Kirjoittaja Aihe: Ace Attorney: Kaunotar ja hirviö (Edgeworth/Gumshoe) | S  (Luettu 324 kertaa)

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 945
    • ficcilistaus
Ikäraja: S
Fandom: Ace Attorney (Gyakuten Saiban) - Perustuu ensimmäiseen videopeliin (Phoenix Wright: Ace Attorney) ja sen perusteella kehiteltyyn headcanoniin eikä siis spoilaa myöhempiä pelejä. Ekan pelin tapahtumat käsitellään animen ykköskauden alkupuolella.
Paritus: Miles Edgeworth/Dick Gumshoe
Pituus: Oneshot / 2300 sanaa
Haasteet: Pizzaperjantai (ravintolassa nautittu jauheliha, salami, punasipuli, bearnaisekastike, majoneesi – oreganolla ja tuplajuustolla), FinFanFun1000 (424: hampurilainen)


~ Kaunotar ja hirviö ~


"Katsopa tätä!" Phoenix sanoi ja näpäytti sormellaan puvuntakkinsa rintapieleen kiinnitettyä pinssiä.
Edgeworth loi Phoenixiin epäuskoisen katseen teekuppinsa ylitse. "Ihanko totta, Wright?" hän kysyi. "Poikkesitko syyttäjävirastoon ihan vain esitelläksesi puolustusasianajajan pinssiäsi?"
"En tietenkään", Phoenix sanoi hämillään. Olihan hän kovin kiintynyt pinssiinsä. Se oli kullanvärinen ja pyöreähkö – tarkemmin katsottuna auringonkukan muotoinen. Mutta ehkäpä hänellä oli tapana tehdä siitä turhan suuri numero. "Itse asiassa tulin kysymään, mitä mieltä olet tästä?"

Phoenix kaivoi povitaskustaan valokuvan ja asetti sen Edgeworthin työpöydälle. Se oli valvontakameran otos nuoresta miehestä, joka piteli toisessa kädessään wokkipannua ja toisessa kokkiveistä. Molemmat oli myöhemmin todettu murha-aseiksi. Miehen esiliina oli yltä päältä veressä. Phoenixilla tulisi olemaan melkoinen työ todistaa asiakkaansa syyttömäksi, eikä hänellä ollut vielä aavistustakaan siitä miten hän sen tekisi. Mutta hän uskoi asiakkaansa viattomuuteen, ja se riitti. Kaikella muulla oli tapana loksahtaa kohdilleen.

Edgeworth vaivautui hädin tuskin vilkaisemaan valokuvaa. "Wright..." hän aloitti. "Tiedät hyvin, etten voi keskustella kanssasi todistusaineistosta. Jos sinulla on aiheesta jotain sanottavaa, niin säästä se huomiseen oikeudenkäyntiin."

Phoenix tunki kuvan takaisin taskuunsa. Niinpä tietenkin. Silti hän jaksoi aina yrittää, sillä joskus temppu toimi. Etenkin etsivä Gumshoella oli tapana puhua sivu suunsa. Jos Edgeworth piti suunsa supussa, ehkä hänen työhuoneestaan löytyisi jotain hyödyllistä? Phoenix ei tietenkään voinut noin vain alkaa penkoa toisen tavaroita, mutta eräs asia kiinnitti hänen huomionsa yleensä niin siistissä huoneessa: työpöydällä lojuva mainosesite.

"Ristorante Il Girasole", Phoenix luki heristäen paperilappusta voitonriemuisesti. "Uusi italialainen ravintola!" Hänen asiakkaansa oli kokki, ja murha oli tapahtunut ravintolan tiloissa. Syyttäjän pöydällä oli jonkin toisen ravintolan esite. Oliko tämä muka pelkkä yhteensattuma?
Edgeworth siemaisi kaikessa rauhassa teetään ennen kuin vastasi: "Niin?"
Phoenix lätkäisi esitteen takaisin pöydälle. Se taisi sittenkin olla vesiperä. Mutta eihän sitä voinut etukäteen tietää. Aivan merkityksettömän tuntuiset sivuseikatkin saattoivat joskus paljastua johtolangoiksi. "Jännittääkö?" hän kysäisi. "Sinulla on vielä kokonainen ilta aikaa kasata juttusi."
Edgeworth hymähti. "Tämä juttu on jo kasassa, ja ellet ole keksinyt jotain aivan uutta näkökulmaa, ei käsittelyssä tule menemään kuin puoli päivää. En ajatellut tehdä töitä tänä iltana. Minulla on muita suunnitelmia."
Jokin Edgeworthin äänensävyssä herätti Phoenixin mielenkiinnon. "Liittyvätkö suunnitelmasi kenties tähän?" hän kysyi osoittaen sormellaan ravintolan esitettä. Edgeworthilla ei näyttänyt olevan aikomusta jatkaa keskustelua, joten Phoenix lisäsi panoksia. "Ovatko ne treffit?"

