Kirjoittaja Aihe: Savun ja heinän saari | K-11 | mielisairaalafemme  (Luettu 524 kertaa)

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 930
Nimi: Savun ja heinän saari
Kirjoittaja: hiddenben
Oikolukija: Kaarne
Ikäraja: K-11
Genre: huono-onninen romantiikka
Varoitukset: Homoseksuaalisuus koetaan joidenkin hahmojen näkökulmasta sairautena.
Haasteet: Haasteita hampaankolossa II: Kun adjektiivit katosivat, Originaalikiipeily sanalla sorrettu sekä Original Queer.
Yhteenveto: Henriikka on tehnyt monta venematkaa sen jälkeen, kun minä tulin tänne. Joka kerta hän tuo mukanaan tyttöjä ja naisia, kaiken ikäisiä ja näköisiä. Jotkut puhuvat lööperiä ja tuijottelevat taivaisiin, toiset ovat niin kuin minä - mutta yhdenkään kanssa Henriikka ei juttele niin kuin minun kanssani.

K/H: Kirjoituskriittisyys on varjostanut viime kuukausia ja kaikki ideanpoikaseni ovat kuihtuneet ensimmäisen tuhannen sanan kohdalla. Kaarne riensi apuun ja lähetti minulle muutamia kuvia inspiraatioksi, josta syntyi tämä teksti. Tarina sijoittuu Seilin saareen 1900-luvulla, mutta varoituksena historiaa tunteville, että en ole tehnyt tämän eteen kauheasti taustatyötä. Joskus taustatutkimus tappaa inspiraation, joten yritin vältellä sitä ja keskittyä kirjoittamaan, kun flow kerrankin löytyi. Joitain epäloogisuuksia saattaa siis löytyä (ja niistä saa toki mainita)!

Koska tämä sijoittuu mielisairaalana toimineeseen saareen, tuntui sopivalta sovittaa teksti Kun adjektiivit katosivat -haasteeseen. Teksti on reilut 1500 sanaa, jolloin haasteen puitteissa adjektiiveja saa olla yhteensä neljä. Minulla on kolme, sanat kiihottava, kovettuneet ja sairas. Jos joku bongaa muita adjektiiveja tai tapaa kuvailevia adverbejä (ne ovat nimittäin kokonaan kiellettyjä), huikatkaa! Tämä oli varsin vaikea haaste ja adjektiiveja löytyi joka oikolukukerralla, mutta tämä oli huikean hyvä ja opettavainen haaste :D Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita!



Savun ja heinän saari


I

Moottorivene puksuttaa merellä vastatuuleen. Istun veneen puupenkillä ja katselen ympärilläni avautuvaa saaristomaisemaa. Tuuli tuivertaa palmikolla olevia hiuksiani, yrittää ryöstää mukaansa suortuvia, mutta minä tiedän sen yrittävän turhaan. Yritän sanoa sen sille, mutta tuuli ei kuuntele ketään, yrittää vain, kunnes kyllästyy.

Aallot loiskahtelevat veneen reunoja vasten, joskus jokin aalto roiskauttaa pisaroita kannelle asti. Samassa veneessä matkustava, minua vähemmän vuosia elänyt tyttö kiljahtaa, kun saa kasvoilleen meriveden pisaran tai kaksi. Vilkaisen häntä, mutta käännän katseeni pois, kun hänen silmänsä alkavat etsiytyä minua kohti.

Suljen silmäni ja haistelen meri-ilmaa. Tunnistan suolan, mutta ennen kaikkea merilevän ja sitten, yllätyksekseni, savua. Avaan silmäni ja katson ympärilleni, mutta en näe, mistä se tulee.

Vilkaisen veneessä olevaa hoitajaa. Hänen katseensa käy minussa, mutta kaikkoaa sitten horisonttiin. Katson tarkemmin hänen tukkaansa - niiden sävy kuin loppukesän vilja - ja kasvoja, kuinka silmät siristyvät kesäauringon paistaessa taivaalta. Hän näyttää sellaiselta ihmiseltä, jolta voisin kysyä asioita tai jonka kanssa voisin käyskennellä rannalla, poimia kukkasia, tarkkailla lintuja. Hänen kanssaan minun ei tarvitsisi miettiä, voisin vain olla.

Moottorivene puksuttaa yhä eteenpäin. Monen tunnin ajomatka alkaa tuntua pakaroissa ja nousen penkiltä seisomaan. Samalla hetkellä tyrsky paiskautuu veneen sivuun, ja horjahdan. Toinen tyttö kiljahtaa ja näen silmäkulmasta, kuinka hän kohottaa kätensä silmilleen. Viljatukka ojentaa kätensä minua kohti, ja vaikka olen jo löytänyt tasapainoni, tartun käteen. Hänen kosketuksensa säkenöi sormenpäistä varpaisiin saakka ja melkein katson häntä silmiin, jarruttaen vasta viime hetkellä.

”Kiitos”, henkäisen. Jään tuijottamaan Viljatukan kulmakarvojen väliin jäävää tilaa, siihen muodostuneita kahta viivaa.

”Istu alas”, Viljatukka sanoo.

Hänen äänensä kylmyys hämmentää minua, sitten harmittaa. Peruutan takaisin penkille ja katson veneen kantta, enkä vilkaise hänen suuntaansa enää kertaakaan koko matkan aikana.



II

Ilta hämärtyy jo, kun käännyn päärakennukselle vievältä polulta rantaan. Lupasin osastohoitajalle, että käyn vain vilkaisemassa lampaita ja palaan heti takaisin, mutta jalat ovat aina käyneet mieleni edellä. Senhän takia minä taisin tänne joutuakin.

