Uusi lehti | K-11| Lily/Regulus, romance | 41/41 + epilogi | Valmis 12.6.22

[Altais]

A/N: Asia on juuri näin kuin sanoit, Pahatar, inspiraatio kirjoittamiseen on yksi parhaista ja hauskimmista jutuista ikinä, vaikka onhan se välillä myös aika kamalaa. Etenkin ajankäytöllisesti, jos ei muuten.    Joskus aina voi tinkiä yöunista, mutta kai se jonkunlaisen tasapainon hakemista on, että minkä verran uskaltaa. 

Hauska kuulla, että Lilyn ja Reguluksen lähentyminen tuollaisen lapsuuskokemusten vaihtamisen kautta tuntui toimivalta ja toi syvyyttä heidän suhteeseensa. Se on tällaisessa pitkässä ficissä juuri hauskaa, kun hahmot voivat pikkuhiljaa tutustua ja oppia toisistaan uutta joko erilaisten käänteiden tai sitten ihan vaan rehellisen jutustelun kautta. 

Ja nyt todellakin on jo Mustan veljesten korkea aika päästä hiukan selvittelemään välejään, jotka ovat niin kovin hankalat ja tulehtuneet. Mutta koska kumpikaan ei osaa lähestyä toista, tarvitaan ehkä hiukan dramaattisempi käänne sekä vielä hiukan Lilyn apua. Angstilta ei taaskaan vältytä, mutta sen kautta tullaan kyllä pääsemään vielä runsaan hurt/comfortin pariin. Nämä pojat taitavat tarvita sitä. 

________________________________________________________________________________________________________________________


Tiistai 11. lokakuuta 1976


Sirius ei tullut oppitunneille eilen eikä tänään, ja aloin taas vähän huolestua, kun en ollut nähnyt hänestä vilaustakaan. Vähän minua lohdutti ajatus, että ainakin hän on näinä parina päivänä saanut syötävää Tarvehuoneeseen, sillä Reguluksella on suhteita. Toisin sanoen hän on hyvää pataa keittiön kotitonttujen kanssa, ja on tehnyt niiden kanssa jonkinlaisen sopimuksen Siriuksen ylläpidosta, kunnes tämä toivon mukaan pystyy taas palaamaan muiden keskuuteen. Sydämeni melkein suli, kun kuulin tästä. Minusta tuntuu, että Regulus ihan todella rakastaa isoveljeään, vaikka onkin vielä epävarma siitä, uskaltaisiko edes yrittää lähestyä tätä enää. Mutta mielessäni on monesti käynyt, että jos Sirius tietäisi, mitä se silloin mahtaisi veljestään ajatella?

Illalla menin etsimään Siriusta Tarvehuoneesta, mutta huone olikin tyhjä. Ei ollut vaikea päätellä missä Sirius oli, ja niinpä vain löysinkin hänet taas pohjoistornista. Pelästyin hänet nähdessäni, sillä hän näytti kertakaikkisen sairaalta. Vielä pahemmalta kuin silloin aluksi, vaikka toissapäivän huispauspelin aikana hän vaikutti voivan jo hiukan paremmin. Nyt Siriuksen kädet vapisivat niin paljon, että tupakasta karisi tuhkaa maahan ja vaatteille. Hän oli kasvoiltaan aivan harmaa, huulet olivat vitivalkoiset, ja silmissä aavemainen katse. Sirius ei tuntunut rekisteröivän läsnäoloani, vaikka istuin ihan viereen ja laitoin käteni hänen olkapäälleen. Silloin huomasin hänen olevan läpimärkä ja jäätävän kylmä. Tänään oli satanut aamusta asti, mutta ei kai hän tosissaan ollut istunut täällä koko päivää?

Sirius, nyt mennään sisälle, huudahdin ja yritin ravistella häntä tolkkuihinsa. Hän vilkaisi minua, mutta ei osoittanut minkäänlaisia aikomuksia nousta. Yritin monta kertaa patistella häntä liikkeelle ja aloin jo hätääntyä, kun mitään ei tapahtunut. Sirius oli aivan kerta kaikkiaan poissa itsestään. Lopulta otin tupakan hänen kädestään ja heitin maahan, jotta pystyin tarttumaan lujasti hänen molempiin, jäisiin käsiinsä. Sirius, yritin vielä uudelleen. Sano, mikä nyt on? Ole kiltti ja sano, muuten en voi mitenkään auttaa.

Ei kukaan voi auttaa, Sirius sanoi silloin ja vapisi niin rajusti, että puhumisesta ei meinannut tulla mitään. Riisuin villapaitani (sillä parempaakaan ei ollut mukana) ja kiedoin kiireesti hänen hartioilleen, vaikka se varmaan kastuisikin vaan hetken päästä läpimäräksi sekin. Ensi yö on viimeiseni täällä, Sirius jatkoi, vaikka tuntuikin puhuvan enemmän itselleen kuin minulle. Minua alkoi pelottaa, sillä tämä ei ollut enää lähelläkään sitä Siriusta, jonka olin tuntenut 11-vuotiaasta, mutta josta en ollut edes tajunnut välittäväni näin paljon ennen kuin nyt. (Kukapa olisi uskonut, että tulisi päivä, jolloin kaipaisin tämän tyypin älyvapaita päähänpistoja ja liian suurta egoa?) Ei voinut olla totta, ettei Sirius enää huomisesta eteenpäin olisi täällä. Ei se saanut olla totta, minä ajattelin. Mutta miksi Sirius sitten sanoi niin?

Lähtisit nyt vaan menemään Lily, Sirius sanoi, kun yritin tivata siltä lisätietoa siitä, mitä todella oli tapahtunut. Sanoin, etten aikonut lähteä, mutta hän toisteli vaan, ettei kukaan voinut auttaa, ja että hän oli joka tapauksessa ihan yksin nyt. Sinulla on vielä elämä, Evans, joten mene elämään sitä, hän sanoi hampaat rajusti kalisten. Sitten Sirius vetäytyi pieneen kippuraan ja painoi kasvot polviinsa. Halasin häntä ja kerroin, ettei hän ollut yksin, vaan että hänellä oli vielä ihmisiä, jotka välittivät. Silloin hän ikään kuin naurahti ja kysyi, ketä mahdoin tarkoittaa.

Silloin päätin ottaa valtavan riskin ja sanoin, että ainakin hänen oma pikkuveljensä välitti. Veli, joka tälläkin hetkellä mietti päänsä puhki, miten Siriuksella meni. Sirius pudisti kiivaasti päätään eikä nostanut kasvojaan. Ei Regulus halua olla veljeni, hän mutisi. Sille on sanottu, ettei sen enää pidä kohdella minua veljenä, ja niiden sana on sen laki. Silitin Siriuksen märkää tukkaa. Itketti, mutta purin huultani, sillä ei tämä ollut oikea hetki minun heittäytyä säälittäväksi. Joten kerroin vain, että olin eri mieltä, ja voisin myös todistaa olevani oikeassa. Sitten pakotin Siriuksen nostamaan päätään, katsomaan minua ja vannomaan, että olisi tässä vielä hetken päästä, kun palaisin takaisin. Sitten minä juoksin.

En olisi missään muissa olosuhteissa kehdannut pelmahtaa sillä lailla keskelle Luihuisen joukkueen treenejä, mutta tämä tilanne pakotti tekemään poikkeuksen. Regulus tajusi heti minut nähdessään, että jotain oli sattunut, sillä hän hyppäsi kiireesti alas luudaltaan ja juoksi minua vastaan. Mitä nyt, hän kysyi hengästyneenä ja tarttui minua olkapäistä. Sitten hän näki märän t-paitani, kurtisti kulmiaan ja kysyi lähes kiukkuisesti, mitä varten juoksin kaatosateessa puolialasti. Samalla hän kuitenkin riisui oman sadeviittansa ja kietoi sen minun ympärilleni.

Sanoin hätäisesti, että hänen pitäisi nyt heti tulla mukaani, ja lupasin selittää matkalla lisää. Reguluksen silmissä välähti pelonsekainen huoli, mutta hän sanoi vain, että selvä homma. Sitten hän kävi sanomassa jotain muille. Pari tyyppiä vislasi perään, mutta Regulus oli kuin ei olisi kuullut mitään. Hän kehotti minua nousemaan luudanvarrelleen ja kertomaan vaan, minne mentiin.

Tajusin, etten ollut aiemmin lentänyt hänen kanssaan, ja vaikka tilanne olikin kaikkea muuta kuin romanttinen, oli silti mukavaa kietoa käteni hänen vyötäisilleen ja painautua hänen selkäänsä vasten. Hän tuntui vakaalta ja turvalliselta, ja kun nojasin häneen, minulle tuli kaiken huolenkin keskellä niin hyvä olo, että alkoi itkettää. Lily, mikä nyt oikein on, Regulus kysyi äärimmäisen huolestuneena. Kerroin, ettei minulla mikään, mutta Siriuksella ei ollut kaikki kohdallaan. Silloin Regulus ei enää kysellyt mitään vaan kiihdytti vain vauhtiaan, eikä matka onneksi kestänyt kauan.

Huokaisin helpotuksesta, kun näin Siriuksen olevan edelleen siellä samassa paikassa. Kun Regulus näki veljensä siinä tilassa, hän vaikutti hetkessä unohtaneen kaikki heidän ristiriitansa. Kun hän kiirehti Siriuksen luo, laskeutui tämän viereen polvilleen ja alkoi herätellä veljeään, minä pidätin hengitystäni ja toivoin parasta. Ja silloin, niin uskomatonta kuin se olikin, Sirius havahtui, ja oli alle sekunnissa pikkuveljensä kaulassa. No niin, Regulus sanoi ja hänen äänensä kuulosti aavistuksen tukkoiselta. Ei mitään hätää. Kaikki järjestyy kyllä. Ja kun hän sanoi niin, hän oli hyvin vakuuttava. Minä ainakin uskoin sen, ja toivoin Siriuksen uskovan myös.

Regulus katsoi minua ja sanoi, että nyt meidän piti saada Sirius äkkiä pois täältä sateesta ja jonnekin lämpimään. Saimme hänet yhdessä nostettua Reguluksen luudanvarren päälle, ja kun kannattelimme häntä molemmilta puolilta, saimme kuin saimmekin itsemme liikkeelle. Sirius ei ollut kunnolla tajuissaan, ja nojasi päätään autuaasti Reguluksen olkapäätä vasten. Näky oli liikuttava, ja minua alkoi taas itkettää. Sanoin Regulukselle, etten aikonut toiste häiritä niiden treenejä, mutta nyt oli ollut pakkotilanne. Regulus katsoi minua lämpimästi ja sanoi, että jos se olisi yksin hänestä kiinni, saisin koska tahansa häiritä niiden treenejä.

Laitoimme Siriuksen sänkyyn makaamaan, ja kuivatin hänen läpimärät vaatteensa samalla, kun Regulus yritti taas kerran herätellä häntä. Kun siitä ei oikein tullut mitään, hän katsoi minua ja kysyi aika säikähtäneen näköisenä, että mitäs nyt sitten tehdään. Ehdotin, että hakisin Matami Pomfreyn katsomaan Siriusta, ja Regulus oli samaa mieltä.

Kun Matami kuuli, mikä tilanne oli, hän halusi hakea rehtorinkin mukaan, ja niin tehtiin. Matkalla Tarvehuoneeseen selitin Dumbledorelle, mitä oli tapahtunut. Hän katsoi minua hyvin mietteliäänä ja totesi, ettei ollut tiennyt herra Mustan ottavan tätä tilannetta noin vakavasti. Sain kuulla, että Sirius oli kutsuttu huomenna rehtorin kansliaan kuulemaan, millaisia seuraamuksia hänelle oli ajateltu, mutta koulusta erottamisesta ei ollut vielä päätetty. Rehtori totesi puolittain itsekseen, että herra Mustan oma asenne oikeastaan ratkaisisi sen, miten vakavat seuraamukset olisivat tarpeen.

Kun Matami Pomfrey tutki Siriusta, rehtori jutteli myös Reguluksen kanssa, jota isoveljen surkea tilanne näytti järkyttäneen pahan kerran. Regulus pyysi kohteliaalla mutta vetoavimmalla mahdollisella äänellään, ettei Siriusta lähetettäisi kotiin. Hän sanoi jopa, että jos niin kuitenkin päätettäisiin tehdä, hän halusi mennä veljensä mukaan. Silloin Dumbledore laski kätensä Reguluksen olkapäälle rauhoittavasti ja sanoi, että Regulus jos joku varmaan tiesi, mitä kotiinpaluu Siriukselle merkitsisi. Regulus vain nyökkäsi, enkä usko että hän olisi pystynyt sanomaan siihen mitään, vaikka olisi yrittänytkin.

Pitkän harkinnan jälkeen Dumbledore ja Matami Pomfrey olivat sitä mieltä, että Siriuksen olisi paras viettää seuraava yö ja päivä Tarvehuoneessa sillä ehdolla, että me kaksi pitäisimme hänestä huolta. Yksin hän ei voisi olla, koska Matami Pomfreyn mukaan paha kylmettyminen ja luultavasti myös syvä järkytys olivat heikentäneet hänen vointiaan niin, että hänelle oli noussut korkea kuume. Ja niin kävi, että tästä tuli nyt sitten ensimmäinen yhteinen yöni Reguluksen kanssa (en kyllä ihan tällaiseksi sitä kuvitellut, mutta omalla tavallaan kaunistahan tämäkin on).

Regulus kömpi veljensä viereen vuoteelle, joka vaikutti nyt leveämmältä kuin vielä hetki sitten, ja veti puolestaan minut kainaloonsa. Tässä me nyt sitten olemme saman peiton alla kaikki kolme. Ja nyt olen kirjoittanut päiväkirjaani jo monta sivua illan tapahtumista. En saa unta, sillä en voi lakata katselemasta kauniita veljeksiä, jotka nukkuvat tuossa rauhallisesti kylki kyljessä ja tuhisevat ihan samalla tavalla molemmat.

[Pahatar]

Tämä oli aivan ihana osa. En olisi uskonut, että voisin joskus sääliä Siriusta näin paljon tämän asian kanssa, koska tähän asti minua on suututtanut aina niin paljon Severuksen takia. Mutta kyllä tämä herätti vahvan myötätunnon Siriusta kohtaan. Ilman Lilyn ja Reguluksen huolenpitoa Sirius olisi varmaan paleltunut tai nälkiintynyt jo aikaa sitten. Todella kamalaa, ja oli niin hieno juttu, kun nämä kaksi välittivät.

Reguluksen hätä ja huoli veljensä takia oli myös liikuttavaa luettavaa, ja olin niin iloinen, että ne välit tuntuivat nyt tosiaan parantuneen. tai ainakin tämä avasi hienot mahdollisuudet siihen. Näköjään olikin niin, että Sirius oli pitänyt Regulukseen etäisyyttä, koska oli ajatellut, ettei tämä välittäisi. Tuli kyllä myös sellainen tunne, että aika lailla tuollaisessa isossa linnassa oppilaat saattavat joutua olemaan ihan oman onnensa nojassa. Ei kukaan Lilyä ja Regulusta lukuun ottamatta tuntunut kyselevän Siriuksen perään, eikä tajuavan tilannetta, eikä sitä että tämä olisi voinut kuolla tuonne. Nyt toivon myös sitä, että James leppyisi Siriukselle, koska juuri Jamesin takia Sirius ei ole varmaan pystynyt näyttäytymään makuusalissaan tai oppitunneilla.

Pidin tuosta lopun käänteestä, että Sirius tosiaan sairastui, koska eihän kukaan voi kestää kylmää ja kastumista loputtomiin. Sitten kun on vielä noin paha masennus, oli hyvin uskottavaa, että täytyyhän sen näkyä fyysisessä kunnossakin jollain tavalla. Onneksi on tarvehuone! Ja tuo oli ihana, että lopulta nämä päätyivät nukkumaan sinne kolmistaan!  Aww

Näistä kohdistä tykkäsin tosi paljon:

Tajusin, etten ollut aiemmin lentänyt hänen kanssaan, ja vaikka tilanne olikin kaikkea muuta kuin romanttinen, oli silti mukavaa kietoa käteni hänen vyötäisilleen ja painautua hänen selkäänsä vasten. Hän tuntui vakaalta ja turvalliselta, ja kun nojasin häneen, minulle tuli kaiken huolenkin keskellä niin hyvä olo, että alkoi itkettää. Lily, mikä nyt oikein on, Regulus kysyi äärimmäisen huolestuneena. Kerroin, ettei minulla mikään, mutta Siriuksella ei ollut kaikki kohdallaan. Silloin Regulus ei enää kysellyt mitään vaan kiihdytti vain vauhtiaan, eikä matka onneksi kestänyt kauan.

Regulus kömpi veljensä viereen vuoteelle, joka vaikutti nyt leveämmältä kuin vielä hetki sitten, ja veti puolestaan minut kainaloonsa. Tässä me nyt sitten olemme saman peiton alla kaikki kolme. Ja nyt olen kirjoittanut päiväkirjaani jo monta sivua illan tapahtumista. En saa unta, sillä en voi lakata katselemasta kauniita veljeksiä, jotka nukkuvat tuossa rauhallisesti kylki kyljessä ja tuhisevat ihan samalla tavalla molemmat.

Tämä tarina on muuttunut koko ajan koukuttavammaksi. On ollut tosi kiva lukea tätä, ja toivottavasti jatkat taas pian!
 

[Altais]

A/N: Pahatar, ihanaa että tykkäät tätä seurata, ja että tuo Reguluksen huoli Siriuksen takia vetosi tunteisiin. Ja näinhän se voisi olla, että tuollaiseen linnaan pystyy katoamaan, jos menee huonosti eikä osaa tai halua avautua vaikeuksistaan kellekään.

Olen tullut joskus lukeneeksi muutamia ficcejä, joissa Siriuksella menee tuon Kelmien välikohtauksen jälkeen hirvittävän huonosti ja hän jää ihan yksin, kunnes joku hänen onnekseen kuitenkin tajuaa tulla hätiin. Yleensä se taitaa olla Remus, joka hänet pelastaa, ja sen kautta he sitten tunnustavat tunteensa toisilleen. Mutta tämä versio on tällainen, ja minusta oli kertakaikkisen ihana ajatella, että Regulus olisi se joka huolehtisi veljestään tämän vaikeimmalla hetkellä.

Tämä on nyt oikein fix-it -luku viimeisen päälle. Tuntui, etten voi tulla onnelliseksi ennen kuin saan korjata näiden suloisten veljesten välit kokonaan ja kertakaikkiaan. Minusta oli niin riipaisevan kamalaa, millaisen kohtalon canon heille antoi (en nyt edes aloita tästä aiheesta, koska se on nyt vaan liian surullista ja kamalaa). Siitä asti kun oikein tajusin sen koko kaameuden, olen halunnut kirjoittaa heille onnellisemman tarinan. Olkoon tämä nyt sitten sellainen. 
___________________________________________________________________________________________________________________________


Keskiviikko 12. lokakuuta 1976


Jossain vaiheessa olin kai nukahtanut, mutta kun heräsin johonkin aikaan aamuyöstä, en ensin tiennyt missä olin. Silloin tunsin käsivarren ympärilläni. Kun käännyin varovasti katsomaan taakseni, nenäni osui Reguluksen posken pehmeään ihoon. Hetken mietittyäni muistin, mitä oli tapahtunut, ja otin mukavamman asennon. Regulus äännähti unissaan tyytyväisesti ja painautui hiukan lähemmäs minua, mutta ei herännyt. Sen sijaan minua ei meinannut alkaa enää nukuttaa uudelleen, sillä tietoisuus hänen vartalonsa läheisyydestä tuntui lämpimänä ja kihelmöivänä ihollani, ja ihanana väreilynä vatsanpohjassani. Mutta kun makasin vain kärsivällisesti aloillani ja tunsin, miten hänen rintakehänsä nousi ja laski rauhallisen hengityksen tahtiin, vajosin kuin huomaamattani takaisin uneen.

Havahduin seuraavan kerran hiljaiseen puheeseen. Kuuntelin ääneti, enkä halunnut heti avata silmiäni, en halunnut keskeyttää sitä kaunista hetkeä, joka selvästikin oli meneillään kahden kauan toisistaan eksyksissä olleen veljeksen välillä. Sirius nyyhkytti unissaan, oli varmaankin kuumeessaan nähnyt painajaista, jonka kauhuja saatoin vain arvailla. Ja Regulus puheli tälle rauhoittavia sanoja melkein kuiskaten, sillä kaikkein pehmeimmällä äänellään.

Kaikki hyvin, hän sanoi. Se oli vaan unta, Sirius. Sinä olet ihan kunnossa. Tässä olen vain minä, ja Lily on täällä myös. Ei ketään muuta.
Regulus? Sirius nyyhkäisi silloin, enkä osannut sanoa, oliko hän enemmän unissaan vai hereillä. Niin, se olen minä, Regulus sanoi. Älä anna niiden saada minua, Regulus, Sirius vaikersi hiljaa. Älä anna niiden saada minua. En ikinä, Regulus vastasi, ja silloin minun oli pakko katsoa.

Regulus makasi selällään sängyllä, ja Sirius makasi hänen vieressään kyljellään, pää hänen rintakehänsä päällä. Regulus silitteli veljensä mustia, takkuisia hiuksia hellästi. Siriuksen silmät olivat raollaan, mutta niiden uneliaasta katseesta ja poskien hehkuvasta punasta päätellen kuume ei ollut laskenut. Regulus huomasi minun olevan hereillä, kääntyi katsomaan minua, ja hänen silmänsä olivat liikutuksesta märät. Hän ei sanonut mitään, enkä minäkään, kurkotin vain kädelläni pyyhkäisemään yksinäisen kyynelen hänen poskeltaan. Hän hymyili minulle, ja tiesin tämän olevan kaikesta huolimatta hänen tähänastisen elämänsä onnellisimpia hetkiä. Se sai myös minun oloni pehmoiseksi sisältä, vaikka olinkin silti edelleen huolissani Siriuksen takia.

Nousin varovasti ylös, otin yöpöydältä lasin ja kaadoin siihen kannusta vettä. Regulus tajusi vihjeen sanomattakin, sillä Matami Pomfrey oli käskenyt meidän katsoa, että Sirius joisi tarpeeksi vettä, vaikkei sitten tänään haluaisikaan syödä mitään. Regulus herätteli veljeään ihailtavalla lempeydellä, auttoi tätä nousemaan istuvaan asentoon, mutta ei päästänyt irti tämän kainalon alta vaan jäi hänen viereensä kuin siltä varalta, ettei veli jaksaisikaan pysyä istuallaan. Eikä Sirius jaksanut, vaan antautui vapaaehtoisesti lepäämään Reguluksen olkapäätä vasten. Minä puolestani juotin hänelle vettä kuin pienelle, janoiselle lapselle, ja hän loi minuun sekavan mutta kiitollisen katseen. Pian sen jälkeen hän nukahti uudelleen, tällä kertaa rauhalliseen uneen. Mutta minä ja Regulus emme enää nukkuneet, vaan katsoimme toisiamme sanattomina kaiken sen keskellä, mitä nyt yhtäkkiä oli tapahtunut.

Lopulta oli aivan pakko kysyä, mitä Regulus oikein mahtoi ajatella, kun hän vaan makasi siinä kyljellään, pää tyynyä vasten ja katseli minua. Välillä hän antoi silmiensä painua autuaasti kiinni, ja tummat silmäripset näyttivät kauniilta vaaleaa ihoa vasten. Sitten hän taas avasi ne uudelleen ja antoi katseensa vaeltaa ihollani niin, että saatoin melkein tuntea sen. Regulus naurahti kysymykselleni ja sanoi miettivänsä sitä, miten hän vielä jokin aika sitten ajatteli, että hänen elämänsä oli aika syvältä. Ja miten nyt yhtäkkiä kaikki olikin kääntynyt päälaelleen tavalla, jota hän ei olisi ikinä uskonut mahdolliseksi. Kai sinä tajuat Lily, hän kysyi hiljaa, että se johtuu ihan kokonaan sinusta.

Ei kai nyt sentään ihan kokonaan, sanoin ja tunsin punastuvani. Mutta Regulus nauroi ja sanoi, että kyllä, ihan kokonaan. Ja sanojensa vakuudeksi hän veti minut ihan lähelleen ja suuteli, jotenkin ihan eri tavalla kuin vielä ikinä ennen, ihan kuin olisi yrittänyt hukuttautua minuun kokonaan. Se oli niin taivaallista, että minua alkoi melkein harmittaa, ettemme olleet kaksin. Ilmeisesti Regulus oli tullut ajatelleeksi samaa, koska hän painoi nenänsä minun nenääni vasten ja sanoi lähes kehräystä muistuttavalla äänellä, että toivottavasti tämä ei jäisi ainoaksi yöksi, jonka hän sai viettää minun kanssani. Mutta niin sanoessaan hän varmaan itsekin tiesi, ettei se jäisi. Kerroin sen hänelle, ja silloin häntä alkoi hymyilyttää.

