Kirjoittaja Aihe: MCU: Kesäolo on, S (Avengers-kesäsekoilu)  (Luettu 1729 kertaa)

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 960
MCU: Kesäolo on, S (Avengers-kesäsekoilu)
« : 29.06.2021 17:56:02 »
Otsikko: Kesäolo on
Ikäraja: Sallittu
Fandom: MCU
Kirjoittaja: Violetu
Genre: General, yleinen hyväntuulinen riehuminen ja leikkiminen.
Paritukset: jokaisen vapaasti nähtävissä (tai voi olla näkemättäkin) mitä nyt Sam ja Bucky vähän flirttaa keskenään.

Summary: Avengerit viettävät kesäpäivää Tonyn mökillä (sijoittuu joskus Endgamen jälkeen, mutta kaikki ovat hengissä).

A/N: Tämä olkoon juhannustaika Fiorellalle, jonka toiveessa mainittiin hyväntuulisuus ja lapset. Hyvää kesää Fio ja muutkin, jotka tätä eksyvät lukemaan ^^

***



Kesäolo on


Sup-lautaa ei luonnollisesti ollut tarkoitettu kahden aikuisen miehen käyttöön yhtä aikaa, mutta minkä Sam sille mahtoi, että Bucky loikkasi kyytiin, kun hän oli laudan kanssa jo reilun metrin päässä laiturista.

Oli aivan lähellä, ettei Sam menettänyt tasapainoaan ja molskahtanut veteen, kun Bucky rysähti laudalle.
Sam onnistui jotenkin pitämään itsensä pystyssä käyttämällä melaa apuna.

“Melo, melo, vauhtia”, Bucky huitoi käsillään rannan suuntaan ja yritti napata melaa Samin kädestä.

“Mikä hätä sinulla nyt on?” Sam kysyi hiukan harmissaan, nyhti melan takaisin Buckyn otteesta ja alkoi itse meloa järven vastarantaa kohti.

“Nuo eivät jätä minua rauhaan”, Bucky viittoi rannalle, jolla Samin siskonpojat, Clintin lapset ja Morgan Stark olivat yhdistäneet voimansa ja olivat jo Peter Parkerin johdolla lähestymässä laituria pitkin vesi-ilmapalloämpärin ja super soaker -vesipyssyn kanssa.

“Ymmärrän”, Sam hymähti naurua pidätellen, mutta meloi varmuuden vuoksi hiukan kovempaa. Pyssyn kantama ei riittäisi kovin kauas järvelle asti, eivätkä ainakaan nuoremmat lapset jaksaisi heittää palloja niin pitkälle, että osuisivat heihin.

“Supersotilas pelkää lapsia, joilla on vesipyssy, täysin järkeenkäypää.”

“Mene sinä tykinruuaksi ja jätä lauta minulle, jos niin himottaa”, Bucky nousi kontilleen laudalla, joka huojahti uhkaavasti.

“Älä edes kuvittele kaatavasi minua”, Sam varoitti, “lupaan ja vannon pyhästi, että vedän sinut mukanani, jos edes yrität.”

Bucky nousi hitaasti seisomaan ja tarrasi Samia vyötäisiltä päästäkseen muka paremmin tasapainoon.

Sam kiljahti kaikkea muuta kuin miehekkäästi.
Buckyn sormet olivat märät, ja tämä oli iskenyt ne juuri siihen kohtaan, josta Sam oli mahdoton kutiamaan.

“IRTI! IRTI, BUCKY MINÄ VANNON - ”

Sam kiemurteli ja yritti huitoa Buckya irti. Lauta huojui uhkaavasti.

“Nyt ne kaatuu! Kaatukaa! KAATUKAA!”
Rannalta kantautui lasten innokas taisteluhuuto, ja Bucky irrotti otteensa Samista. Oli kuitenkin liian myöhäistä.

Rannalla räpsähti Natashan esiinkaivettu kamera, joka onnistui vangitsemaan Samin ja Buckyn laajenneet silmät ja epäuskoiset ilmeet sekuntia ennen kuin nämä kaatuivat.

“Sinä senkin - “ Sam sylki suullisen vettä Buckyn päälle noustessaan pintaan.
 
Bucky nauroi.
Rannalla nauroivat kaikki muut välikohtausta seuranneet, niin aikuiset kuin lapsetkin.

“Älkää päästäkö lautaa karkuun!” Tony huikkasi, ja Samille ja Buckylle tuli kiire uida poispäin lipuva lauta kiinni.



