Kirjoittaja Aihe: tulipalot idästä länteen | S | viisitoista merkkiä maailmanlopusta  (Luettu 311 kertaa)

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 990
Ficin nimi: tulipalot idästä länteen
Kirjoittaja: Lyra

Ikäraja: sallittu
Varoitukset: -

Summary: Joskus uiminen on lopetettava, kun tietää hukkuvansa.

A/N: Aloitin kirjoittamaan kandia kesällä eli toisin sanoen olen lukenut ehkä 40 kirjaa sen jälkeen ja kirjoittanut useampaan tekstiin satoja sanoja jatkoa. Kandissa sentään on aihe ja puoli otsikkoa. Valken ja Kasparin ongelmat on kuitenkin paljon mielenkiintoisempia kuin keinokohtujen valmistukseen liittyvän lainsäädännön erot yhdysvalloissa ja eu:alueella. Uusi osa tätä siis ja samalla ensimmäinen osa maa-sarjasta. Puolessa välissä melkein ollaan.

"The Fifteen Signs before Doomsday -- is a list -- of the events that are supposed to occur in the fortnight before the end of the world." - wikipedia

vesitrilogia
ensimmäinen merkki: vesi nousee vuorten yläpuolelle, sallittu
toinen merkki: vesi laskee näkymättömiin, sallittu
kolmas merkki: hengähdystauko (vedet palaavat), K-11

kasvitrilogia
neljäs merkki: kasvit ja puut valtaavat rauniot, sallittu
viides merkki: kasvit ja puut kasvavat kuin vuoret, sallittu
kuudes merkki: kasvit ja puut kuihtuvat, sallittu



viisitoista merkkiä maailmanlopusta
osa seitsemän:

tulipalot idästä länteen


Horisontista nousee savua. Se alkaa niin hentona, että Valke ei ole erottaa sitä pilvistä, mutta auringon noustessa korkeammalle taivas muuttuu tummaksi ja tuuli kuljettaa mukanaan paksun savun tuoksun. Valke pakenee sitä kannen alle, mutta savun tuoksu tuntuu pinttyneen kiinni vaatteisiin ja tulvivan ikkunoiden raoista ja oven alta, ja lopulta Valke melkein unohtaa, miltä ilma tuoksuu raikkaana.

Liekit ilmestyvät näkyviin vasta paljon myöhemmin. Kuivuneet kasvit ovat niille loistava pohja kasvaa ja tulimeri peittää nopeasti koko horisontin. Sen kuumuutta ei todellakaan voi tuntea niin pitkälle, mutta silti Valke kuvittelee tuntevansa liekkien poltteen kasvoillaan vilkaistessaan ulos kylpyhuoneen ikkunasta.

“Tuuli painaa liekkejä tähän suuntaan”, Kaspar sanoo palatessaan alas kannen alle ja peittäessään oven raot kostealla pyyhkeellä. “Meidän pitäisi suojata itseämme savulta.” Valke miettii miten he voivat suojata itsensä liekeiltä. Heidän veneensä kelluu kivisen rannan lähettyvillä, mutta rantaakin on peittänyt viime aikoina kasvit, jotka voivat oikein hyvin palaa. Ja vene heidän allaan on puuta. Veneet selviävät kaikenlaisista myrskyistä merellä, mutta tulinen myrsy, joka heitä lähenee, saattaa hyvinkin osoittautua heidän kohtalokseen.

Kaspar heittäytyy pitkälleen sängylle Valken vierelle - niin lähelle, että he melkein koskevat, mutta ei kuitenkaan. Valke katsoo ulos ikkunasta ja on tyytyväinen, että sängyn vieressä olevat ikkunat näyttävät edelleen merelle. Vesi näyttää rauhalliselta ja se saa myrskyn Valken sisällä hidastumaan, vaikka kihelmöinti iholla vain pahenee, kun Kaspar vahingossa hipaisee hänen käsivarttaan. Välillä Valke on miettinyt onko heidän lisäksi muita pelastuneita. Nyt on varmaa, että kuivalla maalla ei voi olla yhtään elävää ihmistä. Hän ei osaa pitää sitä surullisena. Jollain tavalla he ovat olleet yksin pitkän aikaa, eikä hän ole osannut edes toivoa, että olisi vielä jotain muuta.

Valke ei ole koskaan tuntenut olevansa ansassa veneessä, mutta kun savun tuoksu muuttuu entistä vahvemmaksi ja savua alkaa leijumaan vedenkin päällä, hän yhtäkkiä toivoo, että voisi olla missä tahansa muualla. Hän ei halua tietää, kuinka lähellä liekit ovat, mutta Kaspar poistuu sängyltä hänen vierestään aina silloin tällöin tarkistamaan tilannetta.

“Kaspar”, Valke sanoo, kun Kaspar tulee jälleen sängylle hänen viereensä. Valke tuijottaa edelleen ulos ikkunasta, mutta Kaspar osaa lukea häntä paremmin kuin kukaan ja vetää hänet syliinsä. Joskus Valke olisi ehkä vastustellut, mutta viime aikoina se on tuntunut turhalta. Heidän aikansa on vähissä ja Valke tietää olevansa pettymys Kasparille. Vähintä mitä hän voi tehdä, on antaa periksi sellaisille pienille asioille.
“Niin Valke?” Kaspar kysyy ja painaa kasvonva Valken hiuksiin. Ne eivät voi tuoksua mitenkään erityisen hyvältä, koska shampoo on ollut loppunut jo pitkään ja Valke on pessyt hiuksiaan lähinnä vedeltä, mutta Kaspar ei tunnu välittävän siitä.

