Kirjoittaja Aihe: Given: Menneisyyden vetovoima (S, Mafuyu/Uenoyama, 2/x)  (Luettu 379 kertaa)

Sinjata

  • ***
  • Viestejä: 22
  • Inuyasha pelasti kammottavan vuoteni 2020.❤️
Nimi: Given: Menneisyyden vetovoima (S, Mafuyu/Uenoyama, 1/x)
Kirjoittaja: Sinjata
Ikäraja: S
Tyylilaji: Draama, angsti, fluff
Paritus/hahmot: Mafuyu/Uenoyama (Ritsuka)
Fandom: Given
Varoitukset: Itsetuhoisuus (mainintana)
Vastuuvapaus: Natsuki Kizu omistaa alkuperäisen tarinan/hahmot, joiden elämää jatkoin omalla erityisellä värikynälläni, enkä hyödy tästä rahallisesti mitenkään.
Tiivistelmä: Mafuyun menneisyys seuraa edelleen tiiviisti tämän kintereillä, pojan urheasti yrittäessä pitää kaiken kasassa, sydäntään myöten.

A/N: Toinen Given (manga/anime) aiheinen ficcini Akihikon japanilaisen ääninäyttelijän Takuya Eguchin syntymäpäivän kunniaksi! ;D Tällä kertaa olemme Mafuyun ja Uenoyaman mielenkiintoisessa seurassa. Tämä olisi ehkä pitänyt kirjoittaa tavallaan ennen Akihikon ja Harukin one-shottia, mutta ei kai järjestyksellä niin väliä. Tapahtumat sijoittuvat heti mangan luvun 18 jälkeen. Tästäkin tarinasta piti tulla vain one-shot, mutta näköjään tästä tuleekin pitempi, eli jatkoa seuraa (toivottavasti) myöhemmin. Lukuiloa! ^^





Menneisyyden vetovoima
Särkymisiä ja laastareita
1. luku


Tahdon soittaa Uenoyama-kunille tämän kappaleen, kunhan vain pääsen perille...

Maiseman vaihtuessa lähes tyhjän bussin ikkunan takana, Mafuyu selaa puhelimessaan olevia kappaleita nappikuulokkeet korvissaan. Täysin uppoutuneena etsimään yhtä mieleensä painunutta kappaletta listalta, jota hän on koonnut jo jonkin aikaa, hän ei huomaa parhaillaan soineen kappaleen loppuneen, eikä laittaa heti toista soimaankaan. Juuri löytäessään etsimänsä, tämä havahtuu kahden hänen taakseen aiemmin istuutuneen tytön keskusteluun, sen sävyn jotenkin häiriten häntä.

”Tuosta tyypistä vielä... Tiesitkö Yamini-chan, että hän seurusteli luokallani olevan pojan kanssa, joka lopulta tappoi itsensä?” kuului toisen lausumat sanat, jotka tuntuivat, kuin seisauttavan veret Mafuyun suonissa.

”Ai, oho... Muistan sen pojan kyllä, kauhea juttu sekin... Mitähän oikein tapahtui, olikohan hän masentunut tai jotakin?”

”En tiedä kaikkea, ehkä heidän suhteessaan oli jotakin pahasti pielessä. Mutta nyt tuo on jo kuulemma nähty yhdessä muidenkin kanssa. Etsii näköjään koko ajan laastarisuhteita itselleen!” tyttö sähähtää paheksuvasti, mulkaisten pahasti edessään istuvan pojan takaraivoa, kuin toivoen sen oikeasti satuttavan tätä.

”Neya-chan, tuo oli aika kärkkäästi sanottu, onhan tapahtuneesta jo jonkin verran aikaa kulunut... Mitä jos hän kuulee sinut -”

Mafuyu on avannut vapisevin sormin puhelimestaan nettiselaimen, kirjoittaen sitten nopeasti sen hakukenttään jotakin. Tuntien kuin hänen sydämensä olisi vajonnut tuuman verran, hänen katseensa on kiinnittynyt lauseeseen, jossa sanotaan:

’Rakastumiseen, toiseen ihmiseen tarrautumiseen ajaa ehkä tiedostamaton pakko, kun on joutunut luopumaan jostain ikuiseksi luulemastaan.’

Olenko minä - todellako...?

”Mutta ei tasan ole kulunut tarpeeksi! Ei sellaisesta voi päästä noin vain yli ja siirtyä seuraavaan! Mitä jos ne seuraavatkin tyypit päätyvät samaan kamalaan ratkaisuun ja päättävät elämänsä?? Eikä hän mitään kuule, hänellähän on kuulokkeet! Ja sietäisikin kuulla, että tajuaisi millainen idiootti on -”

Neya-chan, älä -”

Molemmat vaikenevat tyystin pojan yllättäen painaessa stop-nappulaa ja noustessa jotenkin jäykän oloisesti ylös jäädäkseen seuraavalla, totaalisen väärällä pysäkillä pois. Tytöt näkevät bussin lasiovien kautta kalvenneen Mafuyun järkyttyneen ilmeen ymmärtäen nyt, että tämä todennäköisesti kuuli kaiken ja hätääntyvät hieman kykenemättä sanomaan mitään.

Pysähdy, pysähdy jo, ole niin kiltti...!

Poika puristaa viereistä kaidetta turhankin voimakkaasti odottaessaan kuumeisesti bussin pysähtymistä, tajuten sitten näkevänsä myös tyttöjen peilikuvat. Hän huomaa toisen heistä vasta nyt jotenkin myös tutuksi, tuntien samalla, kuin joku olisi vääntänyt hänen sisuskalujaan umpisolmuun.

...Yuki...

