Kirjoittaja Aihe: Cobra Kai: Ali, sinun ja minun (K-11) Daniel LaRusso/Johnny Lawrence, Johnny/Ali Mills/Daniel, hurt/comfort, one-shot  (Luettu 562 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 967
  • Peace & Love
Nimi: Ali, sinun ja minun
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Cobra Kai
Tyylilaji: känniääliöily, hurt/comfort, one-shot
Ikäraja: K-11
Paritus: Daniel LaRusso/Johnny Lawrence, Johnny/Ali Mills/Daniel
Vastuuvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.
A/N: Olen tosi soft Johnnylle, vaikka se on sellainen haiseva ihmisraunio. Kommentoinnin muoto on vapaa.





Ali, sinun ja minun


Uimarannan hiekka oli niin pehmeää, että Danielin puvunkengät upposivat syvälle. Hiekkaa meni sisälle rullalle kiertyneeseen sukkaan. Daniel mutisi ja potkaisi molemmat monot jalastaan niin pitkälle kuin jaksoi. Muuten niin sileän rannan dyynien seassa oli yksi kovakin kivi, johon hän heti ensimmäiseksi potkaisi varpaansa.

”Johnny!” Daniel huusi kivusta ja turhautumistaan. Ei vastausta, muuten kuin että laiskat meren aallot vaahtosivat pitkin viivaa. Valosaasteen takia ei tähtitaivasta.

Olisi ollut fiksumpaa ottaa baarin edestä taksi ja mennä kotiin nukkumaan pää selväksi. Jotenkin Daniel ei vain pystynyt nyt nielemään tuohtumustaan. Johnny oli häipynyt hänen seurastaan kesken lauseen. Daniel oli lähtiessään maksanut pois hänen piikkinsä ja pahoitellut baarimikolle seinään sirpaleiksi hajotettua tuoppia, mutta että Johnny saisi viimeisen sanan? Ei ikinä.

Vaan eipä Johnnya niin vaan juossut myöhään illalla kiinni – varsinkaan, jos ei tiennyt mitä hänen läskissä päässään taas oikein liikkui. Autonsa Johnny oli jättänyt rauhaan, sillä Danielin ehto Challengerin käyttöoikeudelle oli alkolukko. Se vain tarkoitti siitä, että hän oli nyt jossain päin Resedaa liikkeellä jalkaisin ja ympäripäissään.

Ei sikäli, että Daniel olisi ollut hänestä huolissaan. Ainakaan hän ei myöntänyt sitä. Kyllä Johnnyn nyrkit toimisivat vaikka pää ei. Silti Daniel nielaisi. Kuiva takiainen oli tarttunut kurkkuun. Mistä he olivat taas oikein riidelleet? Paremminkin, mistä he eivät olisi saaneet riitaa aikaiseksi? Tyhjänä käyvä ajatus oli johdattanut Danielin rannalle – sille samalle, missä he olivat tapelleet ensimmäistä kertaa vuonna -84. Jotenkin jälkikäteen ajateltuna tuntui ihan hullulta, että yhdestä lapsellisesta suunsoittamisesta voi seurata kolmenkymmenen vuoden trauma. Daniel kompastui naamalleen hiekkaan. Se oli Johnnyn syy, nyt ja silloin, että jyvät maistuivat suolaisilta suussa.

Juuri kun Daniel oli kiroamassa, hän havahtui epämääräiseen miehen vaikerrukseen. Kuin ihmeen kaupalla se oli Johnny, kukas muukaan, eihän Daniel hänestä mihinkään pääse. Mikä lie tuo heidät aina lopulta yhteen. Johnny istui polvillaan hiekassa ja yritti kai näppäillä puhelinta. Teknologia ei kuitenkaan ollut Johnnylle mieleen ja puhelin lensi sinne minne Danielin kengätkin – kauas pois.

