Kirjoittaja Aihe: Valon välähdys keskellä pimeyttä K-11, Dumbledore/Grindewalt FF100  (Luettu 324 kertaa)

Hurrikaani

  • Uneksija
  • ***
  • Viestejä: 187
  • Your living your live only once. Remember that.
 Paring: Dumbledore ja Grindewalt
Rating: K-7/ K -11 EN oo ihan varma meneekö tuohon k-11 asti mutta varmuudeksi isompi ikäraja. ^^' Jos tää meni ihan metsään saa pyytää korjaamaan.
Warnings: Slash, angst, kuolema
Beta: Ygritte <3

A/N: Jeee. :D Olipa tässä pientä julkaisutaukoa, ja kirjoitustaukoa ja katsotaan, miten tää tästä etenee taas. Mutta täällä ollaan jälleen Grindeldorella, ja haastesanana tässä ficissä on ”Vanhemmat”. Ja tosiaan tässä jouduin hieman kaivelemaan muistia, ja nettilähteitä aikajanan suhteen, koska en ollut ihan satavarma kuoliko Dumbledoren äiti ennen Grindewaldin saapumista Godrickin notkoon vai vasta sen jälkeen. Ja tosiaan tää poikkeaa kahdesta aikaisemmasta ff100 haasteeseen osallistuvasta ficistä niin, että tämä on Albuksen näkökulmasta.  Ja tämä sijoittuu myös loppu kevääseen / alku kesään vuonna 1899. Jotenkin tämä ficin taustatyö avasi omia silmiä sille, miten näiden kaksikon tiivis ja lyhyt suhde oikeasti on ollut todellista salamarakkautta. Ja jotenkin homma avautui itsellekin kuinka paljon Albus menetti kesän 1899 kynnyksellä, ja kuinka tuollaisessa epätoivoisessa tilanteessa tartuttaisiin siihen yhteen ainoaan oljenkorteen tai ihmiseen joka tuntuisi pelastajalta.  Ja ihan SUPERINA haluan KIITTÄÄ Ygritteä oikeaan suuntaan tönimisestä ja kannustuksesta ja oikolukemisesta. <3

 —-


Albus tunsi olevansa turta, ansassa ja vihainen. Vihainen maailmaa ja sen epäreiluutta kohtaan. Siinä, missä hänen oli pitänyt Tylypahkasta valmistumisen jälkeen lähteä tutkimaan Eurooppaa Elphias Dogen kanssa, hän oli saanut pöllön Aberforthilta, jonka viesti oli lyhytsanaisuudessaan kylmäävä.

”Äiti on kuollut. Ariana…
Tule kotiin.”


Albus oli kertonut Elphiakselle ontuvan selityksen ja ilmiintynyt välittömästi kotiin, jättäen Elphiaksen yksin.
”En ollut kotona, mutta se oli Arianna. En tiedä tarkemmin mitä oli tapahtunut, tulin kotiin ja löysin äidin ja Arianan keittiöstä, äiti… Hän makaa edelleen siinä mistä löysin hänet.” Aberforth sanoi harppoen Albuksen luokse ahdistuneena.
”Abe, ei hätää, hengitä. Onko Ariana missä?” Albus sanoi tarttuen veljeään olkapäästä, saadakseen tämän rauhoittumaan.
”Huoneessaan. Menenkö minä...?”
”Parempi niin. Täällä kuhisee kohta ministeriön väkeä, ja on parempi, että hän pysyy rauhallisena. Teillä on parempi yhteys kuin minulla ja hänellä.”
”Ei sanaakaan Arianasta. ”
”Tiedän. Pysykää te poissa jaloista, minä hoidan asian selvittämisen,” Albus sanoi katsoen, kuinka hänen veljensä nyökkäsi ja lähti kohti heidän sisarensa huonetta.

