Kirjoittaja Aihe: SK8 the Infinity: Yötaivaanmustaa, S, Joe/Cherry, oneshot  (Luettu 357 kertaa)

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 648
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Ficin nimi: Yötaivaanmustaa
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: SK8 the Infinity
Ikäraja: S
Paritus: Joe/Cherry
Genre: Slice of life, pieni arkifluff

Summary: "Kenties minulla oli turhan rankka päivä, kun haksahdin tällä tavalla", Kaoru totesi kynsiään tutkaillen.

A/N: Omistan headcanonin, jossa Kaoru tykkää lakkailla kynsiään mustaksi, mutta samalla koetaan pientä syyllisyyttä kaikesta tekemisestä, joka ei saman tien istu kypsän aikuisen muottiin. :D Niin itsepäinen kuin Kaoru onkin, ehkä häneen vähän vaikuttavat sekä toisten ihmisten että ikään kuin näkymättömät mielipiteet. Onneksi reppanalla on Kojiro puhumassa järkeä! Osallistuu Fandomaakkosiin.



***



Kaorun kanssa samaan aikaan ajoitetut hampaidenpesutuokiot olivat Kojirosta aina mukavia, vaikkei niiden aikana ollutkaan tarpeen kommunikoida toisen kanssa. Hänestä oli jotenkin herttaista seurata, miten tunnollisesti Kaoru kuljetti sähköhammasharjaa suussaan ja välillä vilkaisi häntä peilin kautta. Kojiro tietysti vilkaisi takaisin, ja joskus syntyi sanaton kilpailukin siitä, kumpi kääntäisi katseensa ensimmäisenä.

Sinä iltana Kaoru vaikutti kuitenkin välttelevän hänen katsettaan, eikä Kojiro keksinyt sellaiselle käytökselle järkeviä syitä. Jos Kaoru olisi ollut hänelle näreissään, tämä olisi kyllä antanut kuulua. Suuttuneen kyräilyn sijaan Kaoru tutkaili peilin reunaa kuin se olisi ollut erityisen kiinnostava.

Kojiro oli aikeissa mutista tarkentavia kysymyksiä hammasharjan ja -tahnan läpi, kunnes hän sitten huomasi jotain tavanomaisesta poikkeavaa. Hän huuhteli suunsa pikaisesti ja kääntyi Kaorua kohti.

"Oho, onko sinulla kynsilakkaa?"

Kaoru vaikutti hermostuvan kysymyksestä, vähän kuin olisi kokenut asiasta hajottavaa syyllisyyttä.

"Mitä sitten vaikka olisikin?" kuului ensimmäinen vastakommentti, kun tämä oli saanut hampaidenpesunsa päätökseen. Jotain sellaista hän oli odottanutkin.

"Turhaan sinä minua haastat. En minä paheksu tippaakaan, ja sinäkin sen tiedät", hän tuhahti Kaorun äänensävylle. "Ihmettelin vain että mistä moinen päähänpisto?"

"Onhan minulla tavannut olla mustaa lakkaa."

"Ei ole ainakaan viimeiseen kuuteen vuoteen."

"Hm. Niin kai sitten."

Kaorun ääni oli tyyni, mutta se ei riittänyt hämäämään Kojiroa. Hän aisti sekä apeuden, joka yritti kiivaasti kätkeytyä rationaalisuuden alle, että pientä uinuvaa kapinallisuutta, joka tahtoi tuoda itseään esille mustien kynsien muodossa. Se oli sellaista kapinallisuutta, jolle ei tavannut säntillisessä ja aikuisessa elämässä löytyä jalansijaa, etenkin jos niin oli omassa mielessä päätetty.

Kenties kyseinen päähänpisto olikin ollut Kaorulle pohjimmiltaan jotain todella tärkeää, ja hän oli sitten suhtautunut siihen turhan osoitellen.

"No mutta mitäpä siitä, vaikka edellisestä kerrasta olisikin aikaa. Saahan sitä repäistä aina kun siltä tuntuu", Kojiro virkkoi, mutta Kaoru ei näyttänyt olevan samoilla linjoilla.