Tämän mieleen välähtää muisto Yukista osoittamassa luokkakuvassaan hieman hymyileväistä, mustatukkaista tyttöä, kertoen tämän joskus tunnustaneensa ihastuneensa häneen, Yukin jo silloin tosin seurustellessa Mafuyun kanssa. Olihan Yuki suosittu, minkäs sille mahtoi. Mafuyu muistaa kuitenkin liiankin hyvin olleensa silloin mustasukkainen ensimmäistä kertaa, eikä hän pitänyt siitä tunteesta, vieläkään.

Yhtäkkiä tämän ote toisessa, hikisessä kädessään herpaantuu puhelimestaan ja se putoaa ilkeästi kolisten bussin lattialle. Ennen kuin poika ehtii tehdä mitään, Yamini hypähtää ketterästi paikaltaan nostaen puhelimen lattialta - todeten kauhukseen näytön särkyneen - ja ojentaa sitä pahoittelevan näköisenä pojalle.

”Kii -” Mafuyu yrittää lausua napaten puhelimen sulloen sen taskuunsa ja astuu ensin pikaisesti kumartaen tytölle bussista ulos, ovien mennessä takanaan kiinni.

”Neya-chan... Hän taisi kuulla sinut sittenkin - eikä näyttänyt kovin iloiselta sanoistasi”, Yamini sanoo istuutuessaan takaisin paikalleen bussin jatkaessa matkaa, nähden edelleen järkytyksen pysäkille seisomaan jääneen pojan kasvoilla katsoessaan taakseen.

”Onkohan hän - kunnossa? Suututinkohan hänet?!” Neya miettii katsoessaan tätä myös, tuntien pistoksen jossain sisimmässään.

”Hän ei näyttänyt vihaiselta, surulliselta enemmänkin. Ja hänen puhelimensakin taisi särkyä, ellei se ollut rikki jo ennestään... Mistä voit tietää, onko se kaikki edes totta, mitä hänestä puhutaan? Minusta hän näytti kovin kiltin ja mukavan näköiseltä.”

”E-en varmaksi tiedäkään, mutta niin kaikki hänet tietävät väittävät -”

”Hei, etkö ole vielä tässä vaiheessa oppinut, että juorut saattavat olla vain juoruja? Ehkä nyt olisi sen aika. Kukaan suhteen ulkopuolinen ei voi tietää toisten parisuhteesta, mitä sen sisällä oikeasti tapahtuu”, Yamini puuskahtaa taputtaen sitten lohduttavasti ystävänsä päätä, molempien vaipuessa loppu matkaksi ajatuksiinsa.

Mitä minä oikein sanoinkaan...? Ja miksi? Enhän edes tunne koko tyyppiä, en tiedä edes hänen nimeään. En halunnut koskaan kuulla sitä... Se vain sattui liikaa. Olen nähnyt hänet vain muutaman kerran, Yukin kanssa... Hemmetti, jos en vain olisi matkalla harkkoihin, palaisin takaisin! Toivottavasti hänen puhelimelleen ei käynyt kovin huonosti!




Vaikka on kesä, ilma tuntuu viileältä sateisen päivän jälkeen. Mafuyulla ei ole hajuakaan, missä on, eikä oikein kykene vielä sitä ihmettelemäänkään. Vaikka hän kuinka yrittää pidätellä sitä, paha olo kuin vyöryy tämän lävitse, eikä hänen auta kuin kumartua lähimmän puskan puoleen oksentaen rajusti, kyyneleiden valuessa poskiaan pitkin. Olonsa hetken päästä helpottaessa poika pyyhkii suunsa paperilla, tyhjentää vesipullonsa lähes kokonaan kurlaten osalla ensin suutaan ja rojahtaa sitten pysäkin penkille istumaan. Huomatessaan hieman hytisevänsä t-paitasillaan, hän tajuaa harmikseen jotakin.

Takki - se, hitto... Se taisi unohtua bussiin...

Mafuyu miettii kaikenlaista jumittaessaan pysäkillä ties kuinka kauan, muutaman bussinkin ajellessa ohitse kuskien vilkuillessa tämän suuntaan, josko hän olisi tulossa kyytiin. Pojan vain näyttäessä kuitenkin siltä, kuin tuijottaisi lumoutuneena vieressään silloin tällöin vaihtuvaa valomainosta.

Mitä jos Neya-san on oikeassa - ja käytän Uenoyama-kunia laastarina? Ehkä muitakin? Roikunko hänessä liikaa? Viestittelenkö liikaa? En vain osaa olla ikävöimättä häntä. Haluaisin viettää hänen kanssaan enemmän aikaa, kuin sitä onkaan... Tiedän, että olen ollut nyt hieman enemmän Kaji-sanin seurassa, mutta se on nyt todella tärkeää, että edistyisin. Uenoyama-kun ymmärtää sen, eikö niin...?

Tuntiessaan olonsa hieman rauhoittuneemmaksi, poika kaivaa värisevän puhelimensa taskustaan yrittäen avata sitä. Levottomuus kuitenkin valtaa tämän jälleen huomatessaan puhelimen näytön olevan pirstaleina. Joku yrittää vähän väliä soittaa ja viestittää siihen, mutta ruudun pysyessä pimeänä teki mitä hyvänsä, hän ei pysty reagoimaan niihin.

Uenoyama-kun, luulisin... Aaah! Voi ei, toivottavasti hän ei suuttuisi pahasti. Minun on pakko lähteä kävelevään, olen jo hirmuisesti myöhässä...