”AAARH!” karjui Johnny ja repi tukkaansa. Hänellä oli päällään punainen paita, ja vaikka se ei ollut niin hieno ja selvästi kallis, kuin Johnnyn kohokuvioilla koristeltu Cobra Kain nahkatakki silloin 80-luvulla, niin hänen hartiansa olivat yhtä raamikkaat kuin silloin. Ja vielä ilman toppauksia! Daniel tunsi itsensä paljain jaloin ja solmio niskan puolella melkein yhtä säälittäväksi kuin viisitoistakesäisenä. Kun Johnny sitten huomasi hänet maassa mahallaan, hän nousi ja otti hyökkäävän asennon.

”LaRusso! Haluatko turpaan? Tule hakemaan”, huusi Johnny. Daniel puoliksi odotti hänen vyöryvän päälle vielä kun hän oli maassa, mutta Johnny odotti hänen nousevan ylös.

”Sinä se sitten et puhu muuta kuin selkäsaunan kieltä? Mitä pahaa minä sinulle olen ikinä tehnyt?” kysyi Daniel. Seurannut tappelu ei toistanut historiaa muuten, kuin että Johnny tälläkin kertaa potkaisi ensimmäiseksi keskivartaloon. Aikuisena Daniel osasi kuitenkin varoa ja torjui sen lähes itsestään. Johnny oli silmin nähden turhautunut – ja vähän kalpea, pahoinvoivan näköinen. Jos hän ei olisi ollut koko Losin suurin pullistelija, niin Daniel olisi sanonut, että hän näytti peräti surkealta. Johnny sylkäisi hiekkaan.

”Pitäisit pääsi edes joskus kiinni sen kaksi sekuntia”, murisi Johnny ja huitaisi vaarallisesti ohi. Jos hän olisi ollut selvänä, niin Daniel oli melko varma, että hän olisi jopa osunut. Heidän molempien otteissa oli viinan tuomaa vapinaa ja epätarkkuutta.

”Olisiko minun pitänyt katsella vaan sivusta, kun rikoit sen radion ja kiusasit tyttöjä?” kysyi Daniel. Johnny rypisti nenäänsä.

”Ei se radio siitä miksikään mennyt”, Johnny puolusteli. Muistot olivat kummankin mielenpäällä muita ajatuksia kirkkaampina. Daniel muisti ihan hyvin Alin kipakan äänen, ja sen ,kuinka Johnny repi häntä kovaa kädestä. Hän muisti Johnnyn raivarin, kun hän oli yrittänyt vain estää häntä hajottamasta Alin tavaroita. Sitä radiota.

”Olisit varmaan kohta heittänyt sen mereen”, sanoi Daniel. Johnny oli tietysti nytkin tosi vihainen, mutta hänen ilmeensä kääntyi sisäänpäin. Ihan kuin hän olisi pahoittanut mielensä ihan tosissaan. Daniel sai osuman hänen keskivartaloonsa.

”Turpa kiinni, LaRusso!” Johnny rääkäisi. Sitten, aivan yllättäen, hän heitti kaikki tavarat taskuistaan – lompakon, ajokortin, tiheähampaisen kamman ja pastilliaskin maahan. Hän etsi takataskustaan mustan otsapannan ja heitti sen myttyyn puristettuna Danielia päin.

”Mitä sinä teet?” kysyi Daniel.

”Pidä vittu kaikki hyvänäsi”, Johnny sylkäisi ja käänsi selkänsä. Hän käveli muutaman askeleen pois. Daniel ei muistanut hänen milloinkaan perääntyneen tappelusta, päinvastoin! Daniel piti nyrkkejään valmiudessa sitä varten. jos hän muuttaisi mielensä ja päättäisi sittenkin puskea hänen kimppuunsa raivohärkänä. Mutta Johnnypa käveli vain muutaman kymmentä jalkaa, kaatui sitten maahan ja oksensi. Danielin mieli ei ollut niin happamissa liemissä keitetty, etteikö hän olisi tuntenut huolta, kun se häntä ravisti. Olihan hän kuitenkin kahden lapsen – kahden nenäkkään lapsen – isä, ja hän tiesi jotakin siitä, miten silmitön suuttumus voi yhdessä silmänräpäyksessä heilahtaa toiseen äärilaitaan.

