Kirjoittaja Aihe: Nueva navidad (S, Leo/Caio, one-shot)  (Luettu 664 kertaa)

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 514
Nueva navidad (S, Leo/Caio, one-shot)
« : 09.02.2024 12:30:24 »
Ficin nimi: Nueva navidad
Kirjoittaja: Meldis
Genre: fluffy, drama, slice-of-life
Ikäraja: S
Paritus: Leo/Caio
Tiivistelmä: Leo lähtee Méxicoon viettämään joulua Caion kanssa.
Vastuunvapaus: Tarkoitukseni ei ole loukata tällä tekstillä ketään. Olin aiemmin luonut Caion hahmon, joka esiintyi yhdessä lyhyessä tarinassa ja jäi halu kirjoittaa hänestä lisää, joten tuli sitten inspiraatio tehdä tarina, jossa nähdään, miten joulua vietetään hänen isänsä kotimaassa. Olen tutkinut latinalaisen amerikan sekä Meksikon joulua sekä saanut apua Ygritten kautta hänen sukulaiseltaan, joka on viettänyt monta joulua Meksikossa. Mutta en ole itse koskaan viettänyt joulua muualla kuin Suomessa, en tiedä kaikkea ja tämän ei ole tarkoitus edustaa koko maanosaa tai edes maata. Jos koet, että olen tehnyt virheitä tekstissä, kerro ihmeessä, tahdon oppia uutta ja se olikin ajatukseni tätä kirjoittaessa, että opin itse ja että lukija oppii. :)

A/N: Tämä on julkaistu alun perin Finin vuoden 2023 joulukalenterin luukussa 16. Leo ja Caio esiintyivät ensi kerran viime kesänä kirjoittamassani spurttiraapaletarinassa, Paras ja pahin leiriviikko ikinä, K-11, mutta sitä ei tarvitse lukea, että pääsee kärryille tästä. En oikein tiedä miksi tein Caiosta eteläamerikkalaisen alun perin, mutta olipa kiva sattuma, että tein, koska sain innon kirjoittaa tämän. Caio on tosin brasilialainen nimi, mutta tein sitten hänen sukupuustaan sekoituksen meksikolaista ja brasilialaista. :) Hieman harmittaa, että Leon nimeksi tuli hyvin paljon myös Etelä-Amerikassa käytetty nimi, olisi ollut hauska, että hän olisi erottunut supisuomalaisella nimellään, mutta en mitenkään suunnitellut käyttäväni näitä hahmoja tällaisessa kontekstissa. :D Suuri kiitos Ygritten lisäksi siskolleni, Noradrielille, joka toimi koelukijana, kun tämän kirjoittaminen jäi niin viime tinkaan empimiseni takia, joten tarvitsin editoinnissa apua. ^^ Jos lukaiset, jätäthän kommenttia.


Nueva navidad

Ensimmäinen asia, jonka Leo kuuli, kun Caio avasi oven isänsä lapsuudenkotiin, oli raivoisaa huutamista espanjaksi. Hän oli erottavinaan pari tutuksi tullutta sanaa, muun muassa äiti ja keittiö ja ulos. Caio vilkaisi Leoon pahoitteleva virne huulillaan ja kiekaisi tervehdyksen kiivaan kinastelun ylitse. Kinaamiseen tuli tauko ja seuraavaksi Leo kuuli usean lapsen innokkaan äännähdyksen heidän huutaessa Caioa. Leo sulki ulko-oven takanaan juuri ennen kuin lapsiparvi hyökkäsi hänen poikaystävänsä kimppuun sellaisella voimalla, että Caio oli kaatua selälleen. Lapset puhuivat nopeaa espanjaa, eikä Leo saanut siitä enää mitään selvää. Lasten perässä laajaan aulaan saapui myös joukko lasten vanhempia, jotka alkoivat yhtä vilkkaalla espanjalla sättiä lapsia ilmeisesti päästämään irti Caiosta. Leo nieleskeli.

”Caio! Leo!” huudahti ensimmäinen tuttu naama, Caion isä, Elvio ja tämän takana Leo näki Caion äidin, Marian, yksi muutaman kuukauden ikäinen vauva sylissään, Leon muistaakseen Caion tuorein siskonlapsi, Hugo. Elvio komensi lapsia siirtymään syrjään ja kaappasi sitten poikansa halaukseen, samoin kuin heti sen jälkeen myös Leon. Maria tuli antamaan poskisuudelman pojalleen sekä Leolle. Myös Caion siskot, Stella ja Frida, tulivat halaamaan heitä ja pienen hetken Leo tunsi olonsa rauhoittuvan, kun näki tuttuja ihmisiä. Mutta kun Frida astui syrjään, Leon edessä oli käytännössä koko Caion Meksikon puoleinen suku odottavaisena. Leo tunsi kuin olisi astellut susilauman luolaan ja oli ruoka-aika.
”Hei kaikki”, Caio aloitti englanniksi ja viittoi Leoon. ”Tässä on Leo”, hän esitteli. Leo kohotti kätensä ja koetti taiteilla kasvoilleen uskottavan hymyn.