Aiemmin päivällä vedenpintaa värisyttänyt tuuli on kaikonnut. Astun veteen ja kävelen, kunnes nilkat peittyvät ja puuvillamekon reuna kastuu. Kumarrun katselemaan kuvajaistani veden pinnasta. Ulkonäköni ei ole erityisemmin muuttunut niiden viikkojen aikana, jotka olen viettänyt tällä savulta ja heinältä tuoksuvassa saaressa. Sivelen leuan linjaa, sitten poskipäitä. Ne erottuvat toisella tapaa kuin ennen. Toivon, että jossain päärakennuksessa olisi peili. Haluaisin nähdä, onko silmieni väri muuttunut. Joku päärakennuksen tytöistä kertoi tänään ulkoilun aikana, että tietää jonkun tänne saapuneen, jolle kävi niin.

Sääsket inisevät korvissa. Yksi laskeutuu käsivarrelle. Käännän katseeni kuvajaisestani itikkaan, joka hetken ihohuokosta etsittyään upottaa imukärsänsä ihooni ja imee. Näen, kuinka sen vartalo täyttyy minun verestäni. Siinä on jotain kiihottavaa.

”Helmi.”

Hätkähdän, ja sääski lentää tiehensä. Käännyn katsomaan rannalle, sinne on enemmän matkaa kuin luulin. Viljatukka seisoo siellä kädet rinnan päälle ristittynä. Hän on löytänyt minut niin kuin hän aina tekee kulkeutuessani harhateille.

Nyt tosin tiedän hänen nimensä: hän ei ole pelkkä Viljatukka vaan myös Henriikka.

”Tulehan takaisin rantaan. Talolla on tarjolla velliä.”

Keittäjien velli maistuu minulle - toisin kuin se, mitä sain isäntäväen keittiöstä. Vatsa kurisee, kun ajattelen vellilautasta ja siihen joskus piilotettua kesämarjoja, vadelmia tai mustikoita. Käännyn ja alan tehdä matkaa kohti rantaa. Henriikka ojentaa kätensä, ja kun tartun siihen, tunnen jälleen sen niskakarvat nostattavan tunteen.

Henriikka on tehnyt monta venematkaa sen jälkeen, kun minä tulin tänne. Joka kerta hän tuo mukanaan tyttöjä ja naisia, kaiken ikäisiä ja näköisiä. Jotkut puhuvat lööperiä ja tuijottelevat taivaisiin, toiset ovat niin kuin minä - mutta yhdenkään kanssa Henriikka ei juttele niin kuin minun kanssani.

Kun astun vedestä rantahietikolle, Henriikka katsoo minun jalkoihini ja naksauttaa kieltään.

”Unohdit sitten riisua tossut. Nyt kiiruhdetaan päärakennukselle ja vaihdetaan sinulle toiset jalkaan ennen kuin osastonhoitaja Viima näkee.”

Kikatan, kun tajuan, että minä ja Henriikka olemme liittolaisia.



III

Tässä saaressa vilisee puutiaisia, ja siksi meidän kehomme tutkitaan joka ilta. Varpaiden välit, polvitaipeet, haarovälistäkin hoitaja katsoo. Jotkut inhoavat tarkastusta ja kirkuvat niin, että korviini sattuu, mutta minä nautin siitä, kun joku koskee.

Ensin hoitajat vaihtuivat joka ilta eikä koskaan voinut arvata etukäteen, oliko tutkija mieshoitaja vai nainen tai millaisin ottein he minut tutkivat. Mutta nykyisin lähes joka ilta kaikista hoitajista juuri Henriikka koputtaa huoneeni oveen ja astuu sisälle puuvillahansikkaat kädessä.

”Iltaa, Helmi”, Henriikka sanoo ja istuu sängylleni. ”Käyhän makaamaan.”

Teen työtä käskettyä ja asetun selälleni sängylle. Katselen Henriikkaa, kun hän riisuu minulta ensin tossut ja pitsisukat, sitten mekon. Nostan takapuolen sängystä, kun hän pyytää, sitten kohottaudun istualleni, jotta hän saa nostettua mekon pääni yli. Kun makaan siinä sängyllä, päälläni pelkästään käytön kauhduttamat liivit ja alushousut, minusta tuntuu kuin liitäisin taivaalla linnun tavoin.

Raollaan olevasta ikkunasta käy tuulenvire, se saa minut värähtämään.

Henriikka kumartuu tutkimaan varpaideni välejä. Hänen hiuksensa kutittavat jalkapohjiani ja pidättelen kikatusta. Henriikka vilkaisee minua.

”Pidän siitä, kun hymyilet”, hän sanoo. Se saa hymyn levenemään kasvoillani.

Minä en enää pelkää kohdata Henriikan katsetta. Oikeastaan minä olen alkanut etsiä sitä ja joka kerta kun sen löydän, se täyttää minut ilolla.

Kun hänen kätensä tutkivat ihoani, katselen hänen ripsiään, nenän kaarta, korvannipukkaa. Kun Henriikka pääsee polvitaipeisiin, käännän katseeni yöpöydällä olevaan vesilasiin. Sen pintaan heijastuu kaistale ikkunasta näkyvää taivasta.

Henriikan kädet kulkevat sisäreittä pitkin ylemmäs. Tunnen hänen hengityksensä ihoani vasten. Suljen silmäni.

Minä olen taivaassa.

Yhtäkään puutiaista ei minusta löydy, mutta Henriikan käsi lepää poskellani pitkään.



IV

Henriikan keho painautuu minua vasten ja hän on juuri peittänyt huuleni omillaan, kun heinäladon ovi avautuu ja osastonhoitaja Viima astuu sisään veri poskiin pakkautuneena.

”Hoitaja Sandström!”

Henriikka kavahtaa kauemmas minusta ja sukii nutturasta valahtanutta suortuvaa korvan taakse piiloon. Minä yritän laittaa miehustani nappeja takaisin kiinni, mutta mieli on solmussa ja rivi menee juoponnapeille. Henriikan kosketuksesta kovettuneet nännit näkyvät kankaan läpi, mutta minua ei hävetä. Minua vain harmittaa, että osastonhoitaja keskeytti meidät.