Lapset olivat unohtuneet seuraamaan kaksikon kisailua sup-laudan herruudesta niin, että  vesi-ilmapallot olivat jääneet ilman valvontaa.
Tony tarttui heti tilaisuuteen, nappasi palloja kourallisen, hiippaili Steven taakse ja läiskäytti tätä erityisen suurella, punaisella ja hyllyvällä yksilöllä niskaan.

“Vesisota!” Tony julisti pinkaistessaan pakoon.
Steve lähti ärjäisten takaa-ajoon.

Pian rannalla oli kunnon taisto käynnissä. Natasha tähtäsi kaikkia kimppuunsa yrittäviä super soakerilla, Nebula ajoi kiljuvia lapsia takaa, ja Steve oli läpimärkä jouduttuaan sekä Tonyn, Clintin, että Peterin pääkohteeksi.


Sam ja Bucky olivat kivunneet takaisin sup-laudalle ja istuivat vierekkäin jalat vedessä tuijottamassa rannalla valloilleen päässyttä vetistä taistelua.

“Anna mennä, Steve, pese ne!” Sam kannusti ystäväänsä, joka oli Nebulan väsyttyä saanut vastaansa vielä lapsetkin. Steven tilanne näytti kerrassaan toivottomalta.

“Pitäisikö meidän mennä avuksi?” Sam kysyi vilkaisten Buckya syrjäsilmällä.

“Nääh, Steve nauttii, kun saa vähän näyttää”, Bucky virnisti.

Aivan pian Tony, Peter ja Clint tosiaan pinkoivat Steveä karkuun, kun tämä mitä ilmeisimmin otti supersotilas-tähtäyksen, nopeuden ja kaikki ruumiilliset voimansa käyttöön. Äkkiä Steveä kohti lentävät pallot tulivatkin takaisin, ja vielä huomattavasti suuremmalla voimalla ja tarkkuudella.

“Huijausta!” Tony ulvoi ilmiselvästi riemuissaan, kun Steve sai hänet kiinni ja heitti kaaressa järveen.
Steve nauroi erittäin liioiteltua pahisnaurua, joka sai monet rannallaolijoista tyrskähtelemään.
Kuka olisi arvannut, että Kapteeni Amerikasta paljastuisi tällainenkin puoli?

“Minä seuraavana!”

“Ei kun minä!”

Lapset piirittivät Steven kuin ötökkäparvi, jokainen ilmeisesti omaa ilmalentoa kaihoten.

“Saamanne pitää”, Steve hohotti ja nappasi riemusta kiljuvan Morganin ensimmäisenä otteeseensa.


“Jep, ei hän tarvitse apua”, Sam totesi huvittuneena.
“Jep”, Bucky hymähti ja katsoi rannalle silmissään sellaista lämpöä ja ylpeyttä, että Samin oli katsottava poispäin.

“Steve on tullut pitkän matkan”, Sam raapi niskaansa, ja Bucky loi häneen velmun katseen.

“Jep. Oma henkinen kasvuni taas…” Bucky hivuttautui lähemmäs Samia, jonka silmät siristyivät, kun hän huomasi toisen ilmiselvät aikeet.

“Älä edes kuvittele - “

Pian he olivat molemmat taas vedessä, ja roiskivat vettä toistensa päälle niin kiihkeästi, ettei kumpikaan huomannut Tonya, joka ui vaivihkaa heidän ohitseen.

Tony punkesi itsensä sup-laudalle lähtien sitten "pelastamaan" veteen päätyneitä lapsia.

Morgan kihersi riemuissaan auttaessaan Cassia laudalle, mutta tytön hymy hyytyi puoleksi sekunniksi, kun Tony julisti olevansa Kapteeni Koukku, ja ottavansa prinsessa Tiikerililjan, kaikki kadonneet tytöt ja pojat vangeikseen, kunnes joku näistä paljastaisi Peter Panin piilopaikan.

"Minusta tässä kaivataan nyt krokotiiliä", Sam supatti Buckylle, ja yksissätuumin he lähtivät uimaan kohti sup-lautaa. Olihan se saatava takaisin, kun Tony oli sen niin härskisti heiltä vienyt.
"Kapteeni koukun" syöminen tulisi myös olemaan kiinnostava haaste.