"Kenties minulla oli turhan rankka päivä, kun haksahdin tällä tavalla", Kaoru totesi kynsiään tutkaillen. "Löysin sattumalta puolikkaan lakkapullon ties miten pitkän ajan takaa ja... sitten vain..."

Kaorun lause katkeili tämän etsiskellessä oikeita sanoja. Kojiro laski kätensä silittelemään tämän hartiaa.

"Kaipasitko vähän vaihtelua?"

Kaoru hymähti. "Kaipasin sitä typerästi sanottuna voimaannuttavaa tunnetta, jollaisen aina sain, kun lakkasin kynteni mustiksi punkkariaikoinani. Sitten tulin järkiini ja yritin etsiä kynsilakanpoistoainetta, mutta ei meillä tietenkään sellaista ollut."

"Miksi halusit ottaa ne heti pois?" Kojiro kysyi, vaikka tiesikin jo vastauksen. Ilmeestään päätellen myös Kaoru tiesi hänen tietävän.

"Musta kynsilakka on mennyttä aikaa ja nyt on nyt", tämä totesi yksinkertaisesti.

"Ai että nyt kun tässä ollaan aikuisia, tietyistä asioista on syytä luopua?"

"Juuri niin."

"Kuten vaikka itseilmaisusta?"

"Hmh."

"Arvaas mitä." Kojiro tarttui Kaorua kädestä, eikä tämä vastustellut. "Jos minulta kysytään, musta kynsilakka sopii sinulle ihan hemmetin hyvin, on aina sopinut. Siitä ei pääse yli eikä ympäri."

Kaoru hengitti syvään kuin etsiskellen liutaa vasta-argumentteja, muttei löytänyt sellaisia. Tämä näytti hyvässä määrin hämmentyneeltä kuin olisi odottanut hänen nauravan itsensä pellolle ja ivailevan mokomasta päähänpistosta koko illan.

Voi Kaoru rakas, Kojiro huokaisi itsekseen.

"Tämä on kyllä... epäsovinnaista", Kaoru hymähti ilottomasti kynsiään silmäillen. Kojiro pyöräytti silmiään.

"Sanot sinä, joka skeittailee toisinaan kimono päällä?" hän virnisti, ja ennen kuin Kaoru ehti myöntää hänen toteamustaan oikeaksi, jatkoi: "Lisäksi sovinnaisuuden tavoitteleminen kaikessa on muutenkin yliarvostettua. Onko sitä paitsi mielestäsi AI-hemmetin-kalligrafia jotenkin tavanomaista ja siten sovinnaista? Ei ihan pue sinua –"

"Hyvä on, tajusin! Lopeta tuo vyön alle lasauttelu", Kaoru ärähti ja vähän vastahakoisesti nojautui hänen syleilyynsä. Kojiro painoi tämän päälaelle muutaman suukon ja kohotti sitten Kaorun kättä katsellakseen lakkausjälkeä tarkemmin.

"Tiedätkö, yksi asia on kyllä vähän epähienoa."

"Mikä?"

"Se ettet sinä ole tehnyt hommaasi kunnolla", Kojiro virkkoi kieltään toruvasti naksutellen. "Sinulla on niin upea yötaivaanmusta kynsilakka hallussasi ja sitten sudit vain yhden kerroksen, hyh hyh."

"En päässyt miettimään asiaa vielä noin perusteellisesti", Kaoru tuhahti takaisin.

"Ennakointi on valttia", Kojiro siteerasi Kaorua ärsyttävästi ja käänsi tämän hartioista hellästi ympäri. "Menepä sitten viivana viimeistelemään käpäläsi niin saat esiintyä entistäkin ehompana! Minä voin lisäksi auttaa –"

"Se sinun auttamisesi nähtiin jo vuosikausia sitten!" Kaoru murahti ja kumma kyllä totteli ilman protesteja. "Puolet lakasta päätyi sormilleni ja pullo kaatui koko sirkuksen lopuksi, jos satut gorillanaivoillasi muistamaan?"

"No siihen aikaan en ollutkaan mikään hienomotoriikan Herkules."

"Et ole kyllä edelleenkään."