Näen Henriikan vilkaisevan minuun ja katseemme kohtaavat.

”Hoitaja Sandström, mene toimistooni”, osastonhoitaja tiuskaisee, mutta ei vilkaisekaan Henriikkaa vaan katsoo minua. ”Helmi tulee minun mukaani.”

Osastonhoitajan käsi puristuu ranteeni ympärille ja tunnen kipua. Se saa mieleni särähtelemään ja kyyneleet kohoamaan silmiin. Osastonhoitaja puhkuu ja puhisee, mutisee jotain, mutta en kuule, mitä. Hän vie minut päärakennuksen takana olevalle polulle, joka johdattaa meidät maakellariin. Oven avautuessa tunnistan lantun hajun, näen hyllyille asetetut hillopurkit ja hyllyn vieressä olevat tynnyrit, joissa säilytetään talven varalle suolattua kalaa. En ole käynyt täällä aikaisemmin. Tänne pääsevät vain ne, joilla on avain.

Osastonhoitaja retuuttaa minut mukanaan maakellarin pimeyteen ja kääntyy tiensä tuntien lopulta vasemmalle. Siellä hänen otteensa minusta herpaantuu, mutta en pimeässä tiedä, minne menisin, joten seison hievahtamatta. Kuulen tulitikun raapaisun askia vasten ja ensin rikin ja sitten savun haju täyttää nenäni. Myrskylyhtyyn syttyy valo. Olemme huoneessa, jossa on vain pöytä ja penkki. Penkillä makaa pajuvitsa.

”Kumarru pöydän yli.”

Katson osastonhoitajan nenää. Sen lähemmäs silmiä en uskalla mennä.

”Helmi”, osastonhoitaja sanoo, kun en heti tottele. ”Pöytää vasten, nyt. Vai pitääkö minun pakottaa sinut?”

Pureskelen alahuultani, mutta astun lopulta osastonhoitajan ohitse ja ojentaudun pöydän yli.

”Nosta hame ylös.”

Painan kasvoni pöydän pintaa vasten, tunnen sen hiomatta jääneen pinnan poskeani vasten. Kerään hameen helmaa kiirehtimättä, mutta lopulta puristan kangasta nyrkeissäni takapuoli osastonhoitajaan päin. Hän repäisee alushousuni alas yhdellä kädellä.

En vieläkään tunne häpeää. En, vaikka seison tässä pakarat esillä osastonhoitajan puhkuessa ja puhistessa. Mietin vain Henriikkaa, hänen kuiskauksiaan iltahämärässä, hänen suudelmiaan solisluillani, kuinka upposin hänen silmiinsä.

”Tuollaista käytöstä me emme Helmi täällä salli”, osastonhoitaja sanoo. ”Sinun mielesi on sairas. Siksi sinä luulet, että haluat tehdä tuollaista toisten naisten kanssa. Sinun ei pidä kuunnella mieltäsi, sillä se syöttää sinulle pajunköyttä.”

Vitsa napsahtaa pakaraani vasten. Kipu on kuin veitsellä viiltäisi, mutta se katoaa ennen kuin ehdin ähkäistä.

”Ymmärrätkö sinä, Helmi, mitä minä sinulle sanon?”

Kun en vastaa, vitsa käy pakarallani uudestaan. Nyt ähkäisy karkaa huuliltani. Mietin Henriikkaa, hänen käsiään etsimässä puutiaisia keholtani, levittämässä salvaa paarmanpuremille.

”Ymmärrätkö?”

”Minä en ole se, miksi minua väität”, sanon hampaiden välistä, kun kolmas isku napsahtaa pakaraani. Mielessäni Henriikka hymyilee minulle. Hän on samaa mieltä kanssani.

”Kyllä sinä olet”, osastonhoitaja sanoo. ”Mutta siitä voi parantua. Sinun täytyy vain lakata kuuntelemasta mieltäsi. Minä aion auttaa sinua tekemään parannuksen, Helmi.”

En tiedä, kuinka kauan olemme maakellarissa. Käymme samaa keskustelua osastonhoitajan kanssa vitsan säestäessä repliikkejä, kunnes kipu on liikaa ja Henriikka hälvenee mielestäni enkä jaksa enää puhua. Sylki valuu suupieltä pitkin pöydälle, takertuu poskeen ja hiuksiin.

Mieleni kaikuu tyhjyydessä.

Lopulta osastonhoitaja saa tarpeekseen ja vie minut maakellarista huoneeseeni. Hän lukitsee oven ja päästää minut ulos seuraavan kerran silloin, kun puut ovat jo tiputtaneet lehtensä.



V

Etsin Henriikkaa, mutta en löydä häntä.

En uskalla kysyä keneltäkään, missä hän on. En halua asettaa häntä vaaraan. Päivät, yöt, merkityksensä menettänyt aika huoneessa on sumentanut ajatukseni ja istuttanut minuun pelon toisen puolesta. Mutta etsin häntä silti. Lampaiden talvilaitumelta, metsän läpi kulkevalta polulta, navetasta ja heinäladosta, ruokalasta. Kaikkialta.

Iltaisin kuvittelen hänet etsimään puutiaisia iholtani niin kuin jokaisena yönä rangaistukseni aikana. Vien sormiani ihollani kuin olisin Henriikka, mutta se ei tunnu samalta.

Joskus, kun hoitajien silmä välttää, kuljen rantaan ja käyskentelen talven viilentämässä vedessä, kunnes varpaani vaihtavat väriä. Odotan, että joku hakisi minut takaisin. Kukaan ei tule.

Välttelen kaikkien katseita, kaikkein eniten osastonhoitaja Viiman. Syön vellin, ulkoilen muiden kanssa, teen askareet niin kuin käsketään. Ja etsin, etsin ja etsin, vaikka en koskaan löydä.

