Ace Attorney: Syyllinen rakkauteen (Apollo/Klavier) | S

[mimamu]

Ikäraja: S
Fandom: Ace Attorney (Gyakuten Saiban) - Perustuu sarjan neljänteen videopeliin Apollo Justice: Ace Attorney. Spoilaa todella pahasti, joten en suosittele lukemaan, ellet ole pelannut. Sen sijaan suosittelen lämpimästi pelaamaan Ace Attorney -trilogian ja sen jälkeen Apollo Justice -pelin.
Paritus: Apollo Justice/Klavier Gavin
Pituus: 9 lukua / 3600 sanaa
Haasteet: Kerää10 (Klavier Gavin),  Pizzaperjantai (persikka, suolakurkku, aurinkokuivattu tomaatti, punasipuli, parmesaani, bearnaisekastike ja tuplajuusto), FinFanFun1000 (520: rokkitähti)

A/N: Apua, menin ilmoittautumaan Kerää10-haasteeseen, joten ei auta muu kuin alkaa kirjoittaa. Kaikki Ace Attorneyä pelanneet tietävät, että taustamusiikilla on tässä pelissä aivan olennainen osa. Siksipä jokaiseen lukuun kuuluu oma tunnelmamusiikkinsa. Klikatkaa soimaan ja fiilistelkää

~ Syyllinen rakkauteen ~

Taustamusiikki: https://youtu.be/mM-NT_6PKXg

Kristoph Gavinin työhuone ei ollut mikä tahansa konttori. Se oli elämys. Kun Apollo oli astunut sisään ensimmäistä kertaa, hänen huomionsa oli heti harhautunut koko seinän peittävään kirjahyllyyn, jonka nahkakantisten kirjojen väliin oli aseteltu koriste-esineitä: antiikkinen teekannu, karttapallo ja jopa viulu. Instrumentti ei tosin ollut pelkkä koriste, sillä myöhemmin Apollo oli silloin tällöin kuullut herra Gavinin toimistosta viulunsoittoa. Mutta siitä, kun Apollo oli viimeksi vieraillut tässä huoneessa, oli jo aikaa. Oli Apollon syytä, että hänen pomonsa oli joutunut vankilaan, joten yhteistyö ei tietenkään ollut jatkunut. Toisin sanoen hän oli saanut potkut. Tässä hän nyt kuitenkin istui. Tutussa sametilla verhoillussa tuolissa, jonka hinta luultavasti lähenteli hänen vuosipalkkaansa. Jos hän siis olisi yhä ollut töissä.

Herra Gavin tarkkaili Apolloa työpöytänsä takaa vakavana, sormenpäät yhteen liitettyinä. "Olen pettynyt sinuun", hän sanoi. Ääni oli rauhallinen, kuten aina, ja sanat tarkoin painotettuja. "Hyvin, hyvin pettynyt." Apollo nosti leukansa uhmakkaasti pystyyn. Hän oli ehkä työtön mutta sinut itsensä kanssa. Hän tiesi menetelleensä oikein. "Mistä kaikesta saatkaan minua kiittää", herra Gavin jatkoi. "Keltanokka suoraan koulun penkiltä. Ei työkokemusta eikä suhteita. Minun kävi sinua niin sääliksi, että palkkasin sinut. Ja ensimmäisen tilaisuuden tullen käännyit minua vastaan."
"Olen kyllä kiitollinen", Apollo sanoi. "Silti velvollisuuteni on ajatella omilla aivoillani ja puolustaa totuutta viimeiseen asti."
Herra Gavin kohensi silmälasejaan. "Vai omilla aivoilla", hän toisti. Hymy hänen huulillaan oli kireä ja toinen suupieli nyki. "Etkö yhtään ihmetellyt, miksi Phoenix Wright valitsi kaikista mahdollisista puolustusasianajajista juuri sinut? Wright, joka oli häpeällisesti menettänyt oman toimilupansa, tarvitsi vain sätkynuken, jonka naruista vedellä. Juuri sellaisen hyväuskoisen typeryksen kuin sinä."

Apollo tunsi kasvonsa punastuvan harmista. Ei hän voinut vastaankaan väittää. Hän vilkaisi vaistomaisesti rintapielessään komeilevaa puolustusasianajajan pinssiä. Miten innoissaan hän olikaan ollut ensimmäisestä oikeudenkäynnistään. Oli totta, että hän oli johtanut puolustusta, mutta mikään ei ollut mennyt suunnitelmien mukaan. Herra Wright oli tuntunut olevan askeleen edellä alusta loppuun asti.

Herra Gavin oli noussut pöytänsä takaa ja asteli Apollon eteen. Apollon sormet pureutuivat tuolin käsinojiin, ja hän tunsi kutistuvansa. "Sinä..." herra Gavin sanoi käheästi. Hän ojensi vapisevan kätensä kohti Apolloa. "Sinä et ole ansainnut tätä!" Ennen kuin Apollo ehti estää, oli herra Gavin tarttunut hänen pinssiinsä ja riuhtaissut sen irti. Kun Apollo ponnahti pystyyn, hän tunsi iskun ohimossaan. Kaikki pimeni. Hän menetti tasapainonsa ja lyyhistyi lattialle.