***
Tumblr tarjosi tähän ficciin sopivia fiilistelykuvia (S) fanartin muodossa 8)
« Viimeksi muokattu: 15.07.2021 16:49:16 kirjoittanut Violetu »

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Angelina

  • back to my roots
  • ***
  • Viestejä: 6 495
Vs: MCU: Kesäolo on, S (Avengers-kesäsekoilu)
« Vastaus #1 : 29.06.2021 19:31:39 »
Lainaus
Tony tarttui heti tilaisuuteen, nappasi palloja kourallisen, hiippaili Steven taakse ja läiskäytti tätä erityisen suurella, punaisella ja hyllyvällä yksilöllä niskaan.

“Vesisota!” Tony julisti pinkaistessaan pakoon.

Snif, vähän herkistyin koska tällästä elämän olisi pitänyt Endgamen jälkeen olla :')) Muutenkin aina Avengers team as a family on ja tällaisia lukiessa tulee niin hyvä mieli ♥♥ Ja SUE ME, mutta luin tätä kyllä semmoset stonylasit silmillä ettei tosikaan, koska ajatus Stevestä heittämässä kiljuvaa Tonya järveen on ihan liian adorable ja siihen vielä stepdad!mode ja Morgan, niin <3 Mitä muuta ihminen tarvitsee :'3 No ei mutta musta oli ihanaa että olit ottanut tähän niin monta hahmoa mukaan - Nat ja Nebula, Peter ja Clint ja kaikki lapset, oikein kunnon ison porukan kesäpäivä, ihan parasta :D

Sam ja Bucky olivat myös jotenkin niin naww, istumassa yhdessä suppilaudalla ja katsomassa muiden vesisotaa - tollanen pieni, rauhallinen yhteinen hetki kaiken hauskanpidon ja sekoilun lomassa. Ai että, tästä tuli niin hyvä ja kesäinen fiilis, kirjota ihmeessä lisää tämmösiä ihanuuksia!


or perhaps in slytherin,
you'll make your real friends


bannu © Inkku

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 723
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: MCU: Kesäolo on, S (Avengers-kesäsekoilu)
« Vastaus #2 : 29.06.2021 23:51:31 »
Ehkä maailman ihanin ficci ja juuri sitä, mitä tähän hetkeen kaipasin! <3 Suuret kiitokset ja iso hali sinulle! Nimenomaan hyvää mieltä tulvillaan, ja juuri tällaista olisi pitänyt Endgamen jälkeen elämän ollakin!

Kommentoin ehkä lisää ja vähän järkevämmin vähän myöhemmin, mutta tämä kuulosti niin kovasti meidän perheen juhannuksen vietolta, että pisti hymyilyttämään ;D

Tykkäsin kaikesta tässä ihan valtavasti.

Lainaus
“Anna mennä, Steve, pese ne!” Sam kannusti ystäväänsä, joka oli Nebulan väsyttyä saanut vastaansa vielä lapsetkin. Steven tilanne näytti kerrassaan toivottomalta.

“Pitäisikö meidän mennä avuksi?” Sam kysyi vilkaisten Buckya syrjäsilmällä.

“Nääh, Steve nauttii, kun saa vähän näyttää”, Bucky virnisti.
Heheh, kyllä se Steve pärjää ja on vaan hyvillään! :D

Lainaus
"Minusta tässä kaivataan nyt krokotiiliä", Sam supatti Buckylle, ja yksissätuumin he lähtivät uimaan kohti sup-lautaa. Olihan se saatava takaisin, kun Tony oli sen niin härskisti heiltä vienyt.
"Kapteeni koukun" syöminen tulisi myös olemaan kiinnostava haaste.
Ei kun Koukun kimppuun, krokotiilit! ;D

Tämä oli hurmaava hyvän mielen kesäficci, ja luen mielelläni lisää, joko jatkoa näiden kavereiden kesäisille seikkailuille tai muuta vastaavaa lystinpitoa. :D

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 476
  • ava by Claire
Vs: MCU: Kesäolo on, S (Avengers-kesäsekoilu)
« Vastaus #3 : 30.06.2021 13:34:52 »
Tämä oli hulvaton tarina!
Lainaus
“Melo, melo, vauhtia”, Bucky huitoi käsillään rannan suuntaan ja yritti napata melaa Samin kädestä.
Repesin tälle. Bucky-paralla on tuli hännän alla, vaikka veden äärellä ollaankin ;D
Minäkin tykkään paljon tällaisista Avengerit perheenä ficeistä.

Kiva, kun kirjoitit! :-*

-Kel
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 605
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vs: MCU: Kesäolo on, S (Avengers-kesäsekoilu)
« Vastaus #4 : 01.07.2021 12:31:36 »
Aaaaah, tää oli huippu!

