Kirjoittaja Aihe: Kädet ja pilvet (K-11 l Remus & Sirius)  (Luettu 663 kertaa)

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 432
Kädet ja pilvet (K-11 l Remus & Sirius)
« : 12.04.2022 12:09:51 »
Ikäraja: K-11
Hahmot: Remus ja Sirius (mahdollisten paritusten tulkinta saa jäädä lukijalle)
Genre: Hailakka angst & lie low at Lupin's
Yhteenveto: Voiko Azkabanin jälkeen olla enää lainkaan sama?


A/N: Tämä on Talvietydeihin kirjoitettu teksti. Olen aina pitänyt kovasti etydihaasteiden ajatuksesta kirjoittaa jotain pientä ja nopeaa saaduista inspiraationmuruista. Tällä kertaa tarina olisi halunnut lähteä paisumaan. Ehkä siksi, että Remuksen näkökulmaa oli kertakaikkisen ihanaa kirjoittaa pitkästä aikaa. <3



KÄDET JA PILVET


Remus katselee käsiään. Tältäkö ne ovat aina näyttäneet? Hänen vasenta kämmenselkäänsä halkoo arpi joka rypistää ihoa alleen kuin ommel. Ne näyttävät vanhan ihmisen käsiltä. Hänen isänsä käsiltään, ehkä, jos arpea ei olisi. Isällä oli kädet joita oli käytetty tekemiseen, joilla oli tartuttu lapioon ja kirveeseen, joilla oli toisinaan hyppyytetty lasta ilmaan, ja ainakin kerran kosketettu äitiä poskesta hellästi mutta lyhyesti. Jotka olivat puristaneet ihmissuden puremaa haavaa tietäen miten myöhässä ne olivat.

Jos hän olisi niin rohkea kuin hänestä toisinaan on väitetty, hän ei ajattelisi edesmennyttä isäänsä. Hän ajattelisi sitä mitä hän omilla käsillään on tehnyt. Remus huokaa, nostaa kätensä silmiensä korkeudelle, tarkastelee niitä kummaltakin puolelta, painautuu nojatuolin selkänojaan. Nämä kädet ovat kuulle alisteiset. Kuukausi toisensa jälkeen luut liikahtelevat paikoiltaan ja tekevät tilaa sudelle hänessä. Hän sulkee oikean käden nyrkkiin ja avaa sen, sulkee ja avaa. Tällä kädellä hän pitelee taikasauvaa. Toisinaan hän tiedostaa sen, kiinnittää huomiota sormien asentoon ja siihen miltä sauva tuntuu sormenpäiden ihoa vasten. Mutta useimmiten hän pitää taikasauvastaan kiinni sitä lainkaan ajattelematta, ajatukset loitsuissa ja taikuudessa, muissa asioissa.

Näillä käsillä hän on koskettanut itseään ja toisia, mutta sitä hän harvemmin ajattelee. Joko se on ollut merkityksetöntä tai, vuosienkin jälkeen, aivan liian kipeää.

Hän nousee tuoliltaan ja kävelee ulko-ovelle, palaa vielä hakemaan taikasauvansa, sulloo sen housuntaskuun niin että jos hän kumartuisi, se painautuisi hänen alavatsaansa vasten. Hän seisahtuu oviaukkoon, johon aurinko paahtaa. Sisiliskot katoavat portaiden alle ja pihakivien suojaan. Kesä on pitkällä, linnut vaimentuneet. Remus hieroo kädellä silmiään, tuntee hien nousevan puolenpäivän auringossa. Albuksen kirje saapui aamulla, lyhyet sanat: S. on tulossa, odottakaa siellä.

Eihän hän ole tehnyt mitään muuta kuin odottanut.



Sirius, tämä uusi Sirius, vankeuden jälkeinen Sirius saapuu ja on ohut ja kova. Ja syytön, Remus toistaa itselleen, syytön ainakin siihen minkä vuoksi hänet tuomittiin. Hän laskee kylpyveden ja etsii puhtaat vaatteet, ja kun Sirius on peseytynyt ja pukeutunut he istuutuvat pöydän ääreen ja juovat teetä. Remuksen t-paita roikkuu Siriuksen olkapäillä. Sirius raapii poskeaan ja käsivarsiaan, nostaa kupin ja laskee sen, liikahtelee kuin ei voisi enää koskaan pysähtyä. Remus katselee tatuoituja kämmenselkiä ja rystysiä, lyhyeksi purtuja kynsiä. Vieläkö sinä olet se sama, hänen tekee mieli kysyä. Voiko Azkabanin jälkeen olla enää lainkaan sama?

