Kirjoittaja Aihe: Tykkään minä sinusta silti | S | Sirius/Remus | fluff | one shot  (Luettu 1824 kertaa)

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Yhdellä lahonneista sivupöydistä oli puoliksi juotu tuliviskipullo. Remus mietti, pitäisikö hänen mennä ottamaan siitä rohkaisuryyppy, ennen kuin hän eittämättä kokisi elämänsä suurimman pettymyksen.



Nimi: Tykkään minä sinusta silti
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Fandom: Harry Potter
Paritus: Sirius/Remus
Ikäraja: S
Tyylilaji: jotain fluffin ja draaman väliltä
Haasteet: TROPES II (friends to lovers)
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat J.K. Rowlingille. En ansaitse tällä rahaa.

A/N: Minulla oli kauhean vaivan takana keksiä, mitä kirjoittaisin friends to lovers -trooppiin. Sitten muistin, että Sirremus on olemassa! Lukuiloa <3





Tykkään minä sinusta silti


Rääkyvän röttelön katto vuosi. Tip-tip-tippuvan veden ääni hermostutti Remusta. Hän istui sängyn reunalla polveaan hyppyyttäen ja yritti olla katsomatta Siriusta, joka nojaili ikkunalautaan ja katseli umpeen laudoitetun ikkunan raoista ulos. Hän poltti tupakkaa. Remuksen sydän väpätti. Oli epäreilua, miten komea Sirius oli.

Remuksen takana yhdellä lahonneista sivupöydistä oli puoliksi juotu tuliviskipullo. Hän mietti, pitäisikö hänen mennä ottamaan siitä rohkaisuryyppy, ennen kuin hän eittämättä kokisi elämänsä suurimman pettymyksen. Se on niin väärin, Remus ajatteli Siriuksen selkää katsellessaan. Hän varmasti inhoaa minua, kun saa tietää.

Sirius kääntyi. Remus painoi säikähtäen katseensa lattiaan. Oliko hän puhunut ajatuksensa vahingossa ääneen?

”Sade näyttäisi vain yltyvän”, Sirius sanoi sen sijaan, että olisi kommentoinut Remuksen ajatuksia. Hän käveli laiskasti sängyn luo ja istui sen reunalle Remuksen viereen. Liian lähelle.  Remuksen vatsasta väänsi ja hän nousi heti jaloilleen.

”Niin näyttäisi”, Remus sanoi Siriuksen katsetta vältellen ja kiersi sängyn. ”Katto vuotaa tuolla nurkassa.” Hän otti sivupöydältä tuliviskipullon, kiersi korkin auki vapisevin sormin ja otti siitä huikan. Hän on sinun ystäväsi, ääni hänen sisällään moitti. Se ei ole sopivaa.

”Niin se on aina tehnyt”, Sirius totesi, ”mutta asialle on turha tehdä enää mitään. Me emme palaa tänne tämän täydenkuun jälkeen.”

Remus otti toisen huikan. ”Niin”, hän vain sanoi. Kun seuraava täysikuu koittaisi, olisivat he molemmat jo valmistuneet ja kaukana Tylypahkasta ja Tylyahosta.

”Antaisitko sitä pulloa tänne päin?” Sirius pyysi.

Remus käveli takaisin Siriuksen luo ja ojensi tuliviskipullon tälle. Heidän sormensa koskettivat ja Remus yritti olla kuin ei olisi huomannut. Silti hänen poskensa kuumenivat. Sirius joi pullosta enemmän kuin Remus oli juonut ja talloi sitten loppuun palaneen tupakkansa lattialautoihin. Hän taputti paikkaa vieressään. Päiväpeitosta irtosi pölyä jokaisella Siriuksen kädeniskulla. ”Tule istumaan.”

Älä, Remus yritti kieltää itseään, mutta sitten hän jo istui Siriuksen viereen. Hän vältteli edelleen Siriuksen katsetta – ja toivoi, ettei tämä pistäisi sitä merkille.

