Kirjoittaja Aihe: Appelsiinikajo, S, 10/10 (triplaraapalesarja, Kaiho/Alati)  (Luettu 1238 kertaa)

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 118
  • Lunnikuningatar
Nimi: Appelsiinikajo
Ikäraja: S
Fandom: originaali (Merenkehrä-verse)
Paritus: Kaiho/Alati
Tyylilaji: kesänkaipuu

K/H: Tämä raapalesarja on jatko-osa oneshotille Sinikellohämärä (S), joten se kannattaa lukea ensin, koska ei tää kyllä toimi yhtään ilman sitä. Julkaisen tämän raapalesarjana siksi, että näissä jokaisessa osassa on lopussa sellainen minicliffhanger, ja haluan antaa niille tilaa. :D Anteeksi! Tää on myös kategoriaa "Ikäraja on S koska mä voin".



Appelsiinikajo

1.
300 sanaa


Kaiho herää siihen, että hänen niskaansa kutittaa. Hän kohottaa kätensä raapiakseen, mutta hätkähtää sitten, kun tuntee jonkin – jonkun – liikahtavan selkäänsä vasten.

Kaihon silmät rävähtävät auki ja hän käännähtää, vetäytyy taaemmaksi, sydän hakkaa, mitä –

– ja kohtaa sitten Alatin katseen, joka on unesta pehmeä. Punaruskeat hiukset kehystävät hänen kasvojaan. Ne ovat yön jäljiltä täynnä takkuja, ja Kaiho muistaa pujottaneensa sormensa Alatin hiuksiin, koskettaneensa, painaneensa kasvonsa niihin, ja –

“Huomenta”, Alati sanoo, ja hänen äänensä on edelleen lempeä ja hellä, ja se saa Kaihon pelkäämään kahta kauheammin. Kuinka syvälle kesän lumous oikein ulottuu?

Alati kohottautuu istumaan. Hän sutaisee hiuksensa korvien taakse ja hieroo kasvojaan käsillään kuin herättääkseen itsensä paremmin. Ja sitten:

“Oletko kunnossa?”

Kaiho ei vastaa mitään. Sen sijaan hän yrittää selvitellä tunnevyyhtiä ja muistikuvia, jotka täyttävät hänen mielensä yhtenä sekasotkuna.

Alatin huulet hänen kaulallaan, niskassaan, solisluillaan. Sormien maanitteleva kosketus, varovasti käsivarsia silittävät kädet, jotka tarttuvat lopulta Kaihon ranteisiin ja pitelevät häntä paikoillaan. Pitelevät, vaikka Kaiho itse haluaisi nojautua lähemmäs, painautua kiinni, pyytää (vaatia) kaiken, kaiken –

“Oletko kunnossa?” Alati toistaa kysymyksen. Kaiho ei pysty katsomaan häntä, vaan tuijottaa mekkonsa rutistunutta helmaa, hermostuneesti vapisevia käsiään, kukkakaupan lattiaa peittävää laonnutta ruohoa.

“Kaiho”, Alati sanoo ja tarttuu hänen leukaansa. Kosketus polttaa, mutta niin suloisesti, että Kaihon on kohotettava katseensa.

Alatin ilme on vakava, aiempi hellyys painavampaa. Hän tutkailee Kaihoa vaiti ja huokaa sitten.

“Se menee ohi aikanaan”, hän sanoo.

“Mikä?”

“Kesänkaipuu”, Alati vastaa. Hänen katseensa tummenee, suupielet kiristyvät. “Anna kun näytän.”

Alati nousee ja ojentaa kätensä. Kaiho tarttuu siihen ja nousee seisomaan, suoristaa mekkonsa helmaa ja miehustaa. Alati vetää hänet mukanaan vitriineille, joista osa on edelleen sammaleen peitossa tai saniaisten varjostamia. Ulkona taivas on purppuraa ja roosaa, heinäkuisen aamuyön värejä.

“Katso kuvajaistasi”, Alati sanoo. Hän osoittaa leikkokukkia ja peiliseinää niiden takana.

Kaiho tottelee, ja huomaa heti, mitä Alati tarkoittaa:

Hänenkin tummissa silmissään on nyt kultahippuja.
« Viimeksi muokattu: 11.10.2022 11:58:33 kirjoittanut Kaarne »

so pull me closer and kiss me hard
i'm gonna pop your bubblegum heart

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 118
  • Lunnikuningatar
Vs: Appelsiinikajo, S, 1/6 (triplaraapalesarja, Kaiho/Alati)
« Vastaus #1 : 04.03.2022 08:41:08 »
2.
300 sanaa

“Mitä se on? Kesänkaipuu?” Kaiho kysyy. Hän kääntää katseensa pois kuvajaisestaan.