Edgeworth oli saanut teensä juotua. Hän työnsi kupin syrjään ja ryhtyi tutkimaan puhelintaan. Voisiko kyse olla romanttisesta tapaamisesta? Edgeworth ei ehkä sitä tiennyt, mutta Phoenixin naispuoliset kollegat puhuivat hänestä lakkaamatta. Miles Edgeworth vaikutti olevan syyttäjäviraston tavoitelluin poikamies. Ketään ei kiinnostanut, että Phoenixkin oli vapailla markkinoilla.

"Tuskinpa sentään", Phoenix jatkoi. "Sinähän olet jo naimisissa. Nimittäin työsi kanssa." Tämä oli Phoenixin hyväksi havaittu taktiikka todistajien suhteen. Kun riittävän kauan tökki, he puhuivat lopulta itsensä pussiin. Yhden pienen valheen peittämiseksi piti keksiä lisää valheita, kunnes koko rakennelma sortui kuin korttitalo.
Mutta Edgeworth ei mennyt halpaan. "Sanoin vain, etten ajatellut tehdä töitä tänä iltana. Kaikki muu on mielikuvituksesi tuotetta. Toivon asiakkaasi vuoksi, että kohdistat spekulaatiosi jatkossa johonkin tähdellisempään." Edgeworth oli liian kohtelias sanomaan sitä ääneen, mutta kaikesta näki, ettei hänellä ollut mitään sitä vastaan, jos Phoenix häipyisi pikimmiten.
"Okei, okei", Phoenix sanoi ja suuntasi kulkunsa ovelle. "Arvaanpa, että vietät koko illan ihan yksin, putsaten pölyjä Teräs-samurai-DVD-kokoelmastasi."

*

Edgeworth tarkasteli peilikuvaansa miestenhuoneen peilistä. Hänen mittatilauspukunsa oli juuri tänä aamuna tullut pesulasta. Valkoinen röyhelökaulus oli tahraton. Edgeworth kampasi hiuksensa ja irvisti peilikuvalleen tarkistaakseen, ettei lounasta ollut jäänyt hampaankoloon. Tänä iltana kaiken piti olla täydellistä. Wright oli kieltämättä mestari onkimaan tietoja. Jopa Edgeworth, joka yleensä oli tilanteen tasalla, oli tällä kertaa ollut vähällä laverrella. Se johtui siitä, että häntä hermostutti. Häntä hermostutti enemmän kuin mikään oikeusistunto pitkään aikaan. Edgeworth oli todellakin menossa treffeille. Ajatus toi hymyn hänen huulilleen.

Edgeworth palasi työhuoneeseensa hakemaan päällystakkiaan. Hänellä oli useampikin syy pitää Wrightin utelias nokka loitommalla yksityiselämästään. Ensinnäkin, nämä olivat vasta ensimmäiset treffit. Lisäksi kyseessä oli joku, jonka Edgeworth oli tavannut töiden kautta. Joku, jonka seurasta hän oli aina nauttinut ja johon hän oli aina pystynyt luottamaan.

Edgeworth sulki työhuoneensa oven ja lähti kävelemään kohti hissiä. Hississä hän lähetti puhelimellaan viestin: Lähden nyt. Nähdään seitsemältä.

*

Il Girasole oli juuri niin elegantti kuin Edgeworth oli toivonutkin. Pöytäliinat olivat hohtavan valkoiset, tarjoilijat kohteliaita ja italiankielinen ruokalista lupasi tarkoin harkittuja gastronomisia nautintoja tuoreista raaka-aineista. Edgeworth oli ollut onnekas saadessaan pöydän näin pian avajaisten jälkeen. Ravintola oli täynnä isompia ja pienempiä seurueita, ja ympärillä kävi eloisa puheensorina. Muutamia pariskuntiakin näkyi. Italialaista ruokaa ei ollut tarkoitettu nautittavaksi yksin.