Kun kevään valo alkaa leikitellä hyhmän pinnalla, osastonhoitaja etsii minut käsiinsä ja kehuu tekemääni parannusta. Katson hänen kaulakuoppaansa, sen ympärille muodostuneita ryppyjä ja kuuntelen, mutten sano mitään paitsi aivan lopuksi, kun kysyn:

”Pääsenkö minä nyt kotiin? Jos olen parantunut?”

Käteni puristuvat mekkokankaan ympärille, kun osastonhoitaja naurahtaa.

”Kotiin? Helmi rakas, et sinä täältä enää pois lähde. Tämä on nyt sinun kotisi.”
« Viimeksi muokattu: 10.07.2021 10:17:38 kirjoittanut hiddenben »

between the sea
and the dream of the sea

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 977
Vs: Savun ja heinän saari | K-11 | mielisairaalafemme
« Vastaus #1 : 05.07.2021 17:39:32 »
Oi, olipa tämä suorastaan hengästyttävän ihana löytö! Kävin juuri itse vierailemassa Seilissä. Kävelin pitkään hautausmaalla ja mietin kaikkia sinne haudattuja hullujenhuoneella olleita naisia ja sitä, mitenköhän moni heistä oli sinne joutunut vain siksi että piti enemmän omasta sukupuolestaan, kapinoi tai oli muuten muuta kuin sitä, mitä naisilta siihen aikaan odotettiin. Olikin siis tosi kiva löytää sen jälkeen tämä teksti. Seilin maisemat ja venematka sinne olivat vielä tuoreena muistissa ja saatoin oikein nähdä tapahtumapaikat mielessäni. Punkkitarkastus nauratti: olisihan se mukavanpaa, jos sen tekisi joku ihana tyyppi. ;D

Onnittelut vaikean haasteen suorittamisesta! Minulta se tuskin olisi onnistunut, mutta sinun tekstisi oli varsin sujuvaa ja en lainkaan jäänyt kaipaamaan adjektiiveja. Kuvailu oli silti varsin toimivaa. Pidin itse erityisesti siitä, miten onnistuit kuvaamaan Helmin ajatuksia halki tekstin. Alun hämmennyksestä onneen ja epätoivoon ja lopun alistumiseen. Että saarelta ei enää lähdetä, vaikka oltaisiin "parannuttu". Avoin loppu sopi tähän kuin nenä päähän, selvää oli alusta asti, ettei onnelliseen loppuun voida päästä. Henriikan kohtalo jäi kaihertamaan, saikohan hän muita töitä vai joutuiko yhden "virheen" takia kenties johonkin vastaavaan laitokseen?

Lainaus
Henriikka kumartuu tutkimaan varpaideni välejä. Hänen hiuksensa kutittavat jalkapohjiani ja pidättelen kikatusta. Henriikka vilkaisee minua.

”Pidän siitä, kun hymyilet”, hän sanoo. Se saa hymyn levenemään kasvoillani.

Minä en enää pelkää kohdata Henriikan katsetta. Oikeastaan minä olen alkanut etsiä sitä ja joka kerta kun sen löydän, se täyttää minut ilolla.
Tämä oli yksi omista lempparikohdista. Söpöä ja jotenkin kovin aitoa.

Lainaus
”Pääsenkö minä nyt kotiin? Jos olen parantunut?”

Käteni puristuvat mekkokankaan ympärille, kun osastonhoitaja naurahtaa.

”Kotiin? Helmi rakas, et sinä täältä enää pois lähde. Tämä on nyt sinun kotisi.”
Ja tämä loppu on oikea helmi!

Kiitos tästä ihanan melankolisesta tarinasta!

AK
Avasta kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 555
  • Avatar: Sokerisiipi
Vs: Savun ja heinän saari | K-11 | mielisairaalafemme
« Vastaus #2 : 05.07.2021 21:54:47 »
Huhhuh, tämä on haaste hankalimmasta päästä, mutta näköjään siitäkin voi kunnialla suoriutua! Oli jotenkin inspiroivaa lukea tätä: aloin miettiä ylipäätään, millaiselta kertojalta voisivat olla adjektiivit kadoksissa. Tällainen Helmin tapainen hahmo, joka on tavallaan itsekin hukassa voisi hyvin kadottaa kyvyn käyttää tiettyjä sanoja tai ylipäätään puhua eri tavoin kuin muut! Minusta siis haaste tuki tarinan henkilön kuvaamista todella hyvin!

Hämmästyin myös, miten kuvaileva tarina ilman adjektiivejakin voi olla. Otsikon savu ja heinä luovat jo hyvin aisteihin vetoavan miljöön ja sellaiset ilmaukset kuin Viljatukka, kertovat kaiken olennaisen oikeastaan niin havainnoitavasta kuin havaitsijastakin.

Lainaus
Jotkut inhoavat tarkastusta ja kirkuvat niin, että korviini sattuu, mutta minä nautin siitä, kun joku koskee.

Tämä kohta jäi erityisesti mieleen samoin kuin alku, jossa Helmi yrittää puhua tuulelle. Helmi vaikuttaa niin sympaattiselta, ehkä hieman yksinkertaiselta, mutta juuri sellaiselta, jota tekisi mieli tukea! Ymmärrän kyllä, miksi Henriikka kiintyy Helmiin, vaikka voi tietysti ajatella, että on aika kauheaa käyttää hyväkseen riippuvaisessa asemassa olevaa potilasta. Tässä jäi mielenkiintoisesti kertomatta, oliko Helmillä jotain muita oireita kuin tuo muiden silmissä yhteiskuntakelvoton mieltymys naisiin. Minusta hän vaikutti aika lapsekkaalta, mutta toisaalta, kun ikääkään ei kerrottu voi vain arvailla. //Paitsi: alussahan puhuttiin vielä vähemmän ikävuosia eläneestä tytöstä, joten ei Helmi ihan lapsi voi olla! Hahaa, tätä on niin hauska lukea ja mietiskellä, kun joutuu vähän pohtimaan, miten asiat ovatkaan! Joka tapauksessa lumouduin aivan Helmin kertojanäänestä, minusta se on todella hyvin rakennettu.

