Kirjoittaja Aihe: Yuri!!! on Ice: Erehdys potenssiin kymmenen (Otabek/Yuri) S  (Luettu 314 kertaa)

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 626
Nimi: Erehdys potenssiin kymmenen
Fandom: Yuri!!! on Ice
Hahmot: Otabek Altin/Yuri Plisetski
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Draama, romance, fluffy
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Sayo Yamamotolle ja Mitsurō Kubolle. Minä en tee rahaa lainatessani heidän keksimiään hahmoja.
Yhteenveto: Yurin 16-vuotis syntymäpäivä on aivan nurkalla ja Otabek rohkenee ottaa erään ratkaisevan askeleen, vaan kuinkas käykään.
Kirjoittajalta: Fikki sijoittuu vuodelle 2016. YOI:ssa on kahta aikalinjaa, mutta olen vähitellen kallistunut siihen, että Yurin voittaessa ensimmäisen seniorikultansa joulukuussa, niin elettiin vuotta 2015. Hän täytti 16-vuotta siis vuonna 2016 ja tässä fikissä on merkitystä sillä, että vuosi on 2016. Kaikissa fikeissä tämä seikka ei ole niin tärkeä. Joten eletään nyt tämän aikalinjan mukaan, jookos?
Osallistuu haasteeseen FFF1000 sanalla nolla.
Hyvää syntymäpäivää Larjus. Piristäköön tämä maanantaitasi ja tehköön siitä pisaran verran mukavamman.


Erehdys potenssiin kymmenen

Yuri ja Otabek olivat ystävystyneet joulukuussa ja Otabekilla oli nyt hyvä syy ja sopivasti aikaa vierailla Moskovassa, olihan Bostonin maailmanmestaruuskisoihin vielä kokonainen kuukausi. Hän halusi viettää uuden ystävänsä kanssa aikaa ja kun kerran Yuri täyttäisi kohta 16-vuotta, olisi mukava juhlistaa sitä päivää yhdessä. Otabek oli pistänyt merkille, että aivan alusta asti heidän kahden välillä vallitsi erityinen yhteisymmärrys. Mitä ikinä se tarkoittikaan. Se oli jotain sellaista, mikä puuttui hänen ollessa muiden ihmisten seurassa.

Otabek oli tajunnut, että taisi olla vähän ihastunut Yuriin. Hän toivoi silti, ettei erityinen yhteisymmärrys johtunut vain siitä. Yuri vain täydensi hänen lauseensa, jos hän jätti sen kesken. Toinen tiesi mitä hän tarkoitti. Kun hän ajatteli Yuria, se jokin tuntui kihelmöintinä iholla ja lepatuksena vatsan pohjassa. Hän oli tammikuun aikana nöyränä myöntänyt itselleen sen tosiasian, joka samaan aikaa oli ihanaa ja kauheaa – ihastuminen, joka ei lähtenyt käskemällä pois. Hän halusi selvittää olisiko mitään mahdollisuuksia, että Yuri tuntisi samoin edes pisaran verran. Jos ei, niin hänen pitäisi koota itsensä ja pitää päänsä kylmänä ja ties mitä muuta. Yksipuolinen ihastuminen olisi kamalaa.

Hänen lentonsa laskeutui Moskovan lentokentälle, josta hän otti taksin Yurin ja tämän isoisän luo, jossa Yuri oli nyt muutaman viikon ennen tiukkojen treenien äärelle palaamistaan.
”Yuri, olen nyt täällä pihalla, voitko tulla alas vastaan? Edessäni on sellainen labyrintti kerrostaloja, että minulta menee aamuun asti jos yritän etsiä sinua”, Otabek sanoi puhelimeensa.
Kohta Yuri ilmestyi jostain takavasemmalta hänen eteensä ja heittäytyi niin lämpimään halaukseen, että Otabekilta oli lähteä ilmat pihalle ja ajatukset karkuun.
”Hyvä nähdä sinua”, Yuri sanoi kun irrottautui. ”Oli ikävä”, hän lisäsi mutta katsoi maahan eikä Otabekiin.