Odotellessaan seuralaistaan Edgeworth tutki ruokalistaa. Alkupalaksi kenties tonno fumè con sesamo, seppioline al limone, salmone in vinagrè. Se kuulosti herkulliselta. Tarjoilija saapui vesikarahvin kanssa ja kaatoi Edgeworthin lasiin vettä. Edgeworth tarkisti ajan puhelimestaan. Kello oli varttia yli seitsemän. Juuri silloin näytölle välkähti uusi viesti.

Anteeksi kamalasti. Minun täytyy jäädä ylitöihin.

Edgeworth tuijotti puhelintaan hämillään, aivan kuin se olisi juuri sylkäissyt hänen naamalleen kylmää vettä. Ylitöihin? Tällä varoitusajalla? Mikä surkean läpinäkyvä hätävalhe. Äkkiä Edgeworth tunsi syvää inhoa ympärillään jutustelevia ihmisiä kohtaan. Mikä oikeus heillä oli näyttää niin tyytyväisiltä? Entä mitä hän nyt tekisi? Poistuminen pelkän vesilasillisen jälkeen olisi äärimmäisen noloa, mutta ei kuitenkaan niin noloa kuin syödä yksin italialaisessa ravintolassa, etenkin kun pöytä oli jo katettu kahdelle. Edgeworthin ruokahalukin oli äkkiä poissa. Samassa hän vilkaisi ulos ikkunasta ja näki jotain kummallista. Etsivä Gumshoe seisoi kadun toisella puolella, tutussa trenssitakissaan, ja tuijotti puhelintaan. Edgeworth henkäisi ja kohdisti Gumshoehun niin pistävän katseen, että se näytti lävistävän ikkunan ja osuvan suoraan kohteeseensa. Gumshoe nosti katseensa ja hätkähti silmin nähden.

Edgeworth näpytteli nopeasti vastauksen: Älä mene minnekään!!!

*

Gumshoen teki mieli potkaista itseään. Tietenkin herra Edgeworth oli nähnyt hänet. Hänhän oli epähuomiossa seisonut suoraan katulampun alla. Oli myöhäistä yrittää poistua paikalta, kun vahinko oli jo tapahtunut. Gumshoe väisti joukkoa kovaäänisiä miehiä, jotka olivat ilmeisesti purkautuneet ulos hänen takanaan sijaitsevasta sporttibaarista. Italialaisen ravintolan ovi avautui, ja herra Edgeworth astui ulos.

Herra Edgeworth näytti niin uskomattoman tyylikkäältä astellessaan tien yli. Askeleissa oli määrätietoisuutta, ja hänen ilmeensä oli kireä. Juuri tuolta Herra Edgeworth näytti valmistautuessaan sättimään poliisia jonkin töppäyksen takia. "Mitä tämä nyt on olevinaan?" hän kysyi ristien käsivartensa puuskaan. "Jouduin juuri kuittaamaan laskun yhdestä lasillisesta vettä. En kehtaa näyttää naamaani Il Girasolessa enää koskaan. Kuvitteletko, että oli helppoa saada pöytävaraus yhteen kaupungin parhaista ravintoloista?"
Gumshoe painoi katseensa kengänkärkiinsä. Juuri tämän keskustelun hän oli yrittänyt välttää kertomalla asiansa viestin välityksellä. "Anteeksi, herra Edgeworth..." hän mutisi. "Mutta entä jos joku näkee meidät?"
"Mehän puhuimme tästä jo. Ilallinen työn merkeissä. Siinä kaikki."
"Mutta... mutta..." Gumshoe aloitti vältellen yhä herra Edgeworthin tutkivaa katsetta. "Tuollainen ravintola on minun kukkarolleni aivan liian kalliskin."
Edgeworthin kädet olivat yhä puuskassa ja sormet rummuttelivat käsivartta. Se oli todella hermostuttava tapa. "Tein mielestäni selväksi, että minä tarjoan."
"Entä huomisen oikeudenkäynti?" Gumshoe kysyi etsien epätoivoisesti ulospääsyä ristikuulustelustaan. Tältä siis tuntui rikollisesta, johon syyttäjä Edgeworth oli päättänyt upottaa kyntensä.
"Miten se tähän liittyy?"
"No... Miten voisin syödä ravintolassa, kun olen miettinyt koko päivän verisiä kokkiveitsiä?" Se kuulosti vielä typerämmältä kuin mitä Gumshoe oli kuvitellut. Hänhän oli poliisi ja kohtasi kuoleman, tavalla tai toisella, lähes päivittäin. Ei se häntä kylmäksi jättänyt, mutta jos hän lamaantuisi tragedian äärellä, hän ei kykenisi tekemään työtään. Uhrit jäisivät ilman oikeutta ja syylliset ilman rangaistusta.
Herra Edgeworth veti henkeä, kuin valmistautuen lyömään sanallisen iskun, joka päättäisi vastustajan säälittävän pyristelyn lopullisesti. Mutta sitten hän huokaisikin syvään. Hänen koko olemuksensa käpertyi kasaan. "Pelkkiä tekosyitä", hän sanoi ponnettomasti. "Mikset vain sano sitä suoraan? Että muutit mielesi. Että et sittenkään halua... tätä. Meitä. Minua."

