Kirjoittaja Aihe: MCU: Ethän lähde? | K11 | Thor/Loki | AU, hurt/comfort  (Luettu 523 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 870
  • ava by raitakarkki
Ficin nimi: Ethän lähde?
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: K11
Fandom: MCU
Tyylilaji: AU, hurt/comfort
Paritus: Thor/Loki
Vastuuvapaus: MCU kuuluu tekijöilleen. Kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Varoitukset: mielenterveysongelmia (ahdistus) ja lievää itsensä vahingoittamista.

A/N: Ficci on tosiaan AU, joka on samaa maailmaa tämän coffeshop!ficcini kanssa: Lempikahvisi sulle sekoitan, K15. Pitkää ficciä ei tarvitse olla lukenut, että tähän pääsee kärryille. ;D

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Loki keinui istuallaan lattialla pää polvissa. Ehkä pahin ahdistuspiikki hellittäisi kohta. Sitten hän voisi jatkaa töitä, jotka oli tuonut kotiin, koska ei voinut enää teeskennellä, että kaikki oli hyvin. Ahdistus oli käynyt toden teolla päälle maanantaina, kun Thor oli ollut poissa viikon. Nyt oli torstai ja hän oli jo ilmoittanut ottavansa kolme palkatonta vapaapäivä. Thor palaisi perheensä luota lauantaina. Siihen mennessä hänen olisi saatava itsensä kuntoon. Thorin ei tarvinnut nähdä tätä paskaa eikä heidän suhteensa tarvinnut nähdä tätä paskaa. Luoja tiesi, että se oli nähnyt sitä viimeisen vuoden aikana liikaa, kun Loki oli täysin aiheetta epäillyt Thoria pettämisestä. Luuppi päästi hänet hetkeksi irti ja hän hoippui keittiöön juomaan lasin vettä. Aivot selvenivät vielä vähän lisää. Hän voisi varmasti tehdä vähän toimistohommia. Kännykkä soi. Loki kokosi itsensä ja vastasi tyynesti.

”Hei, kulta. Soitin vain kun tuli hirveä ikävä ja halusin kuulla äänesi”, Thor sanoa ryöpsäytti toisesta päästä.

”Mitä sinä minua ikävöit hupsu! Nauti nyt vain perheesi seurasta”, Loki sanoi harkitun rauhallisesti.

Puhelun taustalta kuului huutoja. ”Siskot lähettävät sinulle terveisiä. He haluavat tavata sinut pian.”

Thor kuulosti niin iloiselta. Lokin henki oli salpautua, kun rintaa alkoi taas puristaa. ”Painu jo heidän luokseen. Rakastan sinua”, hän sai sanotuksi.

”Minäkin rakastan sinua. Onneksi pääsemme halimaan taas pian.”

Keskustelu loppui normaaleihin hyvästelyihin. Loki lysähti tuolille ja kännykkä valui hänen kädestään kolahtaen pöydän pintaan. Jos Thor löytäisi hänet tällaisena ihmisrauniona, tämä jättäisi hänet. Tai Thorin hyvän sydämen tuntien – ja mikä olisi vielä pahempaa – jäisi siksi, kunnes Loki voisi paremmin ja lähtisi sitten. Hän käveli kuin transsissa sohvalle ja käpertyi sikiöasentoon viltin alle. Läppäri ja paperit jäivät pöydälle yksinäisinä ja unohdettuina.

Lauantaina Loki oli siivonnut asuntoonsa koko viikon aikana kertyneet sotkut, vaikka oli joutunut kamppailemaan ahdistuksen paholaista vastaan jokaisella liikkeellä. Thor tulisi vasta myöhään illalla ja menisi yöksi omalle kämpälleen, mutta näin sunnuntaina näyttäisi uskottavammin siltä, että asiat olivat olleet koko kaksi viikkoa samalla mallilla. Hänen puhelimensa pirisi vaativasti seitsemän aikaan.

Thorin ääni oli innokas. ”Minä olen jo kotona. On vähän myöhäistä, mutta tulisin käymään luonasi.”