Hän hätkähtää kun Sirius sanoo (ohuella, kovalla, uudella äänellä): ”Remus.”

”Hmm?”

”Puhu jostakin. Mistä vain. Vaikka – mitä helvettiä olet tehnyt kaksitoista vuotta?”

(Yrittänyt olla toivomatta että jonakin päivänä sinä istut minua vastapäätä ja –) ”Käynyt kävelyillä, lähinnä.” (Kuunnellut mykkiä öitä ja muistanut miten –)

Sirius paljastaa hampaansa. Hymyilee.

”Ja nyt, eikö nyt ole kohteliasta kysyä mitä minä olen tehnyt kaksitoista vuotta? Eikö niin tehdä kun vanhat tutut tapaavat?”

”Niitäkö me olemme, vanhoja tuttuja?”

”Vanhat ystävät, sitten.”

Älä kiduta minua, hänen tekee mieli sanoa, mutta hän kysyy kuuliaisesti: ”Ja mitä sinä olet tehnyt, Sirius?”

”Katsellut taivasta.” Sirius painaa silmänsä kiinni, nojaa päätään hieman taakse päin. Liike on tuttu, Remus muistaa nuoren pojan jonka pää nojasi sohvan selkänojaan tai Jamesin jalkaan, suu levisi hymyyn. Mutta tämä (uusi, ohut, syytön) Sirius on vakava. ”Pilviä. Niillä on kai eri nimiä, sen mukaan mikä niiden tarkoitus on tai mistä ne ovat syntyneet. Olenko minä joskus osannut ne, Remus?”

”En tiedä”, Remus sanoo. ”Minä olen, joskus. En enää.”

”Hm. Niitä minä katsoin. Ne vaelsivat ikkunani ohitse. Niistä minä muistin että on olemassa taivas.”

Sellaiseen Remus ei osaa vastata mitään.



Päivät ovat hiljaisia. Remus katsoo Siriusta, joka vaeltaa pihamaalla, pysähtyy aidanviereen ja tuijottaa peltojen yli. Usein koirana on helpompi olla kuin miehenä. Ehkä se on helpompaa heille molemmille. Koira on tuttu. Sen askeleet, hengityksen ääni, tuoksu. Vuosien varrella Remus ajatteli jo unohtaneensa, minkälainen Siriuksen koira oli, mutta upottaessaan kädet sen karheaan turkkiin ajatus tuntuu vieraalta. Hän ei usein huolehdi tulevista kuista mutta huomaa nyt miettivänsä, vieläkö susi muistaa Anturajalan.



Siriuksen ääni saa voimaa. Teestä tai ruoasta, tai ajan kulumisesta. He puhuvat Harrystä, välillä. Siitä mikä Harrya ehkä odottaa. Mekin olimme nuoria, Sirius sanoo kerran. Se tuntuu kutsulta puhua siitä mistä he eivät ole sanoneet sanaakaan. Remus punnitsee vaihtoehtoja mielessään, sanoo sitten: Harry on paljon nuorempi, vasta lapsi. He istuvat talon kulmalla korkeassa heinässä, siinä mistä rinne aloittaa kumpuilunsa alas kohti kylää.

”Olimmeko me aikuisia?”

”Emme”, Remus naurahtaa. ”Emme todella.”

”Niin.”

”Mutta vanhempia kuin Harry. Eräillä meistä oli lapsia, lapsi.”

Siihen Sirius ei sano pitkään aikaan mitään. Aurinko paistaa viistosti talon takaa, varjo on pitkä, lähestyvän illan tuuli melkein viileä. He nousisivat kohta, Remus ajattelee, ja valmistaisivat päivällisen. Olisivat kuin vain tällä päivällä on merkitystä.

”Minä muistan heidät”, Sirius sanoo lopulta. ”Jamesin. Lilyn.”

Remus epäröi. ”Tietenkin sinä muistat”, hän sanoo, mutta mistä hän tietää mitä Sirius muistaa.

”Muistan miltä he näyttivät”, Sirius jatkaa. ”Sinä viimeisenä yönä. Jamesin silmät auki. Lily makasi vatsallaan. Sellaisesta on vaikea erehtyä. Sellaisena minä heidät muistan.”