“Olemmeko me tarpeeksi kaukana tulesta?” Valke kysyy asetellen sanoja varovaisesti eteensä, ettei vahingossa itse putoa niiden aiheuttamaan kuoppaan. Hän ei halua kuulla kuin yhdenlaisen vastauksen, mutta pelkää silti, mitä Kaspar saattaa sanoa.
“Olemme”, Kaspar sanoo ja puhaltaa kuumaa ilmaa Valken niskaan. “Ei meille käy kuinkaan.” Se kuulostaa pelottavan paljon samalta kuin meillä on niin paljon aikaa kuin tahdot ja saa Valken epäröimään, että Kaspar valehtelee hänelle. Että he ovat mennyttä, mutta Kaspar ei tahdo kertoa sitä hänelle turhaan. Koska Kaspar ei pelkää kuolemaa, vaikka Valke pelkääkin.

Valken sydän alkaa hakata, mutta sitten Kaspar painaa huulensa kevyesti vasten hänen kaulaansa ja puristaa Valkea tiukemmin hänen syliinsä.
“Minulla ei ole aikomustakaan kuolla vielä”, Kaspar sanoo ja silittää Valken hiuksia. “Meillä on vielä paljon koettavaa ennen sitä.”

***

Valke tietää nukkuneensa, mutta herätessään hän on yksin sängyssä. Kaspar on kietonut hänet kirjavaan vilttiin, joka tuoksuu yllättäen enemmän ummehtuneelta veneeltä ja kosteudelta kuin savulta. Pöydän kulmalla on lautasellinen keittoa, mutta Kasparia ei näy missään. Kylpyhuoneen ovi on auki ja Valke näkee tahtomattaankin liekit, jotka ovat tulleet jo kovin lähelle. Mutta ei Kasparia. Kaspar ei ole siellä. Valke heittää viltin yltään ja kiipeää jaloilleen. Kasparin merimieslakki puuttuu naulasta, samoin kuin tämän kengät. Kaspar ei ole voinut jättää häntä yksin. Yksin kuolemaan.

Sitten Valke tajuaa, että vene tärisee hänen allaan.

Vene liikkuu.

Valke harppoo hytin poikki muutamalla askeleella ja kiipeää portaat ylös kannelle. Ilma muuttuu heti kuumemmaksi, mutta Valke ei välitä siitä. Hän tuskin näkee kunnolla eteensä savun läpi, mutta hän tietää silti missä ohjaamo on. Kaspar. Savu kuristaa hänen kurkkuaan, kun hän haparoi ohjaamon oven auki ja kompuroi sisään. Hänen silmänsä vuotavat, mutta sitten Kaspar seisoo hänen edessään ja hänen kätensä kietoutuvat Kasparin kehon ympärille.

Valke ei tajua kunnolla itkevänsä, ennen kuin Kaspar vetää hänet kunnolla syleilyynsä. Kasparin toinen käsi on ruorilla, mutta toinen on tiukasti Valken ympärillä, kun Valke painaa kasvojaan vasten Kasparin rintakehää.
“Älä itke, Valke”, Kaspar sanoo hiljaa, kun vene kuljettaa heidät kauemmas rannasta. “Kaikki on hyvin. Minähän sanoin, että meille ei käy kuinkaan.” Mutta Kaspar kuulostaa pelästyneeltä, eikä Valke uskalla irrottaa otettaan tai vastata.

He pitävät toisistaan kiinni ajan, joka tuntuu ikuisuudelta, mutta joka ei todellisuudessa todennäköisesti ole kymmentä minuuttiakaan. Punainen hehku Valken näkökentästä katoaa hitaasti ja vaikka ilma tuoksuukin edelleen savuisen raskaalta, hengittäminen on äkisti helpompaa.

Kaspar vajoaa polvilleen ensimmäisenä ja vetää Valkenkin mukanaan. Heidän otsansa ovat vastakkain ja Kaspar pyyhkii Valken poskilta kyyneliä. Valke räpyttelee silmiään ja Kaspar on siinä. Suoraan hänen edessään, kasvot vain muutaman sentin päässä hänen kasvoistaan ja ehkä Valke ei ole vielä todella tajunnut, mitä kaikkea Kaspar hänelle tarkoittaa, mutta hän tietää juosseensa pois turvallisesta hytistään ilman ajatustakaan, kun luuli Kasparin olevan pulassa. Ja ehkä he todella kuolevat pian, mutta voiko se olla niin kamalaa, jos Kaspar pitää hänestä kiinni ja pyyhkii kyyneliä hänen poskiltaan hokien, että kaikki tulee järjestymään. Ja ehkä Valke pelkää kuolemaa, mutta hieman vähemmän ollessaan Kasparin sylissä.

Valke suutelee Kasparia.

Kaspar suutelee takaisin. Ei kysy, ei pysähdy. Koska Kaspar tietää, mitä Valke ajattelee - välillä jopa ennen kuin Valke tietää. Kaspar pitää hänen kasvoistaan kiinni ja suutelee. He kietoutuvat toisiinsa eivätkä päästä irti, kun maailma ulkopuolella palaa ja heidän aikansa valuu kohti loppua.

Valke pitää tiukasti kiinni Kasparista, tietäen, että sitten kun hän irrottaa, he eivät enää voi pysyä pinnalla. Joskus uiminen on lopetettava, kun tietää hukkuvansa.

Veneetkin uppoavat lopulta.