Kirjoittaja Aihe: SK∞: Ihan isänsä näköinen (S, Cherry/Joe, ABO, oneshot)  (Luettu 275 kertaa)

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 4 762
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Title: Ihan isänsä näköinen
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: SK∞ (SK8 the Infinity)
Pairing: Nanjou Kojirou (Joe)/Sakurayashiki Kaoru (Cherry blossom)
Genre: Slice of life, perhefluff, omegaverse, (mpreg)
Rating: S
Disclaimer: En omista SK∞:a tai sen hahmoja, eli Joeta ja Cherryä (muut hahmot tässä ovat omiani), enkä ole saanut kirjoittamisesta rahaa.
Summary: ”Olin jo varautunut siihen, ettet olisi päässyt tänään käymään ollenkaan.”

A/N: Alkujaan säästelin tätä ideaa Aina Eka Kerta -haasteen varalle, mutta kun ei uutta kierrosta ole toiveistani huolimatta näkynyt eikä kuulunut, niin kirjoitetaan ja julkaistaan tämä ”muuten vain”. Jo senkin takia, että Maissinaksu ehti omassa ficissään (S) Yamatoa lainata, niin eihän se nyt käy, ettei mulla ole hänestä edes yhtä tekstiä! :D Tämän jälkeen on myös hyvä kirjoittaa lisää ficejä, joissa hän on mukana (koska ideoita on). Mai oli lisäksi vinkumassa tämän ficin perään ;D Omistankin tämän hänelle ♥ Ilman hänen intoaan tämä olisi varmaan vieläkin keskeneräinen. Kiitos siis sinulle ♥

Kirjoittaminen oli taas vaihteeksi pohjimmiltaan vaivatonta, mutta en taaskaan tiennyt yhtään, mitä teen lopun kanssa, ja sen takia sekin venyi ja vanui, välillä yhteen suuntaan ja välillä toiseen, kun kokeilin vaikka miten monta eri vaihtoehtoa. Kirjoitin, poistin ja kirjoitin taas lisää. Tähän sitten lopulta päädyttiin. Välillä kyllä mietin et tarttisin jonkun muun kirjoittamaan ficien lopetukset mun puolesta! 😅

Kirjoittaessa tuli myös googleteltua paljon siitä, miten synnytykset ja ensimmäiset päivät vauvan kanssa Japanissa yleensä sujuu, ja nyt mun Google-historian perusteella vois luulla että aion itse synnyttää lapsen siellä 🙈🙈 Kaikista jutuista ei tuntunut olevan ihan yhtenäistä linjaa, ja muutenkin kun on fiktiosta kyse niin hyvillä mielin sovellan sen mukaan, mitä teksti ja tarina itse kaipaavat. Taiteellinen vapaus ja silleen. Lähtökohtaisesti olen kuitenkin perehtynyt asiaan.

Kuuluu kokoelmaan Kirsikka kukkii kolmesti. Tän ficin myötä muuten pitäis ainakin ymmärtää, miksi juuri tuollainen nimi on tälle omegaverse-kaanonilleni valikoitunut :D



Ihan isänsä näköinen


Kojirou ei muistanut, milloin hänen oli viimeksi ollut yhtä vaikea keskittyä työhönsä. Normaalisti hänelle ei ollut temppu eikä mikään antaa itsestään ravintolalleen sataa prosenttia, mutta nyt työasioiden sijaan hänen ajatuksensa lipuivat jatkuvasti Kaoruun ja viestiin, jonka tämä oli lähettänyt hänelle aamupäivällä Carlan kautta.

”Poika syntyi. 51,8 cm ja 3258 g. Voidaan molemmat hyvin.” Kuvaa viestissä ei ollut.

Saamansa ilouutisen Kojirou oli välittömästi kertonut alaisilleen, jotka olivat kaikki onnitelleet häntä isäksi tulemisen johdosta. Sen jälkeen nämä olivat jatkaneet töitään ihan niin kuin aina ennenkin, ja Kojiroukin yritti, mutta se tuntui olevan mahdoton tehtävä. Hän tiesi kyllä velvollisuutensa, mutta enemmän kuin mitään muuta hän olisi halunnut lähteä sairaalaan Kaorua ja vastasyntynyttä esikoistaan katsomaan, kun ei ollut voinut olla mukana jo synnytyksessä. Hän ei vain tiennyt, milloin ehtisi niin tekemään. Vierailuajat loppuivat aina jo monta tuntia ennen kuin ravintola illalla suljettaisiin, eikä Kojirou uskaltanut luottaa siihen, että edes lapsen isää päästettäisiin aulaa pidemmälle puolen yön aikoihin.

Vaikka Kojirou ei ajatuksistaan mitään alaisilleen sanonutkaan, nämä osasivat päätellä, mitä hän juuri sinä päivänä eniten toivoi. Niinpä puoli neljän aikoihin, kun ravintola oli lounasajan jälkeen pari tuntia kiinni ennen iltaa, he kerääntyivät yhdessä Kojiroun ympärille kertomaan tälle yhteisen päätöksensä.

