Kirjoittaja Aihe: Kovanonnenpotku (K-11 • mökkeily- ja ihmissuhdedraama, Joni/Eetu • raapalejatkis, 14/x)  (Luettu 1237 kertaa)

Altais

  • ***
  • Viestejä: 391
Voi että, tämähän muuttuu koko ajan vaan paremmaksi, ja olen jo ihan koukussa Eetun ja Jonin tarinaan! Hauska aina kytätä, milloin seuraava luku ilmestyy, usein olen sen huomannut aamulla herätessäni, ja niin tänäänkin kävi. Se on kiva tapa aloittaa päivä.  :) Mutta sitten itse lukuun: Jonin ahdistus oli kyllä aivan käsinkosketeltavaa, ja voin vaan kuvitella, miltä hänestä tuntui tuolla ulkona yksinään istua tärisemässä ja pelkäämässä, että Eetu saisi viimein hänestä lopullisesti tarpeekseen ja lähtisi menemään. Edelleen olen sitä mieltä, että jonkun pitäisi antaa hänelle nyt kunnon halaus. Mutta aika hyvä alku tässä oli siihenkin. Aivan odottamaton mutta valtavan suloinen veto Eetulta tuo, mitä hän teki. Mitäpä sitä nyt muulla tavalla toisen kaapista tuloon ja tunteiden paljastamiseen reagoimaan, kuin keittämällä kunnon kahvit ja paistamalla lettuja!  ;D Ihan loistavaa, tunsi hän sitten Jonia kohtaan samoin tai ei. Tietysti toivon sormet ja varpaat ristissä, että tuntee. Mutta se jääköön nähtäväksi. Jatkoa jään siis odottelemaan!  :)
Ja kun katson sua
Huomaan et olet siinä vain jos silmäni suljen
Olisit siinä edes vähän aikaa

Angelina

  • Sith Lord
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 822
No nyt oli kyllä kunnon kiusaamista Eetulta Jonille ja sulta lukijalle ;D

Hahha no ei vaan, Eetu oli kyllä jotenkin kovin söpö yrittäessään pitää kaiken normaalina ♥ Todella ihana reaktio, vaikkakin Jonille varmasti todella hämmentävä ja lukijalle hieman liiankin kutkuttava kun tietää, että eihän tää nyt tähän jää. Ehkä kiusallinen keskusteluhetki on mukavampi hoitaa samalla kun syö lettuja? ;)

Mä oon tässä tekstin edetessä vähän pohtinut tätä Eetun ja Jonin kuviota - että mahtaako Eetu tuntea samoin. Siis joo, aivan ihanaa jos tuntee ja odotan että niin on, mutta jostain kumman syystä mä olisin myös ihan fine jos ei. Eetu voisi siitä huolimatta haluta olla Jonin ystävä aivan samalla tavalla kuin ennenkin ja pysyä tämän tukena. En tiedä mistä tällänen ajatus vannoutuneelle shipperille ja paritustekstien ystävälle tuli ja rehellisesti pelkäisin kyllä Jonin reaktiota pakkeihin, mutta tälläsiäkin pohdin! :D Innolla jatkoa odotellen ♥


Who's the more foolish - the fool or the fool who follows him?

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 443
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Altais, iiks, ihanaa että olet koukuttunut ja jaksat edelleen odotella jatkoa, vaikka julkaisutahti on vähän vaihteleva! Tällä kertaa tuleekin uutta pökköä pesään vähän tavallista nopeammin ja poikkeuksellisesti näin alkuillasta, ja toivottavasti tämä tarjoaa jo vähän vastauksia. :) Kieltämättä tässä oltaisiin jo hyvässä vauhdissa kohti sitä Jonin tarvitsemaa halausta, joten ehkäpä sellainenkin sieltä vielä jossain vaiheessa tulee. ;D Jep, mitenpä muutenkaan sitä nyt kaverin suuriin salaisuuksiin reagoisi kuin keittämällä sumpit! Onpa kivaa, että tykkäsit Eetun reaktiosta. Lämpimät kiitokset taas ihanasta, kannustavasta kommentista! :-*

Angie, haha, pitäähän sitä pikkuisen kiusata kun ilmenee hyvä tilaisuus. ;) Tuo oli kyllä varmaan vähän turhauttavakin väliosa, mutta tuntui tarpeelliselta saada tunnelmia vähän avattua ja tasoitettua ennen sitä kiusallista keskustelua. Tiedätkö, musta on ihan tosi ihanaa että ajattelet noin - siis ettei niin haittaisi, vaikkei Eetu vastaisikaan tunteisiin, sillä hän saattaisi siitä huolimatta pysyä Jonin vierellä ystävänä! Tulin jotenkin kovin iloiseksi sun mietteistä, koska samoja ratoja ovat omanikin tässä sarjan aikana raksuttaneet. No, nytpä selviää sitten taas vähän lisää! Kiitos paljon ihanasta kommentista. :-*



10.



350 sanaa


Sade saapui viimein, kun he istuivat hörppimässä kahvejaan. Aluksi pisaroita tipahteli yksitellen, aivan kuin ne olisivat tunnustelleet tietä seuraaville, mutta vähitellen ropina kiihtyi ja yltyi hetkelliseksi kohinaksikin. Aitan räystäs riitti juuri ja juuri sateensuojaksi, eikä kumpikaan noussut lähteäkseen.

Kahvi lievitti Jonin päänsärkyä ja teki muutenkin hänen olostaan aavistuksen terävämmän ja todellisemman. Valitettavasti se teki todeksi myös sen, että Eetu todella istui hänen vieressään ja puhkeaisi luultavasti ennen pitkää puhumaan.

”Saanko mää kysyä, miten pitkään sulla on ollu tunteita?” Eetu kysyi lopulta, kun sadekuuro oli laantunut.

Jonin oli vaikea ymmärtää, miten sellaisen kysymyksen saattoi esittää niin tavalliseen ja ystävälliseen sävyyn. Eetun äänessä oli korkeintaan aavistus tunnustelua ja varovaisuutta ensimmäisten sadepisaroiden tapaan; muuten mikään ei poikennut tavallisesta, vaikkei mikään heidän välillään ollut enää tavallisesti.

Joni hengitti syvään ennen kuin vastasi: ”Jonku vuojen varmaan. Siitä asti ku sää ja Saara…” Hän piti tauon, huljutti kahvinsa pohjia kupissa ja muistutti itseään siitä, että Eetu ansaitsi tietää. ”Sitä ennen oli helepompi vaan… unohtaa. Olla antamatta tillaa semmosille hullutuksille. Mutta sitten ku sää et yhtäkkiä ennää ollukaan varattu…” Hän puuskahti, hieraisi silmiään ranteellaan ja tuki sitten otsansa nyrkkiinsä. Hänen äänensä oli hiljainen ja ponneton. Se tuntui kantautuvan kaukaa, kuin eri ruumiista.

Samassa Joni tunsi käden olkapäällään. Se puristi kevyesti ja viipyi hetken, eikä Joni uskaltanut katsoa. Hän jähmettyi niille sijoilleen.

”Mikset sää kertonu mulle?” Eetu kysyi. Hänkin puhui hiljempaa kuin aiemmin, mutta hänen äänessään oli lämpöä, joka humahti Jonin sydänalassa niin, että se melkein sattui kaikessa ansaitsemattomuudessaan.

”Kertonu ja tärvelly kaikkea?” Joni hymähti ja katsoi poispäin.

