Ficin nimi: Nyt kun isä on poissa
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: The Umbrella Academy (Netflix)
Ikäraja: S
Paritus: Diego/Klaus
Genre: Slice of life, deathfic, jotain somaa
Huom: Adoptioveljesten välistä hellyyttä
Summary: "
Hittolainen, tässä ihan hämmentyy kaikesta vapaudesta. Palloa jalassa ei ole... tajuatko?"A/N: Aloin kirjoitella tätä jo oikeastaan samoihin aikoihin kun ensimmäinen Umbrella-teksti löysi tiensä esiin aivoistani, sitten unohdin tämän hetkeksi kokonaan ja nyt sain tämän viimein ulos.
Tavoitteena minulla oli taas tehdä tästä jokin raapaleen näköinen, mutta sadassa sanassa en ollut päässyt vielä minkään valtakunnan punaiseen lankaan käsiksi. Ficci sijoittuu sarjan ensimmäiselle kaudelle.
***
"Ehkei sitä tulisi sanoa hyväksi asiaksi noin vain. Tai etiketin nimissä ainakaan, tiedäpä sitten käytännöstä", Klaus mutisi ja jäi aprikoimaan sanojaan, mikä oli Diegosta turhanpäiväistä.
"Minä kyllä sanon sitä hyväksi asiaksi, eikä edes harmita. Minulta löytyy kimppu syitä sille, miksi elämäni on asteen verran onnellisempaa, kun isän maalliset jäännökset lepäävät pihamaan lehtikasassa."
"Jep, levätköön siellä", Klaus virkkoi, kohotti shottilasiaan ja kulautti tequilansa alas samalla kun kaatoi Diegon lasin täyteen. "Hittolainen, tässä ihan hämmentyy kaikesta vapaudesta. Palloa jalassa ei ole... tajuatko?"
"Vähitellen."
"Eikä kaikkialla kummittelevia valvovia silmiä."
"Hm?"
Klaus viittasi olankohautuksella ympärilleen. "Kameroita, muru. Kyttäämässä joka liikettä."
"Niin... olin jo melkein unohtanut." Diego kulautti shottinsa ja ponkaisi seisaalleen niin ripeästi, että pullo Klausin kädessä kallistui uhkaavasti.
"Minne noin hoppu, cowboy?"
"Ääh, minä vain... jäin ajattelemaan sanojasi vapaudesta."
Klaus naurahti sydämellisesti. "Liikuttavaa, että höpinäni antavat ajattelun aihetta."
"Kaikilla on hetkensä."
"Ah, imartelija."
Diego virnisti ja kummempia kuhnailematta kumartui lähemmäs veljeään. Klaus tapitti häntä takaisin hienoisen kummastuneena, ja kun Diego vei kätensä veljensä kasvojen molemmin puolin, tämä näytti olevan aikeissa sanoa jotain. Diego ehti kuitenkin ensin.
"Nyt kun isä on poissa ja kamerat sammuneet, voin viimein tehdä tämän."
Diego nojautui tequilanmakuiseen suudelmaan, ja Klaus vastasi siihen samanlaisella lempeydellä. Heidän huulensa irtaantuivat toisistaan vain hetkeä myöhemmin, mutta siinä lyhyessäkin ajassa oli käynyt selväksi ainakin yksi asia.
Heidän olisi pitänyt tehdä se jo aikoja sitten. Diegolla olisi kuulunut olla rohkeutta suudella Klausia jo kauan sitten, viis siitä, vaikka he olisivat jääneet kiinni. Piru vie, viis kaikesta, hän tuhahti ja nappasi Klausin huulet toiseen suudelmaan, joka sisälsi jo kieltäkin.
"Kuule, Dii", Klaus hengähti sitten kasvoillaan pehmeä hymy, jollainen peilautui Diegonkin kasvoille.
"Kerro."
"Olen ihan hemmetin sekaisin", Klaus naurahti ja painoi otsansa hänen otsaansa vasten. "Tavallistakin enemmän, voitko kuvitella? Tästä vapaudesta siis... Ja rakastan sitä ihan saamaristi..."
Diego naurahti suupielestään ja silitteli peukalollaan veljensä poskipäätä.
"Samat sanat."