No, kun nyt käskit bongailla adjektiiveja, koetin katsoa jos löytäisin. Luvussa II puhutaan kieroon katsovista tytöistä ja luvussa IV kovettuneista nänneistä. Hieman sokeaksi tulee kyllä itsekin, onko joku sana adjektiivi vai ei, mutta nuo kuitenkin niitä lienevät. :) // Ja ihan lopussa rakas taipuu myös vertailumuodoissa, joten lienee adjektiivi!

Mutta ylipäätään ihan todella kauniisti kerrottu teksti, pidin paljon! Kiitos<3 Toivottavasti kirjoituskriittisyys on kaikkoamaan päin!
« Viimeksi muokattu: 06.07.2021 09:35:32 kirjoittanut marieophelia »

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 930
Vs: Savun ja heinän saari | K-11 | mielisairaalafemme
« Vastaus #3 : 06.07.2021 19:53:59 »
Alice Katarina, kiitos hymyilyttävästä kommentista! Se piristi päivääni kovasti :) Hauskaa, että olet juuri itsekin käynyt Seilissä, niin muistikuvat olivat vahvat! Itse kävin siellä viime kesänä, joten mieleen olivat jääneet juurikin tuo kirkko ja, no, punkit :P Kivaa kuulla, että adjektiivittomuus toimi! Yllätyin itsekin, miten niistä pystyi oikolukukerta kerrallaan karsimaan pois ilman, että tarina tuntuu kärsivän liikaa. Minua ilahdutti myös, että tarinan vähän ennalta-arvattavan onneton loppu ei haitannut vaan kerronta toimi myös sen osalta. Ajattelen, että Henriikka selvisi tällä kertaa varoituksella ja sai töitä jostain muualta, sillä Seiliin hän ei ainakaan voinut tuon kohtaamisen jälkeen jäädä. Kiitos kovasti kehuista ja että luit! ♥

marieophelia, voi perhana, jäi niitä sinne sitten kaikesta huolimatta ;D Kiitos, että löysit ne! Pitää pohtia hetken, mitä niille teen. On myönnettävä, että jouduin googlettamaan useamman kerran, että mitkä sanat ovat adjektiiveja ja mitkä eivät. Luulin melkein, että olen kokonaan menettänyt adjektiivien tunnistamistaidon, kun epäilin itseäni niin useasti :D Kivaa kuulla, että adjektiivittomuus toimi ja sopi Helmin hahmolle. Etenkin tuo yksinkertaisuus, jolla häntä kuvailet, osuu hyvin siihen, mitä itsekin ajattelin. Silloin asioita ehkä ajattelee toisin eikä niin kuin muut kuvailisivat? Monet adjektiivit perustuvat kuitenkin yleiseen käsitykseen jostain, kuten kaunis tai vaikea, mutta ehkä Helmi näkee asioita toisella tapaa. Hauskaa myös, että teksti herätti vähän kysymyksiä ja pohdittavaa, se on mielestäni aina hyvä asia ;) Iso kiitos kehuista ja siitä, että kertojaääni lumosi! Ilahduin kommentistasi hurjasti, kiitos ♥ (Ja kyllä kirjoituskriittisyys hiljalleen katoaa, ja näistä kommenteista on siinä iso apu :) )

between the sea
and the dream of the sea

flawless

  • HBIC / IWBYS
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 854
  • breakdowns for breakfast
Vs: Savun ja heinän saari | K-11 | mielisairaalafemme
« Vastaus #4 : 09.07.2021 20:24:20 »
Ooooh, tämäpäs oli ihan tosi hieno! Otsikon mielisairaalafemme kuulosti kiehtovalta, joten sen innoittamana klikkasin tämän auki. Miljöö oli kuitenkin vielä paljon kiehtovampi kuin mitä osasin odottaakaan! Mielisairaalana toimiva saari ja historia normeineen ovat todella kiinnostavia ja loivat tähän todella mielenkiintoisen asetelman, en muista milloin olisin viimeksi lukenut tekstin joka oli niin kiehtova miljööltään ja alkuasetelmaltaan että ihan jänskätti ja innostutti kauheasti, ihan huippua! Karu aika ja karu paikka toimivat tässä hyvin ja olit käsitellyt niitä ihanan pahaenteisesti, niin että noilla asioilla ei varsinaisesti mässäilty mutta kuitenkin ne olivat ilmeisiä. Kaikista puistattavin yksityiskohta oli tuo jokapäiväinen punkkitarkistus, se oli tilanteena tosi ahdistavan oloinen ja siinä ruumiillistui tosi hyvin se, että ei potilaita ihan kovin inhimillisinä pidetty. Karua että vapaudenriistoa tapahtui niin monella tasolla, ilmiselvästi mutta myös oman kehon oikeuden riiston kautta. Tuohon punkkitarkistukseen seksuaalisen tilanteen yhdistäminen oli jotain niin kieroa ja kutkuttavaa, että huhhuh :D Tosi taidokkaasti keksitty siis ylipäätään!

Tuli punkeista mieleen, että oot musta onnistunut kirjoittamaan tämän jotenkin tosi ajan henkisellä tavalla. Siis esimerkiksi puutiainen on musta tosi hyvä sanavalinta punkin sijasta, koska kun sitä ei puhekielessä käytetä nykyään juurikaan niin se tuo heti sellaista vanhahtavaa vibaa. Tämä nyt vaan esimerkkinä, tekstissä oli ylipäätään musta tosi hyvin onnistunut sellainen kirjoitus- ja kertomistapa, joka on ajan henkinen. Esimerkiksi kertojan arkipäiväinen suhtautuminen asioihin, jotka nykyään koetaan tosi voimakkaitakin tunteita aiheuttaviksi, oikein alleviivasi sitä, että elettiin eri aikaa ja silloin ajateltiin toisin.

