Kirjoittaja Aihe: Sarastus (toivo vapaudesta) | S | romantiikka | Harry/Ron | merirosvo!AU  (Luettu 84 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekeisarinna
  • ***
  • Viestejä: 5 474
  • yks pieni höpötiainen
Ikäraja: S
Tyylilaji: romantiikka, merirosvo!AU
Paritus: Harry/Ron

A/N: Kuuntelin Black Sailsin soundtrackia ja hups, tämä tapahtui :'D




Kaikki palaute on tui! ♥︎



Sarastus (toivo vapaudesta)

Harrya ei huvittanut palata laivaan. Kun hän oli viikkoja kompastellut epävakaan laivan kannella, mies ei aikonut luopua tasaisen ja luotettavan maaperän tunnusta noin vain. Harmikseen Harry kuitenkin huomasi, että keinuvuus oli tarttunut hänen kävelytyylinsä ja se sai hänet vaikuttamaan aivan yhtä juopuneelta ja ruokottomalta kuin muutkin merimiehet. Harry veti hatun syvemmälle päähänsä tuntiessaan satamakaupungin naisten paheksuvat katseet itsessään. Likainen häpeä kuumotteli hänen poskillaan. Harry tahtoi olla kaikkea muuta kuin yksi kelvoton merirosvo muiden joukossa.

Meri kuitenkin veti häntä täälläkin puoleensa. Saappaat kääntyivät luontevasti kohti satamaa. Vastaan ei tullut tuttuja. Hänen toverinsa olivat kaikki joko tavernoissa tai bordelleissa. Harrylla ei oikein ollut rommipäätä ja porttojen runsaat, paljaat povet vain kauhistuttivat häntä. Mies pudisti tummaa päätään. Ei, sellainen ajanvietto vain sopinut hänelle.

Kun satama tuli näkyviin, ja Harry näki laivojen lyhdyt jo sytytettyinä, hän harkitsi määränpäätään uudemman kerran. Hänen ei tehnyt mieli kuljeskella satamassa hämärän koittaessa. Näillä rannoilla liikkui outoa sakkia. Niinpä Harry päätti suunnata korkeille kalloille. Hän ei ollut valosta huolissaan. Taivas oli kirkas ja lähes täysi, kellertävä kuu kipusi parhaillaan sen kannelle.

Harry löysi mukavan, suojaisen paikan, josta oli upea näky suurelle ulapalle. Maa tuntui pehmeältä hänen allaan, kun hän istuutui. Kalliossa oli oiva, sileä syvennys kuin juuri hänen jäykälle selälleen mitoitettu. Harry huokaisi syvään kipeät lihakset viimein rentoutuen. Täällä hänen seuranaan oli vain meren rauhaton kohina. Oma rauha oli suuri harvinaisuus eikä hän nytkään saanut nauttia siitä kauan.

”Suututitko jonkun kuumaverisen uhkapelurin vai ketä sinä täällä piileskelet?”

Harry avasi väsyneet silmänsä ja näki lyhtyä kantavan punapään yläpuolellaan. Ron Weasley virnisteli riemuissaan kuin olisi juuri voittanut pelin, jota Harry ei ollut edes tiennyt pelaavansa hänen kanssaan. Miehellä tuntui aina olevan jokin muille selittämätön jekku tai vitsi mielessään.

”Sinua”, Harry heitti ja mulkaisi pitkää, honteloa miestä. Tämä läimäytti käden rinnalleen ja hoippui taaksepäin kuin olisi saanut pistoolista osuman. Harry ei mahtanut hymylleen mitään. Ron istui hänen viereensä, aivan häneen kiinni. Syvennys oli juuri ja juuri tarpeeksi leveä heille molemmille. Punapään tuttu lämpö hänen kehoaan vasten sai Harryn värähtämään. Levollisuus alkoi hiipiä varkain hänen jäseniinsä. ”Miten löysit minut?”

”En ikinä kadottanut sinua näköpiiristäni”, Ron hymähti. Se hämmensi Harrya, sillä Ron oli syöksynyt Hiljaisen Koston kannelta ensimmäisten joukosta, kun he olivat ankkuroineet laivan Port Royalin satamaan.

”Luulin, ettei mikään voisi erottaa sinua ja oluttynnyriä sinä aikana, kun olemme maissa. Olet jaaritellut paikallisesta maltasta taukoamatta viimeiset kaksi viikkoa.”

”Liioittelet!” Ron puhahti.

”Hädin tuskin”, Harry vastasi purevasti. Sillä ei ollut mitään vaikutusta Ronin hymyyn, joka pysyi kuin taottuna hänen kesakkoisilla kasvoillaan. ”Miksi sinä hymyilet tuolla lailla?”

Vastaukseksi Ron nosti kätensä ja riisui Harryn hatun. Hänen pitkä, kuriton kuontalonsa ryöpsähti oitis valloilleen. Harry suki sitä ärtyneenä pois kasvoiltaan. Hän piti hatustaan. Miksi Ronin piti kiusata häntä näin?

”Nyt on parempi”, Ron sanoi.