Remus katselee Siriuksen vasenta kättä joka nyhtää heinää maasta. Heinänkorret irtoavat juurineen paksuina tuppoina, kun sormet nykivät niitä lähes kouristuksenomaisesti. Remus ojentaa kätensä, epäröi, laskee sen sitten Siriuksen kämmenselälle. Ihoon tatuoidut kuvat, jotka hänen sormiensa alle jäävät, eivät merkitse hänelle mitään. Sirius jäykistyy mutta ei vedä kättään pois. Remus tuntee Siriuksen taikuuden vaimeana sormenpäitään vasten. He ovat pitkään liikahtamatta. Sitten Sirius sanoo: Sinulla ei ollut tuota arpea ennen.



Remus muistaa heidät myös. Hän muistaa tavan jolla James alkaa nauraa kesken sanan. Hän muistaa miten Lily pureskelee alahuultaan keskittyessään. Hän muistaa miten kesäyönä (täysi, nuori) Sirius heittää kädet heidän olkapäilleen, puristaa, ehkä hieman liikuttuneena sanoo: Hitto miten rakastan teitä. Kuulitteko? Ja jos Remus sattuukin katsomaan sivuun, Sirius huomaa sen: Sinuakin Remus, senkin hölmö.

Hän haluaisi kertoa tämän Siriukselle, mutta ei tiedä toisiko se mitään hyvää. 



Kesä taittuu kohti sadonkorjuuta, ja he odottavat. Ohjeita, valmistautumista uuteen. Pilviä jotka täyttäisivät taivaan. Myrskyä joka ravistelisi vanhan liikkeelle, salamaa joka valaisisi heidät toisilleen. Sadetta joka huuhtoisi heidän käsistään arvet ja musteen, vuosien viivat.

Mutta kuumat päivät jatkuvat. Taivas on pilvetön ja kirkas, käsien kosketus satunnaista, ohimenevää.

_____________________________________________________________________________________________________

Inspiraationa toimivat tämä runo & tämä kuva.
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 216
Vs: Kädet ja pilvet (K-11 l Remus & Sirius)
« Vastaus #1 : 12.04.2022 17:26:30 »
Minusta tämä ei ollut hailakkaa angstia, vaan valtavan surullinen. Mutta juuri siksi aivan uskomattoman kaunis. :)

Tätä lukiessa tuli sellainen tunne, että Remus ei ollut koskaan ollut onnellinen. Tai sitten se onnen katoaminen oli ollut niin raskasta, ettei niitä parempiakaan aikoja halunnut ajatella. Tämä tiivisti sen niin hyvin:
Lainaus
Näillä käsillä hän on koskettanut itseään ja toisia, mutta sitä hän harvemmin ajattelee. Joko se on ollut merkityksetöntä tai, vuosienkin jälkeen, aivan liian kipeää.

Minä kyllä ymmärsin tämän tarinan niin, että Sirius ja Remus olivat olleet nuorina yhdessä, ainakin jollain tavoin. Tai vähintään Remus oli ollut rakastunut Siriukseen, eikä pystynyt unohtamaan. Jostain syystä tuli myös sellainen olo, että heidän välnsä olivat olleet vaikeat jo silloin, ja nyt vielä enemmän, kun Sirius palasi niin muuttuneena Azkabanista. Toivoin koko ajan, että miehet olisivat löytäneet toisensa, mutta niin ei sitten käynyt. :(

Tuo, miten Sirius puhui siitä, mitä muisti ja mitä ei, toi niin kipeästi esiin sen, kuinka ankeuttajat vievät kaikki onnelliset muistot. Jamesin ja Lilyn ajatteleminen kuolleina oli kaikkea muuta kuin onnellista, joten oliko se ainoa muisto, joka Siriukselle oli näistä jäänyt ainakin pitkäksi aikaa? Niin surullista ja lohdutonta. Remus olisi ehkä pystynyt lohduttamaan Siriusta, ja samalla itseäänkin, mutta siihen Sirius ei sitten ehkä pystynyt, tai ei halunnut. Jotenkin tästä välittyi sellainen tunne, että yhdessä olokaan ei oikein enää helpottanut kumpaakaan, vaan kaikki tuntui molemmista niin tyhjältä. :(