Oli ehdottomasti hyvä idea lähteä Caion mukana Méxicoon, kun tämän vanhemmat olivat ehdottaneet, että voisivat neljän vuoden tauon jälkeen viettää Elvion kotimaassa joulun ja nähdä pitkästä aikaa sukulaisiaan muutenkin kuin FaceTimessa. Kun Stellakin päätti perheineen lähteä mukaan, ei Caio voinut jättää matkaa väliin. Eikä puolisentoista vuoden pituinen seurustelusuhde ollut liian lyhyt, että Leo voisi tehdä matkan toiselle puolelle maailmaa viettämään joulua ensi kertaa muualla kuin vanhempiensa luona. Nämä olivat kuitenkin kannustaneet häntä lähtemään, se kuulemma oli väistämätöntä, että lapsuudesta jatkuneet, tutut joulut muuttaisivat vielä joskus muotoaan. Tällaista muotoa Leo ei ollut olettanut koskaan kokevansa, ei varmasti ainakaan sinä kuumana kesäpäivänä viime vuonna tavatessaan Caion ensi kertaa leiriohjaajan hommissa ja tämän vedettyä Leolta jalat alta ensi silmäyksellä. Eikä todellakaan heidän suudeltua ensi kertaa leirin jälkeen, silloin hänellä oli ollut liian kiire epäillä järjenjuoksuaan, kun viikon haihateltuaan Caion perään, tämä tunsikin samoin ja haihattelusta tuli äkkiä todellisuutta, uusi ja jännittävä suhde. Eikä vielä sittenkään, kun Caio vähän kuin vahingossa muutti hänen luokseen piskuisesta opiskelijakopperostaan vuoden seurustelun korvilla. Joskin ehkä tuo viimeinen olisi pitänyt olla jonkinlainen merkki, että Caion kanssa kannattaisi jättää kaikki oletuksensa seurustelusuhteista menneeseen. Joten tässä hän nyt oli, jouluaattona Méxicossa tuntien lennon, mutkaisen taksimatkan jäljiltä väsynyt, kireä ja suoraan sanottuna pelokas.

Mutta mitäpä sitä ei tekisi rakkauden takia.

”Hei, hauska tavata”, Leo tervehti espanjaksi.
”Osaat espanjaa”, sanoi Caion isoäiti, Estelle, jonka äänen Leo tunnisti toiseksi niistä, jotka oli kuullut saapuessaan. Estelle jatkoi jotain espanjaksi ja Leo irvisti.
”En hirveästi”, hän sanoi englanniksi. ”Ymmärrän vähän, tosi vähän ja puhun vielä vähemmän”, hän lisäsi ja Estelle kääntyi kysymään jotain Caiolta. Leo nieleskeli lisää.
”Abuela ei kauheasti osaa englantia”, Caio selitti.
”Tervetuloa!” Estelle huudahti englanniksi kuin osoittaen, että ihan oppimaton hän ei ollut.
”Anteeksi”, Leo sanoi, mutta Estelle huitaisi kädellään ilmaa ja sanoi jotain taas espanjaksi ja Caio naurahti.
”Se sano, että ei syödessä ja juodessa tarvi puhua”, Caio suomensi.

Seuraavaksi Leo tapasi koko muun perheen, johon kuului setiä, tätejä, serkkuja, serkun lapsia, sekä kaiken lisäksi noiden tätien, setien ja serkkujen puolisoita, eikä Leo onnistunut pitämään muistissaan kovin monen nimeä. Hän muisti Estellen, koska oli nähnyt tästä kuvia, sekä Julianan, Caion isoisoäidin, mutta muutoin hän toivoi, että ei joutuisi kutsumaan vierailun aikana ketään uutta tuttavuutta nimeltä. Alle kouluikäisiä lapsia oli tuhottomasti isossa talossa ja he olivat niin innoissaan joulusta ja Caiosta, että he eivät oikein pysyneet paikoillaan, että Leo olisi oppinut erottamaan heidät toisistaan.

”Saanko mä kiroilla suomeksi?” Leo kysyi hänen ja Caion viedessä yläkertaan matkatavaroitaan pitkittyneiden tervehtimisten jälkeen. He jakoivat huoneen, jossa nukkuivat, muutamien Caion serkkujen kanssa. Talo oli iso, mutta siellä majoittuisi parisenkymmentä ihmistä seuraavan yön. Sen jälkeen osa suvusta lähtisi jo kotiin.
”Jos lapset ei kuule”, Caio naurahti. ”Ne saattaa kysyä ja sitten laverrella abuelalle.” Leo naurahti levottomasti laskiessaan rinkkansa yhdelle patjoista.
”Hei”, Caio sanoi, käveli Leon selän taakse ja kietoi kätensä hänen ympärilleen. ”Älä murehdi liikaa. Ei oo eka kerta, kun tähän perheeseen tulee lisäyksiä muualta maailmasta”, hän sanoi laskiessaan päänsä Leon olalle.

”Kivaa, voin olla eka, joka opettaa kirosanoja serkkujesi lapsille”, Leo murahti.
”Osaathan sä päiväkodissa olla kiroilematta?” Caio huomautti ja Leon oli pakko nyökätä. ”Hyvin se menee. Ja niin kun abuela sanoi. Me vaan syödään ja juodaan. Siitä ne huusi, abuela ei halunnut, että apá menee sorkkimaan hänen kokkaamistaan.”
”Mutta Elvio on kokki”, Leo ihmetteli ja kääntyi ympäri, jotta saattoi painaa otsansa Caion otsaa vasten.
”Just siks”, Caio nauroi. Hän laski nopean, rohkaisevan suukon Leon huulille, irrottautui halauksesta, otti Leon kädestä kiinni ja lähti johdattamaan tätä takaisin alakertaan.