Voiko enää paremmalle mielelle teksti saada? Tuskin. Tää oli niin hauska, ihanan kesäinen ja ennen kaikkea rento ja huoleton! Tällaista meiningin olisikin pitänyt olla Endgamen jälkeen. Kaikki elää rauhallista elämää ja pitää hauskaa. :D

Ja koska shipperi olen, niin SamBucky ja Stony taisivat tuolta aikalailla silmille nousta, mutta hei, olihan ne nyt niin awws - eritoten SamBucky sup-laudalla. Voi että... Tää oli niin hieno, et menin ihan sanattomaksi. Nautin vaan täysillä tän lukemisesta, tuli niin hirmu hyvä mieli. Koko poppoo viettämässä aikaa kuin yksi iso perhe - niin suloista. :3 Kesä on kyllä parasta aikaa viettää aikaa ystävien ym. kanssa ja nauttia lämmöstä, vedestä ja kaikesta mahdollisesta. :D Naaws, nyt mulla on sellainen höttöinen fiilis ja melkein pompin ylös alas tuolilla. ;D

Mahtavaa, kun raapustelit tämän, tykkäsin paljon! Tuhannet kiitokset! 💕
minne ikinä sä meet, sinne minä jään
ku siellä missä oot ei oo ikävää

Karvis

  • Vieras
Vs: MCU: Kesäolo on, S (Avengers-kesäsekoilu)
« Vastaus #5 : 05.07.2021 12:02:46 »
Venytin kahvitaukoa vähän turhan pitkäksi, mutten malttanut olla lukematta tätä ja se kannatti. Hemmetti että sai räkättää ja silti ollaan vaaleanpunaisissa kesätunnelmissa, kun kaikilla oli hauskaa ja romanttisia virityksiäkin oli selvästi ilmassa, vaikkei sitä niin kirjaimellisesti kerrotukaan. Felian linjoilla kyllä menen parituksissa, joita olin näkevinäni. Lapset ja miehet on terveitä kun ne leikkii. Sam ja Bucky sup-laudalla oli niin suloisia ja velmuja. Tällaisia hyvänmielentekstejä tämä kesäpäivä kaipasikin. Supersotilas tai ei niin joukko hyökkääviä lapsia on pelottava vastus ja hyvä tekosyy lähennällä... ei kun.  ;D

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 960
Vs: MCU: Kesäolo on, S (Avengers-kesäsekoilu)
« Vastaus #6 : 05.07.2021 19:50:43 »
Kiitos kommenteista <3

Angelina: lololol, arvasin, että sulla on ihan Stony-lasit huurussa tän kanssa xD ajattelin, että mainittujen hahmojen lisäks siellä oli varmaan vielä muitakin, mutta ne olivat ruuanlaitossa tai esim. Bruce oli riippumatossa lukemassa ja chillaamassa. Kiitos kommentista<3
Fiorella: Kiitos sinulle ihanasta kommentista <3 Meillä on ollut joskus nuorempana kans mökillä vähän samanlainen meininki, että oli mistä ammentaa :D Viime vuonnakin oli itse asiassa mm. keppari-kisat. Tekisi mieli listata tähän muitakin "sattumuksia", mutta ehkä jätän ne odottamaan mahdollista jatko-osaa tai jotain vastaavaa, jos inspiraatio sattuisi iskemään vielä ;)
Kelsier: Kiitos kommentista, Avengerit on kyllä hellyyttävä perhe<3
Felia: Et ole väärässä, nuo shipit mielessä vähän pyöri tätä kirjoittaessa (minä kirjoittamassa edes tulkinnanvaraista stonya, jo on maailmankirjat sekaisin xD).  Ihanaa että tykkäsit, endgamen lopputekstien välissä olisi tosiaan pitänyt olla joku tällainen kohtaus vaikka sitten jostain toisesta multiversumista. Kiitos kommentista <3
Karvis: Hihihii, niinpä, pitäähän Buckyn joku hyvä tekosyy löytää Samin lähelle hakeutumiselle  ;D Kiva että luit ja tykkäsit, vaikka kahvitauko siinä venähtikin xD Kiitos kommentista <3


I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 821
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: MCU: Kesäolo on, S (Avengers-kesäsekoilu)
« Vastaus #7 : 21.07.2021 00:02:09 »
Tervehdys Kommenttikampanjasta! :) Valitsin listauksestasi tämän tekstin, koska kesäisyyttä ja hyvää mieltä henkivä nimi veti minua puoleensa. Avengers-kesäsekoilukin kuulosti oikein lupaavalta, joltain minkä parissa voi unohtaa hetkeksi kaikki tämän fandomin synkkyydet ja keskittyä hyviin hetkiin - ja sen lupauksen tämä teksti todellakin lunastaa! Minulle tuli tämän lukemisesta niin ihanan huoleton ja levollinen olo, juuri sellainen niin kuin rentona kesälomapäivänä passaa ollakin. :D Ihan parasta iltalukemista!