”Et sää mittään olis tärvelly”, Eetu sanoi. ”Et sillon, etkä nytkään. Joni hei…” Eetu vaikeni hetkeksi, ja Joni jähmettyi uudestaan nimensä kuullessaan. ”Sillon ku meillä Saaran kanssa meni lopullisesti poikki, mää… No, sanotaanko näin että mää oisin saattanu hyvinki tehä alotteen sun suuntaan, jos sää et olis alakanu aina kahen kesken vältellä mua ku maalia ommaan verkkoon.” Äänestä päätellen Eetua hymyilytti. ”Mää iha rehellisesti aattelin, että sää jotenki vaistosit sen musta. Yritit kaikin keinoin viestittää, ettet oo miehiin päin. Tai muhun.”

Jonin sydän tykytti. Hän ei tajunnut mistään mitään.

”Mää aattelin, että sää oot naisiin päin”, Joni sai sanottua.

”Molempiin.”
« Viimeksi muokattu: 13.06.2022 14:31:56 kirjoittanut Waulish »

Altais

  • ***
  • Viestejä: 391
Jee, jatkoa näin nopeasti!  ;D Ei silti paineita, ei se vaihteleva päivitysrytmi haittaa mitenkään. No mutta nyt oli kyllä aika ihanaa, kun päästiin kurkkaamaan ensi kerran Eetun tunnepuolta.  :) Niin kuin viimeksi sanoin, toivoinkin hirmuisesti, ettei Joni saisi pakkeja. Nyt olen siis onnellinen, ettei niitä tullut. :) Eetu on kyllä hauska tyyppi, kun sillä on tuollainen leppoisan luonteva lähestymistapa vähän kaikkeen, myös ilmeisesti omiin tunteisiinsa. Toisaalta, eipä lukija tiedä, miten hän on mahtanut kokea kahdenkeskisen viikonlopun tyypin kanssa, johon on salaa ihastunut. Mutta ainakaan hänen lähestymistapansa ei ole ollut tuo välttely, ja hyvä niin.  :)

Nyt sitten seuraavaksi vaan odottelemaan sitä, miten Joni ottaa tämän uutisen...  ;)
Ja kun katson sua
Huomaan et olet siinä vain jos silmäni suljen
Olisit siinä edes vähän aikaa

Angelina

  • Sith Lord
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 822
Naaaww, eihän tää ollut ollenkaan kiusallinen keskustelu! Eetu on niin ihana, ihan turhaan Joni pelkäsi tärvelleensä kaiken ❤️

Tätä lukiessa on kyllä koko ajan sellanen kutkuttava fiilis, kun ei voi olla varma mitä tapahtuu :D Jonin epävarmuutta on jännä seurata, mutta Eetun rauhallisuus tuo tähän hyvän balanssin. Ja vaikka tässä onkin tunteiden tuskastelua, niin siitä huolimatta tätä on tosi mukava ja jotenkin helppo lukea.

Kiinnostava nähdä, miten tästä edetään ;)


Who's the more foolish - the fool or the fool who follows him?

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 443
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Altais, kivaa oli vihdoin raottaa vähän Eetunkin tunnepuolta, ja sen pitäisi kyllä avautua vielä lisääkin tässä tarinan edetessä! :) Olen samaa mieltä siitä, että Eetu on hauskan leppoisa ja luonteva myös tunnejuttujen suhteen, tai ainakaan hänellä ei ole käytössään ihan samanlaista selviytymisstrategiaa kuin Jonilla, joka haluaisi vain unohtaa ja tukahduttaa kaiken. Hyvä niin tosiaankin, koska muuten tässä tarinassa varmaan poljettaisiin edelleen paikallaan. Heh, minua naurattaa tuo "miten Joni ottaa tämän uutisen", koska se on niin totta - ensin stressattiin sitä, miten Eetu paljastuksen ottaa, ja nyt pitää stressata sitä, miten Joni suhtautuu, vaikka kaiken järjen mukaan tunteisiin vastaamisen pitäisi olla iloinen yllätys! ;D Jonille mikään ei vain tunnu olevan kovin helppoa tai yksinkertaista, on niin solmussa koko kaveri. Kiitos paljon kommentista! :-*

Angie, hyvä jos ei ollut läpeensä kiusallinen keskustelu! Eetu taisi pitää siitä huolen mutkattomuudellaan, ja balanssi onkin aika osuva termi näihin tyyppeihin (ihan niin kuin muuan Obi-Waniin ja Anakiniinkin, köh). Ihana tuo kutkuttava fiilis, hih! Tai no tuskastelu voi olla aika tuskastuttavaakin, mutta kiva kuitenkin, jos tätä sarjaa on siitä huolimatta mukava ja helppo lukea. Olen otettu! Lämpimät kiitokset kommentista. :-*



11.



350 sanaa


Jos sanoissa saattoi olla sulateltavaa, Eetun sanoissa todella oli. Joni ei tiennyt, mitä ajatella, eikä hän varsinkaan tiennyt, mitä sanoa. Hämmennyksissään hän katsoi kaikkialle muualle kuin Eetuun, pyöritteli kahvikuppiaan ja väänteli käsiään – oikean käden rystysissä kiristi ja poltteli –, kunnes Eetu puhui jälleen.

”Tuo ois varmaan hyvä puhistaa. Tuvassa on ensiapupakki, jossa on semmosia desinfiointipyyhkeitä, tai oli ainaki viimeks ku mää vilasin.” Eetu nousi ylös, ravisteli jalkojaan ja naurahti. ”Ja alakaahan tässä vähä viluki jo olla, kesäsatteen hellässä huomassa. Mennäänkö?”

Joni yritti hymyillä ja nousi.

Sade ei juuri ehtinyt kastella heitä, mutta saunan lämmittämä tupa veti silti puoleensa kuin lempeä halaus. Sisuakin se vaikutti kutsuneen, sillä koira oli pujahtanut hyttysverhon läpi ja käynyt eteiseen jatkamaan torkkujaan. Se raotti hädin tuskin toista silmäänsä miesten astellessa ohi. Se ei vaikuttanut enää välittävän aikaisemmasta välikohtauksesta; sen maailmaan ei näyttänyt mahtuvan muuta kuin lämmin lattia ja kuonon alle asettunut nallekarhunrähjä. Joni toivoi, että olisi pystynyt omaksumaan samanlaisen asenteen. Jos hän olikin pienen hetken ajatellut, että kulissien romahtaminen romahduttaisi samalla kaiken ikävän ja vaikean, se oli ollut toiveajattelua. Helpompaa olisi kai ollut, jos Eetu olisi kuin olisikin järkyttynyt, pakannut kamppeensa ja häipynyt. Ilma oli sakeanaan hämmennyksestä ja avoimista kysymyksistä, ja Jonin käsittelykapasiteetti oli ylittynyt.

Eetu etsi desinfiointipyyhkeen, repäisi sen kääreestään ja ojensi Jonille. Joni ehti havaita huolestuneen häivähdyksen Eetun katseessa – tai ehkä pikemminkin olemuksessa – ennen kuin käänsi tälle selkänsä ja alkoi hangata rystysistään kiristäväksi kuivunutta verta, jonka lomassa auki nirhautunut iho poltteli. Sisuskaluja poltti häpeä, joka sai Jonin irvistämään hirsiseinälle. Nyrkki seinässä kuvasti inhorealistisen hyvin hänen kykyään käsitellä tunteita. Jos hän ei kyennyt käsittelemään omia tunteitaan, miten hänen oli tarkoitus käsitellä Eetun tunteita? Oliko Eetu ylipäätään enää kiinnostunut?

