Kirjoittaja Aihe: Siintävä maa [J/S, S, romance]  (Luettu 1713 kertaa)

akinnah

  • Robin
  • ***
  • Viestejä: 225
    • Raitamaailma
Siintävä maa [J/S, S, romance]
« : 07.06.2008 21:23:53 »
Author: akinnah
Rating: S
Pairing: James/Sirius kyllä taasen
Genre: fluff, romance
Summary: James miettii Siriusta pitkin vuosia

A/N: Voisi pitää kohta lomaa ainaisen jiiässän kirjoittamisen kanssa tai kirjoittaa vähän jotain muutakin välillä (: Ettei mene ihan maku. Ideoita kyllä riittää ja intoa, mutta... No, katsotaan.

Siintävä maa

Jamesin mielestä Sirius oli aina ollut erikoinen poika. Kun he tapasivat ensimmäisen kerran - taisi olla Viistokujalla - pojasta ei saanut minkäänlaista selvyyttä. Iho oli kalpea, silmissä pohjaton viha, joka veti katseita puoleensa kovemmin kuin hänen kiukutteleva pikkuveljensä, joka riehtoi julmannäköisen naisen hihaa kiivaasti huutaen. James oli katsellut mustanpuhuvaa kolmikkoa pää kallellaan, vanhempiensa vierellä syöden jäätelöä Qaino Vahahqon jäätelöbaarin edustalla. Hänellä oli ollut suupielet suklaassa ja kun tuon kalpean pojan katse osui hänen kasvoihinsa, kuvastui ilmeestä halveksuntaa ja ehkä pientä kateutta. James oli ollut ihmeissään ja kääntänyt katseensa hämmentyneenä pois.
"Äiti, tunnetko tuon pojan?" hän oli kysynyt sitten äidiltään. Rouva Potter oli katsonut samaan suuntaan kuin hän ja vastannut:
"Hän on joku Mustan pojista."
Ilme paljasti, ettei heistä puhuttu hyvää ja James joutui sulkemaan sen pojan vahvan katseen sisäänsä.

xxx

"Hei sitten", 11 -vuotias James hyvästeli halatessaan vanhempiaan.
"Muista kirjoittaa, kulta", äiti sanoi hyväntahtoisesti hymyillen, silmissään lempeä katse, joka kertoi rakkaudesta ja hellästä huolenpidosta. James naurahti ja virnisti valloittavasti, tismalleen kuten isänsä.
"Tietty."

Tuntui vaikealta nousta junaan suuren matka-arkun kanssa, mutta hän onnistui kuitenkin. Hän löysi myös tyhjän vaunuosaston, jonne hän lopulta istahti toivoen, että tapaisi jonkun, mutta ei silti ketään. Käytävältä kuului muiden lasten ja vähän vanhempien ääniä, jotka huutelivat toisilleen. Aika tuntui matelevan tuskallisen hitaasti, kunnes osaston ovi avautui ja James näki tutun pojan kelmeät kasvot edessään.

Oli vaikea nähdä, mitä kumpikin sillä hetkellä mietti. Ovella seisovan pojan silmissä näkyi pieni hämmennys, joka peittyi kovuuden ja uhmakkuuden alle, kun ne tunteet ottivat silmistä vallan. Jamesista vain tuntui, ettei pojalla kamalasti ollut tunteita. Huulet eivät hymyilleen, olivat vain hieman punertavat, kun vaikea ääni kysyi, saisiko istua seuraksi. James huomasi nyökkäävänsä, melkein huomaamattomasti, mutta nyökkäsi kuitenkin. Toisen suupieli nytkähti kuin pidätetystä iloisuudesta, mutta sekin välähdys katosi nopeasti.

He olivat hiljaa.

James oli aina vihannut hiljaisuutta. Se oli niin läpinäkyvää ja hän tunsi itsensä paljaaksi ja surkeaksi, pettymys pisteli kaikkien hiljaisten hetkien takia ja tuntui, ettei kukaan välittänyt, kun ei puhuttu. James piti puhumisesta. Ja kavereista, jos hänellä olisi sellaisia paljon ollut. Sirius katsoi häntä ilmeettömästi. James päätti lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
"James Potter", hän sanoi ja ojensi kättään. Hiljaisuus katkesi ja käsi leikkasi vaivaantuneeseen ilmapiiriin viillon, joka jatkoi säröilyä pidemmälle, rikkoen kokonaan typerän vaivaantuneisuuden. Viileä, valkea käsi tarttui Jamesin omaan lämpimään ja ruskettuneeseen.
"Sirius Musta", harmaasilmäinen vastasi pienen yskähdyksen jälkeen. Käsi jäi toisen käteen heidän katsellessaan toisiaan tutkivasti silmiin, eikä kumpikaan huomannut irrottaa otettaan. Se oli niin tuttu ja turvallinen, erilainen. Hämillään he katsahtivat yhteenpuristuneisiin käsiinsä ja vetivät ne nopeasti irti. Hymy leikitteli kummankin kasvoilla pitkään. Hiljaisuus oli menetetty.