”Nanjou-san, jos vain haluatte, voitte lähteä sairaalaan katsomaan lastanne ja puolisoanne”, tarjoilijana toimiva Ishikawa sanoi muiden nyökytellessä vieressä. ”Me kyllä hoidamme ravintolaa loppupäivän.”

”Mitä?” Kojirou ei ollut uskoa korviaan. Hänestä olisi ollut ihana tarttua alaistensa tarjoukseen, mutta samaan aikaan se oli hänestä aivan liian itsekästä. ”Ei, en minä voi”, hän sanoikin. ”Meillä on tänään niin monta pöytävaraustakin! Töitä olisi ihan liikaa.”

”Eikä ole”, Fujimura vakuutti. Hänen iltavuoronsa keittiön puolella ei ollut vielä edes alkanut, mutta hän oli muiden mukana kehottamassa Kojirouta lähtemään. ”Kyllä me yhden illan pärjäämme vaikka minkälaisessa kiireessä.”

”Ja kyllähän tuoreen isän täytyy päästä perheensä luo, näkemään vastasyntyneensä”, Ishikawa jatkoi. ”Päästitte minutkin lähtemään etuajassa silloin, kun tyttäreni syntyi.

”Oletteko ihan varmoja, että pärjäisitte?” Kojirou kysyi vielä. Ehkä pieni itsekkyys siinä tilanteessa ei sittenkään olisi niin pahasta kuin hän tuppasi ajattelemaan. Ainakin kaikki hänen alaisensa kannustivat häntä siihen.

”Totta kai!”

”No… hyvä on”, Kojirou myöntyi sitten. ”Mutta en ole poissa koko iltaa – palaan ennen kuin ravintola taas aukeaa. Soittakaa, jos jotain tulee sitä ennen.”

”Älkää pitäkö kiirettä! Tulette silloin kun ehditte!”

”Kertokaa terveisiä puolisollenne!”

”Vauvasta valokuvia!”

Ja niin Kojirou lähti, mieli kevyenä kuin lentoon lehahtanut perhonen. Hän vaihtoi vaatteensa sekunnissa ja seuraavassa sanoi vielä viimeiset hyvästit, kiitokset ja pahoittelut alaisilleen. Viesti Kaorulle lähti sillä samalla hetkellä, kun hän sulki ravintolan oven perässään. Hän oli ollut moottoripyörällään liikkeellä ja ajoi sillä sairaalaan harvinaisen tyynesti, vaikka pelkäsikin innostukseltaan ja hermostukseltaan törmäävänsä vähintäänkin edellä olevan auton takapuskuriin.

Sairaalan ulko-ovilla Kojirou hillitsi halunsa juosta vastaanottotiskille. Hän käveli eteenpäin pakotetun rauhallisesti ja jäi odottamaan vuoroaan. Kun se viimein koitti, hän miltei läimäytti henkilöllisyystodistuksensa tiskille ja kertoi tulleensa katsomaan puolisoaan ja vastasyntynyttä lastaan.

”Ja puolisonne nimi oli?” vastaanottovirkailija kysyi katse tietokoneen ruudussa.

”Sakuraya– ei kun siis Nanjou Kaoru”, Kojirou korjasi muistaessaan itsekin, että naimisiinmenon yhteydessä Kaoru tosiaan oli ottanut virallisesti hänen sukunimensä. Arjessa ja kalligrafin urallaan tämä kuitenkin edelleen esiintyi Sakurayashikina.

Kojirou joutui vielä täyttämään yhden lomakkeen samalla kun vastaanottovirkailija syötti tietoja koneeseen, mutta lopulta hän sai tältä Kaorun huoneen numeron sekä vierailijakortin, jonka hän kiinnitti häthätää paitansa rinnuksiin. Päästyään hissiin hänen mieleensä putkahti ajatus, että ehkä Kaoru odotti hänen tuovan jonkin lahjan mukanaan. Nyt kuitenkin oli turhan myöhäistä kääntyä takaisin. Hän lupaisi ostaa tälle myöhemmin vaikka kymmenen lahjaa.

Vaikka perille päästyään Kojirou koputtikin kohteliaasti oveen, hän ei jäänyt odottamaan vastausta vaan syöksähti sisään. Kaoru oli välttämättä halunnut itselleen yksityishuoneen, joten häntä lukuun ottamatta huoneessa ei ollut muita. Hän makasi vuoteessa puoli-istuvassa asennossa aikakauslehteä selaten ja ääntä ja liikettä havaitessaan käänsi päänsä välittömästi niiden suuntaan.

”Hei”, hän tervehti yksinkertaisesti ja hinasi itseään pystympään istuma-asentoon.

”Hei. Kuinkas täällä voidaan?”