”Sideharsoa?” Eetu ehdotti.

Joni pudisti päätään, nakkasi pyyhkeen roskakoriin ja kääntyi kohtaamaan Eetun katse lattianrajassa.

”Sää taisit tosissas stressata, miten mää tän ottaisin…?” Eetu sanoi hiljaa, myötätuntoa äänessään.

”No… joo. Enkä vaan sua, vaan…” Joni siirsi painoaan jalalta toiselle, pohti ja punnitsi. Hän veti käsivartensa puuskaan. ”Ku en mää oo kertonu… kellekään. Koskaan. Kukkaan ei tiiä.”

”Sun… suuntautumisesta?”

Joni nyökkäsi.

Sitten seinäkello raksutti ja sade ropisi ikkunoihin, kunnes Eetu sanoi: ”Mää oon ilonen että sää kerroit mulle.”


Olen pahoillani siitä, miten hiiitaaastiii tämä homma etenee... :D

Altais

  • ***
  • Viestejä: 391
Tämän lukemisesta tuli ihanan pehmoinen olo, vaikkei sitten pojat vielä päässeetkään varsinaisessa asiassa eli tunteistaan puhumisessa paljon eteenpäin. Eetu puhdistamassa Jonin rikki lyötyjä rystysiä oli valtavan suloista, ja hänellä oli taas se tutun lämpimänluonteva tapa puhua, sellainen leppoisa ja turvallinen. Hauskaa huomata, miten todellisiksi nämä hahmot alkaa tässä tarinan edetessä tulla, ihan kuin tässä joistain tutuista ihmisistä puhuisi.  ;D Mutta Eetu on oikeasti aivan ihanan ihmisen oloinen, sellainen jonka seurassa ei varmaan voisi koskaan sattua mitään kovin inhottavaa, ja joka ei osaisi kohdella toista rumasti. Joni taas herättää sympatiaa solmuisuudellaan ja rikkinäisyydellään, ja tämänkertainen kapasiteetin ylittyminenkin kävi jotenkin ihan järkeen kun ottaa huomioon, millainen stressaaja hän osaa olla. Mutta ehkä se siitä, kun saa vähän aikaa ja tilaa käsitellä tunteitaan ilman valtavia paineita. Kiva, että kirjoitat tätä, ja saan taas jäädä odottelemaan innolla jatkoa.  :)
Ja kun katson sua
Huomaan et olet siinä vain jos silmäni suljen
Olisit siinä edes vähän aikaa

Angelina

  • Sith Lord
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 822
Lainaus
(ihan niin kuin muuan Obi-Waniin ja Anakiniinkin, köh)

ILY ;D

Mä kyllä ymmärrän Jonia tässä pätkässä oikein hyvin - tuollainen hämmentynyt, epävarma tilanne on varmasti omalla tavallaan hankalampi käsitellä kuin jos Eetu olisi vain ottanut ja häipynyt. Siihen Joni oli varautunut ja vaikka se olisi tietysti sattunut, niin ainakin se olisi ollut suoraviivaista :D Nyt tämä on vähän tällaista kiertelyä ja kaartelua ja Joni-parka vaan haluaisi tietää että mitä nyt.

En myöskään yhtään ihmettele sitä, ettei kukaan ole ennen tätä tiennyt Jonin suuntautumisesta. Ei varmastikaan sellainen aihe, jota vaikka lätkäporukassa haluaisi ensimmäisenä lähteä kertomaan :/ Mutta ehkä Eetulle kertominen oli nyt se helpottava askel, joka auttaa Jonia kertomaan myöhemmin myös muille!


Who's the more foolish - the fool or the fool who follows him?

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 443
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Altais, ihanaa että tuli pehmoinen olo! Stressasin vähän tuota osaa, kun tuntui että siinä taas vain poljettiin paikallaan tyhjäkäynnillä, joten hyvä jos se kuitenkin välitti positiivisia tunnelmia. :) On tosi ihana kuulla, että hahmot ovat alkaneet tuntua tutuilta, melkein kuin todellisilta. Minullekin he ovat tulleet aika läheisiksi tässä tarinan mittaan, ja melkein jo pelkään, että alan pitkittää tätä sarjaa siksi, ettei tarvitsisi luopua heistä ihan vielä... ;D Eetu on minustakin ihana tyyppi, ja eiköhän Jonistakin vielä kuoriudu jotain muutakin kuin stressiä ja ahdistusta. Kiitos kovasti mukana elämisestä ja kommentista! :-*

Angie, samat sanat! ♥ Kiva kuulla, että koet ymmärtäväsi Jonin tunnelmia ja toimintaa - se olisi nimenomaan ollut suoraviivaista, jos Eetu olisi ottanut ja lähtenyt, ja siten ehkä kivuliaisuudessaankin helpompaa. Minäkin luulen, ettei lätkäporukka valitettavasti ole kovin houkutteleva ympäristö kaapista tulemiseen. :-\ Tarkoitus olisikin itse asiassa kurkistaa vielä jossain vaiheessa siihen, mitkä asiat Jonin elämässä ovat johtaneet siihen, että hän on pitänyt suuntautumisensa omana tietonaan. Kiitos paljon taas ihanasta kommentista! :-*



12.



350 sanaa


Kun Eetusta oli kyse, luonteva seuraava askel oli muurinpohjalettujen paistaminen. Eetu teki letuille suolaisen täytteen jauhelihasta, herkkusienistä ja sipulista, ja Joni sai survoa makean version mustikoista ja ahomansikoista, jotka Eetu oli kerännyt aamulla Jonin nukkuessa. Hetken oli taas tekemistä, johon upottaa kädet ja hukuttaa ajatukset, ja Jonin oli myönnettävä, että syömisen jälkeen hänen olonsa oli entistä parempi – olihan siitä useampi tunti, kun hän oli pannut suuhunsa jotain muuta kuin nestemäisiä nautintoaineita.

Tiskattuaan Joni meni laiturinnokkaan hengähtämään. Sateen hajustamassa ilmassa väreili kasvien ja kukkien elinvoimaa ja laiturin kostean puun kodikkuutta. Sade oli tehnyt tilaa alkuillan auringolle, joka oli heti alkanut kuivata sen jälkiä. Joni vilkaisi terassille, missä Eetu istui hajareisin ja pää kumarassa poistamassa Sisulta punkkia. Sitten hän laskeutui risti-istuntaan laiturille. Olo oli ehkä parempi, mutta hämmennys ei ollut hälvennyt.

Kotvan kuluttua laituri natisi askelten tahdissa. Eetu istuutui Jonin oikealle puolelle, vähän lähemmäs kuin käsivarren mitan päähän. Hän nosti oikean polvensa rintaansa vasten, nojasi leukansa siihen ja kääntyi puolittain Joniin päin ennen kuin kysyi: ”Mitä mietit?”

Joni tuijotti sylissään lepääviä käsiään. ”Sitä, miten hullua kaikki on. Että onkohan se vaan unta, että sää… tiiät.” Hän veti henkeä, kohotti katseensa ja kiinnitti sen vastarannalle. ”Että voiko olla totta, että sää oisit… saattanu olla…” Sanat juuttuivat kurkkuun; ne hiipuivat häpeään.

”Luuletko sää, että mää valehtelisin semmosesta asiasta?”