Loki nielaisi kurkkuun nousseen palan, muttei antanut sen kuulua puhelimeen. ”Ei sinun tarvitse. Olet varmaan tosi väsynyt matkustamisesta. Ehdit ihan hyvin huomenna”, hän selitti.

Thor ei vaikuttanut kuulevan. ”Olen siellä vartin kuluttua.”

Ja vartin kuluttua Loki avasi oven poikaystävälleen. Tämä veti hänet heti tiukkaan syleilyyn. Lokin oli purtava itseään poskeen, sillä hän ei voinut altistua tunnekuohulle. Päästyään irti hän hymyili pakotetusti ja toivoi, ettei Thor huomaisi.

”Sinulla on pitkä päivä takana ja varmaan nälkä. Laitan teetä ja jotain syötävää. Mene sinä vain olohuoneeseen”, hän hössötti kääntyessään keittiöön.
 
Thor tunsi, että jonkin oli hullusti. Päälle päin kaikki näytti yhtä siistiltä ja pikkutarkalta kuin aina, mutta silti. Kun keittiöstä ei hetkeen kuulunut jonkin valmistelusta kertovaa kolinaa, hän päätti mennä katsomaan. Loki oli selkä häneen päin, nojasi tasoa vasten ja hänen hartiansa tärisivät.

”Mikä on kulta?” Thor kysyi astuessaan lähemmäs.

Loki kääntyi ja hän näki itkuiset silmät. Thor otti Lokin hellästi rintaansa vasten ja toisen kyyneleet alkoivat valua holtittomasti. Thorin huoli kasvoi sekunti sekunnilta. Loki oli alkanut hengittää nopeasti, liian nopeasti. Tämä yritti soperrella jotain kiihkeiden nyyhkäysten välistä, mutta Thor sai selvää vain sanasta anteeksi. Thor laski heidät varovasti lattialle istumaan ja suuteli rakkaansa otsaa.

”Ei ole mitään hätää. Hengitellään tässä ihan rauhassa”, hän kuiski vetäen korostetun pitkiä henkäyksiä sisään ja ulos.

Piinavat minuutit kuluivat, mutta lopulta Lokin hengitys tasaantui, vaikka itku ei loppunutkaan. Thor silitteli hänen niskaansa ja hipoi toisen käden peukalolla selkää.

”Ethän lähde”, Loki ynähti. Vaikka sanat tuskin kuuluivat, niistä paistoi pelko.

”Minähän olen saanut sinut taas syliini. Olen juuri siellä, missä haluan”, Thor vastasi.
 
Loki painoi otsansa Thorin kaulalle. Toinen oli repinyt sanoillaan hänet auki, hän tunsi olevansa riisuttu ja säälittävä. ”Anteeksi, rakas, että sinun piti nähdä tämä. Mutta minä… minä voin huonosti”, hän sopersi. Thorin sormet hieroivat hänen päänahkaansa ja hän yritti keskittyä niihin.

”Oletko voinut jo pitkään?” Thor kysyi hiljaa.

Loki veti vinkuvasti henkeä. ”Viikon vain. Se-… selviän kyllä.”

Hän valehteli, sillä sillä hetkellä hänestä tuntui, että Ahdistus veisi hänen sielunsa, jos hän irrottaisi Thorista, joka juurrutti hänet tähän hetkeen, tähän maailmaan, tähän elämään.

”Ei sinun tarvitse. Olisin tullut jo aiemmin, jos olisi tiennyt”, Thor mumisi vakaasti.

Loki alkoi taas itkeä voimakkaammin. Hän ei tuntenut ansaitsevansa Thorin lämmintä läsnäoloa. Meni jonkin aikaa ennen kuin hän pystyi taas puhumaan. ”Sinä olit odottanut perhevierailua niin pitkään. Ja ansaitsit sen. Ei sitä kannattanut minun typerien haamujeni takia keskeyttää.”

Thor suuteli pehmeästi hänen hiusrajaansa. ”Siskot valittivat, että en puhunut mistään muusta kuin sinusta. Mutta Loki, sinä olet minun sydämeni koti. Äiti, isä, siskot, he kaikki olisivat ymmärtäneet, jos olisin lähtenyt luoksesi.” Puhe oli hiljaista, mutta varmaa. Kädet kietoutuivat tiukemmin hänen ympärilleen. ”Ehkä oloasi voisi pikkuisen helpottaa, jos menisimme sohvalle? Autan sinua.”