Kirjoitustapa oli muutenkin tässä tosi taidokas! Oot onnistunut kirjoittamaan todella kuvailevan ja elävän tekstin ilman adjektiiveja, mikä tuntuu tälleen sanottuna ihan sulalta mahdottomuudelta, mutta niin vaan teit :D Kuvailit tosi taitavasti kiertäen erilaisilla tavoilla asioita. Tokalla lukukerralla mä oikein keskityin havainnoimaan sitä miten moninaisilla tavoilla sä kuvailit kuitenkaan kuvailematta, ja se repertuaari todellakin oli laaja ja ilahduttavan moninainen. Tosi monessa kohdassa olisi tehnyt mieli ihan hihkua, että ai hitto kuinka hienosti oivallettu! Ihan läjäpäin kyllä pojoja siis erinomaisesta suoriutumisesta vaikeassa haasteessa, oot onnistunut hyödyntämään kieltä uusilla ja tosi raikkailla tavoilla kun oot kiertänyt adjektiivien käyttöä erilaisin tavoin. Mua vaan ahdistaisi tuollainen haaste, koska en koskaan osaisi, mutta tästä näki että se sai sut ajattelemaan ja kirjoittamaan erilaisilla ja uusilla tavoilla ja se lopputulos oli todella oivaltava ja nokkela ja sitä oli ilo lukea. Mä luin tämän siis putkeen kahdesti, ekalla kerralla vaan nopsaan vilkuilin alkutiedot vähän sieltä täältä silmäillen kuten mulla usein on tapana ja multa jäi siksi huomaamatta kokonaan, että tämä osallistuu tuohon haasteeseen. Oli tosi hauskaa siis kokea tämä kirjoitustyyli kahdesti, ensin tietämättä haasteesta ja sitten oikein keskittyen siihen. Oli hauskaa huomata, että mä koin ekallakin lukukerralla tämän kirjoitustyylin olevan ihanan erikoinen, mutten ollenkaan hoksannut mistä se johtui, ennen kuin luin alkutiedot kunnolla vasta lopuksi! :D

Tämä teksti antoi siis kaksikin oikein ihanaa ja eri tavoilla aukeavaa lukukokemusta. Ihan huippuhieno teksti kaiken kaikkiaan! Voisin vielä jutella ummet ja lammet siitä kuinka miljöö oli upea ja kuinka kielletty ja sairaaksi koettu seksuaalisuus oli hieno teema joka oli toteutettu tosi hyvin, mutta jotenkin tämä teksti vaan saa aikaan niin sellaisen fiiliksen, että tekisi mieli kehua aivan sikana ihan kaikkea ja sitten se lopputulos on vaan se että istun tässä silmät selällään ja hoen että "vau vautsi vau vau", että ehkä tän kommentin vähääkään älykäs sisältö on nyt kerrottu :D Ihan huikean hieno teksti ja mahtavan erilainen lukukokemus, kiitos hurjasti tästä!
I'm in your veins like pretty poison


banneri © Ansa

Larjus

  • チェリーブロッサム
  • ***
  • Viestejä: 3 788
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Savun ja heinän saari | K-11 | mielisairaalafemme
« Vastaus #5 : 13.07.2021 17:32:41 »
Onpas tällä mielenkiintoinen aihe, ja otsikonkin "mielisairaalafemme" herätti heti mielenkiinnon. Seilistä ja tätä tarinaa ympäröivästä aiheesta en tiedä kovin tarkkaan, joten sillä, ettet ole tehnyt paljoa taustatyötä, ei ainakaan minun lukukokemukseeni ole mitään vaikutusta. Pystyin hyvin hyppäämään tarinaan ja sen miljööseen mukaan. Se on muuten totta, että liika taustatutkimus voi vain latistaa kirjoitusinnon (tai sitten käy niin kuin minulle ja vain unohtuu lukemaan kaikesta, mikä ei edes aiheeseen liity ;D)

Toi Kun adjektiivit katosivat -haaste on sellainen, mihin en koskaan uskaltaisi itse osallistua, koska rakastan adjektiiveja ihan liikaa (ja siinä olis mulle liikaa haastetta) :D Ihan mieletöntä, että olet sen äärelle vielä palannut. Sekin on musta vaikuttavaa, miten kuvailevan tekstin olet saanut aikaiseksi todella pienellä adjektiivimäärällä. En olisi varmaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota ilman alkutietoja, mutta tietty ne luettuani siihen keskittyi ihan eri tavalla. Pyysit mahdollisten adjektiivien bongailua, ja itse kiinnitin huomiota jo yhteenvedossakin oleviin sanoihin ikäinen ja näköinen, jotka ovat sillä lailla "paljaaltaankin" adjektiiveja. Mutta kuitenkin, todella hienosti olet tuossa haasteessa pärjännyt, voin vain kuvitella, miten haastavaa se on ollut. Nimenomaan todellinen haaste :D Nostan hattua, koska itse en tosiaan edes tohtisi yrittää.

Tarina itsessään on todella kaunis vaikkakin haikea ja surullinenkin, kun miettii että jotain tuollaista ja kaikkea muutakin joidenkin elämässä on oikeasti ollutkin. Niin kuin flawlesskin tossa yläpuolella totesi, varsinkin se punkkitarkastus näytti varsin konkreettisesti miten potilaisiin suhtauduttiin (eipä tuollaista varmasti olisi tehty sellaisille, jotka eivät tuon mielisairaalan potilaina ole). Mut se oli kyllä mielenkiintoinen seikka Helmistä, että hän jopa piti siitä tarkastuksesta, varsinkin jos sen teki Henriikka. Tätä lukiessa mulla oli koko ajan sellainen olo, että ei tässä varmaan kovin iloisesti käy, ja oikeassa olin. Oivoi, mitähän tuosta on Henriikalle sitten seurannut... Helmin kohtalo kun ei ollut kauneimmasta päästä, ja ihan jo sekin, että hän on tuolla mielisairaalassa naisiin kohdituvan mielenkiintonsa takia, on nyky-yhteiskunnan mittakaavassa varsin karua. Ja sitten joutuu vielä piiskatuksi ja lukkojen taakse...  😬😬 Loppukin oli todella hyytävä, kun Helmille paljastuu, että poispääsyä ei ole, ihan sama miten esimerkillisesti elää. Siitä tuli itsellekin sellainen hyi stn -fiilis 😅 Mutta erinomainen lopetus tälle tarinalle, jättää kaiken sopivan avoimeksi ja omalla tavallaan vain lisää sitä kylmäävää tunnetta, joka noiden vikojen sanojen aikana syntyy (ja mä tykkään sellaisista lopuista, ehkä siksi pidän kauhustakin niin paljon).

