Succession: Viimeinen / ensimmäinen | K-11 | Tom/Greg | fluff, angst

[Pura]

Nimi: Viimeinen / ensimmäinen
Kirjoittaja: Pura
Fandom: Succession
Ikäraja: K-11
Paritus: Tom Wambsgans/Greg Hirsch, sivussa Tom Wambsgans/Shiv Roy
Genre: fluff, angst
Vastuuvapaus: En omista mitään enkä tee tällä rahaa.
Varoitukset: pettämistä, Tomin ja Shivin hirveän huonolla tolalla oleva avioliitto
Yhteenveto:
Greg kohottaa hartioitaan ja huokaa niin, että hänen typerän pehmeä ja sotkuinen otsatukkansa heilahtaa, selvästi ihan yhtä tietoinen höpötyksensä hölmöydestä kuin Tom -
Eikä Tom voi itselleen mitään.

A/N:
En ole viime päivinä tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin katsonut Successionia, ja olen ihan täysillä rakastunut Tomiin ja Gregiin ja niiden hulluun ja epätasapainoiseen mutta kuitenkin jollain tapaa hellyttävään dynamiikkaan. Tom on yllättävän traaginen hahmo, ja halusin tässä käsitellä hänen tunteitaan Gregiä ja Shiviä ja tilanteen vaikeutta kohtaan.

Osallistun tällä Ensimmäinen luonnos -haasteeseen, ja se näkyy! Normaalisti oksennan paperille tai ruudulle juuri tämännäköisen sulkuja, kommentteja ja sananhakua sisältävän tajunnanvirran, josta sitten vaihtelevalla menestyksellä muokkaan oikeaa tekstiä. Tuntuu hurjan henkilökohtaiselta ja vähän pelottavaltakin postata ihan oikeasti tosi keskeneräinen luonnosteksti, mutta sehän tämän haasteen juju onkin. :3



Viimeinen / ensimmäinen


Lamppu yöpöydällä on himmeä ja käännetty seinään päin, niin että valo heijastuu vaaleasta tapetista pehmeästi
Piirtää haaleita varjoja lakanoihin ja lattialle pudotettujen vaatteiden sekaan
Paljaalle iholle joka yhä kiiltää hiestä vaikka Greg on jo nukahtanut.

Tom istuu sängyn laidalla, liian lähellä mutta kuitenkin liian kaukana
voisi koskettaa tai nostaa satiinista peittoa ja liukua sen alle toisen viereen -
voisi ojentaa kätensä ja laskea sen Gregin leveälle hartialle
(Nauttia lämmöstä, siitä miten luun tuntee ihon läpi, siitä miten hän aina yllättyy Gregin ihon pehmeydestä)
voisi ravistaa hellästi ja herättää -

Tai kompastua takaisin vanhoihin kuvioihin ja hellyyden sijaan tökätä Gregiä vatsaan, kutittaa herkkää ihoa ja kiusata niin että saisi palkakseen epätoivoista hihitystä tai anelua tai
Tai.

Tom nousee hiljaa ylös, etsii lattialta bokserit ja rypistyneet puvunhousut
Toista sukkaa ei yksinkertaisesti löydy mistään joten
(Missä tässä edes ollaan?? Hotelli -> gregin matkalaukku? Gregin kämpillä -> lipasto?? Idfk)
-varastaa Gregiltä yhden, toivoo ettei Shiv tai pesulan nainen huomaa sen olevan kokoa isompi kuin muut Tomin sukat

Hän kiittää onneaan että älysi sentään heittää kauluspaidan ja kravatin tuolin selkänojalle vaikka Greg häiritsikin, näpersi nappeja auki jättimäisillä kourillaan, kihersi ärsyttävän (söpösti?) kun Tom kostoksi kurkotti näykkäämään hänen nenäänsä

Ja sen jälkeen yltyi nauramaan tosissaan nähtyään Tomin ilmeen - mitä vittua, kuka helvetti käyttäytyy näin -
Takkikin on turvassa henkarissa vaatekaapissa; onhan Tom sentään tietoinen siitä, minkä verran ulkonäön sotkuisuutta voi selittää kiireellä ja stressillä ja missä kulkee ilmiselvän syrjähypyn jälkien raja.

Sietääkin tietää, kun hänen oma vaimonsa näyttää niin hyvää esimerkkiä.
( yikes )

Ajatus iskee kuin nyrkki palleaan
Vie ilmat hänen keuhkoistaan ja puristaa rintaa kuin ruuvipenkki
Kuinka vitun säälittävää, ihan oikeasti. Eihän tämä tilanne ole mitenkään uusi
Shiv on venyttänyt iloisesti heidän "sopimustaan" sen rajoille ja ylikin jo monta kuukautta. Pitääkö sen vieläkin tuntua niin helvetin pahalta?
(Tai jos ei sen niin sitten
Vähintäänkin sen, ettei Tom voi väittää olevansa yhtään parempi?)

Jos heistä toinen pitää heidän rakkauttaan turvaverkkona johon palata silloin tällöin kun kyllästyy menemään joka ilta kotiin jonkun eri tyypin kanssa -

Ja toinen pitää heidän rakkauttaan vankilana koska oikeasti tuntee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi ihan muualla, toisen miehen kanssa, muttei omaa tarpeeksi selkärankaa pyytääkseen armoa tai avioeroa tai helvetti soikoon jotakin -

Niin voiko hän oikeastaan sanoa yhtään mitään. Onko hänellä oikeutta tuntea mitään muuta kuin (raastavaa? riipivää? musertavaa?) kipeän tuttua ja turvallista syyllisyyttä?

Hänen takaansa kuuluu lakanoiden kahinaa ja hiljaisia askelia. Tom hätkähtää ja huomaa seisseensä eteisessä jo kauan, toinen nahkakenkä jalassaan ja toinen lattialla edessään, nauhat umpisolmussa. Kuinka kauan - ei aavistustakaan. Eteisessä on pimeää, mutta makuuhuoneen ovesta valuu pehmeä kajo joka juuri ja juuri koskettaa häntä
(Sen ei pitäisi)

"Hei", Greg sanoo hiljaa, ja suuri ja lämmin käsi laskeutuu varovasti Tomin käsivarrelle. Kuinka helvetin korkea ruumiinlämpö tuolla kävelevällä patterilla edes on että Tom tuntee sen takinkin läpi??

"Hei itsellesi", hän kuiskaa ja (kääntyy? Menee mukana kun Greg vetää hellästi?) kunnes he ovat nenäkkäin eteisen hämärässä

"Ei ollut tarkoitus herättää. Näytit niin rauhalliselta."

Greg hymähtää mutta pudistaa päätään, tummien kulmien välissä pieni ryppy aivan kuin Tom olisi tässä se, joka on tehnyt jotain väärin, poikennut käsikirjoituksesta. Greg astuu kuitenkin viimeisen askelen lähemmäs kunnes heidän rintansa lähes painuvat yhteen (Tomin takin karhea kangas ja Greg peittokäärönsä sisällä) ja Tom ihmettelee taas kerran sitä, että tosiaan joutuu katsomaan niin paljon ylöspäin kohdatakseen Gregin katseen. Greg on naurettavan pitkä ja tämän leukaa peittää lyhyt sänki
mutta silti hän näyttää jotenkin,, poikamaiselta? Tukka pörrössä ja peitto harteilleen kiedottuna ja tyynystä jäänyt hento painauma poskellaan ja. Tomin rintaa puristaa yhä mutta eri tavalla
Käsiin fyysisesti sattuu kun ne eivät kuperra hellästi noita pyöreitä poskia kämmeniinsä, kuin Tomin koko hermosto käskisi häntä tekemään mitä hänen typerät aivonsa eivät uskalla -

"Kyllä sä voisit yöksikin jäädä?" Gregin ääni alkaa vahvana ja vakaana, mutta viimeiseen sanaan hiipii epävarmuus

Tom puree huultaan ja antaa itselleen luvan vain katsoa. (Ihan hetken, ihan pienen hetken vain)

Gregin huulet ovat pienessä mutrussa, hän on ehkä huolissaan? Ja Tom muistaa tahtomattaan miltä ne tuntuivat aiemmin hänen omiaan vasten, miten kuumilta ja pehmeiltä ja innokkailta tavalla, jota Shiv ei ole ollut kuukausiin, ehkä vuosiin -

Hän repii katseensa ylöspäin, surullisiin sinisiin koiranpennun silmiin, ja unohtaa hetkeksi aivan kaiken muun, jopa Shiv Royn ja kaiken sen (kivun?) mitä tämä nykyään edustaa. Greg on niin pirun kaunis ettei siinä ole mitään järkeä, hän saa Tomin ajattelemaan järjettömiä ja käyttäytymään kuin idiootti, yhdellä katseella tai hymyllä tai muutamalla sanalla.

"Ei siis mitään paineita!" Greg kiirehti lisäämään, ja se pikkuinen ryppy kulmien välissä syvenee, ja ne helvetin säihkysilmät hehkuvat ymmärrystä ja välittämistä selvemmin kuin Tom pystyy kestämään -

"Ei paineita, mä kyllä tajuan mikä tämä tilanne on, mutta. Jos sä haluat, niin, no. Ei mua haittaisi. Jos sua ei haittaisi. Tai siis."

Greg kohottaa hartioitaan ja huokaa niin että hänen typerän pehmeä ja sotkuinen otsatukkansa heilahtaa, selvästi ihan yhtä tietoinen höpötyksensä hölmöydestä kuin Tom -

Eikä Tom voi itselleen mitään. (Jos totta puhutaan, eihän hän koskaan voi. Ei Gregin kanssa.) Ja hän nostaa kätensä Gregin poskille niinkuin hän tahtoisi tehdä aina

Ja vetää tämän suudelmaan, niin hellästi että sydämeen sattuu.

Greg hengähtää, ehkä naurahtaa, ja kietoo pitkät käsivartensa Tomin ympärille. Halaa häntä niin lujasti että Tomista melkein tuntuu kuin hän olisi ehjä, kuin Greg voisi pitää hänet kasassa - ja vastaa suudelmaan aivan kuin Tom ansaitsisi sen, aivan kuin kaikki olisi hetken aikaa kunnossa.

Hänen pitäisi lähteä, Tom tietää sen ja niin tietää Gregkin, hän on ollut omilla teillään jo liian monta kertaa tässä kuussa, liian monta kertaa tällä viikolla

Niin monta, että jopa Shiv saattaa pian huomata (tai on ehkä huomannut jo, mutta ehkä niin monta että pian Shiv saattaa kysyä asiasta)

Shiv tai joku muu, joku ulkopuolinen ja pahantahtoinen jolle heidän pienen turvallisen kuplansa rikkominen olisi lastenleikkiä ja kaikenlisäksi hauskaa -

"Tule takaisin sänkyyn" Greg sanoo suudelmien välissä, ja Tom on oikeastaan ylpeä hänestä, siitä miten paljon sanat kuulostavat käskyltä anelun sijaan.

"Sitäkö haluat?" hänen on pakko kysyä. Jokin pieni ja epävarma ja surullinen hänen rinnassaan haluaa tietää - ja jostain syystä Gregin kanssa Tom antaa sen silloin tällöin tulla esiin ja varmistella ja pyytää. Vaikka se saisi hänet näyttämään (tarvitsevalta? Heikolta? Inhimilliseltä?)

Greg hymyilee hänen huuliaan vasten. Suukottaa niitä, hänen nenäänsä, hänen otsaansa - Tom puree huultaan jottei tekisi jotain niin nöyryyttävää kuin alkaisi itkeä - ja Gregin kädet löytävät tiensä hänen takkinsa napeille.

"Joo, kyllä mä haluan. Jos se vaan sulle sopii."

Greg vetäytyy sen verran kauemmas että Tomille tarjoutuu parempi näkymä tämän kasvoihin, niihin rehellisen pyytäviin silmiin ja punaisiksi suudeltuihin huuliin - eikä Tom voi tehdä mitään muuta kuin myöntyä.

Vaatteet päätyvät taas lattialle samaan sotkuun josta hän ne hetki sitten etsi - eikä Tom tällä kertaa jaksa välittää rypyistä. Greg kerää hänet syleilyynsä ja heidän jalkansa sotkeutuvat toisiinsa peiton alla ja he jakavat hölmöjä hymyjä ja pieniä hauraita suukkoja kuin koululaiset ensimmäisillä treffeillä -

Eikä Tomilla ole pitkään aikaan ollut näin lämmin.

Uutisissa luvattiin huomiselle kylmää säätä, sadetta tai räntää
mutta juuri nyt heitä ei haittaa, sillä tähän huoneeseen, näiden peittojen alle ja heidän väliinsä ei ulotu mikään. Huominen tulee jos on tullakseen, ja jostain ihmeen syystä Tom ei hetkeen jaksa olla siitä huolissaan.

