Kirjoittaja Aihe: Ace Attorney: Metsää puilta | S | Apollo/Klavier | one shot  (Luettu 869 kertaa)

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Nimi: Metsää puilta
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti
Fandom: Ace Attorney
Paritus: Apollo Justice/Klavier Gavin
Ikäraja: S
Tyylilaji: hyväntuulinen draama
Haasteet: FanFic100 (60. Juoma)
Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat Ace Attorneyn luojille. En ansaitse tällä rahaa.

A/N: Tuntuu, että olen viimeiset puoli vuotta elänyt Klapollo-höyryissä, mutta nyt kerta on vasta ensimmäinen, kun kirjoitan sillä parituksella?? Oli jo aikakin korjata tämä vääryys!





Metsää puilta

Apollo Justice oli jälleen kerran varmistanut uuden voiton puolustukselle. Klavier ei ollut juuri pahoillaan häviöstä: hän katseli aina mielellään, kun Apollo purki tapausta verhonneen valheiden verkon yksi väärä todistus kerrallaan. Siinä oli jotain varsin seksikästä, kun Apollo pääsi kunnolla vauhtiin ristikuulustellessaan, siinä kaikessa tuoreen asianajajan itsevarmuudessa ja intohimossa.

Toki, jos joku olisi Klavierilta kysynyt, miten hän saattoi olla niin hyväntuulinen hävitessään, olisi hän sepustanut jotain jaloa totuudesta ja oikeuden toteutumisesta. Olisi ollut epäsoveliasta myöntää, että Apollon sivusta seuraaminen synnytti hänessä jännittäviä tuntemuksia niin rinnassa kuin myös sellaisissa paikoissa, jotka syyttäjänpäädyn pöytä hänen onnekseen peitti. Ei sillä, että kukaan olisi häneltä asiasta vaivautunut koskaan kysymäänkään, olihan se nimittäin yleinen salaisuus, että syyttäjäntoimiston lempipoika Klavier Gavin oli varsin viehtynyt entisen asianajajaässän uusimpaan suojattiin. Eikä Klavier ollut yrittänyt juuri peitelläkään kiinnostustaan Apolloa kohtaan – päinvastoin! Hän oli ollut aina erittäin avoin miestä kosiskellessaan.

Valitettavasti Apollo Justicen nokkeluus ja tarkkasilmäisyys eivät seuranneet häntä oikeussalin ulkopuolelle. Hän oli auttamattoman sokea kaikille Klavierin romanttisille eleille. Klavier oli jopa harkinnut vaihtoehtoa, ettei kiinnostus ollut molemminpuolista ja tietämättömän esittäminen oli vain Apollon lempeä tapa antaa hänelle rukkaset kerta kerran jälkeen. Vaihdettuaan kuitenkin parisen sanaa Trucy Wrightin kanssa heidän yhteisten tutkimustensa lomassa, oli hän tullut siihen lopputulokseen, että Apollo Justice oli vain totaalinen tanopää, joka ei nähnyt metsää puilta.

Herr Otsa! Onneksi olkoon voitostasi, pistit pystyyn varsin mainion show’n!” Klavier onnitteli Apolloa etsittyään tämän istunnon jälkeen puolustuksen aulatiloista.

“Kiitos, Klavier…” Apollo vastasi hänelle varuillaan, mutta sangen kohteliaasti. “Sinäkin olit oikein… öh, et kovinkaan huono.” Apollo yskäisi väkisin nyrkkiinsä. Klavieria hymyilytti, mikään ei ollut makeampaa kuin se, että hänen silkka läsnäolonsa sai nuoren puolustajan hämilleen ja vaikeaksi.

“Tästä hyvästä voisit tarjota minulle kahvit, ja?” hän sanoi sillä hunajaisella äänellä, jonka tiesi pehmentävän naisten ja miesten polvet, ja iski silmäänsä. “Olen vapaa koko loppupäivän.”