Kojirou melkein lipui Kaorun luo, istui sängyn vieressä olevalle tuolille ja otti tämän toisen käden omaansa. Kaoru katsahti häneen poikkeuksellisen lempeä ilme kasvoillaan. Pieni hymynkarekin oli noussut tämän huulille.

”Vatsa on leikkaushaavan alueelta arka ja vähän kipeä, mutta muuten ei valittamista”, Kaoru kertoi. Kojiroun mielestä hän tosin kuulosti hieman tavallista väsyneemmältä, mikä toisaalta oli varsinkin sille päivälle aivan oikeutettuakin. ”Synnytys sujui ongelmitta ja nopeammin kuin olin ajatellut.”

”No sehän on hyvä. Vaikka tietysti lääkärit ja kätilöt osaavat asiansa”, Kojirou sanoi. ”Nyt sitten vain lepäilet ja toivut rauhassa ennen kotiin pääsyä.”

Kaoru irvisti, aivan kuin ajatuskin lepäämisestä olisi hänestä typerä. Sitten hän jatkoi: ”Ja vauva nukkuu. Sain hänet juuri syötettyä hoitajan avustuksella, ja koska tiesin että olet tulossa, pyysin että hänet haettaisiin takaisin vauvalaan vasta myöhemmin.”

Niin, vauva! Kojirou keskitti katseensa Kaorun vuoteen toiselle puolelle, jossa oli sairaalan pyörillä kulkeva vauvansänky. Sinisen ja valkoisen kankaan seasta pilkisti hieman vaaleaa ihoa ja tummia hiuksia. Hän päästi irti Kaorun kädestä, nousi seisomaan ja käveli sängyn toiselle puolelle. Siihen päästyään hän kumartui katselemaan pientä nukkuvaa vauvaa, omaa esikoistaan.

”Voi miten kaunis hän on”, Kojirou sanoi hiljaa yrittäen pitää kaikki sisällään pauhaavat tunteet aisoissa. Hän ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut. ”Minun pieni poikani.”

”Ei hän viimeisten viikkojen aikana niin kovin pieneltä tuntunut”, Kaoru tokaisi, mutta hänen katseensa oli pehmeä. ”Onneksi hän jatkossa kasvaa niin, ettei minun tarvitse enää kantaa häntä sisälläni.”

”Niin, nyt sitten kannammekin häntä käsivarsillamme”, Kojirou tuumasi ja laski kätensä vauvan poskelle. ”Ja niin rauhallisesti nukkuu, vailla huolen häivää.”

”Tulit hyvään aikaan sen suhteen”, Kaoru puuskahti. ”Nuori herra ei ollut kovin rauhallinen ruokailun aikana. Kamalan nälissään muttei meinannut ensin syödä juuri mitään. Olimme kumpikin aivan ulalla siitä, mitä tehdä. Synnytyskin sujui vaivattomammin.”

”No, ethän sinä silloin muuta tehnytkään kuin vain maannut ja odottanut, että lääkäri leikkaa lapsen ulos”, Kojirou vinoili välittämättä Kaorun mulkaisusta ja varovasti nosti vauvan syliinsä. Hänen käsivarrellaan se näytti entistäkin pienemmältä. ”Poika”, hän sanoi hiljaa, lähinnä itselleen, ja mietti. ”Yamatohan se sitten on?”

”Niinhän me olimme puhuneet, enkä minä ainakaan koe mitään tarvetta miettiä nimeä uudestaan.”

Nimeä tulevalle lapselle olikin mietitty pitkään ja hartaasti, eikä Kojirouta houkuttanut palata niihin pohdintoihin enää. Kun kymmenistä ja ehkä jopa sadoista ehdotuksista oli lopulta päädytty yhteen, siinä päätöksessä olisi hyvä pysyä loppuun asti.

”Nanjou Yamato”, hän lausui ääneen poikansa nukkuvia kasvoja katsellen, maisteli nimeä suussaan. Se kuulosti juuri oikealta nimeltä uudelle tulokkaalle. ”Hänellä on sinun nenäsi”, hän virkkoi sitten siirtäen katseensa Kaoruun nähdäkseen tämän reaktion.

”Ei kyllä”, tämä vastasi oikopäätä. ”Koko poika on niin sinun näköisesi kuin vain voi olla, hiukset ja kaikki. Ei pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hän olisi sinun lapsesi.”

”Kun noin sen sanot, kuulostaa ihan siltä kuin olisit pelännyt, että hän muistuttaisikin jotakuta muuta. Ettet vain olisi käynyt vieraissa kiimasi aikana?” Kojirou ei voinut olla härnäämättä, kun tilaisuus hänelle niin avokätisesti tarjottiin.

