Kirjoittaja Aihe: Kalteva pinta | K11, angst  (Luettu 319 kertaa)

Kaniini

  • ***
  • Viestejä: 50
  • I am a false prophet and God is a superstition
Kalteva pinta | K11, angst
« : 12.09.2022 12:36:25 »
Nimi: Kalteva pinta
Kirjoittaja: Kaniini
Ikäraja: K11
Tyylilaji: angst
Varoitukset: viittauksia viiltelyyn, mainintaa itsemurhan suunnittelusta
A/N: Joo elikkäs terveiset matikan tunnilta jossa tän kirjoitin lol. Teksti perustuu lähinnä tunteisiin, joita itse oon kokenut huonoimpina hetkinäni. Nyt asiat on kuitenkin jo sillä mallilla, että näistä tunteista uskaltaa lähteä kirjoittamaan. Ja tosiaan "fandom" valloitettu.


Joskus kaikki oli paremmin. Pystyi elämään täysillä, tuntemaan tunteita, tapaamaan kavereita. Vanhoja valokuvia katsellessa tuo henkilö, joka muistuttaa kovin paljon minua itseäni nauraa, pieni pilke silmäkulmassa. Tuo henkilö, jonka toivoisin yhä olevan olemassa.

Mutta jokin muuttui. En ole aivan varma mikä, mutta henkilö valokuvissa alkoi hiljalleen vaihtumaan toiseksi. Hiukset jäivät harjaamatta, vaatteet unohtui pestä. Henkilö kuvissa väsyi, mutta hän pystyi silti käymään ulkona, tapaamaan ystäviään ja sen sellaista. Tunteet vain muuttuivat. Ilo ja innostus vaihtuivat suruun ja pelkoon. Sellaisiin, jotka vuotavat yli ja tuhoavat ihmisen sisältäpäin. Henkilö hymyilee vienosti kameralle toiveikkaana siitä, että asiat tulisivat muuttumaan paremmaksi. Katsellessani häntä, mietin kuinka väärässä hän olikaan. Olen pettänyt hänet.

Ja vielä hetki sitten, kun kuvissa vakavana tyhjyyteen katsovan henkilö oli menettänyt täysin otteensa elämästä, tiedän hänellä olleen vielä jonkinlaista toivoa tulevaisuuden suhteen. Ranteita koristavista punertavista arvista huolimatta hän oli varma, ettei paha olo jatkuisi ikuisesti. Vaikka hän ei tuntenut itsestään samoin, olen hänestä kovin ylpeä. Ehkä hän ei suoranaisesti elänyt niin kuin häntä edeltäneet versioni minusta, mutta selviytyi kuitenkin.

En oikeastaan tiedä mitä tapahtui. Mitään maailmaa mullistavaa näille minua muistuttaville henkilöille ei käynyt. Toisaalta, ehkä juuri se, ettei mitään tapahtunut on mitä tapahtui. Liikaa ei mitään.

On hyvin vaikea ymmärtää kuinka tässä kävi näin, enkä usko saavani vastausta tuohon kysymykseen koskaan. Ajatus kalvaa minua, pitää hereillä öisin. Kuinka annoin tämän käydä itselleni? En tiedä mitä noille henkilöille valokuvissa tapahtui, mutta en usko heidän palaavan. Enkä ehkä haluaisikaan. Heidät musertaisi tieto siitä, etteivät asiat palaisi ennalleen.

Mutta kuka olen nyt? Mietin tuota kysymystä paljon. En osaa kuvailla itseäni millään tavoin passissa lukevia henkilötietoja enempää. En oikeastaan koe olevani yhtään mitään, vaikka haluaisinkin.

En enää elä tai selviydy, en tunne mitään—iloa tai surua—enkä enää jaksa uskoa, että asiat tulisivat koskaan kääntymään paremmaksi tästä. Minä vain olen. Minusta on tullut se ihminen, joksi vannoin etten koskaan tulisi.

Vaaleat viirut peittävät ihoani kohdista, jotka olen repinyt auki uudelleen ja uudelleen. Ulkona käyn pakon uhalla, päivien tuntuessa vuosilta kun makaan sängyssä tuntikausia tekemättä mitään.

Jos jaksaisin, voisin tappaa itseni. Nyt en kuitenkaan näe sille syytä, sillä en usko minun poissaoloni vaikuttavan muihin millään lailla. Enkä tosiaankaan jaksaisi nähdä sitä vaivaa.

Kai tämä on se, kuka olen nyt. En iloinen tai surullinen. En oma itseni enkä kukaan muu.
« Viimeksi muokattu: 12.09.2022 17:01:27 kirjoittanut Kaniini »

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 126
  • Lunnikuningatar
Vs: Kalteva pinta | K11, angst
« Vastaus #1 : 20.09.2022 10:10:32 »
Hei! Poimin tämän tekstin kommenttikampanjasta, ja vaikka en yleensä angstia luekaan, on aina eri asia lukea tekstejä, joiden tietää olevan todellisiin tunteisiin ja kokemuksiin pohjautuvia. Toisaalta tällaisissa teksteissä se on toki myös erityisen surullista: sydäntä kirvelee, kun tietää, että sinulla (ja monella muullakin nuorella, toki) on ollut ja on näin raskasta!

Tavoitat tässä tekstissä vahvasti ja koskettavasti masentuneen ihmisen sielunmaiseman. Kun värit ja valo katoavat, se usein tapahtuu huomaamatta, eikä aina oikeasti löydy edes selkeää syytä – niin vain käy. Ja vaikka kuinka olisi toiveikas tai tahtoisi uskoa parempaan, tulee noita aikoja, joina ratkaisua ei tunnu löytyvän. Pahinta on silti varmasti usein tuo apatia, joka saa uskomaan siihen, että mikään ei koskaan muutu.

On upeaa, jos omia tunteitaan ja ahdistustaan saa sanallistettua tällä tavoin! Ylipäätään se, että tunteita voi kirjoittaa paperille ja käsitellä sitä kautta on rohkean kirjoittajan merkki, koska pystyy kohtaamaan oman itsensä sellaisena kuin on, ja ymmärtämään häntä paremmin.

Kiitos tästä! Teksti oli vahva ja surullinen, mutta onneksi lukijana sentään saattoi lohduttautua sillä, että sinulla itselläsi menee jo paremmin. ❤️

so pull me closer and kiss me hard
i'm gonna pop your bubblegum heart