"Apollo?" heleä ääni kysyi. "Onko kaikki okei?"

[mimamu]

Taustamusiikki: https://youtu.be/4--P5KWZ5bw

Maanantai 3. maaliskuuta, klo 14:15
Wrightin mitä vain -toimisto

Unta, Apollo ajatteli, samalla kun keräili itseään lattialta. Se oli ollut vain unta. Hän oli hetkiseksi ummistanut silmänsä Wrightin mitä vain -toimiston sohvalla, torkahtanut ja kierähtänyt lattialle.

"Apollo?" Trucy toisti kuulostaen jo hieman huolestuneelta.
Apollo istahti sohvalle ja kokeili varovasti ohimoaan. "Joo", hän sai vastattua. "Kaikki okei."

Sillä kaikkihan oli okei. Herra Gavin oli yhä vankilassa, eikä Apollo teknisesti ottaen ollut enää työtön. Hänhän oli Wrightin mitä vain -toimiston palkkalistoilla, ja silloin tällöin mitä vain tarkoitti myös asianajajan töitä. Tärkeintä kuitenkin oli, että Apollolla oli yhä pinssinsä. Hän vei kätensä kokeilevasti liivinsä rintapieleen ja hapuili turhaan ympäriinsä. Hänen suurin ylpeydenaiheensa oli poissa! Apollo ryhtyi mylläämään sohvatyynyjä. Vielä hetki sitten pinssi oli ollut paikallaan. Siitä Apollo oli varma, sillä hänhän piti pinssiään uskollisesti joka ikinen päivä, odottaen vain tilaisuutta päästä esittelemään ammatillista pätevyyttään.

"Onko jotain hukassa?" Trucy kysyi keikkuen vuoroin varpaillaan ja kantapäillään. Hän oli pukeutunut tuttuun tapaansa siniseen viittaan ja samansävyiseen silinterihattuun.

Apollo oli saanut sohvanpäälliset tutkittua. Seuraavaksi hän sukelsi kurkistamaan sohvan alle, josta löytyi kuulakärkikynä, kuivahtaneita nuudelinpätkiä, karkkipaperi, pelikortti ja se raidallinen sukka, jota Trucy oli viime viikolla etsinyt. Kaikki oli pölyn peitossa. Olisikohan jo aika siivota?

"Pinssini!" Apollo voihkaisi. "Oletko nähnyt pinssiäni?"
Trucy virnisti. "Hmm... Nyt tarvitaan ripaus taikuutta." Apollon olisi pitänyt olla jo tottunut Trucyn ohjelmanumeroihin. Silti hän seurasi ällistyneenä, kuinka tyttö veti hatustaan esiin jotain sinistä. Ne olivat suuret, silkkiset alushousut. Kankaassa oli punaisia kuvioita, edessä rusetti ja lahkeensuita koristi röyhelöt. "Mitäs täältä löytyykään..." Trucy sanoi työntäen hansikoidun kätensä vaatekappaleen sisään. Kun käsi palasi esiin, se piteli Apollon kultaista pinssiä.
"Sinä senkin..." Apollo nappasi aarteensa Trucyn kädestä. Läksytys loppui kuitenkin lyhyeen, sillä juuri silloin ovisummeri soi. "Odotatko jotakuta?" Apollo kysyi.

Trucy pudisti päätään. "Ehkä se on uusi asiakas!"

[mimamu]

Taustamusiikki: https://youtu.be/FGbw2n0jjT0

Matkalla ovelle Apollo pysähtyi vilkaisemaan peiliin. Hän pukeutui joka aamu kuin olisi menossa oikeussaliin. Housut ja liivi olivat paloautonpunaiset ja solmio turkoosi. Pinssi oli nyt paikoillaan, mutta olikohan hiuksiin lorahtanut hiukan liikaa geeliä? No, sille ei voinut tässä vaiheessa enää mitään.

Oven takana seisoi nuori mies, joka hymyili kuin enkeli. Pitkät vaaleat kutrit vain vahvistivat mielikuvaa jonkinlaisesta yliluonnollisen kauniista olennosta. Mies oli pukeutunut mustiin, vartaloa tiukasti myötäileviin vaatteisiin ja buutseihin. Apollon kohtelias hymy jähmettyi. Tämä ei todellakaan ollut mikään asiakas vaan Klavier Gavin: syyttäjä, rock-tähti sekä Kristoph Gavinin nuorempi veli. Kaikki samassa koreassa paketissa.

"Ää..." Apollo aloitti. Äskeisen unen tapahtumat olivat yhä tuoreena hänen mielessään. Kumpikaan Gavinin veljeksistä ei ollut hänen ylin ystävänsä. Päinvastoin. "Herra Wright ei ole paikalla", Apollo sanoi valmistautuen sulkemaan oven.
"Grüße!" Gavin tervehti reippaasti. "Ei se mitään. En tullut tapaamaan Herr Wrightia. Saanko tulla sisään?"
Apollo olisi mielellään paiskannut oven päin Gavinin nättiä naamaa mutta oli liian myöhäistä. Trucy oli jo sysännyt Apollon syrjään. "Herra Gavin!" hän sanoi ja päästi hermostuneen hihityksen. "Käykää peremmälle!"
"Vielen Dank, Fräulein."