Ääh, näitä paljon kärsineitä ihania miehiä ei saisi kiusata tällä tavalla. ;D Mutta tämä oli todella vaikuttava ja koskettava, vaikka sydäntä särki. Kiitos paljon tästä, tämä oli tosi hienosti kirjoitettu. :) 
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Sisilja

  • ***
  • Viestejä: 1 543
Vs: Kädet ja pilvet (K-11 l Remus & Sirius)
« Vastaus #2 : 13.04.2022 21:41:38 »
Aaahhhh! Niin rakastan näitä sun etyditekstejä, eikä tämä ollut poikkeus! Niin kaunis ja musertava, hiljaisella tavalla kuristava teksti.

Eivätkä pilvet ole koskaan aiemmin saaneet mua näin surulliseksi. Katsella nyt kaksitoista vuotta pilviä, uhhh, en kestä. Remuksen kävelyvastaukselle ehdin melkein jo naurahtaa, se oli naseva (ja melankolinen) vastaus vaikeaan kysymykseen. Mutta voi pilvet!!

Lisäksi mun selkäpiitä hyyti se kuinka etäisiltä, vierailta lähes, James ja Lily vaikuttivat Remuksen ja Siriuksen keskustelussa. Eräillä meistä oli lapsia, mikä lausahdus! Mielessä kävi tosin, yrittikö Remus olla Siriukselle armollinen puhuessaan vanhoista, rakkaista ystävistä näin. Surullista yhtä kaikki.

Tykkäsin valtavasti Remuksen muistosta Jamesista ja Lilystä (ja Siriuksesta!), aivan ihana erityisesti se miten James alkaa nauraa kesken sanan. <3 Se muisto tuntui Siriuksen karun viimeisen muiston jälkeen karusti alleviivaavan sitä, kuinka paljon vaikeampaa Siriuksella on kuitenkin ollut ja on yhä. Remuksen tuskaa nyt yhtään vähättelemättä. Ah että sattuu!

Lainaus
Hän haluaisi kertoa tämän Siriukselle, mutta ei tiedä toisiko se mitään hyvää.
Ai vitsit, niinpä. Jokin tässä tekstissä jätti muhun kuitenkin toiveikkaan olon sen suhteen, että ehkä Remus saa vielä kerrottua. Edes jotakin. :)

Ihana, kaunis ja sydäntä hellästi runteleva fikki! Tämän lukeminen oli ilo!
Kirjoittamisen riemusta

Avatarista kiitos aijulle!

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 432
Vs: Kädet ja pilvet (K-11 l Remus & Sirius)
« Vastaus #3 : 14.04.2022 16:47:36 »
Pahatar, ihanaa että kommentoit, kiitos! Ehkä Remuksen perusolemukseen kuuluu se, että se on aina vähän rakastunut Siriukseen. Ja voi niinpä, voi näitä kärsineitä miehiä, joiden syliin sitä sysää aina vain lisää lohduttomuutta ja surua. Hyvä kuulla, että surullisuuden lisäksi tämä tuntui kauniilta.

Sisilja, ah kiitos! Vähän on joskus vaikea kestää sitä, mitä Siriukselle tapahtuu Lilyn ja Jamesin kuolemasta alkaen. Että jos tässä kärsimyskisassa mitaleja annetaan niin sanoisin, että Sirius on kyllä palkintopallilla varsin korkealla. Mutta mainiota, jos löytyi toivokin. Ehkä tulee pilvisiä päiviä!
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 350
Vs: Kädet ja pilvet (K-11 l Remus & Sirius)
« Vastaus #4 : 16.04.2022 19:43:06 »
Ah, Lie low at Lupin's ei jätä koskaan kylmäksi, ja tämäkin ficci jättää sydämen sykähtelemään vähän tavanomaista enemmän ♥ Vaikka näitä ficcejä on tullut luettua useampia, minä en vaan millään kyllästy lukemaan siitä, kuinka Remus suhtautuu Siriukseen, miten he yrittävät löytää takaisin tutuille poluille ja kuinka vaikeaa se on, kun kaikki on muuttunut. Jäljellä on vain menneisyys ja nykyhetkessä Harry ja halu taistella paremman puolesta, mutta tässä ficissä välittyy se, miten vaikeaa kaikki siitäkin huolimatta on.