Apollo rypisti otsaansa. “Miksi sinä oikein minulta kerjäät? Eiköhän sinulla ole varaa ostaa omat kahvisi…”

Klavier tuijotti tyrmistyneenä Apolloa. Tuota vastausta hän ei ollut osannut odottaa. “Kyse ei ole rahasta, vaan hyväntahdon eleestä, Herr Otsa. Jos raha on tiukassa, voin minäkin tietenkin tarjota–“

“Kyllä minulla on rahaa ostaa kahvia!” Apollo puuskahti kiukkuisena. “Vaikka en aja kalliilla moottoripyörällä tai asu kaupungin paremmalla puolella, on minulla silti tarpeeksi rahaa yhteen vaivaiseen kahvikupposeen. Herra Wright maksaa minulle hyvin!”

Apollo nousi nopeasti puolustuskannalle, miksi Klavier epäilikin, ettei Herr Wright maksanut suojatilleen palkkaa laisinkaan.

“Anna, kun muotoilen asiani uudestaan”, Klavier sanoi yhä hymyillen, vaikka hänen silmäkulmansa nykikin. “Voittosi kunniaksi haluan tarjota sinulle kahvin ja makean suupalan siinä sivussa.”

“Miksi sinä muka haluaisit palkita minut siitä, että rökitin sinut taas? Eikö sinua ärsytä häviäminen?”

Näihin kommentteihin Klavierilla oli sentään harjoiteltu vastaus. “Olen iloinen siitä, että näit todistajien valheiden läpi ja autoit selvittämään, mitä todella tapahtui. Arvostan sinua paljon työparinani oikeudenkäynneissä ja haluan osoittaa sen sinulle jotenkin.”

Apollon ilmeestä päätellen tämä epäili hänen vilpittömyyttään. Klavier tunsi otsasuonensa sykkivän. Miksi Apollo ei vain voinut ymmärtää, mitä hän yritti tälle sanoa? Miksi Apollon täytyi olla näin typerä? Hän heilautti hiuksiaan sillä tavalla lisää itsevarmuutta hakien ja päätti kokeilla suorempaa lähestymistapaa.

“Haluan viedä sinut kahville myös siksi, että tykkään katsella naamaasi.”

Apollo rypisti otsaansa. “Sinä teet aina pilaa naamastani.”

“Väärin. Teen pilaa otsastasi.”

Apollo tuhahti.

“Teen sen hyvässä hengessä”, Klavier huomautti.

“Vai hyvässä hengessä…”

“Jos lähdet kahville kanssani, lupaan, etten mainitse otsaasi sanallakaan.”

Apollo risti käsivarret rinnalleen. “Tai sitten en vain tule kanssasi kahville ja näin minun ei tarvitse huolehtia ‘vitseistäsi’ laisinkaan.”

Klavier puuskahti turhautuneena. “Siitäkö tämä kaikki johtuu? Siitä, että olen vitsaillut leveästi otsastasi?”

“Ai mikä ‘tämä kaikki’?”

“Vastahakoisuutesi vastata huomionosoituksiini tietenkin.”

Apollo näytti aidon hämmentyneeltä. “Ai mihin huomionosoituksiin? Jos luulet, että nautin siitä, että aina tilaisuuden tullen vedät huomiota suureen otsaani, niin olet väärässä.”

Jos Klavier ei olisi niin kovasti välittänyt kultaisista kutreistaan, olisi hän juuri sillä hetkellä repinyt kaksi kourallista hiuksia päästään irti. Hän oli aina pitänyt hyvää itsehillintäänsä yhtenä parhaimmista piirteistään, mutta nyt hänenkin mittansa alkoi viimein täyttyä.

“Öh, Klavier? Miksi sinulla on tuollainen hullunkiilto silmissäsi? Hermostutat minua.”

