Kirjoittaja Aihe: Vent'anni (S • draama, romantiikka, hurt/comfort • Roni/Markus • oneshot)  (Luettu 134 kertaa)

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 316
  • jokainen päivä on sun arvoinen
vent'anni

S •• draama, romantiikka, hurt/comfort •• Roni/Markus •• oneshot


A/N: Oi että, on ihanaa kun kirjoittaminen sujuu! Oon nyt viime päivinä kuunnellu paljon Måneskinia ja uusi inspiraatio iski. Inspisbiisinä toimi Vent'anni, josta ficci on myös nimensä saanut. Tässä esiintyvät hahmot, Roni ja Markus on tuttuja mun Draamasateenkaaria (S) -kokoelmasta, mutta tämän ymmärtäminen ei vaadi kokoelman lukemista. Tästä tuli ihan lyhyehkön oneshotin pituinen, mikä on kai ihan hyvä. ;D Ainakin kirjoittaminen on kerrankin helppoa. Toivottavasti pidätte! :D






Roni heräsi puhelimen herätyskellon ääneen ja puski peiton päältään, levitti kätensä sivuille. Syvä huokaisu pakeni hänen huuliltaan, kun hän käänsi päätään ja näki paikan vieressään tyhjänä. Tyhjyys oli viimeisten kuukausien aikana tullut tutuksi näyksi. Sen ehkä olisi pitänyt vaivata häntä, mutta tunne hänen sisimmässään oli enemmänkin helpottunut.

Hän ja Markus olivat toistaneet samaa kaavaa kuukausia – he olivat päätyneet viettämään iltaa aina hänen kämpälleen ja yksi asia oli johtanut usein toiseen. Aamuisin Markuksen vierailusta oli ollut enää jäljellä hentoinen tuoksu lakanoissa.

Heidän suhteensa oli alusta asti ollut tapahtumarikas, välillä se oli jopa käynyt on-off -asteella, ja nyt Roni tiesi, että jokin oli täysin muuttunut. Hänellä oli ollut se pieni tunne sisimmässään jo jonkin aikaa. Jotain puuttui.

Neljä vuotta oli samaan aikaan lyhyt ja pitkä aika. Siihen oli mahtunut paljon – sinä aikana hän ja Markus olivat kasvaneet lukiolaisista korkeakouluopiskelijoiksi, oppineet paremmin ymmärtämään toisiaan, mutta samalla heidän tiensä olivat alkaneet viettää toisaalle. Tai siltä Ronista ainakin tuntui. Jossain matkan varrella kivi oli tullut vastaan. Se tärkeä, ratkaiseva kivi.

He eivät enää olleet puhuneet tulevaisuudesta vaan elivät vain hetkessä. Jonkin aikaa se oli riittänyt, mutta ei enää. Roni halusi, kaipasi enemmän – hän halusi tuntea olevansa se, jonka kanssa joku voisi jakaa elämänsä. Mitä enemmän hän oli asiaa miettinyt, sitä varmemmaksi hän oli tullut. Markus ei ollut se, jonka kanssa hän halusi jakaa elämänsä.

Ajatus siitä, että hän ja Markus lähtisivät eri teille, ei edes tuntunut pahalta. Päinvastoin, se ajatus herätti hänessä jonkin pienen kipinän – kipinän, toivon jostain paremmasta.


x x x


Roni istui Markuksen pienen vuokrayksiön nojatuolissa ja naputti sormillaan käsinojaa. Tunnelma asunnossa oli odottava. Kumpikaan ei ollut sanonut hetkeen mitään, ja Roni oli varma, että he molemmat miettivät sopivia sanoja.

Markus puristi kahvimukiaan ehkä hieman liian tiukasti – Roni tiesi siitä, että tilanne oli hänelle vaikea. Hän huokaisi ja pyyhkäisi kädellään kasvojaan.

”Tää ei voi enää jatkuu näin”, Roni lopulta sanoi hiljaa. ”Me ollaan nykyään yks sotku. Eikä tää vaan oo enää… sellaista, kun mä haluun.”

Markus laski kahvimukinsa hitaasti pöydälle, siirsi katseensa Roniin. Hänen katseessaan oli eräänlaista haikeutta.

”Oli meillä hyviäkin hetkiä.”

Roni väläytti Markukselle pienen hymyn.

”Niin oli, paljonkin. Mutta nyt jotain selvästi puuttuu. Eihän me edes olla puhuttu tulevaisuudesta.”

”Mä en tiedä, mitä mä haluan”, Markus myönsi, laskien katseensa pöytään.

”Mä tiedän”, Roni totesi, ja odotti.

Sekunnit vaihtuivat minuuteiksi eikä Markus sanonut mitään, tuijotti vain pöytää. Tilanne ei selvästi ollut helppo toiselle, mutta ei se liiemmin ollut hänellekään. He kuitenkin olivat kokeneet yhdessä paljon. Vuosien aikana Roni oli jollain tapaa löytänyt itsensä – tiesi, mitä halusi – ja Markus taas… Hän ei ollut siellä ihan vielä.

Pienen ikuisuuden jälkeen Markus taas kohtasi Ronin katseen. Sinivihreissä silmissä paistoi ymmärrys.

”Ehkä meidän on aika lähteä kulkemaan omia polkuja, vapaina”, Markus sanoi.

Roni nyökkäsi hitaasti. ”Se on parasta.”

Markus nousi ylös ja Roni teki samoin. He lähestyivät toisiaan ja hetken aikaa punnitsivat, mitä tehdä. Lopulta Roni ojensi Markukselle kätensä. Markus tarttui siihen ja he kättelivät. Juuri, kun Roni oli irroittamassa otettaan, Markus kuitenkin veti hänet halaukseen.