Mutta pakkohan meidän oli puhua hiukan vakavamminkin tästä, mitä oli tapahtunut. Regulus puhui paljon siitä, mitä heidän kotonaan oli tapahtunut aikana ennen Siriuksen lähtöä. Hän kertoi Siriuksen jatkuvista, rajuista yhteentörmäyksistä heidän vanhempiensa, varsinkin äitinsä kanssa, joka kuulosti minun korvaani sekä mielipiteissään jyrkältä että reaktioissaan arvaamattomalta.

Regulus sanoi minun olevan ihan oikeassa, mutta tavallaan sellainenhan myös Siriuskin oli, joskin se tuli hänessä aika eri tavoin näkyväksi. Yhtä kaikki Walburga ja Sirius eivät olleet oikein koskaan sietäneet toisiaan, alkaen niin varhaisista vaiheista, ettei Regulus pystynyt niitä edes muistamaan. Hän kertoi pysytelleensä tietoisesti syrjässä äitinsä ja isoveljensä rajuista yhteenotoista – valinta, jonka myös hänen isänsä Orion Musta oli tehnyt omalla tavallaan, loistamalla poissaolollaan aina, kun häntä olisi tarvittu. Regulus sanoi tuntevansa varmaan ikuisesti syyllisyyttä siitä, että oli vetäytynyt huoneensa yksinäisyyteen vaimennusloitsun turvin, vaikka olisi pitänyt yrittää vaikuttaa jotenkin asioiden kulkuun ja olla veljen tukena.

Annoin hänen puhua, enkä väittänyt vastaan vaikka olinkin sitä mieltä, ettei kukaan niin nuori olisi pystynyt sellaisessa tilanteessa auttamaan toisia. Hänkin oli joutunut kestämään liian paljon yksin. Regulusta alkoi itkettää, kun hän sanoi, ettei kestänyt ajatusta siitä, että Sirius ehkä joutuisi palaamaan niiden ihmisten luo. Hän kysyi minulta, ymmärtäisinkö, että hänen olisi pakko lähteä Siriuksen kanssa, jos niin tapahtuisi. Sillä hän pelkäsi, että jos päästäisi Siriuksen lähtemään sinne yksin, hän ei sen jälkeen enää näkisi veljeään. Hän kysyi myös, keksisimmekö silti jonkun keinon olla yhdessä. Halasin häntä tiukasti, silitin unesta pörröisiä hiuksia ja sanoin, että ihan varmasti keksisimme ratkaisun ihan mihin tahansa, mutta nyt ei vielä kannattanut murehtia sitä. Minulla oli eilisen perusteella vahva luottamus siihen, että kukaan ei joutuisi nyt tässä hetkessä palaamaan Kalmanhanaukiolle. Se tuntui rauhoittavan Regulusta vähäsen, ja luultavasti hän uskoi itsekin kaiken vielä järjestyvän.

Kesken kaiken Sirius liikahti vuoteella, räpytteli hyvin unisen näköiset silmänsä auki ja yritti tarkentaa katsettaan meihin hyvin hämmentyneen näköisenä. Sitten hänen katseensa pysähtyi kuin naulittuna Regulukseen.

Hemmetti, nyt minä olen sitten varmaan kuollut, hän mutisi. Regulus pudisti päätään, mutta ei saanut sanotuksi yhtään mitään.

Okei, Sirius sanoi. Eli jos sinä siinä olet oikeasti minun pikkuveljeni, se kai tarkoittaa, että me jollain tasolla tullaan jälleen toimeen keskenämme?

Olenko minä sinun veljesi taas? Regulus kysyi ihan pienellä, aika pelokkaalla äänellä.

Ja minun piti laittaa käsi suuni eteen, etten olisi alkanut itkeä ääneen. En halunnut häiritä tai pilata tätä hetkeä.

Tyhmä, sinä olet aina ollut minun veljeni, Sirius sanoi muka rennosti, mutta kyllä sen kuuli, että oikeasti häntäkin itketti. Ja silloin Regulus halasi häntä, ihan yhtä äkisti kuin hänkin oli eilen illalla halannut Regulusta, vaikka tuskin sitä pystyikään muistamaan.

Luulin, ettet sinä halunnut olla minun veljeni enää, Sirius jatkoi. Kun ne silloin sanoivat sinulle, ettet enää voi olla, vaikka haluaisit.

Regulus selitti, että ei sillä ollut hänelle mitään merkitystä, mitä kotona sanottiin. Että ei ihan kaikkea voinut toisen ihmisen puolesta päättää, eivät edes Walburga ja Orion Musta, vaikka heillä olikin toisenlainen käsitys asiasta. Että hän halusi olla nyt ja aina ennen kaikkea Siriuksen veli, olipa hän sitten sen jälkeen enää heidän poikansa tai ei. Ja että hän halusi myös olla minun kanssani riippumatta lainkaan muiden mielipiteistä.

Silloin Sirius katsoi minuun Reguluksen olan yli. Ai niin tosiaan, helvetti sentään, hän mutisi itsekseen ja näytti mielessään asettelevan palapelin palasia kohdilleen.

Tuota, älkää antako minun häiritä, sanoin yrittäen hyvin kiireesti kuivata kasvoni ja vetäytyä kauemmas, koska tämä hetki tuntui kuuluvan oikeutetusti noille kahdelle, enkä halunnut rikkoa sitä. Mutta Sirius tarttui minua käsivarresta ja veti minut takaisin niin, että horjahdin Regulusta vasten, ja tämä veti minut kolmanneksi heidän halaukseensa.

Ääliö, et sinä häiritse, Sirius sanoi ja kuulosti pikkuisen enemmän omalta itseltään kuin eilen. Sitten hän sanoi, että vaikka hänellä ei ollutkaan oikein mitään käsitystä siitä, miten tähän oli päädytty, hän arveli tilanteen olevan pitkälti minun aikaansaannostani. Ennen kuin ehdin kiistää, Regulus oli jo sanonut näin olevan.

Sen jälkeen loikoilimme siinä pitkään ja juttelimme. Enimmäkseen annoin veljesten jutella keskenään, ja sitä olikin ilo kuunnella, sillä aika ajoin he pääsivät aika hyvin kiinni niihin lapsuuden tunnelmiin, joista Regulus tässä yhtenä päivänä minulle kertoi. Aikaan ennen kuin he olivat alkaneet erkaantua toisistaan. Mutta kun Regulus kertoi aikeistaan lähteä Siriuksen kanssa kotiin tilanteen vaatiessa, tämä sanoi, ettei ikinä, missään olosuhteissa antaisi veljensä tehdä sellaista. Ja Regulus sanoi, että sitä ei kysytty Siriukselta. Lopulta jouduin keskeyttämään heidät ja sanomaan, että jospa he riitelisivät tästä vasta sitten, jos tarvetta olisi. Mutta en uskonut sellaista tulevan. Ja onnekseni kotitonttu toikin juuri silloin syötävää. Minä ja Regulus olimme hirveän nälkäisiä, ja Siriuskin suostui ottamaan hiukan mehukeittoa.

Myöhemmin Matami Pomfrey ja Dumbledore tulivat käymään. Matami oli melko tyytyväinen Siriuksen vointiin, mutta sanoi kuitenkin lempeän toruvasti, että hänen luokseen oli kyllä ihan luvallista tulla juttelemaan, jos oli ylivoimaisen hankala olla. Sirius meni vaikean näköiseksi eikä sanonut mitään, ja Regulus laittoi kätensä tämän olalle. Matami oli sitä mieltä, että Siriukselle tekisi oikein hyvää viettää täällä vielä toisen yön yli, koska hän arveli meidän seuramme edistävän hänen toipumistaan paremmin kuin mitkään liemet ja rohdot ikinä onnistuisivat tekemään. Mutta että jommankumman meistä olisi siinä tapauksessa oltava hänen seurassaan koko ajan ja pyydettävä apua, jos tilanne vaatisi. Eikä meillä kummallakaan ollut mitään sitä vastaan.

Dumbledore istuutui tuolille Siriuksen puolelle vuodetta, ja katsoi tätä hyvin lempeästi puolikuulasiensa yli. Sirius näytti kutistuvan pienemmäksi vuoteella, hän painoi katseensa alas ja alkoi nyppiä sormillaan hermostuneesti peiton kulmaa. Rehtori sanoi, että halusi kyllä vielä jutella kaikessa rauhassa Siriuksen kanssa viimeaikaisista tapahtumista, mutta sen aika olisi vasta sitten, kun tämä olisi paremmassa voinnissa. Hän sanoi kuitenkin, että ajateltuaan tilannetta hyvin perusteellisesti hän oli tullut siihen lopputulokseen, ettei Siriuksen tarvinnut olla huolissaan mahdollisen koulusta erottamisen vuoksi, sillä se olisi ollut kaikella tapaa kohtuutonta ja johtanut ei-toivottuihin lopputuloksiin. Hän kysyi, eikö Sirius ollutkin hänen kanssaan yhtä mieltä siitä, että tilanteeseen löydettäisiin kyllä parempiakin ratkaisuja.
 
Sirius vain nyökkäsi ja sai sanotuksi kiitos. Mutta sitten hän purskahti hyvin äkisti ja rajusti itkuun, eikä pystynyt enää puhumaan, peitti vain kasvonsa nopeasti käsillään. Regulus veti hänet jälleen tiukkaan halaukseen, ja antoi hänen itkeä olkapäätään vasten. Dumbledore nyökytteli päätään hyväksyvästi ja loi sitten tuikkivan katseen minuun. Pian sen jälkeen he lähtivät, ja me jäimme kolmisin. Sinä päivänä ei tuntunut siltä, että olisi huvittanut poistua Tarvehuoneesta mihinkään, vaikka muut olisivat ihmetelleet miten paljon tahansa. Mutta huomenna, minä ajattelin. Huomenna saattaisi olla hyvä idea yrittää vaihtaa muutama sana tästä tilanteesta muuan James Potterin kanssa.

[Pahatar]

Tuntui, etten voi tulla onnelliseksi ennen kuin saan korjata näiden suloisten veljesten välit kokonaan ja kertakaikkiaan. Minusta oli niin riipaisevan kamalaa, millaisen kohtalon canon heille antoi (en nyt edes aloita tästä aiheesta, koska se on nyt vaan liian surullista ja kamalaa). Siitä asti kun oikein tajusin sen koko kaameuden, olen halunnut kirjoittaa heille onnellisemman tarinan. Olkoon tämä nyt sitten sellainen. 

Olen niin samaa mieltä tästä. Minuakin on koko kirjasarjan lukemisen jälkeen surettanut hirveästi niin monen hahmon karut kohtalot. James, Lily, Sirius, Regulus, Severus, Remus... eikö kenellekään tosiaan voitu suoda canonissa parempaa elämää? Juuri tuon takia minustakin on niin ihanaa kirjoittaa näille hahmoille rakkautta ja onnea ficeissä, ja lukea siitä.

Tämä oli todella kaunis luku. Oli niin ihanaa, kun Sirius ja Regulus saivat sovittua kaikki erimielisyydet ja väärinkäsitykset. Ja ennen kaikkea tuo, että saivat tuotua esiin, miten tärkeitä he ovat toinen toisilleen. Uskon, että tästä eteenpäin he pysyvätkin sellaisina, ja Regulus auttaa Siriusta jatkossakin, ja toisinpäin. Siriuksen toipuminen ja tilanne lähtee nyt varmasti korjaantumaan tästä eteenpäin. Oli ihanaa, että Lily on voinut auttaa tässä. Jotenkin tätä lukiessa tuli sellainen tunne, että tässä oli tosi hieno harmonia näiden kolmen kesken, eikä kukaan ollut ylimääräinen, vaan he vain olívat niin hyvin yhdessä.

Tuntui helpottavalta, kun Dumbledore vakuutti, ettei Siriusta potkita ulos koulusta. Ja tosiaan tuntuu, että James on nyt tässä avainasemassa, ja Siriuksen pitäisi nyt seuraavaksi saada tehtyä sovinto Jamesin kanssa, että voisi palata Rohkelikkojen tiloihin. Lily näki tämän myös selvästi, ja odotankin mielenkiinnolla, miten tuo keskustelu Jamesin kanssa tulee sujumaan.

[Altais]

A/N: Pahatar, olen täysin samaa mieltä siitä, että tässä tarvitaan seuraavaksi hiukan Jamesin ja Siriuksen välien sovittelua. Tästä luvusta tulikin aika pitkä, koska siinä päästään hiukan kurkkaamaan Jamesin mielenmaisemaan, mutta lisäksi piti mahduttaa mukaan riittävä annos Mustan veljesten välistä söpöyttä sekä tietysti sitä, että Regulus on vaan yksinkertaisesti ihana.  Joten mennäänpä pidemmittä puheitta itse asiaan.

__________________________________________________________________________________________________________________________


Torstai 13. lokakuuta 1976


Reguluksen vieressä nukkuminen on niin ihanaa, että voisin oikein mieluusti tottua siihen. Hän näyttää todella pitävän läheisyydestä kaikella tapaa. Ennen uneen vaipumistaan hän myöhään eilen illalla painoi kasvonsa kaulalleni ja antoi kevyitä suukkoja iholleni, sitten myös hiuksilleni, ennen kuin nukahti nenä syvällä hiusteni seassa. Sirius nauroi, kun näki veljensä sellaisena. Hän sanoi, että Reguluksesta kyllä huomaa, ettei sitä ole lapsena pidetty tarpeeksi paljon sylissä eikä otettu kainaloon nukkumaan. Silloin Regulus mutisi jostain hiusteni lomasta, että hän oli edelleen kuulolla, ja arvostaisi kovasti, jos Sirius lakkaisi juuri nyt aukomasta päätään.  Silloin Sirius pörrötti veljensä tukkaa ja totesi, että ei se mitään, pikkuveli, vaikka oletkin vähän tuollainen. Sillä Evans on sinulle varmaan parasta mahdollista kuviteltavissa olevaa terapiaa, hän sanoi. Siihen Regulus vain ynähti jotain epämääräistä, ja minuutin päästä hänen hengityksensä tasaantui sikeässä unessa olevan onnelliseksi tuhinaksi.

Aamulla herätessäni Regulus oli edelleen unessa, eikä herännyt, vaikka minä nousin varovasti istumaan. Silloin huomasin Siriuksen olevan jo hereillä. Kun hän huomasi minut, hän hymyili väsyneesti ja näytti ainakin aavistuksen terveemmältä kuin eilen. Mutta hän oli edelleen erikoisen hiljainen. Istuin hänen viereensä ja kerroin, että heillä on Reguluksen kanssa molemmilla täsmälleen sama ilme silloin, kun jokin asia askarruttaa tai vaivaa oikein tosissaan. Sirius naurahti ja kysyi, oliko tuo vihje. Ja sitten hän kertoi minulle ihan vapaaehtoisesti, että hän oli äärimmäisen kiitollinen siitä, että minä ja Regulus olimme välittäneet hänestä näin suuresti siitä huolimatta, ettei hän aina ollut tehnyt välittämistä meille helpoksi. Ja että niin helpottunut kuin hän olikin siitä, ettei tarvinnut alkaa pakata matka-arkkuaan tässä ja nyt, hän ei edelleenkään tiennyt, kuinka ikinä voisi kohdata muut Kelmit kaiken jälkeen. Hän ei uskonut, että ne koskaan antaisivat anteeksi tai luottaisivat häneen enää niin kuin aiemmin.

Mietin hetken, kertoisinko Siriukselle taannoisesta juttutuokiostani Remuksen kanssa. Siitä, että Remuksen ja Peten suhteen hänen ei varmaankaan tarvitsisi tehdä juuri muuta kuin lähestyä heitä, kertoa miltä kaikki hänestä tuntui, ja ystävät olisivat varmaan valmiit heittäytymään hänen kaulaansa. Mutta jos kertoisin sen, minun pitäisi mainita myös, että James olisi varmaan kovempi luu purtavaksi. Lopulta päätin jättää sanomatta, ainakin toistaiseksi. Jos hän tietäisi minun suunnittelevan jotain Jamesin pään menoksi, hän saattaisi käskeä minun antaa olla, mutta se ei välttämättä tarkoittaisi, että hän itse osaisi sovitella välejään Jamesiin. Sillä jos olen oikein ymmärtänyt, ei niiden kahden välillä ole näiden viiden ja puolen vuoden aikana ollut juuri erimielisyyksiä, ei ainakaan tässä mittaluokassa. Joten milloin ne muka olisivat oppineet niitä ratkomaan?

Regulus heräsi vasta siihen, kun kotitonttu toi aamiaista, ja kun hän nousi istumaan, hänen hiuksensa olivat niin valloittavalla tavalla pystyssä, että oli aivan pakko työntää kaikki kymmenen sormeani niihin ja pörröttää niitä lisää. Älä viitsi Lily, Regulus sanoi ja nauroi, mutta ei häntä varmaan oikeasti haitannut. Siriuskin jaksoi syödä jo hiukan paahtoleipää appelsiinimehunsa kanssa, kun Regulus pakotti. Hän piilotti jälkiruokana olevat suklaakeksit kaapin päälle ja sanoi, että Sirius saisi niitä vasta sitten, kun olisi syönyt ainakin yhden kokonaisen palan paahtoleipää. Se nauratti minua, sillä meillä kotona äiti aina teki samoin Petunialle ja minulle, kun olimme pieniä. Mutta Sirius nauroi ja sanoi, että Walburga Mustan keinovalikoima oli paljon mielikuvituksellisempi, mitä tuli lasten nirsoiluun ruokapöydässä. Se nauratti myös Regulusta, mutta minua ei niinkään. Jäin miettimään, mitähän poikaraukoille oli tapahtunut, jos ne eivät olleet jaksaneet syödä lautasiaan tyhjiksi.

Aamiaisen jälkeen sanoin, että voisin oikeastaan mennä tänään oppitunneille, koska sitten iltapäivällä voisin tuoda omani ja Siriuksenkin kirjat tänne, ja voisimme käydä läpi muutamia juttuja, jotka häneltä oli jäänyt väliin hänen oltuaan poissa tunneilta niin pitkään. Ajatus ei herättänyt Siriuksessa varauksetonta innostusta, mutta hän totesi kuitenkin, että kai se olisi ihan hyvä, jotta hänkin pääsisi keväällä luokaltaan. Regulus kuitenkin katsoi minua aika tyytymättömästi ja nurisi, että ei minulla hänen tietääkseen ollut suurtakaan vaaraa tipahtaa kärryiltä opetuksesta, vaikka olisinkin joskus poissa päivän tai pari. Hän oli tietysti oikeassa, mutta en voinut siinä ja nyt kertoa hänellekään todellista syytä, miksi halusin vapaaehtoisesti viettää päiväni muualla kuin heidän kanssaan Tarvehuoneessa. Lupasin kuitenkin palata oppituntien jälkeen niin, että voisimme syödä yhdessä.

Ensimmäisellä tunnilla oli yrttitietoa, mutta en päässyt edes sisään kasvihuoneisiin ennen kuin Alice ja Mary olivat jo kaulassani. Voi Lily, me ollaan oltu ihan järkyttävän huolissamme, ne selittivät yhteen ääneen. Koko Rohkelikkojen tupa oli kuulemma ollut aivan sekaisin huolesta, kun minua ei ollut näkynyt sitten tiistai-illan. Tytöt olivat olleet ihan varmoja, että kuolonsyöjät olivat katoamiseni takana, ja James oli jo kääntynyt rehtorinkin puoleen, mikä ei ollut ollenkaan hänen tapaistaan. James oli kertonut muille, että rehtori oli käskenyt vain ottaa rauhallisesti ja odotella, niin minä palaisin kyllä lähiaikoina täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Alice sanoi kuitenkin hyvin vakavana, ettei ollut voinut silti lakata kokonaan murehtimasta, mitä minulle oli tapahtunut. Ja että hän oli Frankin ja Jamesin kanssa käynyt läpi koko sairaalasiivenkin vain saadakseen tietää, oliko minulle sattunut jotain kamalaa.

Pyytelin tytöiltä nolona anteeksi ja ehdotin, että tarjoaisin niille lauantaina kermakaljat Tylyahossa tästä hyvästä. Kesken juttuhetkemme James saapui paikalle Remus ja Pete perässään. Remus oli heistä ensimmäisenä kaulassani. Kun hän rutisti minua, hän kuiskasi korvaani niin hiljaa että vain minä saatoin kuulla, että hänellä oli oma aavistuksensa siitä, minne olin kadonnut. Nyökkäsin hänelle ja taputin häntä olalle toivoen hänen ymmärtävän, että Sirius oli nyt kunnossa. Kun Remus vetäytyi kauemmas, näin Jamesin seisovan hänen takanaan epävarman näköisenä. Muut hipsivät vähin äänin kasvihuoneen puolelle ja jättivät meidät kahden.

Evans, hän sanoi ja katsoi kengänkärkiään.  Minä olin – hän jatkoi, mutta en antanut hänen sanoa lausettaan loppuun. En halunnut kuulla, että hän oli ollut huolissaan minusta. Halusin sanoa, etten minä tässä nyt ollut se, josta Jamesin tarvitsi eniten kantaa huolta. Vaan että oli eräs toinen, jonka hyvinvoinnista Jamesin olisi kuulunut olla paljon kiinnostuneempi, kuin mitä hän tähän saakka oli näyttänyt olevan. Mutta koska oppitunti oli alkamassa, sanoin vain, että olin aivan kunnossa, mutta haluaisin jutella hänen kanssaan Siriuksesta heti kun mahdollista.

Miten Anturajalka voi? James kysyi kiireesti, varmaan ennen kuin ehti estää itseään ja esittää, ettei häntä kiinnostanut.

Jää henkiin, vastasin viileästi ja otin pari askelta eteenpäin mennäkseni sisään kasvihuoneeseen. Mutta James tarttui minua hihasta. Odota Evans, hän sanoi, ja hänen kulmakarvojensa väliin muodostui syvä, huolesta kertova ryppy.  Minun on pakko tietää, hän jatkoi. Missä Sirius on? Mikä sillä on? Ei kai se ole – ei kai se ole yrittänyt – ei kai se ole tehnyt – mitään – itselleen?

Huokaisin syvään. Noiden sanojen ääneen sanominen näytti tuottavan Jamesille fyysistä kipua. Ja silloin tunsin myötätuntoa Jamesia kohtaan. Tunsin, vaikka olin vielä hetki sitten ollut valmis antamaan hänelle ympäri korvia siitä hyvästä, ettei ollut välittänyt nähdä parhaan ystävänsä syvää ahdinkoa.

Silloin opettaja tuli, ja nyökkäsi meitäkin siirtymään sisätiloihin. Laitoin nopeasti käteni Jamesin käsivarrelle ja sanoin, että juteltaisiin lounastunnilla ihan rauhassa. Ja että juuri nyt ei ollut mitään hätää. Mutta siitä huolimatta James oli koko yrttitiedon kaksoistunnin ajan aivan omissa maailmoissaan ja poissa tolaltaan. Hän jäi istumaan viereeni, ja päädyin lopulta leikkaamaan kuolleet oksat pois omieni lisäksi myös hänen kasveiltaan, koska hän näytti olevan vaarassa minä tahansa hetkenä leikata sormenpäänsä irti. Ajattelin, että olipa hän sitten Siriukselle sanonut ihan mitä tahansa, hänen jokainen solunsa suorastaan huusi saada lähteä parhaan ystävänsä luo nyt heti, puhua selviksi kaikki asiat, ja ottaa tämä taas osaksi omaa elämäänsä.

Lounastunnilla hain jo tottuneesti keittiöstä ruokaa (kotitontut pitävät minustakin, pitkälti varmaan Reguluksen vuoksi), ja suuntasin kohti linnan pihaa. Oli hiukan sateista, joten olimme Jamesin kanssa sopineet syövämme eväitä katoksen alla. Mutta niin kuin vähän arvelinkin, minä olin meistä kahdesta ainoa, jolle ruoka maistui. James pyöritteli käsissään yhtä ja samaa lihapasteijaa eikä saanut alas paria palaa enempää, kun hän vain kyseli kyselemistään siitä, miten Sirius oli oikein päätynyt niin huonoon jamaan, mitä tämä oli tehnyt, mitä sanonut ja missä viettänyt kaiken tämän ajan. Kun James kuuli Siriuksen valvoneen monta yötä ulkosalla, myös kylminä ja sateisina öinä, hän alkoi yllättäen itkeä lohduttomasti. Mutta halasin häntä tottuneesti, silittelin tärisevää selkää ja totesin, että ei hätää, tällaista on ollut viime päivinä kovasti liikkeellä. Sillä tässä muutamana päivänä täällä on taidettu itkeä enemmän kuin koko Tylypahkan historiassa ennen tätä.

