MCU: Se sattuu kun meet | K11 | Stony | Angst

[Beatrix Bones]

Author: Beatrix Bones
Title: Se sattuu kun meet
Genre: Angst, slash
Fandom: MCU
Paring: Steve Rogers/Tony Stark
Rating: K11
Disclaimer: En omista hahmoja, leikin vain heillä.

A/N: Mä tein tänään erehdyksen. Katsoin watchlistilla olleen Me Before You -elokuvan (ja pillitin viimeiset 10 minuuttia), jonka jälkeen oonkin kuunnellut repeatilla Haloo Helsingin Piilotan mun kyyneleet -biisiä. Oon uinut viimeiset pari tuntia niin syvissä vesissä, että sain inspiksen tähän tekstiin. Kannattaa muuten laittaa kappale taustalle soimaan, tavoittaa ehkä tunnelman vähän paremmin. Tekstissä on tajunnanvirta hyvin vahvasti mukana, annoin vain fiiliksen viedä ja vähän silottelin lopputulosta julkaisukelpoiseksi.

Osallistuu Kerää10-haasteeseen.

Se sattuu kun meet

Kuinka moneksi palaseksi särkynyt sydän pirstaloituu on niitä paloja ainakin yksi kaksi kolme neljä viisi - mutta voiko niitä koota enää takaisin yhteen. Kun olit kutsunut minut luoksesi, odotin jotain muuta, mutta en tätä odotin suklaanruskeiden silmien tuiketta, hymyileviä kasvoja, mutta en tätä -

Ajatuksissani pyörivät ne kaikki onnelliset hetket, ne monet lukemattomat pirskahtelevaa iloa täynnä olevat muistot. Ne hetket tähtitaivaan alla käsi kädessä, vierekkäin niityllä maatessa. Sinä jakamassa loputonta tietoasi tähtikuvioista Sirius, Kassiopeia, Pohjantähti, Vega mutta en minä tähtikuvioita katsellut vaan sinun elämäniloasi tähdistä ja avaruudesta selittäessä.

Mutta ei enää. Tähtitaivas ei ole enää niin kimmeltävä, aurinko niin kirkas, meri niin sininen. Jäljellä on vain loppumaton yö, jyrkkä kallion seinämä ja tyhjyyden tunne rinnassa -

Kun toinen lähtee pois
Niin toinen aina jää kalliolle hiljenemään
Kun toinen lähtee pois
Niin toinen aina jää kirjaimeksi kallion seinämään

Ne klassiset sanat, niin kliseiset. Ei johdu sinusta vaan minusta. Tulevaisuutemme piti olla valoisa, täynnä unettomia öitä, myöhäisiä aamuja ja sarkastisia vitsejä. Kirosanasi ovat jo osa minua, vaikka aina muistutankin sinua niiden olevan huono tapa mutta se on osa meitä, se tekee meistä meidät -

Kanssasi eletty elämä vilahtaa silmieni ohitse oliko tämä tässä. Kaikki ne muistot, jotka yritän niin hartaasti tukahduttaa ne tekevät niin kipeää, yksi muisto yksi puukonisku suoraan sydämeen, veitsen kääntäminen jokaisessa uudessa haavassa. Muistot eivät jätä minua rauhaan, pyörivät nauhana mielessäni kääntäen onnellisuuden yhdeksi surullisuuden ja synkkyyden hyökyaalloksi.

Käännät selkäsi minulle ja kävelet pois. Sinä lähdit pois. Lämpötila leppeässä kesäillassa laski pakkasen puolelle kuinka voikaan tuntua niin pahalta. Onko minun elämälläni enää tarkoitusta sinä olet toinen puoliskoni älä tee tätä minulle -

Se sattuu kun meet, se sattuu kun meet
Ja jonkun toisen onnelliseksi teet
Se sattuu kun meet, se sattuu kun meet
Mä piilotan mun kyyneleet silkkihuivin alle

Kun sydämen on kerran rikkonut, sitä ei enää korjata entiselleen riko lasi ja kokeile tuleeko siitä teippaamalla jälleen ehjä.

Niin.

[Angelina]

Nyyyh, miten lohduton tää oli ;___; En kestä - missä kaikki toivo ja onnellisuus, eikö nää kaksi oo jo kärsiny riittävästi? :''D No ei, tästä kyllä huomaa että oot vahvasti inspaantunut tosta biisistä ja sen lyriikoista ja se välittyy kyllä vahvasti itse tekstiin. Tässä tulee kamalalla (hienolla) tavalla esiin se, miltä tuntuu kun kaikki on ohi ja jos itse vielä haluaisikin yrittää, mutta toinen ei oo enää samoilla linjoilla. Tää oli mulle ehkä helpompaa luettavaa tälleen Steven POVista, mutta ei se silti kyllä helppoa ollut Snif, tarvin softia fluffia tämän jälkeen, sellaista jossa kaikki on hyvin ♥ Kiitos kuitenkin tästä, vaikka saitkin mut surulliseks

[Waulish]

Aaa Stony! Eipä ole hetkeen tullut luettua, mutta silti huomasin oitis tempautuvani takaisin kaikkiin tähän paritukseen liittyviin fiiliksiin. Kuten Angie tuossa edellä osuvasti toteaakin, lohduttomuus on tässä tekstissä vahvasti läsnä. Teiden erkaneminen, sen kokonaisvaltainen vaikutus muuhun elämään, suru kaiken särkymisestä ja päättymisestä... Huhhuh, hyvin inhimillistä ja hyvin samaistuttavaa.

Pidän kovasti noista kursivoiduista kohdista ja ajatuksenjuoksuista. Niistä tulee sellainen aito, välitön fiilis. Ne silloin täillöin melkein kuin keskeyttävät rationaaliset, huolella ja harkiten kootut ajatukset ja nousevat pintaan, vaativat tilaa ja huomiota, ja fiilaan niitä aivan täysillä. Erityisesti tämä kohta kolahtaa sydämeeni:

Kirosanasi ovat jo osa minua, vaikka aina muistutankin sinua niiden olevan huono tapa mutta se on osa meitä, se tekee meistä meidät -

Kun olin eron partaalla, ajattelin juuri tällaisia asioita - niitä, jotka omituisuudestaan ja kurjuudestaankin huolimatta tekivät meistä meidät. Niin tuskallista ja riipaisevaa.

Upea, suoraan tunteisiin käyvä teksti - kiitos! -Walle

[Altais]

Löysin ihan sattumalta tämän pariin, ja vaikka tiedän tästä fandomista ja parituksesta aika vähän, kommentoin silti. Erityisesti sen takia, koska itselläkin on usein tapana mennä syvälle jonkun elokuvan, kirjan tai varsinkin biisin tunnelmiin, ja harrastan tosi paljon musiikin linkittämistä ficceihini. Niin kuin olivat muutkin kommentoijat sanoneet, niin olihan tämä äärimmäisen lohduton ja surullinen, eikä antanut toivoa siitä että kaikki voisi enää koskaan olla hyvin. Ja ehkä tämän päälle tosiaan tarvitaan kunnon annos fluffya  . Mutta toisaalta tällaisia tunnelmia ihmiselämään valitettavasti joskus mahtuu, ja olit tavoittanut ne kauniisti. Kappalevalinta sopi tähän ja laitoin sen taustalle soimaan kun luin.