Apollo seurasi myrtyneenä, kuinka Gavin istui rennosti sohvalle, Trucyn roikkuessa tämän kintereillä. Toisaalta, tyttöhän oli vasta 16-vuotias. Hänen kuuluikin olla lääpällään rokkitähtiin. Apolloon Klavier Gavinin viehätysvoima ei purrut. Silloin tällöin Klavier näytti erehdyttävästi vanhemmalta veljeltään. Ja Kristoph Gavin oli opettanut Apollolle tärkeän läksyn: Gavineihin ei ollut luottamista.

"Kuinka voitte, herra Gavin?" Trucy kysyi. Herra Wrightin kasvatusmetodit eivät ehkä olleet kaikkein perinteisimmästä päästä, mutta käytöstavat Trucy hallitsi. Hän oli aina kohtelias ja sanavalmis.
"Oikein hyvin, työt pitävät minut kiireisenä", Gavin vastasi. "Entäpä Herr Justice?" hän lisäsi luoden katseensa yllättäen Apolloon. Apollo alkoi kiireesti tutkia kengänkärkiään.
Vai että ihan Herr? Miksi ihmeessä Gavinin piti viljellä ainaisia saksalaisfraasejaan? Vuosi tai pari Euroopassa ei vielä tehnyt kenestäkään ulkomaalaista. "Työt... niitä riittää", Apollo mutisi. Todellisuudessa työt Wrightin mitä vain -toimistossa olivat harvinaista herkkua, ja niin oli palkanmaksukin. Mutta ei hän sitä Gavinille aikonut myöntää. "Entä bändisi?" Apollo kysyi vaihtaakseen puheenaihetta.
"Apollo!" Trucy sanoi nuhtelevaan sävyyn. "Tiedät hyvin, että Gavinners on hajonnut."

Kyllähän Apollo sen tiesi. Sekin oli hänen syytään, sillä hän oli passittanut Gavinin bändikaverin lusimaan. Ei ihme, että Gavin inhosi häntä.

Gavin hymyili aurinkoisesti. "Huipulla on hyvä lopettaa", hän sanoi sipaisten hiuksiaan tavalla, joka sai Trucyn huokaisemaan ihastuksesta. "Olen nyt valmistelemassa soololevyä."
"Aivan!" Trucy sanoi. "Luin siitä –"
Apollo keskeytti Trucyn ennen kuin tämä ehti jatkaa. "Mitä sinä täällä teet?" hän töksäytti.
Trucy loi Apolloon myrkyllisen katseen, mutta Gavin ei suorapuheisuutta hätkähtänyt. "Herr Justice, aina niin kärsimätön." Gavin veti pikkutakkinsa povitaskusta kirjekuoren. "Mennään siis suoraan asiaan. Tulin kutsumaan sinut soolokeikalleni. Kuulemaan uusia kappaleitani."
Trucy näytti huolestuneelta. "Entä kaikki vanhat kappaleet?" hän kysyi. "Syyllinen rakkauteen?"
"Eiköhän sekin kuulla", Gavin sanoi, ojentaen kirjekuorta Apolloon päin.
"Öö..." Apollo äännähti. Hänellä ei ollut aikomustakaan käyttää viimeisiä pennosiaan konserttilippuun. "Minulla ei ole yhtään rahaa... nyt mukana."
Gavin hymähti. "Se on vapaalippu. Frei. Kostenlos." Hän nousi sujauttamaan kirjekuoren Apollon hyppysiin. "Keskiviikkona kello yhdeksän Gatewater Rock Clubilla. Auf Wiedersehen."

[mimamu]

Taustamusiikki: https://youtu.be/MvKBjzpyxlU

Perjantai 7. maaliskuuta, klo 10:30
Wrightin mitä-vain-toimisto

Phoenix Wright oli sangen kiireinen mies. Siitä, mitä laatua herra Wrightin kiireet tarkemmin ottaen olivat, Apollo ei aina ollut aivan varma. Oli miten oli, herra Wright saattoi viettää useita päiviä poissa ja palata ilmoittamatta. Niinpä Apollo ei ollut erityisen yllättynyt kun toimiston ovi kävi.

"Isiiiii!" Trucy huusi syöksyessään halaamaan herra Wrightia.
Herra Wright halasi tytärtään niin hyvin kuin taisi, sillä oikeassa kädessä oli nippu postia ja vasemmassa keikkui lähimarketin ostoskassi. "Heippa kulta, onko tuo uusi paita?"

Trucy oli, harvinaista kyllä, luopunut tavanomaisesta esiintymisasustaan. Sen sijaan hän oli pukenut päälleen valkoisen T-paidan, jossa komeili kuva Klavier Gavinista soittamassa kitaraa. Se sai hänet näyttämään poikkeuksellisen 16-vuotiaalta.