Vitun Antura saatana, James mutisi rakkaudentäyteisellä äänellä ja kuivasi kasvojaan kiukkuisesti. Miksei se ikinä, siis todellakaan ikinä voi sanoa, jos sillä on tuollainen olo? James selitti, ettei hänen ollut alun perin tarkoitus jäädyttää välejään Siriukseen noin pitkäksi aikaa. Että oli ollut tarkoitus vaan osoittaa, että tällä kertaa Siriuksen tuli sössittyä tavalla, joka ei enää ikinä, milloinkaan saisi toistua. Että tämä oli ylittänyt kaikki kuviteltavissa olevat rajat, eikä saisi anteeksi enää toista samanlaista kertaa. Ja että kaiken aikaa hän oli ainoastaan odottanut, että Sirius olisi aloitteentekijä ja lähestyisi heitä, sillä kai se tuollaisen munauksen jälkeen olisi vähintään kohtuullista. Mutta olisi tietysti pitänyt tajuta, että Antura on niin helvetin ylpeä, James puuskahti. Niin helvetin ylpeä, että se mieluummin vaikka kuolee kuin nöyrtyy myöntämään virheensä.

James, minä sanoin ja yritin saada hänet hiukan rauhoittumaan. Mitäpä, jos tulisit illalla Tarvehuoneeseen juttelemaan Siriukselle ihan itse? Voit aina jutella minulle, jos on tarvis, mutta tässä kohtaa tuosta voisi olla enemmän apua teille. Vai mitä, kysyin ja katsoin häntä. Hän epäröi vain hetken, ikään kuin muodon vuoksi, ja kysyi sitten, mahtaisiko Sirius vielä suostua puhumaan hänelle.

Kun palasin tarvehuoneeseen mukanani iso kasa kirjoja, Regulus katsoi minua aika närkästyneenä. Missä oikein olit näin pirun kauan, hän kysyi kulmat kurtussa. Me Siriuksen kanssa ehdittiin jo huolestua, kun sinua ei kuulunut.

Tuo huolestui, en minä, Sirius tokaisi ja tönäisi veljeään kylkeen ilkikurisesti virnistäen. Minä sanoin sille kyllä, että se on ihan turhaan mustasukkainen Potterista tai kenestäkään, koska näkeehän sen nyt sinusta, että taidat ihan tosissasi pitää tuosta. Mutta ei se oikein uskonut, joten sinun voisi olla paras vielä hiukan vakuutella sitä, Sirius sanoi ja nauroi, mutta silloin Regulus nappasi yöpöydältä Päivän Profeetan ja huitaisi sillä isoveljeään takaraivolle.

Asetuin istumaan vuoteelle Reguluksen taakse, kiedoin sekä jalat että kädet hänen ympärilleen ja suutelin häntä niskaan. Regulus painautui minua vasten, käänsi päätään varastaakseen minulta suukon ja sanoi, ettei minun pitänyt kuunnella Siriuksen älyttömiä juttuja. Sirius esitti liioitelluin elkein, että teimme hänen olonsa valtavan kiusalliseksi, mutta vakavoitui kuullessaan, että hän saisi tänne parin tunnin sisällä vieraan. Ensin hän ei uskonut, kun sanoin, että James oli tosiaan luvannut tulla. Mutta sitten hän laittoi kädet suunsa eteen ja näytti keskittyvän ankarasti hengittämiseen. Hänen poskilleen nousi hento puna, joka varmaankaan ei johtunut kuumeesta. Sanoin vähäeleisesti, että kun James tulisi, me Reguluksen kanssa menisimme vaikka kirjastoon tekemään rästitehtäviä. Regulus hymyili ja oli samaa mieltä.

Tasan kuuden aikaan James tuli. Hän jäi seisomaan ovensuuhun ja hänen katseensa harhaili Siriuksen ja lattian välillä. Moi, hän mutisi vaisusti. Moi, Sirius vastasi vielä vaisummin, eikä uskaltanut katsoa Jamesia. Regulus katseli niitä epäröiden, mutta minä vedin hänet kädestä pitäen mukaani. Tämä noiden kahden piti selvittää keskenään, siinä en minä tai Regulus voinut auttaa.

Matkalla kirjastoon Regulus sanoi tuskin paria sanaa enempää, mutta piti minua tiukasti kädestä. Kun lopulta oli pakko kysyä, vaivasiko häntä jokin, hän sanoi Siriuksen olleen äsken oikeassa siitä, että hänen päässään oli ehtinyt liikkua vaikka millaisia kauhukuvia, kun hän oli odottanut minua palaavaksi. Mutta ei se ollut johtunut mustasukkaisuudesta, hän sanoi ja kertoi luottavansa minuun täysin sellaisissa asioissa.

Sen sijaan hän sanoi miettivänsä jatkuvasti sitä, että linnassa oli edelleen joku, joka saattaisi yrittää vahingoittaa minua, ja häntä ahdisti epätietoisuus, kun ei edes tiennyt, ketä olisi pitänyt varoa. Sitten hän pysäytti minut, laittoi kämmenensä poskelleni ja pyysi kauniisti, voisinko välttää yksin liikkumista siihen asti, kunnes saisimme jotain selville. Yritin vakuuttaa, että osasin kyllä huolehtia itsestäni, mutta se ei näyttänyt keventävän hänen mieltään. Juttelimme pitkään siitä, että nyt kun Siriuksen tilanne toivon mukaan olisi kohenemaan päin, meidän pitäisi yrittää keskittyä hiukan enemmän tämän toisen asian selvittelyyn.

Kun myöhemmin illalla palasimme tarvehuoneeseen, törmäsimme hellyttävään näkyyn. James ja Sirius makasivat sylityksin vuoteella, Siriuksen pää lepäsi Jamesin rintaa vasten ja Jamesin käsivarret olivat tiukasti hänen ympärillään. Jamesin leuka oli vasten Siriuksen päälakea, ja kumpikin oli sikeässä unessa. Vilkaisimme Reguluksen kanssa toisiamme, hymyilimme ja käännyimme vähin äänin ovelta. Tällä hetkellä nuo tyypit tarvitsivat vain toisensa, eivät mitään muuta.

[Pahatar]

Tässä osassa ilahdutti kovasti se, että angsti alkoi helpottaa. Sirius voi selvästi jo paljon paremmin, ja iso juttu siinä on varmasti se, että veljeksillä on nyt paremmat välit kuin ehkä ikinä. Jäin miettimään myös tuota, mitä Sirius sanoi, ettei Regulus ollut saanut hellyyttä kotona, ja sen vuoksi kaipasi sitä edelleen. Sama juttu se oli varmaan Siriuksenkin kanssa, mutta ehkä tämä oli sitten kovaluontoisempi näistä kahdesta, ainakin johonkin rajaan asti.

Sirius oli myös selvästi niin iloinen veljensä puolesta, kun tämä oli onnellinen, että suhtautui sen vuoksi tosi hyvin Reguluksen ja Lilyn yhdessäoloon. Jotenkin ajattelin, että Sirius olisi jaksanut muistuttaa siitä, miten Lily on särkenyt Jamesin sydämen, niin kuin aiemmin taisi olla vähän sellaista puhetta, mutta ilahdutti, että tässä ei enää menty siihen.

Tykkäsin myös tuosta, että James olikin sitten jo niin huolissaan Siriuksesta, että se oli kypsyttänyt tämän antamaan anteeksi. Ja tuo, mitä James sanoi, oli myös ymmärrettävää, koska olihan tuo Siriuksen tempaus niin vaarallinen, että siinä olisi voinut käydä ihan miten tahansa. Mutta tuo, että James tuli sitten tarvehuoneeseen, oli ihanaa, ja vaikka olisi ollut hienoa saaa tietää, mitä hänen ja Siriuksen välillä tapahtui, tuo loppu oli jotain todella söpöä! Siitä tuli myös vähän sellainen olo, että näinköhän tässä olisi aineksia Sirius/Jamesiin? Minä en ainakaan valittaisi!

Nyt, kun Siriuksen asiat alkavat olla taas kunnossa, ehkä Regulus ja Lily voivat taas paremmin keskittyä toisiinsa? Ellei sitten tule uusia mutkia matkaan. Joka tapauksessa tässä oli tosi hyvin toteutettu tuo tällipajukohtauksen seuraukset, ja sitä on ollut mielenkiintoista lukea. Uusia käänteitä odotellessa!

[Altais]

A/N: Täällä taas uuden päiväkirjaluvun merkeissä. On ollut jotensakin tylsä päivä täällä reaalielämän puolella, joten tästä tuli nyt tällainen lohtuluku minulle itselleni, ja toivottavasti se ilahduttaisi myös muita itseni lisäksi. 

Pahatar: Niin, kyllä Regulus ja Lily nyt taitavat olla taas kahdenkeskisen ajankin tarpeessa, niin onnellista tuo olikin, että Lily saattoi yhteen ensin veljekset, ja sitten vielä Jamesin ja Siriuksen. Ja ei muuten ihan huono veikkaus tuo, James/Sirius -pohdintasi, sillä... No, se selviää hyvinkin pian. 



Perjantai 14. lokakuuta 1976


Tänään Sirius palasi oppitunneille ensi kertaa pitkään aikaan. Seurasin henkeäni pidätellen, kun hän astui luokkaan viimeisenä, muiden jo istuessa paikoillaan, ja jäi siihen ovensuuhun hiukan epäröivän näköisenä. Koko luokka hiljeni, myös Korpinkynnen oppilaat, ja kaikkien katseet kiinnittyivät häneen. Hän oli edelleen aika kalpea ja hänen silmänsä näyttivät paljon tavanomaista surullisemmilta ilman hänelle niin tyypillistä virnistystä. Loin merkitsevän katseen Jamesiin, joka oli jäätynyt jonkinlaisen transsin kaltaiseen olotilaan, ja hänkin vain istui ja tuijotti. Hetken aikaa näin heidät kaksi kuin hidastetussa elokuvassa: Siriuksen katse Jamesissa ja hänen vieressään olevassa tyhjässä paikassa, ja Jamesin katse, joka mittaili ovella seisojaa kuin koko huoneessa ei olisi ollut muita.

Mutta silloin James aivan kuin havahtui, hänen kasvoilleen levisi hellän ystävällinen hymyntapainen, ja hän taputti vieressään olevaa tuolia. Siriuksen syvän helpotuksen huokauksen saattoi melkeinpä nähdä, ja hänen koko olemuksensa rentoutui, kun hän lähti liikkeelle ja otti paikkansa Jamesin vierestä. Jostain syystä en saanut katsettani irti heistä kahdesta. Oli vaikea keskittyä kuuntelemaan opetusta, kun koko ajan teki mieli hiukan tarkkailla, mitä he milloinkin tekivät. James avasi Siriuksen kirjan, näytti etsivän hänelle oikeaa sivua. Sirius kysyi jotain kuiskaten, varmaan vaan jotain kirjaan liittyvää, ja James vastasi madaltaen ääntään. Sitten he vaihtoivat pikaisen katseen, katsoivat maahan, sitten taas toisiinsa – ja minä koin äkillisen ahaa-elämyksen. Sillä Siriuksen katseessa oli jotain tuttua, jotain aivan todella tuttua minulle. Sillä eikö se vain ollutkin se täsmälleen sama katse, jolla Regulus oli katsellut minua kerran Tarvehuonebileissä? Ja sitten myöhemmin sairaalasiivessä?

Minua alkoi hymyilyttää, kun mietin, mitähän Regulus sanoisi tästä? Voisinko kysyä häneltä, oliko teoriani aivan järjetön? Kestäisikö veljesten vastalöydetty uusi yhteys sen, jos laittaisin Reguluksen heti analysoimaan veljensä mahdollista rakkauselämää? Professori Binns kysyi, halusinko jakaa jotakin muullekin luokalle, kun minulla näytti olevan niin hauskaa. Sanoin vain, että tuo hänen äsken kertomansa oli minusta niin inspiroivaa, että toivoin kuulevani siitä vielä paljon lisää. Sen jälkeen hän unohti muun maailman, puhui lopputunnin omiaan, ja minun katseeni harhaili koko ajan Jamesiin ja Siriukseen. Jossain vaiheessa lopputunnista Sirius kurkotti minun suuntaani ja kysyi, viitsisinkö vielä tänään tehdä hänen kanssaan hiukan rästitehtäviä, koska niitä oli tosi paljon ja hän oli tällä hetkellä aika pihalla kaikesta. Mutta ennen kuin ehdin reagoida, James oli jo kiirehtinyt vastaamaan, että hän kyllä voisi auttaa.

Illalla me Reguluksen kanssa livahdimme tarvehuoneeseen, joka oli nyt tyhjillään. Se näytti erilaiselta kuin vielä eilen. Nyt se muistutti hiukan Rohkelikkojen oleskeluhuonetta, mutta oli paljon pienempi ja värimaailmaltaan erilainen. Istuuduimme mukavasti takan ääreen, ja Regulus kietoi käsivartensa minun vyötäisilleni, kuten hänelle on jo tullut tavaksi tehdä. Kun hän katsoi minua läheltä, juuri sillä katseella, naurahdin ääneen. Tiesin sen, suustani pääsi ennen kuin ehdin estää itseäni. Ja tietenkin hän halusi heti tietää, minkä minä tiesin, eikä silloin auttanut sanoa, että en paljon mitään. Regulus jos joku oli sitkeä, jos jokin minun sanomani epämääräinen juttu jäi askarruttamaan häntä, eikä hän koskaan luovuttanut ennen kuin oli saanut vastauksensa.

Kun en suostunut kertomaan, vaan välttelin hänen tivaamistaan, hän lopulta painoi minut selälleni pehmeälle matolle (aika hellästi tosin), ja sanoi nauraen, että pääsisin pois vasta kerrottuani, mitä hän halusi tietää. Sanoin, että eipä se paljon haitannut, koska yhtä hyvin voisin olla siinä koko illan.

Harhautin häntä vieläpä kiskaisemalla häntä puserosta niin, että hän horjahti päälleni, ja silloin otin vuorostani hänet tiukkaan otteeseeni ja suutelin niin, että varmasti kaikki pikkuasiat unohtuisivat. Regulus lähti kyllä mukaan leikkiin. Hänen silmänsä nauroivat hänen katsoessaan minua, ja kun hän suuteli minua vielä uudelleen, hänen kätensä hyväilivät olkapäitäni, kaulani ihoa ja etsiytyivät sitten hiuksiini.

Mutta sitten hän painoi kuitenkin otsansa kiinni minun otsaani, tarttui minua hellästi käsivarsista ja sanoi, että niin ihanaa kuin tällainen harhautus hänestä olikin, ei hän aikonut mennä helppoon. Aion saada selville salaisuutesi, hän sanoi ja virnisti pahaenteisesti. Ja ellei muu auta, teen sen sitten näin.

Ja silloin hän alkoi kutittaa minua. Hän on hyvin nopea saamaan selville asioita ja tietää jo senkin, että minä olen aivan järjettömän kova kutiamaan, enkä kestä sellaista käsittelyä kauaa. Ja niin nytkin kävi, että olin sekunneissa valmis tunnustamaan. Hyvä on, sanoin nauruni seasta. Lopeta tuo, niin kerron. Hän lopetti heti ja katsoi minua odottavasti. Aika haastavasti.

Olen sitä mieltä, että veljesi on rakastunut James Potteriin, sanoin nopeasti, ennen kuin ehtisin katua.

Reguluksen kauniit, harmaat silmät laajenivat teevadin kokoisiksi, kun hän jäätyi siihen paikkaan ja jäi tuijottamaan minua sanattomana. Hän aukoi ja sulki suutaan pari kertaa. Sitten hän purskahti iloiseen nauruun, joka oli hänelle aika harvinaista, mutta jota mielelläni kuulisin useamminkin.

Kun hän pitkän ajan päästä pystyi lopettamaan nauramisen hetkeksi, hän sanoi vain, että älä nyt Lily viitsi. Ihan oikeasti. Sen jälkeen hän taas nauroi, niin että itsekin oli pakko nauraa, vaikka edelleen pysyinkin omassa kannassani. Mutta rauhoituttuaan hän kuitenkin halusi tietää, mikä maailmassa sai minut ajattelemaan niin. Kun kerroin hänelle nähneeni, että Sirius katsoi Jamesia tasan samalla tavalla kuin Reguluksella oli tapana katsoa minua, hän meni vähäksi aikaa hiljaiseksi ja mietti jotain kulmat kurtussa niin kauan, että piti jo kysyä, vaivasiko jokin.

Enpä nyt ole ihan vakuuttunut tuosta, Regulus sanoi ja katsoi mietteliäänä takkatuleen. Mutta kun hän kääntyi taas minua kohti, hänen silmänsä olivat täynnä tunnetta.

Mutta sen sijaan olen vakuuttunut siitä, että minä ainakin olen rakastunut sinuun. Aivan täysin.

Menin sanattomaksi, sillä tajusin, ettei Regulus ollut koskaan ennen sanonut minulle näin. Voi olla, että olin tiennyt sen. Ainakin olin aavistellut, että asia voisi olla niin. Toivonut, että se olisi niin. Taisin olla liian kauan hiljaa, koska hän ehti jo huolestua ja kysyä, enkö aikonut sanoa mitään, ja että oliko se huono juttu? Silloin oli maailman helpoin kertoa hänelle niin kuin asia oli. Sillä tietenkin minä tunnen samoin. Miten voisin olla tuntematta? En ollut edes tajunnut ajatella aiemmin, etten ollut sanonut sitä hänelle koskaan, sillä jostain syystä asia oli minulle itselleni niin selvä. Mutta hän tuli siitä niin liikuttavan onnelliseksi, että painoi pitkäksi aikaa kasvonsa hiuksiini ja vain hengitti syvään.

Sitten hän kysyi, lähdettäisiinkö huomenna yhdessä Tylyahoon. Hän sanoi, että meidän olisi korkea aika käydä oikeilla treffeillä, sellaisilla oikein ällöttävän söpöillä treffeillä, niin kuin muutkin Tylypahkan viralliset parit. Kysyin kiusoitellen, olimmeko mekin nyt siis sellainen, ja hän katsoi minua hiukan moittivasti. Mutta silloin minun oli pakko vakavoitua ja kysyä, eikö häntä tosiaan ikinä huolestuttanut, että ennemmin tai myöhemmin hänen vanhempansa saisivat myös kuulla hänen seurustelustaan jästisyntyisen tytön kanssa, ja ne tuskin kutsuisivat minua perhelounaalle uutisen kunniaksi. Reguluksen ilmeestä näki kyllä, ettei hän halunnut puhua vanhemmistaan eikä miettiä heitä nyt, mutta joskus tätäkin asiaa pitää miettiä, sillä olen välillä ihan vilpittömästi huolissani hänestä. Kun Regulus kuuli sen, hän sanoi vaan, että minun pitäisi antaa hänelle vain hiukan aikaa ja luottaa häneen, niin hän kyllä löytäisi keinot pehmittää vanhempansa. Hän myönsi (ensi kertaa), että asia hirvitti häntäkin aika lailla, ja jonkinlainen edistysaskel se kai on sekin.

Tähän asti hän on lähinnä esittänyt, ettei hänen vanhempiaan ole olemassa, tai ettei hän ole ollenkaan ajatellut niiden mahdollista reaktiota. Mutta pian on syysloma, jolloin me kumpikin menemme kotiin, ja minua hiukan pelottaa jo valmiiksi hänen puolestaan.
Loppuillan me loikoilimme takkatulen ääressä, pidimme toisiamme hyvänä ja mietimme kaikkia niitä paikkoja, joissa huomenna halusimme käydä. Kumpikin tuntuu olevan kovasti kirjakauppaihmisiä, joten varmaan viihdymme hyvän aikaa Säilä & Imupaperissa. Minä sanoin haluavani ehdottomasti mennä ostamaan suklaatoffeesammakoita, ja että ehkä voisimme sitten mennä johonkin mukavaan kahvilaan, jossa voisin yrittää saada ne taas hyppäämään hänen naamalleen.

Regulus oli sitä mieltä, että ällön söpöillä treffeillä piti ehdottomasti mennä myös Matami Puddifootin kahvilaan teelle. En laittanut vastaan, sillä vaikka en koskaan menisi sinne kenenkään muun kanssa, niin ehkä juuri hänen kanssaan sekin saattaisi toimia. Oli kuitenkin pakko vielä huomauttaa, että jos Sirius ja James olisivatkin siellä, pitäisikö meillä olla joku varasuunnitelma. Niin kuin että liittyäkö seuraan tuplatreffien merkeissä, vai lähteäkö vaivihkaa Kolmeen Luudanvarteen? Silloin Regulus tuhahti ja sanoi, että minä se en näemmä aikonut antaa periksi.

[Pahatar]

Olipa ihanaa, kun Lily ja Regulus saivat tässä nyt keskittyä ihan vain toisiinsa. Siriuksen asiat alkavat selvästi olla hyvällä mallilla taas, ja kyllä tuo minustakin viittaa selvästi Sirius/Jamesiin. Toivon vain, ettei Regulus nyt tämän takia käänny uudestaan Siriusta vastaan, kun 1970-luvulla suhtautuminen oli vielä niin toisenlaista kuin nykyään. Eikä nykyäänkään aina niin kovin vapaamielistä. Selvästi Lily kuitenkin antoi Regulukselle enemmän ajattelemisen aihetta kuin mitä tämä olisi ehkä halunnut.

Toivottavasti saadaan seuraavaksi lukea söpöistä treffeistä Tylyahossa ja Puddifootin kahvilassa! Se oli minusta jotenkin niin huvittava paikka 5. kirjan perusteella (johtuen ehkä Harryn ja Chon täysin pieleen menneistä treffeistä), että on aina ollut ihana lukea siitä ficeissä, vaikka kirjoissa ei siitä sitten sen enempää ollutkaan. Tuo, miten Regulus aikoo selittää tyttöystävänsä kotona tuo kyllä pahaenteisen tunteen tähän. Ja lisäksi tulee mieleen, onko hänestä ylipäätään siihen? Silloin sairaalasiivessä Reguluksesta ei ollut laittamaan äidilleen vastaan, lieneekö tilanne sitten muuttunut? En oikein usko, että tuo Mustan perhe olisi ikinä hyväksynyt jästisyntyistä tyttöystävää, niin että mahtaako perheessä olla kohta kaksi perinnöttömäksi tehtyä poikaa? Vielä vähemmän olisi kyllä varmana hyväksytty puhdasveristä vävypoikaa, mitä Siriukseen ja Jamesiin tulee...

Kiitos tästä ja jatkoa odotellessa!

[Altais]

A/N: Vapunpäivänä sairasteleminen voisi olla tylsää, mutta onneksi muistin, että Lilyllä onkin treffit Reguluksen kanssa Tylyahossa. Mikäs se parempaa kuin syödä sokerimunkkeja ja kirjoittaa tällaista ihanan makeaa höttöä. Hampaissa narskuu ja olo on sokerihumalainen, enkä ole nyt ihan varma, johtuuko se herkuttelusta vai tästä. 

Pahatar: Tuo olisi ihan mahdollista kyllä, että Reguluksen olisi hankala olla ystävällisissä väleissä veljensä kanssa tuollaisen paljastuksen jälkeen. Onhan tässä 70-luku, ja velhomaailman asenteet ovat aika koservatiiviset, puhumattakaan arvonsa tuntevista puhdasverisistä piireistä sääntöineen. Mutta en ole sillä päällä, että jaksaisin olla tässä ihan realisti. Tiedän kirjoittavani tämän velhoyhteiskunnan (ainakin nuorten osalta) aika paljon vapaamielisemmäksi asenteiltaan, kuin mitä se varmaankaan olisi voinut olla, mutta so be it.  Ja kyllä myös tämän tarinan Regulus on oppinut ajattelemaan itse, ei Lily häntä muuten varmaan rakastaisikaan. Ajattelen, että hän oli vaan kertakaikkiaan yllättynyt ajatuksesta, että Sirius voisi koskaan olla romanttisesti kiinnostunut kenestäkään. 



Lauantai 15. lokakuuta 1976


Aamiaisen jälkeen tapasimme Reguluksen kanssa pikaisesti käytävällä, ja hetken mielijohteesta päätimme piiloutua luutakomeroon (vakavissaan, luutakomeroon!) sopimaan, missä näkisimme myöhemmin tänään. Minä halusin kävellä yhdessä Tylyahoon, ja alkuun Regulus oli samaa mieltä. Mutta muistin myös, että olin luvannut tavata Alicen ja Maryn Kolmessa Luudanvarressa puolen päivän aikaan, ja minun oli määrä tarjota heille kermakaljat hyvityksenä siitä, kun alkuviikosta säikäytin heidät katoamisellani. Minusta Regulus olisi aivan hyvin voinut tulla mukaan, sillä jos me nyt kerran emme aikoneet enää salailla yhdessäoloamme, niin joskushan meidän piti myös tutustua toistemme kavereihin.

Ajattelin, että ehkä siitä olisi voinut tulla ihan kivaakin. Ja korkeintaan hiukkasen kiusallista. Mutta Regulus meni heti ihan vaivaantuneeksi ja mutisi, että oikeastaan hänen piti alkuiltapäivällä kirjoittaa yhtä liemien esseetä, ja että ehkä voisimme nähdä Tylyahossa myöhemmin, vaikka kolmen aikoihin. En uskonut, ja lopulta Regulus myönsi murheellisen näköisenä, että hän ei tainnut olla vielä ihan valmis tapaamaan Alicea ja Marya kasvotusten. Hänellä oli kuulemma sellainen tunne, että ystäväni eivät välttämättä olleet hirveän iloisia meistä. Ja hän pelkäsi, että tilanteesta tulisi minulle hirveän hankala, jos joutuisin ihan puun ja kuoren väliin ystävieni ja hänen kyräillessä toisiaan. Regulus näytti nololta tunnustaessaan, että välillä hänen oli aika vaikea osata jutella luontevasti vieraille ihmisille, varsinkin, jos nämä vaikuttivat yhtään vihamielisiltä.