”Hei, ota ihan rauhallisesti. Olet tainnut juoda vähän liikaa”, sanoi Daniel. Nämäkin askelmerkit hän osasi yhtä hyvin kuin katan. Olihan hänellä ollut tyttöystäviä moniakin, eikä Amanda nuorena ollut mikään kotihiiri. Johnnylla ei vaan ollut pitkää tukkaa, mitä pidellä irti yrjöstä, mutta ajatus oli sen suuntainen silti. Daniel kyyristyi hänen taaksensa ja silitti hiestä märkää niskaa. Oksennuksen tummanruskeasta väristä ja vetisestä koostumuksesta saattoi maallikkokin päätellä, ettei kyseessä ollut mikään satunnainen ylenjuonnista johtuva laattaaminen.

Johnnylla oli vaikea alkoholiongelma. Periaatteessa Daniel tiesi siitä, kaikkihan siitä puhuivat. Hänen kontollaan oli vähän kaikkea rattijuopumuksesta itsensäpaljasteluun ja julkisella paikalla virtsaamiseen. Mutta se oli ollut tähän asti jotenkin helppo sivuuttaa, kun Johnny ei ollut päiväsaikaan työkyvytön.

”Mihin sinä olet kenkäsi pannut?” kysyi Johnny vatsan kouristellessa tyhjyyttä ja limaa. Daniel otti häntä kiinni kainalosta ja auttoi jaloilleen.

”No sinne mereen viskasin”, sanoi Daniel. Johnny tärisi sillä tavalla kuin olisi nyyhkyttänyt, mutta kyyneliä ei hänen poskilleen valunut. Hänen silmänsä olivat punakat ja kosteat, mutta tahto pysyä lujana oli kuitenkin sitä suurempi. Johnnyn paino tuntui äkkiä ihan hirvittävän raskaalta Danielin olkaa vasten. Laskuhumala, maitohapot, verestä poistuva adrenaliini ja niin edelleen.

”Missä se otsapanta on? Haluan sen takaisin”, kysyi Johnny.

”Samassa paikassa kuin kenkänikin”, vastasi Daniel. Johnny päästi oudon, kivuliaalta kuulostavan valituksen. Daniel pelkäsi, että hänen umpisuolensa oli puhkeamassa tai mahalaukku repeämässä, mutta se oli jotain pahempaa. Se oli särkymisen ääni, sen kun liha repeää vanhan arven vierestä, eikä edes vuosien parantuminen sitä estänyt.

”Kyllä minä sen tiesin, että meillä menee bänks”, sanoi Johnny.

”… Alin kanssa?”

”Mutta kyllä se silti oli ihan paskaa! Oli se sitten vain ylpeyttä, tai vittumaisuutta, tai ihan mitä hyvänsä, niin minä siitä kärsin. Tajuatko?”

Daniel ei oikein tiennyt miten olisi Johnnyn avautumiseen suhtautunut. Puhe oli kuitenkin heidän vihanpitonsa alkulähteestä, villakoiran ytimestä. Eikä Daniel ollut käsitellyt näitä asioita oikeastaan yhtään sen paremmin kuin Johnnykaan, vaikkei ollut pulloon turvautunut. Työ oli Danielin huume – jo opiskellessa hänen oli ollut pakko olla muita älykkäämpi, sekä bisneksissä muita menestyneempi. Hänestä sanottiin, että hän oli miellyttävä henkilö, mutta kova sielu.

”Tosi ikävää”, sanoi Daniel. Hän tiesi ihan hyvin, että se oli maailman kuivin toteamus. Melkein olisi ollut parempi, jos hän ei olisi sanonut mitään. Lopulta he istahtivat uimarannan parkkipaikan kiveykselle. Danielista tuntui, että hänenkin illallisensa tekee kohta encoret. Johnny etsi taskumattiaan. Hän muuttui vihreäksi tajutessaan, että oli heittänyt senkin suutuspäissään pois. He istuivat jonkun aikaa ihan hiljaa, vain hapokas röyhtäily täytti ilmaa.