”Älä puhu paskaa!” Kaoru murahti muka vihaisena. Eihän hänellä tietenkään ollut mitään syytä pelätä, että Kojirou ei olisikaan Yamaton isä – mahdotontahan sellainen oli – mutta hän ymmärsi hyvin, miksi tämä hänen sanojaan leikillään niin muka tulkitsi. Niinhän heillä oli tapana tehdä aina kyllästymiseen asti! Hän oli kyllä sisimmässään jopa helpottunut siitä, että Yamato muistutti enemmän Kojirouta kuin häntä itseään, vaikkei osannutkaan suoraan sanoa, miksi ajatteli niin. Ehkä oli helpompaa nähdä lapsensa kasvoissa oma puolisonsa kuin itsensä.

”Pakko aina välillä. Diplomaattisesti voidaan kai todeta, että lapsi on ihan isänsä näköinen”, Kojirou hymähti ja loi jälleen rakastavan katseen sylissään nukkuvaan Yamatoon. ”Tiedänhän minä, ettet pettäisi minua” hän lisäsi vielä. ”Lisäksi haistaisin kyllä, jos joku toinen alfa olisi tehnyt kanssasi liian läheistä tuttavuutta.”

”Eli turha edes yrittää vai”, Kaoru kysyi hieman kuivasti vastausta lainkaan odottamatta ja yritti kipeää leikkaushaavaansa varoen nousta ylös. Hoitohenkilökunta oli melkeinpä vaatinut häntä vain lepäämään vuoteessa, mutta jatkuva makoilu alkoi tympiä. Oli päästävä liikkumaan edes vähän. Lisäksi hän välttämättä halusi kivustaan huolimatta halauksen Kojiroulta, koska ei tiennyt, milloin sellaisen seuraavan kerran voisi saada.

”Varovasti nyt”, Kojirou sanoi, kun Kaoru kömpi jaloilleen hieman tuskaisen näköisenä. Tämä ei kuitenkaan noteerannut hänen sanojaan, yritti vain seistä mahdollisimman normaalin oloisena ja painautui kuin melkein vaivihkaa häneen kiinni.

”Olin jo varautunut siihen, ettet olisi päässyt tänään käymään ollenkaan”, Kaoru sanoi hiljaa.

”Niin minäkin, mutta sitten muut melkein pakottivat minut lähtemään.”

”Ei ole alaistesi tehtävä päättää, mitä sinä teet! Olet hitto vie heidän työnantajansa ja esimiehensä!” Kaoru puuskahti hieman paheksuvasti mutta jatkoi sitten pehmeämmin: ”Mutta… kiitos kuitenkin, kun tulit. Arvostan sitä.”

”Totta kai tulin”, Kojirou vastasi ja kietoi vapaan käsivartensa Kaorun ympärille. Toisella hän kanniskeli edelleen Yamatoa, joka alkoi raotella silmiään unisesti. ”Kunpa vain olisin voinut olla mukana synnytyksessä.”

”Eipä sinua olisi päästetty sektioon mukaan vaikka olisit yrittänytkin”, Kaoru tiesi kertoa. ”Mutta tulet sitten toisella kerralla.”

Kojirou ei alkuun vastannut mitään, tuijotti vain Kaorua epäuskoinen ilme kasvoillaan.

”Millä toisella kerralla?” hän sai lopulta kysyttyä.

”Kolmehan sinä halusit”, Kaoru totesi kulmiaan kurtistaen. ”Eikö niin?”

Kojirou ei ollut uskoa korviaan. Oliko Kaoru oikeasti juuri äsken sanonut olevansa valmis hankkimaan kolme lasta hänen kanssaan? Ettei hän vain ollut kuullut väärin? Aiemmin yksikin lapsi oli ollut enemmän kuin Kojirou oli uskaltanut toivoakaan, ja nyt peräti kolme…

”Niin, niin halusinkin”, hän sanoi hieman hämillään naurahtaen. Olisihan hän toki ilolla ottanut vastaan sitä isommankin lapsikatraan, ja samaan aikaan yksikin olisi ollut hänelle riittävästi, mutta kolme… Se oli kyllä harvinaisen hyvä luku, varsinkin Kaorun ääneen sanomana.

”Mutta vielä et kiirehdi asioiden edelle. Kunhan nyt pärjätään ensin yhdenkin kanssa.”

”Totta kai me pärjäämme.”

He hiljentyivät molemmat ja keskittyivät vain katselemaan vastasyntynyttä esikoistaan, joka välillä tapitti heitä raotettujen silmien välistä takaisin yhtä hanakasti kuin he häntä. Kumpikin mietti hiljaa mielessään, millaista heidän elämänsä tulisi olemaan tästä lähin, vanhempina. Kojirou huomasi Kaorun kielloista huolimatta eksyvänsä hetkittäin myös jonnekin hamaan tulevaisuuteen, jossa heidän perheensä olisi kasvanut vielä parilla uudella jäsenellä, ja iloitsi siitä, ettei tämä osannut lukea ajatuksia. Muuten hän olisi takuulla jo saanut tältä kipakan potkun sääreensä tai vähintäänkin murhaavan katseen.

