Kirjoittaja Aihe: Laulu sankarittaresta | S | Draama  (Luettu 121 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 502
  • ava by raitakarkki
Laulu sankarittaresta | S | Draama
« : 07.05.2021 10:09:16 »
Ficin nimi:
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Tyylilaji: Draama
Haasteet: Originaalikiipeily: koska anarkia! (sana 10. laulu)

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Son, can you play me a memory
I'm not really sure how it goes
But it's sad and it's sweet and I knew it complete
When I wore a younger man's clothes.

Pianoman - Billy Joel



Ukko Roster ei muistanut mitään. Tai ainakin hänestä tuntui siltä nykyään yhä useampina päivinä. Asiat karkasivat mielestä kuin pahaiset koiranpennut konsanaan. Eilen hän oli unohtanut maitotonkkansa kuistille happanemaan ja tänään kissat olivat naukuneet surkeasti, koska hän oli unohtanut antaa niille muuta vatsantäytettä pilalle menneen maidon sijaan. Roster istui kiikkustuolissaan ja tuhisi tyytymättömästi. Olen kuullut kuinka nuori väki sanoo minua hölmöksi vanhaksi ukoksi ja kai sitä on itsekin ruvettava siihen uskomaan viime päivien nojalla, hän ajatteli nyrpeästi.

Henrik Roster oli jäänyt leskeksi kolme vuotta sitten, kun hänen vaimoparastaan oli jättänyt aika. Anita oli ollut miellyttävä, joskin kyläläisten mielestä hieman huomaamaton nainen. Hänen isänsä oli ollut suurpehtoori Albiken, joka ei myöskään ollut erityisemmin pitänyt nuorimmasta tyttärestään ja toivonut vain saavansa tämän edes jokseenkin kunnialisiin naimisiin. Henrik sattui tulemaan kylän puusepäksi juuri oikeaan aikaan. Hän alkoi riiata Anitaa ja koska hän ei esittänyt mitään vaateita suvun omaisuutta kohtaan (kuten muutamat muut kanditaatit) pehtoori hyväksyi tämän vaatimattoman sulhasehdokkaan tyytyväisin mielin. Tärkeintä oli kuitenkin, että Anita suostui. Hän oli niin kaunis hääpäivänä, Henrik muisteli kaihoisasti kiikkustuolin natistessa hänen allaan.

Lapsia heille ei ollut syntynyt, mutta heistä oli seuraa toisilleen eivätkä he olleet kaivanneet muuta. Henrikin puutyöt olivat tuottaneet kohtuullisen elannon ja ruokaa oli ollut aina pöydässä ja se oli ollut maukasta, kiitos Anitan mainion kokkaustaidon. Vuodet olivat kuluneet ja sitten melko yhtäkkiä Anita oli sairastunut. Äkäinen tauti oli vienyt hänet muutamassa kuukaudessa. Ukko Roster huokaili ja tuoli kiikkui hitaasti edestakaisin.

Hän nosti katseensa ja huomasi, että hänen kuistiaan kohti oli tulossa pieni poika viulu toisessa kädessään. Roster tunnisti vekaran Turnerien pojaksi. Perhe liikkui kolmen kaupungin ja niiden välisten kylien alueella ja ansaitsi elantonsa tekemällä kaikenlaisia pikku töitä. Raul Turner oli siinä yhdeksän ikävuoden paikkeilla oleva koltiainen, joka toi leipää omaistensa pöytään viheltelemällä ja soittamalla tinapilliä, joka oli nyttemmin vaihtunut viuluksi.

”Haluisitteko kuulla jonkun rallin?”, poika kysyi virnuillen saavuttuaan kuistin portaiden eteen.

”Onko perheesi taas näillä main?”, Roster kysyi takaisin.

”Kylmaar ne on. Äitykän tulivat heti hakeen pehtoorin kartanolle ompelemaan, kun vaan meijän vaunut näkivät”, poika sanoi tyytyväisesti osoitellen samalla viulullaan jonnekin pehtoorin tilusten suuntaan.
 
Roster raapi päätään katsellen osoitettuun suuntaan. ”Vai niin tekivät. Osaisitkos sinä soittaa yhden vanhan laulun? Siinä kerrotaan tytöstä, joka katosi tai jotain sellaista. Se on haikea laulu”, hän sanoi sitten.

”En mää, jos se on joku rakkauslaulu. Äiti sanoo, että mää osaan vaan ruokottomia ralleja. Tää on muuten mun veljen viulu. Se osais varmaan teijän kipaleen. Se soittelee yksinään balladeja, kun luulee, ettei me muut kuulla. Isä anto tän viulun mulle, kun yksin soittelulla ei paljoo ropoja hankita, niin ku hyötykäyttöön, kato”, Raul selitti pulppuilevasti.
 
Roster mietti hetken. ”Voitkohan hakea veljesi tänne? Haluaisin kovasti kuulla sen laulun. Ja maksan kyllä vaivasta kummallekin.”

Raul asetti viulun varovasti portaiden yläpäähän ja katsoi sitteen ukkoon. ”Joo, voin mää sen hakee, mut en mä lupaa, että se mitään soittaa, kun ei se tykkää yleisöstä. Katotteko te tuon perään, mää juoksen nopeemmin, kun kädet on tyhjät.”