Otabek ravisti häkellyksen hartioiltaan ja yritti peittää liikaa innostustaan.
”Sama vika. Mukava päästä turisemaan oikein kunnolla”, Otabek sanoi.
Yurin isoisä osoittautui leppoisaksi ja lämpimäksi ihmiseksi, joka ymmärsi nuoria. Potya hyppäsi sohvalle Yurin syliin ja tuli tutustumaan Otabekiin. Kohta kissa oli kerällä Otabekin sylissä ja kehräsi siinä tyytyväisenä. Yuri olisi voinut olla hieman mustasukkainen, mutta päätti sitten, että Potya oli kelpuuttanut Otabekin ja osoitti sen näin.

Yurin isoisä oli mielissään, kun hänen ei tarvinnut huolehtia seuraavina päivinä ruoanlaitosta lainkaan. Nuoret kävivät kaupassa, kokkasivat yhdessä ja sitten he söivät kolmisin. Yuri halusi tehdä pirozhkeja, joista oli katsudontäytteisinä tullut hänen suosikkinsa. Otabek osasi laittaa vain muutaman tietyn ruoan. Hän vitsailikin olevansa keittiössä täysin avuton. Hänestä oli enemmän apua tiskissä. Yuri ei ollut täysin samaa mieltä.
”Eihän sinulle ole edes peukalo keskellä kämmentä”, Yuri sanoi.
”No jos oikein tarkkaan katsot, niin kyllä se keskellä on”, Otabek väitti vastaan.
Uunissa muhinut lihapata oli kuitenkin oikein maukasta ja mureaa.

*

Otabek havahtui useamman kerran siihen samaan tuttuun tunteeseen, että hänen paikkansa oli Yurin vierellä. Siinä oli niin helppo ja hyvä olla ja he tulivat mainiosti toimeen keskenään. Yuri oli pahantuulisenakin yllättävän hyväntuulinen. Kaikki kävi niin luontevasti, kuin he olisivat tunteneet toisensa jo useamman vuoden. Yurin huoneen vuodesohva oli levitetty Otabekille ja siinä he loikoilivat aina iltaisin.
”Katso nyt tätäkin”, Yuri näytti kännykkäänsä.
”Entä tämä sitten?” Otabek näytti vuorostaan löytöään.
Potya loikoili tyytyväisenä heidän välissään kehräten ja reagoi välillä, jos kännykästä kuului kissan maukaisua tai jotain muuta kummallista.

Ovelta kuului koputus.
”Pojat, se teidän elokuvanne alkaa ihan kohta”, Yurin isoisä muistutti.
”Joo, tullaan”, Yuri huudahti. Televisiossa näytettäisi Madagascarin pingviinit, joka oli yksi viihdyttävimpiä animaatioelokuvia, joita Yuri tiesi. Otabek oli nähnyt aikaisemmat, mutta ei pingviinien omaa elokuvaa.

Päivät kuluivat rattoisasti. Yuri nauroi enemmän, kuin viime kuukausina ikinä. Otabek oli hauska, mukava, eikä todellakaan mikään tosikko. Usein heidän olkapäänsä osuivat toisiinsa kun he katsoivat jotain läppäriltä. Sohvalla istuessa he olivat huomaamatta aivan kiinni toisissaan, sillä sohva ei ollut suuren suuri. Kerran heidän päänsä kolahtivat yhteen, kun he kumartuivat kurkistamaan yhtä aikaa kattilaan. Yuri oli huomannut, että heidän välillään oli jotakin. Se tuntui siltä, kun hänestä olisi kytketty virtajohto Otabekiin. Ikään kuin hän olisi voinut lukea Otabekin katseesta ja ilmeestä jotain vähän enemmän, mitä hän sanoi.