”Niinkö sinusta?”

”Piilottelet aivan liian usein hattusi alla. Se on minusta väärin. On kiva kerrankin nähdä nätit kasvosi.”

Harry tunsi kauhukseen punastuvansa eikä hän hatuttomana voinut mitenkään kätkeä helottavia poskiaan. Hän töytäisi Ronia olkapäällään.

”Älä viitsi soittaa suutasi.”

”Lopetan vain ja ainoastaan silloin, jos keksit sille parempaa käyttöä”, Ron hymähti siniset silmät poikamaista iloa säkenöiden.

”Jos haluat minun suutelevan sinua, voit ihan hyvin sanoa sen suoraan”, Harry sanoi ja nautti siitä, että nyt oli Ronin vuoro punastua ja mennä hämilleen.

”Ai voinko?” tämä yskähti ja oli selvästi hukannut kaikki nokkelat sanansa.

”Jos uskallat”, Harry härnäsi. Sanojen vaikutus oli välitön. Ronin leuka nousi uhmakkaasti.

”Totta hiivatissa uskallan”, hän julisti ja tarrasi Harryn takin kaulukseen. Harryn yllättynyt nauruntyrskähdys vaimeni punapään malttamattomille huulille. Harry nosti kätensä Ronin kuumalle niskalle ja tunsi tämän huokaavan mielissään hänen suuhunsa. Hellyys tuikki tähtien tavoin hänen rinnassaan. Ronin ote hänen kauluksestaan höltyi, kun kävi selväksi, ettei Harrylla ollut mikään kiire pois hänen sylistään. Itse asiassa kaipaus kihelmöi niin hellittämättömästi Harryn huulilla, ettei mikään voima maailmassa olisi voinut erottaa häntä Ronista. Hän puristi miehen olkapäätä ja ahnehti tämän tuoksua, lämpöä ja läheisyyttä kaikella sillä tuskaisella ikävällä, jota vastentahtoinen erossaolo oli ruokkinut. Kun tuntui mahdolliselta taas hengittää ilman tukahduttavaa pakotusta rinnassa, he erkanivat ja huohottivat raskaasti toistensa poskille.

Hiljaisella Kostolla oli vaikea löytää tällaisia hetkiä, kun he olivat täysin kaksin vailla pelkoa siitä, että muut merirosvot pelmahtaisivat pian paikalle irvailemaan tai ehdottomaan härskejä. Kapteeni myös piti heidät tarkoituksella erossa toisistaan määräämällä heidät sellaisiin tehtäviin, joissa toisen näkemisestä ei ollut toivoakaan. Harry toivoi heille toisenlaista elämää. Sanottiin, että merirosvot olivat vapaita tekemään, mitä halusivat, mutta se ei ollut totta. He olivat kapteeninsa määräysvallan armoilla eikä Kalkaroksen palveluksesta päässyt ilman, että saisi petturin maalitaulun loppuiäksi selkäänsä. Harry oli miehistön alinta kastia. Kapteenin silmissä hän kelpasi ainoastaan tykinruoaksi, jos kauppalaivan valtauksessa piti käyttää luovia menetelmiä. Hän ei olisi kestänyt sitä höykytystä ja nöyryytystä ilman Ronia. Mies oli hänen tuki ja turvansa, hänen ainoa ilonsa vaarallisilla vesillä, mutta ajatuskin merille palaamisesta siihen samaan helvettiin sai Harryn voimattoman raivon valtaan.

”Karataan”, Harry kuiskasi käheästi, uhkarohkeus äkisti rinnassa kuohahtaen. ”Lähdetään pois. Aloitetaan uusi elämä jossakin kaukana. Vain sinä ja minä.”

Ron mietti hänen sanojaan tarkkaan. Kaikesta pelleilystä ja leikinlaskusta huolimatta mies oli strateginen ajattelija ja siksi kapteeni Kalkaros sieti häntä paremmin kuin Harrya. Ron osallistui aina monimutkaisimpien ryöstösuunnitelmien laatimiseen. Siitä huolimatta ei Roninkaan asema Hiljaisella Kostolla kovin kummoinen ollut. Heillä ei ikinä olisi mahdollisuuksia parempaan, ei niin kauan kuin ruorin takana seisoi kapteeni Kalkaros.

”Selvä. Tehdään niin”, Ron sanoi viimein päättäväisesti nyökäten. Harry otti Ronin kasvot kämmeniensä väliin ja painoi heidän otsansa vastakkain osoittaakseen miehelle kiitollisuutensa. Tämä osoitti paremmin kuin mikään muu, kuinka vankka luottamus heidän välillään vallitsi. Mitään muuta ei tarvinnut sanoa, kysyä tai varmistaa. Ronin silmistä loistivat kaikki vastaukset, ja Harry luotti niihin samalla varmuudella kuin seuraavaan sarastukseenkin.



A/N2: Pff, kapteeni Kalkaros kuulostaa kyllä ihan joltain häijyltä satuhahmolta ;D
« Viimeksi muokattu: 05.05.2021 00:35:21 kirjoittanut Sokerisiipi »

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 569
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Oh, merirosvo!AU:ta :D Enpä ole aikoihin lukenut, joten ihanaa oli törmätä tämmöiseen!

