Kirjoittaja Aihe: The Winternight Trilogy: Pakkasvigilia, S, pienoishymnejä, 1/x  (Luettu 191 kertaa)

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 8 467
  • Kellopelihurmaaja
Nimi: Pakkasvigilia
Ikäraja: S
Fandom: Katherine Ardenin The Winternight Trilogy.
Tyylilaji: pienoishymnejä
Vastuuvapautus: Oivallinen The Winternight Trilogy on Katherine Ardenin käsialaa, siitä kaikki kunnia hänelle. Minä lainailen hahmoja ja maailmaa, enkä hyödy tästä taloudellisesti laisinkaan.
Haasteet: Mikroficcihaaste, Finfanfun1000 (6.  Itä).

K/H: Hyvää myöhästynyttä syntymäpäivää, Okakettu. Shakki!AU:n julkaisuun ei riitä rohkeus vieläkään, mutta ajattelin, että jospa lukisin trilogian läpi uudelleen luku kerrallaan, ja kirjoittelisin tällaisia mikroficcejä sitä mukaa kun sopivia ajatuksia tulee mieleen. Nää on jonkinlaisia pieniä pysähtyneitä hetkiä, jotka lomittuvat trilogian tarinaan tavalla tai toisella. En tiedä, että paljonko näitä tulee tai mitä tahtia, mutta tällä hetkellä näitä on tiedostossa kuutisen kappaletta, ja postailen sitä mukaa kun olen näihin tyytyväinen (eli hitaasti ja tuskaisesti, on se nyt :D ). Ennustan, että kirjoitan varmaan yllättäen enimmäkseen sivuhahmoista enkä valitettavasti juurikaan Vasyasta ja Morozkosta, koska heistä on hirveän vaikea kirjoittaa, mutta toivottavasti jossain kohtaa vähän heistäkin!

*

Hymni
Sasha
(94 sanaa)

Hymni on vanha ja hämäränmakuinen, täynnä nuotteihin kietoutuneita kaikuja. Sen uudet sanat kertovat yhdestä Jumalasta, ylistävät pyhimyksiä ja kukistettua kuolemaa, ja luostarin vigiliassa laulettuna ne ovat kirkkaita ja varmoja.

Mutta kun Sasha istuu metsäjärven rannalla huoltamassa hevosensa valjaita ja hyräilee työskennellessään, hän kuulee silti kuiskaukset sanojen takana. Kauan ennen heitä, kauan ennen luostarin rakentamista ja kauniisti koristeltuja hetkipalveluskirjoja, samaa hymniä on laulettu nousevalle auringolle ja hiipuvalle talvelle.

Oman Jumalansa alttarin ääressä Sasha laulaa sanat haparoimatta, mutta täällä hän hyräilee suljetuin huulin, ja melodiaan sekoittuva rukous on sanoja vanhempi, sadetta ja tuulta ja hämärää.
« Viimeksi muokattu: 03.06.2021 16:27:48 kirjoittanut Kaarne »

tick tock, says the heart

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 250
♥ ♥ Olen varma, että shakki!AU ilmaantuu vielä finiin, ja se on meikälle ilon päivä se, mutta hirmuisen paljon ilahduttaa myös tämä! Kuten ylipäätään kaikki mahdollinen Winternightiin liittyvä, näin yllättäen. Ja luen todellakin mieluusti kaikista mahdollisista hahmoista, mutta Sashasta erityisesti, hän kun on väistämättä suosikkini Vasyan sisaruksista (Alyosha tulee luultavasti kakkosena, ja toki pidän Olgasta ja Irinastakin, mutta eri tavalla). Minusta tavoitit tässä ficissä tosi hienosti kirjojen tunnelmaa, ja ah, aivan erityisesti tuo Sashan uskon kuvaus ja miten se on sopusoinnussa vanhojen uskomusten kanssa. 😭♥ Tasapainon löytäminen noiden kahden välillä on minusta The Winter of the Witchin hienoimpia juttuja, joten pidin hirmuisesti siitä, että nostit sen tässä esiin. Ja nimenomaan Sashan kautta, koska noh, häneen se niin hyvin sopii. Voisin vilpittömästi lainata tähän koko tekstin, mutta tämä lopun kuvaus oli minusta erityisen upea ja ennen kaikkea koskettava: Oman Jumalansa alttarin ääressä Sasha laulaa sanat haparoimatta, mutta täällä hän hyräilee suljetuin huulin, ja melodiaan sekoittuva rukous on sanoja vanhempi, sadetta ja tuulta ja hämärää. Kiitos hirmuisesti, että kirjoitit tämän, jään odottamaan muita mahdollisia pienoishymnejä. ♥

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Aionka

  • Vapaamatkustaja
  • ***
  • Viestejä: 1 300
Olipa kaunis pätkä! Olen samaa mieltä Okaketun kanssa että oli oikein kirjojen tunnelman mukainen. Jäin vähän miettimäänkin, että lieneekö niitä käännetty suomeksi. Jos olisi, niin tämä kappale sopisi hyvin mukaan.