Otsikko: Seittilumihiutaleiden alla
Fandom: MCU: Spiderman (No Way Home)
Ikäraja: K-11
Varoitukset:
Spoilaa Spiderman, No Way Homea!!!Genre: Fluff, hurt/comfort(?), huumori (Selfcest, jos sen niin haluaa ajatella).
Paritus:
Tobey Maguiren Peter/Andrew Garfieldin Peter
Summary: Peter Parker on kutsunut spidermanit toisista versumeista luokseen joulunviettoon.
A/N: Joo, No Way Home herätti tämän ...omituisen parituksen
ja pakkomielteen.
Tämän myötä toivotan hyvää joulua
Angelinalle, kiitos kun sekoilet kanssani milloin mitäkin shippiä ❤😆
Jotta lukeminen kävisi mahdollisimman selkeästi:
Hollandin Peter: ihan alussa Peter, loppuficin ajan Spidey
Maguiren Peter: Peter, Pete
Garfieldin Peter: Parker
(Itse en todellakaan osaa naksauttaa kenenkään selkää, älkää syynätkö sitä kohtaa liian tarkkaan
)
Lukuiloa!
***
Seittilumihiutaleiden allaPeter oli aika ylpeä siitä, että oli saanut nyysittyä - lainattua - Dr Strangen taikasormuksen tämän huomaamatta.
Hän perusteli luvattoman lainan itselleen sillä, että Stephen olisi varmasti suostunut auttamaan häntä, jos olisi muistanut hänet.
Joka tapauksessa hän ei ollut tekemässä mitään vaarallista, ainoastaan kutsumassa Peter Parkerit (ne kaksi jo tuttua) toisista versumeista luokseen joulunviettoon.
Kukaan ei muistanut häntä tässä universumissa, joten miksei hän voisi kutsua itselleen seuraa muualta, ihan vain vähäksi aikaa?
Peter oli keksinyt tätä varten ratkaisun nimidilemmaankin.
Hän olisi Spidey, koska kukaan ei enää tuntenut häntä nimellä Peter Parker. Vanhin, zenin oloinen Peter olisi Peter, ja pystytukkainen saisi olla Parker.
Hän oli laittanut yksiönsä jouluiseksi, oli kynttilöitä, (ledejä, koska vuokraisäntä ei antanut polttaa oikeita), munatotia jääkaapissa odottamassa (alkoholitonta, koska Peter ei vielä saanut ostaa viinaa, eikä vuokraisäntä muutenkaan hyväksynyt ryyppäämistä), sekä pieni joulukuusi (muovinen, koska vuokraisäntä ei antanut tuoda oikeaa kuusta sisälle).
Kuuseen hän oli ripustanut verkosta tekemiään lumihiutaleita. Tarkoitus oli ollut tehdä myös popcorneista koristenauhoja, mutta hän oli päätynyt syömään popcornit, kun askartelu oli tuonut liian elävästi hänen mieleensä edellisjoulun, jolloin he olivat tehneet samanlaisia koristeita May-tädin kanssa.
Hän ravisteli käsiään, pyöräytti pari kertaa sormusta kokeeksi, ja alkoi tehdä samaa liikettä, jota oli nähnyt Dr Strangen tekevän lukuisia kertoja.
*
Peter saapui ensimmäisenä, ja suhtautui toisen Peter Parkerin kohtaamiseen ("sano minua Spideyksi") yhtä tyynesti kuin ensimmäiselläkin kerralla.
"Minä aion kutsua vielä kolmannenkin meikäläisen, hänet varmaan muistatkin", Spidey varoitti, eikä voinut olla huomaamatta Peterin silmiin syttyvää lämpöä.
Toinen saapuva Peter Parker ("Sinä saat tämän vierailun ajan olla ihan vaan Parker, sopiiko?") suhtautui tilanteeseen yhtä hyvin kuin ensimmäinen.
Spidey ei voinut olla vähän kadehtimatta, miten lämpimästi kaksi muuta katsoivat toisiaan, mutta illan edetessä nämä tunteet onneksi unohtuivat.
Ryhmähalaus tuntui yhtä kotoisalta kuin edelliselläkin kerralla, jollei vieläkin paremmalta.
Vieraat ihastelivat hänen koristelujaan, ja Peter muisteli hymyillen omaa entistä vuokraisäntäänsä, joka oli kuulemma ollut yhtä hankala tapaus.
Parker oli erityisen vaikuttunut verkkolumihiutaleista, ja Spidey antoi molemmille yhden joululahjaksi. (Miten hän ei ollut tullut ajatelleeksi lahjoja valmistautuessaan?)
Illan taittuessa yöksi he makoilivat Spideyn pienessä kämpässä pörrömatolla ja Peter silitti lempeästi Spideyn ja Parkerin hiuksia, kun uni alkoi hiipiä nuorempien silmäkulmiin.
Spidey tunsi yksinäisyyden hiukan hellittävän.
***
Parker avasi toisen silmänsä ja katsoi toisen universumin itseään hämärän kellertävässä valaistuksessa. Peter oli ihan erinäköinen kuin hän, mutta silti oli selvää, että heissä oli pohjimmiltaan todella paljon samaa. Peter vain kantoi ne asiat paremmin, Peter ei antanut vastoinkäymisten hajottaa itseään.
“Eikö uni tullutkaan?” Peterin pehmeä ääni nosti epämääräisen palan Parkerin kurkkuun, ja hän pudisti nopeasti päätään.
“Ei minua oikeastaan missään vaiheessa nukuttanut”, hänen äänensä oli hiukan tukkoinen, ja hän pyyhkäisi silmäkulmaan kohonneen kyyneleen pois. Mistä hemmetistä tämä epämääräinen suru yhtäkkiä tuli?
“Halusit vaan silityksiä?” Peter kiusoitteli lempeästi. Mies oli vaimentanut äänensä kuiskaukseksi. Spidey oli tuhinasta päätellen nukahtanut.
Parker ei tiennyt, mitä vastata. Hän katsoi vanhempaa Peteriä ja toivoi, etteivät kyyneleet lähtisi valumaan.
Peter jatkoi hänen hiustensa silittelyä hiljaisuudessa, ja pala Parkerin kurkussa kasvoi.
“Hei, ei se mitään”, Peter kumartui painamaan varovaisen suukon pystytukkaisen otsalle.
Ikkunan takana alkanut pyörteilevä lumisade vei Peterin huomion hetkeksi, ja Parker saattoi kuivata silmiään hihaansa.
*
“Spidey saa olla huomenna Peter, minua kutsutaan omassa maailmassani välillä lempinimellä ‘Pete’, joten minä voin kulkea täälläkin sillä nimellä”, Peter jutteli hiljaa, kun Parker yritti vaivihkaa kasata itseään.
Peterin sormet Parkerin hiuksissa olivat liukuneet toisen niskaan, ja saivat väristykset kulkemaan Parkerin selkää pitkin.
Hän halusi oppia olemaan yhtä täynnä rakkautta kuin Peter tuntui olevan.
Hän halusi toisen suukon, mutta tällä kertaa huulille.
“Onko selkä ollut parempi sen jälkeen, kun naksautin sen?” Parker kysyi nyt molemmat silmät auki. Hän ei ollut aivan varma millaista vastausta toivoi.
“En usko, että toisesta naksautuksesta olisi haittaa”, Peterin äänessä kuului hymy, joka teki Parkerille hassuja.
“Minä osaan naksauttaa myös vaaka-asennossa”, Parker kuuli suunsa sanovan ja toivoi, ettei hänen poskilleen lehahtanut puna näkynyt hämärässä.
Peter kohotti kulmakarvojaan, ja miehen hymy leveni.
“Oletko sinä opiskellut hierojaksi tai jotain? En minä osaa naksautella kenenkään selkää.”
“May-täti painaa pitkiä vuoroja, ja halusin tehdä edes jotain hänen olonsa helpottamiseksi. Varmaan osittain syyllisyyttä siitäkin, ettei hän tiedä supersankarielämästäni mitään.”