Tuntui hirveältä satuttaa tällä tavoin jotakuta, jota Gumshoe kunnioitti yli kaiken. Hänen ei olisi ikinä pitänyt päästää asioita näin pitkälle. Kaikki nämä yhteiset vuodet, ne olivat olleet onnellisia. Silmäyksiä, joiden todellista merkitystä Gumshoe oli arvuutellut mielessään nukkumaan mennessään. Hymynhäivähdyksiä, joita hän ei ollut uskaltanut tulkita edukseen, sillä eihän herra Edgeworthin kaltainen mies voisi ikinä... Ja kun herra Edgeworth oli viimein pyytänyt häntä treffeille... kaikki päättyikin näin. Kunpa hän voisi halata herra Edgeworthia tai edes tarttua hänen käteensä. Mutta se oli mahdotonta. Kumpikaan ei ollut valmis sellaiseen julkisella paikalla.

"Herra Edgeworth... Totuus on, että minulla oli kyllä aikomus tulla ravintolaan. Mutta sitten... Seisoin tässä monta minuuttia... Kaikki nuo hienot ihmiset... Ja minä... Minä en osaisi edes lukea ruokalistaa. Kyllä minä sen muistin, että lupasit tarjota. Eikä se olisikaan mikään ongelma kerran tai kaksi. Mutta kai tiedät, etten tule koskaan lyömään rahoiksi. Tykkään tästä työstä. En pystyisi koskaan tekemään vastapalvelusta, ostamaan sinulle hienoa lahjaa, viemään sinua ulkomaille..."

Herra Edgeworth kuunteli hiljaa, halaten itseään tiukasti, kuin olisi värissyt kylmästä. Hän oli kääntänyt päänsä sivuun siten, että hiukset peittivät hänen kasvonsa. Gumshoe ei nähnyt muuta kuin yhteen puristuneet huulet. Herra Edgeworthin hiukset olivat kuin hopeanhohtoista silkkiä. Takaraivolla törrötti itsepäinen hiussuortuva. Gumshoe oli kerran yrittänyt silittää suortuvan tasaiseksi, mutta se oli pian ponnahtanut takaisin.

"Me olemme kuin kaunotar ja hirviö", Gumshoe sanoi. "Sinä olet tuo fiini ravintola. Minä olen tämä rähjäinen sporttibaari. Meidän on parempi pysytellä eri puolilla tietä."

Äkkiä herra Edgeworth nosti leukansa ja sipaisi hiukset pois silmiltään. Muutos oli samanlainen, jonka Gumshoe oli nähnyt monta kertaa ennenkin. Herra Wright ryhdistäytyi juuri samoin, kun syyttäjä oli ahdistanut hänet nurkkaan ja kaikkein epätoivoisimmassa tilanteessa hän oivalsi jotain käänteentekevää.

Herra Edgeworth kohotti etusormensa. "Vastalause", hän sanoi, tökäten Gumshoeta rintaan. "Jos oikein muistan, niin kaunotar ja hirviö saavat, kaikesta huolimatta, lopulta toisensa."
"Jaa... " Gumshoe sanoi ymmällään. Ehkäpä hän oli valinnut väärän vertauskuvan. Se ei tosiaankaan olisi ensimmäinen kerta.
"En halua olla tien tuolla puolella, jos joudun olemaan siellä yksin."
"Yksin?" Gumshoe ihmetteli. "Sinäkö? Voisit saada kenet hyvänsä."