Hän vilkaisee ympärilleen noustessaan penkiltä ja lähtee kohti keskustaa pää vieläkin hieman kuin sumussa, haluamatta mennä enää bussilla vältellen tuttuja. Noin puolisen tuntia käveltyään, vastaan tulleessa bussissa joku painaa äkisti stop-nappulaa jääden toisella puolella katua olevalle pysäkille ja ryntää sieltä Mafuyun luokse hyökäten halaamaan.

”Mafuyu! Sinä idioottien idiootti!! Tajuatko miten huolissani olen ollut, kun et reagoinut mitenkään viesteihin tai soittoihin?! Juuri vähän aikaa sitten käskin vastaamaan niihin heti! Kukaan ei ollut kuullut sinusta! Et edes lue viestejäsi! Meidänhän piti nähdä keskustassa jo aikoja sitten!” Ritsuka huutaa, päästäen Mafuyun lopulta vapaaksi karhun halauksestaan.

”Et koskaan ole näin paljon myöhässä tai tee ylipäätään ohareita! Mitä hemmettiä oikein - teet - täällä...?” Ritsuka ihmettelee katsellen lähes pimeää, tyhjähköä aluetta, vilkaisten sitten hiljaa pysyvää poikaa edessään.

”Sinä - haiskahdat, oletko sinä laatannut? Oletko ihan kunnossa, ethän ole kipeä? Mitä on sattunut?” tämä kysyy nyt rauhallisemmin, tajuten jonkin olevan pahasti pielessä Mafuyun vältellessä tämän katsetta ja halausta. Hän on itkenytkin...

”Uenoyama-kun... Olen - ihan kunnossa...”

”Joo, näytätkin siltä. Katsoisitko minuun ja sanoisit tuon uudelleen vähän vakuuttavammin? Meidänhän piti mennä musiikkiliikkeeseen, miten et koskaan päässyt perille?” poika jatkaa sarkastiseen sävyyn, laittaen takkinsa Mafuyun kapeille harteille.

”Anteeksi, unohdin -”

”Unohdit?!”

”Ja puhelimeni putosi ja se hajosi.”

”Hajosi vai? Näytähän sitä. Mm, näyttö ainakin on aivan mäsänä -”

”Uenoyama-kun... Mitä jos käytän sinua vain laastarina?” Mafuyu kysyy yllättäen hetken päästä, Ritsukan meinatessa pudottaa puhelimen.

”Mitä helv..! Miksi sinä kysyt ihan kummallisia??”

”Kuulin - minusta puhuttavan, että käytän ihmisiä vain laastareina”, poika mutisee katsoen maahan, toisen tuntiessa sykkeensä kohoavan vaarallisesti.

”Voi taivas... Kuulehan, voin olla laastarisi, sideharsosi tai vaikka kokovartalokipsisi! Saat käyttää minua niin paljon sellaisena kuin haluat! Kun olet surullinen tai vihainen tai vaikka vain hiton onnellinen! Kunhan käytät siihen tarkoitukseen vain minua ja kun et enää sellaista tarvitse, piisaa, kunhan olet vain edelleen yhdessä kanssani! Ymmärrätkö?! Älä kuuntele ulkopuolisten idioottimaisia mielipiteitä! Alat vetää niitä muuten mieleesi kuin sieni ja se on vaarallista myös bändissä ollessa! Päähän siinä hajoaisi!” Ritsuka lähes huutaa hengittäen raskaasti, yrittäessään vimmatusti saada tätä tuijottavaa Mafuyuta uskomaan sanoihinsa ja ojentaa lopuksi tälle tämän puhelimen takaisin, kyykistyen sitten hetkeksi pidellen päätään.

Mitä - helvettiä - nyt - taas! Kuka kehtaa väittää toiselle sellaista?! Kukahan meidät on nähnyt ja miten - toivottavasti tästä ei kehkeytyisi ongelmia bändille, Haruki-san muuten nirhaa meidät...

”En tiedä - josko olisi ollut parempi, etten olisi sanonut sinulle mitään tunteistani... Mitä jos se sai sinut vain luulemaan pitäväsi minusta? Jos huijasin sinua jotenkin -”

”Vain luulemaan? Mitä sinä nyt hourit? Minähän suutelin sinua ensin, ennen kuin edes tiesin tunteistasi yhtään mitään, joten älä selitä minulle tuollaista sontaa!!” Ritsuka huutaa nousten jälleen ylös, punastuen sitten omille sanoilleen.

”Ai niin, niinpä taisit tehdäkin... Ja minä olin jo varmasti ihastunut sinuun, ennen kuin teit sen. Mutta tunnen vain aiheuttaneeni sinulle huolta, kuten nytkin, enkä haluaisi sitä -”

”Lopeta jo! Haluankin huolehtia sinusta, jos tarve niin vaatii! Mukavampi olisi kuitenkin, jos et joutuisi tällaisiin tilanteisiin!” Ritsuka sanoo halaten tätä uudelleen, pojan halatessa nyt myös takaisin helpottuneena.

”Anteeksi, ei ollut tarkoitus... Minä yritän oppia ymmärtämään.”

Hän tuoksuu hyvältä... Mafuyu ajattelee käpertyessään lähemmäs kasvot Ritsukan kaulaa vasten, kuin hakien hänestä lämpöä.

”Nnghh! N-nenäsi on jäätävän kylmä! Tunnut kylmältä muutenkin - hei, miksei sinulla muuten ole takkia? Kauanko olet täällä oikein haahuillut?!”

”Se unohtui bussiin. En osaa oikein sanoa...”

”Kuule, musiikkiliikkeeseen ei ole enää asiaa tänään, mutta voisimme käydä juomassa jotakin. Tarvitset pian lämmikettä.”

