Nimi: Kukkakimppuja kaupan täydeltä
Fandom: SK8 The Infinity
Ikäraja: S
Paritus: Oka/Hiromi|Shadow
Tagit: fluff
A/N: Tän piti olla syntymäpäiväteksti Hiromille, mutta myöhästyin. Onnea näin vähän myöhässäkin!
Tämä pari on noussut kiinnostavammaksi kuin osasin kuvitellakaan, kiitos umikochanin ja hänen fanarttiensa, lol. Osallistuu
Multifandom V-haasteeseen.
Kukkakimppuja kaupan täydeltä
Oka ei välittänyt kukkasten antamista sanomista. Hänen puolestaan neilikat saivat tarkoittaa sitä ja auringonkukkaset tätä, hänelle riitti, että ne näyttivät näteiltä.
Ja näteiltä ne näyttivätkin, mutta eivät ihan yhtä näteiltä kuin Hiromi, joka taas jonkun onnettoman tekosyyn varjolla hänelle niitä toi.
Ensimmäisen hän oli ehkä ostanutkin, ei ollut ajatellut liikoja, vaikka Hiromin kädet tärisivät ja senatkin menivät vähän sakaisin. Ehkä se oli vähän söpöäkin.
Hän oli tottunut näkemään Hiromin Shadowna, kovissa meikeissä ja kovassa uhossa. Ässän ulkopuolella hän ei kuitenkaan ollut tottunut tähän paljon rauhallisempaan, melkein hermostuneeseen versioon.
Ei hän ollut tottunut näkemään, miten Hiromin posket punoittivat, kun hän tuli taas tuomaan uutta kukkapuskaa skeittikaupalle. Se näytti jotenkin oudolta, mutta tavallaan aika kivalta.
Oka oli päässyt nopeasti kiinni juoneen. Hän oli ollut itse samassa tilanteessa ja tiesi, miten iso askel se oli. Oliko hän Hiromin ensimmäinen miespuolinen ihastus?
Hän alkoi kiinnittää toiseen enemmän huomiota. Miten kaiken sen murahtelun alla oli oikeastaan aika kiva tyyppi.
Oka oli kyllä kuullut Hiromin ihastuksesta pomoonsa, mutta toisaalta siitä oli jo vähän aikaa. Ehkä Hiromi oli jo mennyt eteenpäin?
Oli ilahduttavaa olla toisen ihailun kohteena, ja kyllä hänkin tunnisti tutut perhoset taas lepattelemassa mahan pohjalla, kun Hiromi jälleen tuli tuomaan kukkakimppua, vaikka edellinenkään ei ollut vielä ehtinyt nuupahtaa kaupan ikkunalaudalla.
Oka melkein odotti, mikä oli tämän kerran tekosyy.
”Hei!” Hiromin ääni kajahti ovelta, kun Oka kääntyi katsomaan tulijaa. Hänellä oli öljyä sormissaan ja hän etsi rättiä, kun odotti, että Hiromi tulisi lähemmäs.
”Eikö Reki olekaan täällä?” Hiromi kysyi ja nosti kulmakarvaansa. Toisessa kädessään hänellä oli kaunis kukkakimppu täynnä sinisiä ja punaisia kukkasia. Oka ei oikeastaan tunnistanut niistä yhtäkään.
”Ei, he ottivat vapaapäivän.”
”Ai?” Hiromi äännähti hämmentyneenä. ”Mutta hän halusi nämä kukkaset.”
”Epäilenpä, että hän ei muistanut asiaa enää pari tuntia tilaamisensa jälkeen.”
”No perkele.”
”He ovat varmaan läheisessä skeittiparkissa.”
”Mmh…”
”Mutta?” Oka kysyi, kun aisti, ettei Hiromi sanonut kaikkea.
”… tyhmää mennä sinne ilman lautaa.”
Oka nauroi. ”Harmi, ettei kaupungissa ole paikkoja, mistä niitä hankkia.”
”Äh”, Hiromin poskille nousi puna. ”Tiedät, mitä tarkoitan.”
”Ehkä”, Oka virnisti.
Hetken hän katseli, kuinka Hiromi keinui kannoillaan, ja lopulta kukkakimppu sysättiin hänelle. Puna Hiromin poskilla ei ottanut laantuakseen, vaan vain syveni.
”Ota sinä nämä.”
”Mutta eikö nämä ollut Rekille?”
”No, jos se jätkä ei niitä osaa olla ottamassa vastaan, niin olkoon. Saan tehdä niillä mitä haluan.”
”Ja haluat antaa ne minulle?”