Kojirou olisi voinut jäädä enemmän kuin mielellään Kaorun ja Yamaton luo aina siihen asti, että nämä lopulta vajaan kahden viikon päästä pääsisivät kotiin, ja häntä alkoikin harmittaa, että oli luvannut palata töihin vielä samana iltana. Alaiset olivat toki vakuuttaneet hänelle, että hän voisi olla pois koko loppupäivän, ja vaikka se tarjous alkoikin taas houkutella, ihan niin itsekkääksi hän ei kyennyt ryhtymään. Mutta jos vaikka yhden lisätunnin…

Kojirou päästi irti Kaorusta ja lykkäsi Yamaton tämän syliin pienestä vastustelusta huolimatta. Sitten hän otti puhelimensa esiin ja soitti ravintolalle pahoitellakseen, että todennäköisesti tulisikin hieman myöhässä, ja lupasi kaikille töissä oleville tuplapalkan siltä illalta.

”Teet kyllä taloudellisesti typeriä päätöksiä”, Kaoru tokaisi, kun Kojirou oli lopettanut puhelunsa. Yamaton hän oli laskenut takaisin sänkyyn ja seurasi vieressä tämän uudelleen alkanutta unta.

”Yksi ilta vain”, Kojirou totesi huitaisten ilmaa kädellään. ”He ovat sen ansainneet.”

”Entä mitä minä olen ansainnut?” Kaoru kysyi. ”Olen kuitenkin kestänyt oikkuiluasi yli kaksikymmentä vuotta ja nyt vielä lapsenkin synnyttänyt, kai niistäkin jotain saa.”

”Saat loputtoman rakkauteni ja syvimmän arvostukseni. Ja tämän”, Kojirou vastasi, tarttui Kaorua olkavarsista ja suuteli tätä suoraan suulle. Alkuun tämä vain murahti hänen huuliaan vasten eikä ollut millään vastata aloitteeseen.

”No? Eikö kelpaa?” Kojirou kysyi naurahtaen suudelman jälkeen nähtyään Kaorun kasvoilla nuivan ilmeen.

”Kelpaa”, tämä kuitenkin vastasi, tarrasi hänen paidankaulukseensa ja suuteli takaisin. ”Kelpaa oikein hyvin.”
"Pois silmistäni niljakkeet! Täältä tulee nimittäin haihattelija!"

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 647
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Yamato! Matoja!

Hiii, hyvää kannatti odottaa! 🖤🖤 Ja tottahan toki se on kirjoitusharrastuksen kanssa vähän väliä sellaista, että joka kolmas lause pitää imukupilla kaivaa pääkopasta esiin. Otsikotkin aiheuttaa päänvaivaa, mutta sieltä se löytyi ja hienosti! Eikä edes ala K:lla. xD Tätä prosessia oli kyllä jännittävä seurata, ja viimeinkin sitten pääsi lukemaan siitä, miten Yamaton ensimmäiset tunnit sujuivat. Kiitos myös omistuksesta ja Yamaton lainasta tuohon omaan tekstiini! 😍

Kojirolla on kyllä niin mukavia alaisia, kun ajattelevat pomonsa parasta ja lupaavat hoitaa ravintolaa keskenään. Varmaan Kojirollekin aika korvaamatonta päästä katsomaan vastasyntynyttä esikoistaan. Bisnekset joutavat kyllä odottaa hetken, jos minulta kysytään (ehkä tästä syystä en ole yrittäjä). Kaorun ja Kojironkin kohtaaminen oli hillityn herttainen, ja vaikka Kaoru vaikuttikin uupuneelta, oli siellä tuttua nenäkkyyttäkin mukana. 😎

Lainaus
”Sakuraya– ei kun siis Nanjou Kaoru”, Kojirou korjasi muistaessaan itsekin, että naimisiinmenon yhteydessä Kaoru tosiaan oli ottanut virallisesti hänen sukunimensä. Arjessa ja kalligrafin urallaan tämä kuitenkin edelleen esiintyi Sakurayashikina.
Nauratti kun kuvittelin, miten Kojiro vain jää jauhamaan Sakurayashikia ja virkailija hikeentyy, että kun ei täällä ole ketään sen nimistä. 😂😂 Sitten Kojiro jo huomaakin, että vartija lähestyy takavasemmalta...

Lainaus
”Voi miten kaunis hän on”, Kojirou sanoi hiljaa yrittäen pitää kaikki sisällään pauhaavat tunteet aisoissa. Hän ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut. ”Minun pieni poikani.”
::::33333 Äääääää, niin suloista! Kojiro on hämmentynyt ja liikuttunut tuore isi. ❤️

Lainaus
Ehkä oli helpompaa nähdä lapsensa kasvoissa oma puolisonsa kuin itsensä.
Tämä oli jännä toteamus, ja aloin sitten miettiä että miten itse ajattelisin. 😀 Kaiketi sellainen hybridimuksu olisi kaikista näppärin... Hämmentyisin varmaan, jos oma kuvitteellinen jälkikasvuni näyttäisi Maissinaksu-kloonilta.