[Aladdin Sane]

Succession on mulle niitä sarjoja, joita oon kauan suunnitellut katsovani ja jatkuvasti unohtanut aloittaa, mutta kiitos Tumblrin, mulla on jonkinlainen käsitys hahmoista ja yleisestä juonesta. Ennen kaikkea halusin lukea tämän tuon ensiluonnoshaasteen tiimoilta, koska musta on aina kiinnostavaa nähdä, millaisia toisten kirjoitusprosessit on. Ja siis. Tää on mun mielestä kaikessa viimeistelemättömyydessään ihan todella kaunis ja tunnelmallinen teksti, varsinkin alkukappaleet luki niin kuin runon, ja jotain runomaista tässä on mielestäni muutenkin. Tarinan kulku soljuu luontevasti ja nää suluissa olevat sanan hakemiset, synonyymit, liikkumiset ja yksityiskohdat tuntuvat ficin kontekstissa ikään kuin Tomin ajatuksilta ja yksityiskohdista, joihin hänen huomionsa osuu pohdintojen lomassa. Kiitos kun kirjoitit ja että uskalsit julkaista tämän just tämmösenä <3

[Hazyel]

Vaihdokkaista terve! Sain monta itselleni vähän vähemmän tuttua fandomia tällä kertaa vaihdokkaista, mutta tämä oli kaikista tuntemattomin! Joten aloitinpa sillä, että kävin tsekkaamassa minkä näköisiä häiskiä on kyseessä Lisäksi pakko mainita, että mielenkiintoista päästä lukemaan Ensimmäinen luonnos -haasteeseen liittyvä teksti, sillä en olekaan vielä lukenut yhtäkään! Itse pyrin kirjoittamaan jo alkujaankin hyvin valmista tekstiä, joten mielenkiintoista nähdä pientä ikkunaa muiden luomisprosessiin.

Tämä oli todella tunnelmallinen ja jollain tapaa rauhaisa teksti! Tuntuu ehkä hölmöltä sanoa näin, koska tekstistäkin käy varsin selvästi ilmi, että tässä on kyse pettämisestä, mutta tämä kirjoitustyyli (josta muuten kovasti tykkään!) jättää fiiliksen hieman unenomaiseksi. Varmasti myös tähän tekstiin valittu aikamuoto vaikuttaa, preesensissä tarinan kertominen saa monesti hieman utuisen olemuksen aikaan koko tekstiin.

Siitäkin huolimatta, että oli siinä mielessä keskeneräinen ja ensimmäinen luonnos, kuten haaste sanoo, oli tämä mielestäni oikein kaunis ja hyvin toimiva teksti! Kaikki selvät pohdinnat eivät edes tuntuneet järin irrallisilta, vaan erityisesti sanavalintojen pohtiminen tuntui sopivan tekstiin todella hyvin. Tähän tyyliin sopi myös mielestäni varsin mallikkaasti se, miten lauseita oli jätetty välillä ilmaan roikkumaan ja suluissa oli muitakin lisäyksiä tekstiin.

En osaa kovinkaan tarkasti kommentoida hahmoja tai hahmouskollisuutta alkuperäisteokselle, juuri siksi, etten ole sarjaa katsonut. Pidin kuitenkin siitä, miten Tom yhä vaikuttaisi tavallaan haluavan pelastaa avioliittonsa, muttei ehkä tiedä, miten sen voisi tehdä, koska hän on niin armottoman rakastunut aivan toiseen. Pidän siitä, että vaikka hän onkin vieteltävissä, ei se kuitenkaan ole hänelle aivan läpihuutojuttu, vaan jossain omatunto kuitenkin kolkuttaa. Toisaalta pidän myös siitä, miten lopussa hän ei jaksa olla enää huolissaan, on jo niin antautunut, ettei millään ole väliä. Ei edes sillä ryppyisellä paidalla.

Huh, olipas tunteellinen teksti! Olipa tosiaankin kiva nähdä, millainen luomisprosessi sulla on! Tämä oli hauska ikkuna siihen, miten toisten tekstit syntyvät ja vaikutti hyvin erilaiselta omaani verrattuna. Kiitos että julkaisit tämän tällaisena, on todellakin rohkeaa julkaista jotain omasta mielestään hyvinkin keskeneräistä, siitäkin huolimatta, että se on haasteen tarkoitus!