xxx

Jamesille poikien ystävyys oli kaikki kaikessa. Sirius oli hänen paras ystävänsä ja Remus ja Peter olivat vain osa porukkaa, jota kaikki rakastivat tai vihasivat. James ja Sirius istuivat joskus hiljaa Tarvehuoneen tai oleskeluhuoneen pehmeillä nojatuoleilla, keskustelemassa tulevaisuudesta tai vain jostain täysin tarpeettomasta. James oli jo aikaisin oppinut, ettei Sirius halunnut puhua perheestään, mutta poika halusi kuulla hänen vanhemmistaan, heidän elämästään, talostaan, joka oli aivan lähellä kaunista niittyä, jonka takana siinsi metsä ja kimmeltävä järvi, jossa James kävi aina uimassa. Sirius pyysi aina päästä sinne ja James lupasi hänelle sen.

Jamesin vanhemmat olivat suvaitsevaisia kalpeaa poikaa kohtaan. Sirius oli todella muuttunut ensimmäisen vuoden aikana kovasti. Hän oli onnellinen, eikä James ollut se pienin syy hänen onneensa. Sirius kesti kotona saamansa selkäsaunat, kunhan pääsi käymään Jamesin luona, olemaan hänen kanssaan. He rakastivat nurmella makoilua ja rauhallisuutta, vaikka Sirius ajatteli sen ensin ahdistavana.

He oppivat tuntemaan toisensa ja pitämään pystyssä kaatuvaa.

xxx

Vaikka Siriukseen kohdistettiin koulussa todella paljon negatiivista huomiota, varsinkin alkuvuosina, nousi hänestä jo neljännen vuoden jälkeen aikamoinen naistenmies. James nauroi, kun Sirius puhui tytöistä, jotka piirittivät hänet turhautuneeksi, mutta Sirius ei nauranut, kun James puhui Lilystä. James ei tajunnut, mitä Siriuksella oli Lilyä vastaan. Tyttöhän oli oikea unelma luonteensa mukaan luettuna. Mutta Sirius ei pitänyt tästä.

Viidennellä luokalla se kärjistyi kovaksi riidaksi, jota Peter eikä edes heidän sovittelija-Remuksensa saanut rauhoitettua. Lopuksi kumpikaan ei edes yrittänyt. Niinpä James ja Sirius riitelivät rauhassa, sydän tuskasta ja ikävästä itkien. Katseet olivat tyrmääviä, kun ne kohtasivat, mutta aina hiljaisina hetkinä he katselivat toisiaan salaa, silmissään kaipaava suru, jota oli sydäntäriipaisevaa katsella. James olisi tahtonut Siriuksen takaisin ja Sirius olisi tahtonut Jamesin.

Se loppui vasta, kun he jäivät yöllä kahdestaan oleskeluhuoneeseen, kertoivat tunteistaan ja ajatuksistaan. He suutelivat ensimmäisen kerran sinä yönä, rakastelivat myös. Silloin ei puhuttu Lilystä. He olivat enemmän yhtä kuin milloinkaan.

Ja kun Sirius muutti heille asumaan kuudennen vuoden jälkeen, ei poika ollutkaan Jamesin mielestä enää niin erikoinen. Sirius oli vain kaivannut rakkautta ja hellyyttä, jonkun tunteellisen olennon, joka piti hänestä hänen itsensä vuoksi. Ja se oli James, joka teki niin. Vuodet muuttivat Siriuksen, kadottivat sen kalpean pojan, joka oli kerran katsellut Jamesia kateellisena. Ja ystävyys oli ehdottomasi sen arvoista.
« Viimeksi muokattu: 14.03.2015 21:44:01 kirjoittanut Kaapo »
Walking down by the bay, on the shore,
staring up at the planes that aren't there anymore

syysvilja

  • tuulentuivertama
  • ***
  • Viestejä: 292
    • The In-Between
Vs: Siintävä maa
« Vastaus #1 : 07.06.2008 22:30:11 »
Ihkuttavaa rakentavaa tulossa, varo vaan. Siis oih, ihana ihana ihana. Tosi aidon oloinen, kaunis, uskottava ja jotenki omalla tavallaan herkkä. Siinä oli sitä jotain, mikä koukutti lukijan, piti otteessa loppuun asti. Pituutta oli just sopivasti, mutta jos pituutta olisi ollu vähän enemmän, ei sekään olisi merkittävästi haitannut ; ) Ei, en vihjaile. Tällänen toteamus.