Silloin viimeistään minä sulin ihan täysin. Oli pakko vetää hänet ihan lähelle, halata tiukasti ja sanoa, että tämä asia voi odottaakin, jos hän ei ollut vielä valmis. Vaikka oikeastaan olenkin sitä mieltä, että hän on minulle tärkeä ihminen, ja siksi ystävienikin on pakko ennemmin tai myöhemmin tottua ajatukseen. Olihan minullakin ollut aika lailla totuttelemista siihen, että Alice yhtäkkiä vietti kaiken vapaa-aikansa Frankin kanssa. Saatoin kuulla mielessäni Alicen mutinan siitä, että Frank oli sentään Rohkelikko, eikä tällä ollut epämääräisiä kavereita ja umpimielisiä sukulaisia kuten Reguluksella, ja minua alkoi ärsyttää ihan vaan omien ajatusteni takia.

Oletko minulle vihainen, Regulus kysyi ja katsoi minua kulmiensa alta. Vakuuttelin, etten ollut, mutta hän ei näyttänyt ihan uskovan. Jokin sinua nyt kuitenkin vaivaa, ja haluaisin tietää mikä, hän sanoi ja katsoi minua niin vilpittömästi, että yhtäkkiä huomasin avautuvani hänelle kaikista asioista, jotka mieltäni ovat viime aikoina kiusanneet. Siitä, miten paljon kaikenlaista vielä joutuisimme käymään läpi ennen kuin ihmiset ympärillä tottuisivat ajatukseen meistä kahdesta. Ja miten silti tulisi luultavasti aina olemaan ihmisiä, jotka eivät tätä sulattaisi – kuten hänen perheensä. Siitä, etten halunnut hänen ikinä joutuvan ylivoimaisiin vaikeuksiin – tai mikä pahinta hengenvaaraan – vain siksi, että hän oli minun kanssani.

Älä sano noin, Regulus sanoi tiukasti. Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin, ja silmissä välähti suorastaan vihamielinen katse. Hetken aikaa hän oli ihan kuin jossain muualla. Mutta kun laitoin käteni hänen niskahiuksiinsa ja hieroin kireitä niskalihaksia hellästi, hän ikään kuin havahtui, katsoi minua äärimmäisen surullisesti, ja sitten hän tarttui minuun kiinni kuin olisin koska tahansa saattanut haihtua ilmaan, ja suuteli minua nälkäisesti.

En aio menettää sinua vain siksi, että sukuni sattuu olemaan täynnä viime vuosisadalle jämähtäneitä, ennakkoluuloisia idiootteja, hän sanoi hengästyneenä, kun lopulta vetäytyi vastahakoisesti hiukan kauemmas, irrottamatta kuitenkaan käsiään ympäriltäni.  Sitten hän sanoi myös, etten saanut ajatella hänen vaikeuksiensa johtuvan minusta. Sillä ne johtuvat niistä ihmisistä, hän sanoi. Siitä, etteivät ne osaa antaa tuumaakaan periksi asioista, joita niille joskus lapsena on opetettu muka ainoina totuuksina.

Yhtäkkiä hän hymyili arvoituksellisesti, niin että tulin uteliaaksi. Hän sanoi, että pitäisi varmaan jutella tästä asiasta Siriuksen kanssa. Halusin tietenkin tietää lisää, koska olihan tuo aika odottamaton kommentti tähän kohtaan.
Hän sanoi miettineensä asioita ja tulleensa siihen tulokseen, että olin oikeassa Siriuksesta ja Jamesista. Ja sen täytyi tarkoittaa, että myös isoveljellä oli tällä hetkellä paljon mietittävää sen suhteen, miten ihmiset ottaisivat vastaan tiedon epäsovinnaisesta mutta itselle juuri täydellisestä rakkaudesta.

Minua alkoi naurattaa hänen vilpitön ilmeensä, kun hän sanoi itsekin aamupalalla huomanneensa Siriuksen katselevan Jamesia ihan koko ajan. Juuri sillä lailla rakastuneesti, kuten olin sanonut. Ja että vaikkei hän itse ehkä aina ollut ollut James Potterin suurin fani, tämä saattoi kuitenkin olla hänen veljelleen sopiva, ellei jopa ainoa mahdollinen ihminen, jonka kanssa tämä voisi saada aikaan onnellisen parisuhteen.

Emme malttaneet lähteä luutakomerosta ennen kuin olin jo melkein myöhässä Maryn ja Alicen tapaamiselta. Kun kömmimme ulos komerosta huulet rohtuneina, oikoen ryppyisiä vaatteitamme, asetellen takkuisia hiuksia parempaan asentoon, lauma nuorempia oppilaita kulki juuri ohi, vilkuili meitä virnistellen, ja nurkan taakse päästyään puhkesi kuiskutteluun ja kikatukseen. Silloin Regulus veti minut itsevarmasti lähelleen ja suuteli minua pitkään keskellä käytävää, vaikka porukkaa kulki ohi koko ajan.


*


Oli kiva jutella pitkästä aikaa kunnolla ystävien kanssa, vaikka edelleen joudunkin aika paljon varomaan sanojani, kun he haluavat tietää, miksi Sirius ja James oikein olivat riidoissa, ja miten minun onnistui heitä auttaa selvittämään asiansa. Mutta kun käänsin keskustelun siihen, että myös Sirius ja Regulus tulevat tätä nykyä juttuun, he unohtivat muut Kelmit ja uppoutuivat analysoimaan Mustan veljeksiä.

Siriuksen mielipiteellä vaikuttaa olevan aika paljon painoarvoa heidän silmissään, koska yhtäkkiä he olivatkin valmiita kyseenalaistamaan omat ennakkoluulonsa Reguluksen suhteen. Mary sanoi, että sen mielestä Regulus oli oikeastaan aika kuuma, ja että ellei se olisi ollut niin silminnähden rakastunut minuun, Mary olisi saattanut lähettää sille lemmenjuomatäytteisiä konvehteja. Alice ei mennyt ihan näin pitkälle lausunnoissaan, totesi vaan, että tarkemmin ajatellen Regulus saattoi hyvinkin sopia minulle.

Siinä istuessamme Kelmit astelivat sisään äänekkäinä ja hyväntuulisina, kuin eivät ikinä olisi riidoissa olleetkaan. James piti kättään Siriuksen olalla (sillä lailla tietysti, kuin miesten väliseen ystävyyteen sopii), mutta silti se näytti kuin olisi pelännyt Siriuksen saattavan muuten kadota jonnekin. Eikä James varmaan halunnut sitä, ainakaan siitä päätellen, miten ne taas katsoivat toisiaan. Mietin, eikö kukaan muu minun ja Reguluksen lisäksi muka huomannut niissä mitään erikoista.

Meidän pöytämme ohi kulkiessaan Sirius kumartui minua kohti ja kysyi, mihin olin hänen veljensä jättänyt, ja että kai sillä oli kaikki okei. Kerroin hänen olevan tulossa myöhemmin, ja silloin Sirius näytti vilpittömän tyytyväiseltä.

Kolmen aikaan tapasin Reguluksen Säilän ja Imupaperin edessä. Tartuin häntä kädestä ja huomasin sen vapisevan hiukan. Häntä taisi jännittää, vaikka tämä olikin ollut hänen ideansa. Vilkaisin häntä kuin varmistaen, että kaikki oli hyvin. Mennään, hän sanoi ja puristi kättäni tiukemmin. Ja sitten astuimme sisään.

Kaupassa oli vain kourallinen ihmisiä lisäksemme, eikä juuri ketään erityisen tuttua. Kukaan ei näyttänyt olevan hirveän kiinnostunut tekemisistämme, joten katosimme tyytyväisinä kirjahyllyjen väliin, välillä tutkimaan kirjoja ja välillä ehkä enemmän toisiamme. Jossain vaiheessa uppouduin pitkäksi aikaa selailemaan erilaisia kirjoja taikovien ihmisten asumis- ja sisustusratkaisuista (kyllä, aion muuttaa pois kotoa heti koulujen loputtua ja olen jo miettinyt, millaisen kodin haluan). Vaeltelin hyllyriviltä toiselle niin innostuneena, etten heti huomannut Reguluksen jääneen jonnekin. Pienen etsinnän jälkeen löysin hänet nojaamasta kirjahyllyyn edessään arvokkaan näköinen, musta nahkakantinen kirja. Hiivin hänen taakseen, kiedoin kädet hänen vyötäisilleen ja painoin pääni hänen olalleen nähdäkseni, mihin hän noin syventyi. Hän tuntui koko ajan tienneen, että olin siinä, koska hän ei edes säpsähtänyt, kääntyi vaan vilkaisemaan minua ja hymyili sillä lailla vähän haaveellisesti.

Taidan ottaa tämän, hän sanoi selittelemättä sen kummemmin, mikä kirja se oli. Hän sulki teoksen, nappasi sen kainaloonsa ja suunnisti kassalle. Odotellessani mietin, miksi hän oli noin intohimoisen kiinnostunut juuri tuosta kirjasta. Se näkyi käsitelleen jonkinlaista hyvin pimeää taikuutta. Vähän tunnettuja, hengenvaarallisia kirouksia ja sen sellaista. Mutta ehkä kuulisin siitä vielä joskus häneltä itseltään.

Matami Puddifootin edustalla Regulus pysähtyi ja katsoi minua. Nousin varpailleni, jotta pystyin kurkkaamaan sisään ikkunasta hempeän pinkin pitsiverhopaljouden lomasta. Silloin yhtäkkiä tiesin, miksi kirjakaupassa oli ollut niin hiljaista, nimittäin siksi että kaikki olivatkin täällä.

Aiotaanko me tosiaan mennä tuonne, kysyin vaisusti ja melkein toivoin, että Regulus ei haluaisi mennä.

Mutta vaikka hän näytti tuntevan olonsa jokseenkin epämukavaksi, hän ei halunnut perääntyä. Ei, nyt me tehdään tämä, hän sanoi, tarttui minua kädestä ja avasi minulle oven.

Ovenraosta kantautui korviini iloinen puheensorina, kun lähes jokaisessa pöydässä istui joku onnellisen näköinen pariskunta. Rohkelikkopareja, Korpinkynsipareja. Puuskupuhin tuvasta toisensa löytäneitä. Yksi pariskunta Luihuisen tuvasta. Viimeksi mainitut yrittivät kovasti näyttää siltä, kuin eivät olisi treffeillä olleetkaan. Jopa yksi Korpinkynsi-Rohkelikko –kaksikko. Mutta kun ne huomasivat meidät, tuli hiljaista. Aika pysähtyi. Kellon tikitys seinällä kuulosti painostavalta. Ja ne tuijotukset. Ihan jokaisesta pöydästä käännyttiin katsomaan meitä suurin silmin.

Iltapäivää, sanoi Regulus silloin. Täydellisellä pokerinaamalla. Olin aivan sulaa vahaa. Nojasin kevyesti häntä vasten, painoin suukon hänen poskelleen. Hymyilin. Silloin Matami Puddifootin punaposkiset kasvot pilkistivät esiin myyntitiskin takaa.  Niin että olisiko täällä jossain vielä pöytä vapaana, Regulus jatkoi rennosti, kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut. Vieläkin oli hiljaista. Joku pudotti lusikkansa ja kumartui kiireesti nostamaan sen. Matami Puddifoot saatteli meidät ystävällisesti hymyillen istumaan. Tilasimme jotain, jälkikäteen en kyllä yhtään muistanut mitä se oli. Mutta jotain vaaleanpunaista ja todella makeaa ainakin saimme.

Ovatko nämä nyt niin ällöttävän söpöt treffit, kuin halusit, kysyin kun istuimme siinä kaiken hattaranvärisen ja höttöisen keskellä katselemassa toisiamme pöydän yli. Regulus vastasi, että melkein. Mutta ei aivan. Halusin tietää, mikä vielä voisi olla ällömpää. Hän nauroi ja sanoi, että se jos syöttäisin oman leivokseni hänelle lusikalla, ja antaisin hänen tehdä saman minulle. Nauraen totesin, että kaikki taisivat edelleen tuijottaa meitä. Mutta Regulus ei antanut periksi vaan sanoi, että no juuri siksi, Lily.

Myöhemmin kävimme vielä ihan oikeasti ostamassa niitä suklaatoffeesammakoita, vaikka luulinkin sitä alun perin vitsiksi. Sanoin, etten millään pystyisi syömään niitä tänään. Mutta Regulus sanoi, että sen parempi, koska sitten meillä olisi evästä huomisillekin treffeille. Kun illalla kävelimme takaisin koululle, olin onnellisessa sokerihumalassa (tai muuten vaan päästäni pyörällä). Matka kesti pienen ikuisuuden, koska vähän väliä jompikumpi keksi tekosyyn pysähtyä suutelemaan. Ensin minä sanoin, että Reguluksella oli edelleen kermavaahtoa naamassaan, vaikkei edes ollut. Ja pari kertaa hän sanoi, että tuolta tulee joku tyyppi, jonka ehdottomasti täytyy nähdä tämä. Aivan kuin hän olisi oikein tarkoituksella halunnut herättää mahdollisimman paljon pahennusta. Mutta toisaalta, tämän päivän jälkeen en tiedä, paljonko se minua haittaa.


A/N2: Tajusin juuri, että Säilä & Imupaperi on tietenkin Viistokujalla. Mutta eipä mitään, leikitään nyt niin, että niillä oli myös sivukonttori Tylyahossa. Siksi vain, että minusta Lilyn ja Reguluksen nyt vaan piti käydä kirjakaupassa yhdessä, kun näen heidät sellaisina lukemisen ystävinä. Mutta hassua, että tajusin tämän vasta nyt. Minulla menee aina Viistokuja ja Tylyaho iloisesti sekaisin. 

[Pahatar]

Velhomaailma tuntuu kyllä vanhoiliselta jo kirjojen aikakaudella ja on ollut ehkä vielä enemmän sitä 1970-luvulla, mutta minua kyllä ilahduttaa suuresti se, että Regulus suhtautuu rennosti Siriuksen ja Jamesin yhdessäoloon. Etenkin, kun veljesten välit ovat olleet niin huonot, ja ovat nyt lopulta korjaantuneet. Ei ei valitusta siitä.

Tässä oli luutakomero! Se oli aikanaan yksi ihan parhaista kliseistä, kun joku pariskunta päätyi sinne hommailemaan, yleensä Sirius ja Remus, tai Harry ja Draco. Tässä sitä oli kyllä käytetty tyylikkäämmin, mutta jo maininta siitä sai ihanasti vanhat muistot mieleen.

Tässä oli hienoa se, miten Lily ja Regulus ovat jo suhteessaan sen verran varmemmalla pohjalla, että pystyvät juttelemaan kaikenlaisista asioista. Kuten juuri vaikka ystävien ja perheenjäsenten suhtautumisesta. Keskustelussa oli pari erityisen ihanaa kohtaa, joista pidin erityisesti:

Yhtäkkiä hän hymyili arvoituksellisesti, niin että tulin uteliaaksi. Hän sanoi, että pitäisi varmaan jutella tästä asiasta Siriuksen kanssa.

Ja että vaikkei hän itse ehkä aina ollut ollut James Potterin suurin fani, tämä saattoi kuitenkin olla hänen veljelleen sopiva, ellei jopa ainoa mahdollinen ihminen, jonka kanssa tämä voisi saada aikaan onnellisen parisuhteen.

Tykkäsin tässä paitsi Reguluksen avarakatseisuudesta, niin myös siitä, että tämä tuntui ensimmäistä kertaa todella ymmärtävän, miksi Sirius oli lähtenyt pois kotoaan. Ja lisäksi tunsi tämän siinä määrin hyvin, että tiesi mikä tai kuka tämän voisi tehdä onnelliseksi. Siinä oli jotain hyvin mieltä lämmittävää.

Tämä olikin sitten ihana kohtaus ihan tuon Sirius/Jamesin takia. Tykkään tosi paljon siitä(kin) parituksesta, ja vielä enemmän nyt, kun on tullut luettua heistä viime aikoina yhdessä ficeissä. Tässä heidän välinsä oli kuvattu niin lämminhenkisiksi, että se lämmitti yhtä lailla lukijaakin:

Siinä istuessamme Kelmit astelivat sisään äänekkäinä ja hyväntuulisina, kuin eivät ikinä olisi riidoissa olleetkaan. James piti kättään Siriuksen olalla (sillä lailla tietysti, kuin miesten väliseen ystävyyteen sopii), mutta silti se näytti kuin olisi pelännyt Siriuksen saattavan muuten kadota jonnekin. Eikä James varmaan halunnut sitä, ainakaan siitä päätellen, miten ne taas katsoivat toisiaan.

Tuo käynti Puddifootilla ihan kruunasi tämän osan ja nauratti, vaikka mahtaisi tuntua aika kiusalliselta, kun kaikki kiinnittävät huomiota tuolla tavalla. On kuitenkin ihan mahtavaa, että Regulus ei yritäkään salailla suhdetta, vaan tykkää Lilystä niin paljon, että haluaa kertoa siitä kaikille! Vähän kyllä hirvittää se, että on varmaan vain ajan kysymys, ennen kuin joku juoruaa tästä nuoresta rakkaudesta herra ja rouva Mustalle. Mutta se on sitten sen ajan murhe, ja toisaalta herkullista sinänsä, jos Regulus vain pystyy pitämään pintansa. Saa varmasti ainakin Siriukselta tukea, jos siihen vielä joudutaan.  Jatkoa odotellessa!

[Altais]

A/N: Kirjoitan tätä tarinaa tosiaan aika lailla "kädestä suuhun", eli niin ettei kovin monta lukua ole etukäteen valmiina, vaan päivitän tänne suunnilleen sitä mukaa, kuin valmista tulee. Aina minulla jonkinlainen suunnitelma on, mihin suuntaan asioita veisin, mutta nytkin suunnitelmat ovat muuttuneet lennosta jo useaan kertaan. Eli sillä lailla tämä on aika jännittävä kirjoituskokeilu itselleni.  Huomasin myös viime luvussa epäloogisuuden (eli että minulta menee Tylyahot ja Viistokujat iloisesti sekaisin), mutta ei varmaan auta kuin suhtautua noihin huumorilla ja paikata aukkokohtia mielikuvituksella. 

Pahatar: Minustakin on välillä ihan huojentavaa kirjoittaa velhomaailman nuorten asenteet samaa sukupuolta olevien rakkautta kohtaan sallivammiksi, kuin mikä ehkä on realistista. Joissain tarinoissa voi keskittyä siihen, että maailma ympärillä paheksuu tosi vahvasti sellaisia suhteita, mutta jos kirjoittaa paljon slashia, niin joskus tekee mieli suhtautua tuohon asiaan vähän kevyemmin. 

Ja kyllä, oli ehdottomasti pakko laittaa nämäkin kaksi hiukan luutakomeroon.  Lukijan mielikuvituksen varaan jää, tekivätkö he siellä muutakin kuin juttelivat ja pussailivat, ja jos, niin mitä muuta. Hehän olivat siellä aika pitkään, ja poistuivat hiukan vähemmän huolitellun näköisinä, kuin olivat sinne mennessään. Mutta tarinan ikärajaa kunnioittaen jätin tuon asian avoimeksi. 

Reguluksen hahmoa on kiva kirjoittaa, kun hänet voi kuvitella aika monenlaiseksi. Itse ajattelen hänet tässä (ja usein muutenkin) niin, että hän kaikesta huolimatta rakasti isoveljeään suurin piirtein enemmän kuin mitään maailmassa, ja ymmärsi siksi yllättävän helposti sen, mikä tälle oli parhaaksi. Mutta tämän ficin Regulus on myös sellainen, joka ajattelee rakastamiensa ihmisten parasta, mutta ei ehkä oikein osaa ajatella omaa hyvinvointiaan. Ja siihen hän tarvitsee muiden apua, varsinkin Lilyn ja Siriuksen.

Seuraavissa luvuissa uidaan vähän tummemmissa vesissä, mitä en voi kokonaan välttää, koska Lilyn ja Reguluksen suhteeseen liittyy kuitenkin niin paljon taustalla piilevää vastustusta ja paheksuntaa. Mutta niin kuin olen ennenkin lupaillut, niin nytkään vaikeudet eivät kestä ikuisesti.




Sunnuntai 16. lokakuuta 1976


Heräsin niin aikaisin, että aamiaiseenkin oli vielä reilusti aikaa. Yritin kääntää kylkeä ja jatkaa unia, mutta siitä ei tullut mitään. Pää oli liian täynnä ajatuksia, enimmäkseen vain hyviä sellaisia. Ajattelin tietenkin Regulusta, eilistä ihanaa päiväämme ja kaikkea, mitä meille oli tapahtunut. Hänen korjaantuneita välejään Siriuksen kanssa, kaikesta läpi paistavaa lämpöä ja välittämistä veljesten välillä. Ystävieni yllättävää myönteisyyttä Regulusta kohtaan. Ja kaikkea sitä varmuutta ja päättäväisyyttä, jolla hän tuntui suhtautuvan siihen, että pian kaikki tietäisivät meistä.

Mutta sittenkään en saanut mielestäni painostavaa epäilystä siitä, ettei kaikki ollut hyvin. Viikon päästä Regulus lähtisi kotiin syyslomaksi, enkä minä voisi mennä hänen kanssaan. En voisi mitenkään auttaa, jos hänen asiansa olisivat huonosti. Saisinko edes tietää, jos niin olisi? Minulla oli inhottava tunne, että Regulus halusi suojella minua ikäviltä asioilta, vaikka sitten oman hyvinvointinsa kustannuksella. Eihän hän ikinä puhunut edes siitä, miten tupatoverit kommentoivat hänen uutta tyttöystäväänsä, joten tuskin hän vapaaehtoisesti kertoisi siitäkään, jos kohtaisi kotona ylivoimaisia vaikeuksia.

Emmekä me vieläkään tienneet, kuka hänelle oli silloin alkusyksyllä halunnut pahaa. Tai halunnut ainakin vakavasti varoittaa väärään ihmiseen rakastumisesta. Tai mitä se sitten ikinä olikaan ollut. Miksi emme koskaan tuntuneet pääsevän puhumaan siitä? Se vaivasi minua, ja se ihan takuulla vaivasi häntäkin. Miksi muuten hänellä olisi ollut se kirja eilen? Mihin hän sitä tarvitsi? Tiesikö hän jotain? Ei kai hän ollut itse sekaantunut mihinkään, mistä ei kertonut minulle?

Nousin ylös, puin päälleni ja tassuttelin hiljaa oleskeluhuoneeseen. Ajattelin, että voisin käydä hiukan kävelyllä, josko se rauhoittaisi liian vilkkaiksi käyneitä ajatuksiani. Mutta oleskeluhuoneessa törmäsinkin Siriukseen, joka istui yksinään sohvalla ja tuijotti mustassa takassa hehkuvia yksinäisiä, punaisia hiiliä. Kuullessaan suunnitelmani hän halusi lähteä mukaan. Oli kuulemma myös aika lailla ajateltavaa, ja ehkä olisi mukavampi ajatella yhdessä kuin itsekseen, hän sanoi. Ja siitä oli helppo olla samaa mieltä. Olin oppinut nauttimaan Siriuksen seurasta ja oivaltavasta elämänasenteesta, mitä en olisi vielä alkusyksyllä uskonut.

Oli vielä melkein pimeää, mutta näimme kuitenkin kulkea. No, Sirius kysyi. Veljeänikö mietit? Ja minä kerroin. Kerroin huolestani sen suhteen, että Regulus saattaisi olla ongelmissa kotona, mutta en tiennyt tarkalleen, miten pahoissa. Sirius kuunteli keskeyttämättä, ja mietin, kuinkahan pahalta tämän aiheen käsitteleminen hänestä tuntui ottaen huomioon hänen oman historiansa. Mutta hän sanoi olevansa onnellinen, että hänen veljensä on löytänyt minunlaiseni ihmisen, joka ajattelee hänen hyvinvointiaan silloinkin (ja varsinkin silloin), kun hän itse ei oikein osaa. Sirius oli sitä mieltä, että minun kannattaisi vaan jatkaa puhumista Reguluksen kanssa tästä asiasta. Juuri sillä lailla, kuin tähänkin asti, eli lempeästi, rakkaudella mutta antamatta ikinä periksi.

Sitähän minäkin aikanaan yritin, Sirius sanoi ja naurahti katkerasti. Minä osaan kyllä rakastaa, ja olla aika periksiantamatonkin tiettyyn rajaan asti, mutta mikään lempeä ja kärsivällinen tyyppi minä en osaa olla. Ja juuri sellaista Reg taitaa eniten tarvita. Joten jatka samaa rataa, Evans, niin saatat hyvinkin onnistua siinä, mitä minäkin yritin siinä onnistumatta.