“Sinussa on nyt häivähdys kesätaikuutta”, Alati sanoo. “Ei pysyvästi, mutta kestää aikansa, että se katoaa, ja siihen asti…”

Hän raapii niskaansa ja vaihtaa sitten aihetta: “Tuota. Haluaisitko kahvia? Teetä? Appelsiinimehua?”

“Haluaisin, että kerrot minulle”, Kaiho vastaa niin tyynesti kuin osaa.

“Kerronkin”, Alati huokaa. “Tietenkin. Mutta anna minulle hetki aikaa koota ajatukseni ja miettiä, miten muotoilen tämän kaiken.”

Alati vetää hiusdonitsin ranteestaan ja sitoo sillä hiuksensa löyhälle poninhännälle. Kaiho tuntee pettymyksen ailahduksen.





Kaiho seuraa Alatia kukkakaupan takahuoneeseen. Hän kumartuu kulkiessaan oviaukon saniaisportin alta ja yllättyy huomatessaan, miten tavanomaiselta itse huoneessa näyttää. Vain sen nurkissa kasvaa niittykukkia.

“Kesä ei jaksanut nähdä vaivaa”, Alati hymähtää Kaihon sanattomalle kysymykselle. “Se olisi kyllä villiintynyt täälläkin, jos olisin tuonut sinut tänne, mutta no. Ajattelin jo silloin, että en halua aamulla kaivaa kahvinkeitintä sammaleen alta.”

“Ajattelit jo silloin?” Kaiho toistaa. Hän ei onnistu peittelemään äänensä närkästynyttä sävyä.

“Hmm-mm”, Alati äännähtää hajamielisesti mitatessaan kahvinpuruja.

“Kahvinkeittämistä?” Kaiho jatkaa viileämmin.

Alatin kädet pysähtyvät. Hän vilkaisee Kaihoa olkansa yli.

“Loukkaako se sinua?”

Kaiho ristii kätensä puuskaan ja tuijottaa päättäväisesti Alatin ohi.

“Hmm”, Alati kääntyy takaisin kahvinkeittimen puoleen, mittaa veden, sulkee kahvipurkin. Sitten hän kääntyy ja katsoo Kaihoa hetken, ennen kuin sanoo:

“Kuvittelin, että se olisi sinusta ennemminkin lohdullinen ajatus.”

“Se, että sinä pohdit jo seuraavaa aamiaistasi samalla kun minä –“, Kaiho ei onnistu sanomaan kipakasti alkanutta lausettaan loppuun.

Meidän aamiaistamme”, Alati korjaa. “Ja vain hetken.”

“Ja mitäköhän sitten pohdit loppuajan?”

“Enimmäkseen sitä, miten saisin suojeltua sinua kesältä.” Vastaus kirvelee.

Kahvinkeitin kurluttaa, eikä Kaiho keksi enää mitään sanottavaa. Alati poimii kaapista kaksi isoa kahvimukia ja sanoo sitten, edelleen selin Kaihoon:

“Ja pohdin minä kaikkea muutakin. Esimerkiksi sitä, miten kevyt sinä olet kantaa. Tai sitä, kuinka pyysit, että antaisin sinun eksyä. En uskaltanut vastata ääneen, koska kieleni olisi varmasti pettänyt minut.”


so pull me closer and kiss me hard
i'm gonna pop your bubblegum heart

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 118
  • Lunnikuningatar
Vs: Appelsiinikajo, S, 3/6 (triplaraapalesarja, Kaiho/Alati)
« Vastaus #2 : 04.03.2022 20:12:32 »
//Ai niin! Tämä triplaraapale on kirjoitettu ambulanssissa matkalla Kajaanista Tampereelle, terkkuja vaan Isfetin Aalalle! Minua ja potilasta kuljettivat ensiluokkaiset ensihoitajat. ❤

*

3.
300 sanaa

Kaiho ei osaa vastata Alatin sanoihin mitään. Ne kietoutuvat kipeäksi solmuksi sydämen ympärille: kuin syleily, kuin kuristava köynnös. Tällainen on liikaa, liian vaikeaa.

Alati kaivaa kaapista voileipäkeksejä ja jääkaapista tuorejuustoa. Hän hymyilee pahoitellen niitä tarjotessaan, ja Kaiho haluaisi sanoa, että kaikki on hyvin, ja että tämä on joka tapauksessa ensimmäinen aamiainen, jonka joku on valmistanut hänelle vuosikausiin.