Hiromi rykäisi ja katsoi vaivaantuneena muualle. ”Satuit nyt olemaan näppärästi siinä.”
”Kuten niiden muidenkin kimppujen aikaan.”
”… niin. Kappas kelloa, pitänee mennä!”
Ja niine hyvineen Hiromi oli pian kaupan ulkopuolella ja Oka jäi seisomaan tiskin ääreen kukkakimppu kädessään.
Hänellä olisi pian kauppa täynnä kimppuja, ellei hän tekisi tälle asialle jotain.
Seuraavaa vierailua piti odottaa hetki. Hänellä oli kiirettä kaupan ulkopuolella ja kevät sai kaikki muutkin kaivamaan skeittilautansa pois kaapista. Piti putsata ja korjailla ja samalla opettaa Rekille uusia taitoja. Oka ei pitänyt häntä virallisesti oppipoikanaan, mutta toisaalta oli mukavaa opettaa uusia taitoja jonkulle, joka niitä selvästi halusi oppia.
Iltaisin hän joskus mietti, halusiko edes suhteeseen. Hän oli nähnyt niiden hyvät puolet, mutta myös nurjat puolet. Vaikka hän oli ollut ulkona kaapista jo toistakymmentä vuotta, ei se tarkoittanut, että kaikki olivat yhtä suopeita häntä kohtaan.
Toisaalta kysymys oli myös siitä, halusiko hän suhteeseen Hiromin kanssa. Vastaus oli kyllä, mutta ehkä kysymyskin oli enemmän: oliko hän valmis suhteeseen.
Ehkä oli hupsua ja turhaa miettiä sitä etukäteen, mutta samalla aihe oli ajankohtainen. Eikä hän voinut vain olla ajattelematta asiaa. Ehkä hän oli lukenut tilanteen todella väärin ja hänen homotutkansa piipitti täysin väärillä taajuuksilla, mutta jos mahdollisuus oli, sitä piti myös punnita.
Tosi asia oli, että Hiromi oli häntä nuorempi. Kaikki hänen exänsä olivat olleet häntä vanhempia. Eikä Hiromi ollut vain vähän nuorempi, vaan selvästi monta vuotta nuorempi.
Ehkä Hiromi halusi eri asioita suhteelta kuin hän. Nuoret yleensä halusivat, se oli aivan normaalia. Hän ei jaksaisi käydä Ässässä tai valvoa kolmeen yöllä muutenkaan.
Seuraava kerta tulikin vasta muutama viikko myöhemmin. Oli sulkemisaika ja Oka näki jo sielunsa silmin, miten ostaisi lähikaupasta kanaa ja istuisi television edessä koko illan. Ei mitään muuta, hän ehti huokaista, kun kuuli yhtäkkiä juoksuaskelia. Hän oli ovella, laittamassa sitä lukkoon ja vilkaisi kadulle.
”Odota!” Hiromin ääni kajahti hiukan hengästyneenä ja Oka päätti jäädä odottamaan. Hänestä jäisi melko paska kuva, jos hän nyt vain laittaisi oven kiinni toisen nenän edestä. Kyllä hän mielellään Hiromille puhui.
”Kiitos”, Hiromi puhisi, kun hän pääsi vihdoin kaupan ovelle, missä Oka nojaili vasten ovenkarmia.
”Mikä kiire sinulla on?” Oka hymähti ja katsoi, kuinka Hiromi haukkoi happea pienen juoksuspurttinsa päätteeksi. Hiromi nosti lautaansa, joka hänellä oli kainalossa.
”Tä-tämä tässä näin”, hänen onnistui sanoa ja tyrkätä lauta Okan käteen. ”En meinannut löytää parkkipaikkaa millään, en tiennyt, että täällä on jotkut kiellot tähän aikaan.”
”Tällä viikolla, siivouksen takia.”
”Perkele.”
”Mikä tässä on?”
”Ehditkö vaihtaa pyörän?” Hiromin katse oli anova, kun hän osoitti yhtä pyörää, joka selvästi oli heikossa hapessa. Se ei tahtonut enää pyöriä ja näytti siltä, että seuraavassa kovemmassa alamäessä se sanoisi itsensä irti.
Heihei lähikaupan kana ja televisio, tässä menisi vielä hetki. Oka huokaisi, mutta yritti tehdä sen hiljaa, ettei toinen huomaisi.
”Minulla on tänään kaksintaistelu, pakko olla lauta kunnossa. Ehditkö millään?”
”Näyttää helpolta tapaukselta. Enköhän sen verran ehdi.”