Siriuksen sanat saivat oloni luottavaiseksi. Ehkä jonain päivänä Regulus olisi valmis jättämään taakseen vanhempiensa kodin, ainakin siinä tapauksessa, jos nämä kieltäytyisivät missään olosuhteissa hyväksymästä häntä sellaisena, kuin hän pohjimmiltaan oli. Mutta ei sellaisia päätöksiä tehty hetkessä – eivät ainakaan kaikki tehneet – ja minun piti osata antaa hänelle aikaa.

Kysyin Siriukselta myös hänen veikkaustaan siitä, kuka olisi voinut laittaa Reguluksen aamiaismehuun myrkkyä silloin kerran. Sirius huolestui kuullessaan, ettei meillä vieläkään ollut asiasta mitään käsitystä. Hän ihan todella taitaa rakastaa veljeään, sillä hän näytti menevän todella pois tolaltaan ajatuksesta, että Regulukselle tapahtuisi jotain, jotain ehkä vielä pahempaa kuin viimeksi.

Sen täytyy olla joku Luihuisista, Sirius sanoi synkästi. Hän mietti ääneen, ettei se kai voinut olla kukaan muu kuin joku sellainen, joka istuu lähellä Regulusta aamiaisella. Sillä kai se kiinnittäisi huomiota, jos joku jostain naapuripöydästä yhtäkkiä pistäytyisi Luihuisten seurueen keskelle ja tipauttaisi jotain epämääräistä yhden heistä lasiin. Sirius arveli, että todennäköisimpiä syyllisiä olisivat varmaan Rosier tai Mulciber, tai ehkä molemmat. Ne olisivat voineet suunnitella koko jutun yhdessä – toinen olisi voinut harhauttaa Regulusta ja toinen sillä aikaa vaihtaa tämän lasin omaansa. Lopuksi Sirius sanoi, että fiksuna jätkänä Regulus varmaan itsekin tiesi tämän, mutta asia oli liian kipeä myönnettäväksi. Se, että joku hänen niin kutsutuista ystävistään olisi tehnyt niin hänelle.

Ja siinä taitaa olla myös syy siihen, ettet ole raaskinut ehdottaa hänelle ääneen tällaista vaihtoehtoa, vai mitä Lily? Sirius kysyi ja vilkaisi minua varovasti. Häpeissäni minun oli pakko myöntää, ettei väite ollut täysin perätön.

Lupasin jutella asiasta Reguluksen kanssa mahdollisimman pian. Varmaankin jo tänään, vaikka tuntuikin pahalta pilata treffit, joista muuten voisi tulla yhtä suloiset kuin eilisistäkin. Minusta on aina ihan kauheaa pahoittaa Reguluksen mieli. Mieluummin siedän itse vaikka millaisia piinallisia ajatuksia kuin kaadan ne hänen päälleen. Mutta ehkä Sirius on oikeassa. Ehkä Reguluksen rakastaminen tarkoittaa toisinaan myös hänen auttamistaan oikeaan suuntaan ja tiettyjen tosiasioiden kohtaamiseen. Silloinkin, kun se tekee pahaa.

Myöhemmin kysyin Siriukselta, mikä hänet oli saanut nousemaan tänä aamuna tällaiseen epäinhimilliseen aikaan. Tiesin hänet hyvin aamu-uniseksi ihmiseksi, joten jos hän toimi tapojensa vastaisesti, jonkin täytyi olla todella hullusti. Sirius huokaisi ja sanoi, että hänkin oli todella huolissaan veljensä vuoksi. Mutta niin sanoessaan hän näytti sen verran välttelevältä, etten ihan uskonut sen olevan koko totuus.

No hyvä on sitten, Sirius huokaisi alistuneesti.

Nyt oli hänen vuoronsa puhua, ja minä kuuntelin. Hän kertoi, että Jamesin kanssa kaikki oli muuten aika lailla ennallaan, mutta James oli jo useaan otteeseen pyytänyt häntä vastaamaan yhteen tiettyyn kysymykseen. Ja Sirius sanoi pelkäävänsä, että ellei hän pystyisi siihen vastaamaan, James ei ehkä koskaan ihan täysin luottaisi häneen. James kuulemma halusi pystyä käsittämään, mikä oli lietsonut Siriuksen sellaiseen ylilyöntiin Kalkaroksen suhteen. James halusi ymmärtää, mikä Severuksen sanoma asia olisi voinut olla niin paha, että se olisi saanut Siriuksen menettämään otteensa ja harkintakykynsä niin pahan kerran.

Mutta juuri niitä syitä Sirius ei koskaan voisi tälle paljastaa, sillä jos hän niin tekisi, heidän ystävyytensä olisi mitä todennäköisimmin ohi.
Sirius näytti todella lyödyltä kertoessaan tämän. Laitoin käteni hänen hartioilleen ja kysyin, halusiko hän yrittää edes minulle hiukan valottaa asiaa.

Sirius vastasi myöntävästi, mutta häneltä meni silti pitkä aika selittää tilannetta. Aika sekavan selostuksen perusteella ymmärsin kuitenkin, että Severus oli tarkkaillut häntä ja Jamesia pitkään, ja viimein silloin niiden Tarvehuonejuhlien ja sen Siriuksen ja Jamesin suudelman jälkeen hän oli ollut varma asiastaan. Siitä, että Siriuksella oli parasta ystäväänsä kohtaan kaikenlaisia muitakin tunteita, kuin ystävien välillä olisi ollut sopivaa.

Severus oli kysynyt Siriukselta, halusiko hän paljastaa salaisuutensa Jamesille itse, vai auttaisiko Severus häntä siinä. Miten surullista, Severus oli jatkanut, kun Sirius oli kerrankin mennyt sanattomaksi. Ällistyksestä, yllätyksestä, häpeästä. Ja sen jälkeen raivosta. Miten surullista, että koko koulun virallinen kaunis poika rakastaa sitä ainoaa tyyppiä, jota takuuvarmasti ei voi saada, ei edes yhdeksi yöksi.

Ja niin vahvasti kuin olenkin aina ollut sitä mieltä, että kaiken Severuksen kokeman kaltoinkohtelun jälkeen mikään hänen Kelmeille tekemänsä ei voisi olla muuta kuin oikeutettua, tämä riipaisi silti syvältä.

Kävelimme hitaasti koululle päin, aamupala alkaisi ihan pian. Sanoin Siriukselle, että minusta Severus ei välttämättä ollut lausunnossaan oikeilla jäljillä, vaan tuo kuulosti enemmän katkeran ihmisen puheelta, jonka tarkoitus on vaan päästä toisen ihon alle. Sillä sellainen Severus pahimmillaan voi olla.

Arvelin myös, että olivat Jamesin tunteet Siriusta kohtaan sitten luonteeltaan romanttisia tai eivät, varmaa oli ainakin, että tämä rakasti Siriusta. Eniten koko koulussa, ehkä myös eniten koko maailmassa. Joten jos hän rohkaistuisi kertomaan Jamesille tunteistaan, se tuskin olisi heidän ystävyytensä loppu missään olosuhteissa.

Sirius oli hiljaa pidempään, kuin hänelle on tyypillistä. Mutta hymyili kuitenkin, näytti kovasti miettivän jotain. Sitten hän katsoi minua ja sanoi, että hänen täytyi miettiä asiaa. Mutta kiitos kauniista sanoistasi, hän sanoi.

Hän ehdotti, että lähtisimme yhdessä aamiaiselle. Suostuin, mutta halusin sitä ennen pikaisesti käydä makuusalissani, koska aioin hakea eilen ostetut suklaasammakot. Jos tämä aamu menisi samalla tavalla kuin eilinen, en ehkä malttaisi enää tehdä niin sitten, kun olisin jo Reguluksen kanssa, eikä hänkään ehkä mielellään päästäisi minua pois. Sirius kohautti harteitaan ja totesi, että nähdään sitten hetken kuluttua suuressa salissa.

En päässyt pitkällekään, kun melkein astuin lattialla olevan esineen päälle. Hopeisen käärmesormuksen, sellaisen, jota monet Luihuiset käyttivät. Reguluskin omisti sellaisen, vaikka käyttikin sitä päivä päivältä harvemmin. Ajattelin, että voisin poimia sormuksen mukaani ja antaa Regulukselle, ehkä se löytäisi omistajansa.

Mutta kun kosketin esinettä, ehdin tajuta vain, että se oli kylmä.
Epäluonnollisen kylmä.
 
Sitten tuli pimeää.
Putosin johonkin,
aivan kuin jäätävään veteen.

Enkä ollut siellä yksin.

[Altais]

Maanantai 17. Keskiviikko 19. lokakuuta 1976



No niin. Olen sairaalasiivessä. En tiedä, miten jouduin tänne. Se selviää kai myöhemmin. On hirveän kylmä. Nukuttaa, mutta en haluaisi enää nukahtaa. Painajaisten takia. Matami Pomfrey antoi lämpöpeiton ja nukkujuomaa, jonka pitäisi taata rauhallinen uni. Mutta paleleminen ei silti tunnu lakkaavan, ja pelkään painajaistenkin vielä palaavan. Matami ei suostunut kertomaan, mikä minulla on. Jutellaan siitä myöhemmin, tyttö kulta, hän sanoi. Päättelin, ettei sekään tiennyt.

Ennen kuin suostuin juomaan nukkujuomaa, halusin tietää, missä Regulus oli. Kerroin, että hän varmaan jo ihmettelee, missä olen, koska meidän piti nähdä aamiaisen jälkeen. Ja kai hän oli kunnossa? Ei kai hänellekin ollut tapahtunut jotain tällaista?

Silloin Matami selitti rauhallisesti, että tänään oli jo keskiviikko. Ja että herra Musta, tai itse asiassa kumpikin heistä, oli istunut kuin liimattuna sänkyni vierellä aina sunnuntaista asti, eivätkä he olleet suostuneet poistumaan kulumallakaan. Matami sanoi pakottaneensa ne yöksi nukkumaan omiin tupiinsa, vaikka ne eivät olisi millään menneet.

On täällä käynyt muitakin, Matami kertoi. Ja jokainen on ollut kovasti huolissaan ja poissa tolaltaan. Mutta kaikkein eniten nuorempi herra Musta, Matami päivitteli, ja totesi heti perään, miten hyvä oli, että nuorella miehellä oli sentään niin huolehtiva isoveli tukenaan.

Olisin halunnut nähdä Reguluksen heti, mutta Matami selitti kellon olevan puoli kuusi aamulla, joten voisin ihan rauhassa nukkua muutaman tunnin. Se tekisi minulle hyvää. Joten suostuin juomaan hänen tarjoamansa liemen, ja vajosin vilunväreistäni huolimatta takaisin uneen.


*


Olin taas siellä. Oli pimeää ja kalseaa. Kallio oli liukas ja niljainen paljaiden jalkojeni alla. Ympärillä oli mustaa vettä, minne tahansa katsoin. Tällä kertaa en ollut veden alla, kuten äsken. Veden pinta oli rauhallinen ja liikkumaton nyt, mutta se kätki näkyvistä kammottavan totuuden. Sillä minä muistin vielä, muistin miten äsken olin ollut pinnan alla. Miten yritin tarttua Regulusta kädestä, mutta joku kiskoi häntä pois, kiskoi minua pois. Kuolleet kädet kiskoivat meitä eri suuntiin.

En ollut enää yksin kallioluodolla. Regulus oli siellä myös. Kutsuin häntä nimeltä, mutta hän ei kuullut minua. Ei kääntynyt katsomaan. Hän kurkotti kädellään kohti veden tummaa pintaa. Huusin häntä kerran, sitten monta kertaa, sillä oli pakko estää häntä. Eikö hän muistanut, ettei veteen pitänyt koskea, ettei herättäisi niitä, jotka veden näennäisen tyyni pinta peitti näkyvistä.

Yritin mennä hänen luokseen, mutta jalat eivät totelleet. Katselin avuttomana, kun kädet tarttuivat häneen taas, ja hän yritti kutsua minua, mutta ne kiskoivat hänet pinnan alle. Halusin mennä perään, mutta vasta kun veden pinta oli taas tyyni ja tasainen, sain jalkani liikkeelle. Sukelsin veteen, mutta siellä oli pelkkää pimeyttä. Tällä kertaa olin yksin.


*


Havahduin todellisuuteen, kun joku herätteli minua. Kutsui nimeltä, taputteli ihanan lämpimällä kädellään poskiani. Ravisteli varovasti olkapäistäkin, ja kosketuksesta levisi mukavaa lämpöä viluiselle iholleni. Raotin silmiäni. Oli aika kirkasta, mutta vähän aikaa räpyteltyäni pystyin tarkentamaan katseeni hahmoon vuoteeni vierellä. Se oli Regulus, olihan? Kyllä sen täytyi olla, mutta miksi sitten äsken…

Oletko varmasti siinä, piti kuitenkin kysyä. Hän vakuutti olevansa.

Hän yritti hymyillä, mutta ei siitä tullut mitään. Hän itki. Itse olin sekava, enkä päässyt irti äskeisen painajaisen tunnelmista. Oli niin hirveän kylmä. Mutta kun Regulus silitti viileitä poskiani, suuteli kasvojani ja painoi otsansa omaani vasten, hänestä säteili ihmeellistä, ihanaa lämpöä, joka sai vilunväreet asettumaan.

Kaikki on hyvin nyt, hän toisteli. Kuulosti siltä, että hän yritti vakuutella itseäänkin siitä. Hänen kätensä vapisivat ihan yhtä paljon kuin omanikin, vaikka hän olikin lämpöinen eikä kylmästä kankea kuten minä.

Meidän piti rauhoittua, kummankin. En keksinyt muuta ratkaisua kuin käskeä hänen kömpiä viereeni peiton alle, ottaa mukava asento ja nukkua vielä vähän.

Hän totteli heti. Ja kun tunsin hänen kehonsa lämmön koko vartaloni mitalta, minulle tuli miljoonasti parempi olo, ja lakkasin palelemasta. Suloinen, raukea lämpö levisi kaikkialle, sormenpäitä ja varpaita myöten. Ehkä hän pitäisi myös painajaiseni kurissa.

Rakastan sinua Lily, hän mutisi tukkoisesti ja painoi nenänsä vasten poskeani. Kätensä hän kietoi ympärilleni, ja siitä tuli ihana tunne, että kaikki oli sittenkin aika hyvin.

Oli helppo kertoa, että minäkin rakastan häntä. Olin niin valtavan onnellinen, että hän oli siinä. Hengissä, ilmeisen hyvissä voimissa, vaikkakin säikähtynyt. Eikä kukaan ollutkaan kiskonut häntä veden alle. Se oli ollut unta. Mutta miksi se oli tuntunut niin todelta?

Miksi olen täällä? kysyin juuri ennen kuin uni vei taas voiton. Mutta Regulus silitti hiuksiani ja sanoi, että jutellaan myöhemmin rakas. Nuku nyt.


*


Seuraavan kerran herätessäni en heti muistanut, missä olin. En muistanut, että olin koskaan ollut kylmissäni tai keskellä kauheita painajaisia. Mutta olin hyvin tietoinen, että Regulus oli siinä vieressäni. Ennen kuin avasin silmäni, tiesin jo hänen olevan siinä ja hereillä. Hänen sormensa leikkivät hiuksillani, ja hänen nenänsä oli painautunut kaulaani vasten.

Kun avasin silmäni, hän valpastui heti ja halusi tietää, millainen olo minulla oli. Kun mietin asiaa, ei voinnissani ollut mitään vikaa. Yritin nousta istumaan, mutta hän tarttui minua hartioista ja painoi takaisin vuoteelle. Sanoi, että nyt pysyt kyllä siinä vielä vähän aikaa. Hänen silmistään näki, ettei hän aikonut antaa periksi tässä asiassa. Hänen ei tarvinnut edes kertoa, että hän oli valvonut monta yötä ja päivää putkeen, odottanut minun heräämistäni ja yrittänyt päästä selville siitä, mitä oikein oli tapahtunut. Minulle tuli paha mieli hänen puolestaan, enkä viitsinyt alkaa riidellä. Joten asettelin vain tyynyni paremmin ja jäin siihen pitkäkseni.

Silloin Siriuskin ilmestyi paikalle, ja kun hän näki minut hereillä, hänen kasvoilleen levisi tuttu virnistys. Mutta jokin kertoi minulle, ettei hänenkään ollut ihan helppo esittää huoletonta. Hän istuutui tuoliin vuoteen vierelle. Merlinin kiitos, että olet vihdoinkin hereillä, hän sanoi minulle. Sillä hänellä oli kuulemma ollut rankat kolme päivää yrittäessään kaitsea sekoamispisteessä olevaa veljeään. Silloin Regulus kiskaisi tyynyn päänsä alta ja heitti sillä Siriusta, mutta tämä vain nauroi, nappasi tyynyn kiinni lennosta ja heitti takaisin.

Nyt olin niin hereillä, että minun oli pakko kysyä, mitä oikein oli tapahtunut, kun olin päätynyt tänne. Siriuksen hymy katosi, kun hän veti syvään henkeä ja alkoi kertoa. Hän oli kuulemma lähtenyt perääni silloin sunnuntaiaamuna, koska hänen oli pitänyt pyytää minua viemään päällysviittansa oleskeluhuoneeseen, ettei hänen olisi tarvinnut ottaa sitä mukaan aamupalalle. Mutta silloin oli jo ollut myöhäistä. Muutaman kamalan hetken Sirius kertoi luulleensa, että olin kuollut, sillä olin ollut jääkylmä, eikä hän ollut saanut minua reagoimaan mihinkään. Mutta sitten Kuhnusarvio oli tullut siihen, nähnyt sormuksen ja sanonut, että tämä taisi olla jokin kirous, johon Matami Pomfreyltä kyllä löytyisi parannuskeino. Mutta kolme päivää oli ollut helvetin pitkä aika odotella heräämistäni, Sirius sanoi totisena.

Anna anteeksi Lily, Regulus mutisi. Kun ihmettelin, miksi hän minulta pyysi anteeksi, hän kaivoi taskustaan kirjelapun. Samanlaisen kuin se, jonka kerran kähvelsin hänen sairaalasänkynsä yöpöydältä. Hän taitteli lappusen auki ja näytti sen minulle. Kertoi, että se oli lähetetty hänelle sunnuntaiaamupäivänä, kun hän oli jo istunut Siriuksen kanssa täällä.

Tämä on viimeinen varoitus.

Kysyin, olivatko he kertoneet siitä Dumbledorelle, Kuhnusarviolle tai jollekulle muulle aikuiselle. Mutta Sirius pudisti päätään ja sanoi, että he olivat Reguluksen kanssa ehtineet jutella asiasta todella pitkään odotellessaan minun heräämistäni. Ja he olivat päätyneet siihen, että oli viisainta yrittää saada Mulciber ja Rosier järjestykseen ihan omin avuin. Aikuisten sekaantuminen luultavasti vain pahentaisi asioita, Regulus sanoi.

Sitten hän katsoi minua silmät anteeksipyytävinä ja sanoi, että tämä kaikki oli hänen syytään, sillä hän oli itsepintaisesti kieltäytynyt ajattelemasta tällaisia ikäviä asioita. Olin niin helvetin onnellinen sinusta, hän sanoi. Ja jopa tuosta ääliöstä, hän lisäsi ja nyökkäsi veljeään kohti. Minua alkoi itkettää se vilpittömyys, jolla hän sanoi, ettei ollut tottunut olemaan niin onnellinen, ja että sellainen hämärsi terveen arviointikyvyn. Mutta samaa virhettä hän ei aikonut tehdä enää uudelleen, ei tämän jälkeen.

Me selvitämme tämän yhdessä, Sirius lisäsi ja puristi veljeään lohdullisesti käsivarresta. Regulus nyökkäsi.

[Pahatar]

Olen taas pahasti jäljessä tässä kommentoimisessa, mutta pääsenkin nyt kommentoimaan kahta osaa kerralla. Tuo ei minusta haittaa mitään, jos Viistokuja ja Tylyaho menevätkin sekaisin välillä. Eihän kirjoissakaan ole kerrottu, mitä kaikkia liikkeitä Tylyahosta löytyy, joten minusta oikein hyvin voisi olla jollain Viistokujan liikkeellä siellä sivuliike. Muistaakseni Fredin ja Georgen pilailupuoti ainakin suunnitteli avaavansa sivuliikkeen Tylyahoon, joten miksei sitten muutkin?

Lilyn ja Siriuksen luottamuksellinen ja lämminhenkinen keskustelu oli mukavaa luettavaa. Pidin tosi paljon siitä, että tässä tuli esiin tuokin, mikä oli saanut Siriuksen tekemään jotain noin pahaa Severusta kohtaan. Uh, ymmärsin jotenkin niin hyvin molempia. Siriusta, joka oli aivan onneton ajatellessaan, että menettäisi Jamesin ystävyyden. Silti myös Severusta, joka ajatteli pääsevänsä viimein maksamaan kiusaajilleen takaisin, vaikka kamalaahan tuollainen on silti. Eihän kiristämisestä yleensä mitään hyvää seuraa kenellekään, eikä tässäkään. Täytyy sanoa, että ajattelin kyllä jo aikaisemmin, että Sirius ja James ovat jo yhdessä, mutta ilmeisesti eivät kuitenkaan, kun Sirius ei pystynyt puhumaan Jamesille tästä. Ehkä se ajatus tuli kuitenkin siitä, että nämä olivat jälleen niin läheisiä, ja kenties sen vuoksi, että Jamesillakin tuntui selvästi olevan lämpimiä tunteita Siriusta kohtaan, mutta niitä ei sitten oltu vielä lausuttu ääneen. Olisipa ihanaa, jos ne tunteet olisivat molemminpuolisia, ja siihen asti päästäisiin, että näistä myös kerrottaisiin.

Ymmärsin hyvin tuon, että Lilyä huolestuttaa Reguluksen paluu syyslomalla kotiin, ja se hyökkäys, josta Regulus ei ole halunnut puhua, eikä avautunut kunnolla tuosta kirjastakaan. Ja sitten se realisoituikin, kun Lily otti tuon sormuksen käteensä. Nyt minulle jäi vähän epäselväksi, tapahtuiko tuo oleskeluhuoneessa vai makuusalissa? Mietin kuitenkin, että siinä oli jotain samaa kuin Dracon kirotussa kaulakorussa 6. kirjassa, eli mistä hyökkääjä saattoi tietää, kenen käsiin tuo päätyy? Ja oliko Lily sittenkään tarkoitettu kirouksen uhriksi? Minulle tuli vahvasti mieleen tuosta sormuksen kirouksesta se luola, jossa säilytettiin kolmatta hirnyrkkiä, ja josta Regulus ei canonissa päässyt koskaan pois. Tuo oli hyvin vaikuttava käänne luvun loppuun, ja sitä ensimmäistä kertaa lukiessani ajattelin myös, että oliko tuo sormus kuitenkin porttiavain? Huolestutti kovasti Lilyn puolesta, ja huolestuttaa edelleen, koska eihän tuo kirous nyt vielä tunnu olevan voitettu. Oli silti suunnaton helpotus, kun tämän viimeisimmän luvun alussa Lily olikin sitten turvassa sairaalasiivessä. Ja todella voi kuvitella, miten levottomia sekä Regulus että Sirius olivat olleet. Onneksi näillä nuorilla Mustilla on nyt toisensa.

Tässä tarinassa on paljon kysymyksiä, joihin odotan vastauksia, ja romantiikan lisäksi myös niitä synkempiä sävyjä. Mutta juuri siksi tätä onkin ollut mukava lukea! Nyt toivon kovasti, että Sirius ja Regulus saisivat tämän asian selvitettyä jotenkin yhdessä, koska eivät halunneet kertoa aikuisille, mikä olisi tosin voinut olla viisasta. Jään odottamaan jatkoa.    

[connie]

Olen varmaan tuhat kertaa halunnut kommentoida tätä, mutta en ole vain saanut aikaiseksi aikaisemmin. En ole ikinä aikaisemmin törmännyt Lily/Regulus -paritukseen, mutta se toimii ainakin tässä ficissä todella hyvin! Moni asia ylipäätään on tässä ficissä juuri sellainen, mitä omassa headcanonissani, esimerkiksi koko Reguluksen hahmo on juuri sellainen, mitä olen aina kuvitellut eli sellainen herkkä poika, joka ei todellakaan ole paha vaan sattunut syntynyt vaan väärään perheeseen. Myös esimerkiksi Siriuksen pilan seuraukset olivat tässä ficissä juuri sellaiset kuin olen aina kuvitellutkin, eli Remus on anteeksiantavaisempi osapuoli kuin James.

Ylipäätään tämä on tosi kiva tarina, jota on ollut kiva lukea.  Paljonhan tässä on toki vielä auki, esimerkiksi se, että kuka on Lilyyn ja Regulukseen kohdistuneiden hyökkäysten takana. Toisaalta uskon, että Reguluksen luihuiskaverit eivät olisi niiden takana, koska olihan Severuskin kuitenkin Lilyn ystävä pitkään. Toisaalta Regulus on varmasti helpompi kohde kuin Severus... Mutta en kyllä keksi kuka muukaan heidän kimppuunsa haluaisi hyökätä!