”Ei sitten ero sinuun mitään sattunut?” Johnny kysyi.

”Puhut edelleen Alista? Siitä on niin kauan.”

Jos aivan totta puhutaan, niin Alilla ei ollut Danielille ollut enää pitkään aikaan sellaista merkitystä, kuin joskus oli ollut. Totta kai sydänsurut sattuu. Ali oli Danielin ensimmäinen tyttöystävä, myös ensisuudelma ja ensimmäinen seksikokemus. Ensimmäinen ero. Mutta Danielilla oli nyt lapset ja avioero. Sitä kipua ei Johnny pystyisi ikinä ymmärtämään.

Minusta ja Alista on kauan”, korjasi Johnny.

”Me olimme aika nuoria”, totesi Daniel.

”Me olimme lapsia.”

”Minä olin mustasukkainen.”

”Olin mustasukkaisempi.”

Silloin Daniel katsoi Johnnya ihan oikeasti kunnolla. Hän yritti kerrankin olla näkemättä hänessä nuoruutensa suurinta kiusaajaa. Se ei ollut helppoa, varsinkin kun heidän yhteistyö lasten hyväksi dojolla oli parhaimmillaankin ohutta välirauhaa vain. Johnnysta näki, että vaikka hän ei pystynyt itkemään, opeteltua miehekkyyttään tai muuten, niin hän puhui harvinaisen suoraa ja sydämestä. Daniel katsoi ristittyihin käsiinsä. Nimettömään, jossa oli vielä sormuksen jättämä painauma. Ali oli Johnnylle enemmän, kuin mitä Ali oli koskaan ollut Danielille.

”Herra Miyagi sanoi aina, että hukkua voi avomerellä, tai sitten kahlaten rannassa. Asioita on turha verrata keskenään, jos lopputulos on sama”, sanoi Daniel.

”Sinun senseilläsi niitä elämänviisauksia sitten riitti.”

”Hän oli viisas mies.”

Miyagi tosiaan oli lämmin, erikoinen, henkisesti vahva mies. Ikävään Daniel oli tavallaan tottunut. Se on suloinen tunne, sillä jos ei tunne kaipuuta, niin ei ole koskaan rakastanutkaan. Mutta joskus Daniel olisi edelleen kaivannut hänen neuvojaan. Olisiko sensei Miyagi kannustanut Danielia antamaan Johnnylle anteeksi? Johnny ei ollut tullut montaa kertaa vuoden -84 jälkeen puheeksi. Daniel muisti vain sen, että opettajaa pitää yksin syyttää, jos oppilas ei ymmärrä hyväsydämisyyden tärkeyttä. Mutta miten se sopi tähän tilanteeseen, kun he molemmat olivat kuitenkin aikuisia? Ja kännissäkin vielä.

”Kuule, LaRusso”, sanoi Johnny, kuin olisi samaa Danielin kanssa miettinyt. ”Muistatko mitä minä sanoin sinulle, kun tyrkkäsin All Valleyn voittopystin syliisi?”

”Tuomarihan sen ojensi”, sanoi Daniel.

”Eipäs”, sanoi Johnny. Daniel kurtisti kulmiaan. Kyllähän hän nyt ensimmäisen rökälevoittonsa muisti, kuinka olisi voinut jotain niin merkittävää unohtaa! Hänethän oli nostettu kymmenien käsien voimalla ilmaan! Daniel oli nostellut raskasta pokaalia päänsä yli ja sohannut itseään melkein sillä silmään. Hän ei ollut tuntenut kipua polvessaan, tai väsymystä.

Johnny katsoi Danielia silmiin. Oli yö, ja parkkipaikan valo oranssi.

”Hyvä matsi. Niin minä sanoin. Hyvä matsi.”