”Niin, se voisi tehdä hyvää.”

Ritsuka ottaa huomaamattaan poikaa kädestä, lähtien johdattamaan tätä viereiselle bussipysäkille.

”U-uenoyama-kun! Emmekö voisi - kävellä?” Mafuyu kysyy hieman jarrutellen, saaden Ritsukan kääntymään tätä kohti.

”Hulluko olet? Tästä on perille vielä vaikka kuinka pitkä matka ja sinä täriset kylmästä. Ei hätää, maksan sinullekin kyllä lipun”, Ritsuka sanoo puristaen Mafuyun kättä omassaan tämän lopulta nyökätessä.

Heidän joutuessa odottelemaan noin vartin verran bussin saapumista hiljaisuuden vallitessa, Ritsukan puhelin piippailee viestin merkiksi useamman kerran.

”Tuota - ilmoitin muillekin, että löysin sinut ja että puhelimesi koki kovia”, tämä toteaa, Mafuyun jälleen nyökätessä samalla pukiessaan Ritsukan takin kunnolla ylleen.

Pojat hyppäävät saapuvaan bussiin ottaen suunnakseen tutun kahvilan, Harukin työpaikan, tietäen sen ainakin olevan vielä hetken auki.

”E-en tajunnut edes kysyä, ethän voi enää huonosti?” Ritsuka kysyy äkisti huolta äänessään.

”En, ei hätää. Se meni ohi jo aiemmin”, Mafuyu vastaa nojautuen viileää ikkunaa vasten.

”Huh, hyvä sitten...” poika sanoo katsahtaen tähän. Olisi hän voinut minuunkin nojata...

Uenoyama-kun ei ollut hirveän vihainen, onneksi...

Ritsuka vilkaisee hermoillen Mafuyun sylissä lepääviä käsiä.

Onko se hölmöä, jos tartun hänen käpäläänsä nyt? Mafuyu olisi halunnut aiemmin kulkea kaupungilla käsikkäin, mutten jotenkin pystynyt siihen, vielä. Nyt en haluaisi päästää tästä irti lainkaan, jos vain saan siitä otteen, etten hukkaisi häntä enää...

”Kätesikin ovat ihan jäätävät, katsokin että tilaat jotakin kuumaa juomaksi”, tämä tokaisee yrittäen olla kuulostamatta hermostuneelta.

Mafuyun kääntyessä katsomaan ihmeissään lämpimään kouraan kaapattua kättään, sitten kasvoiltaan punehtunutta, visusti eteenpäin katsovaa poikaa vieressään, tämä ei kykene sanomaan mitään hymyltään.


...jatkuu...

A/N: Ensimmäinen luku tulilla, toivottavasti ei olisi hirveästi virheitä. :) Onnea vielä Takuyalle! :-*
« Viimeksi muokattu: 13.06.2022 05:59:24 kirjoittanut Sinjata »
"I refuse to leave you behind!"

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 659
Vs: Given: Menneisyyden vetovoima (S, Mafuyu/Uenoyama, 1/x)
« Vastaus #1 : 25.05.2022 20:42:09 »
Kiva kun kirjoitat lisää Giveniä.  :)
Sain just oman Given-fikkini valmiiksi, kiitos sinun innoittamana.  :-*

Lainaus
Voi taivas... Kuulehan, voin olla laastarisi, sideharsosi tai vaikka kokovartalokipsisi! Saat käyttää minua niin paljon sellaisena kuin haluat! Kun olet surullinen tai vihainen tai vaikka vain hiton onnellinen! Kunhan käytät siihen tarkoitukseen vain minua ja kun et enää sellaista tarvitse, piisaa, kunhan olet vain edelleen yhdessä kanssani!
  :D

Voin nähdä tässä Ritsukan tiukan sävyn, jonka jälkeen hän taas pehmenee. Mafuyu parka saa sitten kuulla menneisyydestään. Ihmiset osaavat olla julmia. Onneksi Ritsuka on tajunnut asioitten oikean laidan. Hän ei varmastikaan ole "pelkkää laastaria." Mafuyu pitää hänestä oikeasti. Mutta hänellä on kurjat päivänsä, jolloin Ritsuka voi olla myös laastarina, mutta ei taatusti ole yksin sitä.

Kiva kun kirjoittelet.
« Viimeksi muokattu: 30.05.2022 18:31:15 kirjoittanut Fairy tale »

Sinjata

  • ***
  • Viestejä: 22
  • Inuyasha pelasti kammottavan vuoteni 2020.❤️
Vs: Given: Menneisyyden vetovoima (S, Mafuyu/Uenoyama, 1/x)
« Vastaus #2 : 30.05.2022 18:02:28 »
Kiva kun kirjoitat lisää Giveniä. :) Sain just oman Given-fikkini valmiiksi, kiitos sinun innoittamana.  :-*

Tykästyin näihin tyyppeihin sen verran, että tekstiä vain tulee. ;D Täytyy viimestään viikonloppuna laittaa jatkoa. Ihanaa kun sait inspiksen!  :-*
"I refuse to leave you behind!"

Sinjata

  • ***
  • Viestejä: 22
  • Inuyasha pelasti kammottavan vuoteni 2020.❤️
Vs: Given: Menneisyyden vetovoima (S, Mafuyu/Uenoyama, 1/x)
« Vastaus #3 : 13.06.2022 05:54:36 »
A/N: Toisen luvun aika, vihdoin sain sen kirjoitettua. :) Lukuiloa ja hyvää alkanutta viikkoa! ^^




Hetki kahdestaan
2. luku


”Ajattelin, että tämä olisi rauhallinen paikka näin iltaisin. Haruki-san taitaa jopa vielä olla työvuorossa”, Ritsuka toteaa pian tutun rakennuksen ulkopuolella.