“Apollo Justice”, Klavier puhui hitaasti pitäen kiinni viimeisistä itsehillinnän rippeistään. “Olen yrittänyt koko sen ajan, kun olemme tunteneet toisemme, pyytää sinua ulos.”

“Ulos…?” Apollo siristi silmiään. “Ai haluatko sinä tapella kanssani!”

Mein Gott, miten typerä sinä olet!” Klavier pyöritti suurieleisesti silmiään. “Treffimielessä, Apollo hyvä, haluan kanssasi ulos treffimielessä!”

“… treffimielessä?”

“Niin. Treffit ovat kahden toisiinsa vetovoimaa tuntevan ihmisen –“

“Kyllä minä tiedän, mitä treffit ovat… Mutta miksi sinä haluat pyytää minua treffeille?”

“Koska kiinnostat minua.”

Ryppy Apollon kulmien välissä kävi aina vain syvemmäksi. “Missä mielessä?”

“Romanttisessa mielessä!” Klavier huudahti. “Seksuaalisessa mielessä! Sellaisessa mielessä, että oikein mielelläni veisin sinut kahville, antaisin sinulle kyydin moottoripyörälläni kotiin, suutelisin ja lopulta rakastelisin tainnoksiin!”

Jos ihmiset heidän ympäriltään eivät olleet vielä siihen mennessä kaikonneet, niin silloin viimeistään he jäivät puolustuksen aulatiloihin kahden. Apollon kasvot muuttuivat sana sanalta punaisemmiksi. Kohta Klavier tuskin erottaisi, mihin nuorukaisen pukuliivit loppuivat ja mistä tämän kaula alkoi.

Apollo karisti useasti kurkkuaan. “Se… krhm. Tuota noin… Kahvi tietenkin, mutta… hyvänen aika, s-siis ihan tajuttomaksi asti? Onko se jokin eurooppalainen tapa antaa vihamiehille selkään? Eurooppalaiset ovat niin kovin… eksoottisia…”

Klavier kiroili saksaksi oikein rumasti ja tarttui Apolloa poskista. Apollo vinkaisi kuin kuolemaa odottava rotta ja kangistui aloilleen. Ehkä hän pelkäsi Klavierin katkaisevan häneltä niskat poikki.

“Lähde kanssani treffeille”, Klavier sanoi. Suoremmin hän ei voinut asiaansa enää ilmaista.

“Öh, okei.”

Okei? OKEI?! Klavier naurahti hermostuneena, järjenmenetys oli käynyt lähellä, mutta nyt Apollo oli suostunut hänen treffipyyntöönsä. Eikä se ollut ottanut kuin vain yhden suorasanaisen kysymyksen. Hän päästi Apollon poskista irti ja suoristi tämän solmiota, vaikka se ei vinossa ollutkaan. Apollo näytti todella hämmentyneeltä, kun Klavier otti viimein etäisyyttä.

“Mitä nyt? Kakista ulos, Herr Otsa.”

“Öh, ei mitään.” Apollo hieroi vaivaantuneena niskaansa ja vältti Klavierin katsetta. “Luulin vain, että suutelisit minua.”

Klavierin kasvot syttyivät mitä hurmaavimpaan hymyyn. “Voisin minä vielä suudellakin.”

Apollo puristi huulensa tiukaksi viivaksi. Klavier ajatteli, että se oli hänen merkkinsä perääntyä, mutta silloin Apollo nousikin varpailleen ja pussasi häntä nopeasti (ja aivan liian aggressiivisesti) huulille. Ennen kuin Klavier ehti prosessoida, mitä oli tapahtunut, oli Apollo jo kääntynyt ja juossut karkuun. Tämä oli poissa näkyvistä, kun Klavier vasta tajusi, ettei ollut ehtinyt sopia tämän kanssa päivää tai aikaa treffeille. Hän hieroi ihastuksissaan kipeää suutaan ja katseli haikeana tyhjälle käytävälle. Mein Gott, miten typerä Apollo olikaan. Hän oli täysin myyty!



"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"