Niin herkkä ficci kuin tämä olikin, piti se sisällään myös vanhaa kunnon rakkauskettuilua. 😍 Se on aina yhtä viehättävää, ja hauskasti tuli mukaan myös tämä omegaverse, kun puhuttiin kiimassa vieraissa juoksemisesta ja sen sellaisesta... Sitten taas palataan hellempiin aiheisiin, kun puhutaan mahdollisesta kolmesta tenavasta ja ääw. ❤️ Niin mainioita hahmoja ja ihana teksti, hyvä että Yamato pääsi maailmaan ja kiitoksia!✨

- Mai
"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 4 762
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Matoja, kyllä

Lainaus
Tätä prosessia oli kyllä jännittävä seurata, ja viimeinkin sitten pääsi lukemaan siitä, miten Yamaton ensimmäiset tunnit sujuivat. Kiitos myös omistuksesta ja Yamaton lainasta tuohon omaan tekstiini! 😍
Voiii, kiitos Maissinaksu! Ihana kuulla että tämän valmistumisen odottaminen/seuraaminen sivusta oli peräti jännittävää! :D Ehtihän tästä olla varsinkin nyt viime aikoina puhetta (vaikka muistaakseni viime vuodenkin puolella idean ollessa tuore tuli jotain puheltua). Ja kiitos ihan itsellesikin, ihanaa vain kun halusit Yamatoa lainata ♥

Lainaus
Kojirolla on kyllä niin mukavia alaisia, kun ajattelevat pomonsa parasta ja lupaavat hoitaa ravintolaa keskenään. Varmaan Kojirollekin aika korvaamatonta päästä katsomaan vastasyntynyttä esikoistaan.
Kojirou on tietysti palkannut vain mukavia ihmisiä :D Ajattelen myös, että hänellä ei ole alaisiinsa sellaista perinteistä japanilaista hierarkkista suhdetta vaan hän on paljon rennompi ja epämuodollisempi näiden kanssa, ja siksi nämä uskaltavatkin pomolleen/työnantajalleen sanoa, että menkää vain lastanne katsomaan ja siten olla tämän alkuperäistä päätöstä "vastaan". Kun siinä perinteisessä pomo-alainen-suhteessa Japanissa ei tietenkään voi millään asteella edes kyseenalaistaa pomon päätöksiä. Ei sovi Kojiroulle semmoiset työkuviot, pitää olla paljon rennompaa! ;D

Lainaus
Nauratti kun kuvittelin, miten Kojiro vain jää jauhamaan Sakurayashikia ja virkailija hikeentyy, että kun ei täällä ole ketään sen nimistä. 😂😂 Sitten Kojiro jo huomaakin, että vartija lähestyy takavasemmalta...
Voi apua 😂😂 Siinähän oiskin. Nyt mäki nään tämän mielessäni. Onneksi ei käynyt näin, Kojirou ei olisi kaivannut tuossa tilanteessa yhtään vastoinkäymisiä! (enkä minäkään :D)

Lainaus
Tämä oli jännä toteamus, ja aloin sitten miettiä että miten itse ajattelisin. 😀 Kaiketi sellainen hybridimuksu olisi kaikista näppärin... Hämmentyisin varmaan, jos oma kuvitteellinen jälkikasvuni näyttäisi Maissinaksu-kloonilta.
No, harvoinpa vauvat näyttää niin selkeesti kummaltakaan vanhemmalta :D Ainakaan minusta. Ei sillä että Yamatokaan olis Kaorun mielestä oikeesti mikään täysi kopio Kojirousta, ajattelin että hän vain tietoisesti haluaa ja yrittää nähdä tässä mahdollisimman paljon Kojirouta, jotta hänellä itsellään olisi (toivottavasti) helpompi kiintyä vauvaan. Koska hän rakastaa Kojirouta koko sydämestään, ja jos/kun Yamatossa on hänen mielestä niin paljon Kojirouta, hän voisi sitä rakkautta ja kiintymystä helposti "siirtää" (verrattuna siihen että vauva muistuttaisi enemmän häntä, vaikka tietysti Kaoru rakastaa myös itseään, niin kuin tervettä). Kyllähän hän toki jo rakastaa Yamatoa, mutta kunnon kiintymystä ei ole ehtinyt muodostua, ja Kaoru jännittää ja vähän pelkääkin sitä, onnistuuko kiintymään lapseensa riittävästi. (Siihen päälle vielä se japanilainen uskomus, että synnytyksellä on tärkeä rooli sen kiintymyksen ja lapsen ja äidin välisen suhteen muodostumisessa, ja sitten Kaoru joutuukin sektioon, jolloin häneltä jää se vaihe kokonaan välistä.)