Mutta sen sijaan hän ottaa vastaan Alatin ojentaman kahvimukin. Lausumattomat sanat polttavat kurkussa kuumaa kahvia pahemmin.





"Minun pitää mennä töihin", Kaiho sanoo puolen tunnin päästä, vaikkei kello ole vielä edes viittä. Alati ei kysele, mutta katsoo Kaihon rypistynyttä mekkoa.

"Haluatko, että silitän tuon?" hän kysyy. Aivan kuin se olisi maailman luonnollisin asia.

"Ai taikuudella?" Kaiho tuijottaa Alatia.

"Ei vaan silitysraudalla", Alati hymähtää. "Minulla on sellainen liikkeen vintillä siltä varalta, että pitää silittää virkapuku, jos vien kukkia hautajaisiin."

"Mutta –", Kaiho sanoo ja puree huultaan. Kysymyksen loppu on jälleen kerran liian vaikea.

"Voit lainata minulta t-paitaa ja farkkuja siksi aikaa", Alati vastaa. "Minulla on varavaatteitakin, koska tässä työssä sotkee toisinaan paidan tai housut. Multaa, siitepölyä ja sen sellaista, tiedäthän."

Kaiho tietää, ettei niin pitkä selitys olisi tarpeen. Hän huomaa Alatin puhuvan tyynnyttelevästi, melkein maanitellen. Ehkä se on jälleen kesän ansa.

Kaiho pudistaa päätään. Ajatus tuntuu mahdottomalta, liian... Aivan kuin hän päästäisi Alatin iholleen asti.

Päästithän sinä hänet viime yönäkin, kesä kuiskaa ja nostaa pyytämättä Kaihon mieleen jälleen yhden muistikuvan: Alatin avaamassa hitaasti Kaihon tiukasti punottuja palmikoita. Alatin sormet palaavat aina toisinaan hipaisemaan niskaa tai kaulansyrjää, aivan kuin ne tanssittaisivat tahallaan kipinöitä Kaihon ihon alla. 

"Sinulla on kauniit hiukset, Kaiho", muiston Alati sanoo. "Pitäisit ne ennemmin auki."

"Ehkä pidänkin", Kaiho vastaa, eikä tunnista ääntään omakseen, sillä sen sävy on kevyt ja onnellinen.


"Kaiho?" Alati kohottaa kulmiaan ja muisto hälvenee. "Mitä sinä mietit?"

"Että jos sitten tämän kerran", Kaiho vastaa, vaikkei olekaan varma siitä, onko rohkeus hänen omaansa vaiko kesän.

« Viimeksi muokattu: 07.03.2022 17:20:04 kirjoittanut Kaarne »

so pull me closer and kiss me hard
i'm gonna pop your bubblegum heart

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 118
  • Lunnikuningatar
Vs: Appelsiinikajo, S, 3/6 (triplaraapalesarja, Kaiho/Alati)
« Vastaus #3 : 06.03.2022 16:54:00 »
4.
300 sanaa

Kaiho istuu takahuoneen pöydän ääressä ja katselee, kuinka Alati silittää hänen mekkoaan. Hän tuntee olonsa epämukavaksi Alatin t-paidassa ja farkuissa, jotka ovat aivan liian suuret. Eikä levottomuuta helpota sekään, ettei Kaiho oikein onnistu kääntämään katsettaan pois.

Alati on yhtä varma kuin kukkakimppuja kootessaan. Hän taittaa mekon kauluksen tarkasti ja silittää myös miehustan nappien välit, vaikka Kaiho yrittääkin kerran mutista, ettei ole tarvetta nähdä niin paljon vaivaa. (Vaikka näkee hän kyllä itsekin aina.)

Alati ei reagoi mutistuihin vastaväitteisiin mitenkään.





Kun Alati on valmis, Kaiho vaihtaa mekon ylleen vessassa ja sukii hiuksensa siistimmiksi niin hyvin kuin pelkillä sormillaan kykenee. Hän haluaisi palmikoida ne, mutta ilman kampaa leteistä tulisi kuitenkin hapsottavia ja epäsiistejä, joten Kaiho tyytyy kietaisemaan ne mahdollisimman siistille nutturalle. Hän ei edes muista, milloin on viimeksi päätynyt sellaiseen ratkaisuun.