Loki tunnusteli alavartaloaan ja huomasi sen veltoksi. ”Jalkani eivät taida kantaa”, hän sanoi murtuneena.

”Sitten minä kannan sinut.” Thor irrotti hänet hellästi itsestään ja nousi. Sitten tämä otti Lokin käsivarsilleen ja laski kohta varoen sohvalle. Loki ei vastustellut peittelyä, joka hänen osakseen koitui.

”Minä haen vielä meille kummallekin jotain juotavaa keittiöstä”, Thor totesi.

Hän palasi heti mukanaan kivennäisvesi ja coca-cola, jotka päätyivät sohvapöydälle. Loki painautui uudestaan poikaystäväänsä vasten. Siinä hötäkässä hänen toinen hihansa valahti hieman alas ja paljasti käsivarren valkoiset rannut. Loki yritti vetäistä kankaan takaisin, mutta oli liian hidas.

Thor piti hellästi kiinni käsivarresta ja laski hihan kyynärpäähän saakka. ”Teitkö sinä nämä itse?” hän kysyi surullisesti.

Lokista tuntui, että ahdistus ja syyllisyys kiersivät taas ruuviaan hieman tiukemmalle. Ei hän tahtonut pahoittaa Thorin mieltä. ”Minä raavin rannut silloin viimeksikin. Vanhempani olivat hirveän huolissaan, mutta juteltuani kanssani psykologi sanoi heille, että se on minun keinoni pysytellä järjissäni, kiinni hetkessä. Huono keino toki, mutta ´itsetuhoinen poikanne ei varsinaisesti ole´”, hän sopotti sekavasti.

Thor hyväili naarmuja kepoisesti huulillaan. Iho tunnisti huulten huolen.

”Anteeksi, että olen näin heikko”, Loki inahti. Tämä ei ollut Thorin taakka ja silti hän oli työntämässä sitä toisen niskaan.

”Et sinä ole heikko, oma rakkaani. Ei kukaan meistä pärjää yksin. Mutta lupaathan, ettet enää satuta itseäsi? Jos sinulla on tosi paha olo, minä voin suukotella ja silittää, vaikka se on ehkä laiha lohtu.” Thor asetti käden lepäämään rintaansa vasten.

Loki olisi halunnut sanoa paljonkin, kaiken siitä, miten Thorin hellyydenosoitukset olisivat lihava lohtu, mutta sanat juuttuivat kurkkuun, jäivät ahdistuksen muurin taakse. Hän vain kaivautui tiukemmin Thorin vartaloa kohti.

”Haluaisitko jutella? Minä kuuntelen kyllä”, Thor mumisi, kun he olivat olleet hetken hiljaa.

Lokin mieli oli puuroa… ja väsynyt. Osa ajatuksista tuntui salaman kirkkailta hetkiltä, osa niin sumuisilta ja liukkailta, ettei niistä saanut otetta. ”Minä en tiedä mitä sanoisin”, hän sopersi avuttomasti. ”Mutta… voisitko sinä kertoa, mitä teit perheesi kanssa? Tahtoisin… tahtoisin kuulla ääntäsi.”

Pakotettuaan hänet ensin lempeästi ottamaan muutaman kulauksen kivennäisvedestä Thor alkoi puhua kahden viikon aikana sattuneista kommelluksista. Loki rentoutui tutun äänen ja rinnasta kuuluvan rauhallisen sydämen sykkeen rytmiin. Pian hän nukahti levollisempana kuin aiemmin koko sillä viikolla.
 
Thor siveli nukkuvaa poikaystäväänsä. Hän oli huomaavinaan pientä levottomuutta, vaikka Lokin unen yleisilme olikin rauhallinen.

”Minä rakastan sinua”, hän kuiskasi. ”Me selviämme tästä yhdessä.”

Thor tiesi, että jos hän nukahtaisi tähän, hän olisi aamulla aivan jäykkä, mutta se oli pieni hinta. Hän oli juuri siellä minne kuului.