Joni hieraisi kiusaantuneena kasvojaan, vaikka Eetun ääni oli rauhallinen. ”En kai. On vaan aikamoinen työmaa iskostaa tähän tajuntaan, että mää ite pilasin omat mahikseni. Tärvelin kaiken, vaikka yritin olla tärvelemättä, etkä sää varmaan ennää…”

Yhtäkkiä Eetu nojautui lähemmäs. Joni tunsi varovaisen kosketuksen poskellaan, kämmenen joka ohjasi hänen kasvonsa Eetuun päin. Hämmentyneenä hän kohtasi Eetun katseen, sinivihreät silmät joissa pikkuruiset ruskeat pilkut olivat kuin syksyn ruskaa kesän syleilyssä. Lukemattomien hymyjen jättämät juovat silmien ulkonurkissa eivät silinneet, vaikka kasvot olivat vakavat. Eetun katse hapuili alemmas, sormet haparoivat Jonin niskaan. Vasta Eetun huulten raottuessa Joni tajusi, mitä oli tapahtumassa.

Suudelma oli kevyt ja kokeileva, mutta se kiiri kutkuttavana kihelmöintinä läpi kehon, pinnalta syvyyksiin. Joni tarttui Eetun paitaan kuin pysyäkseen pystyssä, vaikka laituri alapuolella ei hievahtanutkaan.

Eetu sulki Jonin halaukseen ja kuiskasi: ”Joko sää uskot, ettet sää mittään oo tärvelly?”

Angelina

  • Sith Lord
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 822
Lainaus
Joni tunsi varovaisen kosketuksen poskellaan, kämmenen joka ohjasi hänen kasvonsa Eetuun päin. Hämmentyneenä hän kohtasi Eetun katseen, sinivihreät silmät joissa pikkuruiset ruskeat pilkut olivat kuin syksyn ruskaa kesän syleilyssä. Lukemattomien hymyjen jättämät juovat silmien ulkonurkissa eivät silinneet, vaikka kasvot olivat vakavat. Eetun katse hapuili alemmas, sormet haparoivat Jonin niskaan. Vasta Eetun huulten raottuessa Joni tajusi, mitä oli tapahtumassa.

Megaquote, mutta naaaawww, vihdoin ♥ Ja voi että miten söpö ja ihanasti kuvailtu tilanne, virnuilin typerästi ;D Josko Joni nyt vihdoin tajuaa, ettei mikään mennyt pilalle?

Pakko antaa kyllä pisteet Eetun punkinpoisto-operaation mainitsemisesta, niiiin samaistuttavaa. Just yks päivä irrotin omalta koiraltani yhden, on kyllä karseeta hommaa :'D

Mä kyllä tykkään, että tää etenee rauhaksiin! Pojat saavat rauhassa seurailla omia (ja toistensa) tuntemuksia ja me saadaan enemmän luettavaa :3


Who's the more foolish - the fool or the fool who follows him?

Kineza7

  • ***
  • Viestejä: 224
Lainaus
Olen pahoillani siitä, miten hiiitaaastiii tämä homma etenee... :D

Mä en oo varma ootko, koska jos oikeasti olisit, olisit laittanut tänne jatkoa jo. Mähän siis en halunnut aloittaa lukemaan tätä, koska mä tiesin, ettei tää oo valmis ja nyt sitten aloitin lukemaan tätä ja ei ois kannattanut, koska mä janoan jatkoa.

Mä niin pidän mökkitunnelmien kuvailusta ylipäätään niin paljon ja kun sitä saa vielä sun kirjoittamana niin mitä muutakaan sitä ihminen voi toivoa? Siis voi Jonia! Voi Eetua ja voi Sisua! Erityisen ihana se, missä Sisu nojasi Eetuun. Mutta voi Jonia. Ja voihan sisälle patoutuneet tunteet, mutta onneksi näistä nyt puhutaan ääneen. Haluan tietää, miten asiat etenee!! Jatkoa siis kiitos. Mieluiten heti.

Altais

  • ***
  • Viestejä: 391
Kyllä hyvää kannattikin vähän odottaa, ainakin tässä tapauksessa.  :) Voi että, tässä meni kyllä sydän ihan sykkyrälle näiden kahden puolesta. ❤️ Eetun lähestymistapa asioihin oli tässäkin sellainen hänelle tyypillinen, rauhallinen ja lämpöinen, jota on jo oppinut häneltä ikään kuin odottamaan. Hassu juttu tosiaan, kun Eetu ja Joni on tulleet tässä matkan varrella niin tutuiksi.  :) Joni se ei vaan millään meinannut haluta uskoa, että Eetu oikeasti haluaa hänet, edelleen, eikä mikään ole vielä pilalla. Toivottavasti hän nyt sentään uskoo, kun toinen sen noin selväksi tekee.  ;D Ihana, miten Eetun suudelma häneen vaikutti, kun meinasi oikeasti lähteä jalat alta.

Hidas eteneminen ei minua ainakaan yhtään haittaa, sillä en minäkään haluaisi vielä hyvästellä Jonia ja Eetua. Minulle kelpaisi kyllä pidempikin tarina heistä, jatko-osa tai joku sellainen heidän arjestaan ja myöhemmistä vaiheista, jos joskus sattuisit innostumaan.  :)
Ja kun katson sua
Huomaan et olet siinä vain jos silmäni suljen
Olisit siinä edes vähän aikaa

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 443
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Angie, jee, ihanaa että virnuilit typerästi, mission accomplished! ;D Toivotaan, että asioiden todellinen laita alkaa pikkuhiljaa valjeta Jonillekin. Ainakaan Eetu ei jättänyt hirveästi epäilyksiä sen suhteen, etteikö intiimi läheisyys kelpaisi. Heh, hauskaa että tykkäsit punkinpoisto-operaation mainitsemisesta! Ajattelin, että hyttysten ohella punkit ovat (varsinkin koiranomistajille) niin olennainen osa kesää, että halusin yhden sellaisenkin sisällyttää tähän mökkiviikonloppuun. Ihana kuulla, että olet tykännyt rauhallisesta etenemisestä! Tuo, että pojat saavat rauhassa seurailla tuntemuksiaan ja totutella niihin, on yksi syy, miksi tämä sarja ylipäätään on "vähän" paisunut. Arvioin ihan todella pieleen, kun aluksi ajattelin, että tämä tarina voisi mahtua perinteiseen seitsemän raapaleen spurttiin. Enpä silloin arvannut, millaisia kerroksia varsinkin Jonin vaikeilun alta vielä kuoriutuu - tuntuu, että niiden käsittely on jossain määrin vaatinutkin aikaa ja hitaahkoa etenemistä. Lämmin kiitos kommentista! :-*

Kineza7, juurihan minä olin laittanut jatkoa! ;D No ei, viittasin tuossa pahoittelussa pikemminkin itse tarinan tapahtumien hitaaseen etenemiseen, en niinkään kirjoitus- ja julkaisutahtiini, koska jälkimmäiseen olen kyllä ihan tyytyväinen, onhan tämä sarja kuitenkin viikoittain jatkunut ja joskus useammankin kerran viikossa. Välillä vaan tuntuu, ettei tässä oikein edetä mihinkään, ja siitä olen kyllä vilpittömän pahoillani, koska tiedän, että sellaista voi olla vähän turhauttavaa lukea. :D Kivaa kuitenkin, että innostuit lukemaan keskeneräisyydestä huolimatta, ja että tykkäsit! Patoutuneita tunteita kyllä riittää mökkitunnelmia maustamaan, mutta nyt on tosiaan onneksi keskusteluyhteys jo vähän paremmin auki. Kiitos kovasti kommentista! :-*

Altais, ihanaa jos on sellainen fiilis, että kannatti odottaa! ;D Kauan siinä kyllä kestikin, että päästiin edes halaukseen asti, mutta nyt tämän osan myötä onkin jo luvassa lisää kosketuksia. Toivotaan, että Eetun suudelma onnistui välittämään Jonille fyysisten tuntemusten ohella myös sen, ettei mikään ole vielä pilalla. Ihana kuulla, ettei sinuakaan ole hidas eteneminen haitannut. Saa nähdä, ehkäpä näistä miehistä voisikin innostua vielä tulevaisuudessa jotain kirjoittamaan! :) Olen suhtautunut tähän saakka vähän varauksella hahmoihin kiintymiseen ja useampien tarinoiden kirjoittamiseen samoista hahmoista, koska pitkän ja rönsyilemään lähteneen teekkariromantiikkasarjani avaintarina on edelleen nolosti kesken (ollut jo melkein neljä vuotta :-[) ja haluaisin ensisijaisesti saada sen liikkeelle, mutta toisaalta ei kai se välttämättä ole suoranaisesti siltä pois, jos muistakin hahmoista välillä innostuu. Kiitos kovasti sinulle! :-*



13.