“Minä menen nyt”, Kaiho sanoo, vaikka sekin on itsestäänselvyys. Alati nyökkää, miettii ja sanoo sitten:

“Ole varovainen. Kesätaikuus sinussa on ovelaa, eikä se ole vielä tyytyväinen. Jos et ole valppaana, se ottaa helposti vallan.”

“Millä tavoin?” Kaiho kohottaa kulmiaan. Hän koettaa pitää ilmeensä tyynenä.

“Se saa sinut kaipaamaan sellaisia asioita, joita et yleensä kaipaa”, Alati nojaa kyynärpäillään keittiötasoon takanaan. Hänen katseensa on surullista, syvää merenvihreää.

“Minä olen hyvä pitämään puoleni sellaisia vastaan”, Kaiho vastaa ja ajattelee niitä harvoja kertoja, kun joku on kutsunut hänet jonnekin. Eihän hän koskaan sano kyllä, ellei ole aivan pakko.

“Sen uskon. Mutta et tällaista: et sitä, että kesä osaa antaa sinulle sen mitä itse haluat.”

“Ja mitä luulet minun haluavan?”

Alati kohottaa kulmiaan. Hänen ei tarvitse sanoa mitään, sillä Kaiho muistaa kyllä pyytämättäkin: Minä antaisin mitä vain.

“Mutta velka on maksettu”, Kaiho sanoo. “Ei se voi vaatia minulta enempää. Ei kesä hallitse minua enää.”

“Sinähän sen tiedät”, Alati hymyilee jälleen vinosti.

“Minä en pelkää kesää”, Kaiho vastaa.

“Mutta sinun pitäisi”, Alati vastaa ja astuu lähemmäs.

so pull me closer and kiss me hard
i'm gonna pop your bubblegum heart

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 118
  • Lunnikuningatar
Vs: Appelsiinikajo, S, 5/10 (triplaraapalesarja, Kaiho/Alati)
« Vastaus #4 : 06.03.2022 16:55:12 »
5.
300 sanaa

Kaiho ottaa askeleen taaemmas, kohti ovea. (Paitsi että se on askel kohti Alatia.)

Pois, pakoon. (Taas lähemmäs.)

Hän ei pelkää, kesän hinta on maksettu, ei ole enää mitään mitä se voisi vaatia. (Mutta entä jos hän itse haluaa?)

Alati on pysähtynyt aloilleen ensimmäisen askeleen jälkeen ja odottaa vain, odottaa, eikä Kaiholla ole aikomustakaan suostua tällaiseen peliin, ja siksi hän kääntyy (kääntyyhän?), kävelee nyt ulos ovesta, nyt. (Ja silti: suoraan Alatin syliin.)

“Kas niin”, Alati sanoo pehmeästi. Hän laskee kätensä Kaihon paljaille käsivarsille ja antaa niiden lipua olkapäille, sitten niskaan. Peukaloillaan Alati silittää Kaihon kaulaa, ja Kaiho tuntee oman sydämensä sykkeen kosketusta vasten. On suljettava silmät, on pysähdyttävä, on annettava periksi.

“Kaiho.”

“Niin?”

Alatin kädet siirtyvät hitaasti mekon kauluksen napille ja avaavat sen, eikä Kaiho uskalla edes hengittää.

“Voisin napittaa mekkosi auki”, Alatin ääni on jälleen täynnä juovuttavaa kesäyötä.

“Voisitko?” Kaiho sanoo, eikä se ole kysymys vaan pyyntö.

“Mm-mmh”, Alati äännähtää ja suutelee Kaihon otsaa kuin tyynnytellen. Hänen seuraava kysymyksensä on lempeästi lausuttu, mutta se on silti vaarallinen raja, jota ei pitäisi ylittää: “Haluaisitko sinä?”

Alatin sormet pysähtyvät seuraavalle napille, ja Kaiho ajattelee jälleen sitä, miten kevyesti Alati koskettaa, miten tarkasti, miten huolellisesti. Hän ajattelee sinikellohämärää, Alatin huulia kaulallaan, kaikkea mitä ei saanut, ja haluaa.

“Kyllä”, Kaiho sanoo epäröimättä.

“Ja mitä minä saisin?” Alati kysyy hiljaa. Hänen katseensa on tumma ja upottava. Sormet avaavat napin ja silittävät nyt Kaihon solisluuta, ja ne ovat lämpimät ja hellät, eikä ole kuin yksi oikea vastaus:

“Kaiken”, Kaiho sanoo, ja tietää, että sen pitäisi pelottaa, mutta tällä kertaa niin ei käy. Ehkä koska nyt kaikki on oikein. Ehkä koska nyt hän on valmis, koska Alatikin varmasti haluaa hänet, hän tuntee sen ja ajatus on päihdyttävä, se hehkuu rintakehässä ja täyttää Kaihon raivoisalla janolla, poltteella, sokaisevalla valolla.