"Arvaa mistä tämä on?" Trucy kysyi. Vastausta odottamatta hän alkoi pyörähdellä ympäri toimistoa laulaen samalla: "Oon syyllinen, rakkauteen, syyllinen, syyllinen. Oon syyllinen, sen tunnustan, syyllinen, syyllinen..."
Herra Wright ojensi ostoskassin Apollolle. "Mitä olet tehnyt tyttärelleni?"
Apollo kohautti olkiaan. "Kysy ennemmin, mitä Trucy olisi tehnyt minulle, ellen olisi luopunut vapaalipustani", hän sanoi ja alkoi purkaa ostoksia. Kahvi, tee ja pikanuudelit menivät kuivakaappiin, maito ja mehu jääkaappiin.
"Siellä oli savua ja lasereita ja ilmapalloja", Trucy kuvaili innostuneena. "Klavier on niin hyvä soittamaan ja laulamaan... Uudet kappaleet olivat mahtavia... Kaikki keikat on loppuunmyyty."

Vapaalippu oli ehdottomasti päätynyt oikeaan osoitteeseen. Miksi ihmeessä Apollo olisi mennyt Klavier Gavinin konserttiin? He kaksi eivät olleet kavereita eivätkä tulisi koskaan olemaankaan. Gavin oli syyttäjä ja Apollo puolustusasianajaja. He kuuluivat vastakkaisiin leireihin. Tuskin Gavin ystävyyttä hakikaan. Luultavasti hän yritti vain hieroa omaa erinomaisuuttaan suoraan vastustajansa naamaan. Siihen leikkiin Apolloa ei huvittanut osallistua.

"Sain nimmarinkin!" Trucy sanoi heilutellen postikorttia, jossa oli sama kuva kuin hänen paidassaan.
"Eikö sinulla jo ollut Gavinin nimikirjoitus?" Apollo kysyi. Hän muisteli niitä olevan useampiakin.
"Äh... Se oli vanhassa Gavinnersin julisteessa."

Herra Wright oli istunut sohvalle ja ryhtyi käymään läpi postia. Ehkä jokin niistä olisi toimeksianto uudelta asiakkaalta, Apollo toivoi. Valitettavasti nippu näytti koostuvan lähinnä laskuista. "Tämä on sinulle", herra Wright sanoi ojentaen yhden kirjeistä Apollolle. Osoite oli kirjoitettu käsin, ja lennokas käsiala näytti jotenkin tutulta. Apollo repi kirjekuoren auki.

Sehr geehrter Herr Justice,
Lähetän tällä kertaa kaksi vapaalippua, niin että pääset itsekin osallistumaan. Nähdään keskiviikkona.
Klavier

Trucy oli ilmestynyt Apollon viereen. "Oo... Onko se... Klavierilta?" hän piipitti niin innostuneena, että sai tuskin henkeä.
Apollo kaivoi konserttiliput esille. "Tuskinpa sinä samaa keikkaa haluat nähdä uudemman kerran?"
Trucy pomppi ylös alas kädet nyrkkeihin puristuneina. "Apollo kiltti... Lupaan tiskata astiat... vaikka koko viikon!"
"Kiinni veti", Apollo sanoi. "Herra Wright, minusta sinun ja Trucyn pitäisi viettää hieman isä-tytär-aikaa."
"Joo!" Trucy huudahti. "Isiiii..."
Herra Wright tuijotti konserttilippuja kauhistunut ilme kasvoillaan. Sitten hän päästi alistuneen huokauksen.

"Iske lujaa!" Trucy lauloi täysin palkein. "En enää pelkää, en enää pelkää totuutta!"

[mimamu]

Taustamusiikki: https://youtu.be/BxomaZXXMAA

Keskiviikko 19. maaliskuuta, klo 19:50
Roskakatos

Apollo yritti tasapainotella tyhjistä pizzalaatikoista kasattua tornia pystyssä samalla kun avasi roska-astian kantta. Lopulta torni kaatui ja pizzalaatikot levisivät maahan. Tänään toimistolla oli paiskittu hommia. Ei tosin ihan sellaisia hommia, mitä Apollo olisi toivonut. Trucyn mielestä oli epäreilua, että hän oli joutunut tiskaamaan kokonaisen viikon, joten muidenkin oli syytä kantaa kortensa yleisen siisteyden kekoon. Niinpä Apollo ja herra Wright olivat imuroineet, kuuranneet vessan ja lajitelleet kaikki epämääräiset rojut oikeille paikoilleen. Saatuaan pizzalaatikot roskikseen Apollo vilkaisi kelloaan. Se oli jo lähes kahdeksan. Nälkä kurni vatsassa, mutta kotona odotti vain tyhjä jääkaappi. Onneksi oli herra Ileduun ja tämän nuudelikoju. Ileduunin nuudelit olivat kamalan suolaisia, mutta siitä lähtien kun Apollo oli auttanut selvittämään kadonneen nuudelikojun arvoituksen, hän oli saanut annoksensa ilmaiseksi.

"Herra Apollo Justice?"