Seuraavista päivistä ja viikoista Albus muisti vain pieniä, yksittäisiä hetkiä. Kuinka hän oli palannut kotiin, Godrickin notkoon, ja selittänyt ministeriölle parhaimmalla näkemällään tavalla, mitä Kendralle olisi voinut tapahtua. Kendran kuolinsyyksi oli lopulta laitettu määrittelemätön taikaonnettomuus, joka ei edes ollut teknisesti valhe. Vain hieman venytetty totuus. Arianaa oli suojeltava, perheen edun vuoksi. Aberforth olisi vihannut häntä vielä enemmän, jos Ariana olisi revitty irti jäljelle jääneestä perheestä. Albuksella ja Aberforthilla ei ollut kovin lämpimät välit, eikä herkkä tilanne auttanut asiaa.
Albus oli ollut turta, ja yrittänyt ottaa äitinsä paikkaa heidän perheessään. Nuori mies piti tärkeänä pitää kulisseja pystyssä ja näyttää ulospäin, että he pärjäsivät. Ettei heidän perheessään ollut mitään normaalista poikkeavaa. Sisäisesti hän oli aivan palasina. Siinä, missä Kendra oli ollut hänen elämässään vahvana ja murtumattomana pitämässä häntä pystyssä, oli vain tyhjää. Ei ollut enää äitiä, joka piti perhettä yhdessä isän jouduttua Azkabaniin ja kuoltua siellä.  Ei ollut enää ketään, joka kannustaisi eteenpäin kohti suuruutta. Ei ketään, joka mahdollistaisi tulevaisuuden, jota kohti Albus oli pyrkinyt.
Hänellä oli ollut suuria suunnitelmia tulevaisuudelle. Hän oli valmistunut huippuarvosanoin, ja hän pääsisi melkein mihin vain töihin, jos haluaisi. Hän hymähti pienesti ajatellessaan, että hänelle oli jo tarjottu ministeriön virkaa. Se tuntui nyt aivan turhalta ja toissijaiselta. Tyhjältä. Hän olisi antanut mitä tahansa, jos olisi saanut äitinsä takaisin, ja perheensä ennalleen. Mitä tahansa, ettei hän joutuisi seisomaan yksin suuren nimen varjossa, veljensä syyllistävien silmien edessä, siskonsa vartijana. Albus ei ollut valmis vastuuseen, joka hänen oli pakko kantaa.
Elämä oli kuitenkin soljunut eteenpäin jollain tavalla, omalla painollaan kai, ja turtumus oli muuttunut vihaksi maailmaa kohtaan. Albus oli vastannut Elphiaksen kirjeisiin lyhytsanaisesti, yrittäen pitää katkeruuden pois kirjeistään. Eihän se Elphiaksen syy ollut, ettei hän ollut voinut lähteä matkalle mukaan, mutta tarvitsiko Elphiaksen kuvailla niin tarkkaan sitä kaikkea, mistä hän jäi paitsi? Ikävä äitiä kohtaan raastoi paikoitellen Albuksen mieltä, eikä hän osannut ottaa asiaa puheeksi veljensä kanssa. Ariannan kanssa hän ei edes ajatellut keskustelevansa asiasta. Jos asian ottaisi puheeksi, seurauksista ei voinut olla varma.

Albus hoiti perheen varallisuutta, ja säästöjä, yrittäen keksiä kuinka saisi ne riittämään mahdollisimman hyvin heille kolmelle, kunnes saisi jotain sellaista työtä, jota voisi tehdä mahdollisimman läheltä kotia. Aberforth oli ottanut enemmän vastuuta Ariannan hyvinvoinnista. Heillä kahdella oli paljon läheisempi suhde kuin Albuksella kummankaan kanssa. Kesän jälkeen Aberforth palaisi kouluun, vastaväitteitä huolimatta. Tämän myötä arki vaatisi hieman muutoksia, mutta jos he selviäisivät tästä kesästä, he selviäisivät mistä vain.
Loppukevät muuttui alkukesäksi, ja juorut olivat suurimmaksi osin vaienneet, tai ainakaan ne eivät enää kantautuneet Albuksen ja Aberforthin korviin. Samaan aikaan jokin muuttui Godrikin notkossa. Tai oikeastaan joku. Bathildan sisaren lapsi, vai lapsenlapsi, muutti kylään. Ja ensimmäistä kertaa kohdatessaan tämän eriparisilmät, toisen sinisen, ja toisen mustan kuin yötaivas, Albus tunsi sumun hälvenevän päästään. Jokin noissa silmissä veti hetkeksi surun ja epätoivon verhon sivuun. Niissä oli samaa kovuutta ja itsevarmuutta kuin hänen äitinsä silmissä. Albus toivoi tämän olevan hänen pelastuksensa. Ja epätoivon hetkellä hän tarttui siihen kiinni, kuin hukkuva pelastusrenkaaseen.
Ei unelmiin uskominen ole lapsellista.

Ygritte

  • ***
  • Viestejä: 36
  • [igrit]
Pakko tulla tännekin kommentoimaan, vaikka toki olen tämän monta kertaa lukenut ennen julkaisua, ja vielä täälläkin pariin kertaan! :D Olen ihan rakastunut Dumbledore / Grindelwald pariin ja heidän tarinaansa on aloitettu luomaan näissä ficeissä todella kivasti.