”Kiitos kaikesta”, Markus kiitti. ”Ilman sua mä en olis varmana päässy näin pitkälle.”

Roni hymähti ja vetäytyi halauksesta.

”Kiitos sullekin. Viimeiset neljä vuotta on ollu kyllä opettavaisia monella tapaa.”

”Todellakin. Tästä on sit hyvä jatkaa oppimista”, Markus totesi pieni hymynkare huulillaan. ”Me ollaan vielä nuoria. Mulla on aikaa löytää itteni ja sulla… Kuka ikinä saakaan sut poikaystäväksi tulevaisuudessa tulee olemaan onnekkain tyyppi.”

Roni naurahti, ja otti muutaman askeleen taakse päin.

”Mä tästä sit varmaan lähden...”

Markus nyökkäsi.

”Onnee jatkoon”, Markus sanoi. ”Ja nähään koulussa.”

Roni hymyili pienesti.

”Onnee sullekin ja nähdään.”

Sen jälkeen Roni kääntyi poistuakseen Markuksen kämpästä. Kun ovi hänen takanaan naksahti kiinni, tuntui kuin epämääräinen paino olisi pudonnut hänen hartioiltaan. Vaikka pieni haikeus hiipi hänen sydämeensä joka askeleella, kun hän käveli hissille, silti hänestä tuntui hyvältä. Vapautuneelta, helpottuneelta.

Elämä jatkuisi erosta huolimatta. Päälle parikymppisenä elämä oli tosiaan vielä edessä. Hän oli nyt kokemusta rikkaampi, varmempi itsestään ja tulevaisuudestaan. Häntä ja Markusta ei ehkä oltu tarkoitettu yhteen pariskuntana, mutta jos hän ei nyt aivan väärin ollut tulkinnut, heidän yhteinen matkansa jatkuisi ystävinä.

Vuorna

  • tahdonalainen
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 578
Iltaa! Näinä päivinä ehdottomasti paras tapa saada mut houkuteltua tekstin pariin on nimetä se Måneskinin biisin mukaan ;D Nappasin tämän välilehtiin pyörimään jo toissapäivänä ja nyt ehdin lukemaan ja kommentoimaankin. Vent'anni on ihana kappale ja minusta oli oikein ihastuttavaa lukea millaisen tekstin olit sen innoittamana saanut aikaan. Draamasateenkaaria ei minulle ollut tuttu aiemmin, mutta hyvin tämän pystyi lukemaan ilman sen tuntemista – ja nytpä on ainakin lisää luettavaa.

Hurt/comfort on minusta aina kivaa luettavaa, eikä tämä ollut suinkaan poikkeus. Tämä oli myös varsin ilahduttavan realistinen teksti. Harvemmin sitä lukiokumppanin kanssa loppuelämää vietetään, joten sinänsä Ronin ja Markuksen suhteen loppuminen tuntui jopa tavallaan luonnolliselta. Erilleen kasvaminen on kenties vähän klisee, mutta tässä se toimi mainiosti ja sopi tähän loistavasti. Vaikka ero on aiheena aika lailla sydäntäsärkevä, hitusen särkynyttä sydäntä lämmitti kyllä oikein paljon se, miten sopuisasti ero hoitui. Selkeästi oon lukenut liikaa riitaisista eroista viime aikoina ;D

Lainaus
Vaikka pieni haikeus hiipi hänen sydämeensä joka askeleella, kun hän käveli hissille, silti hänestä tuntui hyvältä.
Tämä oli minusta vallan mainio kohta, johon kulminoitui oikein nätisti minusta se, miten ero oli näille kahdelle oikea ratkaisu. Eipä sitä pystyyn kuolleeseen suhteeseen kannata jäädä, vaikka tavallaan kumppaniaan edelleen rakastaisikin.

Tässä oli tosi hyvin minusta tavoitettu semmoista parikymppisen ajatusmaailmaa! Tuohon inspisbiisiin tämä sopi myös erinomaisesti ja sen myötä tämä ilahdutti minua oikein erityisen paljon ;D Pidin tämän kirjoitustyylistä ja tietynlaisesta suoruudesta ja myös se, että Roni ja Markus pystyivät jonkinmoisen ystävyyden ilmeisesti löytämään, oli tosi kiva! Tätä oli ihana lukea, tämä oli kaikin puolin onnistunut. Kiva myös, että tämän kirjoittaminen tuntui sujuvan! Kiitos paljon tämän kirjoittamisesta <3
de tes bras, je m'arracherai tout doucement
et c'est la réalité qui m'attend

Felia

  • ***
  • Viestejä: 1 316
  • jokainen päivä on sun arvoinen
Vuorna: Heips! Haha, hienoa, että onnistuin juuri tällä nimellä houkuttelemaan sut tän pariin! Måneskinin biisit on olleet itelläkin kovassa kuuntelussa viime aikoina ja eritoten tämän tekstin inspiraatio-biisi on ihana. :) Hurt/comfortia on aina hauska kirjoittaa ja hienoa kuulla, että tämä oli realistinen. Siihen kuitenkin aina pyrin. Erot on aina erilaisia, mutta saattaapi olla, että lukiokumppaneiden kanssa voi useinkin käydä kliseisesti eli kasvetaan erilleen. Kiva kuitenkin, että klisee toimi. :D Vau, on mahtavaa kuulla, että onnistuin vangitsemaan parikymppisen ajatusmaailman hyvin, ja että tarina sopi biisiinkin. Tuhannet kiitokset ihanista sanoistasi. ♥