でもな、俺たちはひとりぼっちじゃない

Angelina

  • Irony Man
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 979
Vs: Savun ja heinän saari | K-11 | mielisairaalafemme
« Vastaus #6 : 13.07.2021 18:12:43 »
Toistelen muiden sanoja, mutta muakin kiinnosti toi mielisairaalaympäristö vaikka femmeä muuten tuleekin harvoin luettua. Tää oli musta tosi mielenkiintoinen ja mukaansatempaava ja ihan valtava hatunnosto kyllä tuosta adjektiivien minimaalisesta käytöstä. En itse koskaan pystyisi moiseen suoritukseen, varsinkaan näin sujuvaan - tää teksti on tosi kuvailevaa ilman adjektiivejakin!

Tässä pysyi tosiaan läpi tekstin sellainen painostava tunnelma, vaikka toki seassa oli sellaisia pieniä valonpilkahduksia tai "onnenhetkiä". Kuvailit mun mielestä erinomaisesti mielisairaalaympäristöä ja sait tässä pidettyä juurikin sellaisen hieman uhkaavan tunnelman kuitenkaan millään kauheuksilla mässäilemättä. Tuo loppu oli hyytävä, mutta vaikka siitä tuli semmonen "hyi hemmetti"-fiilis, niin samalla mua vähän hymyilytti koska tää oli niin mielenkiintosta luettavaa :D Iso kiitos tästä, tykkäsin kovasti ♥

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 930
Vs: Savun ja heinän saari | K-11 | mielisairaalafemme
« Vastaus #7 : 21.07.2021 17:20:23 »
flawless, huh, mikä kommentti! Jos sinusta tämä oli tosi hieno teksti niin kyllä oli tosi hieno kommenttikin, kiitos! ♥ Erityisesti ilahduin siitä, että kerronnassa on ajan henkeä ja että vaikka karuudella ei mässäillä, se tulee silti kerronnassa esiin. Hurjan iso kiitos myös kehuista adjektiivittomuus-haasteen suhteen, koska ai että, kun se oli vaikea, mutta samalla antoisa, koska sain juurikin miettiä kiertoilmaisuja ja sitä kautta olen alkanut jopa vähän vierastaa adjektiiveja :D Äh, en osaa oikein edes kiittää, kun kirjoitit niin kehuvan kommentin, mutta kiitos nyt vielä kerran ♥

Larjus, eih, crap! Vieläkö niitä adjektiiveja löytyy :'( ;D Miten niistä onkin näin vaikea päästä eroon! Kiitos kuitenkin, että bongasit! Yritän miettiä, miten voin ne kiertää. Niin outoa, miten adjektiiveille tulee näin sokeaksi :D Mutta kiitos silti kehuista, tässä oli kyllä haastetta kerrakseen! Teki kaikin puolin hyvää, mutta melkoinen työmaa tuo adjektiivien kitkeminen kyllä on :P Kivaa kuulla, että teksti herätti tuollaisen hyytävän tunteen! Se on aina huikeaa kuulla, koska tällaisten asioiden kuvaileminen ei aina ole helpointa. Kiitos kommentistasi, se ilahdutti kovasti! ♥

Angelina, iso kiitos kommentista! Ilahduttaa kuulla, että tarinasta välittyy painostava ja uhkaava tunnelma - sen kuulemisesta tulee tosi onnistunut fiilis! Ja että kaikesta huolimatta lopussa hymyilytti, sekin on huippuhyvä asia, kun tapahtuu oikeista syistä :D Kiitos itsellesi, kun luit ♥

between the sea
and the dream of the sea

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 584
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vs: Savun ja heinän saari | K-11 | mielisairaalafemme
« Vastaus #8 : 24.07.2021 20:11:01 »
Kommenttikampanjasta moi!

Voi minkä upean tekstin valitsinkaan! Tässä oli ihanaa mystisyyttä, karua kauneutta ja hempeyttä, ja hieman ikävämpääkin puolta. Kaikkea sopivasti tasapainossa. Oli jotenkin kaunista lukea, miten Helmi ja Henriikka löytävät toisensa, miten ihanaa heillä on, kunnes se kaikki päättyikin. Paljastumisesta ja ikävistä seurauksista huolimatta tämä oli kaunis tarina. :)

Ääks, sanat tuntuu lähteneen livohkaan. Aivan upeasti olit kuvaillut kaikkea ja vieläpä lähes ilman adjektiiveja. On mahtanut siinä olla haastetta. :D

Mielisairaala ympäristönä oli mielenkiintoinen, jopa hieman uhkaavakin. Jäi kyllä mietityttämään, mitä Henriikalle kävi. Aikakauden huomioon ottaen tuskin mitään kovin kivaa... Voi että, tää kokonaisuus oli ihan superhieno! Tykkäsin hirmusen paljon!