Tykkään kovasti lukea tällaisesta leppoisasta yhdessäolosta, kun joukko toisistaan välittäviä tai toisilleen merkityksellisiä ihmisiä on koossa ja viettää aikaa keskenään. Luonnollisesti tämä kesäpäivä kuluu ikään kuin lasten ehdoilla, kun lapset pistävät siihen vauhtia vesi-ilmapalloillaan ja vesipyssyillään, mutta on ihana huomata, ettei se suinkaan siihen jää, vaan aikuiset lähtevät mukaan huvitteluun ihan yhtä lailla! :D Olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei lapsenmielisyyttä kannata menettää aikuisenakaan, ja onkin ihanaa lukea muun muassa Kapteeni Koukuksi tekeytyvästä Tonysta ja Buckyn ja Samin krokotiilijuonesta. Vastustamatonta heittäytymiskykyä, jonka ansiosta kaikilla on takuulla hauskaa.

Sam/Bucky-viittaukset lämmittävät sydäntäni myös kovin - miesten välillä on selvästi havaittavissa jotain, jotain mitä he eivät välttämättä ehkä vielä täysin tiedosta mutta mikä kuitenkin aiheuttaa väreitä ilmaan heidän välillään. ♥ On niin sympaattista, miten kaksikko istuu järvellä katselemassa muiden hulluttelua ja jakaa oman pienen, mutta merkityksellisen hetkensä. Lisäksi minäkin näen tässä tarinassa tietysti Stonya, ja nautin siitä kovin. On kuitenkin kivaa, että kaikki on aika hienovaraista ja lukijan itse tulkittavissa, sillä pääpaino on jossain muualla kuin romantiikassa ja se on virkistävää. :)

Mikä ihana illan piristysruiske, kiitos tuhannesti! :-* -Walle
« Viimeksi muokattu: 21.07.2021 00:07:06 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 841
  • 🇺🇦
Vs: MCU: Kesäolo on, S (Avengers-kesäsekoilu)
« Vastaus #8 : 31.07.2021 17:08:02 »
Onnea Kommenttiarpajaisten voitosta! :) Olipahan tämä leppoisa tarina! Voi sentään, kun hymyilytti. Jotenkin niin sympaattista, että nää tyypit taistelevat välillä sup-laudasta eikä mistään sen kohtalokkaammasta. :D

Tällaista rentoa ja kesäistä menoa on kiva lukea ja tykkäsin siitä, että tietyt hahmot hengailivat enemmän keskenään, vaikka kaikki olikin yhtä suurta perhettä. Erityisesti huvitti, että Peter Parker vaikutti kuuluvan lasten jengiin ja Natasha sai hyödyntää vakoojantaitojaan ottamalla noloja kuvia. Luin myös noi Buckyn ja Samin mela-jutut jotenkin tosi kaksimielisesti :D Vesisota ja Kapteeni Koukun syöminen olivat myös tosi lystikkäitä leikkejä tälle porukalle. Ääh, vähän tietysti katkeransuloinen fiilis, kun miettii, miten Endgame loppuu tuonne mökkimaisemiin toisenlaisessa tunnelmissa, mutta eipä sitä tarvitse liikaa miettiä. Kaikesta polskimisesta tuli tosi kesäinen olo. :)

Kiitokset! :)


Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 5 960
Vs: MCU: Kesäolo on, S (Avengers-kesäsekoilu)
« Vastaus #9 : 15.01.2024 12:25:44 »
Kiitos kommenteista^^

Waulish: Kiitos kommentista, tämä fandom totisesti tarvitsee canonin synkkyyksien vastapainoksi ihan vaan hyvän mielen fiilistelyä^^ On myös virkistävää niin lukea kuin kirjoittaa välillä juttuja, joissa romantiikka ei ole pääosassa (niin paljon kuin romantiikasta pidänkin ::) ) Kiitos kommentista <3
marieophelia: Ai että, pitäis varmaan kirjottaa joku fic ihan puhtaasti melahuumorilla, erinomainen idea :'D Kiitos kommentista <3

I spend my days so close to you
'cause if I'm standing here,
maybe everyone will think I'm alright.
.