Kirjoittaja Aihe: Kuohuvaa sinistä, synkkiä vaahtopäitä | K-11 | mökkiromantiikka  (Luettu 339 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 813
  • yks pieni höpötiainen
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: mökkiromantiikka
Paritus: Aapo/Ville
Haasteet: One True Something 20 #3 ja Originaalikiipeily (45. peli)

A/N: Kesä, mökkeily, saaret, järvi, kaikki tämä ♥︎



Kuohuvaa sinistä, synkkiä vaahtopäitä

Ville kiertää saaren ja tutkii mennessään sen pienet, kiemuraiset polut. Muutamissa puissa on omaperäisesti askarreltuja linnunpönttöjä, mutta vain yhdessä näyttää olevan asukkaita. Ajatuksissaan Ville hapuilee mäntyjen karheaa kaarnaa. Hän ei ole ennen juuri ajatellut asiaa, mutta hän huomaa pitävänsä järvimaisemista, veden suuresta läsnäolosta ja kaikenkokoisista saarista. Se saattaa toki olla vain levänneen mielen hourailua. Täällä uni on syvempää kuin kotona ja mökki niin viileä, ettei haittaa, vaikka Aapo nukkuu hänessä kiinni. Villen silmät asettuvat luontevasti kuohuvaan siniseen ja sen synkkiin vaahtopäihin. Tämän saaren puustoa hallitsee ylivoimainen mänty, jota kitukasvuiset lehtipuut kumartavat. Tuoksut ovat syvemmät kuin kaupunkilähiössä ja siinä on monia vivahteita, joita Ville ei edes tunnista. Vedelläkin on täällä aivan omintakeinen haju.

Hän jatkaa matkaa ja nauttii kuivasta rapinasta kenkiensä alla. Varvikoissa näkyy runsaasti mustikkaa. Ville napsii marjoja mennessään ja miettii, osaisikohan Aapo leipoa niistä piirakan. Mökki vierasaittoineen tulee näkyviin liian nopeasti, mutta pihapiiri vaikuttaa hiljaiselta. Ville löytää vain Aapon pelaamassa yksinään krokettia. Mies jupisee kirouksia, kun ei saa kopattua palloja metalliporteista läpi. Näky on melkoinen surkuhupaisuudessaan.

”Mitä sä yksin pelaat?” Ville huikkaa.

”Ei täällä kuolemankielekkeellä ole mitään muutakaan tekemistä”, Aapo nurisee nostamatta katsettaan punaisesta pallosta. Se osuu metalliportin reunaan ja kimmahtaa entistä kauemmas.

”No voi saatana...”

”Missäs Hannu?”

”Pillukeikalla. Jos kuuntelet tarkasti, voit kuulla Oilin kiljahdukset...”

Ville ei voi sanoa olevansa yllättynyt. Hän kiertää Aapon sivuun, asettuu varmasti miestä vasten ja sulkee otteensa Aapon mailaa pitelevien käsien päälle. Mies ei vastustele vaan suorastaan rentoutuu Villeä vasten.

”Näin”, Ville opastaa ja liikuttaa heitä. Hän kopauttaa punaisen pallon portista. Aapo vain tuhahtaa.

”On silti ihan saatanan typerä peli.”

”Niin on”, Ville naurahtaa ja viskaa mailan syrjään, mutta jää Aapon ympärille.

”Kävitkö sä polttaa sätkän?” Aapo epäilee.

”Mitä, en. Kui?”

”Oot karmivan hyväntuulinen. Sä et ikinä oo.”

”Enkö muka?”

”Et.”

Ville ei koe tarvetta vittuilla takaisin. Hän vain nauttii harvinaislaatuisesta rauhasta sydämessään.



Grenade

  • Fluff-fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 746
  • Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä
Mökkeily <3

Ai, että kylläpä tämä tunnelmapalanen toimi! Näin mukavassa auringonlaskussa oli kivaa lukea tällaista tunnelmointia ja vaikka en tiedäkään, kuuluvatko hahmot johonkin verseen vai ovatko vaan muuten vaan, niin ei se haitannut menoa. Melkein tuli itsekin ikävä laiturinnokkaan istuskelemaan, niin raikkaana tässä oli maisema mukana ja varsinkin alkuficin maiseman kuvailu oli hienoa ja maalasit hyvin elävän kuvan maisemasta lukijalle. Hahmot oli kivan luontevia keskenään ja selvästi he jo tuntevat toisensa hyvin, kun osaavat puhua niin avoimesti, ja tunnetaan toisen tavat. Ettei toinen ole aina niin iloinen, vaan jokin on selvästi saanut Villen rentoutumaan.

Mulla kyllä ehti auringonlasku jo huveta tätä kirjoittaessa, mutta kyllä se edelleen toimii näin jo laskeneenkin auringon jälkeen ja pakko vielä ennen kommentin lopettamista mainita, että sulla on kyllä kivaa dialogia, se tuntuu luonnolliselta hahmoille ja heidän äänensä tulee hyvin esiin.

Kiitos tästä! ^^
Hyppää mukaan!


(Ava by Sokerisiipi / bannu by Ansa)

Neptunus

  • ***
  • Viestejä: 787
Tämä oli niin ihana ja myös kaunis! Tykkäsin aivan hirmuisesti tuosta ensimmäisestä kappaleesta, jossa kuvattiin miljöötä ja itse luontoa. Ville koskettaa karheaa kaarnaa, on kuohuvaa sineä ja vaahtopäitä, mäntyjä ja luonnon syvät tuoksut. Aivan ihanaa!

Ihanaa myös kuinka Ville popsii mustikoita ja miettii, osaisiko Aapo leipoa niistä piirakan. Niin suloista :3 Kyllä Aapo varmaan, jos vaan ryhtyisi hommiin. Mutta voi ei, Aapo pelaamassa krokettia eikä millään onnistu saamaan palloa porteista. Osaa kyllä olla viheliäinen peli, varsinkin jos maasto, jossa pelataan, ei ole tasainen. Niin lämpöistä ja hellää, kuinka Ville asettuu aivan Aapoon kiinni ja laskee kätensä tämän omille. Ja Aapo rentoutuu Villeä vasten. Baww, niin ihanaa <3 Ja kun Ville vielä avustaa pallon porttien läpi, hihi.

Tietenkään Aapo ei silti pidä pelistä. Aapo on niin ihana hahmo, kun hän on niin äkäpussi ja rääväsuinen. Pakko rakastaa sen suusta lähteviä juttuja. Höpsöä, kuinka Aapo luulee Villen käyneen polttamassa sätkän, koska Ville on niin hyväntuulinen. Ehkä mökkeily, järvimaisemat ja luonnon helmassa oleilu tekevätkin hyvää Villelle. Ehkä siellä tosiaan on rauha, jollaista ei voi löytää kotoa. Varsinkin kun saa olla Aapon kanssa kaksin mökin pihalla, olla lähekkäin ja sanailla.

Aivan ihana, tunnelmallinen ja kaunis teksti. Kiitos <3

ava & bannu by Sokerisiipi