Kun katson sinua | Remus/Harry | S

[Kiirsu]

Otsikko: Kun katson sinua
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: S
Tyylilaji: haikea romanssi
Paritus: Remus/Harry
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain lainaan niitä hetkeksi.
Yhteenveto: Remus ei ole enää nuori, Harry on.
A/N: Osallistuu 12+-virkehaasteeseen.


Kun katson sinua

Niityn ylle oli jo laskeutunut sumu. Koko metsä oli hiljainen ja Remus kuuli jokaisen rasahduksen, tunsi pienenkin tuulen vireen kasvoillaan. Yö ei antanut armoa mielessä villinä pauhaaville ajatuksille. Siitä oli niin vähän aikaa, kun Remus oli vielä opettanut Tylypahkassa ja suhtautunut oppilaisiinsa aseman vaatimalla korrektiudella. Hän ei enää muistanut, missä kohtaa kaikki säädyttömät ajatukset olivat hiipineet hänen mieleensä.

Harry oli lähtenyt sanaakaan sanomatta, paiskannut oven kiinni perässään. Kolahdus resonoi kipuna selkäytimessä, toi mieleen illan ministeriössä. Muistutti siitä äänien, tuoksujen, värien sekamelskasta, joka oli täyttänyt hänen aistinsa Siriuksen kaatuessa verhon taakse. Sama kipu, jota hän oli tuntenut 17 vuotta sitten katsoessaan Päivän profeetassa kuvaa rakkaastaan käsiraudoissa. Kipu oli kuin leikkaus hänen elämästään: kaikki ne hetket, joina hän oli luullut sydämensä särkyneen lopullisesti. Hän oli rakentanut sydämelleen kilven, mutta Harry oli onnistunut pääsemään sen ohi.

Remus käveli omenapuiden ohitse, ne kantoivat edelleen hedelmää. Osa oli alkanut jo mädäntyä syksyn tullen, mutta Remus poimi puusta yhden kirkkaanpunaisen. Siriuksesta oli aina ollut hupaisaa heittäytyä koiran rooliin ja jahdata milloin mitäkin, myös hänelle heitettyjä omenia. Omena oli ylikypsä ja Remuksen suupielestä valui mehua rinnuksille. Hän pyyhki violettia flanellipaitaa, jonka Sirius oli antanut hänelle joululahjaksi vuosia sitten, kun he olivat nuoria ja rakastuneita. Nuori hän ei enää ollut, mutta rakasti yhä.

Yksin pellon laidassa ajatukset tuntuivat vihdoin kirkkailta, vaikka silti niin vääriltä. Jokin metsässä veti Remuksen pois ajatuksistaan, puiden välissä näkyi liikettä. Hän veti sauvan esiin ja lähestyi verkkaan tummaa hahmoa, jonka hän pian tunnisti. Harry astui kuun valaisemalle pellolle ja Remus tunsi viileän väreen kulkevan selkää pitkin. Mikään ei ollut kolahtanut näin lujaa, ei edes Sirius.

”Vaikka kuinka tahtoisit, niin eivät nämä tunteet meni ohi, meiltä kummaltakaan”, Harry sanoi päättäväinen ilme kasvoillaan.

Kuun hohde sai Harryn nuoret kasvot näyttämään niin virheettömiltä, että Remus tuntui humaltuvan niistä. Hän tarttui noihin kasvoihin kaksin käsin ja antoi itsensä haaveilla, että sydän kestäisi tämän ehjänä.

Spoiler: näytä

1. sumu
2. hiljainen
3. armo
4. kun
5. säädytön
6. sana
7. kipu
8. väri
9. käsiraudat
10. leikkaus
11. kilpi
12. hedelmä
13. mädätä
14. hupaisa
15. valua
16. rakastunut
17. yhä
18. kirkas
19. liike
20. verkkaan
21. viileä
22. kolahtaa
23. ohi
24. hohde
25. haaveilla

[Thelina]

En ole varmaan koskaan lukenut mitään tällä parituksella, mutta nyt tulin tarttuneeksi tähän heti aamutuimaan. Tykkään Remuksesta kertovista teksteistä ja tässä oli niin ihanan haikea tunnelma, joka sopi hänelle hyvin <3 Lauseet soljuivat eteenpäin jotenkin toimivassa rytmissä ja pidin siitä, miten ne kuljettivat läpi muistojen ja taas nykyhetkeen. Tuosta toisesta kappaleesta pidin erityisesti, kipu selkäytimessä, Sirius ja kilpi kipeän ja särkyneen sydämen päälle. Mutta tietenkin joku pääsee siitä ohi. On tyypillistä Remukselle kokea syyllisyyttä ja vatvoa ajatuksiaan, joten loppuun sopi hyvin, että Harry on se, joka päättäväisesti sanoo, miten asiat ovat. Vika lause on aivan ihana<3

[marieophelia]

Minäkään en ole ikinä lukenut Remus/Harrya - en välttämättä ole koskaan edes nähnyt Remus/Harrya - joten pitihän tämä lukea. Tässä on monia hurjan hienoja kohtia! Pidän myös taustalla väikkyvistä Sirius-muistoista: ne tuovat Remuksen hahmoon sopivaa melankolisuutta ja menneeseen juuttumista, joka ainakin mun ajatuksissa liittyy hänen hahmoonsa erottamattomasti.

Hän ei enää muistanut, missä kohtaa kaikki säädyttömät ajatukset olivat hiipineet hänen mieleensä.

Ah, ai että. Tässäon hienosti ilmaistu, millainen käänne Remuksen mielessä on tapahtunut, tilanne tiivistyy hyvin. Hienosti olet saanut myös käsiraudat ja kilven mukaan tekstiin!