”Mitä mietit?” Otabek kysyi, sillä Yuri oli vähän mietteliään näköinen.
”Sitä, että taidan pitää sinusta”, Yuri vastasi mutkattomasti, mutta punastui sitten rajusti kun tajusi mitä oli sanonut. Hän peitti kasvot käsillään. ”Ääääääh”, hän puuskahti.
”Hei. Minäkin pidän sinusta”, Otabek vastasi. Se yksinkertainen vastaus sai Yurin takaisin jonkinlaiseen tasapainoon.
Otabek jäi kuitenkin miettimään mitä Yuri oli vasta tullut sanoneeksi. Hän tunsi Yurin vasta lyhyeltä ajalta, eikä voinut olla täysin varma minkä tason pitämisestä tässä oli kyse. Kun Yuri kuitenkin punasteli koko lopun iltaa, Otabek saattoi aavistaa, että ehkä sittenkin Yurin pitäminen tarkoitti jotain sinne suuntaan, mitä hän itse nimitti ihastumiseksi.

Otabek päätti kokeilla jotain ihan yksinkertaista. Hän otti Yurin käteensä ja katsoi Yuria syvälle noihin ihaniin vihreisiin silmiin. Yuri ei vetänyt kättään pois vaan antoi peukalonsa sivellä Otabekin kämmentä. Hän meni kuitenkin vähän hiljaiseksi ja vilkaisi aivan varoen Otabekia kerran, mutta huomatessaan toisen porautuvan katseen, hän ei voinut katsoa kauan takaisin. Otabek lukisi muuten kaiken, mitä hänen päänsä piti sisällään. Kohta Otabek kuitenkin irrotti otteensa. Yuri saattoi taas hengittää normaalisti.

”Oletko koskaan ajatellut, että sinulla olisi jossain sielunkumppani?” Otabek kysyi. ”Sillä minusta tuntuu, että jos sellainen ilmiö on olemassa, niin olen löytänyt oman sielunkumppanini sinussa.”
Yuri maisteli kuulemaansa. Ei hän ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että sitäkö tämä kaikki oli.
”En ole koskaan miettinyt asiaa, kun en yleensä hengaile missään. Mutta nyt kun sanoit, niin voisin vaikka uskoa sinua. Ymmärrän mitä tarkoitat. Kaikki vain loksahtaa heti omalle paikalleen kun olen sinun kanssasi”, Yuri selitti ja tunsi korviensa kuumenevat niin paljon, että hän pelkäsi niiden kärventyvän kohta irti päästä. Onneksi hänen hiuksensa olivat sopivasti korvien peittona.

Sunnuntaisena iltana kuukauden lopussa he olivat valvoneet aivan liian pitkään ja nukkumaan meno oli venähtänyt pikkutunneille saakka. Yuri oli lopulta nukahtanut vuodesohvalle, eikä Otabek voinut alkaa siirrellä Yuria siitä. Niinpä hän meni Yurin sänkyyn nukkumaan. Hän heräsi kuitenkin aikaisin ennen Yuria, sillä hänen vatsansa päällä oli ylimääräistä painoa. Potya oli asettunut siihen nukkumaan. Viimein Otabekin oli pakko vaihtaa asentoaan, jolloin närkästynyt kissa hyppäsi sängyltä lattialle ja siitä vuodesohvan jalkopäähän. Yuri nukkui edelleen kuin tukki.

Kun Yuri alkoi näyttää heräämisen merkkejä, Otabek halusi yllättää Yurin syntymäpäivänsä kunniaksi. Hän oli ehtinyt miettiä jo tunnin asioita ja oli aivan varma siitä, että Yuri tunsi samoin kuin hän itse. Hän oli kerännyt itseensä rohkeutta ja kun Yuri oli avannut silmänsä hän näki Otabekin vierellään. He silittivät yhtäaikaa kissaa ja heidän kätensä kohtasivat kissan pehmoisella turkilla. Otabek lomitti heidän sormensa yhteen.
”Hyvää syntymäpäivää Yura”, hän kuiskasti, vei sormensa Yurin niskaan ja kumartui sitten oikein lähelle. Hän katsoi Yuria pienen tovin ja suuteli sitten vihreäsilmäistä soturiaan.