Apollo katsoi ympärilleen. Kadun varteen oli pysäköity todella pitkä, musta auto. Kuskin puolelta oli noussut tuntematon, tummaan pukuun sonnustautunut mies. Vaikutti siltä että juuri hän oli kutsunut Apolloa nimeltä.

"Niin?" Apollo kysyi ymmällään.
"Herra Gavin lähetti minut."
"Siis... Klavier Gavin?" Apollo tarkensi varmuuden vuoksi.
Autonkuljettaja kiersi avaamaan auton takaoven. "Sain ohjeet ajaa teidät Gatewater Rock Clubille."

Apollo tarkasteli prameaa autoa hämmentyneenä. Oliko tässä kyse Gavinin konsertista? Herra Wright ja Trucy olivat käyttäneet edelliset vapaaliput, ja molemmat olivat vaikuttaneet nauttineen illastaan. Oliko Gavin siis järjestänyt kyydin varmistaakseen, että tällä kertaa Apollo todella saapuisi paikalle? Apollosta alkoi tuntua siltä kuin kyseessä olisi jokin tahtojen taisto, jonka hän häviäisi, jos antaisi periksi. Toisaalta limusiini oli kuitenkin limusiini. Oven raosta Apollo näki, että sisällä odotti auton kyljen myötäinen pitkä nahkapenkki ja jääkaappi täynnä juomia. Sisältä löytyisi varmasti jotain naposteltavaakin. Tämä saattoi olla ainut kerta kun Apollo pääsisi tutustumaan näin hienoon menopeliin.

Samapa tuo, Apollo päätti, ja kömpi limusiinin kyytiin.

[mimamu]

Taustamusiikki: https://youtu.be/CSXxy3IzdDw

Keskiviikko 19. maaliskuuta, klo 20:45
Gatewater Rock Club

Kun limusiini pysähtyi rock-klubin eteen, Apollo tunsi hetken olevansa kuuluisa itsekin. Hän loi viimeisen kaipaavan silmäyksen ylelliseen nahkapenkkiin ja tunki suuhunsa vielä ison kourallisen suolapähkinöitä ennen kuin poistui ovesta, jonka autonkulkettaja oli hänelle ystävällisesti avannut. Klubin ulkopuolella parveili teinityttöjä, jotka eivät näyttäneet tietävän miten päin olla. Osa piteli sydämin koristeltuja kylttejä, joissa luki sellaisia asioita kuin "Syyllinen rakkauteen" tai "Atrokiniini". Toiset kantoivat mukanaan kukkia tai pehmoleluja. Apollo vilkaisi vaatteitaan. Jos hän olisi tiennyt olevansa menossa keikalle, hän olisi vaihtanut päälleen jotain rennompaa.

Autonkuljettaja esitteli Apollon kahdelle isokokoiselle miehelle, jotka vartioivat klubin ovea. Toinen ovimiehistä saattoi Apollon sisälle jonon ohi. "Saako olla juotavaa?" ovimies kysyi.
"Talo tarjoaa?" Apollo varmisti. Ovimies nyökkäsi, joten Apollo pyysi saada oluen. Sehän sopi hyvin rock-keikan tunnelmaan.
"Löytyisikö papereita?"

Apollo pyöräytti silmiään ja kaivoi esiin henkilötodistuksensa. Näyttikö hän muka alaikäiseltä? Ovimies johdatti hänet klubin toiseen kerrokseen, jossa anniskelualue sijaitsi, ja tyrkkäsi hänen käteensä tuopin olutta. Toisen kerroksen parvelta oli hyvä näkymä tyhjälle esiintymislavalle, jolle savukone parhaillaan puhalsi harmaata usvaa. Lavan edusta oli pakkautunut täyteen yleisöä, ja parvellakin tunnelma oli varsin tiivis. Ilmassa oli odotuksen tuntua, joka tarttui Apolloonkin. Samassa valot himmenivät ja taustalla soinut musiikki vaimeni. Puheensorina kasvoi suosionosoitusten myrskyksi. Ainoa valo oli kohdistunut illan tähteen, joka oli juuri astellut lavalle.

"Achtung!" Gavin huusi mikrofoniin. "Oletteko valmiina? Tämä keikka alkaa nyyyyyyt!"

Taustabändi, joka oli vaivihkaa seurannut Gavinia lavalle, alkoi soittaa. Gavin itse tarttui sähkökitaraan. Punaiset valonheittimet ampuivat säteensä yleisöön, joka heilutti kylttejään, pomppi ylös alas ja lauloi mukana.

Rakkaus on atrokiniiniä
Se voi sydämesi pysäyttää
Lasi myrkyllistä viiniä
Kumoat sen, ei pisaraakaan jää

Rumpujen rytmi värisytti Apollon kehoa kauttaaltaan, ja ennen kuin hän huomasikaan, hänen sormensa rummuttelivat tutun kappaleen tahdissa. Gavin näytti ja kuulosti raivostuttavan hyvältä. Miltä mahtoi tuntua paistatella fanien ihailussa vuosi toisensa jälkeen? Apollo tuijotti oluttuoppiaan pahantuulisena. Alkoholi ei sopinut hänelle lainkaan. Se sai hänet kiukkuiseksi. Muutaman kappaleen jälkeen tuoppi oli tyhjä ja Apollo kääntyi kannoillaan. Hän oli tullut paikalle, mutta tämän pidempään hän ei aikonut viipyä.

