Kirjoittaja Aihe: The Umbrella Academy: Kohtalon jakamat kortit, S, Ben/Klaus, ficlet  (Luettu 717 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 129
  • Kurlun murlun
Ficin nimi: Kohtalon jakamat kortit
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: The Umbrella Academy (Netflix)
Ikäraja: S
Paritus: Sparrow!Ben/Klaus
Genre: Draama, läheisyys, maailmanlopun tunnelmointi, grimhyggeily

Summary: Miten sitten kävisikin, heillä on ollut hauskaa sinä iltana.

A/N: Kolmannen kauden viimeiset jaksot olivat niin tunnelmallisia, että oli suorastaan pakko saada jotain kirjoitettua. Vähän tämän kanssa venähti aloitusajankohtaan nähden, mutta sitä se joskus on. xD Osallistuu Grimhyggehaasteeseen sekä Teelusikan tunneskaalaan rauhallisuudella.

Spoilaa kolmatta kautta!



***



Vääjäämättä lähestyvä maailmanloppu on saanut hänet höpsähtämään, Ben tuumii viihtyessään hääjuhlan tarjoilujen ja tunnelman parissa hetki hetkeltä paremmin. Väkijuomat kipinöivät kurkussa ja puuduttavat tiehensä kyynisyyden, ylianalysoinnin ja silkan häijyyden, jota hänen on usein helppo osoittaa toisia kohtaan. Ei sillä että hän aina tarkoittaisi sanojaan ja tekojaan, mutta hänen maineensa kärkkäänä tapauksena ei ole tuulesta temmattu.

Ben ei ole koskaan pitänyt itseään halailijana, mutta Klausin käsivarsi on levännyt hänen ympärillään jo hyvän tovin. Hän ei oikeastaan pistä sitä pahakseen. Kosketus on lämmin ja ystävällinen, kiusoittelevakin, ja jotain liikahtelee hänen ajoittain kylmäkiskoiseksi heilahtavassa sielussaan. Klaus tykkää osoittaa kiintymystään avoimin kosketuksin, eikä Benistä ole ollut enää hetken kuluttua vastustelemaan. Hänelle läheisyys on jossain määrin yhdentekevää, ilmankin pärjäsi, mutta hän antaa itselleen luvan laskea oman kätensä Klausin ristiselälle. Siinä on oikeastaan aika hyvä. Oikein hyvä.

Hääilmapiiri ja taivaalla loimuava, tulta ja kipinöitä syöksevä maailmanlopun esiaste ovat tehneet toisistakin pehmeämpiä, Ben tuumaa itsekseen saadessaan luvan liittyä muiden seuraan hävitystä ihailemaan. Toki hänellä olisi oikeus istua ulkosalla muutenkin, mutta hilpeät kommentit ja tervehdykset saavat hänet ensi kertaa tuntemaan olonsa tervetulleeksi. Aikaisemmin illalla äänensävy on itse kullakin ollut vallan erilainen. Ehkä Klausin peräänantamattomuudella on ollut osuutta asiaan – tämä on nähnyt vaivaa toimiessaan ankkurina hänen ja Umbrella-sisarusten välillä.

Ben istuu sopivan välimatkan päähän mutta tarpeeksi lähelle toisia ja sytyttää tupakan. Klaus istuutuu hänen viereensä ja käpertyy hänen kainaloonsa niin sulavasti, että olisi voinut luulla heidän istuvan kylki kyljessä harva se hetki. Ben antaa Klausin painaa päänsä hartiaansa vasten, tarttuu tämän käteen muina miehinä ja huomaa hymyilevänsä, vaikkei sitä kukaan todistakaan. Hän vetää henkoset savukkeestaan ja tarjoaa sitä Klausille, joka ottaa sen vastaan ja silittelee samalla peukalollaan hänen kämmenselkäänsä. Hetken mielijohteesta Ben painaa poskensa Klausin hiuksiin, nautiskelee niiden pehmeydestä ja hengittää syvään. Hän miettii mennyttä, nykyhetkeä, tulevaa, kaikkia samanaikaisesti mutta kerrankin ilman ahdistuksen varjoja.

Mitä kaikkea onkin tapahtunut, nykyhetken valossa niistä on tullut merkityksettömämpiä. Tulevaisuus on kaikille selvä, siitä pitää huolen kaaos, jonka salamointi ja tuuli saavat ihon kihelmöimään. Kohtalon jakamat kortit ovat jokaiselle samat, ja se ajatus on kumman tyynnyttävä. Ben aistiikin ympärillään silkkaa rauhaa ja antaa sen vallata omankin mielensä.

Miten sitten kävisikin, heillä on ollut hauskaa sinä iltana.

Ben uskaltautuu viemään kätensä Klausin leualle ja kääntää tämän päätä lempeästi itseään kohti. Hänen rohkeutensa on todistanut parempiakin hetkiä, mutta Klaus ymmärtää hänen aikeensa, pyyntönsä, halunsa, ja kuroo kiinni etäisyyden heidän välillään. Sulkiessaan silmänsä Benin verkkokalvoille jää häilymään kuva Klausin kauniista, hymyilevistä kasvoista. Jos se jäisi hänen viimeiseksi näykseen, hän voisi lähteä vaikka heti, tyytyväisenä ja tyyneyttä täynnä.

Heidän suudelmassaan maistuu päihteiden häivä, Klausin parransänki pistelee Benin leukaa, mutta huulet ovat niin pehmeät ja suloiset, että hänen sydämensä hakkaa ihastuksesta. Hän kietoo sormiaan tummiin kiharoihin, avaa suutaan syvempään suudelmaan ja autuaasti unohtaa, että heidän takanaan istuu joukko muita hävitystä ihastelevia. Benin korvat ovat poimivinaan jotain vihellyksiltä kuulostavaa, muttei kiinnitä niihin huomiotaan. Hänen ja Klausin hetki on heidän välisensä, rikkumaton.

Heidän suudelmansa ovat sietämättömän helliä, vaikka maailma heidän ympärillään pitää kiirettä murentuessaan hetki hetkeltä mitättömämmäksi.

« Viimeksi muokattu: 15.09.2022 15:38:08 kirjoittanut Maissinaksu »
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."