Yurin vatsa heitti kuperkeikkaa, mutta se tuntui vain hassulta eikä lainkaan pahalta. Otabek oli samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Yuri ynähti ja kiersi sitten molemmat kätensä Otabekin ympäri. Hän tunsi olevan kuin hattaraa tai muuten vain painoton, sillä hänellä oli yhtäkkiä sellainen tunne kuin hän olisi vähän irti maasta. Paitsi että tänään ei ollut hänen syntymäpäivänsä. Tänään oli 29.2. eli helmikuun viimeinen päivä.

”Otabek”, Yuri sanoi heidän irrottauduttua herkästä hetkestä. ”Minun syntymäpäiväni on huomenna.”

Otabek tunsi kuin iskun mahassaan, joka vei kaiken hapen mennessään.
”Huomenna?” Otabek sai vaivoin sanottua.
”Niin, tänään on helmikuun viimeinen päivä. Nyt on karkauspäivä.”
Otabekin ylle lasketui nolouden viitta. Hän tunsi vatsansa valahtavan nilkkoihin saakka. Hän oli päättänyt olla Yurin kanssa varovainen. Hän halusi olla vastuuntuntoinen. Ja nyt Yuri totesi, että Otabek höntti, mitäs menit tekemään? Yuri on edelleen suojaiän piirissä ja nuori. Hän oli iskenyt tahmaiset näppinsä nuoreen poikaan ja...

”Otabek, kuuletko sinä minua lainkaan?” Yuri kysyi.
Otabek ei kuullut. Hän ei ollut kuullut viimeiseen minuuttiin enää yhtään mitään. Hän oli yksinkertaisesti vajonnut lattialle ja linnoittautunut oman kauhunsa luomaan pieneen kuplaan.
”Olet aivan valkoinen”, Yuri sanoi. ”Voitko huonosti?” hän kysyi saamatta vastausta.

Otabek istui lattialla vajonneena täysin omaan pieneen maailmaansa. Hän oli järkyttynyt omasta käytöksestään. Hänen tunnollisuutensa oli juuri saanut kovan kolauksen. Hän oli saanut ympäri korviaan noin niin kuin henkisesti. Hän peitti korvat käsillään kuin peittääkseen sen, että hänen korviaan kuumotti. Hän oli aivan varma, että oli aivan punainen. Hän tunsi, kuinka valtava vaivautuneisuuden kerä kasvoi hänen sisuskaluissaan.

Yuri huolestui kun Otabek ei vastannutkaan hänelle ja oli aivan kummallinen.
”Beka!?” Yuri yritti epätoivoisesti saada huomionsa. Otabek näytti lähinnä järkyttyneeltä. Eihän tuollaisesta kukaan voi järkyttyä. He olivat suudelleet ja Yuri oli siinä aivan yhtälailla mukana. Hän oli ollut aivan ihanassa hattarassa Otabekin kanssa ja nyt hän oli mennyt rikkomaan sen hetken. Mitä ihmettä äsken oikein tapahtui? Yuri keksi enää yhden keinon ja haki keittiöstä lasillisen vettä. Juotavaksi sitä ei ollut tarkoitettu. Jos Otabek oli jostain syystä sokissa, miltä kaikki näytti, silloin vettä ei kuulunut tarjota juotavaksi. Sen sijaan hän paiskasi lasillisen päin Otabekin kasvoja.
”Yura!” Otabek huudahti. Voitko ikinä antaa anteeksi?” hän aneli surkealla äänellä.