Lainaus
Niin herkkä ficci kuin tämä olikin, piti se sisällään myös vanhaa kunnon rakkauskettuilua. 😍
Matchablossomista kyse niin eiks se oo vähän niin kuin pakko ;D Niiden välinen söpöily tarvitsee pientä potkua hyväntahtoisen vittuilun muodossa.

Lainaus
Niin mainioita hahmoja ja ihana teksti, hyvä että Yamato pääsi maailmaan ja kiitoksia!✨
Awww, kiitos kiitos ♥ Tuntui kyllä hyvältä itsestäkin saada tämä fici viimein valmiiksi! Nyt onkin mukava kirjoitella sitten lisää ficejä Yamatosta, ja eiköhän luvassa ole jossain välissä sellaisiakin tekstejä, joissa tulevatkin lapset ovat päässeet maailmaan! 😊 En tiiä pitäiskö tehdä muillekin muksuille ficit siitä ensimmäisestä päivästä... Ainakin mulla on mielessä pääpiirteittäin, mitä niissä tapahtuu.
"Pois silmistäni niljakkeet! Täältä tulee nimittäin haihattelija!"

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 340
Awws, olipa tämä söpö! Piti avata tämä ficci heti välilehteen odottamaan, kun huomasin sinun julkaisseen tämän ja nyt oli sopiva hetki lukea, mitä tämä uusi elämänvaihe tuo Kaorulle ja Kojiroulle mukanaan. Tässä olikin ihanan herkkä tunnelma ja tuo Kojiroun tunteilu ja hermoilu ja ylipäätänsä koko tunneskaala tuli niin hyvin esiin lukijalle!

Ihan huippua, että Kojiroun henkilökunta on noin sympaattista ja tukevaa - ja taitavat muutenkin tuntea Kojiroun melko hyvin, kun tietävät painostaa häntä lähtemään. Mutta tuosta kohtauksesta välittyi hyvä yhteishenki ja uskon, että he tekivät sen ihan vilpittömyyttään, vaikka Kojirou sitten päättikin antaa kaikille illalta tuplapalkan ;D Tuo ”Teet kyllä taloudellisesti typeriä päätöksiä” tiivisti aika hyvin myös omat ajatukseni, mutta toisaalta Kojirou on niin onnellinen ja hölmöt päätökset ovat osa onnellisuutta!

Koko tuo sairaalaan saapuminen, nimen kanssa sekoileminen ja sitten, kun Kojirou lopulta, piinaavan byrokratiasession jälkeen pääsee näkemään Kaorua ja Yamatoa oli samanaikaisesti hellyttävää ja viihdyttävää luettavaa :D Hänestä välittyy niin hyvin tuo ensivanhemman hermostuneisuus! Minun sydämeni kyllä hieman suli tässä kohdassa:

Lainaus
”Olin jo varautunut siihen, ettet olisi päässyt tänään käymään ollenkaan”, Kaoru sanoi hiljaa.

Ihana, kun Kaorukin on niin onnellinen Kojiroun läsnäolosta! ♥ Mutta sitten tilannetta tasapainottaakin kaikin puolin oivallisesti tuo kettuilu, jota niin rakastan - ja vaikka tykkäänkin tämän ficin herkästä tunnelmasta, olin erittäin tyytyväinen huomatessani, että kipinöitä sinkoilee näiden kahden välillä vastasyntyneestä huolimatta :D Tuo Kaorun "Älä puhu paskaa!" ja ”No, ethän sinä silloin muuta tehnytkään kuin vain maannut ja odottanut, että lääkäri leikkaa lapsen ulos”, Kojirou vinoili välittämättä Kaorun mulkaisusta ja varovasti nosti vauvan syliinsä. olivat huippuja!

Ja loppuun oli tietysti vielä superihanaa, että Kaoru suhtautui noin avoimesti Kojiroun toiveen toteuttamiseen ♥ Uskon, että perheestä riittäisi kirjoitettavaa! Ja uskon myös, että niin Yamato kuin kaksi tulevaa lasta pitäisivät kaksikon hyvin kiireisenä ;D Olipas tämä ihana söpöilyficci, kiitos tästä!

between the sea
and the dream of the sea

Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 963
  • bannu by Ansa
Awww, voi että! Ihanaa, että perhe on nyt ihan oikeasti kasvanut yhdellä ja kyllä Kojiron työntekijät tekivät ihan oikean valinnan patistaessaan pomonsa sairaalalle. Ei sitä joka päivä tule isäksi ja ihan tuntui olevan Kaorullekin mieleen, että toinen pääsi tulemaan, aww. Olisiko se matchablossom-ficci, jos nää kaksi ei jostain vähän kinastelis, vaikka sitten vaan siitä, että kumpaa lapsi enemmän muistuttaa. Varsinkin, kun lapsi on jotain viis tuntia vanha. :D Voi heitä, eiköhän se ajan myötä selviä. Ja ehkä seuraava taas muistuttaa enemmän Kaoru, kun seuraava näköjään on jo suunnitelmissa. 👀

Ihanan vaaleanpunainen perhefluff-ficci, tätä oon kaivannut ja onhan se aina ihanaa lukea, kun nämäkin kaksi on onnellisia. <3 Kiitos paljon tästä!
Matkaa lehtikasaan!