"Pyh, saatpa nähdä", Kojiro naurahti, vastasi Kaorun näykkäyksenomaiseen suukkoon ja asteli kylpyhuoneesta tämän vanavedessä.
« Viimeksi muokattu: 13.09.2021 11:14:42 kirjoittanut Maissinaksu »
"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka

Larjus

  • ISSNA
  • ***
  • Viestejä: 4 777
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Voi Kaoru :'( Mä oon alusta asti aatellut, että sillä on ollut aina elämässään vähän niin kuin kaksi puolta (jotka ovat kans toistensa ääripäät): Se etikettiä täydellisesti noudattava, kaikkiin odotuksiin vastaava Kaoru, ja sitten se sääntöjä uhmaavan kaikkea vastaan oleva oman päänsä mukaan toimiva Kaoru. Musta tuntuu, että aikuisuudessa Cherry blossom on sille siinäkin mielessä tosi tärkeä, kun Cherrynä hän voi tehdä paljon asioita, joita ei siviilissä kehtaisi (varsinkin kun on alallaan pieni julkkiskin). Vähän niinku semmonen alter ego, jonka turvin voi paeta arjen velvollisuuksia. Vaikka ilman muuta joskus haluaa sen vapauden ja voiman tunteen Crazy Rockin aitojen ulkopuolellakin. Äääää, tämmösen ajattelu iskee kyllä feelseihin 😭 Onneksi sillä tosiaan on Kojirou tukenaan! Kojirou on kyllä hyvä tuki tuollaisiin tilanteisiin, kun se on niin lempeä ja järkevä, ja rento. (Musta kans tuntuu, ettei sillä ole samanlaista stressiä asiasta kuin Kaorulla, eikä Joe ja Kojirou tunnu sen mielessä olevan toisistaan erillään, toisin kuin Kaorulla Cherry ja siviiliminä.)

Voi että tota noiden keskustelua. Ymmärrän täysin Kojiroun ihmetyksen, kun yhtäkkiä niin monen vuoden jälkeen näkee Kaorun kynnet lakattuina, mutta ymmärrän myös Kaorun tuntemuksia. Kun on epävarma, niin helposti tulkitsee muiden sanat kyseenalaistamiseksi tai tuomitsemiseksi. Onneksi Kojirou ymmärtää Kaorun mielenmaisemaa niin hyvin ♥ Ne kyllä tuntevat toisensa läpikotaisin, ja mun mielestä Kojirou vaikuttaa muutenkin sensitiiviseltä jätkältä, semmoselta, jolle olis hyvä uskoutua asiasta kuin asiasta ♥

Lainaus
Kaoru hymähti. "Kaipasin sitä typerästi sanottuna voimaannuttavaa tunnetta, jollaisen aina sain, kun lakkasin kynteni mustiksi punkkariaikoinani. Sitten tulin järkiini ja yritin etsiä kynsilakanpoistoainetta, mutta ei meillä tietenkään sellaista ole."
Niin monesta kohdasta, varsinkin tästä, oikein huokuu Kaorun hauraus, ja se on niin kaunista luettavaa, vaikka samalla kouraiseekin sydäntä. Se ei oo puhdasta angstia, mutta sellainen tietty surullinen ja kipeä säväys siinä on. Myötätuntohan tässä herää 😭

Lainaus
Kaoru hengitti syvään kuin etsiskellen liutaa vasta-argumentteja, muttei löytänyt sellaisia. Tämä näytti hyvässä määrin hämmentyneeltä kuin olisi odottanut hänen nauravan itsensä pellolle ja ivailevan mokomasta päähänpistosta koko illan.

Voi Kaoru rakas, Kojiro huokaisi itsekseen.
Lisää Kaorun sisäistä haurautta, jota Kojirou niin hyvin ymmärtää 😭♥ Voi ääää näitä kahta. Onneksi Kojirou on tukemassa Kaorua, koska tällä on sisällään varmasti niin paljon epävarmuutta ja pelkoa, jota ei uskalla kovin helpolla muille näyttää. Mutta Kojiroun edessä voi olla hauras ♥ Ja Kojirou varmasti näkee Kaorun sisimpään muutenkin.

