Kirjoittaja Aihe: Daddy's girl - pakenen vastuuta | K11, Per/Una, Per/Silja, Raku/Una, ficletsarja 2/?  (Luettu 397 kertaa)

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 105
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Title: Daddy's girl - pakenen vastuuta
Author: FractaAnima
Genre: ihmissuhdedraama, fetisismi (ddlg, abdl)
Rating: K11
Pairing: Per/Una, Per/Silja, Raku/Una
Summary: Tarina erilaisista parisuhteista, pienistä ja isoista, pikkuisista ja iseistä.
Disclaimer: FractaAnima
Status 2/?

Ficletsarja

Haasteet:
FFF1000 sanalla 811.  Fetisismi

A/N: Ruokakomero-verse laajenee. Tämä on tätä ainaista blokin purkua ja kirjoittamisen ylläpitoa, tällä kertaa höystettynä fetisseillä. En halua edes laskea sanamääriä, jotta siitä ei tulisi rajoite. Tavoitteena myös kirjoittaa fetissistä arkisena asiana.



Daddy's girl - pakenen vastuuta

1.

Per silitti hiuksiani. Ollessani sohvalla pienenä myttynä hänen kainalossaan maailma tuntui kaukaiselta ja elämä helpolta. Saatoin unohtaa vastuut, virheet ja pelot, jäljellä olivat vain lämpö, hellyys ja kosketus.

"Rakastan sinua", kuiskasin ja hieroin poskeani vasten hänen t-paitaansa. Per katsahti minuun kulmat koholla. "Hyvä on, rakastan sinua, isi", hihitin ja suljin silmäni. Oli niin helppo hengittää, ja lopulta nukahtaa.


Sade rummutti vasten ikkunaa. Heräsin sohvalta yksin. Pöydällä oli vesilasi ja muutama suolakeksi. Hymyilin, Per oli varmasti lähtenyt töihin, eikä ollut halunnut herättää minua. Minun työvuoroni alkaisi vasta aamulla. Päätin jatkaa unia. Perin tuoksu oli yhä läsnä ja se riitti turvaamaan levollisten unien jatkumisen.
« Viimeksi muokattu: 27.05.2021 18:53:08 kirjoittanut FractaAnima »


Kun elämä antaa sitruunoita, ryhdy limonadivelhoksi u_u
-Saaps

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 105
  • Like Molly Weasley, but Slytherin

2.

Työpäivän päätyttyä riisuin valkoisen takkini ja yksivärisen työasuni. Puin ylleni Perin ostaman hellemekon, jota koristi pienen pienet lemmikinkukat. Se oli ehdottomasti yksi lempimekkojani. Tukka hulmuten suunnistin kohti vapautta.

Vasta polkupyöräni luona huomasin, että Periltä oli tullut viesti.

Hei nuppu, tänään sinun täytyy mennä omalle asunnollesi, olehan reipas tyttö.

Mutristin huultani aivan kuin Per olisi voinut nähdä ilmeeni.

Mutta miksi? Minulla on ikävä sinua, isi.

En osannut liikkua. Per ei ollut koskaan kieltänyt minua menemästä kotiin, meidän kotiimme. Asunto oli hänen, mutta me molemmat kutsuimme sitä kodiksi.

"Onko jokin vialla?" ohikulkeva raksamies pysähtyi kohdalleni ja tutki pyörääni katseellaan.
"Öö, ei, ei ole. Kiitos vaan", hymyilin ja avasin pyöräni lukosta.
"Hyvä, noin kauniille kasvoille ei synkkyys sovi", mies sanoi ja jatkoi matkaansa pilke silmäkulmassaan. Minä naurahdin osaamatta tehdä muutakaan. Siitä oli aikaa, kun joku oli viimeksi flirttaillut minulle niin avoimesti. Hassuinta kuitenkin oli se, että työssäni minulla oli lähes aina vakava ellei jopa ankara ilme. Olin kuullut paljon siitä, kuinka minua jopa pelättiin kollegoiden ja potilaiden parissa. Olin aina ottanut työni vakavissani.

Huokaisin syvään ja päätin polkea asunnolleni, mutta ensin poikkeaisin lähikaupassa hakemassa lohtusuklaata - ehdottomasti minttukrokanttia.



Kun elämä antaa sitruunoita, ryhdy limonadivelhoksi u_u
-Saaps