Yuri ei käsittänyt yhtään mitään. Ei ollut mitään anteeksi pydettävää.
”Beka, nyt pää tyynyyn”, Yuri komensi. Sitten hän nosti toisen jalat vähän ylös ladotessaan sohvatyynyjä tämän jalkojen alle. Hän laittoi vielä peiton Otabekin päälle.
”Nyt kuuntelet”, Yuri käski ja Otabek totteli surkean näköisenä.
”En tajua yhtään, mitä ihmettä sinä nyt horiset. Kaikki on kunnossa. Kaikki on okei. Ei ole maailmanloppu, että syntymäpäiväni on huomenna. Voit hyvin suudella minua huomennakin.”
”Mutta... Otabek yritti selittää.”

”Minä pidän sinusta”, Yuri sanoi. ”Et ole tehnyt mitään typerää.”
”Mutta sinä olet vielä 15-vuotias ja minä menin ja mokasin itseni penkin alle. Tajuatko!?”
”En tajua. Me ymmärrämme toisiamme – kyllä. Mutta nyt en tajua.”
”Minä lupasin itselleni, ettei mitään tällaista saa tapahtua. Paitsi ehkä sitten joskus, kun olet 16-vuotias. Epäonnistuin surkeasti.”
Yuri alkoi vähin erin käsittää. Otabek oli saanut lommon ainoastaan omaantuntoonsa ja omanarvontuntoonsa.

”Hei. 24 tuntia sinne tai tänne. Ei maailma kaatunut mihinkään. Minä olen tässä ja sinä olet siinä. Et ole luvannut minulle mitään, ainoastaan itsellesi. Oletko aina näin tunnollinen?” Yuri kysyi.
”Tärkeissä asioissa täytyy olla. Ei saa syödä sanojaan tai muuten on täysi nolla”, Otabek selitti.
”Sinä et ole täysi nolla. En minä huutele kaikelle kansalle että Otabek teki sitä ja tätä ja minä olen 15-vuotias. Nyt olet kyllä aikamoinen tolvana.”
”Mutta miten voin seistä selkä suorana? Minua hävettää ja nolottaa. Sinä ansaitset parempaa.”
Yuri siirsi varovasti Otabekin käden tämän silmiltä ja katsoi maansa myynyttä ystäväänsä.

”Minä tarvitsen sinua. Tajuatko? Sinä olet ihan älyttömän tärkeä ihminen”, Yuri sanoi ja suuteli Otabekia otsalle. ”No, joko toivuit järkytyksestä?”
”En ole ihan varma”, Otabek sanoi.
”No, ei se mitään”, Yuri sanoi asettuessan niin että Otabekin pää oli hänen sylissään ja hän antoi sormiensa silittää Otabekin päänahkaa ja hiuksia. Potya aisti Otabekin surkeuden ja tuli puskemaan päätään tämän kylkeen.
”Älä tee itsellesi mitään kummallisia lupauksia”, Yuri sanoi. ”Tai jos aiot, niin kerro siitä minullekin.”
”Niin kai sitten”, Otabek mutisi.

Huone oli pitkään aivan hiljainen, jossa kuului ainoataan kissan kehräävä ääni. Otabek silitti lohdullisena kissaa ja Yuri silitti vuorostaan häntä. Otabek tunsi kuinka hänen sisäinen rikkoutunut palapelinsä tuli kootuksi vähin erin uudelleen kokoon. Hän toivoi, että jonain päivänä voisi unohtaa typerän mokansa ja nauraa sille, mutta juuri nyt se ei vielä naurattanut. Onneksi Yuri ei tehnyt tästä kaikesta mitään suurta numeroa, vaan pysyi lähellä ja ymmärsi.

”Minulla on nälkä”, Yuri sanoi pitkän tovin jälkeen. ”Mennään syömään aamupalaa.”
”En tiedä onko minulla nälkä, mutta mennään nyt sitten”, Otabek myöntyi.
He söivät mysliä ja paahtoleipää ja joivat teetä. Pöydän alla Yuri etsi varpaillaan Otabekin varpaat jääden sivelemään toisen varpaita. Otabek hymyili ja Yuri hymyili hänelle takaisin. Yuri piti hänestä. Vaikka Yurin varpaat kyllä tuntuivat kylmiltä.