Ja syvällä sisimmässään Gumshoe tiesi, että juuri siinä ongelman ydin piilikin. Herra Edgeworth eli aivan eri maailmassa kuin hän. Hän tunsi tuomareita, poliitikkoja ja muuta yhteiskunnan kermaa. Kuinka kauan hän jaksaisi olla kiinnostunut Gumshoen kaltaisesta vanhasta jeparista?

Herra Edgeworthin huulille oli noussut tietäväinen hymy. "Luuletko tosiaan, että kestäisin hetkeäkään jonkun itseni kaltaisen seuraa?"
Gumshoe huokaisi. "Kuinka kauan arvelet sitten kestäväsi minun seuraani?"
"Etsivä Gumshoe", herra Edgeworth sanoi juhlallisesti. "Mistä tämä epäröinti kumpuaa? Ajatteletko kenties, että pyysin sinua ulos hetken mielijohteesta?"
"No enpä kai..." Gumshoe mutisi, sillä sellainen ei kieltämättä olisi ollut lainkaan herra Edgeworthin tapaista.
"Minä odotin", herra Edgeworth sanoi. "Odotin, että aika tekisi tehtävänsä ja tunteeni hälvenisivät. Mutta niin ei käynyt. Sinä olet kiltti, luotettava, jalat maassa. Haluan juuri sinut ja juuri tuollaisena kuin olet."
Gumshoe tunsi punastuvansa, sillä niin hyvältä herra Edgeworthin sanat olivat tuntuneet. "Mutta..." hän sanoi, vilkaisten italialaista ravintolaa. Edes herra Edgeworth ei saisi häntä sisään tuosta ovesta.
"Hiiteen koko ravintola", herra Edgeworth sanoi. "Ajattelin vain... Näiden piti olla ensimmäiset treffimme... Halusin tehdä vaikutuksen."
Oli harvinaista nähdä herra Edgeworthin hapuilevan sanoja tällä tavoin. Gumshoen piti käyttää kaikki tahdonvoimansa ollakseen astumatta yhtään lähemmäksi. Se oli vaikeaa, sillä juuri nyt hän ei halunnut muuta kuin kaapata herra Edgeworthin syliinsä ja rutistaa oikein kunnolla. "Olet tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen jo kauan sitten, herra Edgeworth."
"Entäpä..." herra Edgeworth aloitti, pysähtyen sitten harkitsemaan. "Entäpä jos kutsuisit minua tänä iltana Milesiksi?"
Gumshoe ei tiennyt ketään, jolla oli oikeus puhutella herra Edgeworthia tämän etunimellä. "Miles", hän sanoi kokeeksi. Se kuulosti ihanalta.
"Richard", Miles vastasi hymyillen.
Gumshoe purskahti nauruun. "Kukaan ei kutsu minua Richardiksi", hän sanoi. "Paitsi äitini."
"Äitisi ja minä", Miles sanoi. "Missä haluaisit syödä? Minulle käy kaikki."

*

Phoenixilla oli mennyt töissä pitempään kuin hän oli suunnitellut. Hän oli turhaan odottanut jonkinlaista neronleimausta asiakkaansa tukalaan tilanteeseen liittyen. Lopulta hän oli antanut periksi, sammuttanut toimiston valot ja hypännyt pyöränsä selkään. Kotimatkalla hän aikoi kuitenkin tehdä yhden ylimääräisen pysähdyksen.

Ristorante Il Girasole. Phoenix ei päässyt irti ajatuksesta, että ravintolalla oli jokin merkitys Edgeworthille ja siten kenties huomiselle oikeusistunnolle. Ravintola oli lähes kotimatkan varrella, joten hän voisi yhtä hyvin käydä paikan päällä. Pysähtyessään ravintolan eteen Phoenix huomasi heti olevansa jäljillä. Kadulle oli nimittäin parkkeerattu tutun näköinen punainen urheiluauto. Ravintolan ikkunat olivat niin avarat ja kirkkaasti valaistut, että Phoenix pystyi käymään katseellaan läpi kaikki ruokailijat. Hänen pettymyksekseen Edgeworthia ei kuitenkaan näkynyt. Phoenix lukitsi pyöränsä lähimpään telineeseen. Hän ei ollut vielä valmis luovuttamaan. Il Girasolen vieressä oli kiinalainen ravintola. Se ei ehkä ollut yhtä hienostunut kuin Il Girasole mutta silti viihtyisän näköinen. Ehkäpä italialaisessa oli ollut täyttä ja suunnitelmat olivat muuttuneet lennossa? Kiinalaisessa ravintolassa oli hiljaista. Oli helppo nähdä, ettei Edgeworth ollut sielläkään. Oli vielä yksi vaihtoehto: englantilaistyylinen pubi tien toisella puolella. Pubin edessä olevat ständit mainostivat illan jalkapallo-ottelua ja erilaisia oluita. Oli vaikea kuvitella Edgeworthia tällaisessa paikassa – varsinkaan jos kyseessä oli treffit. Kadulta oli vaikea nähdä sisälle, joten Phoenix rohkaisi mielensä ja tarttui ovenkahvaan. Pubi oli täynnä ihmisiä, ja futismatsissa oli niin jännät paikat, ettei kukaan kiinnittänyt häneen mitään huomiota.