Suuren suuret kiitokset! ❤️

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 1 653
Vs: Savun ja heinän saari | K-11 | mielisairaalafemme
« Vastaus #9 : 05.09.2021 09:20:28 »
Oi että, tykkäsin tästä tekstistä todella paljon! Kuten muitakin, myös minua oli jo aiemmin houkutellut tämän salaperäinen otsikko, sekä kuvaus ”mielisairaalafemme”. Kun luin alkutiedoista, että tämä sijoittuu Seilin saarelle, innostuin vielä enemmän! Tykkään kovasti Suomen historiaa sisältävistä teksteistäsi ja tähänkin historiallinen näkökulma sopi todella hyvin. Tuli mieleen, että tästä saisi niin hyvän elokuvan tai minisarjan, olisi ihan täydellinen aihe!

Adjektiivittomuushaaste kuulostaa vaikealta, mutta yllätyin miten vähän adjektiiveja jäi tekstissä kaipaamaan! Tavallaan niiden puuttumista ei edes huomannut lukiessa, tavallaan se taas toi tähän tekstiin juuri aiheeseen sopivan tunnelman ja vähän erikoisen sävyn. Todella upeasti suoritettu haaste siis!

Itse tarinaan uppoutui saman tien mukaan ja näin jotenkin todella elävänä mielessäni merimaiseman ja saaren sekä hahmot ja tapahtumat. Hauskaa, että eläviä mielikuvia todella onnistuu herättämään ilman adjektiivejakin! Pidin siitä, miten teksti koostui pienemmistä palasista, jotka olivat kuin välähdyksiä ja lukija saa itse täyttää välit, päätellä mitä kaikkea on tapahtunut. Tämä jotenkin sopi mielisairaala-aiheeseen ja siihen, miten tarinaa kerrottiin Helmin silmien läpi. Hahmojen nimet ovat muuten ihania, tykästyin sekä Helmiin että Henriikkaan! Sinulla on kyllä aina ihastuttavia nimivalintoja :)

Muiden tavoin minäkin pidin siitä, miten tarinan aikakausi tuli tekstissä ilmi. Puutiainen, vellin syönti, vaatteet, hahmojen puhetapa ja vitsa esimerkiksi jäivät mieleen! Mietin myös sitä, miksi Helmi oli joutunut saarelle - erityisesti jäin pohtimaan marieophelian kommenttia, että aika kauheaa, jos Henriikka käytti hyväkseen avutonta potilasta, mutta Helmin paikoitellen erikoisesta ajatuksenjuoksusta huolimatta hän ei mielestäni vaikuta hullulta. Ehkä hänet vain halutaan pitää saarella poissa tieltä, jos hänen ”jalkansa käyvät mielen edellä”, kuten hauskasti kuvailit.

Pistän tähän vielä joitakin suosikkikohtia <3

Lainaus
Hän näyttää sellaiselta ihmiseltä, jolta voisin kysyä asioita tai jonka kanssa voisin käyskennellä rannalla, poimia kukkasia, tarkkailla lintuja. Hänen kanssaan minun ei tarvitsisi miettiä, voisin vain olla.
Pidin siitä, miten Helmi nimittää mielessään Henriikkaa viljatukaksi ja heti alussa havainnoi häntä näin tarkkanäköisesti.

Lainaus
Toivon, että jossain päärakennuksessa olisi peili. Haluaisin nähdä, onko silmieni väri muuttunut. Joku päärakennuksen tytöistä kertoi tänään ulkoilun aikana, että tietää jonkun tänne saapuneen, jolle kävi niin.
Tämä oli jotenkin todella kiehtova ja hiukan hyytävä kohta! Juuri tällaiset Helmin ajatukset saavat lukijan miettimään, oliko naisiin rakastuminen oikeastaan ainut syy, miksi hän joutui saarelle.

Lainaus
Kikatan, kun tajuan, että minä ja Henriikka olemme liittolaisia.
Lainaus
Yhtäkään puutiaista ei minusta löydy, mutta Henriikan käsi lepää poskellani pitkään.
Pidin siitäkin, miten tarina eteni näissä pienemmissä pätkissä melko nopeasti: liittolaisuudesta kosketuksiin ja heinälatoon.

Loppu oli aika karu, mutta sekin oli vain aikakauteen sopivaa! Henriikan kohtalo jäi salaisuudeksi, mutta ehkä Helmin tulevaisuudesta voi päätellä, että myös Henriikka koki jotain samanlaista. Kiitos tästä upeasta ja ajatuksia herättävästä tarinasta!
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 1 930
Vs: Savun ja heinän saari | K-11 | mielisairaalafemme
« Vastaus #10 : 05.09.2021 16:22:47 »
Felia, olipa kivaa, että valitsit tämän Kommenttikampanjasta ja että valinta miellytti! Erityisen mukavaa on kuulla, että tarinan loppu ei vie iloa muusta tarinasta vaan oikeastaan sulautuu tarinaan. Sinun kommentistasi tuli hurjan hyvä mieli ja siitä välittyi kaikki ilo, kiitos kovasti että luit ja kommentoit ♥

Thelina, kirjoititpa ihanan kommentin tähän(kin) tekstiin! ♥ Hymyilytti kuulla, miten monta asiaa tässä oikeastaan onnistuu aina miljööstä kirjoitustyyliin, hahmojen nimiin ja tapahtumien kulkuun. On kyllä hassua, miten kirjoittaessa miettii, että "tämä nyt vaan on tällainen" ja sitten lopulta lukijoiden käsissä tekstistä muodostuu jotain aivan omaa ja oikeasti tosi hienoa! Tuo ajatus Henriikan ja Helmin suhteesta ja käyttääkö Henriikka Helmiä jotenkin hyväkseen: en itse ajatellut, että Henriikka ajaa vain omaa etuaan, mutta onhan toki hänen päätettävissään, miten hän toimii ja käyttäytyy. Ehkä tässä tilanteessa oltiin harmaalla alueella, jossa puhtaasti oikeaa tai väärää vastausta ei ole. Kiva kuulla myös, että loppu ei synkistänyt liikaa vaan tuntui pikemminkin luonnolliselta. Iso kiitos kommentistasi ja kivaa, että valitsit tämän tekstin luettavaksesi ♥

between the sea
and the dream of the sea