Etenkin alun pohdinta käsistä oli hieno ja pidin sen pysähtyneisyydestä, kuin Remus tuossa hetkessä edes hetkeksi uskaltautuu pysähtymään ja miettimään, kuka on, millaiseksi on tullut. Pidin yksityiskohdista hänen menneisyyteensä liittyen ja kuinka käsiin palattiin vielä lopussa, kun Sirius huomaa arven. Ja oi voi, miten pidinkään Jamesin ja Lilyn muistamisesta ja kuinka muistot eroavat toisistaan ja samalla niille yhteistä on se, kuinka täynnä kaipausta ja menetettyjä vuosia ne ovat. Onnistut valitsemaan juuri ne pelkistetyt sanat, jotka jättävät rivien väliin valtavasti tulkittavaa - niin lukijalle kuin Siriukselle ja Remukselle.

Tässä välittyy myös vahvasti ajatukseni siitä, että Remus valitsee itselleen elämän, jossa on vaikeaa - lähes mahdotonta - olla onnellinen. Tai en tiedä, voiko puhua valinnasta, mutta hänen olemuksessaan on aina läsnä jonkinlainen synkkyys ja kärsimys, joka vie häneltä kyvyn iloita ja se on läsnä, vaikka hän löytäisikin rakkautta. Jonkin verran toiveikkuutta tässä tekstissä kuitenkin on - onneksi. Etenkin Remuksen ajatukset Siriuksesta koirana ja turkin tuttu tunne toivat lämpöä tekstiin, ja myös muistot Jamesista ja Lilystä - ja siitä, että Sirius ja Remus selkeästi näkevät toisensa, vaikka lähelle tuleminen onkin vaikeaa ja toisen uudelleen löytäminen hidasta.

Oli ilo saada lukea sinulta jälleen jotain ja tämä oli aivan todella hieno tulkinta etydistä - etenkin tuo pilvikehyksien yhdistäminen Azkabanin pieneen ikkunaan toimii ja etydin runo oli kuin suora valokuva Remuksen elämästä. Ihana teksti, vaikkakin surumielinen. Kiitos tästä ♥

between the sea
and the dream of the sea

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 432
Vs: Kädet ja pilvet (K-11 l Remus & Sirius)
« Vastaus #5 : 20.04.2022 15:23:29 »
Ihanaa että pidit, hiddenben! Mullekin toimii niin hyvin tällainen Remus, joka ei oikein koskaan pääse yli, jonka elämään jää jonkinasteinen kärsimys silloinkin kun nykyhetkessä asiat ovat suhteellisen hyvin. <3 Kiva kuulla, että pidit etyditulkinnasta! Tuo runo huusi kyllä Remusta isoin kirjaimin, hahmovalinta oli itsestäänselvyys. Kiitos kommentistasi, se oli ihana!
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)

lurikko

  • ***
  • Viestejä: 1 265
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
Vs: Kädet ja pilvet (K-11 l Remus & Sirius)
« Vastaus #6 : 12.05.2022 10:54:11 »
Aaaaaaaaa mun sydän! Olin tosiaan missannut tämän täysin mutta onneksi mua informoitiin tämän olemassaolosta. Tää on kyllä aivan ihanan erinomaista angstia, rauhallista mutta särki sydäntä ihan alusta saakka eikä korjannut sitä missään vaiheessa, ai että <3 Sellainen kipeä odotus jäi voimaan lopustakin. Hirveän herkältä tuntuu tää kaikki suru tässä, se vuosien ikävä ja tutun ihmisen vieraus ja epävarmuus varmaankin sekä menneestä että nykyisestä että tulevasta ja kuvaat tätä kaikkea tosi kauniisti ja voisiko sanoa että levollisesti ja pehmeästi.

Lainaus
Näillä käsillä hän on koskettanut itseään ja toisia, mutta sitä hän harvemmin ajattelee. Joko se on ollut merkityksetöntä tai, vuosienkin jälkeen, aivan liian kipeää.

No minuunkin teki kipeää tämä kohta! Tää on aivan ihana, tuo jotenkin kaikkea tässä taustalla olevaa surua keholliseksi, ikään kuin tuo keholle ja ehkä konkreettisimmin käsiin ja kosketukseen sen taustalla olevan angstin. Nyyh!

Lainaus
Eihän hän ole tehnyt mitään muuta kuin odottanut.