Alkujärkytys oli estänyt Leoa huomaamasta kunnolla taloa. Se oli ulkoa jo näyttänyt kauniilta, värikkäältä ja kodikkaalta, mutta sisällä vasta värejä olikin. Leo pohti, miten Suomessa ei ikinä annettaisi maalata taloa oranssiksi ja pinkiksi yhtä aikaa. Lattialaatat olivat lämpimän oransseja ja Leo tunsi olonsa hassuksi lipokkaissa, vaikka oli vaikea uskoa, että he olivat sisällä, niin paljon kukkia ja kasveja oli siellä täällä, ruukuissa, kasvoi seinää myöten ja roikkui pylväistä. Aulasta päästyään he saapuivat isoon olohuoneeseen, jossa lämmin oranssi sävy jatkui katossa, seinissä ja lattiassa. Kaareva katto sai pesämäisen tunnelman huoneeseen ja kun vastakkaisen seinän kaarilasiovet olivat auki vihreään puutarhaan, Leon olo oli heti hieman rennompi. Osa Caion serkuista istui pitkän puisten pöydän ääressä, lapset kirmasivat ulkona ja Maria tuuditti Hugoa vasemmalla puolella sohvalla. Olohuone oli yhtä lailla täynnä kasveja, joista monet kukkivat värikkäästi, vaikka oli joulukuu. Keittiö jatkui oikealla yhteisenä avoimena tilana. Estelle ja Matías, Caion isoisä, puuhasivat ison, tummuneen hellan ympärillä Elvion yrittäessä olla avuksi puisen saarekkeen luona. Seinillä oli hyllyjä, jotka pursuilivat keittiövälineitä, yrttipurnukoita sekä ruoka-aineita. Keittiöntasojen jokainen milli oli käytössä, joko ruoanlaittoon tai se oli erinäisten välineiden peitossa. Hellan yllä oli kirkkaansininen liesituuletin ja tasojen seinämät olivat kaunista mosaiikkia.

”Kaunista”, Leo totesi Caiolle.
”Eikö ookin”, Caio huokaisi.
”Onko täälläkin joulutähtiä?” Leo hoksasi kukat ympäri olohuonetta vasta sitten, ne hukkuivat muuhun kasvillisuuteen.
”Niinpä!” Caio sanoi. Äkkiä Matías oli heidän edessään tarjoamassa viinilasillisia.
”Teillä on kaunis talo”, Leo sanoi englanniksi ja Matías siristi silmiään, kunnes avasi suunsa kuin hoksattuaan, mitä Leo tarkoitti.
”Kiitos”, hän sanoi.

”Ja meillä on Suomessakin joulutähtiä koristeena jouluna”, hän jatkoi, mutta siihen Matíaksen kielitaito loppui ja Caio käänsi tälle espanjaksi.
”Ooh”, hän sanoi ja heilutti sormeaan ilmassa. ”Hauskaa”, hän sanoi englanniksi. Hän käännähti ympäri hakien jotain katseellaan ja osoitti sitten isoa seimikuvaelmaa sohvapöydällä.
”Jeesus-lapsi?” hän sanoi kysyvästi.
”Se on vähän harvinaisempi”, Leo vastasi, mutta senkin Caio käänsi. Matías heilautti kättään ilmassa ja alkoi puhua nopeaa espanjaa.

”Hän sanoi, että ei sillä uskonnollisuudella niin väliä, kunhan kohtelet mua hyvin”, Caio sanoi hymyillen hellästi. Matías jatkoi vielä jotain ja Leo erotti sanan rakas ja hänen poskiaan kuumotti.
”Hyvä kuulla”, Leo purskautti ja joi viinilasista. Matías nyökkäsi ja lähti takaisin keittiöön diplomaatiksi poikansa ja vaimonsa välille.

”Mitä se sano rakkaasta?” Leo kysyi ja Caio virnisti leveästi.
”Että mä olen heille rakas ja että jos sä olet mulle rakas niin sitten sä olet heille rakas”, hän selitti ja katsoi Leoa silmiin. ”Siis vaikka ovat katolisia niin rakkaus ja perhe on tärkeämpi”, hän sanoi. Leo katsoi Caioa silmät suurena. Edelleen tämä sai hänet häkeltymään suorilla puheillaan rakkaudesta ja tunteista. Leo melkein kirosi, mutta onnistui pidättämään itsensä.
”Sun perhe on aivan ihana”, hän sen sijaan sanoi silmiään räpytellen.

”Caio!” huusi Elena, Fridan tytär, kirmaten ulkoa leikkimästä. Hän sanoi jotain espanjaksi, mihin Caio vastasi samalla, kun laskeutui viisivuotiaan tytön tasolle polvensa varaan. ”Tässä on Leo”, Caio sanoi sitten englanniksi ja Elena katsahti Leoon. ”Onko äiti opettanut sinulle suomea?”
”On!” Elena huudahti. ”Minä olen Elena”, hän sanoi hyvin selkeällä suomella ja hymyili itsetyytyväisesti Caiolle ja Leolle.
”Hei, Elena. Minä olen Leo”, Leo vastasi suomeksi ja Elenan silmät levisivät, kun hän ymmärsi tätä.