Yhtäkkiä tuttu ovimies seisoi hänen edessään. "Miestenhuone löytyy baaritiskin vasemmalta puolelta", hän sanoi kuuluvalla äänellä musiikin pauhun ylitse.
"Minulla on muuta menoa", Apollo huusi takaisin viittilöiden kohti alakertaan johtavia portaita.
Ovimies ei hievahtanutkaan. "Lisää juotavaa", hän sanoi, eikä se kuulostanut kysymykseltä.

[mimamu]

Taustamusiikki: https://youtu.be/uocHYbEbWSE

Apollo puristi uutta oluttuoppia niin lujaa, että käsi tärisi. Voisiko ihminen räjähtää silkasta kiukusta? Tämä siis oli ollut Gavinin suunnitelma: hommata Apollo paikalle ja pitää huoli, että hän kuunteli joka ikisen biisin alusta loppuun saakka, ellei hyvällä niin sitten pahalla.

"Onko täällä kuuma?" Gavin kysyi. "Minulla ainakin on." Hän riisui pikkutakkinsa, jonka alta paljastui tiukka, musta hihaton paita. Näky sai yleisön villiintymään lopullisesti. Yksi eturivin tytöistä näytti suorastaan pyörtyneen, joten turvamies talutti hänet väljemmille vesille. Gavin antoi yleisölle hetken aikaa osoittaa suosiotaan ennen kuin jatkoi: "Olen kirjoittanut viime aikoina uusia kappaleita. Seuraava on omistettu eräälle hyvin tärkeälle henkilölle. Se menee näin."

Miekka tulinen
Hehku heijastuu silmistäsi
Oikeus sokea
Kaikille ansionsa mukaan
Valheet katkerat
On aika paljastaa
Iske lujaa
En enää pelkää
En enää pelkää totuutta

Oikeastaan Apollo piti tästä laulusta. Sehän käsitteli oikeutta ja totuutta: kauniita asioita kumpikin. Hän muisteli Trucyn rallatelleen näitä säkeitä viime päivinä. Hän vilkaisi kelloaan. Keikan täytyi olla jo loppumaisillaan. Seuraavan kappaleen päätteeksi yleisön päälle laskeutui punaisia ilmapalloja. Gavin kumarsi syvään ja poistui lavalta lentosuukkoja jaellen. Yleisö ei kuitenkaan lähtenyt minnekään. "Syyllinen, syyllinen, syyllinen", kaikki kiljuivat. Ilmapallot pomppivat yleisön seassa. Kukat ja pehmolelut lensivät lavalle. Lopulta Gavin palasi esittämään encoren. Tai oikeastaan sen esittivät fanit, sillä suurimman osan ajasta Gavin piteli mikrofonia yleisöön päin. Jopa Apollo osasi tämän kertosäkeen.

Oon syyllinen, rakkauteen
Syyllinen, syyllinen
Oon syyllinen, sen tunnustan
Syyllinen, syyllinen
Oon syyllinen, vain rakkauteen
Syyllinen, syyllinen

"Gute Nacht!" Gavin huusi ääni särkyen. Klubin valot syttyivät ja taustamusiikki alkoi taas soida. Apollo oli seuraamassa alakertaan virtaavia ihmisiä, kun ovimies ilmestyi jälleen hänen tielleen.
"Keikka loppui jo", Apollo sanoi varmuuden vuoksi. Suuresta koostaan huolimatta kaveri ei nimittäin vaikuttanut miltään järjen jättiläiseltä.
"Herra Gavin kutsuu teidät vieraakseen takahuoneeseen."
Tämä meni liian pitkälle. "Nyt riittää!" Apollo tiuskaisi. "Sano sille pöyhkeilijälle, ettei minua voisi vähempää kiinnostaa!"

Ovimies ei vastannut. Sen sijaan hän tarttui Apolloa käsikynkästä. Jostain ilmestyi toinen samanlainen korsto Apollon toiselle puolelle. Yhteistuumin he alkoivat kävelyttää vastaanhangoittelevaa asiakastaan alakertaan.

[mimamu]

Taustamusiikki: https://youtu.be/YTKGFEWpBs8

Keskiviikko 19. maaliskuuta, klo 23:00
Gatewater Rock Club

Ovimiehet raahasivat Apollon lukitusta sivuovesta käytävälle, jonka varrella pukuhuoneet sijaitsivat, ja tyrkkäsivät hänet sisään yhteen huoneista. Apollo korjasi kiireesti paitansa, jonka helma lepatti miesten kovakouraisen käsittelyn jäljiltä. Huoneessa ei ollut ketään. Seinät olivat täynnä keikkajulisteita vuosien varrelta. Nurkassa oli kulmasohva, jonka päälle oli kasattu kokonainen röykkiö kaikenlaisia pehmoleluja. Ehkä joku oli käynyt keräämässä ne lavalta keikan päätyttyä. Sohvapöydälle oli aseteltu virvokkeita ja pino juomalaseja. Pauhaavan rock-keikan jälkeen ympäröivä hiljaisuus tuntui jotenkin painostavalta. Äkkiä Apollon sydän tuntui muljahtavan sijoiltaan. Pehmolelujen alta retkotti jonkun käsivarsi!