Oven kellon kilahtaessa heidän astuessaan sisään lähes tyhjään kahvilaan, tiskin takana hääräävä Haruki kääntyy tervehtimään tulijoita, yllättyen sitten melkoisesti nähdessään kaksikon.

”Uecchi, Mafuyu! Hän löysi sinut viimein? Tepä olette myöhään liikkeellä.”

”Minähän laitoin sinulle jo aiemmin viestin, etkö saanut sitä?”

”Aa, en ole ehtinyt vilkaista puhelinta hetkeen, sori. Tässä oli juuri pieni ilta ruuhka, vältitte sen täpärästi. Näköjään viestisi on tullut. Akihikokin oli jo hieman huolissaan sinusta”, mies sanoo hymyillen Mafuyulle.

Eikä suotta... Tärkeintä, että hän on nyt tässä”, Ritsuka huokaisee vilkaisten puhelintaan Harukin luodessa molempiin kysyvän katseen, Mafuyunkin välttäessä tämän tutkiessaan kahvilan sisustusta.

Tekisi mieleni kysyä, onko heillä kaikki hyvin, mutta jokin kuin huutaa minua pysymään vaiti...

”Mafuyu, mitä puhelimellesi oikein kävi?”

”Se - putosi. S-se ei toimi nyt lainkaan”, tämä vastaa hieman takellellen. Joku yritti jälleen soittaa siihen, mutten nähnyt ruudulta mitään...

”Jaiks... Ikävä juttu, toivottavasti sen voisi vielä korjata jotenkin. Juuri kun sait soittolistasikin lähes valmiiksi aiemmin Akihikonkin osalta. Take-chan lupasi laittaa sinulle pari omaansa myöhemmin.”

”Mm, kiitos. Minulla ei ole nyt herätyskelloa...” poika hoksaa raapien päätään harmistuneena.

”Mikä soittolista?” Ritsuka kysyy ihmeissään katsahtaen Mafuyuta. Kaji-san? Kouji-san?

”Selitän sinulle myöhemmin, jos sopii.”

Hm? Eikö Mafuyu ole puhunut Uenoyamalle siitä mitään? Tämäpä erikoista...

”A-aha, selvä sitten”, poika tokaisee jokseenkin tyrmistyneen oloisena. Miksi tunnen oloni jotenkin ulkopuoliseksi...

”A-aa, halusitte varmaan juodakin jotain kerran täällä olette? Mitä halajaisitte, ehditte vielä hyvin istua juomaan jotakin”, Haruki kysyy aistien tunnelman jotenkin kiristyvän Ritsukan osalta.

”Mitä sinä otat? Tarjoan sen”, Ritsuka kysyy laittaen puhelimensa taskuun, kääntyen nyt seinällä roikkuvaa menua tuijottavan puoleen.

”Eh, kiitos. Tarjoan sinulle ensi kerralla. Hmm... Ottaisin chai laten, jos sen saa kofeiinittomana?” poika vastaa katsoen kysyvästi Harukia.

”Totta kai! Tähän aikaan se onkin hyvä vaihtoehto.”

”Selvä, mene vaikka jo edeltä valitsemaan meille pöytä. Tulen kohta juomien kanssa perästä”,  Ritsuka sanoo kaivaessaan mustaa lompakkoa taskustaan.

”Voisin käydä ensin hieman peseytymässä, jos vain käy...” Mafuyu kysyy hiljaa ojentaen Ritsukan takkia tälle.

”T-tietysti, mene kuin olisit jo.”

Älä kysy mitään, älä kysy mitään, älä vain kysy heiltä yhtään mitään...!

”Tuota - mitä sinä joisit?” Haruki tiedustelee purren ensin kieltään.

”Voisin kokeilla sitä chai lattea myös, en ole koskaan juonut moista”, poika vastaa. Juon aina samaa joka paikassa, ehkä vaihtelu tekisi hyvää...

”Okay, hetki vain. Istu toki odottamaan. Chai latte on siis makeahkon mausteinen teejuoma. Mausteina käytetään neilikkaa, kardemummaa sekä kanelia ja se tehdään höyryllä vaahdotettuun maitoon. Ei ole sen vaarallisempi sekoitus.”

”Annan sille sitten mahdollisuuden”, Ritsuka vastaa ottaen puhelimensa jälleen esille, silloin tällöin vilkaisten levottomana olkansa yli.

”Teet oikein, tämä sopii juuri tällaisiin iltoihin, koko päivänhän melkein lienee satanut. Tuntuu enemmänkin syksyltä”, mies juttelee valmistellessaan juomia.

”Uecchi, voin kyllä tuoda nämä teille pöytäänkin, jos haluat?”

”Mm’m, hänellä ei tainnut olla edes sateenvarjoa...” poika mutisee kuin itsekseen, Harukin vilkaistessa tätä silmäkulmastaan.

Jotakin on pakko olla sattunut... Mafuyu on kalpeampi kuin yleensä ja Uenoyama tuntuu kuin vahtivan tämän jokaista liikettä herkeämättä. Mistä Uenoyama lopulta löysi hänet? Hän kun tuntui viestien perusteella olevan melkoisen huolissaan. Mafuyu vaikutti todella, kuin kadonneen meiltä hetkeksi...

Mafuyun pestyä kätensä hän vilkaisee vasta nyt edessään olevaan isoon peiliin varoen, hetken melkein kuin peläten katsoa peilikuvaansa. Kohdatessaan oman aran katseensa, hän tuntee palan nousevan kurkkuunsa ja hengityksensä vaikeutuvan.