”Kuka sinä olet?” Elena kysyi seuraavaksi englanniksi.
”Olen Caion poikaystävä”, Leo vastasi vilkaisten sen jälkeen epävarmasti Caioon. Elena rypisti otsaansa.
”Voiko pojalla olla poikaystävä?” tyttö kysyi.
”Tietenkin voi. Ja tytöllä voi olla tyttöystävä”, Leo sanoi. Elena rypisti otsaansa vähän lisää, mutta nyökkäsi sitten. Hän tarttui Caioa ranteesta, alkoi retuuttaa tätä ulos ja sanoi jotain espanjaksi, mistä Leo ymmärsi sanan jalkapallo, joten ilmeisesti Caio haluttiin pelaamaan. Caio laski punaviinilasinsa lipastolle ovien vieressä niin, että lipaston päällä olevasta ruukusta roikkuva köynnös melkein ui viinissä.
”Tossa takapihan vieressä on kenttä”, Caio selitti viittoessaan Leon mukaansa. Leo katsahti taakseen muihin aikuisiin, mutta laski lasinsa myös lipaston päälle ja seurasi perässä, kun lapset ja Caio pinkoivat pienelle nurmikentälle.

Ulkona oli lämmin, mutta ei liian kuuma, vaikka México lämmin kaupunki olikin yhä joulukuussa. Kentän ympärillä oli runsaasti jakandroja, joiden alla Leo sai katsella peliä. Jossain vaiheessa yksi Caion serkun lapsista oli sitä mieltä, että heidän joukkueensa tarvitsee myös aikuisen pelaamaan, joten Leo joutui jättämään vilpoisan varjon. Aika nopeasti hiki norui Leon iholla, mutta oli silti hauskaa kirmata pallon perässä lasten kanssa, vaikka ei suurimman osan kanssa puhunut yhteistä kieltä. Pari vanhemmista lapsista osasi Elenan tapaan vähän englantia, mutta silti he kiljuivat Leolle espanjaa, kun tämä juoksi väärään suuntaan, joten he tyytyivät osoittamaan ja huutamaan kunkin lapsen nimeä, minne Leon tulisi hyökätä. Aika paljon Leon joukkuelaiset huusivat jotain Caiolle hänestä ja Leo epäili, että se oli valitusta Leon surkeista pelitaidoista.

Leo huomasi olevansa puhki vasta, kun yksi Caion serkuista tuli huutamaan lapset hakemaan juotavaa. Kylmä juoma kuulosti ihanalta, mutta Leon jalkoja pakotti, joten hän mätkähti nurmelle huohottamaan. Hänen teki mieli kiskoa ohut t-paitansa päältään, mutta muisteli, että se ei olisi soveliasta lähes tuntemattomien kanssa Meksikossa. Joten hän läähätti ja keräsi voimia, jotta jaksaisi nousta hakemaan juomista, kun varjo äkkiä lankesi hänen kasvoilleen.

”Solana tarjos kaljaa”, Caio sanoi ja tipautti Leon pään viereen vesipullon.
”Lapsille?” Leo kysyi pää suhmurassa hikoilusta.
”Aikuisille vaan”, Caio tarkensi.
”Tän jälkeen”, Leo sanoi, kiskoi itsensä istumaan ja hörppäsi yhdellä kulauksella puolet vesipullosta tyhjäksi.

”Miten sujuu?” Caio kysyi Leon noustua seisomaan. Hänen jalkansa tutisivat.
”Ihan hyvin. Lapset taitaa olla samanlaisia oltiin sit Suomessa tai Meksikossa”, hän vastasi.
”Haukkuuko ne sua päiväkodissakin…” Caio jätti lauseen kesken pohtiakseen hetken sopivaa käännöstä. ”Kai se teknisesti tarkoittaa häpykarvaa.” Leon silmät pyöristyivät.

Leo otti tarjotun kaljan vastaan ja se oli ihanan raikasta. Päästessään takaisin sisälle hän toivoi voivansa vilvoitella vähän, mutta siellä ei ollut sen viileämpi kuin ulkona ja nyt kun Leolla oli jo valmiiksi kuuma, keittiöstä tulevat höyryt lämmensivät hänen olotilaansa entisestään. Hän huomasi ilmalämpöpumpun katon rajassa, mutta tietenkin, kun ovet olivat auki, se ei ollut päällä.