Huh huh apua, tää on niin ytimekäs ja samalla synkeä ja surullinen lausahdus. Ja ikään kuin summaa ne viimeiset 12 vai 13 vuotta kipeään odottamiseen. Ja tuntuu että tässä heijastuu hiukan sekin ajatus, että kukaan ei voi nähdä toisten suruja, Dumbledorekin pyytää odottamaan vaikka Remus ei oo tehnytkään mitään muuta.

Tykkäsin tosi paljon tuosta vanhasta ja uudesta Siriuksesta, siitä miten kuvailet uutta Siriusta ja miten näihin hankaliin tai negatiivisiin adjektiiveihin uusi ja ohut ja kova liittyy myös syytön, se ei näennäisesti ole samaa sarjaa niin siitä tulee hyvä hämmentävä yhdistelmä tähän. Ja se että miten se tutun ihmisen vieraus voi olla vaikea asia vaikka siinä ois myös hyvää. Ja sitten lopussa kun vihdoin kuvaat sitä vanhaa Siriusta niin täysi-sana tavallaan lunastaa sellaisen uuden Siriuksen kuvailun kautta rakentuneen odotuksen ja räjäyttää kuvainnollisesta pelikoneesta kolikot pihalle.

Lainaus
(Yrittänyt olla toivomatta että jonakin päivänä sinä istut minua vastapäätä ja –) ”Käynyt kävelyillä, lähinnä.” (Kuunnellut mykkiä öitä ja muistanut miten –)

Tässä kohdassa tykkäsin tosi paljon noista suluissa olevista asioista joita Remus ei sano! Tää oli jotenkin tosi nokkela ja yksinkertainen ja toimiva tapa kuvata sitä miten dialogi ja kommunikointi ei ole sitä että sanotaan mitä ajatellaan, vaan sinne taakse jää kaikki se mitä ei sanota, ja nekään ei ole kokonaisia ajatuksia vaan katkeilee. Kuten tuo viimeinen miten-loppuinen virke joka samalla kätevästi pistää vankan shipperin kuvittelemaan sen lopun, AAAAAH.

Lainaus
Siriuksen ääni saa voimaa. Teestä tai ruoasta, tai ajan kulumisesta.

Tästä ajatuksesta tykkäsin myös hurjasti että ääni saa voimaa ajan kulumisesta!

Tykkäsin myös tuosta kosketuskohdasta luonnollisesti paljon, ylipäänsä no toki pidän eksplisiittisemmän erotiikan teksteistäkin mutta ei haittaa lainkaan joskus lukea tällaista hyvin hienovaraista tarinaa, jossa kosketus on äärimmäisen vähissä ja sitten kun sitä tapahtuu, sen merkitys on valtava. Tuo vielä oli ihanan jotenkin ööh monitunnelmainen kohta, se käden kosketus tuntui pysäyttävän tilanteen ja ajan, se oli selvästi tosi merkityksellinen ja toisaalta se ei esim. ratkaissut mitään. Se oli tavallaan potentiaalinen alku mutta tää tarina ei kuitenkaan jatkunut siitä eteenpäin suhteen osalta vaan jäi tällaiseen kipeään odotuskohtaan, mikä siis mulle lukijana sopii mainiosti. Niin ja piti tuosta käden kosketuksesta sanoa vielä se, että se toimii jotenkin tarinan kaaressa tosi hyvin, että alussa jo on puhuttu käsistä ja kosketuksista ja sitten lopussa kaarretaan konkreettiseen kosketukseen. Ai että.

Kiitos tästä ihanasta ja toivon sulle tulevaisuudessakin R/S-angsti-inspiraatioita <3
Avatar: Ingrid
Fikkilistaus

Violetu

  • Jedi Knight
  • ***
  • Viestejä: 5 049
  • You wear fine things well
Vs: Kädet ja pilvet (K-11 l Remus & Sirius)
« Vastaus #7 : 14.05.2022 21:16:03 »
Kommenttikamppiksesta iltaa o/