Hän pyyhki violettia flanellipaitaa, jonka Sirius oli antanut hänelle joululahjaksi vuosia sitten, kun he olivat nuoria ja rakastuneita. Nuori hän ei enää ollut, mutta rakasti yhä.

Mikään ei ollut kolahtanut näin lujaa, ei edes Sirius.

Nämä ovat hurjan hienoja ja pysäyttäviä kohtia, joissa Remuksen rakastuminen "kolahtaa" lukijaankin. Voi toista! Aloin ihan tosissani toivoa, että Harry toisi onnen Remuksen elämään, vaikka aluksi ajatus heistä yhdessä tuntui minustakin säädyttömältä. Tähän tekstiin on helppo eläytyä! Kiitokset!<3

[Vendela]

Remus/Harry on jotenkin tosi lohdullinen paritus itselleni. Kumpikin on kärsinyt paljon, joten heidät on helppo nähdä yhdessä ikäerosta huolimatta. Joten tätä saisi olla lisääkin Toki Remus kenen vain kanssa käy minulle

Oi kun tässä oli monta hienoa lausetta! Tuossa edellä marieophelia nostelikin niitä jo esiin, joten en viitsi ottaa samoja lainauksia tähän. Ja viimeinen lause todellakin kruunaa kaiken

Pidin Harryn päättäväisyydestä, koska juuri sellainen hän on. Vie tahdonsa läpi niin halutessaan. Ja Remus parka ansaitsee kyllä kaiken onnen mitä vain mahdollista. Tuo Sirius-viittaus sopi tähän hienosti, sillä kyllähän Sirremus on canonia, väittivätpä muut mitä tahansa

Kiitos tästä! Kauniisti kirjoitettu teksti

Vendela

[Larjus]

Remus ja Harry kuulostaa mielenkiintoiselta paritukselta, jossa nään kyllä potentiaalia. Vendela fiksusti totes, että kumpikin on kärsinyt paljon, ja mulle ainakin käy järkeen, että kaksi kärsinyttä löytää toisistaan paitsi ymmärrystä myös ilon. (Ja mulle ikäero on vain kiva lisämauste )

Kipu oli kuin leikkaus hänen elämästään: kaikki ne hetket, joina hän oli luullut sydämensä särkyneen lopullisesti. Hän oli rakentanut sydämelleen kilven, mutta Harry oli onnistunut pääsemään sen ohi.

Voi Remus 😭♥ Vaikka Siriukseen liittyvät muistot kipeää tekeekin, on musta toimivaa tarinan kannalta, että Remuksella niitä on. Traagisesti menetetty rakkaus toimii aina. Varsinkin kun sen jälkeen rakentaa itselleen suojakilven, ja sitten joku vain luikertelee siitä läpi (niin kuin Harry tässä).

”Vaikka kuinka tahtoisit, niin eivät nämä tunteet meni ohi, meiltä kummaltakaan”, Harry sanoi päättäväinen ilme kasvoillaan.

Hyvä että Harry on näin päättävinen ♥ Sellaisen ihmisen Remus tarvitseekin rinnalleen, eihän mistään oikein muuten mitään tule (ei ainakaan siitä suhteesta). Ihana myös, että Remus antoi lopussa itselleen luvan haaveilla. Mun mieltä aina lämmittää, kun ficien lopussa on edes pilkahdus toivoa ja iloa, ajatus siitä että tulevaisuus on hyvä ja antoisa :3 Thelina tossa totes että vika lause/virke on aivan ihana, ja yhdyn siihen.

[hiddenben]

Tämä oli minulle kyllä hankala luettava juurikin parituksesta johtuen, minkä takia luinkin todella uteliaana muiden kommentteja tästä tekstistä! Tavallaan ymmärrän, millaisia mahdollisuuksia Remuksella ja Harrylla voisi olla, sillä molemmat ovat menettäneet paljon ja jakavat siten surun, mutta samalla... No, ehkä olen vain liian tottunut Remus/Siriukseen tai Thelinan Remus/Nevilleen, että Remus/Harryyn taipuminen on haaste Mutta eipä sillä, tätä oli todella jännittävää ja mielenkiintoista lukea ja yrittää muodostaa tätä heidän välistä yhteyttään!

Sen lisäksi tämä on upeasti kirjoitettu. Tässä on hieno, utuinen tunnelma, joka on samalla ristiriidassa Remuksen oman tunnemyrskyn kanssa. Pidin itsekin Siriukseen liittyvistä muistoista ja samalla, kuinka jokin uusi rakkaus tuo uusia vivahteita siihen, miten Remus muistoihinsa suhtautuu. Minua ilahduttaa, että hän tässä ficissä antaa itsensä rakastua uudelleen eikä jää jumiin vanhoihin rakkauksiin. Etenkin tuo viimeinen lause, Hän tarttui noihin kasvoihin kaksin käsin ja antoi itsensä haaveilla, että sydän kestäisi tämän ehjänä, sykähdytti.

Todella mielenkiintoinen ficci virkehaasteen sanoista! Tämä haastoi, ilahdutti ja ihastutti - kiitos siis tästä

[Karvis]

Minusta tämä paritus on just hyvä romantiikkaan eikä ollenkaan vaikeaa luettavaa, mutta tässä toteutuu se, mitä itsekin on tullut ajateltua. Remus kokee syyllisyyttä, mutta sydän halajaa mitä sydän halajaa.  Ihan kiinnostavaa, että tässä Siriuksella ja Remuksella oli menneisyys rakastuneina. Ei se yllätys ole, mutta se tavallaan lisää sitä toivetta, että tämä suhde Harryn kanssa voisi toteutua ikäerosta huolimatta.