Lasten kanssa oli ollut helppo pelata, mutta Leo istui nyt pitkän pöydän ääreen ja tunsi olevansa kuin kala kuivalla maalla. Tai jähmeä suomalainen Méxicossa. Hän oli aina mielestään ollut sosiaalinen ihminen, mutta oli aivan eri asia olla sosiaalinen, kun ei ollut yhteistä kieltä. Hän oli puolentoista vuoden seurustelun aikana kyllä opetellut joitain sanoja ja lauseita espanjaksi, mutta ei tarpeeksi, eikä varsinkaan, kun Caion sukulaiset puhuivat sitä nopeasti, keittiön kolinan ja jossain vaiheessa päälle laitetun radion joulumusiikin säestämänä ja sitten kun espanjankielisten lauseiden joukkoon lipsahti englantia sekä Leo oli varma, että muidenkin kielien sanoja, hän meni täysin sekaisin. Caio oli sanonut, että hänen serkkunsa osasivat melko hyvin englantia, tädit ja setä vähän ja nuorin sukupolvi myös. Ja sitten tietenkin oli Elvio, Maria, Frida ja Stella, jotka puhuivat ihan sujuvaa suomea. Mutta Elvio yritti yhä tunkea Estellen ruoanlaittoon mukaan ja Maria ihasteli uutta lapsenlastaan kiireisenä tekemään mitään muuta Stella jokellellen siskonpojalleen yhtä lailla hullaantuneena hänen vieressään sohvalla. Fridaa Leo ei nähnyt.

”Sinähän opiskelet opettajaksi?” kysyi englanniksi äkkiä yksi Caion serkuista, Leo muisteli tämän nimen olevan Ana.
”Lastentarhanopettajaksi”, Leo selvensi, mutta englanniksi sana ei tainnut kertoa yhtään mitään, joten Leo kaivoi nopeasti puhelimestaan käännöksen espanjaksi, minkä toivoi olevan oikein. Google-kääntäjään kun ei aina voinut luottaa. Mutta Anan kasvoille levisi ymmärtäväinen ilme nähdessään sanan Leon puhelimen ruudulla.
”Minä opiskelen opettajaksi”, Ana kertoi. ”Olen pohtinut vaihtoa ja mietin Suomea, kun suvussa on yhteyksiä sinne”, hän sanoi. ”Mutta taisin ymmärtää alasi väärin.”

”Ei se mitään. Kannattaa tulla vaihtoon Suomeen. Minulla on myös opettajaopiskelijakavereita, voin tutustuttaa, jos päätät tulla Jyväskylään”, Leo kertoi.
”Minne?” Ana kysyi silmät suurentuen ja Leo otti jälleen puhelimensa esiin ja alkoi kertoa kotikaupungistaan ja opettamaan, miten sen nimi lausuttiin, mitä halusivat yrittää kohta muutkin Caion serkuista ja heidän kumppaneistaan.

”Pois!” kiljaisi Estelle myöhemmin, kun ilta alkoi jo pimentyä. Pitkä ruokapöytä tyhjeni ihmisistä kuin napista painaen, kun Estelle alkoi kattaa sitä yhdessä miehensä kanssa. Leo katsoi epäröiden Caioon, mutta tämä pudisti päätään, eli edes pöydän kattamiseen ei saanut mennä auttamaan.
”Se on aina tollanen”, Maria huokasi Leolle, joka yllättyi kuullessaan äkkiä suomea. Hugo oli päätynyt takaisin äitinsä, Fridan, syliin. Leo vilkaisi keittiöön, missä Elvio väitteli äitinsä kanssa.
”Se on hyvin universaalia, määräilevät isoäidit”, Leo naurahti.
”Mä haluaisin oppia tekemään Estellen pozolea, mutta se antoi vaan reseptin. Eikä se samalta maistu”, Maria huokaisi ja katsoi, kun Matías asetteli tarkasti viinilaseja pöydälle.

Estelle toikin ensimmäiseksi pozolen, meksikolaisen lihapadan pöytään ja Leo huomasi silloin olevansa älyttömän nälkäinen. He olivat viimeksi syöneet laskeuduttuaan joskus puolenpäivän jälkeen. Hän oli tiennyt, että juhla-ateria olisi vasta todella myöhään illalla, mutta odottaminen oli silti tuskallista. Ja nyt ruoka oikeasti tuotiin eteen, aseteltiin kauniisti. Se oli tuoksunut jo keittiössä houkuttelevalta, mutta siinä koristeellisissa astioissaan se tuoksun lisäksi näytti vastustamattomalta.

Ja ruokaa vain tuli. Toista lihapataa, jonkinlaisia isoja taskuja, mustaa keittomaista ruokaa, salaattia, jota Leo voisi kutsua perunasalaatiksi, punaisen väristä pastaa, vaaleaa kalaa, jotain riisin näköistä sekä jotain perunan näköistä. Leo ei tiennyt mitään, mitä oli syömässä, mutta aikoi vakaasti syödä kaiken. Lopulta Estelle kutsui perheen asettumaan aloilleen ja jotenkin parikymmenpäinen seurue mahtui istumaan, joskin osa lapsista söi pöydän päätyyn työnnetyssä hieman matalammassa pöydässä.

Buen provecho!” Estelle sanoi ja sen Leo tiesi tarkoittavan lupaa alkaa syödä, vaikka ihan varma hän ei ollut, mitä tarkalleen ottaen sanat merkitsivät. Kaikki alkoivat kahmia ruokaa umpimähkään, täyttää laseja juomista ja hetkeksi tauonnut puheenporina jatkui.
”Mitä haluat?” Caio kysyi Leolta, joka vain katsoi kaikkea tarjottavaa silmät suurena.
”Ihan kaikkea”, hän naurahti. Caio naurahti myös ja otti sitten oikealla puolellaan istuvan setänsä, Felixin, kädestä tarjotun pozole-kulhon. Se tuoksui voimakkaasti chilille ja näytti rasvaiselta ja taivaallisen herkulliselta. Leo sai lautaselleen myös kalaa, joka oli suolattua turskaa ja Caio kertoi sen nimen olevan bacalao.