350 sanaa


Joni ei muistanut, milloin joku oli edellisen kerran halannut häntä oikein kunnolla, pitkään ja koko läsnäolollaan. Siitä täytyi olla kauan, ehkä vuosiakin. Otteluissa joukkuetoverit kyllä kapsahtelivat toistensa kaulaan riemun revetessä, kun joku omasta kentällisestä kilautti maalin tai loppusummeri sinetöi voiton, mutta ne olivat hetken huumassa jaettuja kosketuksia, kiireisiä ja hikisiä ja toisiinsa törmäileviä. Silloin halattiin ja hakattiin harteille ketä tahansa oman seuran värejä tunnustavaa, ja vaikka ne olivat tärkeitä hetkiä – monet niistä jopa Jonin elämän ikimuistoisimpia –, ne eivät olleet samalla tavalla intiimejä kuin se halaus lauantaisena kesäiltana mökkilaiturilla. Se halaus oli vain heidän, ensin Eetulta Jonille ja lopulta myös Jonilta Eetulle, ja he jäivät siihen pitkäksi aikaa.

Eetu piti kiinni vakaasti, lepuutti leukaansa Jonin hartialla ja siveli peukalollaan Jonin lapaa. Eetun rintakehän lämpö hohkasi Jonia vasten, ja Joni haistoi Eetun deodorantin myskin ja jotain muutakin, kenties häivähdyksen Eetua itseään tämän hiuksissa ja paidassa, jonka kylki yhä oli rutussa Jonin nyrkissä.

”Sää täriset”, Eetu sanoi. Lempeä ääni korvanjuuressa kiiri väristyksinä pitkin Jonin kylkeä. ”Kaikki ookoo?”

Joni nyökkäsi. Hän todella tärisi, ja hänen sydämensä jyskytti niin, että Eetun täytyi aistia sekin yhteen painuneiden rintakehien kautta, mutta yhtäkkiä se kaikki menetti merkityksensä. Itsehillinnän tavoittelun ja etäämmäs vetäytymisen sijaan Joni kiersi omatkin käsivartensa halaukseen. Ne haparoivat tiensä Eetun selän puolelle, hakivat tukensa sen lämmöstä ja turvasta, ja Joni sulki silmänsä. Hän oli ehkä hämillään, eikä hän ehkä osannut olla niin lähellä toista ihmistä, mutta samalla läheisyys tuntui niin kutsuvalta ja kaivatulta, ettei häpeilylle jäänyt sijaa.

Joni hivutti toisen kätensä Eetun selkää pitkin ylemmäs. Hän sormeili paidan kaulusta, sen kohoavaa saumaa, ja kun hänen sormensa kohtasivat paljaan ihon, hän pysähtyi totuttelemaan siihen. Sitten hän tunnusteli niskan kaarta, hentoja niskavilloja, hiusrajaa ja leukapieltä – hän tunsi Eetun hengittävän pinnallisemmin –, kunnes he vähitellen erkanivat toisistaan niin, että heidän katseensa kohtasivat.

Eetun huulet olivat pehmeät, kutsuvat, ja parin päivän sänki leuankärjessä ja huulten yläpuolella ryyditti suudelmia, sai ne tuntumaan sopivilta ja oikeilta. Joni ei ollut koskaan suudellut toista miestä, mutta kun Eetu vastasi hänen kosketuksiinsa ja hymyili hänen huulilleen, hän ei yhtäkkiä osannutkaan epäröidä tai hävetä. Se unohtui.

He jakoivat saman hetken, saman hekuman, eikä millään muulla ollut väliä.

Altais

  • ***
  • Viestejä: 391
Hienosti sanottu ja totta tuo, mitä halauksiin tulee. Niitä on niin kovin erilaisia, niin kuin tässä voiton jälkeiset joukkuetovereiden rutistukset ja selälle taputtelut (jotka nekin hienoja hetkiä) suhteutettuna tähän Eetun ja Jonin äärimmäisen ainutkertaiseen hetkeen. Ihanasti kuvattu, että "pelkkä" halauskin voi olla tosi intiimi kaikkine niskahiusten ja paidankauluksen alta pilkistävän paljaan ihon koskettaminen, toisen hengityksen rytmin tunteminen omaa kehoa vasten ja se, että hetki voi laittaa koko kehon tärisemään. Ja vielä laiturilla kesäisessä järvenrantamaisemassa. Ihan mielettömän romanttista ja herkkää.  :)

En edes ajatellut tätä aiemmin, mutta nyt kun sen tässä sanoit, niin tietysti miehen suutelemisen täytyi olla Jonille uutta, kun hän ei kerran koskaan ollut kellekään kertonutkaan ennen Eetua. Tämä oli tosi sydämeen käyvä kohta, kun suudelma tuntui niin oikealta, että Jonin onnistui unohtaa asiasta kipuileminen. Onneksi hän pääsi hiukan vapautuneempiin tunnelmiin.  :)

Eetun huulet olivat pehmeät, kutsuvat, ja parin päivän sänki leuankärjessä ja huulten yläpuolella ryyditti suudelmia, sai ne tuntumaan sopivilta ja oikeilta. Joni ei ollut koskaan suudellut toista miestä, mutta kun Eetu vastasi hänen kosketuksiinsa ja hymyili hänen huulilleen, hän ei yhtäkkiä osannutkaan epäröidä tai hävetä. Se unohtui.

Tiedän kyllä tunteen, mitä hahmoihin kiintymiseen tulee. Minullekin käy niin aina joskus (usein), että kirjoittaessa sitä vaan tykästyy hahmoihin, ja ne alkaa melkein elää omaa elämäänsä. Sitten sitä miettii kaikkia tilanteita siltä kannalta, miten ne reagoisivat, mitä sanoisivat, ja niin edelleen. Mutta eipä se toisaalta varmaan ole ongelma, ainakaan muulla tapaa, kuin että lyhyiksi aiotut kirjoitusprojektit hiukan paisuvat.  ;D Se voi tietty kirjoittajalle käydä ajankäytöllisesti haastavaksi, mutta lukea näitä on kyllä kiva.  :)
Ja kun katson sua
Huomaan et olet siinä vain jos silmäni suljen
Olisit siinä edes vähän aikaa

Kineza7

  • ***
  • Viestejä: 224
Joo, tajusin tai ainakin jotain sinne päin. Olin vähän väsynyt tätä kommentoidessani. Tykkäsin kuitenkin lukea tätä ja ihanaa, että saatiin jatkoa ♥️ Hidas eteneminen ei tosiaan haittaa, se on parhautta. Oikein herkkää on!