Odotan innolla, että mihin suuntaan tämä tarina tulee menemään

[Altais]

A/N: Kiva kuulla Pahatar, että tykkäsit siitä, kun Lily ja Sirius jakoivat tuntojaan toisilleen. Minusta on kiva kirjoittaa heidät ystäviksi, koska Lily tarvitsee jonkun jonka kanssa purkaa mieltään asioista, joista Regulus ei oikein haluaisi jutella, ja joka yhtä lailla rakastaa Regulusta. Ja Lily olisi varmaan hyvä ystävä ja vähän sellainen tasapainottava voima Siriukselle. On kuitenkin kiva kirjoittaa Sirius pohjimmiltaan mukavaksi tyypiksi, joka välittää itselleen tärkeistä ihmisistä ja pystyy lopulta myöntämään virheensäkin. Aluksi kun tuli kirjoitettua hänet aika ikäväksi ihmiseksi, mutta tykkään kirjoittaa hahmojen kasvusta ihmisenä, ja Sirius on minulle helppo kohde siihen. 

Se ei tosiaan tainnut käydä ihan selväksi tuosta edellisestä luvusta, mistä Lily sen sormuksen löysi, mutta mielessäni ajattelin sen olleen käytävällä jossain matkalla suuresta salista Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen.

connie: Kiitos kun tulit kommentoimaan, olipa ihana kuulla, että olet tätä tarinaa seurannut ja tykännyt näistä hahmoista ja heidän suhteestaan. Enpä ole itsekään tainnut lukea juurikaan Lily/Regulusta, aika vähän käytetty paritus se taitaa olla. Siitä idea tähän varmaan alun perin tulikin, kun etsin luettavaa juuri heistä, enkä löytänyt. Piti sitten itse kokeilla, toimisiko se. 




Torstai 20. lokakuuta 1976


Aamulla heräsin siihen, että Sirius ravisteli minua kevyesti olkapäästä. Hän oli laskenut yöpöydälle pinon koulukirjoja, joita olin eilen pyytänyt häntä tuomaan, koska Matami Pomfrey ei halunnut päästää minua vielä oppitunneille. Kohottauduin istumaan, vaikka Sirius kehottikin minua vain jatkamaan unia, sillä kello oli vähän. Vilkaisin vierelläni tuhisevaa Regulusta, silitin hänen hiuksiaan varovasti ja laitoin peiton paremmin hänen päälleen. Hän oli tainnut viime päivinä nukkua vielä huonommin kuin minä, joten uni tuli hänelle tarpeeseen.

James seisoskeli vähän matkan päässä Siriuksen takana hiukan vaivaantuneen näköisenä, mutta nyökkäsin hänetkin tulemaan lähemmäs. Kohteliaasti hän kysyi, miten jakselin, ja vastasin rehellisesti, ettei voinnissani tällä hetkellä tuntunut olevan mitään kummempaa vikaa. Enää en ollut kylmissäni, ja viime yönä unet olivat olleet pelkästään rauhallisia. Sitten James katsoi lattiaa ja sanoi, että oli minulle kiitoksen velkaa siitä, että olin auttanut häntä ja Siriusta saamaan välinsä kuntoon. Elämä oli kuulemma ollut todella ikävää ilman parasta ystävää, hän sanoi. Suurin piirtein samanlaista varmaan, kuin ankeuttajien jatkuva läsnäolo.

Minua hymyilytti, kun katsoin Jamesin vaaleanpunaisina helottavia poskia. Ajattelin, ettei hän ikinä ollut näyttänyt tuolta pyytäessään aikanaan minua treffeille. Silloin hän aina oli hymyillyt itsevarman ilkikurisesti, ikään kuin koko elämässä olisi hänelle ollut kyse suuresta vitsistä. Nyt hänen kasvoillaan oli kuitenkin koko ajan sellainen pieni, mystinen hymyntapainen, joka kertoo siitä, että olisi paljon sanottavaa, mutta liian vähän uskallusta sanoa se.

Vaihdoin nopean katseen Siriuksen kanssa ja toivoin hänen ymmärtävän sanattoman vihjeeni. Ja ymmärsihän hän.
Hän selvitti kurkkuaan ja sanoi, että kuule Sarvihaara, minun olisi korkea aika kertoa sinulle yksi juttu. Aion tehdä sen tässä ja nyt, koska muuten en ehkä ikinä uskalla. Ja ihan vaan tiedoksi sitten, että Evans tietää tämän jo.

Seurasin henkeäni pidätellen, kun Sirius hiukan sanojaan tapaillen mutta päättäväisesti tunnusti Jamesille kaiken. Sen, että Severus oli keksinyt hänen salaisuutensa ja uhannut paljastaa sen Jamesille. Sen, että Siriuksella oli parasta ystäväänsä kohtaan ihan liian paljon sellaisia tunteita, jotka eivät menneet läheisimmänkään ystävyyden piikkiin. Sen ettei ollut mikään sattuma, että se Tarvehuonebileiden suudelma oli tuntunut niin aidolta. Ja myös sen, että Severuksen sanat olivat saaneet hänet hetkeksi niin pois raiteiltaan, että hän ei ollut pystynyt ajattelemaan selkeästi. Ainoa hänen mieleensä mahtunut asia oli ollut pelko siitä, että ystävyys olisi mennyttä. Silloin hän oli sekunnin tai kaksi kuvitellut, että Severuksen pelotteleminen hiljaiseksi olisi ratkaisu. Mutta vasta myöhemmin hänelle oli valjennut, mitä kaikkea hän olisi voinut saada aikaan.

Olisin voinut järjestää Kuutamon Azkabaniin loppuelämäkseen, Sirius sanoi pitäen katseensa koko ajan Jamesissa. Varpaiden tuijottelun aika oli ilmeisesti hänen mielestään nyt ohi. Ja olisin voinut järjestää hengiltä Kalkaroksen – ja sinut, James. Miten kuvittelet, että olisin ikinä elänyt sellaisen kanssa?

En vieläkään uskaltanut hengittää, tuijotin vaan heitä kahta ja toivoin, etteivät he antaisi minun häiritä. Laskeutui syvä hiljaisuus. James tuijotti Siriusta suurin silmin, näytti olevan kykenemätön puhumaan. Siriuksen silmät rukoilivat häntä sanomaan edes jotain, ja hän oli puheenvuoronsa jäljiltä hengästynyt. Saatoin melkein aistia, miten hän laski päässään kymmeneen, sitten kahteen- ja kolmeenkymmeneen kestääkseen sekuntien kiduttavan hitaan kulumisen. Sitten yhtäkkiä Jamesin suusta karkasi äännähdys, se oli sekoitus jonkinlaista naurahdusta ja nyyhkäisyä.

Sinä saatat välillä olla melkoinen idiootti, Antura, hän sanoi ääni karheana pidätetystä tunteesta. Kuvittelitko oikeasti, etten rakastaisi sinua? Kuinka tyhmä oikein olet?

Yhtäkkiä hän astui lähemmäs Siriusta, otti tämän kasvot hellästi käsiinsä ja painoi huulensa tämän huulille. Se ei ollut kokeileva suudelma, eikä erityisen hellä. James näkyi olevan täysin selvillä siitä, mitä teki. Suudelma jatkui jatkumistaan, ja Siriuksen kädet hakeutuivat Jamesin niskaan. Hetki ylitti herkkyydellään vielä monin verroin sen heidän aiemman suudelmansa niissä juhlissa.

Juuri silloin Regulus äännähti unisesti vieressäni. Heti kun hän sai silmänsä jotenkuten auki, hän näki edessään nuo kaksi, täysin uppoutuneina toisiinsa. Regulus tuijotti heitä hetken aikaa sanaakaan sanomatta, ja  vilkaisi sitten minua. Nostin sormen huulilleni. Minua nauratti ihan hirveästi Reguluksen ilme ja koko tilanne, mutta en halunnut alkaa kikattaa ääneen. Regulus pääsi tilanteen tasalle, virnisti ja kohottautui varovasti istumaan, veti sitten minut kiinni itseensä ja suuteli hellästi.

Kai mekin sitten voidaan, hän mutisi huuliani vasten, ja silloin en voinut enää mitään naurulleni. Se sai myös Reguluksen itsehillinnän pettämään. Yritimme suudella toisemme hiljaisiksi, mutta siitä tuli aika koominen esitys, sekoitus intohimoista suudelmaa ja hysteeristä naurukohtausta. Sirius ja James säpsähtivät, mutta eivät malttaneet irrottaa käsiään toistensa ympäriltä. He vilkaisivat meitä hölmistyneinä, kuin olisivat vasta muistaneet läsnäolomme. Sitten nauru tarttui heihinkin. Onneksi he ovat pohjimmiltaan huumorimiehiä, sillä olisihan joku voinut suuttuakin.

Kun Matami Pomfrey tuli aamukierrokselleen, hän pudisteli päätään tavatessaan neljä hervottomasti nauravaa oppilasta, joista kukaan ei pystynyt lopettamaan. Aina, kun kolmen meistä onnistui olla hetki nauramatta, neljännen pokka petti, ja koko homma alkoi alusta. Matami katsoi meitä aika hyväntahtoisesti, mutta hätisteli sitten Siriuksen ja Jamesin aamupalalle ja sen jälkeen oppitunneille. Regulus totesi, että hän ei aikonut lähteä, vaan hakisi kirjansa tänne ja pitäisi etäpäivän kanssani. Matami ei esittänyt vastalauseita.


*


Reguluksen kanssa opiskelu on ennenkin ollut mukavaa, mutta nyt se tuntui erityisen ihanalta, kun voi loikoilla saman peiton alla samalla, kun kumpikin syventyi omaan kirjaansa. Mutta lounaan jälkeen keskittymiseni alkoi herpaantua, kun Reguluksen hajamieliset sormet vaeltelivat pitkin selkääni, pysähtyivät leikkimään niskahiuksillani, tai koskettivat huuliani kuin huomiota kerjäten. Kun hän taas kerran teki niin, nappasin kiinni hänen kädestään ja suukotin jokaista sormenpäätä vuorotellen. Sitten laitoin kirjani pois ja laskin pääni hänen rintakehänsä päälle niin, että kuulin sydämen tasaiset lyönnit. Siinä oli valtavan hyvä olla, varsinkin kun hänkin päätti pitää tauon loitsujen opiskelusta ja veti minut tiukemmin itseään vasten.

Olen tässä hiukan miettinyt, Regulus sanoi, ja äänensävystä päätellen hän oli miettinyt vakavia. Hän sanoi, ettei oikein edes tiennyt, mistä aloittaisi, sillä viime päivien aikana hänellä oli ollut ihan liiankin kanssa aikaa ja aihetta miettiä. Onneksi sentään oli ollut Sirius juttuseurana, hän totesi, sillä muuten hänen järkikultansa olisi varmaankin jättänyt hänet jo sen kauhean sunnuntain aikana, jolloin kukaan ei osannut sanoa, milloin minä heräisin, jos heräisin ollenkaan.

Regulus kertoi, että Siriuksen mielestä hänen ja minun ei pitänyt enää jäädä keskenämme ihmettelemään, miten tällaiset hyökkäykset saataisiin loppumaan. Jos ja kun kyse oli siitä, että jotkut Reguluksen puhdasverisistä tupatovereista eivät halunneet hänen harhautuvan pois kunniallisen elämän polulta, mukana saattoi olla montakin tekijää. Silloin mekin tarvitsisimme muiden tukea, ja sitä varten olisi mietittävä, keihin ehdottomasti voimme luottaa. Sirius ja James olivat jo ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi, ja kuulemma myös Remus ja Peter olivat takuuvarmasti meidän puolellamme. Alice, Mary ja Marlene olivat olleet sairaalasiivessä useasti ennen heräämistäni, ja hekin olivat halukkaita auttamaan. Kuuntelin Regulusta ääneti ja ihmettelin, oliko hän todellakin yhtäkkiä valmis tekemään yhteistyötä tuollaisen Rohkelikkolauman kanssa ja luottamaan heihin. Regulus painoi leukansa päälakeani vasten ja sanoi, että minun vuokseni hän oli valmis yllättävän moniin asioihin.

Minä puolestani sanoin, että hyvähän minun oli, kun kaikki nuo tyypit olivat seurassani aina silloin, kun Regulus ei voinut olla. Mutta oliko hänellä omassa tuvassaan ketään sellaista, johon hän ehdottomasti pystyi luottamaan? Josta täydellä varmuudella pystyi tietämään, ettei tämä ainakaan ollut ollut osallisena hyökkäyksiin? Regulus mietti vähän aikaa ihan hiljaa, ja vastasi sitten välttelevään sävyyn, että oli siellä ehkä pari sellaista tyyppiä. Ainakin nyt Barty Kyyry, joka oli omalla hiukan erikoisella tavallaan hänen paras kaverinsa.

Silloin sanoin, että mielestäni ainakin Severukseen saattoi luottaa tässä asiassa täysin. Regulus oli taas hiljaa, ja minä jatkoin muistelemalla sitä päivää aiemmin syksyllä, jolloin olin mennyt juttelemaan Severuksen kanssa, ja jolloin meillä Reguluksen kanssa oli ollut tähän asti ainoa kunnon riitamme. Kun Regulus ei vieläkään sanonut mitään, kysyin, oliko hän kanssani eri mieltä Severuksesta. Katsoin häntä silmiin, mutta ei hän näyttänyt vihaiselta eikä siltä, että olisi aikonut alkaa haastaa kanssani riitaa. Mutta hän puri alahuultaan sen näköisenä, että jokin vaivasi häntä suuresti.

En ole eri mieltä kanssasi siitä, hän huokasi lopulta. Mutta Severushan on sinuun rakastunut, ja se saattaa olla pienoinen ongelma minulle.
Väittelimme asiasta hyvän aikaa, koska itse en koskaan ollut ajatellut Severuksen olevan minusta romanttisesti kiinnostunut. Ja minä sentään tunsin hänet vielä pidemmältä ajalta kuin Regulus. Kumpikaan meistä ei antanut periksi omasta näkemyksestään, mutta lopulta Regulus naurahti alistuneesti, suuteli minua kevyesti huulille ja sanoi, ettei aikonut tällä kertaa alkaa riidellä kanssani. Hän lupautui tulemaan vastaan sen verran, että jos Sirius ja James olisivat valmiit siihen, että pyytäisimme Severuksen apua tässä asiassa, niin silloin se kävisi myös hänelle.

Voihan nyt helvetti sinun kanssasi Regulus, minä puuskahdin, sillä kuka tahansa ymmärtää, millainen katastrofi siitä syntyisi, jos Kelmit ja Severus sekoitettaisiin samaan soppaan. Kun emme saaneet asiaan muutakaan yhteisymmärrystä, päätimme nukkua vielä yön yli ja jutella asiasta huomenna uudelleen.

Juuri kun olin vaipumaisillani uneen, Regulus sanoi, että oli vielä yksi asia, josta hän halusi puhua. Hän sanoi, että parin päivän päästä alkava syysloma tuntui hänestä ihan järjettömän pahalta, varsinkin tämän viimeisimmän jälkeen. Hän sanoi, että jos voisin mitenkään järjestää sen, että jäisinkin koululle, niin hänkin järjestäisi asian omalta osaltaan. Mietin tätä vaihtoehtoa ihan tosissani, koska se oli äärimmäisen houkutteleva. Mutta samalla minusta tuntui pahalta joutua sanomaan näin viime tingassa vanhemmilleni, etten tulisikaan kotiin.

Regulus oli pahoillaan, mutta sanoi tietenkin tajuavansa sen. Samalla hän kertoi kuitenkin olevansa huolissaan siitä, että kotona kukaan ei voisi tulla avukseni, jos jotain sattuisikin. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, Regulus meni nolon näköiseksi ja alkoi kovasti selittää, ettei hänellä tietenkään ollut mitään vanhempiani vastaan, vaikka nämä jästejä olivatkin. Mutta kirousten ja muiden taikamaailman hyökkäysten edessä heidän täytyi kai olla aika avuttomia.

Oikeassahan hän siinä oli, vaikken itse osannutkaan kuvitella, että kukaan kävisi kimppuuni kotona vanhempieni luona, keskellä jästejä kuhisevaa esikaupunkialuetta. Ajatuskin tuntui järjettömältä. Sen sijaan päähäni pälkähti villi ajatus, jonka avulla ehkä sittenkin saisin viettää lomaviikkoni Reguluksen kanssa. Sillä jos hän olisi valmis jollain verukkeella jättämään kotiin menemisen väliin, minulla oli hänen varalleen suunnitelma.

Kuule Regulus, sanoin ja katsoin häntä viattomasti silmiin. Sitten ehdotin, että hän tulisikin minun mukaani. Jos hän kerran voisi sanoa vanhemmilleen jäävänsä koululle, saisivatko nämä ikinä tietää hänen valehdelleen?

Kun Regulus katsoi minua, näin hänenkin keksineen kaikki ne mahdollisuudet, joita yhteinen lomaviikko meille antaisi. Ennen kuin hän edes sanoi mitään, tiesin hänen ostaneen ideani.

[Pahatar]

Olipa tämä viimeisin luku ihana! Aloin melkein hihkua ääneen, kun Sirius sai sanottua Jamesille, miksi oli toiminut niin kuin oli. Tykkäsin tästä kohdasta ihan hirveästi:

Seurasin henkeäni pidätellen, kun Sirius hiukan sanojaan tapaillen mutta päättäväisesti tunnusti Jamesille kaiken. Sen, että Severus oli keksinyt hänen salaisuutensa ja uhannut paljastaa sen Jamesille. Sen, että Siriuksella oli parasta ystäväänsä kohtaan ihan liian paljon sellaisia tunteita, jotka eivät menneet läheisimmänkään ystävyyden piikkiin. Sen ettei ollut mikään sattuma, että se Tarvehuonebileiden suudelma oli tuntunut niin aidolta. Ja myös sen, että Severuksen sanat olivat saaneet hänet hetkeksi niin pois raiteiltaan, että hän ei ollut pystynyt ajattelemaan selkeästi. Ainoa hänen mieleensä mahtunut asia oli ollut pelko siitä, että ystävyys olisi mennyttä. Silloin hän oli sekunnin tai kaksi kuvitellut, että Severuksen pelotteleminen hiljaiseksi olisi ratkaisu. Mutta vasta myöhemmin hänelle oli valjennut, mitä kaikkea hän olisi voinut saada aikaan.

Ja tuo, mitä siitä seurasi, ah! Olen ihan sydäminä. Viime aikoina täällä Finissä on saanut lukea niin ihanaa James/Siriusta, että sitä on alkanut kaivata lisää. Onneksi tässä ficissäsi tuli sitä, koska Jahtaajan tähdessä onkin sitten eri kuviot.

Nauratti myös tuo, että sairaalasiivessä on kaksi pussaavaa pariskuntaa samaan aikaan. Tai sitten naureskelevaa. Vaikka en ole koskaan ollut James/Lily -parin ylin ystävä noin ficcimaailmassa, tässä jotenkin tuntui vähän ikävältä Jamesin puolesta, kun Lilyä kiinnostikin vain Regulus. Oli mukava juttu, että James löysikin tässä sitten sopivamman parin itselleen. Matami Pomfreyllä on kyllä kestämistä tämä nuorisolauman kanssa, enkä ihmettele yhtään, että hän hätisti sentään puolet näistä pois. Vähän luulen,että Reguluskaan ei olisi saanut nukkua ja kuherrella Lilyn kanssa siellä noin avoimesti, mutta tähän tarinaan se sopi kyllä niin hyvin, ja oli hyvin suloista.

Nyt minua ei sureta enää muu kuin se, että kun Severuskin löytäisi jonkun itselleen *köhRemusköh* Mutta se on ehkä sitten toinen tarina se. Vähän kyllä hirvittää tuo, mitä tuosta Luihuisten ja Rohkelikkojen yhteisväijystä tulee, ja jaoin täysin Lilyn epäilykset siitä. Epäilyttää kyllä vielä enemmän Barty Kyyryyn luottaminen, koska hän oli sentään niin henkeen ja vereen Voldemortin puolella kirjoissa. Mielenkiintoista nähdä, miten olet ajatellut hänet tässä tarinassa.

Lilyn idea syyslomasta oli aivan loistava, vaikka vähän mietityttääkin tuo, mitä vanhemmat sanovat, kun tuore ja tuntematon poikaystävä ilmaantuu Lilyn kanssa ovelle ja koko viikoksi? Toivottavasti Lily varoittaa vanhempiaan ajoissa. Petunia varmaan saa halvauksen, tai sitten on niin kateellinen söpöstä Reguluksesta, ettei mitään rajaa.

Kiitos paljon tästä, aivan ihana osa! Jatkoa odottelen.    

[Altais]

A/N: Onpas tälle tarinalle jo kertynyt pituutta, ja silti nyt on vasta lokakuu.  Vaikka tämän kirjoittaminen lähti päähänpistosta ja halusta kokeilla, kuinka kauan pystyn tätä jatkamaan, tämä on saanut paljon isommat mittasuhteet kuin luulin. Tällä hetkellä minulla on aika kauaskantoisia suunnitelmia päähenkilöiden suhteen, joten minun pitää miettiä, miten etenen niiden kanssa. Ehkä saattaa käydä niin, että tämä tulee jossain kohtaa päätökseensä, ja sitten seuraa "2. tuotantokausi" uudessa topicissa. Mutta en ole varma vielä.

Olen ihan mielettömän iloinen siitä, että lukukerroista päätellen tätä muutama ihminen seurailee. Joten, jos olet oikeasti pysynyt mukana tähän asti, isot kiitokset siitä, ja jos haluat jättää vaikka lyhyenkin kommentin, se ilahduttaa tosi paljon. En siis oleta, että tässä vaiheessa harjoituksia olisi mahdollista kommentoida 31 lukua kerrallaan. 

Pahatar: Todella ihanaa, että olet seurannut tämän jatkiksen vaiheita ja kommentoinut niitä, sillä sellainen on valtavan iso kannustin kirjoittamiselle!  Ja kiitos kommentistasi viimeisimpään lukuun, ihanaa että tykkäsit Siriuksen ratkaisusta avautua tunteistaan Jamesille, ja siitä mitä sitten seurasi. Yleensähän tuollaiset tunnustukset ovat aika yksityisiä hetkiä, mutta kun nyt Sirius, Lily ja Regulus ovat jo jakaneet keskenään niin paljon, ajattelin tässä, että kaikkien itsetunto ja pokka kestää myös tällaisen herkän hetken (okei, pokka ei kylläkään sitten kestänyt, mutta muuten hyvä).  Olen myös ihan hurahtanut Sirius/Jamesiin viime aikoina, ja siksi sen päätin kirjoittaa myös osaksi tätä, kun se luontevasti tähän sopi. 

Minäkin odotan innolla Reguluksen ja Lilyn lähestyvää yhteistä lomaa. Idea tuli siitä, kun minua aina vähän säälittää nämä nuoret, joille ei kouluympäristössä oikein järjesty kahdenkeskistä aikaa, eivätkä voi rauhassa käydä romanttisilla treffeillä ilman, että muut tietävät jokaisen liikkeen. Ajattelin, että he tarvitsevat siis aikaa vapaampaan yhdessäoloon. Ja on varmaan niin, ettei Matami Pomfrey oikeasti olisi antanut Reguluksen yöpyä Lilyn kanssa sairaalasiivessä, mutta oikeutin sen itselleni sillä, että Reguluksen läsnäolo helpotti Lilyn toipumista niin paljon, että Matami päätti katsoa asiaa läpi sormien.

Ja tuota noin, itse asiassa mietin ihan vakavissani, voisiko tässä olla potentiaalia jonkinasteiselle Severus/Remus -sivujuonteelle myöhemmin, vai meneekö sitten jo liian höttöiseksi fluffyksi. Mutta katsotaan, ainakaan en sulje vaihtoehtoa kokonaan pois. 



Perjantai 21. lokakuuta 1976



Heti aamulla kirjoitin äidille ja kysyin, sopisiko hänelle ja isälle, että poikaystäväni tulisi mukaani kotiin lomaksi. Vakuutin, että he tulevat rakastamaan häntä, niin kuin minäkin. Mutta jo ennen heidän vastaustaan tiesin, että se kävisi heille ilomielin. Petunia oli muuttanut kesällä yhteen uuden poikaystävänsä Vernonin kanssa ja lähtenyt opiskelemaan kirjanpitoa. Havittelee varmaan työpaikkaa Vernonin isän omistamasta poratehtaasta, jotta voivat olla joka päivä yhdessä. Mutta äiti ja isä olivat ottaneet Vernoninkin lämmöllä vastaan, vaikka täytyy sanoa, ettei hän ole aivan yhtä viehättävä tyyppi kuin Regulus. Tämä oli varmaan ilkeästi sanottu, enkä sanoisi niin siskolleni, vaikka hän tekeekin aina hyvin selväksi, mitä mieltä on minusta ja ystävistäni. No, en voi sanoa olevani pahoillani, jos Regulus ei kohtaa viikon aikana Petuniaa ja Vernonia, sillä se saattaisi olla hänelle liian rajua shokkihoitoa jästien maailmaan. Mutta Regulus ei ollut edes herännyt vielä ennen kuin äidin vastaus jo saapui pöllöni mukana.