Niinkö Johnny oli tosiaan sanonut? Daniel ei itse asiassa muistanut Johnnya siinä hötäkässä olleen ollenkaan. Kyllä se kai oli mahdollista, että Johnny oli antanut sen palkinnon. Että hän oli toivottanut vilpittömästi onnea. Miksi Johnny siitä nyt valehtelisi? Danielista tuntui kuitenkin pahalta ajatella, että mikäli Johnny tosiaan oli tarjonnut anteeksipyyntöä ja sovintoa, vaikka sitten laimeaa sellaista, että hän oli sillä tavalla vain sivuuttanut sen merkityksettömänä pikkuseikkana. Asiana, jonka hän oli heti unohtanut.

”Minä taisin olla silloin vähän liian vahingoniloinen ollakseni kypsä. Ehkä, tuota… minunkin tulisi pyytää anteeksi”, sanoi Daniel harkiten. Se ei tuntunut oikealta, sikäli kun Daniel oli vuosikymmeniä pitänyt absoluuttisena tosiasiana sitä, että hän yksin oli ollut uhri, jolle kaikki paha oli tapahtunut. Alkoholin palaessa pois hänen verestään Daniel kuitenkin kelaili takaisin tätä baari-iltaa ja edellistä päivää. Hän muisteli pidemmällekin. Daniel oli monta kertaa sanonut Johnnylle todella pahasti, ja minkä takia? Ärsytyksestä lähinnä, vanhoista kaunoista johtuen.

Johnny itki. Ihan uskomatonta. Daniel pyyhki hänen poskensa kämmeneensä. Ajatella, että hetki sitten hän oli vain ja ainoastaan halunnut vetää häntä huolella turpaan! Johnny haisi niin pahalta, ettei Daniel voinut kuvitella suutelevansa häntä – mutta se kävi hänen mielessään. Johnny kaatui hänen rintaansa vasten ja Daniel vain piteli häntä sylissään. Daniel ei ollut koskaan aiemmin tajunnut, että Johnnykin oli menneistä rikki.

”Poliisi tulee ja vie meidät putkaan, jos ei kohta tästä häivytä notkumasta”, sanoi Daniel.

”Millä sinä mihinkään kävelet, kun ei ole kenkiäkään?” kysyi Johnny. Daniel huomasi jalkapohjiensa olevan pienillä haavoilla. Hän mietti, mahtaisiko hän löytää edes sukkiaan, jos lähtisi rannalle etsimään? Ehkä hän olisi löytänyt sieltä vain Johnnyn otsapannan.

”Sinun takiasi minä kärsin, Johnny Lawrence”, sanoi Daniel. Hän kuuli Johnnyn huokaisevan.

”Minä olen pahoillani”, sanoi Johnny. Hän ei tarkentanut mistä, mutta Daniel ihan oikein ymmärsi, että kaikesta.


FIN




Here comes the sun and I say
It's all right

Angelina

  • Sith Lord
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 822
Voi ettien että ♥ Oi voi. Ah ja oih ja voih. Just kirjotin toiseen kommenttiin että vitsit näiden kahden välille sopii aggressiivinen seksi, mutta näemmä näille sopii (ehkä jopa vielä paremmin) angstinen kännisekoilu, menneiden muistelu ja itkuiset anteeksipyynnöt. Oon ihan sulaa vahaa <3

Lainaus
A/N: Olen tosi soft Johnnylle, vaikka se on sellainen haiseva ihmisraunio.

TÄMÄ, tämä niin paljon. En olisi itse osannut paremmin sanoa ;D Johnny on kyllä... Se on ensinnäkin jotenkin niin m00d, mutta sitten se on myös mulkku ja sitten se on reppana ja olen myös ihan soft ;;;

Lainaus
Mistä he olivat taas oikein riidelleet? Paremminkin, mistä he eivät olisi saaneet riitaa aikaiseksi?

Tämäkin on kyllä faktaa.

Mä nautin tästä ihan hirveesti! Daniel oli tässä jotenkin tosi symppis ja samaistuttava, vaikka välillä osaakin olla todella ärsyttävä. Hänen ristirintaiset ajatuksensa Johnnysta ja koko tilanteesta olivat kovin realistisia. Tää piti mut alusta loppuun otteessaan ja mun mielestä sä tavoitat nää molemmat hahmot ja heidän dynamiikkansa upeasti! Kiitos taas ♥


Who's the more foolish - the fool or the fool who follows him?