Alatin sormet pysähtyvät.
« Viimeksi muokattu: 06.03.2022 18:44:33 kirjoittanut Kaarne »

so pull me closer and kiss me hard
i'm gonna pop your bubblegum heart

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 118
  • Lunnikuningatar
Appelsiinikajo, S, 6/10 (triplaraapalesarja, Kaiho/Alati)
« Vastaus #5 : 17.04.2022 16:44:08 »
K/H: Terveisiä tämänkin tekstin parista pitkästä aikaa! Kellopelisydän ja pari muuta tekstiä varastivat tehokkaasti huomioni maaliskuussa ja huhtikuun alussa, ja vaikka nytkin yritän keskittyä Kellopelisydämen editointiin, pitää välillä vähän tuulettaa päätä. Tässä siispä vähän lisää Kaihoa ja Alatia!



6.
300 sanaa

“Sinun pitää mennä”, Alati vetää kätensä pois. Hänen äänensävynsä on viileä, melkein kylmä.

“Mutta —“

“Ei”, Alati pudistaa päätään. Hän ei katso Kaihoa silmiin, vaan jonnekin tämän ohi. “Älä. Se oli varoitus, ei lupaus.”

Varoitus, ei lupaus.

Kaiho kohottaa kätensä kaulalleen ja koskettaa ensimmäistä avatuista napeista. Häpeä polttaa hänen poskiaan.

“Sinä olet —“, hän aloittaa, mutta ei saa sanottua lausetta loppuun, koska kaikki kipeät ja epäreilut tunteet kietoutuvat siihen kuin tukahduttavat ohdakkeet.

“Niin olenkin”, Alati sanoo suoraan. “Ja siksi sinun on parasta lähteä nyt. Mene vielä kun voit, äläkä tule takaisin.”

Kaiho napittaa mekkonsa napit tärisevin sormin ja lähtee.





Työpäivästä ei tulisi mitään, joten ensimmäistä kertaa koskaan Kaiho soittaa esimiehelleen ja valehtelee olevansa kipeänä.

Loppujen lopuksi se on melkein totta, sillä yksiön hämärässä häntä kalvaa levottomuus ja kuume tuntuu hohkaavan koko kehossa. Vähän väliä Kaiho katselee itseään kylpyhuoneen peilistä, mutta näkee vain tummissa silmissään hehkuvat kultahiput, kuin tähdet tai auringonsirpaleet.

Mitä sinä minulle teit, Alati? Hän kysyy saman kysymyksen mielessään yhä uudelleen ja uudelleen. Kesänkaipuu raapii hänen rintakehäänsä terävin kynsin.

Se kertoo kaikesta siitä, mitä olisi voinut olla, ja siitä, mitä pitäisi olla.





Kaiho seisoo jääkylmässä suihkussa kunnes hänen hampaansa kalisevat ja tunto on kadonnut sormenpäistä.

Hän laittaa lakanansa pakastimeen ja juo jatkuvasti jäävettä, mutta mikään ei auta:

kesän polte ei vaimene hetkeksikään.





Kun Kaiho yöllä makaa vuoteessaan polttavan houreen ja valveen rajamailla, ilma on täynnä kahahtelua ja huminaa ja kuisketta. Se tuoksuu sitrushedelmiltä ja auringolta ja kesältä, ja jos Kaiho raottaisi silmäluomiaan, hän näkisi, että kaikkialle ympärille on kasvanut niittykukkia ja saniaisia.

Kesä on hiipinyt sisään Kaihon perässä kuin varkain, ja nyt se kietoo vähitellen kärhänsä kaikkialle eikä päästä irti.

Kaiho nukkuu ja näkee unta kesäyön pehmeästä valosta, metsän viileistä varjoista ja Alatista, joka sanoo ein sijaan kyllä.

so pull me closer and kiss me hard
i'm gonna pop your bubblegum heart

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 118
  • Lunnikuningatar
Appelsiinikajo, S, 7/10 (triplaraapalesarja, Kaiho/Alati)
« Vastaus #6 : 20.05.2022 18:03:35 »
7.
300 sanaa

“Kaiho.” Alatin ääni tunkeutuu unen läpi vaimeana. Kaiho on uponnut vihreään saniaisvaloon, ja sen häikäistessä on vaikea kuulla mitään. Ja sitä Alati on jo täällä hänen kanssaan, joten —

“Kaiho!” nyt ääni on terävämpi, hätääntynyt. Maailma huojahtelee. Jokin Kaihossa ymmärtää, että häntä ravistellaan varovasti, mutta sekin tapahtuu toisaalla, väärässä paikassa, väärässä ajassa, ei täällä.