Herättelin Regulusta kutittelemalla häntä varovasti kasvoista, ensin otsalta, nenältä ja lopulta suupielistä. Hän teeskenteli nukkuvaa pitkään ja antoi minun leikkiä, kunnes yhtäkkiä hän nappasi sormeni hellästi hampaidensa väliin, nauroi sitten ja veti minut kanssaan peiton alle. Kerroin hänelle, että äiti oli halunnut tietää, oliko hän enemmän korvapuusti- vai mustikkapiirakkaihmisiä, oliko hän allerginen jollekin, ja oliko muuten vaan jotain, mitä hän ei missään nimessä halunnut syödä. Se vaikutti olevan Reguluksen mielestä jotain aivan käsittämättömän hauskaa, ja hän sanoi syövänsä mieluusti vaikka pieniä kiviä, jos vain sai viettää viikon kanssani. Mutta juuri nyt hänen mielensä teki syödä minut, hän sanoi, ja hän istahti päälleni ja suuteli minua sanojensa vakuudeksi hyvin nälkäisellä tavalla. Minun oli lopulta pakko huomauttaa, että Matami Pomfrey saattaisi ilmestyä paikalle koska tahansa, ja jos hän näkisi tällaista käytöstä, hän saattaisi hätistää Reguluksen pois. Tuskastuneesti huokaisten Regulus kömpi pois päältäni ja asettui takaisin viereeni vuoteelle.

En malta odottaa saada olla oikeasti kaksin kanssasi, hän kuiskasi korvaani ja painoi sen viereen suukon.

Aamupalan jälkeen Matami Pomfrey totesi minun olevan toipunut riittävästi, jotta voin tänään palata oppitunneille. Hän vannotti minua kuitenkin palaamaan takaisin sairaalasiipeen, jos outo olo tai viluisuus palaisivat. Regulus lupasi henkilökohtaisesti huoletia asiasta ja vaikka kantaa minut takaisin tänne tilanteen vaatiessa, ellen itse siihen suostuisi. Matami hymyili hyväksyvästi. Huomaan, että hän pitää Reguluksesta, ja tunne taitaa olla molemminpuolinen. Olihan se häneltä aika iso myönnytys, että Regulus sai olla kanssani sairaalasiivessä näin paljon, ei kuka tahansa olisi saanut. Oma osuutensa asiaan oli tietysti sillä, että Regulus oli mitä ilmeisimmin paras hoitokeino minun kamaliin painajaisiini, ja hän sai myös palelemisen lakkaamaan heti.

Lounastunnin vietimme neljästään Jamesin ja Siriuksen kanssa tarvehuoneessa, jonne veimme taas keittiöstä evästä mukanamme. Jos minulla olisi varaa arvostella, sanoisin niiden kahden olevan suorastaan ällöttävän rakastuneita ja onnellisia toisistaan, mutta eihän minulla ole. Reguluksen kanssa silti vaihdoimme välillä pitkiä katseita ja huokauksia katsellessamme, miten Siriuksen käsi eksyi vähän väliä vaivihkaa Jamesin selän päälle, ja miten James loi Siriukseen rakastuneita katseita. Lopulta Sirius tönäisi veljeään ja sanoi, että tällä ei ole kerrassaan yhtään varaa arvostella häntä tässä kohtaa elämää, ja silloin Regulus veti minut lähelleen kuin kostoksi Siriukselle.

Mutta kun ehdotin, että kutsuisimme loman jälkeen Severuksen juttelemaan kanssamme viimeaikaisista tapahtumista, Sirius veti leivänpalan väärään kurkkuun, niin että James sai takoa häntä hyvän aikaa selkään ennen kuin hän sai henkensä kulkemaan.

Ei helvetissä, Sirius kähisi pystyessään taas sanomaan jotain. Regulus loi minuun muka anteeksipyytävän katseen ja kohautti harteitaan kuin todeten, että mitäs minä sanoin. Jameskin oli samaa mieltä Siriuksen kanssa (olisipa ollut ihme, ellei olisi ollut). Mutta minä en antanut periksi vaan sanoin, etten
ymmärtänyt, miksi he näkivät Severuksen niin epäluotettavana, sillä minun muistikuvieni mukaan hän ei ollut ikinä valehdellut minulle missään asiassa.

Hän saattoi olla joskus vaikea luonne, nurkkaan ahdistettuna ilkeä ja pisteliäs, sekä muutenkin kiusallisen ja peittelemättömän terävä-älyinen, mutta mikään epärehellinen tyyppi hän ei ollut. Tiesin, että jos hän tiesi jotain Regulukseen ja minuun kohdistuneista hyökkäyksistä, hän kertoisi minulle lopulta, jos kysyisin. Ja että jos hän vakuutti, ettei hänellä ollut niihin osuutta, hänellä ei silloin ollut.

Sirius näytti epäluuloiselta ja kysyi sitten, mitä mieltä Regulus asiasta oli. Regulus totesi vielä tylympään sävyyn kuin eilen, ettei hän erityisesti arvostanut sitä, jos joku oli niin avoimen lääpällään hänen tyttöystäväänsä. Se sai Siriuksen virnuilemaan ja Jamesin sanomaan, että hän ymmärsi Regulusta. Mutta minun sappeni kiehahti.

Puhut minusta niin kuin olisin joku tahdoton olento, mutta kai tuossa jotain minultakin kysytään, kivahdin Regulukselle. Ja minä sattumoisin rakastan sinua, vaikka juuri nyt laitatkin tunteeni aika kovalle koetukselle, senkin idiootti!

Nousin ylös ja ajattelin mennä hetkeksi käytävään haukkaamaan vähän happea, mutta jo ennen kuin ehdin ovelle asti, Regulus tavoitti minut. Hän kietoi käsivartensa takakautta ympärilleni, painautui selkääni vasten ja suukotti niskaani kevyesti. Sitten hän huokaisi syvään.

Anteeksi, hän kuiskasi. Minäkin rakastan sinua, varmaan joskus vähän liiankin kanssa. Älä lähde, ole niin kiltti.

Enkä minä tietenkään lähtenyt. Regulus käy hermoilleni todella harvoin, mutta jos hän osaa sellaisen jälkeen sulattaa minut noin täysin, hän voisi puolestani olla rasittava hiukan useamminkin, ja rakastaisin häntä silti.

En halunnut näyttää hänelle, että hänen vetoomuksensa veti polveni heikoiksi, mutta annoin hänen poskelleen kuitenkin nopean suukon ja palasin takaisin paikalleni istumaan. Emme päässeet täydelliseen yhteisymmärrykseen Severuksen suhteen, mutta toiset joutuivat kuitenkin nielemään sen, että minä aioin joka tapauksessa yrittää jutella Severuksen kanssa loman jälkeen. Sirius ja James näyttivät tyytymättömiltä, mutta Regulus vain painoi päänsä olkapäätäni vasten ja sanoi, että hän aikoi luottaa minun arvostelukykyyni tässä asiassa. Sirius mutisi, että Regulus oli säälittävä mielistelijä, ja Regulus heitti veljeään sämpylänpuolikkaalla päähän. Se sai aikaan armottoman painiottelun veljesten kesken, ja me Jamesin kanssa katselimme naureskellen vierestä.


*


Sirius oli lähes haljennut onnesta kuultuaan suunnitelmastamme, ja hän oli halannut ensin Regulusta, sitten minua, ja lopulta meitä kumpaakin yhtä aikaa. Hänen mielestään meidän piti ehdottomasti lähteä viihteelle jonain iltana, sillä hänellä ja Jamesilla oli monta mahtavaa paikkaa, joihin he halusivat viedä meidät. Regulus oli näyttänyt ensin varovaisen innostuneelta mutta mennyt sitten vaikean näköiseksi ja mutissut, ettei hän kuitenkaan mihinkään sisälle pääsisi, kun oli alaikäinen. Itse asiassa me kaikki olemme vielä alaikäisiä (Sirius tosin enää muutaman päivän), mutta onhan Regulus tietysti kaikkein nuorin. Mutta silloin James nauroi ja sanoi, ettei sellaisesta kannattanut murehtia. Hän ei suostunut selittelemään sen enempää vaan sanoi, että näkisimme kyllä sitten.

Illansuussa kävelimme Reguluksen kanssa rantaan ja juttelimme huomisaamun lähdöstä. Regulus sanoi, että häntä jännitti hirveästi tavata minun vanhempani. Mutta minun oli helppo rauhoitella häntä ja luvata, ettei hänen tarvinnut olla yhtään huolissaan. Silloin Regulus rentoutui hiukan, ja pääsimme taas suunnittelemaan kaikkia niitä asioita, joita viikon aikana ainakin piti tehdä. Halusin viedä Reguluksen ainakin elokuviin (hän ei tiennyt, mikä on elokuvateatteri), pariin lempikahvilaani sekä retkelle yhteen kivaan luonnonpuistoon lähellä kotiani. Olisi kiva istua hänen kanssaan nuotiolla ja paistaa vaahtokarkkeja. Harmi, ettei nyt enää tarkene mennä uimaan, mutta se saa odottaa ensi kesää. Ja mitä juhlimiseen tulee, Siriuksella ja Jamesilla ihan epäilemättä on ihan riittävästi suunnitelmia sen varalle.

Kuule Lily, Regulus huokaisi jossain vaiheessa, oltuaan aika pitkään hiljaa. Hänestä näki, että jokin vaivasi häntä. Varpaitaan tuijottaen hän kysyi, häiritsikö minua koskaan, että hän oli minua nuorempi. Hän kertoi joskus tuntevansa itsensä ihan pikkupojaksi, varsinkin ajatellessaan, että joutuisi jäämään kouluun vielä vuodeksi sen jälkeen, kun minä muuttaisin jo omilleni ja menisin jonnekin opiskelemaan tai töihin ja aloittaisin aikuisen elämäni.

Pysähdyin, laitoin käden hänen poskelleen ja pakotin hänet katsomaan minua silmiin. Sitten kerroin hänelle, ettei tuollaisesta tarvinnut olla lainkaan huolissaan. Sillä ensinnäkin, kävisimme samaa koulua vielä yli puolitoista vuotta, ja sen jälkeen koittava omilleen muuttonihan olisi meille vain hyvä asia, sillä silloin Regulus voisi halutessaan vaikka asua kanssani kaikki kouluvuoden loma-ajat, jos vain itse haluaisi. Ja se antaisi vapauden miettiä ihan rauhassa, mitä hän halusi vanhempiensa suhteen tehdä.

Regulus katsoi minua silmät liikutuksesta kosteina ja kysyi, olinko ihan oikeasti ajatellut, että voisin joskus haluta elää yhdessä hänen kanssaan. Nauroin ja sanoin, että olin tietenkin, vaikka sellaisen toteutumiseen olikin vielä aika pitkä aika. Regulus halasi minua pitkään, painoi kasvonsa hiuksiini ja vaikutti olevan täysin sanaton. Silloin minulle tuli tunne, että minäkin halusin purkaa hänelle sydäntäni eräästä asiasta. Halusin viimein kertoa hänelle totuuden siitä, mikä hänessä alun perin oli herättänyt huomioni.

Hän näytti ensin aika järkyttyneeltä kuultuaan, että olin alkusyksyllä aistinut tai jopa kuullut joitain hänen ajatuksiaan. Hän kysyi aika nolon näköisenä, tiesinkö edelleen koko ajan kaiken, mitä hänen mielessään liikkui. Vakuutin, etten ollut ikinä tiennyt kaikkea, vaan ainoastaan muutamina hetkinä minusta oli tuntunut hirveästi siltä, että hänellä oli silloin todella paha olla, ja hän ehkä pohjimmiltaan kaipasi jotakuta, jonka kanssa jakaa tuntojaan. Ja etten enää tutustuttuani häneen paremmin ollut ikinä kuullut hänen ajatuksiaan, vaan siihen ilmeisesti auttoi, että oikeasti puhuimme toisillemme. Regulus näytti huojentuneelta, ja hiukan hymyillen minun oli kysyttävä, mitä sellaisia ajatuksia hänellä sitten oli, joiden joutuminen minun tietooni oli noin pelottavaa.

Regulus punastui rajusti, mutta kun hän katsoi minua, hänen silmänsä olivat melkein vaarallisen tummat. Ja kun hän hetkeä myöhemmin suuteli minua, antoi käsiensä vaeltaa vyötäröltäni alas pitkin ristiselkääni, ja sormiensa puristua aiempaa tiukemmin lantiolleni, minusta tuntui että tiesin sen sanomattakin.

[Pahatar]

Tässä onkin ihanaa loman odotusta ja lomasuunnitelmia! Voin hyvin kuvitella, että Jamesilla ja Siriuksella on jotain mielessään, ja varmasti tietävät jotain paikkoja, joissa ei papereita kysellä, kun ovat tietenkin jo aikaisemmin itse yrittäneet päästä vaikka mihin sisään. Mutta nuo Lilyn lomasuunnitelmat kuulostivat ihanilta, ja odotan kovasti, millainen tuosta lomasta tulee. Lilyn vanhemmat olivat aivan loistavia, kun kyselivät jo etukäteen, mitä Regulus haluaa syödä, ja tuntui hyvältä, että tämä on noin tervetullut heille. Kirjoissa asenteet tuntuivat usein hyvinkin vanhoillisilta, niin tuo oli minusta hyvin tervetullut tuulahdus siihen verrattuna. Toki Lilyn vanhemmat ovat jästejä, mikä ehkä vaikuttaa asiaan. Toivon vain, ettei tämä vierailu selviä Reguluksen vanhemmille, koska raivostunut Walburga Musta Evansien ovella olisi jotain kamalaa.

Minua ilahdutti suuresti se, että James ja Sirius olivat niin ällöromanttisissa tunnelmissa, näin siis Lilyn ja Reguluksen mielestä. Mutta se lupaa hyvää jatkoa ajatellen, varsinkin jos pojat joutuvat olemaan kaapissa, vaikka en tiedä, miten olet tämän ajatellut. Ymmärsin hyvin sen, että Severuksen mukana ottaminen jakoi mielipiteitä, eikä Reguluskaan tietenkään pidä siitä, että Severuksella on lämpimiä tunteita Lilyä kohtaan. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, mitä siitä seuraa jatkossa, ja tuleeko tuosta yhteistyöstä mitään. Sekä tietysti se, selviääkö missään vaiheessa, kuka näiden hyökkäysten takana on.

Tuo Reguluksen huoli siitä, että hän on Lilya nuorempi, oli jotain suloista! Mietinkin itse asiassa jossain vaiheessa, tuleekohan tuo ikäero jollain lailla tässä esiin. Sinänsä vuosi ei ole yhtään mitään, mutta teini-ikäisenä se voi tuntua paljolta. Kyllähän se luonne ja henkinen kypsyys kuitenkin ratkaisee, ja jotenkin olen aina mieltänyt Reguluksen ikäistään vanhemman oloiseksi. Tässäkin tarinassa hän on todella fiksu, eikä hölmöile ollenkaan, ja ainakin paljon vähemmän kuin lähes täysi-ikäinen isoveli.

Tykkäsin, kun tuo alun ajatusten lukeminen tuli tässä esiin, ja jäin miettimään, mikähän sen mahtoi aiheuttaa? Liittyikö jotenkin taikuuteen tai okklumeukseen vai ihan johonkin muuhun? Mutta oli aivan suloista tuo, miten Regulus häkeltyi siitä. Loppu oli uskomattoman ihana:

Regulus näytti huojentuneelta, ja hiukan hymyillen minun oli kysyttävä, mitä sellaisia ajatuksia hänellä sitten oli, joiden joutuminen minun tietooni oli noin pelottavaa.

Regulus punastui rajusti, mutta kun hän katsoi minua, hänen silmänsä olivat melkein vaarallisen tummat. Ja kun hän hetkeä myöhemmin suuteli minua, antoi käsiensä vaeltaa vyötäröltäni alas pitkin ristiselkääni, ja sormiensa puristua aiempaa tiukemmin lantiolleni, minusta tuntui että tiesin sen sanomattakin.

Ah tätä nuorta rakkautta ja intohimoa! Välillä vähän harmittaa tämän ficin matala ikäraja, mutta toisaalta se kyllä myös sopii hyvin juuri tähän tarinaan, joten ehkä en valita sittenkään. Jään odottamaan jatkoa.

[Altais]

A/N: Nyt Regulus ja Lily pääsevät siis hetkeksi viettämään hiukan erilaista aikaa, sillä tästä alkaa syysloma! Pienenä sisältövaroituksena, että seuraava luku tuli kirjoitettua aika onnellisen hilpeissä tunnelmissa (ei sillä lailla hilpeissä), joten sekä söpöjä käänteitä että nuorten hiukan överiksi menevää pelleilyä on luvassa. Toivottavasti se ei haittaa liikaa.

Pahatar: Kiva, jos Lilyn äidin suhtautuminen tuntui mukavalta, ajattelin häntä kirjoittaessani kaikkia äitejä, jotka haluavat syöttää sekä nuorensa että kaikki näiden kaverit mahdollisimman täyteen kaikkia näiden lempiherkkuja. Ajattelin, että juuri sellaisen vastaanoton hiukan liian kovia kokenut Regulus ansaitsee, joten saakoon hän sitten sellaisen, ja jatkoa on luvassa.  On ihan totta, että tuossa kohtaa elämää pienikin ikäero voi tuntua paljolta, vaikkei myöhemmin merkitsisi mitään. Mutta niin kuin sanoit, itsekin ajattelen Reguluksen jotenkin ikäistään kypsemmäksi, kun on kuitenkin rauhallisempi ja harkitsevampi luonne kuin isoveljensä. 

Tuo ajatusten lukeminen on ymmärrettävästikin vähän kuumottava aihe, ja Regulus otti sen aika rauhallisestikin, joku olisi voinut hermostua siitä ihan hirveästi. Mutta ajattelen, että ehkäpä hän luottaa Lilyyn niin täysin, ettei oikein haluakaan salata tältä enää mitään.  En kuitenkaan halunnut kirjoittaa tätä niin, että Lily olisi kaiken aikaa pystynyt lukemaan Regulusta kuin avointa kirjaa, koska se olisi ollut Regulus parkaa kohtaan aika epäreilua, ja toiminut huonona pohjana heidän suhteelleen. 

//Huomasin, että olin vahingossa käyttänyt copy-pastea kahteen kertaan, ja niinpä sitten lukukin oli tässä aluksi tuplana. Pahoittelut, ja virhe korjattu! 




Lauantai 22. lokakuuta 1976



Oikeastaan nyt on jo sunnuntai, sillä meillä meni Reguluksen kanssa tänään vähän myöhään ulkona. Onneksi äiti ja isä eivät enää jaksa stressata menemisistäni, sillä olenhan muutaman kuukauden päästä täysi-ikäinen. En tullut maininneeksi heille, että Regulus on minua nuorempi, sillä olisihan nyt noloa, jos he alkaisivatkin paimentaa häntä ja asettaa kotiintuloaikoja. Ja koska James ja Sirius halusivat viedä meidät käymään jossain heidän kantapaikassaan jo tänään, arvasin heti, että kotiin ei välttämättä tultaisi yhdeksän aikaan illalla.

Junamatkalla Tylypahkasta Lontooseen Sirius ja James olivat vallanneet meille neljälle yhteisen vaunun, ja kun pääsimme istumaan, he vetivät oviaukossa olevan ikkunan peitoksi verhon, lukitsivat oven ja vaihtoivat salaperäisiä katseita keskenään. Sitten Sirius kaivoi taskunsa pohjalta jotain. Hän ojensi yhden vaaleanpunaisen, pahvisen läpyskän veljelleen, toisen minulle. Olin nähnyt sellaiset vanhempieni lompakoissa ja tunnistin ne jästien ajokorteiksi. En edes malttanut heti katsoa omaani kunnolla, sillä jäin kiinni Reguluksen ilmeeseen, joka oli kerrassaan näkemisen arvoinen. Hän tuijotti kädessään olevaa korttia silmät suurina hämmästyksestä, purskahti sitten nauruun ja kysyi, että mitä helkkaria nyt taas, Sirius.

Silloin vilkaisin omaa korttiani tarkemmin. Siinä oli kyllä minun kuvani, mutta nimi ja syntymäaika eivät täsmänneet. Asiakirjan mukaan olin syntynyt tammikuussa 1958, ja nimeni oli Anita Hafsechs. Lausuin hiljaa mielessäni uuden nimeni ääneen muutamaan kertaan ja mietin, kumpi noista kahdesta valopäästä tämänkin idean taas oli keksinyt. Oli se kumpi tahansa, se oli juuri jotain sellaista, mitä heiltä saattoi odottaakin. Yritin pitää ilmeeni peruslukemilla kysyessäni, miksei ajokortissa voinut vaan lukea omaa nimeäni, mutta silloin James totesi, että mitäs hauskaa siinä nyt sitten olisi.

Minä en todellakaan voi mennä mihinkään yökerhoon ja näyttää ovella tätä, Regulus parahti ja heristi omaa läpyskäänsä veljensä naaman edessä.

Mutta Sirius nauroi sydämellisesti, tuuppasi veljeään olkapäähän ja sanoi, että tietenkin voit, Colin. Silloin vaihdoimme Reguluksen kanssa ajokorttejamme. Hänen kortissaan oli oikein edustava kuva hänestä, ja syntymäaika toinen maaliskuuta 1958. Ja hänen nimensä oli jopa pahempi kuin omani. Colin Forsechs, kortissa luki. Kysyin Siriukselta ja Jamesilta, yrittivätkö ne vihjailla jotain, kuten että Regulus ja minä olisimme muka olleet jonkin tietyn asian puutteessa. Mutta Sirius vain virnisti ja sanoi, etteivät he mitään vihjailleet, kunhan halusivat toivottaa hauskaa lomaviikkoa.

Äiti ja isä olivat meitä vastassa Kings Crossilla, ja kun istuimme isän sinisen Datsunin takapenkille, Regulus näytti juhlallisen kunnioittavalta, eikä saanut itse turvavyötään kiinni, vaan minä autoin häntä vaivihkaa siinä. Takapenkillä hän loi minuun hermostuneen katseen, ja minä puristin hänen kättään rohkaisevasti. Se tuntui hiukan vapisevan, joten hän oli ollut ihan tosissaan sen suhteen, että tilanne jännitti häntä aika lailla. Mutta hän oli silti valtavan kohtelias vanhemmilleni, ja puhutteli heitä herra ja rouva Evansiksi, vaikka he kehottivatkin häntä käyttämään etunimiä.

Ja kotiin päästyämme tunnelma alkoi hiukan rentoutua, kun äiti istutti Reguluksen herkkuja notkuvan pöytänsä ääreen (äiti näköjään melkein unohti minun olemassaoloni, kun sai huolehdittavakseen tuollaisen ihanan pojan).

Äidin mielestä oli aivan valloittavan herttaista, kun Regulus kertoi punastellen, että oli vain kerran elämässään ollut auton kyydissä tätä ennen, ja sekin oli ollut enon luona joskus niin kauan sitten, että hän sitä tuskin muisti. Isä kysyi ystävällisesti, oliko tupatoverini Sirius mahdollisesti sukua Regulukselle, ja Regulus kertoi heidän olevan veljeksiä. Lisäsin, että meidän oli tarkoitus tavatakin Sirius ja hänen paras kaverinsa illalla.

Isä ja äiti vilkaisivat toisiaan ja tiesin kyllä, mitä he ajattelivat. Olin joskus kertonut heille, että Sirius oli sukunsa ensimmäinen Rohkelikko ja ainoa, jota ei ollut lajiteltu Luihuiseen, ja että hänen koko sukunsa inhosi jästejä. Nyt minua hieman kadutti, että olin tullut puhuneeksi asiasta niin avoimesti, sillä se saattoi asettaa Reguluksen hieman hankalaan asemaan. Luotin kyllä siihen, etteivät äiti ja isä hänen kuultensa sanoisi mitään aivan pöyristyttävän noloa, mutta minulta he varmaan kysyisivät asiasta myöhemmin.

Mutta Regulus ehti nostaa kissan pöydälle ennen heitä. Posket punaisina mutta muuten ihailtavan rauhallisesti hän selitti vanhemmilleni, että he varmaan olivat kuulleet hänen suvustaan ja näiden periaatteista, eivätkä ehkä mitään kovin hyvää. Sen jälkeen hän selvitti kurkkuaan ja jatkoi sanoen, että oli joskus ajatellut, että olisi helpointa vaan noudattaa suvun määräämiä elämänohjeita liikaa kyseenalaistamatta ainakaan avoimesti, koska hän oli nähnyt, millaisiin vaikeuksiin kapinointi oli hänen veljensäkin ajanut.