”Tamaleja”, Caio sanoi seuraavaksi ja ojensi lautasellista taskuja.
”Mitä tuo on?” Leo kysyi englanniksi epäuskoinen nauru äänessään ja osoitti sitä mustaa keittomaista ruokaa, joka olisi voinut olla moottoriöljyä, jossa oli jotain kasviksia.
”Romeritos, siinä on, ööö”, Caio hämmentyi ja kääntyi kysymään jotain isältään espanjaksi, mihin tämä vastasi espanjaksi. Estelle liittyi puheeseen, samoin Matías ja kohta puoli pöytää väitteli ilmeisesti siitä, miten selittää romeritosin ainesosat.

”Se on joku kasvi”, Caio lopulta sanoi nauraen matalasti. ”Siinä on myös katkarapua, perunaa ja kaktusta.”
”Vau, en ole koskaan maistanut kaktusta”, Leo sanoi innoissaan ja otti romeritosta lautaselleen. Lisukkeena oli riisiä, jossa oli chiliä ja pähkinöitä ja Leo oli olettanut oikein nähdessään perunasalaattia, joka ei tosin ollut lainkaan samanlaista kuin mitä oli syönyt aiemmin. Ehkä siksi, että se oli alusta asti tehty itse. Punaisessa pastassa, pasta a la diabla nimeltään, oli katkarapuja ja chiliä ja toinen lihapata oli…
”Carne adovada, siinä on possua ja chiliä”, Caio selitti.
”Vau, chiliä, todellako?” Leo kuiskasi suomeksi Caiolle, joka potkaisi häntä pohkeeseen.

Lopuksi Leo sai lisää punaviiniä ja alkoi tyhjentää lautastaan. Oli entistä vaikeampi keskustella muiden kanssa, kun musiikki pauhasi taustalla ja Leo oli niin nälkäinen, ettei voinut lapata ruokaa suuhunsa tarpeeksi nopeasti. Hänelle tuli jälleen hiki kuumasta ja tulisesta ruuasta, mutta ei valittanut. Leo ei ollut välillä varma, mitä oikein työnsi missäkin kohtaa suuhunsa, mutta jokainen suupala oli taivaallinen. Uusi satsi oli aivan yhtä hyvää ja hetkisen verran Leo nolosteli huomatessaan liioitelleensa ruoan määrässä, kunnes huojentuneena tajusi, että hänen kuuluisi myös jättää ruokaa lautaselle. Joten hän työnsi lopun viimeisestä tamalesta suuhunsa sormin ja nojasi sitten tyytyväisenä tuolin selkänojaan.

Syötyään oli helpompi jutella jälleen pöytäseurueen kanssa, vaikka melu oli edelleen korviahuumaava ja jossain vaiheessa ulkoa alkoi kuulua pauketta.
”Ilotulitukset”, Caio selvensi ja Leo nyökkäsi. Hänen olonsa oli mukavan kevyt alkoholista ja täydestä vatsasta ja silloin jälkiruoka saapui pöytään.
”Näyttää ihan vappumunkeilta”, Leo kommentoi leivonnaisia, joita Caio tarjosi hänen oikealta puoleltaan.
”Sen nimi on buñuelo”, Caio opasti. Lisäksi Leo sai lautaselleen jonkinlaista kuivakakkua, jossa oli hedelmää sekä salaattia, jossa oli omenaa, ananasta, pekaanipähkinää, rusinoita sekä kaikeksi ihmetykseksi maitoa. Se oli ihanan raikasta tuhdin hedelmäkakun rinnalla, eikä Leo äkkiä ollutkaan lainkaan täynnä ahtaessaan salaattia suuhunsa.

Jälkiruoan lisäksi Estelle tarjosi kuumaa juotavaa, jonka nimi oli atole ja josta Leo ei kehdannut kieltäytyä, vaikka oli jo muutenkin kuumissaan. Kanelin ja guavan maku oli kuitenkin lopulta niin mieleenpainuva, että hän joi koko kupin tyhjäksi. Sitten hänen oli pakko myös maistaa punssia, jota pöytään tuotiin, kun atole oli ollut niin iloinen yllätys. Appelsiini, päärynä, kaneli ja omena olivat ihastuttavasti tasapainossa alkoholin kanssa.

Lapset alkoivat viimein kyllästyä aikuisten pitkittyneeseen ruokailuun, joka oli jatkunut kolmatta tuntia. He valuivat hiljalleen takaisin ulos katselemaan ilotulituksia, joiden määrä kasvoi, mitä lähemmäs puoliyö tuli. Leoakin kiinnosti hieman nähdä, miltä jouluinen taivas Meksikossa näytti, mutta hän tiesi olla nousematta liian ajoissa pöydästä. Onneksi Caio tökkäsi häntä pian kylkeen ja vihdoin he nousivat ylös. Leoa kävi sääliksi Estelleä ja Matíasta, jotka kaksin alkoivat tyhjentää pöytää, hän ei olisi ikinä kehdannut tehdä niin kotona omien vanhempiensa kokattua koko illan. Mutta Caio tarttui häntä kädestä ja lähti kuljettamaan takapihalle. Leo huomasi kävellessään, että alkoholi keinutti häntä, vaikka olikin syönyt paljon ruokaa.