“Olkoon.” Sana on pelkkä murahdus, mutta hetken kaikki limittyy: Alatin käsivarret Kaihon ympärillä, hänen lämmin hengityksensä kaulalla. Kaiho huokaa tyytyväisenä ja käpertyy Alatin rintakehää vasten.

Käy kohahdus, ja kohina, ja Kaiho uppoaa hyiseen kurimukseen.





Hän havahtuu pärskien ja kakoen. Katse terävöityy nopeasti, kesä ropisee lattialle. Kaiho istuu kylpyhuoneen lattialla ja suihkusta valuu jääkylmää vettä hänen päälleen.

“Anteeksi”, Alati sanoo. Hän kääntää suihkun kiinni ja ojentaa kätensä Kaiholle. “Minun oli pakko saada sinut hereille. En uskaltanut odottaa.”

Kaiho räpyttelee silmiään. Ripsissä on vesipisaroita ja yöpaita on läpimärkä. Se liimautuu kiinni kosteaan ihoon.

“Mitä sinä teet täällä?” hän saa kysyttyä. Kylpyhuoneen kaakeliseiniä peittävät humalaköynnökset.

“Kesä on ollut harvinaisen hiljaa. Se on yleensä vaaran merkki.”

Kaiho tarttuu Alatin käteen ja antaa hänen auttaa itsensä ylös. Alati irrottaa otteensa heti kun se on mahdollista. Hän katsoo Kaihoa ja kurtistaa kulmiaan.

“Iiriksesi ovat jo pelkein puoliksi kultaiset, kesä on saanut sinusta niin voimakkaan otteen.”

Kaiho kääntyy ja kohtaa peilikuvansa. Silmien tummanruskeassa risteilee ohuita kultajuovia.

“Mitä se tarkoittaa?” hän kysyy.

“En ihan tarkalleen tiedä”, Alati huokaa. Hän hieroo niskaansa kädellään. “Viimeksi kesä… no, oli mustasukkainen rakastajattarelleni. Mutta nyt — se kohtelee sinua toisin, koska haluaa sinut.”

“Rakastajattarellesi?” Kaiho ei ole varma siitä, onko mustasukkaisuus hänen omaansa vaiko kesän, mutta tummaa ja painavaa se silti on.

“Minulla oli tapana etsiä sellainen kesätaikuutta varten joka vuosi, ettei se olisi riistäytynyt hallinnasta. Mutta Siro… No, välitin hänestä oikeasti, ja sitä kesä ei voinut sietää.”

“Mitä hänelle sitten tapahtui?”

Alatin katse on täynnä kitkerää pimeää. “Kesä söi hänet.”
« Viimeksi muokattu: 16.09.2022 22:05:37 kirjoittanut Kaarne »

so pull me closer and kiss me hard
i'm gonna pop your bubblegum heart

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 118
  • Lunnikuningatar
Appelsiinikajo, S, 8/10 (triplaraapalesarja, Kaiho/Alati)
« Vastaus #7 : 16.09.2022 21:46:25 »
8.
300 sanaa

“Söi hänet?” Kaiho toistaa. Hän ajattelee kultaa katseessaan: kuin valorailoja mustassa marmorissa. Ratkooko kesä hänet rikki sisältäpäin?

“Mm”, Alati sulkee silmänsä. “Taikuudella on terävät hampaat. Se odotti, että Siro luotti minuun täysin ja hyökkäsi sitten. Enkä osannut odottaa, että kesä menisi niin pitkälle. Niin ei ollut käynyt koskaan aiemmin.”

“Hän siis kuoli?”

Alati pudistaa päätään. “Pahempaa. Hän lakkasi olemasta Siro, tai edes ihminen. Kun näin hänet viimeisen kerran, Siro oli jo puoliksi haaltunut, enemmän saniaisenvihreitä varjoja ja usvavaloa kuin lihaa ja luita.”

“Etkä sinä tehnyt mitään?”

“Oli myöhäistä”, Alati huokaa. “Ehkä on nytkin, mutta pelkään, että toisin. Kesä haluaa sinusta jotain muuta kuin rakastajattareni. Se ei aio muuttaa sinua osaksi itseään.”