"Nouskoon maasta aina polku siellä missä kuljet, ja olkoon tuuli selkäsi takana. Valaiskoot taivaat matkaasi, kun kuljet tähtien teitä."
                                  
                             (Anniina Mikama: Tinasotamiehet)

                

                
               
      

Altais

  • ***
  • Viestejä: 514
Vs: MCU: Ethän lähde? | K11 | Thor/Loki | AU, hurt/comfort
« Vastaus #1 : 16.04.2022 21:45:01 »
Voi että, tässä tuo Lokin ahdistunut olo oli niin käsinkosketeltavan aitoa, että tuli ihan paha olo hänen puolestaan. Raukka yritti viimeiseen asti esittää, että kaikki oli hyvin, niin työpaikan kuin rakkaansakin suuntaan, ja pelkäsi tulevansa hylätyksi, jos hänen todellinen tilanteensa tulisi ilmi  :'(. Onneksi asiat kääntyivät sitten kuitenkin ihan toisenlaisiksi, kun Thor tuli hänen luokseen ja osoitti hänen pelkonsa aivan vääriksi. Voi ihanuutta, kun Thor lopulta peitteli hänet sohvalle ja hän sai unen.

En ole lukenut tuota pidempää tarinaa vielä, mutta täytyypä tutustua.  :)
Ja kun katson sua
Huomaan et olet siinä vain jos silmäni suljen
Olisit siinä edes vähän aikaa

Violetu

  • Jedi Knight
  • ***
  • Viestejä: 5 115
  • You wear fine things well
Vs: MCU: Ethän lähde? | K11 | Thor/Loki | AU, hurt/comfort
« Vastaus #2 : 23.04.2022 15:38:13 »
Kommenttikamppiksesta päivää o/
Awww, voi Loki pieni🥺😢
Mutta onneksi Thor oli tilanteen tasalla ja osasi tehdä ja sanoa oikeat asiat, vaikka Loki omasta mielestään varmaan vakuuttavasti esittikin, että kaikki oli muka hyvin.
Pitää varmaan mennä lohduttautumaan jollain höttömössöllä kun tämä oli niin sydäntäsärkevä kaikesta comfortista huolimatta💔

~Violet kiittää

Growing older feels strange when your best friend ages in scars.

Angelina

  • Sith Lord
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 903
Vs: MCU: Ethän lähde? | K11 | Thor/Loki | AU, hurt/comfort
« Vastaus #3 : 30.04.2022 12:39:20 »
Oi voi ahdistunutta ja epävarmaa Lokia! Hölmö, pitäisihän hänen jo tietää että Thor on hänen vierellään, tapahtui sitten mitä tahansa :') Thor oli tässä ihanan huolehtivainen ja lämmin  juuri sellainen mitä Loki tarvitseekin ❤️

Lokin ahdistuneisuus ja asian peittely olivat jotenkin hyvin hahmolle ominaisia piirteitä, samoin kuin Thorille se, ettei asia suinkaan jäänyt häneltä huomaamatta.

Kiitos tästä :3


©Inkku ♥

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 870
  • ava by raitakarkki
Vs: MCU: Ethän lähde? | K11 | Thor/Loki | AU, hurt/comfort
« Vastaus #4 : 14.05.2022 15:49:57 »
Altais, Violetu ja Angie: Kiitos ihanista kommenteistanne! :-* Lokin ahdistus on aitoa siinä mielessä, että se perustuu omiin ahdistuskokemuksiini. Lokille itselleen taas on kyllä tyypillistä tuo peittely ja se, että uskoo Thorin lähtevän. Toisaalta tässä on taustalla, että Loki on syyttänyt Thoria pettämisestä ihan aiheetta, joten hän haluaisi nyt olla vahva ja kelpaava, uuden luottamuksen arvoinen eikä suinkaan itkusta tärisevä möykky.
"Nouskoon maasta aina polku siellä missä kuljet, ja olkoon tuuli selkäsi takana. Valaiskoot taivaat matkaasi, kun kuljet tähtien teitä."
                                  
                             (Anniina Mikama: Tinasotamiehet)