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 1 232
(poistin vahingossa kirjoittamani kommenttini juuri kun olin lähettämässä sitä, toivottavasti muistin kaiken mitä viimeksi sanoin... ><)

Pääsinpäs viimein tähän mukaan, vaikka vähän kesti aloitus. Aivan täydellinen idea suomalainen mökkiviikonloppu, kesä, ihastuneita nuoria aikuisia ja Waulish, tämä yhdistelmä ei voi pettää, eikä pettänytkään. Tykkäsin tosi paljon tästä suomalaisesta fiiliksestä läpi tekstin, heti ensimmäisen raapaleen Prisman grillialtaat oli erinomainen heitto. Myös tuo ymmärrys siitä, että mökkeilyyn vain kuuluu pientä laittoa siellä ollessa joka kerta, vaikka ei mitään remontoimista olisikaan, oli jotenkin hauskaa. Mökin kuvailusi oli niin nättiä ja romanttista ja herätti kaipuuta omalle mökille ja kuitenkin et ollut unohtanut hyttysiä ja huussin tyhjennystä. ;D Ihana idea on myös sulkea saarelle kaksi nuorukaista viikonlopuksi ja katsoa, mihin juttu kehittyy. ^^ Oih ja saunominen on tietenkin osa tuota mökkeilyä ja ihanasti paljasti Jonin ajatuksia ja hän oli siellä häkeltynyt, vaikka sauna on niin luonteva osa suomalaisuutta ja varsinkin kesämökkiä.

Joni ja Eetu ovat kauhean hellyyttäviä. Murteeseen kesti hetken tottua, mutta sekin oli kiva muistutus suomalaisuudesta. Murre myös juurrutti hyvin hahmot aidoiksi ihmisiksi, kun oli helliä ajatuksia ja romanttisia hetkiä ja sitten ruvettiin puhumaan paksulla murteella (tai ainakin omaan korvaan kuulosti paksulta). Tuntui ihanan aidolta. ^^ Lempparini on nykyään ehdottomasti nuoret aikuiset, jotka kamppailevat uusien tunteiden kanssa, kun pitäisi mukamas olla jo aikuinen ja toimia kuten aikuisten kuuluu, mutta eihän se onnistu kun on suljettu viikonlopuksi ihastuksen kohteen kanssa.

Lainaus
Sano joo, takoi Jonin päässä, mutta ennen kuin hän ehti huomatakaan, hän oli mutissut jotain siitä, kuinka ajatteli aloittaa päivänsä HIIT-treenillä. Alitajuntaan iskostunut pelko kahdenkeskisestä ajasta Eetun kanssa iski voimalla, joka tuntui vain kasvattaneen kierroksia edellisöisestä ahdingosta.

Tämä oli muun muassa tuollainen kohta, jossa tuntui, että ollaan olevinaan aikuisia, mutta ei kuitenkaan oikein osata. Ja myös oli tuttu tunn itselle. Kun on kaikki syyt sanoa kyllä, mutta sitten yhtäkkiä suu on alkanut toimia ajattelematta. Hänen piehtarointinsa, niin ikävää kuin se hänelle olikin, oli viihdyttävää luettavaa ja välillä samaistuin huolestuttavan hyvin Jonin ajatuksiin. ;D

Lainaus
Ajan kysymys oli lopulta sekin, koska joku heistä päättäisi panna hokkarit naulaan – ja se, koska Joni alkaisi tehdä elämällään muutakin kuin kuristua kiellettyyn ja sopimattomaan, tekemättömään ja sanomattomaan.

Iskipä lujaa tämä ajan rajallisuus keskustelu, on ollut itselläkin ajankohtainen asia. Kivasti linkittyy myös kokonaisuutensa mökkiviikonloppuun, kun on päässyt pois arjen hötkyilystä, rauhoittumaan ja tekemään jotain kivaa välillä, niin siinä sitten onkin aikaa ajatella, miten aika harppoo nopeasti. Tyhmää, että alle kolmikymppisenä pitää jo ajatella, että kohta se kuolemakin korjaa ja taas oli olo, että on varmaan aika suomalainen ajatus tämäkin, elämä on paskaa ja sitten kuollaan. ;D

Äää voi Joni ja hänen purkauksensa! On niin väärin, että hän ajattelee olevansa jotain väärää ja pielessä, koska on homo. :'( Tuli oikein suuttumus kaikkia häntä ympäröiviä ihmisiä kohtaan, koulua, työpaikkaa, yhteiskuntaa, kun ovat saaneet hänet ajattelemaan noin. Tunnustuksen tunnetila myös harmitti, kun se tuli aggressiivisena purkauksena, vihaisesti, koska asiaa ei pysty sanoittamaan muutoin, eikä saamaan asiaa sanottua. Ei sellaisena rehellisenä totuutena, ehkä aavistuksen toiveikkaana. Samaan hengenvetoon kyllä sanon, että tällaiset purkaukset ovat draamaa parhaimmillaan. ^^

Jälleen kihisen tästä suomalaisuudesta, mutta onpa tosi suomalaista tuollaisen tunnustuksen jälkeen istua hiljaisuudessa ja juoda kahvia. ^^ Aivan ihanaa oli hiljaisuus sekä sen jälkeinen keskustelu. Inhaa miten Joni oli hämmentynyt Eetun ymmärtämisestä ja tuli mieleen, että onko hänellä koskaan ollut oikeasti ymmärtäväisiä ystäviä vai onko tämä kaikki sitä sisäistettyä homofobiaa. On väärin, että hänelle on aiheutettu tuollainen olotila. Samalla upeaa, miten ymmärtäväinen Eetu oli. Erinomainen yhdistelmä draamaa, koska tykkään kun tunteet ottavat vallan, mutta yhtä lailla tykkään, kun osataankin puhua kuin aikuisten kuuluisi osata. :)

Lainaus
Eetun äänessä oli korkeintaan aavistus tunnustelua ja varovaisuutta ensimmäisten sadepisaroiden tapaan; muuten mikään ei poikennut tavallisesta, vaikkei mikään heidän välillään ollut enää tavallisesti.

Voi pyhä Tapio, miten nättiä. Tämä yhdistelmä oli ehdottoman *chefs kiss*. Ahh ja biseksuaali reperesentaatiosta en koskaan saa tarpeekseni. :)

Ehdin jo toivoa, että Eetu puhdistaisi Jonin käden, jeejee koskettelua, mutta ehkä se olisi mennyt asioiden edelle. Etenkin kun jatko olikin sitten <3. Keskustelu laiturilla oli herkkua, niin söpöä ja aitoa. Rakastin miten Eetu halusi varmistaa, että Joni ei ole pilannut mitään ja että onko hänellä kaikki hyvin. Suudelma oli söpöäkin söpömpi. Samoin Jonin pohdinta halauksesta, menee sekin suomalaisuuden piikkiin, ei täällä halailla kunnolla, mutta siksi tuo hetki oli entistäkin herttaisempi. Surullista, ettei tätä ennen Joni ollut suudellut miestä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja Eetu oli varmasti odotuksen arvoinen. Minusta oli myös aitoa, että homona ne ekat kerrat eivät välttämättä tapahdu yhtä pian kuin yleensä heteroille, se on oma maailmansa. Oli kiva nähdä tätäkin kamppailua. ^^

Tämä on ihan täydellistä kesälukemista ja rakastan tätä Suomi-fiilistä sekä sinun taitoasi tehdä arjesta kiehtovaa. Kiitos näistä enkä malta odottaa jatkoa! ^^
« Viimeksi muokattu: 26.06.2022 18:06:51 kirjoittanut Meldis »
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Angelina

  • Sith Lord
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 822
Voi että, mulle tuli tätä lukiessa pieni surku Jonia kohtaan - raukka taitaa olla myös vähän touch starved, jos ei edes muista koska olisi viimeksi saanut kunnon halauksen :< Eikä tosiaan joukkuekavereiden kanssa jaetut maalijuhlinnat ole kuitenkaan sama asia kuin se, että joku keskittyy vain ja ainoastaan suhun ja itse koskettamiseen!