*

Kun Yuri seuraavana aamuna heräsi sängystään, hän päätti, että halusikin liittyä vuodesohvalle Otabekin seuraan ja kömpi saman peiton alle lämpimään ja leikitteli toisen otsahiuksilla. Hän halusi ehdottomasti suukotella Otabekin kanssa, kunhan tämä heräisi. Otabek reagoi siihen, että hänen vireensä möyri joku, joka oli lämmin, mutta jolla oli jääkylmät varpaat. Hän raotti toista silmäänsä vähän. Heillä saattoi eilen olla pienoinen kriisi ja sitä ehkä seurasi pieni keskustelu siitä, miten he jatkaisivat. Yuri halusi olla hänen poikaystävänsä ja Otabek oli ollut hetken aivan tunteittensa vallassa. Kaikki oli enemmän kuin hyvin. Otabek kahmaisi Yurin lähemmäs ja siinä he köllöttelivät puoliunisina.

”Hyvää syntymäpäivää minulle”, Yuri sanoi ja suukotti sitten Otabekia.
”Mmmm”, Otabek mumisi ja suukotti Yuria takaisin. Ja sen jälkeen suukottelusta ei meinannut tulla loppua.
”Sinulla on jääkylmät varpaat”, Otabek totesi. ”Me menemme tänään ostamaan sinulle lämpimät sukat. Minä maksan.”
”Minulla on sukkia”, Yuri protestoi.
”Ehkä, mutta ei virallisia yösukkia”, Otabek pisti vastaan.
Kun ovelta kuului koputus ja kehoitus tulla aamupalalle, Yuri ensin säikähti että hänen isoisänsä avaisi oven ja näkisi hänet Otabekin sylissä puolipukeissaan, mutta ovi pysyi kiinni.

”Hyvää syntymäpäivää Yura”, Otabek sanoi ja halasi toisen aivan ruttuun ennen, kuin he menivät aamupalalle.
Päivästä tuli hyvä ja se aloitti hyvien päivien sarjan, sillä aina viettäessään aikaa yhdessä, he voivat paljon paremmin, kuin yksin tai kenenkään toisen seurassa.


A/N: Tällanen hassu tällä kertaa. Kirjotusvirheitä korjailen, jos sellaisia huomaan.
« Viimeksi muokattu: 13.12.2021 06:48:50 kirjoittanut Fairy tale »

Larjus

  • Wild One
  • ***
  • Viestejä: 4 667
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Voi että ♥ Olipa ihana herätä aamulla ja huomata, että mua hemmotellaan ihanilla ficeillä ja vieläpä Otayurilla! 🥺 Mikä ihana yllätys, en voi mitenkään kiitellä tarpeeksi ♥

Jaksan lukea vaikka sata kertaa Otabekin ja Yurin suhteen ensiaskeleista ja sen jälkeen lukea vielä tuhat lisää - tää aihe uppoo muhun niiiiin hyvin ♥ On se aina vain niin hellyttävää, kun herääviä mutta epävarmoja tunteita, toiveita, nuorta rakkautta, hapuilua. Ja musta on aina niin ihanaa lukea niistä myös Otabekin näkökulmaa painottaen, sillä musta tuntuu että siitä kirjoitetaan useammin Yurin näkökulmasta 🤔 Otabek on salaperäisempi ja varautuneempi ja muutenkin pidättäytyneempi tunteiden ilmaisu, niin ehkä sitä pidetään haastavampana (mutta sitä enemmän mua ilahduttaakin lukea Otabekista, joka vatsassa lentelee perhosia ja joka jännittää ihastumisensa takia ♥).