Lainaus
"Tämä on kyllä... epäsovinnaista", Kaoru hymähti ilottomasti kynsiään silmäillen. Kojiro pyöräytti silmiään.
"Sanot sinä, joka skeittailee toisinaan kimono päällä?"
Niin Kaoru, ja mites ne laittomat skeittikilpailut, joihin osallistut säännöllisesti? ;D Ja oot vielä iso tekijä niissä?

Lainaus
"Se ettet sinä ole tehnyt hommaasi kunnolla", Kojiro virkkoi kieltään toruvasti naksutellen. "Sinulla on niin upea yötaivaanmusta kynsilakka hallussasi ja sitten sudit vain yhden kerroksen, hyh hyh."
Kojirou se osaa keventää tunnelmaa juuri oikealla tavalla ♥ Tämmösiä ihmisiä maailmassa tarvittais enemmän! (Ja siis jos Kojirou olis oikeesti olemassa niin en panis pahakseni... ;D)

Lainaus
"Se sinun auttamisesi nähtiin jo vuosikausia sitten!" Kaoru murahti ja kumma kyllä totteli ilman protesteja. "Puolet lakasta päätyi sormilleni ja pullo kaatui koko sirkuksen lopuksi, jos satut gorillanaivoillasi muistamaan?"
Awwws, ihanaa kun Kaorunkin mieli muuttuu selvästi paremmaksi, ja sananvaihto alkaa muistuttaa normimeininkiä :3 On kyl ihana mielikuva teini-ikäinen Kojirou yrittämässä lakata Kaorun kynsiä, mutta lopputulos on sotkuinen ja pullokin kaatuu ;D

Oi että, olipa taas niin ihana lukea sulta Matchablossomia. Postasit tän kans siinäkin mielessä hyvään aikaan, että mulla iski (taas vaihteeks) kauhee ahdistuskohtaus ihan puskista, ja tätä kerta kertansa perään lukemalla ja nyt kommentoimalla sain oloni helpottamaan. Kyllä tekee mielelle hyvää, kun voi vaan upota Kaorun ja Kojiroun välisiin hetkiin ja hetkeksi unohtaa itsensä.
"Pois silmistäni niljakkeet! Täältä tulee nimittäin haihattelija!"

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 648
  • ( ͡° ͜ʖ ͡°)
Kiitoksia, Larjus! <33 Sinulta aina sujuu nämä valloittavat kommentit, jotka ovat hyvä ettei yhtä pitkiä kuin itse teksti. ^^

Kaoru on kyllä niin kävelevä ristiriita ja jotenkin on tosiaan helppo erottaa itse Kaoru ja Cherry toisistaan. Tätä asiaa taisinkin pohtia jo aiemmassa ficissäni, jossa Kojiro tuumiskeli kyseistä eroa. Joe taas ei liiemmin eroa Kojirosta, kun kuteetkin on aika lailla samat. Ainakaan ei ole mitään naamaria tai edes aurinkolaseja, joiden taakse piiloutua. Epäilen kans että Joe on NanJousta tullut. :D

Mutta joo, on se niin mukavaa kun Kojiro on tukena ja olkapäänä. <3 Olen niin sucker sellaiselle angsti-ei-angstille, jossa on hitusen apea fiilis, mutta ei kuitenkaan liian ankea. Angstikin on ihastuttavaa toisaalta, varsinkin jos loppu on toiveikas tai onnellinen. Tässäkin ehkä Kaoru lopulta tajusi, että se on ristiriitainen pallero muutenkin, eikä se mustan kynsilakan kanssa paljoa häviä. :D Reppana. Pitäähän sitä muutenkin vähänm yrittää vaalia aiempaa imagoa. Kaoruhan voisi rakentaa yhden alter egon lisää itselleen: Cherry ja punkkari-Kaoru!

Kiitos vielä kommentista ja toivottavasti hetki Matchablossomin parissa piristi mieltä. <3

- Mai
"Itse Zeus kyllä lähetti Akun tänne, mutta hän ei tiennyt, että sukulaispoikani on täysi tumpelo."
- Roope Ankka