Tää oli ihanan kokeileva ja tutkiskeleva rapsu, on mahtava seurata miten Eetu ja Joni tutustuvat toisiinsa ihan uudella tavalla :3

Lainaus
Joni ei ollut koskaan suudellut toista miestä, mutta kun Eetu vastasi hänen kosketuksiinsa ja hymyili hänen huulilleen, hän ei yhtäkkiä osannutkaan epäröidä tai hävetä.

♥♥♥


Who's the more foolish - the fool or the fool who follows him?

spQr

  • omenavaras
  • ***
  • Viestejä: 33
Törmäsin tähän tuolla edellisen kerran jälkeen lähetetyissä viesteissä, ja olen iloinen että törmäsin! Tälläinen söpö ja kutkuttava ja rento tarina on juuri sitä mitä tarvitsin iltalukemiseksi :)

Olet harmitellut tässä hidasta etenemistä, mutta minulle se on se paras osuus - se tekee tästä aidon ja kutkuttavan. Ja tälläinen tilanne, mikä Jonilla (ja Eetulla) tässä on tarvitsee sen oman etenemistahdin ja kaikki ne kiusalliset tilanteet. No, tietenkää. minun ei ole tarvinnut odottaa tulisilla hiillillä jatkoa, kun näin jälkikäteen luen (tästä eteenpäin sitten taitaa niin käydä :D). Ja todellakin tästä välittyy ihana mökkitunnelma, kaikkine vaivoineen. Niinkuin on jo sanottu, tätä oli kivan helppo lukea. Yleensä tällaisissa jutuissa jossa on mukana tunteita ja salaisuuksia, tunnelmat (kiusallisuus) kasvaa niin suureksi, että ei melkein kestä lukea. Pelkää, että joku sanoo jotain ja se ymmärretään väärin ja kaikki tekevät kaiken ihan väärin. Tässä taisi ainakin tuo Eetun leppoisuus helpottaa tilanteita huomattavasti (vaikka voihan Eetukin tuntea olonsa yhtä tukalaksi, käsittelee sitä vain eri lailla). Teksistä myös tulee sellainen turvallinen olo, sellanen että mitä tahansa tapahtuukin, tapahtuu juuri niinkuin sen pitääkin, ja siitä kyllä päästään yli. Ehkä rakkaustarinoissa yleensä lisätään kaikkia väärinkäsityksiä jännityksen vuoksi, ja sitten kun käy huonosti, siitä on ylivaikea toipua.

Hmm.. Paljon oli mielessä, tämän verran sain paperille. Kiitos tästä, tämä sai minut hykertelemään! Jään seurailemaan innolla :D.

omenavaras
Tänään paistaa aurinko.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 7 443
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Voi miten monta ihanaa kommenttia! :-* Olen onnellisen häkeltynyt siitä, että näin moni on tätä sarjaa lukenut ja odottaa jatkoa. Tätä on tosi palkitsevaa kirjoittaa, kun tietää, että joku myös lukee ja fiilistelee matkassa mukana. Isot kiitokset ja halaukset kaikille näin yhteisestikin, ootte ihan huikeita!

Altais, sinun ihanat kommenttisi itse asiassa inspiroivat minua tuohon halauskohtaukseen ja siinä viivähtämiseen ja sen kuvailuun, sillä puhuit siitä, miten sinusta Joni tarvitsisi oikein kunnon halauksen, mistä sain sitten itsekin sellaisen ahaa-elämyksen, että niin hän kyllä todella tarvitsisi ja sellainen voisi helpottaa hänen oloaan. Piti siis saada mukaan oikein pitkän kaavan rutistus, sillä se alkoi tuntua niin oikealta ja tarpeelliselta! ♥ Halauksia on kyllä kovin erilaisia tilanteesta ja osapuolista riippuen, ja halauskin voi tosiaan olla aika intiimi. Ihana kuulla, että pidit kohtausta romanttisena ja herkkänä ja että Jonin astetta vapautuneempi tunnelma välittyi siitä. Tuo on kyllä monesti aikamoinen rabbit hole, kun kiintyy joihinkin hahmoihin ja alkaa kuvitella ja elää asioita heidän näkökulmistaan. ;D Toisaalta tosi ihanaa, mutta toisaalta tuntuisi tässä tilanteessa vähän keljulta alkaa kirjoittaa taas uudesta parivaljakosta, kun edellisen tarina on niin pahasti kesken ja tiedän, että moni lukija on toivonut ja odottanut siihen jatkoa. Mutta katsotaan, mihin nämä hahmot vielä vievät! Kiitos paljon! :-*

Kineza7, ihana kuulla, että hidas eteneminen toimii ja että herkkä tunnelma välittyi sinullekin. Kiitos paljon! :-*

Meldis, huhhuh miten pitkä ja perusteellinen kommentti! Katsoin sitä silmät suurina - ja vielä suurempina sen jälkeen, kun luin, että olit vahingossa poistanut alkuperäisen kommentin ja silti jaksanut kirjoittaa noin pitkästi ja kattavasti! Ihan herkistyin, apua. ♥ Olen tosi iloinen siitä, tämä tarina on vetänyt puoleensa ja vastannut odotuksia. Olen yrittänyt ujuttaa tähän juuri noita mökkeilyn monia puolia, hyttysiä ja huussin tyhjentämistä unohtamatta (aina pitää mökillä tosiaan jotain pientä laittoa olla ;D), ja suomalaisuuttakin kieltämättä taitaa mukana olla niin murteen, pessimismin kuin tunneilmaisunkin osalta. Olet tosi ihanasti ja osuvasti analysoinut Jonin tunne-elämää ja hänen toimintaansa, ja olen hyvin samoilla linjoilla sun kanssa! Ihan totta, että tuo tunteiden tunnustus tapahtui aggressiivisena purkauksena sen sijaan, että se olisi toteutunut vilpittömästä kertomisen halusta ja tarpeesta ja toiveikkaasta tunnustelusta, mihin Jonillakin ilman muuta olisi ollut oikeus ja mahdollisuuskin. Hän tosiaan kokee olevansa vääränlainen ja sen takia kenellekään kelpaamaton, ja se on minustakin tosi surullista ja väärin. :-\ Siihen olisi tarkoitus pureutua tarkemmin vielä vähän myöhemmin tarinassa. Kivaa muuten, että biseksuaalirepresentaatio ilahduttaa! Havahduin jonkin aikaa sitten siihen, miten lähes kaikki originaalimiesparini ovat homoseksuaaleja, mutta Eetu rikkoo nyt sitä kaavaa ja se on minustakin ihan virkistävää. :) Voi että, olen vieläkin niin hämilläni ja kiitollinen näin kannustavasta palautteesta ja kauniista sanoistasi, etten edes tiedä, miten välittäisin sen tässä vastauksessa, joten sanon vain kiitos! :-* Ihan huippua, että tämä tarina osoittautui sopivaksi kesälukemiseksi mökki- ja Suomi-fiiliksineen!