Roster nyökkäsi. Poika lähti pötkimään saman tien siihen suuntaan, mistä oli tullutkin. Henrik keinui ja pohti itsekseen, miksi oli edes mennyt pyytämään moista. Isoveljellä oli varmasti järkevämpääkin tekemistä ja jos hän ei ylipäänsä edes halunnut soittaa kuin yksikseen. Näitä pohtiessaan hän huomasi Raulin jo porhaltavan takaisin vanhemman pojan hölkätessä kannoilla.
Pojat pysähtyivät hänen kuistinsa eteen, Raul kovasti huohottaen ja veli vain hieman hengästyneenä. Henrik huomasi kuinka veljen katse kiinnittyi heti viuluun aivan kuin tarkistaakseen, että se oli kunnossa.

”Täs Salvo nyt teille on. Tunnistaa varmaan sen kipaaleen, jonka te halusitte kuulla, kun vaan kerotte sille siitä”, Raul sanoi saatuan hengityksensä tasaantumaan.

Roster katseli pitkätukkaista ja harmaasilmäistä Salvoa, jota hän oli nähnyt paljon Raulia harvemmin. Viime kerta oli ollut, kun Anita oli ollut vielä voimissaan ja antanut joitain leipomuksiaan palkaksi, kun pojat olivat suorittaneet hänelle jonkun pikku tehtävän.

”Mahdatkohan tuntea sellaista laulua, jossa tyttö pohtii onko hän erään vanhan tarinan kadonnut sankaritar. En muista siitä juuri muuta, olen kai kuullut sen viimeksi nuorena ja se tuli vain mieleeni juuri tänään”, Roster tiedusti luoden Salvoon ystävällisen katseen.

”Kyllä minä tunnen tuon balladin, herra. Mutta en minä ole mikään esiintyjä. Raulin ei pitäisi päästellä suustaan mitä sattuu”, Salvo sanoi anteeksipyytävästi vanhalle miehelle mulkaisten samalla veljeään.

Raul pureskeli peukalon kynttään ja kiikkustuolin kitinä oli vaiennut Rosterin kummarruttua eteenpäin. Salvo poimi viulun kuistilta ja sormeili sitä rakastavasti, mutta selvästi ahdistuneena. Hän näytti epäröivän mitä sanoisi.

”Menkää kotiin, isällänne on varmasti tekemistä teille. Käyn hakemassa silsältä teille pienen palkan menetetystä ajastanne”, Roster sanoi nousten ja meni ovesta sisään.

Etsiskellessään pikkukolikoita keittiön purkeista ja takkiensa taskuista hän kuuli arat ensimmäiset sävelet, jotka nopeasti puhkesivat niin tutuksi lauluksi. Kyyneleet tulvahtivat hänen silmiinsä ja hän jäi kuuntelemaan, jottei häiritsisi nuorta soittajaa.
I make it a policy not to tell anybody to sit down
               I still encourage everybody else to stand up

                            (Sick of Sittin´ - Christina Aguilera)

                

                
               

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 368
Vs: Laulu sankarittaresta | S | Draama
« Vastaus #1 : 09.05.2021 09:59:27 »
Kommenttikampanjasta aurinkoista sunnuntaita! :) Tarinan kaunis nimi ja Billy Joelin kappale alussa saivat minut kiinnostumaan tästä tekstistä. Oletkin hienosti luonut tarinaan arkisen ja samalla haikean tunnelman. Kun henkilöstä käytetään nimitystä ukko, tulee hänestä heti tietynlainen äreä ja vähän sulkeutunut mielikuva. Ukko Rosterissa on kuitenkin myös pinnan alla herkkyyttä. Tässä onkin kiinnostavaa, miten lopun tilanne on varmaankin helpotus sekä aralle soittajapojalle että ukko Rosterille itselleen. Ukko Roster voi keskittyä pelkkään muistoonsa ja Salvo soittoon. Samalla se myös korostaa, miten arka rakkauden kieli on. Ukko Roster vaikuttaa ihmiseltä, joka ei välttämättä ole sanonut vaimolleen, miten paljon tämä on hänelle merkinnyt.:'(

Kiinnostavasti tässä oli myös viitteitä historiallisemman ajan elämänmenoon. Raulin puheenparsi vähän tökkäsi korvaan muutamana kerran (kuten äitykkä) ja jouduin lukemaan jotkut repliikit pariin otteeseen, kun kieli oli niin koukeroista, etten ihan tajunnut :D Mutta puheen oli varmaan tarkoitus kuvastaa siirtolaistaustaa ja tietysti yhteiskuntaluokkaa ja se onnistuikin hyvin luomaan eroja hahmojen välille. Tuo on tietysti aina hankalaa, miten kirjoittaa suomeksi vaikkapa jotain väliamerikkalaista englannin kielen korostusta! Joka tapauksessa kiinnostavaa yhteiskunnallista monikerroksisuutta olit tähän tuota kautta saanut. :)


Tämä oli oikein mukava slice of life -pätkä! :) Kiitos!
Show me that I'm everywhere, and get me home for tea

Ava: Ingrid