”Rentoudu, Kuutamoiseni”, Sirius sanoi ja taputti Remuksen polvea. Remus puri alahuultaan. Se oli niin epäreilua, se miten vaivattomia tuollaiset ohimenevät kosketukset Siriukselle olivat. Remus itse pystyi hädin tuskin hipaisemaan Siriuksen paidanhihaa ilman, että hänen poskensa kuumenivat. Hetki hetkeltä häntä alkoi enemmän kaduttaa, että oli pyytänyt Siriuksen mukaansa. Haluaisin puhua kahdestaan, hän oli Siriukselle sanonut. Miksi hän oli niin mennyt tekemään? Mitä hän oli edes ajatellut?

Siriuksen ei tarvinnut tietää, miten tämän hymy sai aina hänen sydämensä kompuroimaan; miten vaikea hänen oli repiä katsettaan toisaalle silloin, kun Sirius riisui kaapunsa makuusalin hämärässä; miten ahtaaksi hänen rintansa kävi, kun Sirius jäi naurattamaan rohkelikkotyttöjä Kolmeen luudanvarteen; tai miten vaikea hänen oli rauhoittua niinä öinä, kun Sirius tuli hänen peittonsa alle nukkumaan.

Ei, Siriuksen ei tarvinnut tietää, miten kipeästi hän oli ihastunut Mustan poikaan.

”Ei kai tässä ole kyse mistään elämän ja kuoleman asiasta”, Sirius jatkoi ja lisäsi sitten hermostuneesti naurahtaen: ”Vai onko?”

”Ei ole”, Remus sanoi nopeasti, vaikka hänestä tuntuikin siltä, että oli. Älä sano mitään, Remus komensi itseään. Sano, että haluat vain kiittää häntä siitä, kuinka hyvä ystävä hän on sinulle ollut, mutta älä sano enempää. Hän ryki kurkkuaan.

”Haluaisin vain kiittää, että sinä –”

”Älä puhu paskaa”, Sirius keskeytti kulma rutussa ja painoi tuliviskipullon Remuksen käsiin. ”Juo lisää. Ja sen jälkeen puhu vain totta.”

Remus teki kuten Sirius käski. Viski poltti hänen kurkkuaan.

”Hyvä on”, Remus henkäisi lopulta. Hän kiersi tarpeettoman hitaasti tuliviskipullon korkin kiinni ja laski pullon sitäkin hitaammin jalkojensa viereen. Sitten hän hengitti syvään ja kääntyi katsomaan Siriusta silmiin. Ennen kuin hän ehti edes aloittaa, tarttui  Sirius hänen kasvoihinsa molemmilla käsillään.

”Älä sano sitä”, Sirius sanoi tiukasti, ”koska jos sinä et sanokaan sitä, mitä minä luulen sinun kohta sanovan, minä en tiedä, mitä minä sitten teen.”

Siriuksen katse oli kiivas tavalla, jota Remus ei osannut tulkita. Se pelotti häntä. Hänen sydämensä hakkasi nopeasti rinnassa ja hän yritti nielaista kuivaan kurkkuunsa. Hän ei ymmärtänyt, mitä Sirius tarkoitti, ja pelkäsi, että lopulta keskustelu päättyisi tappeluun.

”Minä… Minä en ymmärrä…” hän takelteli, mutta Sirius ravisti hänen päätään ja sai hänet hiljenemään.

”Remus”, Sirius sanoi tiukasti, “tykkäätkö sinä minusta?”

”Älä lyö minua, ole kiltti”, Remus aneli sydän kurkussa, ”lupaan, etten kerro tästä kenellekään. En edes Jamesille tai Peterille. Minä lupaan.”

”Et varsinkaan Jamesille tai Peterille”, Sirius henkäisi, ”he vain nauraisivat minulle.”

”Eivät he nauraisi”, Remus sanoi hiljaa. He nauraisivat minulle, hän halusi sanoa, mutta puhuminen tuntui vaikealta. Hän yritti olla rohkea, mutta hänen silmiään kirveli siitä huolimatta.

”Kyllä nauraisivat”, Sirius intti ja näytti vihaiselta, ”he nauravat, koska minun piti tehdä aloite, ei sinun.”

Remus tuijotti Siriuksen harmaita silmiä. Hän ei heti käsittänyt, mitä Sirius oli hänelle juuri sanonut, ja sitten kun hän käsitti, ei hän voinut sitä uskoa. Siriuksen täytyi pitää häntä pilkkanaan. Tai ehkä Sirius yritti vain tehdä tilanteesta vähemmän kiusallisen kuin se jo oli. Ehkä Sirius ei halunnut nolata Remusta enempää kuin Remus oli jo nolannut itsensä.

Sirius rypisti kulmaansa. Siriuksen kädet olivat hikiset Remuksen poskilla.

”Neljä vuotta”, Sirius sanoi, ”minä olen tiennyt sen neljä vuotta.”

”Että minä pidän sinusta?”

”Että minä pidän sinusta.”

Remus räpytti silmiään eikä ymmärtänyt, miksi Sirius näytti niin vihaiselta.

Ja sitten Sirius suuteli häntä.

Se oli kovakourainen suudelma. Sellainen, joka ei tuntunut hyvältä ja josta varmasti jäisi Remuksen suun ympärille mustelma. Silti Remuksen koko kehoa kihelmöi. Ja kun Sirius painoi suunsa kovemmin hänen huuliaan vasten, kaatui Remus tämän kehon voimasta patjalle ja jäi Siriuksen painon ja lämmön alle. Remuksen suunympärys oli märkä ja jomotti hiukan, kun Sirius viimein vetäytyi käsivarsiensa varaan. Sirius oli antanut tukkansa kasvaa liian pitkäksi ja nyt se roikkui hänen kasvojensa ympärillä huolimattomana. Remus olisi halunnut silittää hiukset Siriuksen korvien taa. Sen sijaan hän kosketti omia huuliaan.

”Tuosta jää mustelma”, hän sanoi.

”Ehkä, jos sinä et olisi kierrellyt ja kaarrellut niin paljon, minä en olisi turhautunut”, Sirius tuhahti ja pyyhki omaa suutaan. Remusta hymyilytti. Hän ojensi kätensä ja silitti lopulta hiukset Siriuksen korvien taakse, vaikka häntä hieman jännittikin, mitä tämä siitä ehkä ajatteli. Siriuksen ilme kävi äkkiä ujoksi ja hän kiirehti pois Remuksen päältä, jotta Remus ei sitä ehkä näkisi. Mutta Remus oli jo nähnyt.

”Et sitten kerro tästä Jamesille ja Peterille”, Sirius sanoi selkä Remukseen käännettynä. Hän istui taas sängyn reunalla. Remus hymyili.

”Minä sanon, että löin sinua, jos siihen tulee mustelma”, Sirius jatkoi, kun Remus palasi hänen viereensä. Sirius katseli käsiään. Remus ei ollut tottunut näkemään Siriusta sellaisena, vähän ujona ja epävarmana. Hän hymyili ja painoi poskensa Siriuksen olkapäätä vasten. Rääkyvän röttelön seinien takana tuuli piiskoi vettä.

*

”Minä sanon, että pussasit minua, jos he kysyvät.”

”Etkä sano.”

”Kyllä sanon. Ja sanon myös, ettet sinä osaa pussailla.”

Kuutamo.

”Mutta tykkään minä sinusta silti.”



"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 275
Onneksi on Sirremus ❤ Ja onneksi on Tropes-haaste, koska sieltä löysin tämän pariin ja ai, että tämä oli ihana :D

Oi voi Remusta, jota jännitti noin kovasti! Ja oi voi Siriusta, joka ei myöskään ollut saanut suutaan auki! Miten tämä kaksikko voikin olla noin ihana ja ujo :) Molemmilla tunteita, mutta kumpikaan ei saa suutaan auki ja sitten ollaankin siinä tilanteessa että koulu loppuu ihan kohta ja on jo melkein myöhäistä sanoa mitään.

Hienoa, että rohkeutta löytyi puolin ja toisin ja kylläpä vaan oli ihanaa kun nämä viimein puhuivat ja pussasivat! Ehkä siitä pususta jää pieni mustelma, mutta mitä väliä ;D Pääasia, että viimein pääsivät siihen pisteeseen ja eiköhän niitä uusia suudelmia tule.

Kiitos tästä, ihanaa että osallistuit haasteeseen ja kirjoitit tämän :D

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Lainaus
ja eiköhän niitä uusia suudelmia tule.
Ehdottomasti!!
Kiitos Vendela kommentista <3 ^^

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"