Mikä Gavinin konsertteja oikein riivasi? Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun joku oli saanut surmansa takahuoneessa. Apollo uskaltautui lähemmäksi. Tarkemmin katsottuna pehmolelujen alta pilkotti myös tutunnäköinen buutsi. Voi ei...

"Klavier..." Apollo sanoi hiljaa. Niin nuori, lahjakas ja täynnä energiaa. Vaikka he eivät olleet läheisiä olleetkaan, ei kukaan ansainnut tällaista loppua. Mikä kamala tapa kuolla... tukehtua nyt pehmoleluihin! Apollo kokeili varovasti Gavinin kättä. Se tuntui yhä lämpimältä. Itse asiassa Apollo pystyi yhä tuntemaan vainajan pulssin...

"Herr Justice", kuului vaimea ääni pehmolelujen seasta. "Sehr romantisch."

Apollo päästi nolostuneena Gavinin käden menemään. Ehkä toinen olut oli ollut liikaa. Herra rokkitähti ei siis ollut kuollut, mutta ei hän näyttänyt täysin kunnossakaan olevan. "Oletko aineissa?" Apollo kysyi.
"Mitä?" Gavin kysyi. Nallekarhut, koiranpennut ja delfiinit poukkoilivat ympäriinsä, kun hän nousi täyteen pituuteensa. Hänellä oli yhä yllään esiintymisasunsa, mustat tiukat housut ja hihaton yläosa. Hiukset olivat sekaisin ja hiestä märät. "En tietenkään. Pelkkä fanien edessä esiintyminen riittää saamaan minut vähän sekaisin. Mitä mieltä olit keikasta?"
"Tätä mieltä!" Apollo tiuskaisi. Hän töytäisi Gavinia molemmin käsin rintaan niin että tämä tuupertui takaisin sohvalle. Se tuntui mahtavalta.
Toivuttuaan yllätyksestä Gavin purskahti nauruun. "Kunhan et lyö kasvoihin", hän sanoi. "Minulla on huomenna seuraava keikka oikeussalissa numero neljä."

Apollo risti käsivartensa puuskaan. Klavier Gavinin työtahti oli henkeäsalpaava. Useimmilla oli hankaluuksia selvitä edes yhdestä huippu-urasta, saati sitten kahdesta samanaikaisesti.

Gavin avasi kivennäisvesipullon, kaatoi poreilevaa juomaa lasiin ja joi pitkän, nautinnollisen kulauksen. "Mistä hyvästä tuo muuten oli?"
"Vapaudenriistosta!" Apollo huudahti. "Ja kidutuksesta!"
"Tiedäthän, että mustassa pörssissä keikkalippujani kaupataan kymmenkertaiseen hintaan? Sinulla on outo tapa kiittää VIP-tason kohtelusta."
"Anna jo olla", Apollo puuskahti. "En tiedä, mitä oikein yrität, mutta se ei toimi. Me molemmat inhoamme toisiamme. Yritetään vain elää sen kanssa."
Gavin näytti aidon yllättyneeltä. "Inhoatko sinä minua?" hän kysyi. "Warum?"
"Miksi? Ai miksikö?" Apollo toisteli vimmastuneena. "Minäpä kerron, miksi!"
"Ei mitään kiirettä..."
Apollo vetäisi syvään henkeä. "Olen liian vanha sekoamaan rock-tähden takia. Mutta Kristoph Gavin oli minulle jotain samankaltaista kuin sinä olet teinitytöille. Joku, jota ihailin. Joku, jonka kaltaiseksi halusin tulla. Hän opetti minulle, ettei millään muulla kuin totuudella ollut väliä. Ehkä hän joskus uskoi niin itsekin, mutta kaikki se, mitä minä hänessä tunsin, oli valetta. Hän oli valmis elämään murha omatunnollaan. Kaksi murhaa. Jopa kolme murhaa!"
Gavin oli kuunnellut vakavana. "Kaikki tuo on totta. Veljeni on tuomittu kaksoismurhaaja. Mutta miksi sinä minua inhoat?"
"Siitä voit kiittää veljeäsi", Apollo sanoi. "On hänen ansiotaan, etten luota enää yhteenkään hymyilevään Gaviniin pätkän vertaa. Tiedän, että kannat minulle kaunaa, koska passitin sekä veljesi että bändikaverisi vankilaan."

Gavin pudisti päätään. "Nyt olen loukkaantunut. Etkö kuunnellutkaan uusia kappaleitani?"

[mimamu]

Tämä on viimeinen luku. Taustamusiikki: https://youtu.be/UbqMAfCjrno

Gavin väläytti Apollolle yhden kuuluisista hymyistään. "Etkö istuisi hetkeksi?" hän pyysi ja kohotti juomalasiaan. "Ota jotain juotavaa."