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 4 762
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Awww, kiitos molemmille kommenteista! Ja pahoittelut tällee vähän myöhäisestä vastauksesta! Luin kyllä molemmat jo silloin, kun ne postasitte, mutta oon elänyt huhtikuusta lähtien vähän sumussa 😅

hiddenben: Ihana kuulla, että pidit tätä söpönä! Sitähän tällainen perheonni pohjimmiltaan on, vaikka mukaan mahtuu paljon muitakin tuntemuksia. Ja tästähän se kaikki sitten alkaa :D Tai ainakin kokonaan uudenlainen elämä, kun nyt on pieni vauva huolehdittavana.

Mun mielikuvissa Kojiroulla on tosi hyvät ja tuttavalliset välit alaisiinsa, ei todellakaan mitään tyypillistä japanilaista hierarkiaa. Ja oot ihan oikeassa siinä, että ihan vilpittömästi ovat työnantajaansa sairaalaan patistamassa. Eivät todellakaan odottaneet mitään tuplapalkkoja :D Kojirou onni ei ole aina taloudellisesti kannattavaa ;D Onneksi kyse oli vain yhdestä illasta.

Lainaus
Ihana, kun Kaorukin on niin onnellinen Kojiroun läsnäolosta! ♥ Mutta sitten tilannetta tasapainottaakin kaikin puolin oivallisesti tuo kettuilu, jota niin rakastan - ja vaikka tykkäänkin tämän ficin herkästä tunnelmasta, olin erittäin tyytyväinen huomatessani, että kipinöitä sinkoilee näiden kahden välillä vastasyntyneestä huolimatta :D
No siis tietenkin mukana piti olla vähän hyväntahtoista kettuilua! ;D Se on tämän kaksikon suola, yhtä lailla yksi tapa osoittaa läheisyyttä kuin kaikki pehmoilukin :3

Lainaus
Uskon, että perheestä riittäisi kirjoitettavaa! Ja uskon myös, että niin Yamato kuin kaksi tulevaa lasta pitäisivät kaksikon hyvin kiireisenä ;D
Joo ja mulla ideoita riittääkin ;D Yhden Yamaton syntymän jälkeisen ficin oonkin kirjoittanu (klik (S)), jos kiinnostaa. Ja lisää on tulossa, jahka mulla on aikaa niiden kirjoittamiseen (eka pitää saada haasteita ja jatkiksia alta pois).


Grenade: Joo, nyt viimein on heidän pienessä perheessä ihan lapsikin 🥺 Kojiroulla on kyllä hyviä työntekijöitä, kun niin paljon välittävät hänestä ja hänen perheestään. Kaorukin on eittämättä heille hyvin tuttu... :D

Lainaus
Olisiko se matchablossom-ficci, jos nää kaksi ei jostain vähän kinastelis, vaikka sitten vaan siitä, että kumpaa lapsi enemmän muistuttaa. Varsinkin, kun lapsi on jotain viis tuntia vanha. :D
No niinpä 😂😂 Pakkohan näiden on joka välissä edes vähän vääntää asioista. Vastasyntyneistä vauvoista (eikä vauvoista muutenkaan) ei mun mielestä yleensä sen kummemmin näe, kumpaan vanhempaan on tultu, mutta eihän sellainen estä Kaorua ja Kojirouta kiistelemästä siitä :D Kasvonpiirteisiin en ota kantaa, mutta mun mielikuvissa hiusten ja silmien väri on kyllä lähempänä Kojirouta! Ei ihan samaa sävyä mutta vihreää ja semmosta punertavaa kuitenkin :D

Lainaus
Ja ehkä seuraava taas muistuttaa enemmän Kaoru, kun seuraava näköjään on jo suunnitelmissa. 👀
Kai sitä voi sen verran spoilata, että toinen lapsi ainakin hiusväriltää on lähempänä Kaorua ;D Semmonen lilahtavampi tosin. Enempää en sitten siitä muksusta paljastakaan! (Tai no, Mai tietää jo 😅😅)

Lainaus
Ihanan vaaleanpunainen perhefluff-ficci, tätä oon kaivannut ja onhan se aina ihanaa lukea, kun nämäkin kaksi on onnellisia. <3
Awww kiitos ♥ Kyllä näiden kahden onnesta on niin kiva lukea! Ja kirjoittaa myös.


Kiitokset vielä molemmille ihanista kommenteista! Ne niin lämmittävät mieltäni 😊
"Pois silmistäni niljakkeet! Täältä tulee nimittäin haihattelija!"