Title: Suunnaton vääryys
Author: Larjus
Chapters: Lyhyehkö oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Slice of life, vähän söpöilyä
Rating: S
Disclaimer: Hahmot eivät kuulu minulle, ainoastaan lainaan niitä alkuperäisteoksesta. Minulle ei ole maksettu tämän kirjoittamisesta.
Summary: Otabek ei saisi nousta sohvalta.
A/N: Kirjoitin tämän alkujaan viime huhtikuussa, kun kärsin kirjoitusblokista ja jopa ihan semmoisesta ficcausangstauksestakin. Päätin silloin kuitenkin kokeilla, auttaisiko Otayurin kirjoittaminen kurjaan olooni, koska niin se on aina aiemmin tehnyt, ja sama päti silloinkin, eikä tuntunut blokkia tätä rustaillessa
Ekan version kirjoittelin kokoon yhdeltä istumalta, ja siitäkin suurimman osan ihan heittämällä itse kirjoitusprosessin aikana (sitä ennen mulla oli ollut vain pieni kohta tästä ficistä etukäteen mielessä). Kyseessä siis aika klassinen blokinpurkuteksti, jonka tärkein tehtävä oli itseni piristäminen/lohduttaminen, mutta ehkä tää ilahduttaa jotakuta muutakin. Fini nyt joka tapauksessa tarttee lisää Otayuria (koskaan ei riitä
).
Suunnaton vääryysYuri oli alkujaan liittynyt sohvalle Otabekin seuraksi televisiota katsomaan, mutta kun tämä oli lopulta jäänyt seuraamaan uutisia, hänen mielenkiintonsa oli siirtynyt kännykän ja internetin tarjontaan. Hänen mielestään oli ihan turhaa katsoa television uutislähetyksiä, ei niissä kuitenkaan näytetty kuin pelkkää vanhoille kalkkiksille suunniteltua propagandaa ja puhtaita valheita. Otabekin mielestä tosin niistäkin oli tärkeä pysyä kärryillä, jotta pystyi ymmärtämään maailman menoa.
Sosiaalista mediaa selaillessaan Yuri vilkuili välillä Potyaa, joka oli käpertynyt kerälle Otabekin syliin. Hän ei voinut mitään sille, että tunsi pienen kateuden piston sisällään, kun Potya oli sillä kertaa valinnut Otabekin hänen sijastaan. Tyhmäähän sellainen kateus oli, eikä kissojen päätöksiin tietenkään voinut vaikuttaa, mutta osa häntä olisi halunnut hänen olevan Potyan ensimmäinen vaihtoehto
aina.
”Potyallahan on varsin makoisat oltavat”, Yuri totesi siirrettyään katseensa takaisin puhelimeensa.
”Siltä näyttää”, Otabek sanoi silittäen kissaa varovaisesti korvien välistä. ”Toivottavasti et ole vihainen siitä, että se varasti paikkasi.”
”Ja pöh”, Yuri tuhahti.
”On kyllä mukavaa, että se viihtyy muuallakin kuin vain sohvan alla ja pyykkikorissa.”
”No, kyllähän sinun sylissäsi viihtyy”, Yuri mutisi kuin ohimennen. Otabek tietysti kuuli tämän sanat mutta ei sanonut mitään, hymyili vain tietäväisesti.
Heidän keskustelunsa tyrehtyi, ja Yuri palasi takaisin Instagramin ja TikTokin pariin. Otabek vaihtoi kanavaa uutisista sen illan toimintaelokuvaan, joka oli ehtinyt alkaa jo puolisen tuntia aiemmin. Yuri ei jaksanut edes yrittää kiinnostua siitä, vaikka Otabek sanoikin nähneensä sen joskus aiemmin ja sen olevan ihan hyvä. Sinä iltana meemit ja internetdraama vetivät häntä puoleensa enemmän.
Pitkään Yuri katselikin vain puhelintaan eikä edes nähnyt, mitä hänen ympärillään tapahtui. Äkillinen paluu takaisin todellisuuteen tosin tapahtui mainoskatkon aikana, kun Otabek sohvan toisessa reunassa nousi seisomaan siirtäen samalla Potyan pois sylistään. Yuri ei ollut uskoa silmiään.
”Mitä sinä oikein teet!?” hän kysyi hieman äänekkäämmin kuin olisi ollut soveliasta.
Otabek katsoi Yuriin takaisin kummastunut ja hieman epäuskoinenkin ilme kasvoillaan. ”Nousin mennäkseni vessaan?” hän vastasi kysyvästi.