Lainaus
”Sitä, että taidan pitää sinusta”, Yuri vastasi mutkattomasti, mutta punastui sitten rajusti kun tajusi mitä oli sanonut. Hän peitti kasvot käsillään. ”Ääääääh”, hän puuskahti.
Voi näitä muruja! ♥ Molempia. On ne niin söpöjä, kaks kömpelöä teiniä yrittämässä ottaa selvää omista ja toistensa tunteista 🥺♥

Lainaus
”En ole koskaan miettinyt asiaa, kun en yleensä hengaile missään. Mutta nyt kun sanoit, niin voisin vaikka uskoa sinua. Ymmärrän mitä tarkoitat. Kaikki vain loksahtaa heti omalle paikalleen kun olen sinun kanssasi”, Yuri selitti ja tunsi korviensa kuumenevat niin paljon, että hän pelkäsi niiden kärventyvän kohta irti päästä.
Nää kaks on kyllä niin sielunkumppanit kuin vain voi olla ♥ Hyvä että heillä on itselläänkin ajatuksia siihen suuntaan.
(Tossa muuten varmaan pitäis lukea "kuumenevan".)

Lainaus
”Huomenna?” Otabek sai vaivoin sanottua.
”Niin, tänään on helmikuun viimeinen päivä. Nyt on karkauspäivä.”
Otabekin ylle lasketui nolouden viitta. Hän tunsi vatsansa valahtavan nilkkoihin saakka. Hän oli päättänyt olla Yurin kanssa varovainen. Hän halusi olla vastuuntuntoinen. Ja nyt Yuri totesi, että Otabek höntti, mitäs menit tekemään? Yuri on edelleen suojaiän piirissä ja nuori. Hän oli iskenyt tahmaiset näppinsä nuoreen poikaan ja...
Voi eiiii ;D ♥ Voi Otabek muru... On se kyllä niin kultainen poika, ihan niin kuin nimensäkin, haluaa olla niin kuuliainen 🥺 Mut oli kyse sentään vain suudelmasta, niin ei tartte alkaa itseään hirteen ripustaa, vaikka ei maaginen suojaikäraja vielä täyttynytkään.

Lainaus
”Minä tarvitsen sinua. Tajuatko? Sinä olet ihan älyttömän tärkeä ihminen”, Yuri sanoi ja suuteli Otabekia otsalle.
Mutta onneksi Yuri tietää mitä sanoa ja tehdä, jotta Otabek tuntee olonsa paremmaksi :3 Mä nään Yurin kyllä semmosena tyyppinä, jota ei kiinnosta pätkääkään mitkään suojaikärajat, kunhan siitä itsestä tuntuu oikealta.

Lainaus
”Mmmm”, Otabek mumisi ja suukotti Yuria takaisin. Ja sen jälkeen suukottelusta ei meinannut tulla loppua.
Awwww ♥

Ihana myöskin tuo loppu. Rakastan tommosta romanttisen lällyä meininkiä, että yhdessä parempi kuin erikseen (tai kenenkään muun kanssa). Kun on OTP:stä kyse niin niinhän sen pitää ollakin ;D

Kiitos vielä ♥
Big and bigger,
biggest dreamer!
夢見るコトが
すべてはじまり
それが答えだろ

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 626
Kiitos kommentista Larjus. Kun tajusin, että nimenomaan Yurin syntymäpäivä on sellaisessa ajankohdassa, joka tarjoaa tällaisen mahdollisuuden pinoiseen sählinkiin, niin käärin hihat ja kirjoitin. Ei kovin moni fikkihahmo tarjoa samanlaista mahdollisuutta.  :) Ja minä näytän jämähtäneen Yurin ja Otabekin alkuvaiheisiin, koska siitä saa niin kutkuttavaa tekstiä aikaan. Heidän pitäisi vähän kasvaa/vanheta mun mielessäni, jotta rohkenisin kirjoittaa hieman korkeammalla ikärajalla.  :D

Mulle Otabek on sellainen järkähtämätön ja tosiaan tunnollinen. Ja sitten onkin kova paikka, kun siitä lipsuu, vaikka se ei tässä niin vaarallista ollutkaan. Tässä hän sai huomata, kuinka turvallista on olla Yuin kanssa.  :)