”Hienoa!”
”Tule sisälle, laitan kaupan kiinni”, Oka ohjasi hänet sisälle ja lukitsi oven. Hän viittoili Hiromin mukaansa kaupan takahuoneeseen, jossa piti korjaustyökaluja.
”Katsotaan sitten”, hän mumisi, kun mittasi pyörän kokoa ja etsi sopivia ruuveja. Onneksi Hiromin käyttämät pyörät olivat tavanomaisia ja hänellä oli niitä vielä varastossa hyvin.
”Kiitos, olet pelastus!” Hiromi henkäisi, kun Oka ruuvasi edellisen pyörän pois, heitti sen roskiin ja sovitti uutta tilalle.
”Meinasitko voittaa tänään?” Oka kysyi, ihan vain jotain kysyäkseen. Hän tunsi Hiromin katseen niskassaan ja se tuntui oikeastaan aika hyvältä. Ei häntä haitannut viettää aikaa ihan näin vain kahdestaan. Hiromi alkoi selittää kaksintaistelustaan, joka oli saanut alkunsa oikeastaan jo viikko sitten. Hän oli voittanut jo kerran, mutta toinen oli alkanut soittaa suutaan, eikä Hiromi usein jäänyt toiseksi niissä asioissa. Niinpä hän oli ottanut vastaan revanssiottelun ja se oli sovittu tälle päivälle.
”En kehtaa olla voittamattakaan”, Hiromi päätti kertomuksensa ja Oka hymähti.
”Tällä laudalla varmasti voitat.”
”Kiitos paljon”, Hiromi hengähti, kun Oka ojensi laudan hänelle takaisin ja hän kokeili pyörän rullaamista.
”Eipä tässä paljon aikaa mennyt”, Oka kohautti olkapäitään.
”Niin…”, Hiromin katse kiinnittyi skeittilautaan, eikä enää noussut kohtaamaan Okan katsetta. Hän kuljetti sormeaan laudan sileällä pinnalla ja Oka näki, miten hän otti ilmaa kuin sanoakseen kohta jotain, mutta ei lopulta sanonutkaan. Niinpä hän jäi keräilemään tavaroitaan, ja laittoi ne oikeille paikoilleen, jotta seuraava löytäisi ne vielä.
”Kun mietin…”, Hiromi lopulta sai sanottua, kun Oka oli oikeastaan jo valmis siivouksen kanssa. Hän kääntyi katsomaan Hiromia ja nojasi lantiollaan pöydän reunaa vasten.
”Hm?”
”Että jos voin tarjota sinulle…, um, kahvit tästä?”
”Kuulostaa hyvältä”, Oka hymyili hänelle ja näki, miten Hiromi yritti piilottaa punastumisensa välttämällä katsetta.
”Hyvä juttu”, Hiromi lopulta sai sanottua. ”Milloin sinulle kävisi?”
”Huomenna?” Oka kysyi ja mietti, kuulostiko jo liian kiinnostuneelta, mutta toisaalta, ehkä hän vain halusi päästää Hiromin pulasta. Hän saattoi aistia toisen hermostuneisuuden ja muisti, miten oli silloin aikanaan itsekin ollut takellellut sanoissa, kun oli ollut samassa tilassa jonkun mielenkiintoisen kanssa. Ehkä tämä oli tavallaan myös kohteliaisuus.
”Huomenna käy kyllä!” Hiromi huudahti, mutta muisti sitten, että he olivat kahdestaan, eikä ääntä välttämättä tarvinnut korottaa. ”Pääsen töistä neljän maissa. Jos tulen tänne sitten?”
”Käy hyvin”, Oka hymyili ja Hiromi oli kompastua omiin jalkoihinsa lähtiessään.
”Onnea kisaan!” Oka toivotti ennen kuin Hiromi ehti livahtaa takaoven kautta pois ja Oka jäi hetkeksi vielä seisomaan hiljenneeseen kauppaan.
Huomenna olisi hyvä päivä.
Aamulla hän vietti hävettävän kauan vaatekaappinsa edessä. Pelkkä kahvittelu, hän yritti muistuttaa itseään, kun ei laittanutkaan tavallista työhaalaria päälleen. Ei mitään ihmeellistä, hän lisäsi, kun yritti päättää, kumman t-paidan laittaa. Ehkä hän olikin lukenut koko tilanteen ihan väärin.
Kello läheni neljää ja hän huomasi itsensä vilkuilemasta ovea kohti. Tämähän oli jo naurettavaa! Hän oli kuin joku viisitoistakesäinen uudestaan. Reki oli luvannut pitää kauppaa illan ajan auki, vaikka Oka epäili, että kaupan auki pitäminen piti sisällään enemmän kuhertelua Langan kanssa kuin asiakkaiden palvelua.