Angie, en edes tiennyt tuollaisen touch starvation -käsitteen olemassaolosta, mutta se sopii Joniin kyllä erittäin hyvin! Minustakin tuntuu, että hän on kipeästi kaivannut kosketusta ja toisen ihmisen intiimiä läsnäoloa. Se on tosiaan ihan oma juttunsa, jos joku keskittyy vain ja ainoastaan halaukseen ja vieläpä juuri tietylle ihmiselle kohdistettuun sellaiseen, eikä sellaista oikein voi korvata millään joukkuehaleilla, vaikka merkityksellisiä nekin toki ovat. Ihana kuulla, että koit kaiken kokeilun ja tutkiskelun positiivisena asiana! Tässä tosiaankin opetellaan tuntemaan toista uudestaan vähän eri tavalla, ja alku on vähän hapuilevaa ja hakevaa. Kiitoksia kovasti! :-*

spQr, onpa kivaa, että satuit törmäämään tähän tarinaan, ja että tämä houkutteli lukemaan ja vielä sopikin iltalukemiseksi! On tosi huojentavaa kuulla, että hidas eteneminen on mielestäsi ollut tarinan parasta antia ja myötävaikuttanut aitouden ja kutkuttavuuden tunteisiin. Olen tosiaan jonkin verran kamppaillut tämän etenemistahdin kanssa, kun tuntuu, että tässä otetaan aina suunnilleen puoli askelta eteenpäin ja sitten taas seisahdutaan, mutta toisaalta koen samalla tavalla kuin sinäkin, niin että tällainen tilanne myös vaatii aikaa, tien tunnustelua ja haparointiakin. :) Iloitsen myös siitä, jos tämä tarina on kaikesta tunnetuskailusta ja kiusallisista tilanteista huolimatta ollut helppo lukea. Minäkin luulen, että Eetun leppoisa asenne ja suhtautuminen helpottaa tilannetta aika paljon. Tuo turvallinen olo on jotenkin tosi ihana asia, ja tuntuu kivalta että sellainen on tästä tarinasta välittynyt, draamasta huolimatta. Voi että, ihana kuulla että tämä sai sinut hykertelemään, ja toivottavasti saa vielä jatkossakin! Isot kiitokset! :-*



14.



350 sanaa


Auringon painuessa alemmas Eetu keksi käydä katsomassa, olisiko sade huuhtonut ja houkutellut kastematoja pintaan tunkiolla. Se oli, ja kotvan kuluttua he olivatkin jo laskeneet onget tuvan takaseinältä ja työntäneet soutuveneen vesille. Sisu oli niin innoissaan, ettei se olisi millään malttanut käydä istumaan veneeseen Eetun jalkoihin, mihin Eetu sitä komensi. Sillä oli oma kirkkaanvihreä pelastusliivi, jonka nähtyään se oli kirmannut edeltä rantaan ja kiertänyt malttamatonta ympyrää häntä viuhuen. Sisu rakasti vettä, ja veneilyä se rakasti ehkä vieläkin enemmän.

Järvi oli tyyntynyt sateen ja tuulen jäljiltä. Ilta-aurinko pilkehti sen laineissa ja kimmelsi airojen tiputtelemissa vesipisaroissa. Eetu souteli kaikessa rauhassa kohti erityisen kalaisaa poukamaa, ja Joni nautiskeli kyydistä ja näkymistä. Vaikka ilta-auringossa kylpevä järvi oli upea ilmestys, Jonin katse hakeutui koko ajan itse Eetuun, tämän työntöjen ja vetojen tahdissa kiristyviin hauiksiin ja solakoihin sääriin ja hiuksiin, jotka valahtelivat silmille aina Eetun kurkistaessa olkansa yli menosuuntaa tarkistaakseen. Jonin vatsanpohjassa väreili, ja häntä hymyilytti.

Kun heidän katseensa kohtasivat, Eetu vastasi hymyyn ja naurahtikin. ”Jätkähän hymyilee”, Eetu sanoi. ”Kiva nähä, ettet sää oo kokonaan unohtanu, miten se tapahtuu.”

Eetu selvästikin vitsaili hyväntahtoisesti, mutta Joni tunsi sanoissa myös totuuden painon. Oli totta, ettei Joni ollut ollut kovin hymyilevää tai rentoa mökkiseuraa, vaan hän oli ollut vakava ja vähäpuheinen, omiin oloihinsa vetäytyvä. Oikeastaan vasta sen paljastuminen, miten Eetu oli tulkinnut Jonin käytöksen jonkinlaiseksi vihanpidoksi, oli havahduttanut Jonin tajuamaan, miten kurjasti hän oli ystäväänsä kohdellut – eikä hän ollut pyytänyt anteeksi.

”Taisin mää hetkeks unohtaa”, Joni sanoi ja antoi katseensa pudota syliinsä. ”Kuule… Mää taian olla sulle anteekspyynnön velekaa. Mää en oo tainnu kohella sua kovin… kivasti.”

Eetu pudisti päätään sellaisella tarmolla, että Joni havaitsi sen painuneesta katseestaan huolimatta. ”Hei, en mää sillä”, Eetu sanoi. ”Et sää sitä ilkeyttäs tehny. Mää ymmärrän kyllä. Tai en ehkä täysin sitä, mikset sää kertonu aikasemmin, mutta sen, että sun on varmaan ollu aika hankala olla mun kanssa kahen kesken. Ja toisaalta – enpä määkään mittään alotetta tehny, vaikka mielessäni mietinki…”

Joni kohotti katseensa – ja hymyili. ”Niin. Molemmathan myö tässä luultiin, ettei toinen vois olla kiinnostunu. Että ollaan myö aika sankareita kumpainenki.”

Eetu nauroi ja pysäytteli venettä lähelle kaislikkoa. ”Jep. Toivottavasti ollaan kohta myös kalasankareita.”

spQr

  • omenavaras
  • ***
  • Viestejä: 33
Lueskelin tässä edellisen kommenttini läpi, ja tajusin, että ajatukseni siinä jäi jotenkin kesken ::). Sanoin, että rakkaustarinoissa tuntuu, että niihin lisätään juonenkäänteitä ihan tahallaan ja sitten vastoinkäymisistä on ylivaikea toipua. Niin ideani oli siinä, että tämä teksti ei tunnu siltä. Että vaikka Eetu olisi torjunutkin Jonin, se ei olisi ollut niin kauheaa: niin vain olisi käynyt, ja se olisi ollut surullista, mutta siitä oltaisiin päästy yli ja he olisivat luultavasti pysyneet ystävinä. Sellainen olo minulle tuli ja siitä tykkäsin :D

Tässä osassa tykkäsin Sisusta. Se oli niin suloinen kaikessa innokkuudessaan! Ja sankareita todellakin. Kiva että väärinkäsityksistä on (toistaiseksi) päästy, ja voidaan hymyillä yhdessä ;) Paljonko tähän on muuten tulossa jatkoa, mitä kaikkea päästään näkemään vielä? Olisi hauska lukea tämän kaksikon sopeutumisesta siihen oikeeseen elämään, siitä miten tämä uusi suhde kestäisi kaikki muut ihmiset (varsinkin ne muut jääkikiekkokaverit!) ja arjen..!

Kiitos, pidin! Tässä osassa oli taas sitä samaa lämpöä ;)

omenavaras
Tänään paistaa aurinko.