Tässä oli oikein onnistunut tunnelma niin tuon merirosvoilun kun romantiikan näkökulmasta. Hihittelin hieman, kun kapteeni Kalkaros piti Harrya pelkkänä tykinruokana, näin varmasti onkin jos Kalkaros on yhtään oma itsensä ;D Hienoa, että Harry kaipasi pois tuolta ja vielä yhdessä Ronin kanssa. Pidin myös siitä, että Ron oli tässä se ajattelevampi ja pohdiskelevampi, kirjoissa usein tuli fiilis että Ron vain seurasi Harrya ilman omaa tahtoa.

Uskon, että näillä kahdella on oikein ihana tulevaisuus yhdessä kaukana kaikista merirosvoiluun liittyvistä kuvioista aivan kuten otsikkokin lupailee :D

Kiitos tästä,
Vendela

©Sokerisiipi

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

flawless

  • H B I C
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 9 363
  • all black everything
Mulle vieraampi paritus ja merirosvo!AU, hitsi miten kiinnostava teksti jo ennen kuin pääsin lukemaankaan! Tää on taatusti herkkua :P

Merirosvo!AU kuulostaa tosi etäiseltä tästä fandomista, jotenka oli kyllä kiinnostavaa päästä lukemaan miten oot sen toteuttanut! Kieltämättä ajatus Harrysta merirosvohattu päässä tuntui kovin vieraalta, mutta yllätyksekseni se outous katosi aika nopeasti, sillä kun teksti kulki eteenpäin tosi sujuvan ja luonnollisen oloisesti, niin lukijakin pääsi unohtamaan sen, että tässä on jotain tavallisesta poikkeavaa. Ja sitä paitsi ajatus Harrysta pitkillä sotkuhiuksilla Jack Sparrow tyyliin oli odottamattoman kuuma ;D

Pidin kovasti siitä, miten paritus oli tässä toteutettu. Dialogi oli sujuvan ja leikittelevän oloista ja sen sanailun ja huumorin kautta välittyi tosi vahvasti se, kuinka samalla aaltopituudella nuo olivat keskenään. Tai siis, kuinka sydäntälämmittävää että romanttisiin kehuihin ja söpöilyihin voi vastata että älä soita suutasi ja molemmat on ihan että höhöhöö hehehee niinpä :D Suutelukohtaus yllätti mut sillä, kuinka canon-uskottavan oloinen se oli. Erityisesti Ronin "Totta hiivatissa uskallan" -repliikki oli ihan super IC:n ja vaan niin ronmaisen oloinen. Mua ilahdutti myös kapteeni Kalkaros, kieltämättä kyllä kuulostaa vähän joltain häijyltä satuhahmolta, ja niinhän se vähän olikin ;D Kiva yksityiskohta.

Tämä oli oikein kiva ja uudenlainen lukukokemus, virkistävän erilainen mutta silti kaiken aauun keskellä yllättävän canonin oloinen tulkinta. Kiitos, pidin!
“I’m better in small doses.” - Annalise Keating


Isfet

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 1 121
  • kuppi teetä kaipaukseen
Lukaisin tämän aamulla hirmuisen ilahtuneena läpi, joten päätin nyt paremmalla ajalla heittää pienen kommentinkin.

Merirosvo!AU (tai merirosvo-trope) sopii minun mielestäni lähestulkoon kaikkeen. Aina sitä ajattelee, että se on turhan käytetty ja sitten huomaan tykkääväni jokaisesta vastaantulevasta tekstistä, jos se vain on kirjoitettu oikein. Ja tämä, ah, tämä oli. (Lisäksi flaw toi esiin hyvän pointin, Harryssa (ja Ronissa) merirosvoina on jotain kuumaa  ;D )

Lainaus
Harry veti hatun syvemmälle päähänsä tuntiessaan satamakaupungin naisten paheksuvat katseet itsessään. Likainen häpeä kuumotteli hänen poskillaan. Harry tahtoi olla kaikkea muuta kuin yksi kelvoton merirosvo muiden joukossa.

Minusta tuntui jotenkin tosi IC:lle, että Harry kriiseilisi tästä, häpeäsi ennakko-odotusten taakkaa. Ja tietysti piilottelisi hattunsa alla, vaikka salama-arpea ei olisikaan. Kuvailusta pidin myös paljon, niin tässä kohtaa kuin muuallakin tekstissä. Ron oli myös oma ihana itsensä! Tykkäsin, että olit nostanut esiin Ronin strategisen silmän - olihan hän kuitenkin jo ensimmäisessä kirjassa vastuussa  "parhaasta velhoshakkiottelusta mitä Tylypahkassa oli nähty", vai miten se nyt menikään...

Lainaus
Ronin silmistä loistivat kaikki vastaukset, ja Harry luotti niihin samalla varmuudella kuin seuraavaan sarastukseenkin.

♥ Kaipasinkin tällaista höttöä tänään, kiitos!

ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii