ish, melankolia
Warnings: Ei ole.
Disclaimer: En omista mitään enkä ketään.
Summary: Remus ei tarvitse lohduttajaa.

A/N: Osallistuu haasteeseen Lyrics Wheel XX - laulun sanat ovat alla.

Tästä piti tulla jotain aivan erilaista, ensiksi originaalia ja sitten vähän jotain iloisempaa mutta tähän vääntyi tämä kappale ja tunnelma tällä kertaa! Tarkoitus oli pureutua siihen, että koko ajan pikkuhiljaa on helpompaa kohdata kivuliaita asioita ja lopulta sitä, että yksinkin on ihan hyvä. Tämä loppupää vähän jäi nyt hämärämpään (tai ainakin surullisemmaksi, kuin tarkoitus!), mutta olipa ihana kirjustella silti jotain!

Ihanaa keväänodotusta. ♥



LOHDUTTAJA

Käsi täristen Remus sulki oven takanaan samalla nojaten lohduttavaa kylmyyttä vasten. Ulkona tukahduttavan helteen viimeiset kosketukset yrittivät kiusata kaikkia ulos uskaltavia, mutta onneksi viilennysloitsut toimivat hyvin. Mies tunsi olonsa henkisesti väsyneeksi, hän ei ollut poistunut kotoaan hetkeen ja yhtäkkiset pienimuotoiset juhlat vaativat veronsa. Uskomatonta, kuinka Harry oli jo yksi! Aika kului niin äkkiä, monellakin eri tavalla.

Remus valui istumaan lattiatasolle. Aivan hetkeksi vain, hän lupasi itselleen. Hän tarvitsi lisää voimia ja käytävä sisemmälle taloon tuntui mahdottomalta matkalta. Sormet koskettivat paperisilppua lattialta ja Remus huokaisi. Käsien tärinä oli vähentynyt aiemmasta, hengitys helpompaa. Remus voitti kiusauksen avata paperisilppuja ja yrittää tavoittaa niihin kirjoitettuja sanoja.

Pöllön huhuilu rikkoi hiljaisuuden ja miehen käsi tavoitti silittämään syliin laskeutunutta pöllöä. Remus kiitti pöllöä tekemästään työstä ja lupasi parit lisänamit Huuherkkua.

“Onnittelut Harrylle, sekä tietenkin vanhemmille”, Remus hymyili lämpimästi. Hymyily tuntui helpolta ensimmäistä kertaa viikkoihin. Harryn kujellus ja innostus uusista lahjoista oli tarttuvaa, ja Remuksen sydämessä kaikui kipu menneestä.

“Harry kasvaa niin nopeasti, enää kymmenen vuotta Tylypahkaan!”, Lily voihkaisi ja nosti Harryn lattialta syliin. “Häntä koulitaan jo kovaa kyytiä tulevaksi huispaussankariksi Jamesin ja Siriuk– oi anteeksi, en tarkoittanut”, naisen silmät suurenivat ja Remus pakotti hymyn pysymään huulillaan.

“Ei se mitään, tietenkin hän on suuri osa edelleen teidän elämää ja varsinkin tämän pienen velhon”, Remus sanoi ja kutitti Harrya poskesta. “Toivottavasti tästä ei ollut liikaa vaivaa, että minä tulin näin erikseen.”

“Ei tietenkään! Toki olen edelleen sitä mieltä, että ensinnäkin James ansaitsisi kuulla kaiken – en kestä tätä salailua! Toisekseen, oletko ajatellut puhua hänelle? Edes sitten vaikka kirjeitse. Sinun täytyy saada tuo kaikki murhe ulos ja käsiteltyä, Remus”, Lily kannusti.

“James ottaa kyllä tiedät-kyllä-kenen puolen tässä asiassa”, mies tuhahti epätyypilliseen tapaansa.

“James vaikka mieluummin kuolisi ennemmin, kuin antautuisi pimeälle puolelle”, Lily vastasi ja molemmat hymyilivät hetken. Sota painoi lamauttavana ja Remus muisteli aiempia Feeniksin killan kokoontumisia, missä James oli ottanut osaksi johtajan roolin. “Mutta et voi tietää sitä. James on kasvanut Harryn mukana, mikään ei ole enää niin mustavalkoista.”

Remus huokaisi uudelleen ja kädet hapuilivat pitkäksi venähtäneitä suortuvia. “Sitten kun olen valmis, voin kertoa pöllölle, että hänen kirjeet voi säästää. Sitä ennen en halua kuulla enkä nähdä sanaakaan tai edes vilausta. Se vain tekee liian –”, Remus lopetti lauseen kesken ja pudisti päätään kuin selkeyttääkseen ajatuksiaan. “Mutta nyt me olemme juhlimassa tätä ihanaa pientä, josta varmasti tulee tulevaisuudessa suuri murskaaja.”

Kun lopulta etuovelta alkoi kuulla avaamisen ääniä, Remus tajusi viipyneensä liian kauan. Hän ei voinut estää paniikkia nousemasta, kun kävi nopeasti mielessään eri tavat lähteä ja karata tilanteesta.

“Hei, kulta! Et ikinä arvaa, mitä Sirius tuo Harrylle lahjaksi”, Jamesin ääni kuului eteisestä.

Remus nousi äkisti tuolilta ja laski mahdollisuuksiaan ehtiä takaovelle ennen kenenkään huomaamista.

“Älä nyt noin aloita! Tästä pitää tulla spektaakkeli, olen jo suunnittelut kaiken”, Remukselle niin tuttu ja rakas ääni puuttui puheeseen ja Remus jämähti paikoilleen. “Minun pitää valmistella olohuone valmiiksi.”