Kirjotus-, kielioppi- tai muita virheitä pyöreä nolla. Muutenki kiva kirjotusasu, selkee ja helppo, kuten sanomani piti.

Alussa luotiin oikea kuva siitä, miten Mustiin kuului suhtautua. Aika lailla Jamesin näkökulmasta kirjoitettu, kunniaa sille. Jotenkin hirveän suloisesti kirjotettua, sellasta.. ehkä vähän katkeraa. Sirrepienen puolelta, siis. No joo, ehkä vähän Jamesinki.
Ja toi junamatka. Oih, nätti. Pysty vaan näkemään ton koko jutun silmiensä edessä, jotain John Williamsia siihen taustalle soimaan ja tollanen klippi. Siis aivan mahtava. Kauniit kuvailut, loi sitä hienoo tunnelmaa.
Lainaus
"James Potter", hän sanoi ja ojensi kättään.
Toi oli kyllä ehdoton huippu. Mä voin kuvitella jonku hienon sello/tai viulusoolon (hmm, vois ehkä joku huiluki mennä, nipin napin, tai nääh, sello se on, sellolla on sielu, sellosoolo!), sellane surumielinen mutta kumminki ilonen.. tiäksä vähän niinku Tuomas Kantelista. James ojentaa käden sillee sulosen hermostuneesti ja aws. Teit sen taas, vedit sanattomaks. Olet ilkimys : >

Sitten päästään vähän eteenpäin taas. Siriuksen luonteen kehittymistä, kasvamista ja kypsymistä saa hyvin seurattua tästä. Se, miten siitä kylmästä pojasta kuoriutuu sellane pehmo, ja tapa jolla sä sen oot tulkinnu on mahtava. Mä tykkäsin, tästä ei löytyny sellasta yleistä häiritsevää tekijää, ehkä pari pientä kohtaa, mutta en sitte tiiä. Jos niitä muuttais vois olla että koko shotti oiski ihan erilainen, eikä pakolla yhtään niin hieno.
Ja miten mua käy aina niin sääliks Sirreä, ku James selittää Lilystä? Siis niinhän siinä aina käy, jiiässässä jotenki kummassa (ei se muuten oiskaa jiiässä), mutta silti. Sirre on vaan niin säälittävä, ihan in lööw Jamesiin että pystyis irrottaa tai jotain. Voi toista, onneks en oo nyt sillä herkällä päällä (eikä soi sitä Kantelista täs taustal, sattuneista syistä) koska muuten mä varmaan oisin pariki kyyneltä vuodattanu. Onneks en sentään : >

Hmm. Mitä muuta. No niin, tykkäsin, tätä perusjiiässää(kö?) mut ei kumminkaa mutta aina ah-niin-ihanaa. Jos FF100 ois kisa ni oisit jo voittanu sen ; )

Kyllä, tykkäsin<3

-Holly jälleen kerran

// Turhia kiittelet <: <3
« Viimeksi muokattu: 07.06.2008 23:39:42 kirjoittanut Holly »
we'll be glowing in the dark

akinnah

  • Robin
  • ***
  • Viestejä: 225
    • Raitamaailma
Vs: Siintävä maa
« Vastaus #2 : 07.06.2008 22:38:06 »
Uuh, Holly ja enhän mä tiennyt tästä kommentista yhtään mitään ;) Ja pitkä juu oli. Mua jäi häiritsemään joku nois vikoissa katkelmissa, koska niissä oli joku tosi tyhmä... Mut en tienny mikä, ni en voinu korjata. Ja ehkä se oli hyvä noin. Ehkä.

Oikeastaan nyt mua on ruvennut kiehtomaan James pienenä. Mä luin sen yhden shotin, missä se vihasi huispausta ja rakasti vanhempiaan ja meinasin laittaa samanlaista tähän, mutta se pilasi tunnelman ja otin sen pois ja koska se olis ollut liian samanlainen. Noh, kuitenkin. Jiiäs on aina jiiässää ^^ Mutta kiiiiiiitos taas again igen.

akinnah
Walking down by the bay, on the shore,
staring up at the planes that aren't there anymore