Mutta, Regulus sanoi, Lilyn kohtaaminen on muuttanut kaiken. Katsoin häntä henkeäni pidätellen, sillä noin suoraa puhetta en ollut itsekään häneltä ennen tätä kuullut. Hänkin katsoi minua sanoessaan, että nyt kun hän tunsi minut, ei hän enää voinut ajatella asioista sukunsa tavoin, ja hän vannoi, ettei ikinä tekisi mitään satuttaakseen tai loukatakseen minua. Hänen välinsä perheen kanssa olivat vielä selvittämättä, toisin kuin Siriuksen tapauksessa, mutta asia oli hänellä työn alla, hän totesi.

Äiti pyyhki silmäkulmiaan Reguluksen puheenvuoron päätteeksi, ja isäkin hypisteli huomaamattaan viiksiään, mikä kertoi herkistymisestä. Äiti halasi Regulusta ja sanoi, että hän vaikutti oikein ihanalta pojalta kaikin tavoin, ja että he isän kanssa kyllä ymmärsivät, miksi minä olin niin kiintynyt Regulukseen. Isä totesi, että jos Regulukselle ikinä tulisi ylitsepääsemättömiä vaikeuksia kotona, hän olisi aina tervetullut tänne. Regulus näytti liikuttuvan vanhempieni sanoista kovasti, ja minun oli pakko mennä hänen viereensä ja halata häntä, koska kaikki oli melkein liian hyvin juuri nyt. Vaikka toisaalta tajusinkin, että Regulusta odottaisivat vielä aika tiukat paikat kotona, kun uutinen meistä tavoittaisi hänen vanhempansa. Juuri nyt ei kuitenkaan huvittanut murehtia sitä, vaan nauttia tästä viikosta, joka oli vasta alkamassa.


*


Iltayhdeksältä meidän oli määrä tavata James ja Sirius heidän antamassaan osoitteessa. He olivat luvanneet, että odotettavissa oli hulvaton ilta, ja käskeneet pukeutua sen mukaisesti. Sirius oli lykännyt junassa veljensä käteen kangaskassin, josta oli löytynyt Siriuksen vaatevarastosta tarkoin valikoitu asukokonaisuus. Ja kun Regulus puki vaatteet ylleen, meinasin pudottaa silmäni ällistyksestä. Olinhan aina tiennyt, että poikaystäväni oli huomattavan hyvännäköinen, mutta nyt Siriuksen kulahtaneissa farkuissa, t-paidassa ja nahkatakissa hän oli niin syötävän upea, että mietin jo, uskaltaisiko häntä edes päästää minnekään sen näköisenä. Hänen hiuksensa olivat kasvaneet sen verran, että lainattuaan minun hiuslakkaani hän sai ne juuri ja juuri ylettymään kiinni niskaan. En malttanut pitää näppejäni irti hänestä, mutta hän vain naureskeli minulle ja oli selvästi mielissään saamastaan huomiosta.

Sitten pyysin häntä antamaan minulle pienen hetken, ja vetäydyin huoneeseeni valmistautumaan. Pengoin vaatekaappiani ja halusin löytää jotain hänen asuunsa sopivaa. Valitsin lopulta hyvin istuvat mustat farkut ja pitsitopin, joita en ikinä ottanut mukaani kouluun, sekä väriin sopivat korkeakorkoiset saapikkaat. Meikkasin vahvemmin kuin ikinä koulussa olisin kehdannut (käyttäen tietysti reippaalla kädellä mustaa rajauskynää), ja taivutin pitkät hiukseni loiville laineille. Kun laskeuduin portaat alakertaan, huomasin Reguluksen olevan parhaillaan isän kanssa olohuoneessa katsomassa hyvin kiinnostuneena jotain jästien urheilua, ja hetken mietin, kehtaisinko ollenkaan näyttäytyä isälle tämän näköisenä. Mutta menin kuitenkin nojailemaan olohuoneen ovenkarmiin ja sanoin Regulukselle, että voisimme varmaan kohtapuoliin ruveta lähtemään. Jumalauta, Reguluksen suusta pääsi, kun hän näki minut. Tai siis… hän mutisi ja vilkaisi isää nolostuneena. Mutta isä vain nauroi punaiset viikset tutisten, ja sanoi, että menkääs nyt siitä.

Matkalla bussipysäkille Regulus kietoi kätensä ympärilleni yllättäen aika ujon oloisena. Pienesti hymyillen hän mutisi, ettei taida uskaltaa koko iltana edes katsoa minua, koska katsomiseni kuulemma sai hänen ajatuksensa harhailemaan hiukan liikaa. Nauroin ja suutelin häntä, mutta sitten näimme bussin lähestyvän kauempaa, ja loppumatka pysäkille piti juosta. Ihmiset bussissa tuijottivat meitä lumoutuneina, mutta Regulus tuskin huomasi sitä. Kun pääsimme istumaan, hän kuiskasi korvaani, että oli aina halunnut matkustaa bussilla, ja kysyi, saisihan hän sitten painaa nappia, kun olisi aika jäädä pois. Tönäisin häntä nauraen ja kuiskasin, että totta kai pikku Regulus sai painaa nappia. Silloin hän vangitsi minut tiukkaan otteeseensa ja suuteli kuin kertoakseen, että hän vielä todistaisi olevansa jo iso poika, eikä välittänyt, vaikka takana istuva rouva alkoi rykiä paheksuvasti.

Siriuksen ja Jamesin antama tapaamispaikka osoittautui aika rähjäiseksi pikku sivukaduksi Lontoon keskustan laitamilla. He odottivat jo meitä siellä, ja kun tulimme paikalle, hekin selvästi olivat aika vaikuttuneita näkemästään. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että myös he olivat melkoinen ilmestys siinä kadulla, kaksi hyvännäköistä nuorta miestä käsivarret rennosti toistensa kaulalla. James johdatti meidät ovelle, joka näytti johtavan yhtä ränsistyneeseen pikku jästikapakkaan kuin se katukin oli. Ovimies ei onneksemme kysynyt papereita keneltäkään meistä, ja saatoin melkein kuulla Reguluksen syvän helpotuksen huokauksen siitä hyvästä, ettei hänen ollut tarvinnut yrittää pitää pokkaansa näyttäessään ajokorttiaan hänelle. Mies hymyili meille ystävällisesti ja toivotti tervetuloa ja hauskaa iltaa. Ehkä olimme kaikki niin tyrmääviä, että meidät kannatti päästää sisään alaikäisinäkin.

Paikka oli ulkoasustaan huolimatta suhteellisen tilava ja viihtyisämpi kuin olisin osannut odottaa, ja tietysti täynnä meitä vanhempia jästejä. Sirius haki meille juotavaa ja viipyikin baaritiskillä jonkin aikaa, mutta vasta hiukan myöhemmin minulle selvisi syy siihen. Ravintolassa nimittäin jästit esittivät karaokea, jotkut huonosti, muutamat onnettomat vielä huonommin, ja joku yksittäinen helmi toisinaan aika hyvinkin. Mutta kun olimme jo saaneet toisetkin juomat eteemme, karaoke-emäntä kutsui lavalle Harryn ja Milesin, jotka esittäisivät meille tuoreen hittikappaleen The Boys Are Back In Town. Silloin Sirius ja James nousivat ylös naureskellen, ja me Reguluksen kanssa katsoimme toisiamme päitämme pudistellen, sillä emme olleet edes tulleet ajatelleeksi, että heilläkin oli tietysti tänä iltana eri nimet. Haluanko edes tietää, mitä niiden henkkareissa lukee, Regulus kumartui sanomaan minun korvaani.

Mutta kun musiikki alkoi, Sirius ja James todella osasivat ottaa yleisönsä. Heidän lavashowstaan ei todellakaan puuttunut eläytymistä, ja etenkin Sirius oli kuin paraskin rock-muusikko. Eikä heitä voinut huonosta laulutaidostakaan moittia. Enpä ollut tiennytkään, että heillä oli tuollainen puoli. Regulus sanoi kuitenkin ääneen nauraen, ettei tämä ainakaan hänen veljensä osalta ollut hänelle suurikaan yllätys, sillä juuri jotain tällaista häneltä saattoikin odottaa. Veli oli pienestä asti ihaillut jästien musiikkia ja kuunnellut sitä aina kesäisin Alphard-enon luona, kun äiti ja isä eivät olleet näkemässä. Esityksensä päätteeksi Sirius ja James saivat korvia huumaavat aplodit, sillä yleisö vaikutti ihan todella rakastavan heitä, ja pari kolmikymppistä naista halusi ostaa heille juotavaa. Mutta he karistivat nämä jollain verukkeella kannoiltaan ja palasivat kaulakkain pöytäämme.

Silloin Regulus vaati saada nähdä heidän henkilöllisyystodistuksensa, ja ne nähdessään hän veti juotavaa väärään kurkkuun niin, että sitä tuli ulos hänen nenästäänkin. Sillä Siriuksen ajokortin mukaan hänen nimensä oli Miles Long, ja James puolestaan oli Harry P. Ness. Totesin, että vain he kaksi saattoivat saada päähänsä jotain tällaista, ja vain he pystyisivät vakavalla naamalla näyttämään tuollaiset paperit jossain.

Mutta vielä pahempaa oli luvassa, sillä sen jälkeen, kun Cheryl-niminen blondi oli esittänyt epävireisesti kappaleen I Will Survive, karaoke-emäntä kuulutti lavalle Anitan ja Colinin. Regulus uhkasi repiä veljensä pään irti tästä hyvästä, mutta Sirius vain nauroi katketakseen ja työnsi hänet ylös tuolista. Minä olin itse asiassa aika innoissani, sillä niin kuin olen kertonut, minulla ja Alicella on aina toisinaan ollut tapana innostua lauleskelemaan joissain Tarvehuonebileissä, kun olemme olleet hiukan liian vauhdissa. En tietenkään tiennyt Reguluksen laulutaidosta mitään, mutta muistin kuitenkin hänen viime bileissä laittaneen yhden seiskaluokkalaisen esittämään Queenia, mikä kertoi ainakin hänen tuntevan jästimusiikkia. Ja kun osoittautui, että Sirius oli valinnut meille esitettäväksi Queenin Somebody To Love, arvelin Reguluksen olevan yhtyeen jonkinlainen fani.

Ja vaikka itse sanonkin, esityksemme ei ollut huono. Vedimme kappaleen kaksiäänisesti niin, että Regulus oli Freddie Mercury, ja minä puolestani lauloin korkeampaa ääntä, ja se toimi hyvin. Jos olisin tiennyt Reguluksen osaavan laulaa puoliksikaan noin hyvin, olisin pakottanut hänet jo aikaa sitten laulamaan kanssani millä tahansa tekosyyllä. Sillä tämä oli niin hauskaa, että jossain vaiheessa ihan unohdin meidän olevan karaokebaarissa kymmenien ihmisten katseltavana. Näin vain Reguluksen, joka otti haltuunsa sekä yleisön että minut, ja hän puolestaan tuntui näkevän vain minut. Koko ravintola oli ihan hiljaa, ja kun viimein pääsimme kappaleen loppuun, saimme vähintään yhtä huikeat suosionosoitukset kuin Miles ja Harry äsken.

Illasta tuli yksi siihenastisen elämäni hauskimmista, enkä ole nähnyt myöskään Reguluksen ikinä nauravan näin paljon ennen tätä. Illan viimeisenä kappaleena Sirius ja Regulus (tai pitäisikö sanoa Miles ja Colin) esittivät kaulakkain Hotel Californian, jonka aikana James haki minua hitaille ja minä suostuin, vaikka vielä muutama viikko sitten olisin kuvitellut sen voivan herättää hänessä tai muissa ihmisissä vääränlaisia oletuksia. Jameskin naureskeli tilanteelle, nyökkäsi Siriukseen ja Regulukseen päin ja sanoi, että jos me päätyisimme liian herkkiin tunnelmiin, nuo kaksi kyllä pistäisivät meidät heti järjestykseen. Mutta ei siinä niin käynyt, eivätkä veljeksetkään näyttäneet tykkäävän meidän hitaiden nojailustamme huonoa.

Pian sen jälkeen oli valomerkin aika. Kotimatkalla Regulus sanoi äänensä olevan aivan maassa, ja vatsalihastensa ihan hellinä nauramisesta, ja että meidän piti varmaan ottaa hiukan rauhallisemmin loppuloman ajan. Siihen James sanoi kiireesti, että se ei käynyt päinsä, sillä heillä oli keskiviikoksi meille kaikille liput erääseen konserttiin. Hän ei suostunut kertomaan mihin, ja kielsi Siriustakaan paljastamasta salaisuutta. Mutta salaperäisen näköisenä hän totesi, että kyllähän pikkulauantaina nyt kuului hiukan hauskaa pitää.




A/N2: Tuota Siriuksen ja Jamesin väärissä henkkareissa käyttämää nimistöä en ole itse keksinyt, vaan satuin löytämään yhden sivuston, jolla oli listattuna englanninkielisiä nimiä, joilla on kaksimielinen merkitys. Jostain syystä tuli heti mieleen, että jotain tuollaista J ja S juuri voisivat keksiä.

Ficissä esiintyneet karaokebiisit olivat aikanaan 70-luvun suuria (karaoke)hittejä ainakin Googlen mielestä, tässä vielä linkit kappaleisiin:

Thin Lizzy: The Boys Are Back In Town
Queen: Somebody To Love
Eagles: Hotel California

[Altais]

Sunnuntai 22. lokakuuta 1976



Aamulla nukuimme pitkään. Havahduin monta kertaa aamuyön ja varhaisen aamun tunteina, ja kun huomasin Reguluksen tuhisevan siinä vieressäni, käperryin tiukemmin kiinni hänen kylkeensä ja vajosin uuteen, tyytyväiseen uneen. Hän laittoi unissaan kätensä vyötäisilleni, sormet tunnustelivat ristiselkäni paljasta ihoa ja hetken mietin, kuinka täydessä unessa hän oikeasti mahtoi olla. Mutta kun lopulta maltoimme herätä kunnolla, aurinko oli jo korkealla ja talo hiljainen. Arvelin äidin ja isän lähteneen jonnekin, sillä heillä oli usein sunnuntaiaamupäivisin tapana käydä pitkillä kävelyillä tai kylässä jonkun tuttavansa luona.

Kysyin Regulukselta, oliko hänellä pää kipeänä, mutta hän vain nauroi ja sanoi, ettei ollut, ei ainakaan paljon. Ja omakin oloni oli hyvä. Ajatella, jos voisi joka aamu herätä Reguluksen vierestä tällä tavalla, mietin ja sanoinkin sen hänelle. Silloin hän katsoi minua vakavoituen ja kertoi tarkoittaneensa ihan todella sitä, mitä eilen sanoi vanhemmilleni. Sillä vaikka hänen perheensä ajattelisi mitä, hän tiesi nyt, ettei voisi koskaan enää palata siihen elämään, jota sukuun mukautuminen häneltä vaatisi. Ei tämän jälkeen, hän sanoi ja suuteli minua hellästi. Sitten hän sanoi, että hän oli jo pitkään halunnut sanoa minulle jotakin, muttei ollut koskaan löytänyt sopivaa hetkeä tai tarvittavaa rohkeutta itsestään. Mutta juuri nyt hän oli kuulemma niin onnellinen, että uskoi pystyvänsä aivan mihin tahansa, joten tämän sopivampaa hetkeä tuskin koskaan voisi tulla. Yritän kirjoittaa hänen sanansa niin tarkasti kuin muistan, koska en halua ikinä unohtaa niitä, en edes sitten, kun olen vanha.

Silloin, kun Sirius lähti kotoa, Regulus aloitti ja veti syvään henkeä. Silloin oli ihan hiuskarvan varassa, etten lähtenyt itsekin hänen mukaansa. Ainoa, mikä minua pidätteli, oli ajatus siitä, ettei James varmaankaan oikeasti jaksaisi katsella minua nurkissaan, varsinkaan kun minun olisi pitänyt jäädä sinne pidemmäksi aikaa kuin Siriuksen. Jopa pidemmäksi aikaa, kuin Jamesin itsensä, ja mieti nyt miltähän se olisi hänen vanhemmistaan tuntunut. Joten sanoin Siriukselle, että halusin jäädä kotiin, vaikkei se ollut totta. Oikeasti olin vain liian peloissani tehdäkseni omaa ratkaisuani. Ajattelin, ettei Sirius varmaan halunnut tällaista veljeä, joka oli tuottanut hänelle niin ison pettymyksen jäämällä vanhaan elämään, vaikka Sirius kuinka yritti pelastaa itsensä lisäksi minutkin. Joten silloin syksyllä, juuri koulujen alettua, minulla oli todellakin aivan surkea olo koko ajan, minkä sinä hyvin tiedätkin, rakas Lily.

Kun sinä ensimmäisen kerran lähestyit minua, tunsin oloni niin alhaiseksi, etten osannut ajatella muuta kuin että varmaan sinäkin halusit vain tehdä minusta pilaa. Mutta sinä et antanut periksi minun suhteeni, mitä toisaalta en voi olla ihmettelemättä, mutta mistä olen samalla kiitollisempi kuin mistään ikinä. Sinä opetit minulle, miltä tuntuu saada osakseen välittämistä, miltä tuntuu tulla nähdyksi sellaisena kuin todella on. Se oli aluksi pelottavaa, mutta sitten huomasin, että sinä olit edelleen siinä, vaikka tiesit heikkouteni ihmisenä. Sinä opetit minulle, miten olla vahva ja rohkea, ja elää oman näköistään elämää välittämättä siitä, saako se aikaan joissain ihmisissä vastustusta vai ei.

Ja nyt on minun vuoroni olla vahva sinun vuoksesi, Lily. Meidän vuoksemme, sillä minä ihan todella tarkoitin mitä sanoin. Sitä, että rakastan sinua ihan valtavasti, ja vaikka olen vasta tämän ikäinen, tiedän sinun olevan juuri se ihminen, jonka kanssa haluan olla nyt ja aina. Joten tapahtui mitä hyvänsä, en aio enää koskaan palata siihen elämään, jota elin ennen. Ei minun olisi mahdollista enää tyytyä siihen ja leikkiä, että voin elää niin. Sillä en minä voi. Jos vanhempasi tarkoittivat sitä ihan tosissaan, ja jos se myös sinulle käy, minä voisin hyvin kuvitella viettäväni kaikki loma-aikani täällä niin kauan, kunnes meillä jonain päivänä on se yhteinen koti, josta haaveilen.

Regulus oli puheenvuoronsa päätteeksi hiukan hengästynyt, ja hänen silmänsä olivat kyynelissä, mutta ei hän silti näyttänyt tippaakaan surulliselta.
Minuakin itketti, sillä hänen sanansa saivat oloni hyväksi ja pehmoiseksi, kuin hän olisi niillä onnistunut jollain ihmeellisellä tavalla fyysisesti hyväilemään minua. Makasimme sängyllä pitkään, täysin kietoutuneina toisiimme, ja annoin itseni hukuttautua hänen lämpimänkosteisiin suudelmiinsa. Niiden välissä kerroin hänelle, että tuo kaikki sopi minulle paremmin kuin hyvin, enkä tosiasiassa olisi päästänytkään häntä enää palaamaan vanhaan elämäänsä, vaikka hän olisi yrittänyt. Aina parempi kuitenkin, että hän ymmärsi asian aivan vapaaehtoisesti ja itse. Silloin hän nauroi minulle ja kysyi, olisinko tullut ryöstämään hänet Kalmanhanaukiolta takaisin, jos hän olisi yrittänyt palata sinne. Vastasin, että ilman muuta, ja että muuan Sirius ja James olisivat varmaan mielellään auttaneet minua kidnappaamaan hänet.

Vähän myöhemmin tassuttelimme aamupalalle, minä ylisuuressa t-paidassa ja Regulus pelkissä boksereissa, aivan kuin olisimme jo asuneet kaksin omassa rauhassamme. Hetken aikaa olikin hauska ajatella niin, vaikka keittiön pöydällä olikin äidin kirjoittama lappu, että he olivat isän kanssa käymässä Tillie-tädin luona, ja jääkaapista löytyisi jotakin syötävää. Äidin tuntien tuo jotakin vastaisi varmaan viiden ihmisen koko viikon aterioita, eikä suinkaan kahden nuoren aamiaista. Pakkasin osan niistä meille evääksi reppuihin, ja päätin viedä Reguluksen kanssani päiväksi vaeltamaan, niin kuin olin ajatellut.

Regulus oli haltioissaan ja kertoi, että oli ennen tätä käynyt metsässä ainoastaan Tylypahkassa, ja sielläkin vain hyvin rajallisesti, vaikka oikeasti hän piti luonnon rauhasta. Kotona ei tietenkään sellaista arvostettu, enkä minäkään kieltämättä osaa kuvitella Walburga ja Orion Mustaa retkeilemään tai istumaan nuotiolla nokipannukahvin ja tikun nokassa paistettavien makkaroiden kera. Mutta Regulukselle sellainen näytti sopivan paremmin kuin olin luullutkaan. Kävelimme niin pitkän matkan, että oli lopulta pakko etsiä sopiva paikka eväiden syömiseen. Kun sellainen löytyi pienen, metsäisen järven rannasta, Regulus oli haltioissaan ja halusi heti kahlata veteen, vaikka se oli jo hirveän kylmää. Sillä aikaa, kun nuotio paloi sopivalle hiillokselle, seurasin häntä veteen, ja se päättyi kuten arvata saattoi, armottomaan takaa-ajoon ja vesisotaan, jonka jälkeen vaatteemme olivat likomärät ja niitä piti hyvän aikaa kuivatella nuotion lämmössä.

Illalla kotona isä halusi grillata takapihalla, ja äiti oli taas leiponut. Hän sanoi, että olen varmaan pitänyt poikaparkaa nälässä koko päivän ja juoksuttanut pitkin metsiä ilman ruokaa, mikä ärsytti minua ja nauratti Regulusta. Illallisella äiti ja isä halusivat tietää kaikenlaista Reguluksen lapsuudesta taikaperheessä, ja hän kertoi, sekä hyvistä että vähemmän mukavista asioista. Sitten hän meni mietteliään näköiseksi ja sanoi, että oikeastaan hänelläkin saattoi olla pari sukulaista, joille hän haluaisi esitellä minut.

Hän ei ollut vuosiin nähnyt enoaan Alphardia, mutta Sirius sen sijaan oli, ja he olivat vaihtaneet enosta muutaman sanan eilen karaokebaarissa. Eno oli kuulemma kysellyt kovasti Reguluksesta ja ilahtunut kuullessaan, että hän seurusteli nykyisin jästisyntyisen Rohkelikon kanssa. Ja hän oli pyytänyt Siriusta kertomaan terveiset, että olisi valtavan kiva, jos Regulus tulisi joskus käymään ja toisi tyttöystävänsäkin. Ja lisäksi Reguluksella oli serkku Andromeda, joka myös asusti miehensä ja pienen tyttärensä kanssa jossain Lontoon liepeillä. Andromedan avioliitto ei ollut suvun silmissä hyväksyttävä, joten häntä ei löytynyt enää sukupuusta kuten ei Siriustakaan, eikä Regulus ollut saanut olla tekemisissä hänen kanssaan sitten lapsuusvuosien. Mutta nyt voisi olla hyvä hetki hiukan lämmitellä tällaisia sukulaissuhteita, Regulus sanoi. Lupasin lähteä hänen kanssaan käymään sekä enon että serkun luona koska tahansa.

Illalla katsoimme vanhempieni kanssa olohuoneessa televisiosta Ritari Ässää. Olin sohvannurkassa kippurassa, pää mukavasti Reguluksen sylissä, ja hän syötti minulle irtokarkkeja sohvapöydällä olevasta kulhosta. Näin Reguluksen ilmeestä, että hänen teki hirveästi mieli sanoa jotain, mutta ei oikein kehdannut. Lopulta hän sanoi ihan hiljaa ja vähän nolona, että nuo tyypit eivät taida oikeasti olla tuolla, vai kuinka. Äiti katsoi häntä hyväntahtoisesti, kun minä selitin, miten jästien televisio toimi. Ja isä totesi naureskellen, että Clive-vaarini oli viimeisinä vuosinaan myös ollut vakaasti sitä mieltä, että television ihmiset olivat kovin ystävällisiä, kun ehtivät sillä lailla tulla juuri hänen kotiinsa juttelemaan. Regulus nauroi ja sanoi ymmärtävänsä Clive-vaaria hyvin. Lisäksi hän oli sitä mieltä, että Ritari Ässän auto oli juuri jotain sellaista, jota Sirius voisi saada päähänsä kehitellä.

Regulus oli myös kirjoittanut enolleen, ja juuri ennen nukkumaanmenoa hän sai vastauksen. Eno toivotti meidät tervetulleiksi vaikka heti huomenna. Sillä varauksella tosin, että hän ei ollut ehtinyt juuri siivoilla viime aikoina, ja toivoi ettei se haitannut.



A/N: Oikeasti Ritari Ässä -sarja on alkanut vasta vuonna 1982, mutta otin tässä hiukan vapauksia sarjan suuren nostalgia-arvon vuoksi. Toivottavasti saan sen anteeksi.