Apollon olo tuntui äkkiä keveämmältä. Raikas juoma maistuisi kaiken räyhäämisen jälkeen. Oikeastaan Apollo oli kuvitellut menon rock-klubin bäkkärillä olevan dekadentimpaa. Tällainen superstara olisi voinut kutsua takahuoneen täyteen bändäreitä, mutta hän oli valinnut olla yksin. Eikä tarjolla ollut lainkaan alkoholia tai roskaruokaa, ainoastaan vettä, tuoremehuja ja valikoima valmiiksi lohkottuja hedelmiä. Apollo raivasi itselleen tilaa pehmolelujen välistä ja kaatoi lasiin appelsiinimehua.

"Kuuntelehan, Herr Justice", Gavin sanoi. "Myönnän, että olin aika alamaissa sen oikeusjutun jälkeen. Menetin bändini ja mikä pahinta, en enää tuntenut omaa veljeäni. Mutta se ei ollut sinun syytäsi. Kristoph ja Daryan sotkivat asiansa ihan itse."

Apollo siemaisi mehuaan vaitonaisena. Ehkä hän oli käyttäytynyt hieman töykeästi. Oli ollut väärin kantaa kaunaa Gavinille tämän veljen rikoksista. Gavin oli nähnyt paljon vaivaa saadakseen hänet konserttiinsa, eikä vaikuttanut pahantahtoiselta. Ehkä hän halusikin hieroa sovintoa?

Gavin pamautti lasinsa pöydälle niin napakasti, että Apollo säpsähti. "Mein Gott! En voinut kuin ihailla toimintaasi oikeussalissa. Olit aivan liekeissä. Minun olisi pitänyt aavistaa, että Kristoph... Ja tavallaan aavistinkin, mutta... En vain uskaltanut. Sinä... otit oikeuden miekan käteesi, iskit ja paljastit totuuden!"
Se lämmitti Apollon mieltä enemmän kuin hän oli valmis myöntämään. Hän ei ollut rikas tai kuuluisa eikä osannut soittaa kitaraa, mutta jotain hän sentään osasi. "Tuo miekkajuttu... Se kuulostaa jotenkin tutulta."
"Sinä siis kuuntelit sittenkin", Gavin sanoi tyytyväisenä. "Oikeuden miekka. Se on uusin hittini."

Gavin oli vaivihkaa istuutunut lähemmäs. Oikeastaan hän oli jo hieman liian lähellä. Apollo yritti perääntyä, mutta se ei ollut mahdollista, sillä Gavin oli tarttunut hänen solmioonsa. He olivat niin lähekkäin, että Apollo tunsi Gavinin hengityksen kasvoillaan.

"Joten miksi inhoaisin sinua?" Gavin kysyi kallistaen päätään. Hän tarkasteli Apolloa oudon kiihkeästi, aivan kuin yrittäisi painaa jokaisen yksityiskohdan mieleensä. "Olet muusani." Samassa Apollo muisti, mitä Gavin oli sanonut lavalla. Oikeuden miekka oli omistettu... eräälle hyvin tärkeälle henkilölle. Vai muusa? Eivätkö muusat olleet yleensä naispuolisia? "Voi Apollo", Gavin henkäisi. "Älä näytä noin kauhistuneelta. Etkö ole koskaan suudellut miestä?"

Apollo tunsi punastuvansa. Hän oli hädin tuskin pussaillut tyttöjen kanssa. Mutta että mies... Klavierin puoliavoimet huulet näyttivät uskomattoman houkuttelevilta. Apollo ei voinut uskoa, että toinen mies saattoi saada hänet tuntemaan näin. Hän halusi Klavierin suutelevan häntä, ja hän halusi suudella Klavieria. Juuri nyt, tällä sohvalla, kaikkien näiden typerien pehmolelujen keskellä.

Apollo käänsi päänsä sivuun. Miten hän oli päätynyt tähän hulluun tilanteeseen? "Päästä irti", hän mutisi. "Ellet halua huomenna esiintyä oikeudessa toinen silmä mustana."
"Apollo..." Klavier sanoi. "Katsoisitko minuun päin."
"Sano vain herra Justice, Gavin", Apollo vastasi kykenemättä nostamaan katsettaan. Hän pelkäsi Klavierin näkevän hänen lävitseen. Jos Klavier kutsuisi häntä vielä kerran etunimellä, hän murenisi.
Klavier huokaisi. "Okay, Herr Spielverderber..."

Heti kun Klavier irrotti otteensa hänen solmiostaan, Apollo ponnahti jaloilleen. Klavier heittäytyi sohvalle selälleen. Kun hän risti käsivartensa päänsä alle, paidan helma nousi paljastaen navan ja litteän vatsan. Apollo jäi tuijottamaan vangitsevaa näkyä.

"Kokeile joskus", Klavier sanoi virnistäen. "Et tiedä, mitä missaat." Apollo alkoi perääntyä kohti ovea. "Oletko jo lähdössä?" Klavier kysyi. "Haluatko kyydin kotiin? Prätkällä?"

"Menen mieluummin bussilla!" Apollo tiuskaisi ennen kuin läimäytti oven kiinni perässään.