”No joo, mutta ethän sinä voi!” Yuri protestoi. ”Et silloin kun Potya nukkuu sylissäsi. Ei kissaa saa siirtää pois sylistä – sehän on suunnaton vääryys!”
”Mutta minun on mentävä vessaan.”
”Ihan sama. Sinun olisi pitänyt kiltisti odottaa paikallasi, että Potya herää.”
Otabekin katse kulki hetken vuorotellen Yurin ja juuri heränneen, hieman unisen Potyan välillä. Hänen ilmeestään oli vaikea sanoa, mitä hän mahdollisesti ajatteli.
”Esitän syvimmät ja nöyrimmät anteeksipyyntöni arvon prinssille”, hän sanoi kumartaen Potyan suuntaan. ”Tai prins
seille.” Hänen tummat silmänsä katsahtivat Yuriin. ”Lupaan parantaa tapani.”
”Mitäs sanot, annetaanko me sille anteeksi?” Yuri kysyi katsoen itsekin Potyaa, joka nyt venytteli selkä pitkänä. Sitten se istahti ja nuolaisi vasenta etutassuaan muutaman kerran. ”Hmmm… tuon kai voi ajatella tarkoittavan kyllä.”
”Voi minua onnenpoikaa”, Otabek sanoi monotonisella äänellä ilme värähtämättä.
”Mutta pidä varasi; ensi kerralla et ehkä ole yhtä onnekas.”
”Luuletko, että minulla on varaa ottaa sitä riskiä?” Otabek kysyi. Hänen äänessään oli mukana aavistus huvittuneisuutta.
”Olemme kouluttaneet sinut hyvin”, Yuri hymyili kiusoittelevasti.
”No niin totisesti olette”, Otabek sanoi lähtien kävelemään vessan suuntaan. Ovi kolahti kiinni, ja Yuri yritti maanitella Potyaa syliinsä siinä kuitenkaan onnistumatta. Kissa loikkasi alas lattialle ja tassutteli keittiöön.
Vähän ajan kuluttua Otabek palasi paikalleen sohvalla. Yuri mietti hetken, tekisikö sen mitä oli ajatellut tekevänsä. Loppujen hän päätti toteuttaa suunnitelmansa ja hinasi itsensä kiinni Otabekiin asettuen sitten puoliksi makaamaan tämän jalkojen päälle.
”Ai, nyt on sinun vuorosi”, tämä totesi yksinkertaisesti yhtään Yuria estelemättä.
”Joo. Uskallakin nyt nousta yhtään minnekään.”
”Ei tulisi mieleenikään, hallinalleni.”
”En minä ole mikään hallinalle!”
Otabekin vaimea tyrskähdys kieli siitä, ettei hän ollut samaa mieltä asiasta, vaikkei ryhtynytkään väittämään vastaan. Yuri kääntyi paikallaan selälleen ja alkoi sitten selata puhelimellaan urheilukauppojen kevättarjouksia. Niin keskittynyt alennustuotteisiin hän ei kuitenkaan ollut, ettei olisi kuullut Potyan hiljaista tassutusta, kun kissa palasi olohuoneeseen. Hän oli varma, ettei se tulisi enää sohvalle – ei nyt kun hän oli vienyt paikan Otabekin sylistä – mutta hänen odotustensa vastaisesti se loikkasikin aivan hänen jalkojensa juureen. Hetken aikaa Potya tepasteli hänen päällään kuin arvioiden, mihin mennä seuraavaksi, kunnes se lopulta pysähtyi ja asettautui hänen vatsalleen makaamaan. Yuri huomasi olevansa iloinen, että Potya oli kuin olikin tullut myös hänen syliinsä, vaikka ehkä se johtuikin vain siitä, että hän oli sen alkuperäisen paikan vienyt.
Otabek’kin katsahti heidän luokseen ilmestynyttä kissaa ja hymyili pienesti.
”Jaahas, lisää syliteltäviä”, hän tuumasi. ”Taidattekin tehdä kaikkenne, etten tästä enää nouse.”
”Tietenkin”, Yuri hymähti. ”Sinun tehtäväsi on toimia meidän tyynynämme.”
Otabek huokaisi. ”Mitä minä oikein teen teidän kanssanne?” hän oli päivittelevinään.
”Et ainakaan liiku siitä.”
”En näköjään.”
”Sehän olisi suunnaton vääryys.”
”Ja miten suuri vääryys mahtaisikaan olla se, että alkaisin
kutittaa sinua?”
”No se olisi – ei, Beka, mitä sinä oikein teet – ei saa – Lopeta!!”