Pauke oli kuin uusi vuosi Suomessa, taivas yhtä värikäs, mutta erona oli lämpötila, joka onneksi alkoi jo laskea. Leo katseli yläviistoon hetken aikaa, mutta hätkähti, kun Estellen ääni kantautui sisältä. Hänellä oli sylissään laatikollinen sädetikkuja.
”Mitä nyt tapahtuu?” Leo kysyi vähän hädissään Caiolta. Hän tunsi äkkiä olevan oikeastaan tosi kännissä, eikä muistanut, mihin tämä perinne liittyi.
”Tää on se Marian ja Joosefin matka”, Caio sanoi epämääräisesti ja kävi hakemassa hänelle ja Leolle sädetikut.

”Niin mikä?” Leo supatti Caiolle, mutta otti tikun vastaan. Estelle puhui jotain espanjaksi ja väki alkoi jakautua kahtia puolet suunnaten sisälle ja puolet ulos puutarhan puolelle. Caio jäi ulos ja Leo seurasi esimerkkiä vieläkin epävarmana siitä, mitä tapahtui. Matías lähti kiertämään jokaisen luona sytyttäen sytkärillä sädetikut ja Leon muisti rupesi toimimaan.
”Onko tää se biisi, josta sanoin, että eikö se oo epäkohteliasta, että en opi ikinä laulamaan sitä?” hän kysyi kuiskaten Caiolta.
”On ja kuten sanoin, ei sillä väliä, me osataan se kyllä”, Caio sanoi hymyillen.

Estelle aloitti laulun seisten ovien sisäpuolella. Leo puristi huulensa kiinni kaikkien hänen ympärillään yhtyessä lauluun, joka kuvasi keskustelua, jota Joosef kävi etsiessään majapaikkaa Marian kanssa. Leo yritti rentoutua ja kuunteli laulua, joka meni suurin osin nuotin viertä, mutta oikeastaan se oli vain herttaista. Pienimmätkin lapset, Hugoa lukuunottamatta, osasivat laulun ja Leo huomasi huuliensa taipuvan hymyyn, kun Estelle loppua kohden viittoi kädellään ulkona seisovia astumaan sisälle, kun laulu pääsi siihen kohtaan, missä Joosef ja Maria saivat yösijan. Leo seurasi Caioa, mutta ehti vain astua kynnyksen yli, kun hänen edessään oli äkkiä Tianna, joka kahmaisi hänet halaukseen ja sanoi jotain espanjaksi, josta Leo ymmärsi jumalaa tarkoittavan sanan.
”Jumalan siunausta”, hän sanoi englanniksi ja Tianna hymyili leveästi. Rafael tempaisi Leon seuraavaksi halaukseen ja kohta hän huomasi halaavansa melkein jokaista Caion perheenjäsentä. Lopulta Caiokin osui hänen kohdalleen ja tämä sulki hänet halaukseen ja kuiskutti hänen korvaansa: ”Mitä mä sanoin?”

”Piñata!” huusi äkisti yksi lapsista ja juoksi riippumaan ilmeisesti äitinsä mekon helmassa. Nainen vastasi jotain espanjaksi lapselleen ja silitti tämän päätä. Irma ja tämän mies, Hector, kiinnittivät yhteen jakandraan takapihalla valtavan, seitsemänsakaraisen, tähden muotoisen piñatan.
”Mihin toi kaikki mahtuu?” Leo ihmetteli, kun jokusen naurunsekaisen yrityksen jälkeen Ciro sekä Stellan lapsi, Olivia, saivat piñatan halki ja karkkia lenteli lasten päälle.
”Sitä mäkin aina ihmettelen”, Caio vastasi tirskahtaen lasten juostessa sieppaamaan karkkeja. ”Lapset lähtee ampumaan itekin ilotulitteita, mutta kaikki ei mee. Että jos et jaksa lähteä, ei oo pakko.”
”Tarkotatko, että sä et jaksa lähteä?” Leo kysyi, kun Caio heti sitten piilotti haukotuksen.

Talo hiljeni, vaikkakin vain vähän, kun suurin osa lapsista, sekä heidän vanhemmistaan sekä Elvion siskot lähtivät kadulle ampumaan ilotulitteita. Oikeastaan Leosta oli oikein hyvä idea jäädä talolle. Hän epäili vain pelkäävänsä kaikkien turvallisuuden puolesta, lapset kun olivat into piukeana karkeista ja ilotulitteista, eikä kaikille varmasti ollut suojalaseja. Musiikki ei hiljentynyt mihinkään ja keittiö oli täynnä mekastusta Estellen ja Matíaksen siivotessa siellä. Alkoholin virratessa yhä Caion suku oli entistäkin kovaäänisempi, mutta lähinnä espanjaksi. Leo ymmärsi hyvin. Hän ei muistanut sillä hetkellä yhtään sanaa espanjaksi. Ei varmaan edes englanniksi. Suomikin oli siinä ja siinä.