Arvostan paljon, kun olet tehnyt niin paljon taustatyötä hahmojen historiasta! Ja tässä pidän siitä, miten Albuksen tarinaa avataan ja syitä siihen, miksi hän ehkä haksahtikin Grindelwaldin kaltaiseen pahikseen :D Toisaalta en malta odottaa, että tässä tarinassa päästään nopeasti eteenpäin, toisaalta soisin nuorille miehille vielä tovin aikaa ihmetellä toisiaan ja välejään. Innolla jään odottamaan seuraavaa ficciä, jonka saan luettavaksi!

Lainaus
Hän olisi antanut mitä tahansa, jos olisi saanut äitinsä takaisin, ja perheensä ennalleen. Mitä tahansa, ettei hän joutuisi seisomaan yksin suuren nimen varjossa, veljensä syyllistävien silmien edessä, siskonsa vartijana.

Juuri tällaisissa hetkissä hienosti maalataan kuvaa, jossa Albuksen elämä on mullistunut täysin, ja hänen on vaikea sopeutua uuteen tilanteeseen.

Lainaus
Ja ensimmäistä kertaa kohdatessaan tämän eriparisilmät, toisen sinisen, ja toisen mustan kuin yötaivas, Albus tunsi sumun hälvenevän päästään. Jokin noissa silmissä veti hetkeksi surun ja epätoivon verhon sivuun. Niissä oli samaa kovuutta ja itsevarmuutta kuin hänen äitinsä silmissä. Albus toivoi tämän olevan hänen pelastuksensa. Ja epätoivon hetkellä hän tarttui siihen kiinni, kuin hukkuva pelastusrenkaaseen.

Ja tämä! Voi Albus<3

Hurrikaani

  • Uneksija
  • ***
  • Viestejä: 187
  • Your living your live only once. Remember that.
Ihana Ygritte<3
Ja kiitos kovasti kommentissa vielä täälläkin. :3

Mie vaan toistan itteeni mutta kiitos ihan itsellesi tästä koko projektista ja ajatusten palloittelusta ja kaikesta. On ollut kiva ja kunnia saada sua osaksi tätä projektia. :)

Lähetetty minun M2006C3LG laitteesta Tapatalkilla

Ei unelmiin uskominen ole lapsellista.

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 1 238
Kun sitä pysähtyy miettimään, Albuksen nuoruus on ollut parin vuoden ajan pelkkää myllerrystä ja tulee ihan kamala olo suorastaan, ei oikein voi edes jäädä kauaksi miettimään. Ajattelen, että osa siitä, miksi Albus lopulta rakastuikin niin nopeasti ja tulenpalavasti, on koska hän kaipasi pois pääsyä tuosta tilanteestaan. Gellertilla oli moni piirteitä, mihin Albus hullaantui muutenkin, mutta tuo oli nerokkaasti purettu tuo ihan lopetus.

Lainaus
Ja ensimmäistä kertaa kohdatessaan tämän eriparisilmät, toisen sinisen, ja toisen mustan kuin yötaivas, Albus tunsi sumun hälvenevän päästään. Jokin noissa silmissä veti hetkeksi surun ja epätoivon verhon sivuun.

Tuo tapaaminen antoi Albukselle vielä hetken mahdollisuuden olla nuori ja siihen sopi myös viimeinen lausahdus pelastusrenkaasta. :)

Kauhean surullinen ajatus, miten Albuksen on pitänyt laittaa unelmansa syrjään perheensä takia ja tykkäsin, miten et vähätellyt sitä, miten se suututti myös Albusta. Hän oli niin nuori vielä tuon kaiken keskellä ja turtumus oli myös varmaan hänelle helppo tunne, johon jäädä, koska mikään muu teki kipeää. Myös pidin tuosta kulissien ylläpitämisestä, mikä se tuntui sopivan aikakauteen sekä hänen perheeseen, kun ulos ei koskaan kerrottu, miksi isä oli hyökännyt jästien kimppuun.
Kiitos taas tästä, koskaan en ole lukenut tarpeeksi monta kertaa Albuksen ja Gellertin tarinaa. ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Hurrikaani

  • Uneksija
  • ***
  • Viestejä: 187
  • Your living your live only once. Remember that.
Heippa kiva että eksyit tän pariin Meldis! Ja kiitosta kommentista piristää aina kivasti päivää. :3

Joo tässä on ollu ihanan kamalan haastavaa miettiä niitä sellaisia pieniä juttuja ja nyansseja, esim juuri noista kulisseista ja niiden ylläpidosta.  :D saa nähdä miten käy niiden kaikkien tulevien osien kanssa että kuinka paljon nää kulissit ja kaikki murenee mahdollisesti matkan varrella.

Lähetetty minun M2006C3LG laitteesta Tapatalkilla

Ei unelmiin uskominen ole lapsellista.