“Mitä sitten?” Kaihon ääni on edelleen tyyni. Hänellä on kylmä, iho on noussut kananlihalle. Alati ei kuitenkaan ojenna pyyhettä takanaan olevasta naulakosta, eikä Kaiho pyydä.

“Kesä haluaa, että olisit minun morsiameni. Että jakaisit sen kanssani.”

Alatin lause ehtii tuskin päättyä, kun aurinko räjähtää kylpyhuoneessa.





Kaihon päätä särkee terävinä, sykkivinä piikkeinä. Hän näkee pelkkää valkoista, ja muutkin aistit valuvat ja sekoittuvat toisiinsa: tuoksuu appelsiinikajolta, tuntuu hunajanpehmeältä.

Ainoa pysyvä, varma asia on Alatin käsi Kaihon olkapäällä, peukalo solisluulla. Sen ote on varovainen mutta painava. Kesä yrittää peittää senkin, valehdella toisenlaisista kosketuksista, rohkeammista ja kiihkeämmistä, mutta siinä se ei onnistu. Kaiho on toivonut kauan kaikenlaista, ja hän osaa siksi erottaa haavekosketuksen todellisesta silloin kun ne tapahtuvat samaan aikaan.

On silti vaikea kuulla kirskunarovion läpi, vaikka Kaiho tietää Alatin puhuvan. Taikuus huutaa kovempaa, eikä sen tarvitse käyttää heikkoja ihmissanoja, kun vereen voi kirjoittaa suoraan tunteita ja toiveita.

Kaiho ei kuule vaikka kuinka yrittää, mutta hän ojentaa silti kätensä ja hapuilee, tunnustelee ilmaa ja totuutta taikuuden takana. Kun sormenpäät löytävät Alatin käsivarren, Kaiho keskittyy ja painaa kyntensä ihoon vaikka tietää sen varmasti sattuvan, piirtää sanan kirjain kirjaimelta vaikka ei näe mitään:

Kyllä.
« Viimeksi muokattu: 16.09.2022 22:04:57 kirjoittanut Kaarne »

so pull me closer and kiss me hard
i'm gonna pop your bubblegum heart

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 118
  • Lunnikuningatar
Appelsiinikajo, S, 9/10 (triplaraapalesarja, Kaiho/Alati)
« Vastaus #8 : 21.09.2022 20:13:53 »
K/H: Huhhuh! Loppu lähestyy, enää yksi osa tämän jälkeen. Jännää!



9.
(300 sanaa)

Kesä vaikenee, ja kylpyhuoneeseen laskeutuu kalvas, hämmentynyt hiljaisuus. Kaiho avaa silmänsä ja joutuu odottamaan hetken, että katse tarkentuu kunnolla.

Alati tuijottaa häntä kulmat kurtussa. Ilmeessä on samaan aikaan jotakin levotonta ja syyttävää.

“Kaiho”, Alati sanoo, ja nimi on kuin rikki räsähtävä jää askelten alla.

“Odota”, Kaiho kohottaa kätensä heidän väliinsä. “Auta minut ylös. Pidä minusta kiinni.”

Alatin suu vetäytyy tiukaksi viivaksi, mutta hän tottelee, ja vaikka hänen hartiansa ovatkin jännittyneet, kädet Kaihon ympärillä ovat varmat, niiden kosketus lempeä ja turvallinen.





“Se on vaiti”, Alati sanoo viimein. Hän kuulostelee kylpyhuoneen hiljaisuutta. “Kesä.”

“Se odottaa sinun vastaustasi”, Kaiho sanoo. “Että sinetöisit sen, mitä sanoin.”

“Hmm?”

“Tätä se ei voi tehdä itse. Se haluaa, että olen sinun — se haluaa pitää minut. Kerroit, että se söi Siron houkuttelemalla hänet omakseen. Mutta sanoit myös, että se haluaa tehdä minusta morsiamesi, ja että jakaisin kesän kanssasi. Silloin… olisin sinun kaltaisesi.”

Alati astuu askeleen taaemmas. Hän katsoo Kaihoa ja sivelee alahuultaan etusormellaan miettiessään. “Mistä tiedät? Miten?”