Oi. Tämä oli upea.
 Ihanasti olit saanut tähän vangittua kesän ja sellaisen tietyn pysähtyneisyyden, kun odottaa jotain tapahtuvaksi, mutta ei oikein itsekään tiedä mitä.
Tykkäsin hirveästi tuosta aloituksesta ja Remuksen käsistä. Ja siitä, miten kaksikko ei suoraan sujahtanut takaisin vanhaan dynamiikkaan, koska onhan jonkin täytynyt muuttua kahdessatoista vuodessa kun molemmat ovat kärsineet ja menettäneet omalla tavallaan.
Sirius/Remukseen ei tule usein tartuttua, mutta tällaisena rivienvälisenä se on oikeastaan aika herkullista, pisti väkisinkin miettimään, onko kaksikon välillä ollut nuoruudessa jotain enemmänkin, jotain konkreettista, vaiko kenties yksipuoliseksi oletettua kaipuuta.
Tykkäsin tosi paljon konkretiasta tässä, käsien kuvailuja ja Siriusta nyhtämässä ruohoa, tunnelma oli kaikineen sanoisinko käsinkosketeltava🤭❤️
Ah, Siriuksen traumat ja Remus epävarmana siitä auttaisiko, jos kertoisi omia, iloisempia muistojaan, mutta vaikenee🥺

Kiitokset tästä, oli oikein miellyttävä lukukokemus ^^

~Violet

Helpompi ois päästää hengestään kuin päästää sinusta

Kaira

  • ***
  • Viestejä: 215
Vs: Kädet ja pilvet (K-11 l Remus & Sirius)
« Vastaus #8 : 14.05.2022 22:30:10 »
Aaaaaaaaaaah ihana teksti! Kiitos!

Tuntuu, että olen viime vuosina ajautunut vähän kauaksi S/R:stä mutta voi veljet, kyllä onkin koittanut aika ajatua takaisin päin. Hassua, mitä enemmän itselle tulee ikää, sitä selvemmin tajuaa, miten _NUORIA_ post-Azkaban Sirius ja Remus olivatkaan. Silloin junnuna ne tuntuivat ikälopuilta aikuisilta. Tekisi mieli ravistella olkapäistä ja olla silleen tyypit, olette 33, nyt vaan elämä edessä, tukka takana -asenne kehiin ja bailaamaan.

Tässä oli paljon niin ihania juttuja. Muutamissa kohdissa meni se väre, mikä pitää mennä, jotta teksti on oikeasti ihana ja sellainen, että se oikein koskettaa. Mun lempparijuttuja on se, kun paritus punotaan rivien väliin eikä läväytetä suoraan kasvoille.

Lainaus
Sitten Sirius sanoo: Sinulla ei ollut tuota arpea ennen.

Rakastin tätä kohtaa. Niin yksinkertainan ja ihana, ja kertoo niin paljon. Siitä mitä Sirius muistaa, mitä on ehkä kokenut tärkeäksi painaa mieleen, mitä huomaa.

Myös lopetus oli niin kaunis että värisytti, ja minulla onkin sellainen olo että olet aina kirjoittanut ihania lopetuksia. 

Ricolette

  • ***
  • Viestejä: 432
Vs: Kädet ja pilvet (K-11 l Remus & Sirius)
« Vastaus #9 : 30.05.2022 22:15:36 »
Kommentteja, ihanaa! Luulin jo vastanneeni teille mutta näemmä en. Asia on korjattava!

lurikko: Voivoi, musta tuntuu aina vähän pahalta sanoa näin mutta sanonpa silti: onpas kiva kuulla että sydäntä särki! Oli kiva lukea noita juttuja, mitä nostit tästä tekstistä, niin kiva aina kuulla mitkä jutut ovat uponneet! Erityisesti tietty hienovaraiset kosketukset. <3 Kiitos että kommentoit!

Violetu: Kiitos! Kiva, että tartuit tähän ei niin selvään Sirius/Remukseen ja että toimi! Näissä on kyllä ihan mahdottomasti potentiaalia menneisyyden kaipuulle ja menetysten jälkeen vähän epätoivoiselle kohtihapuilulle.

Kaira: Hehei, kiva nähdä! Mainiota, jos ajaudut tämän myötä takaisin näille vesille! Ja apua, niin totta tuo että nuorempana itse piti Azkabanin jälkeisiä Siriusta ja Remusta ihan supervanhoina. Mutta nämä tosiaan ovat ihan tosi nuoria! Lähtisivätpä joskus bailaamaan walesilaisnummilla synkistelyn sijaan. Ihana kuulla, että pidit, erityisesti lopusta. Kiitos!
It takes a lot to give, to ask for help
To be yourself, to know and love what you live with
(Damien Rice)