Peter huokasi ja siirsi hellästi Spideyn pään polveltaan sohvatyynylle. Sitten hän kävi itsekin matolle makaamaan.
“Naksautatko?”
“Sinun pitää olla vatsallasi”, Parker nousi istumaan ja tuijotti päättäväisesti kattoon, ettei näkisi, miten Peterin neule kohosi ja paljasti kaistaleen selkää, kun tämä kääntyi vatsalleen.
Hupsista.“Älä tee tuota”, Parker äännähti saaden kulmiaan villisti kohottelevan Peterin nauramaan.
“Minä odotan”, Peter virnisti ennen kuin käänsi taas kasvonsa mattoa kohti.
Parker asettui toisen yläpuolelle, auttoi hiukan polvellaan, ja pian Peterin selkä päästi tyydyttävän naksahduksen. Tyytyväinen oli myös äännähdys, joka karkasi toisen suusta.
Fuck. Parker painoi huulensa toisen niskaan.
*
Peter alkoi kääntyä, pikaisen painin jälkeen heidän osansa olivat vaihtuneet, ja Parker tuijotti taas vanhempaa Spider-mania alhaaltapäin.
“Kiitos, tuo teki hyvää”, Peter kuiskasi ja kumartui lähemmäs niin, että Parker saattoi melkein laskea toisen silmäripset.
“Minulla ei ole sinulle joululahjaa”, Peter kuiskasi vielä hiljempaa, ja kaksikko kääntyi vilkaisemaan Spideyta, joka kuolasi sohvatyynylle, tuhisi unissaan tyytyväisen näköisenä aivan vieressä.
“Meilläpäin ei edes ole nyt joulu”, Parker kuiskasi takaisin. Hän joutui melkein katsomaan kieroon, kun Peter kumartui vieläkin lähemmäs.
“Ei meilläkään”, Peter vastasi. Heidän huulensa olivat enää parin millin päässä toisistaan.
“Vaikka yhden jutun voisin kyllä antaa”, Peter pohti katse poukkoillen Parkerin huulien ja silmien välillä.
Parker nuolaisi huuliaan ja toivoi, että toinen tarkoitti sitä, mitä hän luuli.
Kun Peter loppuviimein suuteli häntä, Parker tunsi sen kaikkialla kehossaan.
Hän veti toisen paremmin päälleen, raotti huuliaan ja upotti innokkaasti sormensa Peterin lyhyisiin niskahiuksiin.
Kun Parkerin toinen käsi uhkasi lähteä vaeltelemaan liian alas Peterin selkää pitkin, Peter ampui näppärällä ranneliikkeellä hiukan seittiä, joka liimasi Parkerin käden mattoon.
“Okei, kuumaa”, Parker nauroi toisen suuhun.
“Emme ole täällä kahdestaan”, Peter huomautti leikkisä virne kasvoillaan, ja kumartui näykkäämään Parkerin kaulaa.
“Ette olekaan, ja minä en tiedä haluanko nähdä yhtään enempää”, Spideyn uninen ääni hätkähdytti kaksikon eroon toisistaan.
Peterin nolo ilme oli niin suloinen, että oli ehkä ihan hyvä juttu, että Parker oli edelleen kädestään matossa kiinni.
“Shit, anteeksi, Spidey”, Parker peitti kasvonsa toisella kädellään, mutta ei voinut lakata hymyilemästä. Peterin naama ei ollut paljon sen vakavampi.
Spideykin alkoi näyttää huvittuneelta.
“Olisi kai pitänyt arvata siitä, miten katsoitte toisianne alusta asti.”
“Kyllä me tykätään sinustakin, vähän eri lailla vain”, Peter kiirehti vakuuttamaan ja kietomaan unisen Spideyn halaukseen.
“Hei, minäkin haluan Peter Parkerien ryhmähaliin”, Parker protestoi seittiansastaan, “Pete, miten tästä pääsee irti?”
“Siten, ettei päästä käsiään vaeltelemaan”, Peter vastasi, mutta pian hän ja Spidey hyökkäsivät Parkerin päälle villiin, rakastavaan halikasaan.
*