“Koska se yritti pakottaa minut, mutta ei pystynyt. Se ei pystynyt muuttamaan minua, vaikka koettikin monella tapaa: houkuttelemalla, runnomalla, ajamalla minut luoksesi. Kesänkaipuu vain rikkoi minut vähä vähältä yhä syvemmin, koska…”

“Koska?” Alati kohottaa kulmiaan. Kaiho pelkää äänensä särkyvän, mutta sanoo silti:

“Koska se yritti antaa minulle jotakin sellaista, mikä ei ollut todellista. Ja vaikka minä halusin — vaikka minä haluan — olen… En ole koskaan suostunut sellaiseen. Olen torjunut toiveet silloinkin, kun ei olisi pitänyt. Ja jos kesä tahtoo, että minä — että se saa minut, sinunkin on haluttava sitä. Sen on oltava totta, ja siksi sinun on ensin vastattava.”

“Kaiho, minä —“, Alati aloittaa. Kaiho liikahtaa heti ja painaa kätensä hänen suulleen ennen kuin lause ehtii loppuun, vaikkei edes tiedä, mitä Alati aikoo sanoa.

“Älä! Älä sano mitään, mitä katuisit myöhemmin”, Kaiho pudistaa päätään. “Meidän täytyy puhua tästä. Antaa kesän odottaa.”

so pull me closer and kiss me hard
i'm gonna pop your bubblegum heart

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 118
  • Lunnikuningatar
K/H: Jes, valmis!  8) Tälle kukkakauppa-AU:lle tulee vielä jossain vaiheessa kolmas osa nimeltä Syreenipimeä, mutta varmaan vasta joskus lähempänä kesää.



10.
(300 sanaa)

Kaiho keittää teetä. Hänellä on kaapissaan vain ikivanhaa Liptonin Yellow Labelia, mutta Alati ei valita, vaan juo kuuliaisesti suuresta valkoisesta mukista ja tuijottaa ulos ikkunasta kesäyön kullan ja unikonpunaisen sävyttämään hämärään.

“En tiedä”, Kaiho sanoo, koska hän tietää kyllä, mitä Alati tahtoisi kysyä. “En minä ole… Se oli vain villi arvaus. Sinunhan tässä pitäisi ymmärtää paremmin, mitä tehdä.”

“Pelkäätkö sinä?” Alati kysyy lempeästi.

“Kyllä”, Kaiho sanoo. “Nyt minä pelkään. Mutta en ehkä sitä, mitä luulet.”

Kaiho sekoittaa teetään niin kiihtyneesti, että sitä roiskuu pöydälle ja hänen kämmenselälleen. Hän ähkäisee ja nousee huuhtelemaan kättään kylmällä vedellä.

“Vedä henkeä ja rauhoitu”, Alati sanoo, vaikkei itsekään vaikuta kovin tyyneltä. Hänen leukapielensä ovat kireät, äänessä voipumusta. “Ei ole hätää.”

“Tietenkin on.”

“Sanoit itse, että meidän pitää antaa kesän odottaa. Se on niin halutessaan aika kärsivällinen, ja nyt se tietää, mitä tahtoo.”

Kaiho kuvittelee, kuinka kesä on kietoutunut koko keittiön ympärille kuin valtava roosanhehkuinen käärme, joka tuijottaa heitä laiskasti luomettomilla silmillään. Tai ei: ehkä ennemmin kuin kissa, joka paljastaa kyntensä vasta sitten, jos he tekevät jotakin, mitä se ei tahdo.

“Typerä kukkakimppu”, Kaiho mutisee.

“Mm.”

Jos”, nyt Kaiho puhuu kesälle, “jos Alatikin sanoo kyllä ja sinä saat meidät molemmat, lakkaatko vikittelemästä ja valehtelemasta minulle? Annatko minun tehdä valintani vapaasta tahdostani?”

Kesä huiskauttaa häntäänsä eikä vastaa.

“Sen kanssa on hyvin vaikea käydä kauppaa”, Alati sanoo. “Sillä ei ole tapana kuunnella.”

“Sinuakaan?”

“Miltä vaikuttaa?” Alati hymyilee ilottomasti.

“Vielä viime yönä meni ihan hyvin”, Kaiho sanoo ja ajattelee sinikellohämärää, Alatin käsiä vyötäröllään, lemmikinpehmeitä suudelmia ihollaan. “Siihen asti, että minä —“

“Hmm. Ennemmin siihen asti, että aloin itsekin tahtoa sinut. Tai ei: tahtoa oppia tuntemaan sinut paremmin”, Alati katsoo Kaihoa ja tällä kertaa siinä katseessa on syksyn koko syvyys, sen tumma vakava kaipuu. “Se oli raja.”

“Tahdotko yhä?” Kaiho kysyy, ja Alati nyökkää.

so pull me closer and kiss me hard
i'm gonna pop your bubblegum heart