En halua enää... He eivät tiedä mitään...! En halua itkeä!! Olen tehnyt sitä niin paljon, että pääni on haljeta, eikä mikään silti muutu!

Poika peittää hetkeksi kasvonsa käsillään, kunnes päättää pestä ne kylmällä vedellä muutaman kerran. Vesi tuntuu, kuin jollain ihmeen tavalla huuhtovan tuon äskeisen katseen vähitellen pois, hänen uskaltaessa taas vilkaista peiliin kuivatessaan kasvojaan, jääden tutkimaan niitä.

Kaji-san neuvoi tekemään rauhan menneisyyteni kanssa - mutta kuinka teen sen? Enkö ole oikeutettu tuntemaan enää mitään tällaista, kerran jo ollessani rakastunut ja asioiden mennessä - se ei voi olla niin! Kaikki on... Hyvin, kunhan vain...! Kaikki on - niin. Uenoyama. Hän löysi minut. Jälleen. Mutta... Minun pitää kiittää häntä! Vai kiitinkö minä jo? No, ei sillä ole väliä vaikka kiittäisin uudestaan ja uudestaan.

Tullessaan takaisin salin puolelle, Mafuyu vilkaisee tiskille päin lähtien sitten etsimään heille sopivaa pöytää.

Oi, hän palasi”, Haruki huomauttaa Ritsukalle, pojan kääntyessä tuolillaan salamana salin toiseen suuntaan.

Ritsuka katsoo tämän menoa, miten Mafuyu istuutuu nurkkapöydän ääreen sohvalle laittaen kädet ympärilleen, jääden tapoihinsa sopien tuijottamaan ikkunasta ulos.

Olisinpa edes kerran -

”Hei, nämä odottaisivat tuhoamistaan ja minä maksua. Halusitte varmaankin juoda nämä lämpiminä”, Haruki huomauttaa hymyillen Ritsukan takana.

”Ah, j-joo. Kiitos”, poika sanoo näyttäen pankkikorttiaan Harukin tarjoamalle lukulaitteelle.

”Selviätkö varmasti niiden kanssa itse pöytään?”

”Joo joo, kiitti vielä.”

”Eipä mitään!” Onnea matkaan...

”Tässä, koitahan juoda vielä kun se on lämmintä”, Ritsuka sanoo herättäen Mafuyun ajatuksistaan saapuessaan pöydän luo höyryävien mukien kanssa.

”Kiitos, tämä onkin lämmin”, poika sanoo hymyillen, Ritsukan asetellessa tämän ympärille kahvilan vilttiä, istuutuen sitten pehmeälle tuolille tätä vastapäätä.

”Koeta pitää itsesi lämpimänä, jooko? Nyt ei olisi aikaa sairastua.”

”Mm’m”, tämä vastaa maistaen juomaansa melkein polttaen kielensä.

Oi, ole varovainen sen kanssa -”

”Tarjoan teille nämä. Näytätte kumpainenkin siltä, että kaipaatte vähän piristystä”, pöydän luo ilmestynyt Haruki sanoo asettaen heidän eteensä lämpimät muffinit.

”K-kiitos, Haruki-san!” Mafuyu kiiruhtaa sanomaan Ritsukan jälkeen, Harukin heilauttaessa huolettomasti kättään pois mennessään.

”Olkaahan kunnolla ja nauttikaa!” Toistenne seurastakin...

Mitä tuo nyt oli olevinaan... H-hei, käydään heti huomenna korjauttamassa se luurisi. Jos sitä siis voi korjata... Toivotaan, ettei se olisi ihan mennyttä vielä. Surkeita kapistuksia kyllä nykyään, kun menevät niin helposti tuusan nuuskaksi pienestäkin osumasta!”

”Mm.” Juuri kun minun piti soittaa se kappale hänelle... Äh, mutta mikä se olikaan?

”Mitä pidät juomasta? Oletko aiemmin tilannut sitä?”

”En ole... Se on mielenkiintoinen, mausteinen ainakin. Ei missään nimessä pahaa. Entä sinä?”

”Pidän, silloin tällöin tulee juotua tätä. Enemmän ehkä syksyisin.”

Mafuyulla ja Haruki-sanilla tuntuu olevan jotakin yhteistä...

”Näitkö muuten - Kaji-sania eilen...kin?” Ritsuka kysyy yrittäen kuulostaa viattomalta sekoitellen juomaansa, saaden Mafuyun katsomaan tähän.

”Näin. Mutta muistathan, ettei Kaji-san ole kiinnostunut minusta, va -”

”Joo joo, tiedän ettei ole!”

”Varmasti? Etkä ole vihainen -”

”Niinhän sinä sanoit jo aiemmin! Mitä sinä nyt tenttaat?!” Miksi hän saa ajettua minut näin puolustuskannalle... Vaikutanko todella edelleen olevani -

”Hyvä on, anteeksi. Kaji-sanista puheenollen, kuuntelin erään hänen lempikappaleensa ja haluaisin, että sanoisit siitä mielipiteesi. Mutta minulla ei ole nyt puhelinta mistä soittaa sitä. Taidan kyllä jotenkin muistaa kappaleen nimen, ehkä -”

Kaji-sanin - lempikappaleen...?? Tietääkö Kaji-san Mafuyun lempikappaleen? Edes minä en tiedä sitä! Miksi en?!

”Uenoyama-kun? Onko kaikki hyvin?” Hän käyttäytyy samalla tavalla, kuin Kaji-san eilen... Miksi he ovat välillä niin pahalla päällä?

”Häh?! O-on, miten niin?”