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 967
  • Peace & Love
Angelina, tää just niin ihana fandom kun tähän sopii aggressiivinen vihaseksi ja sit toisaalta känniavautumiset ja hurt/comfort <3 Daniel on kans ihana hahmo, silleen että ihan oikeasti uskon hänet hyväksi ja empaattiseksi ihmiseksi, mutta se on kyllä silleen piiloaggressiivinen. Sen pitäs kans avautua vähän.

MIELELLÄÄN JOHNNYN KANSSA AAAAA

Joo emmä osaa vastata kommentteihin, Johnny/Daniel 5ever

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 1 231
Angelina vei jalat suustani, tästä kaksikosta on moneen ja olen tällä hetkellä vakuuttunut, että kännisekoilu rannalla ja hurt/comfort on jopa parempaa kuin aggressiivinen seksi. Jos yhdistät nämä tulevaisuudessa, hyppään nahoistani.

Ihanan täydellistä angstaamista, joskus tekisi itsekin mieli vain vetää tähän tyyliin pää täyteen ja vain rämpiä hiekassa. Tosi katarttista. ;D Molemmat tekivät myös ryyppäämisen ja riitelyn juuri omalla tavallaan ja oikeastaan ihan super ärsyttävää, miten Daniel lopuksi suostui olemaan isompi mies ja myönsi olleensa kusipäinen. Voisi ottaa oppia Johnnyn tavasta pyytää anteeksi, paljon samaistuttavampaa. Ihanaa, miten lopussa molemmat huolehtivat toisistaan, hurt/comforttia molempiin suuntiin. <3 Kokonaisuudessaan tuo rämpiminen rannalla oli herttaista, huvittavaa ja aitoa, kun molemmat kuitenkin tahtovat päästä lopulta toistensa seuraan, mutta esteenä on hiekkaa ja alkoholia veressä ja loppumaton vihanpito. Ihan kuulin Danielin kyllästyneen äänen, kun hän pohti, mitä ikinä oli tehnyt Johnnylle. ;D

Lainaus
”Minusta ja Alista on kauan”, korjasi Johnny.

”Me olimme aika nuoria”, totesi Daniel.

”Me olimme lapsia.”

”Minä olin mustasukkainen.”

”Olin mustasukkaisempi.”

Niin kivasti kiteytetty, että onhan siitä aikaa, mutta mikäs muu meitä sitten muokkaa kuin ne isot tapahtumat teini-iässä. Olen molempien puolella! Erinomaisesti tuohon sisältyi se, mitä sarjakin yrittää kertoa. ^^ Hitto ja sinä saat minut oikeasti haluamaan katsomaan leffat, koska tahdon todistaa mitä Johnny sanoi ottelun jälkeen. ;D

Ei tästäkään kommentista mitään kauhean suurellista tullut, mutta edelleen tykkään, miten hyvin osaat vangita hahmot ja miten hyvin jatkat sarjan antimista. Ihanan samaistuttavaa on edelleen tällainen pihalla oleminen, itsensä etsiminen, vaikka ollaan oltu jo vuosikymmeniä mukamas aikuisia. ^^
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 967
  • Peace & Love
Meldis, mä kokeilen nyt niinku vähän kaikkii genrejä tässä fandomissa ja parituksessa. Yllättävän hyvin kyllä käy kaikki angstista fluffiin, rakastan mun rikkinäisiä karatekoja <333 Suosittelen katsomaan kyllä Karate Kid -leffat kans, mä ainakin sain niistä Cobra Kain jälkeen aivan eri tavalla kiinni. Kaikki se, mikä tuntui vähän kasaripölhöydeltä, niin parani kun ajatteli et tää on näiden idioottien taustatarina <3333

Plus, Daniel veti kyllä siellä rantsulla myös Johnnya turpaan kakaroina, että sikäli, en Danielina olis nyt niin korkealla hevosella xDD

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right