Phoenix joutui kuitenkin poistumaan pubista tyhjin käsin. Niin vaikeaa kuin se olikin, hänen oli myönnettävä tappionsa. Hän vilkaisi punaista urheiluautoa uudemman kerran. Oliko se lopulta edes samanmerkkinen kuin Edgeworthin kulkupeli? Phoenix ei ymmärtänyt autoista mitään. Eihän hänellä ollut edes ajokorttia. Edgeworth vietti varmaankin rauhallista koti-iltaa Phoenix-paran jahdatessa väärää johtolankaa ympäri kaupunkia. Phoenix haki pyöränsä ja hyppäsi sen selkään. Pian hän ohitti puiston, joka oli kuuluisa kirsikkapuistaan. Silloin Phoenix näki jotain, joka sai hänet jarruttamaan niin äkisti, että pyörä oli karata hänen altaan. Se oli Edgeworth.

Puiston laidalla oli grillikioski, joka myi hampurilaisannoksia nälkäisille ohikulkijoille aamun pikkutunneille saakka. Ympärillä oli muutamia pöytiä ja yhden ääressä istui kuin istuikin itse Edgeworth. Eikä hän ollut yksin. Mutta Edgeworthin seurassa ei ollut kukaan treffiseuralainen vaan etsivä Gumshoe. Romanttiset treffit Gumshoen kanssa grillikiskan kiikkerillä muovikalusteilla? Paperiin kääräisty hampurilainen ja limua kertakäyttömukista? Phoenixin teoria alkoi kuivua kasaan. Phoenix oli liian kaukana kuullakseen, mistä miehet puhuivat. Gumshoe oli juuri kertomassa jotain kun Edgeworth purskahti aivan yllättäen nauruun. Phoenix ei muistanut, milloin hän olisi nähnyt Edgeworthin viimeksi nauravan. Edgeworth haukkasi hampurilaistaan ja näytti roiskuttavan ketsuppia rinnuksilleen. Gumshoe kiiruhti siivoamaan sotkua servetillä. Edgeworth vaikutti suhtautuvan tilanteeseen poikkeuksellisen rennosti ottaen huomioon sen, kuinka pilkuntarkka hän yleensä oli ulkomuodostaan.

Ketsuppitahra... Phoenix mietti. Jokin ratas hänen takaraivossaan oli juuri lähtenyt hyrräämään vinhaa vauhtia. Phoenix kaivoi valvontakameran kuvan povitaskustaan. Hänen asiakkaansa oli kokki, joten ei ollut mitenkään kummallista, jos mies käsitteli wokkipannua tai veitsiä. Lisäksi keittiössä oli kaikkea muutakin sottaavaa, kuten vaikka ketsuppia tai jopa eläimen verta. Rikostekninen tutkimus oli tosin osoittanut esiliinan veren kuuluvan murhan uhrille, mutta entäpä jos se oli lisätty muun sotkun päälle vasta jälkikäteen. Entäpä valvontakameran aikaleima? Oliko se varmasti luotettava? Voisiko kuvassa lopulta olla kyse vain tuikitavallisesta työpäivästä ravintolan keittiössä?

Yhä ajatuksiinsa vaipuneena Phoenix polkaisi pyöränsä liikkeelle. Täällä ei ollut mitään nähtävää. Vain syyttäjä ja poliisi, jotka puursivat sittenkin yömyöhään huomisen jutun parissa. Toivottomia tapauksia molemmat.
« Viimeksi muokattu: 21.05.2022 14:18:26 kirjoittanut mimamu »

ficcilistaus: Fini | AO3