Juliana nukahti kohta olohuoneen sohvalle ja Estelle lähti viemään äitiään nukkumaan, jolloin Elvio sekä myös Caio pääsivät livahtamaan keittiöön auttamaan Matíasta. Leokin yritti, mutta hänen laskiessa punssituoppiaan sohvapöydälle, hän törkkäsi lattialle yhden kynttilän ja Caio pakotti hänet istumaan takaisin alas. Kynttilä onneksi sammui heilahtaessaan maata kohti ja muita Leon toilailu näytti vain huvittavan, joten Leo ei jaksanut nolostua asiasta pidemmäksi aikaa, varsinkin, kun Felixin vaimo, Laura, kikatti hänelle niin paljon, että potkaisi yhden tietäjistä seimikuvaelmasta sohvan alle.

Uusi meteli alkoi lasten saapuessa noin tunnin päästä takaisin, ehjinä, joten ilotulitteiden ampuminen oli sujunut hyvin. Estelle sätti Elviota ja Caioa keittiön siivoamisesta, mutta ei voinut tehdä enää mitään, kun se kiilteli jo puhtaana, joten hän niskojaan nakellen siirtyi takapihalle ilotulitteita katselemaan, minne suurin osa suvustakin siirtyi. Caio veti Leon istumaan syliinsä yhteen aurinkotuoleista, jonka selkämyksen hän laski melko alas, jotta he saattoivat makoilla siinä ja katsella taivaalla lentäviä valoja. Ulkona oli viilentynyt vihdoin hieman, joten Caion sylissä makoilu tuntui ihanalta.

Yö jatkui meluisana, mutta joskus aamuyöstä Leo heräsi siihen, että Caio tyrkki hänet hereille ja pystyyn. Leo ihmetteli, miten oli pystynyt nukahtamaan kakofoniassa ja miten pystyisi nukkumaan enää, mutta siitä huolimatta Caio työnsi hänet taloon sisälle ja yläkertaan huoneeseen, missä Leo erotti patjoilla nukkuvan jo Caion serkkuja. Tai vaihtoehtoisesti he olivat sammuneet sinne, Regina ei ollut puoliksikaan patjallaan, joten se saattoi olla hyvin mahdollista. Huoneessa oli onneksi viileää, yläkerrassa kun ilmalämpöpumppu oli ollut päällä koko illan ja yön. Leo riisui farkkushortsinsa, vaihtoi t-paitansa uuteen, joka ei ollut hikinen ja laskeutui patjalle, joka oli Caion vieressä kyllä, mutta niin, että hänen jalkansa olivat Caion jalkoja vasten. Murahtaen Leo nappasi tyynynsä, siirsi sen jalkopäähän ja osoitti Caion tyynyä, jotta tämä tekisi samoin.

”Huomenna saadaan oma huone, kun Mateo, Rafael, Tianna ja Marco ja niiden lapset lähtee”, Caio kuiskasi laskeutuessaan mahalleen ja taitteli kätensä leukansa alle. Hän katseli Leoa silmät tuikkien hämäryydessä.
”Hyvä”, Leo haukotteli ja kävi itsekin mahalleen samaan asentoon kuin Caio, mutta hänen silmäluomensa painoivat tonnin, eikä hän jaksanut pitää katsekontaktia.

”No?” Caio ääni kaikui vielä Leon korviin. Sanassa oli se sävy, jonka Leo oli tottunut kuulemaan Caion puheessa, kun tämä oli huolestunut, mutta pelkäsi näyttää tunnetta. Joten Leo kampesi silmänsä auki. Caio katseli häntä silmät vähän sirrillään.
”On ollut tosi kivaa”, Leo vastasi hymyillen ja veti toisen kätensä leukansa alta hapuillen Caion kättä, jonka tämäkin siirsi päätään tukemasta ottaakseen kiinni Leon kädestä.

”Ne on...aika paljon”, Caio muotoili.
”Emmä tiä”, Leo supatti. ”Niitä on paljon, mutta ne on tosi kivoja”, hän sanoi. ”Laura opetti mulle lisää espanjaa. Ja Rafael lupasi laittaa mulle soittolistan niistä joulubiiseistä. Sun isoäiti tekee älyttömän hyvää ruokaa.” Leo otti kunnolla kiinni Caion kädestä. ”Mua väsyttää ja huomenna mulla on ihan helvetin paha krapula, mutta ei sillä niin väliä. Tää oli superhyvä idea”, hän vakuutti.
”Älä murehdi, kaikki nukkuu krapulaa tai väsymystä pois joulupäivänä aina”, Caio sanoi ja Leo tirskahti.

Caio huokaisi sitten ja hymyili hellästi. ”Hyvä”, hän henkäisi ja puhalsi ilmaa keuhkoistaan lujaa. ”Hyvä”, hän sanoi taas ja laski nopean suudelman Leon kämmenselälle. ”Hyvää yötä.”

”Ja feliz navidad”, Leo vastasi ja sulki silmänsä.
”Hyvää joulua, Leo”, Caion pehmeä vastaus kuului vielä ennen kuin Leo nukahti ilotulitteiden paukkeesta, voimakkaasta joulumusiikista ja kiihkeästä alakerrasta kantautuvasta espanjasta huolimatta.
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