“Kunhan ette sotke enempää kuin on tarpeen!”, Lily huikkasi eteiseen ja ojensi käden samalla Remukselle. “Haluatko, että tulen mukaasi?”, Lily katsoi murheellisena ystäväänsä, jonka kasvoilta paistoi pakokauhu.

Remus kieltäytyi tarjouksesta. Hän kyllä pärjäisi, hän oli jo pärjännyt pari kuukautta aivan hyvin. Hän keräsi rohkeutta hengittämällä syvään ja käveli eteistä kohti.


Hänen piti myöntää, että kohtaamisesta ei ollut oikein jäänyt muistikuvia. Hän muisti Jamesin ja hänen yllättyneet ilmeet, sekä kuinka hän oli livahtanut ovesta nopeiden “hei, mitä kuuluu, heippa” -jälkeen. Lopulta hän oli päässyt kadulle ja ilmiintynyt lähemmäksi omaa kotia, tietoisena siitä, että häntä ei seurattaisi. Ja nyt, kun Remus on istunut ja rauhoittunut, hän huomasi voivansa paremmin. Ehkä tulevaisuudessa kohtaamiset olisivat helpompia ja Remus voisi kuvitella heidän istuvan joskus juhlimassa Harryn syntymäpäiviä yhdessä.

Koska hän oli erakko, yksinäinen susi. Ja hän ei lopulta tarvinnutkaan ketään, varsinkaan lohduttamaan särkynyttä sisintä.


Spoiler: Kappale • näytä

Juhlat - Kenraaliharjoitus

Otan vastaan ihan kaiken
Olen harjoitellut akrobatiaa mieleni kanssa
Osaamme väistellä, kierähtää sivuun ja muodostaa pyramidin äkistikin
Ja tämä ilta on kenraaliharjoituksemme

Otan vastaan ihan kaiken
Ja palaan aina lopulta noiden sointujen luo
Ja kysyn: "Enkö pärjännytkin ihan hyvin?"
Ja nuo soinnut, ne vastaa puolestaan:
"Kyllä kyllä, se meni hyvin, se meni hyvin"

Ja pikku hiljaa tarvitsen aina vähemmän ja vähemmän lohduttajaa
Ja pikku hiljaa tarvitsen aina vähemmän ja vähemmän

Otan vastaan ihan kaiken
raitiovaunun määränpää ei muutu, vaikka jäisin pois nyt
 ei muutu, vaikka jäisin pois ja kävelisin meren jäälle, joka vielä upottaa
No, valitse nyt kumpi olis pahempaa

Ja pikku hiljaa tarvitsen aina vähemmän ja vähemmän lohduttajaa
Ja pikku hiljaa tarvitsen aina vähemmän ja vähemmän

valokki

  • ***
  • Viestejä: 1 181
Vs: Lohduttaja | S | angstish | Remus
« Vastaus #1 : 03.06.2023 23:03:38 »
Olipa tämä herkkää ja surullista luettavaa. Kelmeistä lukeminen on aina ihanaa mutta samalla vähän pelottavaa, kun ei koskaan tiedä, kuinka paljon ja minkälaista angstia on tulossa (vaikka siis angstista kaikin puolin tykkäänkin). Jotenkin lempparikelmiini Remukseen liittyvä angsti osuu vielä aivan erityisen kovaa, hän kun vaikuttaa aina niin surumieliseltä, eikä hänelle tahtoisi yhtään enempää taakkaa kannettavaksi.

Tämä oli todella mielenkiintoinen fikki lukea, kun asioita ei varsinaisesti sanottu suoraan, vaan lukiessa pääsi sukeltamaan yhteen kohtaukseen ilman sen suurempia reunustuksia. Lukijana pystyi päättelemään, että Remuksen ja Siriuksen välillä on tapahtunut jotain todella ikävää, kun he eivät voineet olla millään tasolla tekemisissä keskenään, mutta mitä onkin sitten suurempi kysymys. Ainakin Sirius on jollain tavalla loukannut Remusta, kun kohtauksesta jäi vähän sellainen vaikutelma, että erityisesti juuri Remus vihoittelee Siriukselle.

Kohtauksesta sai myös sellaisen kuvan, että kaksikon välillä on ehkä ollut jotain muutakin kuin ystävyyttä, kun Lily vältteli jopa Siriuksen nimen sanomista. Todella ikävä kuvio koko joukolle, kun tietenkin James ja Lily haluavat olla yhteyksissä molempiin, mutta ainakaan Remus ei tällä hetkellä kestä Siriuksen seuraa, ja muut porukasta joutuvat vähän tasapainoilemaan näiden kahden välillä. Oli kuitenkin lohdullista lukea, että Remuksella oli Lily tukenaan ja ystävänään.

Lainaus
Ehkä tulevaisuudessa kohtaamiset olisivat helpompia ja Remus voisi kuvitella heidän istuvan joskus juhlimassa Harryn syntymäpäiviä yhdessä.
Haluan Remuksen tavoin ajatella, että asiat menevät lopulta parempaan suuntaan, ja hän ja Sirius voivat jossain kohtaa sopia, vaikkeivat välit palaisikaan enää entiselleen. Remus vaikutti ikään kuin taipuvan yksinäisyyteensä, mutta samalla hänellä oli onneksi myös tällaisia lohdullisia ajatuksia ja ihmisiä ympärillään.

Kiitos, tämä oli todella koskettava ja kaunis fikki!
(ava @Claire ja bannu @Ingrid)