”Kysyin, että voisinko lainata hetken puhelintasi? Yrittäisin etsiä sitä kappaletta”, poika kysyy katsoen tähän vähän huolissaan. Hän on vihainen...

”Mutta ei ole tietenkään pakko -”

”Tässä, sovellus on jo valmiiksi auki”, Ritsuka sanoo liuttaen puhelimensa pöytää pitkin Mafuyun eteen.

”K-kiitos, hetki vain. Älä unohda syödä muffiniasi”, poika muistuttaa kirjoittaessaan samalla puhelimeen jotakin.

”En...” Ritsuka vastaa haukaten leivonnaista. Mitä minä hänelle kiukkuan, hänellä on muutenkin tuntunut olevan rankka päivä... Halusin vain viettää hänen kanssaan hetken kahden aikaa ja minä - olen idiootti.

Mafuyu etsii nappikuulokkeet taskustaan kuunnellakseen löytämänsä kappaleen varmistaakseen sen oikeaksi, ojentaen sitten hetken päästä toista kuuloketta Ritsukalle.

”Tule lähemmäs.”

On pyyntö, joka saa Ritsukaan välittömästi liikettä aikaan. Pöydän ollessa melko leveä hän päätyy liikahtamaan Mafuyun viereen sohvalle, tämän tehdessä tilaa. Tietämättä lainkaan mitä odottaa, hän asettaa kuulokkeen vasempaan korvaansa odottaen, että poika vieressään laittaa kappaleen soimaan. Ja sen tehdessään, Mafuyu näkee miten Ritsukan ilme muuttuu sillä hetkellä, kun hän kuulee kappaleen ensimmäiset sekunnit.

”Aaah, tämä on hyvä! Stone Sourin Through Glass, edelleen yhtä huippu! Kuuntelin tätä joskus vuosia sitten, paljon. Tykkäsin lyriikoista ja opettelin jopa soittamaan sen. Yayoilla oli silloin tosin mennä hermot kotona, eikä voi sietää biisiä tänä päivänäkään. Miten olenkaan lähes kuin unohtanut tämän...” poika selittää naurahtaen.

”Mm, pidän tästä myös”, Mafuyu sanoo hymyillen katsoessaan tätä. Tämä kappale kuuluu selkeästi hänenkin elämäänsä...

”Olitko kuullut tätä aiemmin?” Ritsuka kysyy pojan pudistaessa päätään.

”Ylipäätään koko bändistä?”

Mafuyun jälleen pudistaessa päätään, Ritsuka muistaa jotakin laittaen puhelimensa pöydälle ja antaa kuulokkeen takaisin.

”Mikä se soittolista juttu muuten oli, mistä Haruki-san puhui?” tämä kysyy malttamatta mitään uteliaisuudelleen. Ja miksi tunnun olevan ainoa, joka ei tiedä siitä mitään?

”Aivan! Minun pitikin kysyä sinultakin sinun lempikappaleitasi. Ensimmäisiä, jotka vain tulevat jostain heti mieleesi.”

”Miksi minun?” Ritsuka kysyy mahtamatta mitään sille hyvän olon tunteelle, jota tuntee aina, kun Mafuyu haluaa tietää hänestä jotakin.

”No kun yllätyin itsekin kun silloin kerran kysyit, mistä musiikista pidän, enkä tiennyt lainkaan mitä vastata. Joten päätin ottaa selvää. Ensin ajattelin, että voisin koettaa löytää kappaleita, jotka saisivat minussa tuntumaan jotakin uutta tai mennyttä. Kuunnella eri genren musiikkia. Kaji-sanin lainaamat levyt kuuntelin hetkessä läpi. Mutta sitten ajattelin, että miksen kysyisi kappaleita heiltä, jotka ovat kuuluneet elämääni tähän mennessä millä tahansa tavalla ja vertailisi niitä sitten omaan musiikki makuuni, joka on vähän olematon ainakin vielä... Kun minulla ei ole edes kovinkaan montaa kappaletta mitä tiedän tai joita voisin kutsua lempikappaleikseni. Kysyin kappaleita jopa Yukin äidiltä”, tämä koettaa selittää parhaansa mukaan, Ritsukan tuntiessa olonsa jotenkin lievästi epämukavaksi.

Ymmärrän kyllä hänen pointtinsa, mutta... Hänkö - kysyy minulta viimeiseksi? Ajatteleeko hän musiikkimakuni olevan jotenkin surkea?!

”Yksi ongelmani lienee se, etten muista kappaleiden lyriikoita tai nimeä, esittäjästä puhumattakaan, joista pidän. Siksi niitä on ollut vaikeaa etsiä soittolistallekin. Osaan vain hyräillä kappaleita”, Mafuyu tunnustaa.

Tämän kuultuaan Ritsuka miettii hetken hiljaa kunnes nostaa taas katseensa poikaan, ilmeensä paljastaen tämän innostuksen.

”Oletko kuullut puhelin sovelluksesta, joka tunnistaa soivan biisin?”

Mykistynyt Mafuyu pudistaa päätään, mutta tämän silmissä herää mielenkiinto pojan jatkaessa.

”Minäpä näytän, odotas -”

Tämä avaa kyseisen sovelluksen puhelimestaan etsien sitten lähimmän kahvilan kaiuttimen ja vie puhelimen sen lähelle, Mafuyun seuratessa tätä herkeämättä katseellaan.

”Puhelin kannattaa viedä lähelle, sillä se ei ota ääntä välttämättä kovin kaukaa. Ah-ha! Ajattelinkin tämän olevan tutun kuuloinen, anime musiikkia. Siinä näkyvät esittäjä sekä kappaleen nimi.”