Lopulta puoli viideltä ovi avautui ja Okan sydän jätti yhden lyönnin välistä, kun Hiromi astui sisälle. Hyvä kun häntä edes näki ison kukkapuskan takaa. Oka nielaisi. Ehkä hän sittenkin oli ollut aivan oikeassa.
”Whooo, kenelle tuo on?” Reki kajautti ja nojasi kyynärpäillään myyntitiskiin. Hiromin posket punehtuivat, mutta hän sai pidettyä vielä jotenkin pokkansa. Hellyttävää.
”Muuten vaan”, kuului vastaus, jonka Reki otti vastaan, mutta näytti siltä, ettei aivan uskonut.
”Lähden samalla”, tyytyi Oka sanomaan, kun he olivat asettaneet Hiromin tuomat kukat kaupan tiskille. Hän oli päättänyt, että oli parempi, ettei kertoisi heidän menevän yhdessä mihinkään. Hiromilla oli jo tarpeeksi kestämistä Rekin ja Langan kanssa, eikä hän halunnut aiheuttaa lisää harmia.
Reki moikkasi heitä, vaikka katsoikin hieman hämmentyneenä heidän peräänsä.
”Onko sinulla joku paikka mielessä?” Oka kysyi, kun he olivat jo hieman kauempana kaupasta.
Hiromi tuntui heräävän jonkinlaisesta horteesta kuultuaan kysymyksen ja hän nyökkäsi nopeasti.
”Parin korttelin päässä”, hän kertoi ja he kävelivät kahvilalle päin. Matkalla Oka kyseli kisasta ja sai kuulla, että Hiromi oli lopulta voittanut senkin. Kolmannelle kierrokselle ei sentään hänkään ollut lämmennyt, vaikka toinen olikin kovasti yrittänyt häntä provosoida.
”Selvästi se oli vaihdetun pyörän ansiota”, Hiromi mumisi.
”Selvästi”, Oka vahvisti ja pukkasi häntä kyynärpäällään käsivarteen.
Kahvila oli pieni, mutta kodikas ja he saivat hyvin pari tuntia kulutettua vain keskustelemalla skeittaamisesta ja siitä, miten molemmat olivat lajin pariin päätyneet. Kun he lopulta lähtivät kahvilasta, oli ilma ehtinyt jo hieman viilenemään ja aurinko laskemaan. Hiromi vaati päästä saattamaan Oka takaisin kaupalle, jonne Hiromikin oli autonsa jättänyt, eikä Okaa haitannut ollenkaan.
Kauppa oli jo kiinni ja valot sammutettu, kun he pääsivät perille ja Oka huokaisi helpotuksesta. Reki oli hyvä työntekijä, vaikka saattoikin viettää aikaansa välillä turhuuksiin.
”Ha--…, tai siis, um, jos…, vois…”
”Niin?” Oka hymähti ja jäi odottamaan, että toinen saisi muodostettua lauseen.
”Jos, ööm, jos joskus uudestaan?”
”Mielelläni.”
”Ihan totta?”
”Ihan totta”, Oka naurahti ja laski kätensä Hiromin käsivarrelle. ”Ihan tosi mielelläni.”
”O-okei, no joo, öm. Tässä on numero!” Hiromi ojensi käyntikorttiaan ja Oka nappasi sen talteen. Ehkä hän laittaisi tänään jo illalla viestiä.
”Kiitos illasta, oli hauskaa”, hän lopulta sanoi.
”Minullakin”, Hiromi hengähti ja näytti helpottuneelta.
”Minun täytyy nyt mennä, mutta nähdään taas. Laitan sinulle viestiä!” Oka lupasi ja katsoi, kuinka Hiromin poskille nousi puna.
”Nähdään!”
Oka irroitti kätensä Hiromin käsivarrelta ja katsoi, kuinka toinen lähti kävelemään katua pitkin kohti autoaan. Oka avasi nopeasti kaupan lukitun oven, otti hälytyksen pois ja luikahti sisälle.
Hiromin tuoma kukkakimppu oli edelleen myyntitiskillä ja hän nappasi sen käsiinsä. Hän ei uskonut, että kaikilla kukkasilla oli mitään todellista sanomaa, mutta ruusujen sanoman hänkin tunnisti.
Hän virnisti. Ehkä seuraavaksi olisi hänen vuoronsa ostaa Hiromille kukkasia.