Ritsuka ohjeistaa istuutuen huomaamattaan takaisin Mafuyun viereen hyläten oman tuolinsa, näyttäen tälle ruudulle ilmestyneet tiedot.

”Namie Amuro, Come... Ja siinä näkyvät lyriikatkin!” Mafuyu huudahtaa täysin haltijoissaan.

”Jep! Ja mikä parasta; sovellus tunnistaa biisin hyräiltynäkin!” Ritsuka toteaa hymyillen nähdessään, miten Mafuyun tekisi selkeästi mieli huutaa ilosta.

”Kiitos, Uenoyama-kun! Tämä auttaa minua niin hurjasti! Tämäkin kappale kuulostaa hyvältä. Voi kunpa puhelimeni saisi vielä korjattua ja nopeasti...”

”Jos sitä ei saa korjattua, yritetään sitten vain löytää sinulle toinen tilalle. Huomennahan se selviää. Ladataan tämä sovellus sinulle sitten heti, opetan sinua kyllä käyttämään sitä. Ihan aina se ei tunnu löytävän oikeaa biisiä, mutta kannattaa yrittää useamman kerran. Sovellus muistaa kaikki haut, joten ne jäävät sinne talteen”, tämä selittää samalla kun ottaa ruudusta kuvakaappauksen ja lähettää sen Mafuyulle.

”Tämä on mahtava juttu! Ai niin, unohdin mainitakin, että minulla on toinenkin syy kerätä kappaleita. Nimittäin yritän koota niiden avulla omaa musiikkitestamentti soittolistaani.”

Kuppinsa tyhjentävä Ritsuka pysähtyy tuijottamaan poikaa epäilevästi näyttäen siltä, kuin kysymysmerkki voisi kenenkään ihmettelemättä leijua hänen yläpuolellaan.

Musiikkitestamentti? En ole koskaan kuullutkaan moisesta.”

Miksi tuo sana saa niskakarvani nousemaan pystyyn? Puhuuko hän - omiin hautajaisiin valituista kappaleista jo elossa ollessa...? Miten paljon sinä oikein mietit kuolemaa?!

”Musiikkitestamentti tarkoittaa sitä, että kokoaa itselleen kuin muistiin kappaleita, jotka ovat elämän varrella olleet jotenkin merkityksellisiä. Jotka tuovat mieleen hyviä muistoja tai muuten vain hyvää oloa aina, kun kyseisen kappaleen kuulee. Tätä menetelmää käytetään enimmäkseen muistisairauksista kärsivien ihmisten kanssa ja miksei ihan kenen tahansa. Tuomaan hyvää sisältöä ihmisen elämään omasta elämästään, jota on vaikka alkanut unohtaa... Jota on joskus elänyt onnellisimmillaan, kuullen mahdollisesti samalla jonkin kappaleen. Näin telkkarissa ohjelman, jossa siitä puhuttiin ja päätin soveltaa sitä hieman avuksi toisen kappaleen kanssa eteenpäin pääsemisessäkin. En tosin tiedä onko tästä mitään apua...” Ja tavallaan elämässänikin...

Ritsuka työstää mielessään juuri kuulemaansa hetken vain tuijottaen tätä. Niitä on useita... Etenkin viime kuukausilta. En ole tullut edes ajatelleeksi tuollaista...

”K-kuulostaako ajatus aivan hölmöltä?” Eikö hän ymmärtänyt minua...?

”Mit... Ei! Se vain... Kuulostaa juuri siltä, mitä se kai on. Musiikkiterapiaa niin sanotusti.”

”Niin - sitä se varmasti on! Se tekisi monelle hyvää, eikö?” Mafuyu sanoo ilmeensä kirkastuessa ja hymyn levitessä kasvoilleen tuntiessaan, kuin Ritsuka todella ymmärtäisi häntä.

”Uenoyama-kun...? M-miksi et sano mitään? Näytät kuitenkin siltä, kuin haluaisit -” Mafuyu ihmettelee hetken päästä hennosti punehtuen, tuntiessaan edelleen toisen tuijotuksen lähellään.

”Joskus minä vain mietin, miltä sinä mahdoit näyttää hymyillessäsi, ennen kuin sinulle tapahtui - jotain. Näen että hymyilet, mutten tiedä onko se aitoa, sinua... Aitoja tunteitasi”, tämä lausuu, Mafuyun katsoessa tähän hämmentyneenä.

”Uenoy -”

Mafuyu ei kykene jatkamaan Ritsukan vetäessä tämän halaukseensa viltin pudotessa yltään, tuntien vain hetken pojan huulten hipaisevan poskeaan.

Olisinpa saanut edes kerran nähdä sinut jo silloin, niin että muistaisin... Tietäisin, oletko aina näyttänyt samanlaiselta haaveilijalta. Vai onko jokin sinussa kenties ikuisesti poissa... Se vaivaa minua.

Mafuyu tuntee Ritsukan tärisevän ja halaa tätä kunnolla sulkien silmänsä.

En tiedä sitä itsekään... Tuntuu kuin en edes muistaisi. En voi olla ajattelematta, että mitä jos en olisi koskaan eksynyt sinne koulun portaikkoon, jos olisinkin valinnut toisen paikan... Tai jos Uenoyama olisi mennyt toisaalle päiväunille. Olisimmeko koskaan edes myöhemmin tavanneet, tutustuen näin? Epäilen, ettemme...


...jatkuu...

A/N: Tällainen siitä nyt tuli, toivottavasti ei eksynyt hirveästi virheitä sekaan...

« Viimeksi muokattu: 13.06.2022 06:27:47 kirjoittanut Sinjata »
"I refuse to leave you behind!"